Suomi 500 vuotta Euroopan kartalla

Erkki Fredriksson julkaisi 1993 näyttävän kuvateoksen "Suomi 500 vuotta Euroopan kartalla". Kirjaan on koottu karttoja vuodesta 1285 vuoteen 1993.

Tuo ensin mainittu on kartta on Richard of Haldinhamin "Terrarum Orbis Tabulam". Siinä maailman keskipisteenä on kristikunnan tärkein kaupunki, Jerusalem. Satojen vuosien ajan kartoista löytyi muutakin kuin pelkkää maantiedettä. Tämäkin esitys on pikemminkin taiteellinen kuin käytännöllinen. Kartan äärimmäisellä laidalla sukset jalassa seisovan miehen on tulkittu kuvaavan suomalaista tai lappalaista. 1200-luvun lopullahan Suomi oli jo joutunut katolisen kirkon vaikutuspiiriin, ainakin rannikkoalueiden osalta.

Suomi tavataan kartalla ensimmäisen kerran 1493. Historioitsija ja maantieteilijä Hartmann Schedel julkaisi Nurnbergissa puupiirroksen, jossa Pohjoismaat esiintyvät yhtenäisenä ryhmänä. Nimi Finland on jotakuinkin länteen "Swedenistä" ja "Wildlappenin" alapuolella. Suomenlahti on jo saanut jonkinlaisen muodon, mutta nykyajan merenkävijä ei tämän kartan avulla purjehtisi metriäkään. Sen verran eksoottiselta maailma puupiirroksessa näyttää.

Suomalainen Kirjakauppa myi Raision myymälässään tätä upea teosta hintaan 14,90€, joka on todella edullinen sisältöön suhteutettuna.




Kommentit

Suositut tekstit