Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

31.8.2007

Torppari Stordellin hauta


Sammatin kirkkomaalta löytyy mm. torppari Gustaf Stordelln ja vaimonsa Eva Almin hauta. Pariskunta vihittiin syyskuussa 1876. Vuosien mittaan perheeseen syntyi kuusi lasta.



Gustafin isoisän isoisä oli Nummella asunut komppanian kengitysseppä Christopher Stordell. Christopherin samanniminen poika jatkoi isänsä ammatissa ja oli naimisissa Tavolan Kuuston talosta kotoisin olleen Annan kanssa. Perheessä oli peräti 12 lasta, joista osa muutti torppareiksi Sammattiin.



Sekä vanhempi että nuorempi Christopher laskettiin aikoinaan pitäjän harvalukuisen säätyläistön joukkoon. Stordell -suku ei kuulu varsinaisiin tutkimuskohteisiini, mutta heidän yhteytensä alueen moniin muihin sukuihin ovat moninaiset. Tästä syystä olen jonkin verran kartoittanut heidän vaiheitaan. Tässä yhteydessä olen saanut runsaasti tietoja T. Haatiolta.






30.8.2007

Pitäjänseppä Ajalin Kiskosta

Kiskon pitäjänseppä Erik Ajalin syntyi toukokuussa 1732 Aijalan kylässä. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Ylettylän Pitkän ratsutilan tytär Greta. Hänellä ja Erikillä oli lapset Erik ja Justina. Gretan kuoltua 1778 meni Erik naimisiin jo seuraavana vuonna Suomusjärven Kettulan kylän Sullan talosta kotoisin olleen Anna Eriksdotterin kanssa.


Erikillä ja Annalla oli viisi lasta. Näistä vanhin, Elias, muutti vuonna 1813 Kosken Tl pitäjään. Siellä hän asettui perheineen Koivukylään. Isänsä tavoin Elias oli pitäjänseppä. Perheen perinteitä tässä ammatissa jatkoi esikoispoika, 28.3.1813 perheen vielä Kiskossa asuessa syntynyt Elias Eliasson Ajalin.

Kiskoon jääneestä suvusta voidaan mainita 1766 syntynyt Erik Ajalin. Hän jatkoi isänsä jälkeen torpparina Ylettylän Kautmäen ratsutilan mailla. Erikin kuoltua nai hänen leskensä sepänkisälli Sundströmin Suomusjärveltä, josta sitten Kautmäki sai seuraavan torpparin ja sepän.



Erik nuoremman ja Eliaksen sisko (sisarpuoli) Justina työskenteli koko ikänsä Kautmäen rusthollin piikana. Heidän nuorempi veljensä Johan työskenteli taasen ensin Orijärven kaivoksilla renkinä, mutta viimeistään 1830-luvulla hän siirtyi samoihin töihin Mustion ruukille.

Avioliitto Anna Maria Knappsbergin kanssa jäi ilmeisesti lapsettomaksi. Samoin lapseton oli seuraavan veljeksen, Michelin avio perniöläisen Leenan kanssa. Michel oli töissä Orijärvellä aina kuolemaansa saakka alkusyksystä 1850.

Sukutauluissa näkyvien muiden lasten vaiheita ei ole kaikilta osin selvitetty. Kiskon rippikirjoissa on puutteita 1800-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja tuolloin häviävät tiedot eräiden osalta. Myöskään Koskelle Tl siirtyneen Elias Eliasson Ajalinin jälkeläisten vaiheet eivät ole toistaiseksi työn alla.

Alla oleva taulusto on poikkeuksellisesti tulostettu siten, että jokainen jälkeläinen saa oman taulunsa.



29.8.2007

Miten Maja Lisasta tuli toinen Maja Lisa

Erehtyminen on inhimillistä ja rippikirjojen sekä kastettujen tai vihittyjen luettelon lukuvirheet yleisempiä kuin itse uskaltaa myöntää. Tällä kertaa kirves olisi osunut kiveen vuonna 1810 ja 1813 Kiskon Hongiston Kylä-rusthollissa syntyneiden Borenius-sisarusten kohdalla.

Olin merkinnyt heidän äidikseen 1771 syntyneen Maja Lisa Zachrisdotter Ståhlin, kun oikea äiti oli hänen sijastaan Maja Lisa Lundborg. Tämä Maja Lisa oli syntynyt Kylän rusthollista. Isä Michelin ja veljien kuoltua tuli Maja Lisan ensimmäisestä puolisosta, Anders Willstedtistä talon uusi isäntä. Anders kuoli 1809 ja uudeksi puolisokseen Maja Lisa löysi Salon Kaukolan kylän Pomparin rusthollarin pojan, Abram Johanssonin. Tämä Abram käytti välillä sukunimeä Borenius, jonka pariskunnan vuonna 1813 syntyneet kaksoset omaksuivat.

Nämä lapset olivat tytär Fredrika ja poika Abraham. Fredrikan tie vei Nummelle, jossa hänestä tuli Retlahden Keipin talon emäntä. Puolison nimi oli Jakob Eskolin. Veli Abraham taasen päätyi rengiksi Lohjan Hietaisten kylän Pöykän taloon, jossa emännöi hänen sisarpuolensa Eva Willstedt puolisonaan Jakob Hederström.


Tämä virheellinen tulkinta rouvien Ståhl ja Lundborg välillä oli itselleni hyvä esimerkki liiasta Hiski-järjestelmän hyödyntämisestä ilman rippikirjatarkistuksia. Olin tulkinnut lähteitä huolimattomasti minkä lisäksi tietoja koneelle siirtäessäni en ollut hoksannut erästä omituista asiaa; miehelle ilmestyi lapsia nelisen vuotta kuolemansa jälkeen!

Koko tämä vyyhti lähti purkautumaan edellisessä kirjoituksessani mainitseman Justina Lundborgin vaiheita seuratessani.





27.8.2007

Hurjapää Linden ja rahvaaseen vajonnut aatelisneito

Ruotsista Kiskon pitäjän Leilän kylään taivaltanut aatelissuku von Lund alkoi 1700-luvun lopulla menettää otettaan entisestä maineestaan. Toki suvun Turkuun ja Uuteenkaupunkiin sekä takaisin Ruotsiin lähteneillä sukuhaaroilla riitti varallisuutta ja mukavia porvarinpäiviä.

Sen sijaan kotipitäjän Kiskoon jääneillä ei aina käynyt yhtä hyvä onni. Eräs heistä oli vuonna 1813 syntynut Justina Lundborg, jonka isä Israel oli tosin syntynyt Pöytyällä. Justina isoisä Gustaf oli tuohon aikaan ao. pitäjän nimismiehenä. Israel palasi sitten aikanaan Kiskoon, missä hänet mainitaan nimismiehenä. Hän asui perheineen Hongiston kylässä torpparina.

Sieltä Justina lähti aikanaan Salon Moision kylän Meritaloon piiaksi. Meritalossa oli samaan aikaan renkinä muuan Gustaf Wilhelm Linden. Nuoripari tutustui ja vuonna 1842 vietettiin sitten häitä. Lapsia perheeseen ilmestyi neljä perheen asuessa ensin vuoteen 1846 Meritalossa, sitten Salon kauppalassa. Viimeistään vuodesta 1858 lähtien Gustaf mainitaan Nokan talon Mäkilän torpparina.




Gustaf Wilhelm ei varmaankaan ollut niitä Salon kaupungin rakastetuimpia asujaimia. Jo vuonna 1841 hänet oli tuomittu Turussa sakkoihin ei-toivotun henkilön ja pantattujen tavaroiden piilottelusta. Samoin hän sai jossain välissä tuomion väkivaltaisuudesta ja kiroilusta sekä vuonna 1849 juopottelusta. Seuraavallakin vuosikymmenellä Gustaf Wilhelm vieraili ainakin kahdesti käräjillä.






Justina Lundborgin kanssa lapsia tuli siis neljä. Heidän myöhempiä vaiheitaan en ole tutkinut. Rippikirjoissa Gustaf Wilhelmin syntymäaikana on vuosi 1820 ja paikkana Uskela. Ilmeisesti hänen vanhempansa olivat Salon Fulkilan kylän torppari Aron Michelsson ja vaimonsa Maja Lisa Matsdotter.
Tämä satunnainen löytö Salon rippikirjasta aiheutti sitten eräitä mielenkiintoisia korjauksia kotisivultani löytyvään von Lund -taulustoon. Niistä lisää myöhemmin tällä viikolla. Itse korjaukset ja lisäykset löytyvät ao. tauluihin.

Terhi A:lle jälleen kerran suuri kiitos rippikirjamerkintöjen lukuavusta!

24.8.2007

Skitinbäckin herra ja kirje vuodelta 1444

Erik Bertilsson omisti Pohjan Skitinbäckin, joka myöhemmin häveliäisyyden takia sai paljon valjumman nimen Nygård. Vuonna 1536 hänet mainitaan maankatselmusmiehenä. Aatelista ratsupalvelua hän suoritti vielä 1556 ja istui tutkintakäräjien jäsenenä kahdeksan vuotta myöhemmin. Hän kaatui taistelusssa, luultavasti Vännön luona Liivinmaalla. Tuolloin hän oli ylennyt ratsumestariksi.

Erikin pojanpojanpoika Elias Grelsson Gjösenstierna haki aikanaan vuonna 1644 paikkaa Ruotsin Ritarihuoneelta. Sitä varten hän esitti jäljennöksen rälssikirjeestä, jonka kuningas Kristoffer Baijerilainen olisi antanut Eliaksen isoisän isoisän isoisälle vuonna 1444, sekä lisäksi Pohjan pitäjän tai Raaseporin kihlakunnanoikeuden 1643 vahvistaman sukupuun ("Gjösenstiernornas slägtlinia"). Näiden perusteella hän sai Ritarihuoneelta ”entisten Gjösien” paikan numerolla 279 (”uti de förriga Gjösarnas plats”).


Sukupuun mukaan oli Erik Bertilssonin isä nimeltään Bertil Eriksson, mahdollisesti sama kuin Rostockissa 1504 opiskeleva henkilö tai se Bertill Eriksson, joka 21.6.1571 sai vahvistuksen maanomistuksilleen, mm. kuninkaan hänelle lahjoittamalle Pohjan Persbölelle. Vuosiluvuista päätellen Rostockin ja Persbölen Bertilit eivät ole sama henkilö. Tuon sukupuun mukaan Bertilin isä olisi muista dokumenteista tuntematon Erik Jönsson.


Tämän Erikin isä olisi ollutJösse Olofsson, joka sai palveluksistaan kuninkaalleen ja maalleen Tukholmassa 10.8.1444 rälssikirjeen kaikelle omistukselleen kuningas Kristoffer Baijerilaiselta, "Jumalan armosta Ruotsin, Tanskan, Norjan, Vendien ja Gööttien kuningas, Reinin pfalzkreivi ja Baijerin herttua".

Jössen sanottiin olleen laivapäällikön, ruotsiksi skeppshöfvitsman.
Sama henkilö oli mahdollisesti se Viipurin vouti Jönis Olofsson, joka 1450 osti Porvoon pitäjän Haikon.
Tuo mainittu vuoden 1444 kirjeen kopio on julkaistu Åbo Tidningar -lehden numerossa 30 vuodelta 1794. Alla puhtaaksi kirjoitettuna;

Wij Christåffher, medh Gwdz nadh Sweriges, Danemarks, Nåriges, Wendis och Göthis konungh, pfaltzgreffue på Rin och hertigh i Beyern, göre wetterlighett allåm, att för troscap och willigh tienest, som thenne breffwijsere Jösse Olåffsson oss och wårt rike Swerige härtill giordt haffuer och han och hans echte rette affkomme oss och wåre effterkommende konunge och cronan i Swerige trolige göre och bewise skule, tå haffue wij wndt och giffwett honom och hans echte barne och affödå medh thenne wårdt öpne breff frihet och frällse till ewigh tidh på sigh sjelffue och alt theres jordegodz, som han och the medh rette fånget haffue och än häreffter fånge kunna, med arff eller i andre laglige måttå sådan frällse, som andre frijbårne män haffue i wårtt rike Swerige; dogh så, att han eller hans echte barn eller affödå häreffter ingenstedes minske eller under sigh drage någre andre cronå räntte eller affgäldh yttermere än lagh tilsägher, wedh then plicht, som laghboken uthwiser. Ty förbiudhe wij så högåm som lågåm och serdeles allåm wåråm fougdåm och embetsmannåm honom eller hans echte barnåm och affödå häruthi i någånhande måttå att hindra eller qwelie, under wår konungzlige hämdh och wredhe. Datum castro nostro Stockholm anno Domini 1444, ipso die s. Laurentii, opera mea sub secreto.

23.8.2007

Laivuri Skeper Turusta

Jakob Olsson Skeper tai Scheper on ns. Gammal -suvun vanhin tunnettu jäsen. Hänet mainitaan Turussa kauppiaana ja laivurina 1500-luvun puolivälissä. Vuosina 1549-59 hänen laivansa purjehti teki vähintään kuusi kertaa; Turusta Rääveliin, Narvaan, Stralsundiin, Danzigiin ja pari kertaa Lubeckiin. Näiden lisäksi laiva saattoi kerran käydä Tanskassa.

Vuonna 1554 mainittiin Jakob mainitaan raatimiehenä Turussa vuonna 1554 ja pormestarina esimerkiksi päivämäärillä 26.11.1561 ja 5.3. 1562. Jälkimmäisenä päivänä Juhana-herttua ja Jakob tekivät kauppakirjeen Luostarikortteli nro 8 paikalla sijainneesta tontista.Mainittu tontti sijaitsi torin ja sillan luona, aivan Aurajoen rannalla.

Vuoteen 1583 mennessä Jakob oli jo kuollut. Vaimonsa Elin jatkoi miehen liiketoimintaa. Hän oli lähettänyt kuninkaalle viestin armollisesti pyytäen korvausta siitä laivasta, jonka oli menettänyt edellisvuonna kruunun sotaväen laivauksissa ("...och ödmjukeligen lathidt giffue oss tilkenne att hon skall i fiordh haffue mist sin skuthe vnder wårtt krigzfolch, och ödmiukeligen begärett therföre wederlägningh och betalning").

Turun linnanpäällikkö Lasse Henriksson sai kuninkaalta määräyksen tutkia tätä tapausta 5.6.1583; "...ja jos niin oli että rouva Elin menetti laivansa sillä lailla, tulisi hänen rauhansa vuoksi saada verohelpotusta sen mukaan, mikä sen arvo oli, ettei hän enää meille toisi huolia" ("...och ther så befinnes kan, att för:de hustru Elin haffue i så måtte misth samme sin skuthe, då skatt tw ställe henne till fridz effter som bewisligitt kan ware skuthen haffue warit wärdh, så lagendes att för:de hustru Elin oss ther medh icke motte oftere bekymbre"). Ehkä kyseessä oli ollut laivan pakko-otto kruunun tarpeisiin eikä niinkään vapaaehtoinen, kaupallinen rahdinkuljetus.

Jakobilla ja Elinillä oli poika Mathias Jacobi Gammal ja he saattoivat olla tunnetun turkulaisen Schaefer -kauppiassuvun kantavanhempia.

Jakob Skeper saattoi olla kotoisin itäiseltä Uudeltamaalta, jossa Pernajan pitäjässä esiintyvät sekä Gammelby-niminen kylä ja Skepparsin talo. Pyhtäällä mainitaan nimet Lars Gamall vuonna 1450, Oloff Gammell 1524 ja Staeffen Gamel 1518. Ainakin Steffen, mahdollisesti myös Oloff, olivat laivureita; Steffen kuljetti suola Räävelin ja Pernajan välillä. Ajallisesti ja patronyymin perusteella voisi Jakob olla edellä mainitun Oloffin poika, mutta mitään asiakirjatodisteita tästä ei ole.Toisaalta Gammelby ja Skeppars ovat olleet suhteellisen yleisiä nimiä, etenkin rannikkoalueillamme.


Kuva hollantilaisen Cornelis Anthoniszin kirjasta "Dit is die Caerte vander See om Oost ende West te zeylen", joka painettiin Amsterdamissa vuonna 1566.

Lähteet : Atle Wilskman - Släktbok I, Oscar ja Sigrid Nikula - Åbo Stads historia, Mika Kalloinen - Kauppias, kaupunki, kruunu (Turun porvariyhteisö ja talouden organisaatio varhaiskeskiajalta 1570-luvulle)

22.8.2007

Kiitos palautteesta!

Vaikka tämän blogin alustana toimiva ohjelmisto on viime aikoina hieman kiukutellut, tuli pikku kyselyyni muutamia vastauksiakin. Näillä näkymin linja tulee jatkossa painottumaan henkilö- ja sukutarinoihin, joita höystetään esi- ja jälkipolvitaulustoilla.

Gallupista unohtui kokonaan kohta "hautakivet", mutta eiköhän sitäkin aihetta ole syytä jatkaa. Materiaalia on ainakin vaikka millä mitalla.


Blogin ylä- ja sivureunaan on ilmestynyt pari mukavaa lisätoimintoa, kannattaa kokeilla.



Boga ja Piil sekä Porvoon Jakari

Boga- ja Piil -sukujen kantaisään Joen Olofssoniin liitettiin joskus lisänimi Smålänning, smoolantilainen; toisten tietojen mukaan hänen isänsä olisi ollut suomalainen talonpoika Lars. Tämä kuulostaa tietysti oudolta, koska Joenin patronyymin mukaan hänen isänsä olisi ollut Olof.

Joenin puoliso oli Agneta Torstensdotter Ram. Agnetaa syytettiin 1552 siitä, että hän olisi myrkyttämällä ja noituudella ottanut hengiltä Måns Ivarssonin, mutta hänet todettiin 1553 syyttömäksi sen jälkeen kuin se "trollkrona" jota hän olisi käyttänyt avukseen tähän rikokseen, vähän ennen mestaustaan vapautti Agnetan kaikesta osallisuudesta tuohon tapahtumaan.
Agneta sai 1566 äidiltään lahjoituskirjeen Mynämäen Ranjoen ja Vehmaan Kimokallion tiloihin. Hän kuoli vuoden 1580 paikkeilla.

Joenista ja Agnetasta alkanut suku tunnetaan sen eri haarojen käyttämillä nimillä Boga ja Piil, sillä poika Johanilla oli vaakunassaan kaksi jousipyssyä ja nuolta, hänen veljellään Salomonilla vastaavasti oli kolme jousta ja nuolta. Ruotsinkielisessä kirjallisuudessa käytetään suvusta myös nimeä Jackarby-släkten, sillä sen jäseniä asui myöhemmin Porvoon pitäjän Jakarissa, ruotsiksi Jackarby. Sukuhaarat kuolivat kuitenkin nimilinjoiltaan jo 1600-luvun alkupuolella. Joenilla ja Agnetalla oli ainakin seuraavat lapset;

1. Johan Joensson, sai rälssivapauden 1584, peri veljensä kanssa 3 tilaa Porvoon pitä-jän Jakarissa, tapettiin 1589, pso. Hebla Johansdotter.


2. Salomon Joensson Piil, sai ensin rälssivapauden kuningas Sigismundilta 1594, mutta alle-kirjoitti 1602 aateliston uskollisuusvalan tämän sedälle ja syrjäyttäjälle, Kaarle-herttualle.

Salomon oli nimismies Porvoon läänissä 1604, kuului Viipurin linnanisännistöön 1610 ja soti Balttiassa. Hän sai 1613 rälssivapauden Jakarin omistuksilleen, 1.pso. Brita Månsdotter (Ållongren-sukua), 2.pso. Anna Björnram.



Johan Joensson otti osaa Venäjän sotaan ja nostettiin aatelissätyyn 9.5.1584. Tultuaan sodasta hän käräjöi enoaan Lasse Torstenssonia vastaan, koska tämä oli ottanut suvun Jakarin tilat itselleen huomioimatta siskonsa Agnetan, Johanin äidin, perintöosuusoikeutta. Eno Lasse oli keksinyt ovelan ratkaisun, jolla hän toivoi saavansa pitää tilat: hän lahjoitti ne kuningas Juhanalle sillä ehdolla, että itse saisi pitää ne elinaikansa.


Tästä nousi kuitenkin poru ja Lasse joutui luovuttamaan – Jakarin tilat tulivat Johanille ja tämän veljelle Salomonille. Lisättäköön vielä, että venäläiset hyökkäyksessään 1571 olivat polttaneet Jakarissa viisi taloa ja ryöstäneet loput niin perusteellisesti, että siellä sinä vuonna oli vain yksi veronmaksuun kykenevä talo.

Tapahtumat jatkuivat kuitenkin vielä sen jälkeen, kun Jakarin talot olivat siirtyneet Johanille ja Salomonille. Kaksi sikäläistä talonpoikaa oli Lasse-enon aikoihin lainanneet tältä 3 tynnyriä vilja ja kun he halusivat maksaa lainansa takaisin, “ei Lasse halunnut puhua asiasta, eikä myöskään kertonut aikomuksiaan”.


Vuodet kuluivat, mutta uusi isäntä Johan oli nähtävästi tietoinen tästä vanhasta viljalainasta, koska hän 1586 vaati velan takaisinmaksua korkoineen – puoli tynnyriä vuotta kohti – tai muuten Johan liittäisi talonpoikien tilat omiinsa. Talot olivat kuitenkin kruununtiloja ja Porvoon läänin päällikkö kreivi Axel Leijonhufvud kielsi Johania ehdottomasti vaatimasta mitään Hänen Kunink. Maj. talonpojilta, muuta kuin mitä oikeus on.

Kreivistä itse muuten sanottiin, että hän “kotonaan rääkkäsi talonpoikiaan ja piti heitä vankeina kartanonsa tornissa”.

Johanin puoliso oli Hebla Johansdotter (Stålarm -sukua), jonka myötä pari omisti Nousiaisten Sukkisten tilan. Johan lyötiin kuoliaaksi Laitilan pappilassa 1589. Tästä teosta vangittiin Turun linnaan Laitilan kirkkoherra Henrik rouvansa ja renkinsä kera sekä nimismies Olof Balk poikansa Johanin kanssa. Toiset vapautettiin kuitenkin pian ja syytteeseen asetettiin vain pappilan renki. Hebla avioitui uudelleen Ruotsin Västmanlandein Vårfrukyrkanin Enöglan Lars Jonssonin kanssa.


Lähteet
Anders Allardt, Borgå sockens historia, Helsingfors 1925, s. 383 alk.
Jully Ramsay, Frälsesläkter i Finland intill Stora Ofreden, Helsingfors 1909.
Juha Sinivaaran
internet -sivusto





21.8.2007

Tunnettu yleinen nainen Agneta

Vuonna 1634, lokakuun 22. päivä kokoontui Turun raastuvanoikeus kuulustelemaan mm. erästä yleistä naista nimeltään Agneta Tuomaantytär. Tavan mukaan hänet todennäköisesti tuomittaisiin ensin seisomaan esimerkiksi kaularaudassa ja sen jälkeen karkoitettavaksi kaupungista.

Oikeus halusi kuitenkin tietää Agnetan lapsista lisää, koska niitä oli siunaantunut peräti puoli tusinaa. Lasten syntyperä osoittautuikin vähintäänkin sekavaksi.

Ensimmäinen heistä oli laadittu yhdessä erään Huittisissa asuneen talonpojan kanssa, toinen taasen merisotilas Klemetti Mikonpojan kanssa. Kolmannen kohdalla Agneta ei osannut sanoa oliko isä Torsten Stålhandsken vai tämän jo kuolleen veljen Lydikin. Hetken asiaa mietittyään Agnes kertoi oikeudelle; "Lapsi on sen, jolla heistä oli isompi parta!"

Neljäs lapsi oli raatimies Gottfried Rosskampin ja viiden merisotilas Matti Mällin. Kuudennen pienokaisen isäksi Agneta ilmoitti alimaaherra Erik Antinpojan. Lisäksi Agneta ilmoitti olevansa taas raskaana.

Merkille pantantaa tässä näissä tunnustuksissa on eräiden isien suhteellisen korkea asema kaupunkilaisten joukossa. Alimaaherra ja raatimies tuskin olivat kovinkaan innoissaan tämän irtolaisnaisen tunnustuksista!

Edellä mainittu kaularautarangaistus poistui muuten kokonaan vasta vuonna 1889. Silloin annettiin "asetus rikoslain voimaanpanemisesta" ja sen §4 määräsi seuraavaa;

"Siitä päivästä alkaen, jolloin rikoslaki kävi voimaan, on huomioon otettava:

1. että vanhemmassa laissa rangaistukseksi säädettyä rauhattomuutta, suomitsemista, kaularaudan käyttämistä pakkotyössä, julkipanemista häpeämään, rikoksen kuuluttamista kirkossa, muuta häpeärangaistusta ja anteeksianomusta ei enää saa kellekään tuomita, eikä myöskään, jos joku näistä rangaistuksista on rikoksentekijälle tuomittu, sitä täytäntöön panna; sekä myös ettei rikoksentekijän ruumista enää saa määrätä häpeällisesti haudattavaksi hautausmaahan tahi sen ulkopuolelle eikä sellaista määräystä täytäntöön panna
"



Lähteet : Väinö Ikonen - Vanhaa Suomen Turkua, WSOY 1936 ja Finlex (R) - Valtion säädöstietopankki
















19.8.2007

Pikku Rudolfin ja veljensä Selimin haudat

Euran kappelin eli nykyisen Tarvasjoen saarnaajana toimi 1850-luvulla Turussa syntynyt Adolf Lindman. Hänen isänsä oli ollut kaupungin muurareiden vanhin. Lähdettyään opintielle vuonna 1834 valmistui hän lopulta ylioppilaaksi Helsingissä vuoden 1846 helmikuussa. Kolme vuotta myöhemmin Adolf vihittiin papiksi Turun hiippakuntaan Porvoon tuomiokirkossa.

Tämän jälkeen hän oli hetken aikaan pappina Paattisilla sekä Karjalohjalla. Vuodesta 1850 lähtien hän toimi sitten Tarvasjoen saarnaajana, vaikka varsinainen virka hänelle myönnettiin vasta kolmea vuotta myöhemmin. Tarvasjoelta tie vei uudelleen Paattisille, tällä kertaa kappalaiseksi. Sieltä hän siirtyi Turkuun, tyttöalkeiskoulun opettajaksi 1860. Kahta vuotta myöhemmin Adolf onkin sitten kaupungissa vankilasaarnaajana. Samana vuonna hänestä tuli varapastori. Turussa Adolf myös kuoli vuoden 1874 loppupuolella.

Ilmeisesti jo Karjalohjalla ollessaan Adolf Lindman oli tutustunut ao. pitäjän silloisen kirkkoherran, Gustaf Adolf Geddan tyttäreen, Matilda Geddaan. Heidät vihittiin kesäkuussa 1853 Karjalohjalla ja nuori pari otti ensimmäiseksi asuinsijakseen Tarvasjoen. Perheen ensimmäiset lapset saivat hieman tavallista eksoottisemmat nimet. Rudolf Valdemar ja Selina Abelard erottuivat varmasti pitäjän muista lapsista mitä nimen valintaan tuli.



Valitettavasti nämä kaksi lasta kuolivat hyvin pieninä. Heidät ovat haudattu samanlaisten muistokivien alle vierekkäin Tarvasjoen kirkon alttaripäädyn sivulle. Samassa kulmauksessa on muitakin "papillisia" hautamuistomerkkejä.



Rudolfin ja Selinan isoäiti äidin puolelta oli Tammelan pitäjässä asuneen kirjanpitäjä Eric Jusseliuksen lapsia. Mainittu Eric J. oli naimisissa Beata Barckin kanssa, jonka äiti taasen oli Lohjan Laakspohjassa vuonna 1712 syntynyt Beata Jägerhorn af Storby. Jusseliuksen äidin puolelta päädytään puolestaan turkulaisen porvari Mårten Markusson Skytin Schytterus -nimeä käyttäneiseen jälkipolviin. Jusseliukset olivat sitten kotoisin Lopen pitäjän Räyskälän kylän Jussilan talosta.

Päivitetyt Jägerhorn af Storby- ja Schytterus -taulustot ilmestyvät kotisivuilleni huomiseksi.





Saarnaja Lindfeldt ja vaimonsa Lilius

Tamperelaisen teurastajan, Karl Herman Lindfeldtin ja vaimonsa Justina Lithanuksen kesäkuussa 1817 syntynyt poika, isänsä kaima, opiskeli paikallisessa pedagogiossa vuosina 1825-28. Sieltä hänet lähetettiin Porin triviaalikouluun elokuun lopulla vuonna 1828. Porista Karl Herman jatkoi opintietään Hämeenlinnaan ja edelleen Helsinkiin, jossa hän kirjoitti ylioppilaaksi joulun alla 1836.

Hänet vihittiin kolmen vuoden kuluttua papiksi Turun hiippakunnassa ja seuraavina vuosina hän toimi pappina Vampulan ja Akaan pitäjissä. Sieltä hän muutti Marttilan pitäjän Euran kappelin eli nykyisen Tarvasjoen saarnaajaksi vuonna 1846. Hän myös kuoli Tarvasjoella neljä vuotta myöhemmin.

Vuodesta 1840 lähtien Karl Herman oli ollut naimisissa Vampulan kappalaisen tyttären, Johanna Fredrika Liliuksen kanssa. Johanna Fredrika eli miehensä kuoleman jälkeen leskenä peräti 41 vuotta ja tuli haudatuksi Tarvasjoen kirkon viereen miehensä kanssa samaan paikkaan. Massiivisen muistomerkin juurelle on haudattu myös Karlin ja Johannan lapsia; Paulina, Maria Lovisa, Paul Alfrid ja Karl Vilhelm. Lisäksi haudassa lepää Johanna Liliuksen vuonna 1817 syntynyt sisko Eva Lovisa.

Johannan ja Evan isä oli siis Vampulan kappalainen Fredrik L. ja äiti Johanna Margareta Krook.

En ole toistaiseksi lisännyt näitä henkilöitä sukutaulustoihini, mutta eiköhän sekin tapahdu lähiaikoina.






18.8.2007

Gabriel Fortelius

Sauvon keskiaikaisen kivikirkon päätyseinälle on koottu kauniiseen rivistöön entisaikojen kirkkoherrojen ja heidän perheidensä hautakiviä.

Joukosta löytyy mm. Turussa heinäkuussa 1811 papiksi vihitty
Gabriel Fortelius. Hän oli isänsä kaima. Tämä vanhempi Gabriel F. oli ollut naimisissa Maria Lovisa Amnorin kanssa. Sauvon kirkkoherrana vuodesta 1777 lähtien toiminut Fortelius vanhempi kuoli kesällä 1796. Tämän jälkeen Maria nai pitäjän seuraavan kirkkoherran, Mårten Johan Tolpon.

Gabriel Fortelius nuoremmalla oli lukuisia sukusiteitä moninaisiin tutkimiini sukuihin. Isänsä kautta hänen esivanhempiinsa kuului mm. Erik
Alftanus ja tätä Uudenmaan Brenner -suku. Gabriel nuoremman puolisoina taasen olivat Lovisa Aejmelaeus ja Johanna Lilius. Näiden kautta päädytään vaikkapa Lietzen -sukuun sekä tietysti Liliuksiin.

Mårten Johan Tolpon ja hänen tytärpuolensa
takorautaristi sijaitsee muutaman metrin päässä Gabrielin hautakivestä.

Helsingin Yliopiston matrikkelista löytyy helposti sukulaisuuslinkkejä näille henkilöille.



Sauvo Gabriel

17.8.2007

Ulrica Catharina Wittfooth

Sauvon kirkon hautausmaalta löytyy eräitä hyvin vanhoja ja samalla erittäin suuria hautakiviä. Osa on jo niin pahoin kuluneita, ettei niiden kaiverruksista saa ainakaan kunnolla selvää.

Yksi näistä muistomerkeistä kuuluu vuonna 1795 kuolleelle Ulrica Catharina Wittfoothille. Hän oli syntynyt 1733 Turussa ja mennyt vuonna 1762 naimisiin kruununvouti Jakob Johan Hedmanin kanssa.

Kihlakunnankomissaarinakin toiminut Hedman omisti Sauvossa Vartsalan maatilan. Hän eli lähes kymmenen vuotta leskenä ja kuoli Sauvossa helmikuussa 1804.






15.8.2007

The Church of the Holy Cross

It seems that Fransican friars built the Church of the Holy Cross at the end of 15th century. It was located on the northern shore of the Rauma river. The city of Rauma was founded in 1442. Among Turku, Ulvila, Porvoo, Viipuri and Naantali it is one of the oldest cities in Finland.

This church became a Lutheran church in 1640. It is like to have served as a Lutheran one soon after
the departure of the monks a century earlier.

The paintings on the inner walls and the vaults date from the Middle Ages and present a summary of the biblical history of salvation. The paintings were made during the time Bishop Arvid Kurki who carried out an inspection in Rauma on the day of the Exaltation of the Holy Cross on 14th of September, 1512. It is presumed that the church was completed at that date.

The brass candelier in the middle aisle was donated by Johannes Veilanus from Rauma. According to the inscription on the magnificent 24-branched chandelier it was acquired in 1648 to decorate the church of true religion in his home town.


The wooden statue of the Holy Anna was also made in the Middle Ages. It was carved by a unknown Finnish sculptor. The statue is made out of oak and birch tree.







13.8.2007

Historiallinen kohde vai ei?

Tämä rapistunut vartiopaikan jäänne löytyy Virosta, Itämeren rannalta, entiseltä sotilasalueelta.

Vielä 1980-luvulla kyseisillä rannoilla ei saanut kävellä lainkaan kello 22.00-06.00 välisenä aikana. Joka ilta kaunis hiekkaranta haravoitiin tarkkaan, jotta aamulla voitaisiin tarkistaa mahdollisten rannalle yrittäneiden liikkeet.

Koiran ulkoiluttamisesta tuli välillä ongelmia läheisen pitäjän asukkaille. Toisaalta rannat säilyivät tuon militaristisen käytön takia ehkä paremmassa kunnossa kuin muutoin olisi ollut mahdollista.


Kuinkahan paljon aikaa tarvittaisiin tähän maailmaan, jotta tämä sinänsä mahdollisimman ruma ja täydellisesti ympäristöönsä sopimaton historiallinen kohde saisi jonkun innostumaan sen suojelusta........Onko kyse merkittävästä kohteesta vai voidaanko yksi aikakausi täydellisestä tuhota ja unohtaa? Mitä sanoisi arkeologi tai historioitsija vaikkapa 200 vuoden kuluttua?





10.8.2007

Myydään

Huomaathan myynti-ilmoituksen sivun oikeassa reunassa!

Herastuomari Antti Alikirri Liedosta

Liedon Kahlojan kylän Eskolan talossa syntyi 11. kesäkuuta vuonna 1818 poikavauva, joka sai nimen Antti. Hänen vanhempansa olivat Eskolan silloinen isäntä Juho Matinpoika ja tämän vaimo, Liisa Mikontytär.

Juho oli talon edellisen isännän, Matti Simonpojan poika. Äiti oli ollut Riitta Jaakontytär. Isä Matti kuoli, kun Juho oli alle 10-vuotias. Äiti Riitta meni lähes saman tien naimisiin lampuoti Juho Joonaksenpojan kanssa. Pikaiset avioliitot puolison kuoleman jälkeen olivat ehkä enemmän käytännön sanelemia kuin suuria rakkaustarinoita. Perheessä oli jo kolme lasta, joten leivän saanti oli turvattava.


Antti Juhonpoika Eskola meni naimisiin vasta reilusti yli 30-vuotiaana. Tuolloin hän oli jo "ylennyt" yhdeksi pitäjän lautamiehistä ja niinpä oli soveliasta, että puolisoksi tuli herastuomari Jaakko Jaakonpojan tytär Fredrika Eufrosyne Kaskalan Ali-Poron ratsutilalta. Häitä vietettiin kesäkuun lopulla 1854. Fredrikan vanhemmat olivat asuneet 1830-luvulta lähtien Raukkalan Kallion talossa, mutta viimeistään 1847 he muuttivat Ali-Porolle.


Antti ja Fredrika Eufrosyne muuttivat Vintalan Alikirrin ratsutilalle, jonka isäntänä Antti oli aina kuolemaansa saakka. Hänet on haudattu Liedon keskiaikaisen kivikirkon vierelle, kellotapulin ja itse kirkkorakennuksen väliselle alueelle. Vaimo Fredrikan hautapaikasta ei ole selvyyttä.




9.8.2007

Salon Hakostaron Hiiskan talo

Eräs ensimmäisistä suvuista, joihin parissa aloitin tämän harrastuksen, oli lähtöisin Salon Hakostaron kylän Hiiskan talosta. Koosteni oli lähinnä yksinkertainen esipolvitaulu, jossa en ollut huomioinut perheiden muita lapsia enkä varsinkaan tyttäristä lähteneitä sukuhaaroja.

Muutama päivä sitten ilmestyivät Digiarkiston sivulle ensimmäiset Salon rippikirjat ja mikä parasta, sisällysluetteloiden kera. Näin tietojen hakeminen on kerrassaan helppoa. Mieluinen yllätys oli myös se, että paikallisten pappien kynänjälki on selkeää, jos kohta niukkaa.

Nyt onkin aiheellista paneutua tähän taloon ja sen jälkeläisiin uudelleen. Ohessa on vaatimaton jälkeläisluettelo siitä, mitä parikymmentä vuotta sitten tuli tehtyä. Lisäyksiä ja korjauksiä otan luonnollisesti vastaan mielelläni.












8.8.2007

Novan puukirkko Virossa

Tarvasjoen virolaisen ystävyyskunnan, Novan, merkittävin kulttuurillinen nähtävyys on noin vuonna 1750 rakennettu puinen kirkko. Kirkkorakennus on pyhitetty Pyhälle Olaville. Tämän lisäksi Virossa on vain kaksi tälle norjalaiselle pyhimyskuninkaalle omistettua kirkkoa.

Vaatimattoman kokoisen rakennuksen erikoisuuksia ovat puinen ratasristi 1800-luvulta ja vuodelta 1836 oleva lasinen alttaritaulu. Nämä molemmat ovat koko maata ajatellen ainutlaatuisia.




Novan seurakunta on pyrkinyt restauroimaan hautausmaan vanhoja takorautaisia muistomerkkejä ja sijoittanut niitä uudelleen kirkkomaalle. Pyhän Olavin kirkko muodostaakin syrjäiselle sijainnillaan herkän kokonaisuuden, joka tekee satunnaiseen ohikulkijaan rauhoittavan vaikutuksen.

Hautausmaalla on muistomerkki myös vuoden 1918 vapaussodassa kaatuneille novalaisille.

7.8.2007

Haapsalun Pyhän Nikolauksen Tuomiokirkko

Pienen Haapsalun kaupungin merkittävin kulttuurimonumentti on roomalais/goottilainen Pyhän Nikolauksen kirkko. Se on samalla Viron suurin yksilaivainen kirkko, jonka pinta-ala on 425 neliömetriä ja lakikorkeus sisätiloissa 15,5 metriä.

Kirkon rakentaminen lienee aloitettu noin vuonna 1260. Tyyliltään rakennus on eräänläinen siirtymä roomalaisen ja goottilaisen arkkitehtuurin välillä. Rakennustyössä noudatettiin sisteriläistä muotoa; kirkossa ei ole kellotornia, kuorihuone on karu ja oven päällä on "ruusuikkuna".


Kirkon sisäseiniä kiersivät alttarit, jotka olivat omistettuja sisteriläisluostarille. Lattian alle haudattiin säätyläisiä ja virkamiehiä.


1300- ja 1400-lukujen aikana kirkkoon lisättiin pyöreä kappelirakennus. Täysikuun aikaan elokuussa Valkean Neidon hahmo ilmestyy kappelin sisäseinälle.Legendan mukaan munkkiin rakastunut nainen olisi lemmenhuumassa astunut sisälle luostariin, vaikka tämä oli naisilta ankarasti kielletty. Rangaistuksena neito olisi muurattu kappelin seinän sisään elävältä. Haapsalussa kesällä 2007 saatavilla olleen esitteen mukaan nykytekniikka mahdollistaa Valkean Neidon ilmestymisen, vaikka täysikuu olisi sattumalta piiloutunut pilvien taakse.


Haapsalun tuomiokirkko oli Saaren- ja Läänemaan hiippakunnan katedraali. Sieltä käsin johdettiin koko hiippakuntaa aina uskonpuhdistukseen saakka. Luterilaisuuden tultua voimaan Ruotsin vallan aikaan kirkosta käytettiin nimitystä Linnankirkko. Vuonna 1625 kuningas Kustaa II Adolf myi koko Haapsalun linnoineen ja kirkkoineen Jakob De la Gardielle. Tämän oli tarkoitus rakentaa Piispanlinna uudelleen.


Vaikka tämä idea ei toteutunut, hän sai aikaiseksi muutamia korjauksia. Kirkkoon rakennettiin uusi alttari ja urut. Tältä ajalta on myös Joachim Winterin veistämä kivinen kastemalja.


Vuonna 1688 kirkon katto paloi, mutta rakennus korjattiin pikaisesti. Kuitenkin 1726 ankara myrsky tuhosi jälleen katon ja tällä kertaa Ruotsin valtakunta ei katsonut tarpeelliseksi sen korjaamista. Ajat olivat muuttuneet eikä Haapsalulle tai sen linnoituksilla ollut enää merkitystä sotilaallisesti. Tuomiokirkon vuosisataiset toiminnot siirrettiinkin kaupunkikirkkoon ja linnoitus kirkkoineen jäi autioksi.


Vasta 1800-luvulla alkoi Haapsalun linnoitushistoriassa uusi vaihe. Romantiikan vaikutuksesta raunioista alettiin rakentamaan linnapuistoa. Vuosina 1886-89 kirkko korjattiin ja tällöin roomalaistyyliset raunion osa uudistettiin pseudogoottilaiseksi. Samalla peitettiin sisäseinillä olleita maalauksia ja hautakivet kammettiin kirkosta ulos.


Lopulta 15.10.1889 pidettiin jumalanpalvelus Pyhän Nikolauksen kunniaksi. Tästä eteenpäin kirkko oli käytössä kesäkuukausina. Lämmitysjärjestelmän puutteen takia rakennus pysyi tyhjänä talvisin.


Neuvostoliiton miehitettyä Viron 1940 kaikki uskonnolliset seremoniat loppuivat. Natsi-Saksan vallattua Viron kirkko avattiin uudestaan lyhyeksi aikaa. Sodan aikaan kirkko ryöstettiin useitakin kertoja ja sitä käytettiin myös viljamakasiinina. Puhetta oli myös rakennuksen sisään tulevasta uima-altaasta. Tämä idea ei onneksi toteutunut. Sodan jälkeen kirkko jäi taas oman onnensa nojaan.


Vuodesta 1979 lähtien Haapsalun tuomiokirkkoa alettiin jälleen korjaamaan tarkoituksena tehdä siitä konserttihalli. Perestroikan vaikutuksesta suunnitelmiin tuli muutos; tuomiokirkosta oli jälleen tehtävä sovelias sen alkuperäistä käyttötarkoitusta varten.


Arkkitehti Kalvi Aluven johdolla Aala Buldas suunnitteli kirkolle uuden sisustuksen. Tekstiilit loi Maasike Maasik. Vuonna 1990 kirkko vihittiin uudelleen Pyhälle Nikolaukselle. Kaksi vuotta myöhemmin Äitien Päivänä kirkon "Äitien Alttari" pyhitettiin Neuvostovallan aikana kuolleille äideille. Lääketieteen tohtori Heino Noor lahjoitti tämän oman, Siperiaan karkoitetun äitinsä muistolle. Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta esittävän veistoksen on tehnyt kuvanveistäjä Hille Palm.


Tämä teksti on lyhennetty ja suomennettu Haapsalun linnan internet-sivuilta löytyvästä tekstistä. Lisäksi tietoja on kerätty Wikipediasta ja mm. Carl Grimbergin "Kansojen Historia" -kirjasarjasta. Valokuvien (c) J. Vuorela, 2007.






6.8.2007

Haapsalun Piispanlinna

Vuonna 1228 perusti Riian arkkipiispa uuden hiippakunnan, johon kuuluivat nykyisestä Virosta Läänemaa, Saarenmaa ja Hiidenmaa. Piispaksi nimitettiin Dunamunden Sisteriläisluostarin apotti Gottfrid.



Tuoreen hiippakunnan ensimmäiseksi pääpaikaksi tuli Lihula. Piispanistuin sijaitsi vuosina 1242-51 Lihulan linnavuorella. Liivinmaan sodassa tämä linnoitus tuhottiin. Nykyisin siitä on nähtävillä muutamia muurin osia.


Vuonna 1279 piispa Herman I antoi Haapsalulle kaupunkioikeudet. Samalla alkoivat Piispanlinnan rakennustyöt. Nykyisellään se on yksi merkittävimmistä Viron keskiajan muistoista. Linna leviää peräti kolmen hehtaarin kokoiselle alueella. Linnoitusta rakennettiinkin useamman vuosisadan aikana ja lopullisen muotonsa se sai piispa Johannes IV Kievelin aikaan, joka oli virassa 1515-1527.




Massiivisten muurien ohella linnoitus käsitti jykeviä tykkitorneja ja vallihaudan. Muurin paksuus on paikoin lähes kaksi metriä. Liiviläissodan aikaan 1558-82 Piispanlinna koki historiansa ankarimmat taistelut. Sodan jäljiltä osa ns. pikkulinnasta sekä uloimmat vallit jäivät osittain raunioiksi.




Tsaari Pietari I määräsi lopulta vallit purettaviksi puoleen alkuperäisestä korkeudestaan. Jo tätä ennen, Ruotsin vallan aikaan, oli Piispanlinna menettänyt merkityksensä sotilaallisesti. Sitä ei nimittäin mainita Ruotsin Eestinnmaalla sijaitsevista sotilaallisista kohteista tehdyssä listassa. Alkuaan 803 metriä pitkä ja 12 metriä korkea linna jäi raunioiksi.




Piispanlinnan muurien sisäpu0lella sijaitsee myös Pyhän Nikolain kirkko, josta lisää lähipäivinä!


4.8.2007

Paliveren Hiienpuu

Muinaisilla virolaisilla oli lukuisia pyhiä paikkoja. Joskus ne olivat korkeita kallioita, joskus taas isoja kiviä tai lehtoja. Kuvassa oleva puu on ollut Paliveren pyhä paikka. Se sijaitsee Haapsalusta Tallinnaan johtavan tien varrella, Paliveren paikallistien risteyksessä.

Se on siitä harvinainen pyhä puu, että se mainitaan myös kirjallisissa dokumenteissa. Nigulan kirkonkirjassa vuodelta 1644 sen kerrotaan olevan "hiienpuun". Puun juurelta on toisaalta kaivettu esiin kolikoita, joista vanhimmat on painettu 1564. Perimätiedon mukaan puulla olisi ikää jo reilut tuhat vuotta. Todennäköisimmin se on ainakin 500 vuotta vanha.

Puun oksille sidotuilla nauhoilla on pyydetty onnea vaikkapa naimakaupoille tai perheen elannolle. Löydetyt kolikot ovat myös olleet uhrilahjoja. Näin ollen tämä puu on paikallisten ihmisten palvontapaikkana jo vähintäänkin neljän sadan vuoden ajan. Oksilla liehuvat nauhat olivat osin tänä kesänä siihen ilmestyneitä. Muinaisille uskomuksilla on siis vankka sijansa tämänkin päivän maailmassa.




Blogitekstisuositus

Muslimi, josta tuli kristitty

Nakkilan seurakunnan vierasseurakuntalaisten luettelosta löytyy todella mielenkiintoinen tapaus elokuulta 1880. Mainitun kuukauden 15. päiv...