analytics

Hellas

Helsingissä 1790-luvulla vaikuttaneen nahkuri Gustav Gardbergin isänpuoleiset sukujuuret tulevat Vihdin Kaharlan kylän Jaakkolan talosta. Siellä niitä voidaan seurata aina 1500-luvun puolivälin tienoille, isäntä Jacob Pålssoniin saakka. Mitä ilmeisemmin kylän nimestä muodostettua sukunimeä on käytetty vuosisatojen mittaan muodoissa Kaharberg - Karberg - Garberg - Gardberg. Jacob oli Jaakkolan isäntänä vuosina 1559-1582 ja hänen jälkeläisensä omistavat yhä 2000-luvulla tämän vanhan ratsutilan.

Helsinkiläistynyt nahkurimme oli naimisissa erään Maria Christina Bergmanin kanssa, joka oli miestään 15 vuotta nuorempi. Gustavista tuli nuorempi mestari vuonna 1796 ja nahkureiden oltermanni 1804, vaikka hän ei ollut kirjoitustaitoinen. Ehkä tästä johtuen hänen perunkirjoituksessaan vuonna 1808 ilmeni eräitä epäselvyyksiä ja koko homma
otettiin uusiksi kesällä 1820. Tuolloin huomattiin Gardbergin omistaneen Unionkadulle Eteläisessä korttelissa tontin ja talon yhteisarvoltaan yli 2500 ruplaa.

Perheen lapsista vuonna 1799 syntynyt isänsä kaima Gustav Gardberg nuorempi meni naimisiin Vihdin Sukselan kylän rusthollista kotoisin olleen Eva Stina Berghällin kanssa. Vaimon sukujuuria voidaan seurata taaksepäin Lohjan Roution Rautell -sukuun sekä Lohjansaaren Pyölin kylän Kiertilän taloon ja aina 1600-luvun alkupuolelle saakka.

Nuorempi Gustav työskenteli isänsä tavoin nahkurina ja nahkurimestarina asuen kotikaupungissaan Helsingissä. Perheessä oli kahdeksan lasta, joista ainakin kaksi vanhinta kuoli nuorena aikuisena ilman puolisoa tai jälkeläisiä. Tyttäristä Maria Christinan, Carolina Wilhelminan, Edla Sofian ja Amanda Matildan myöhemmät vaiheet ovat jääneet itseltäni kirjaamatt
a.

Kahdesta veljeksestä Anton Gabriel peri isänsä ammatin kehittäen siitä todellista teollisuutta Tammisaaren kaupunkiin. Hänestä leivottiin nahkurimestari 1861 ja tehtailijana hänet opittiin tuntemaan pari vuotta myöhemmin. Gardbergin tehtaan nuorten työläisten kerrotaan aiheuttaneen jonkin verran "hälinää" Tammisaaressa ja tämän katsottiin johtuvat vaikutusvaltaisen poliisin, Viktor Seleniuksen sekä Anton Gabrielin turhan läheisistä väleistä.

Anton Gabrielin vaimo Maria Serafina Olin oli syntynyt Vihdissä 1839 ja oli äitinsä puolelta kaukaista sukua miehelleen.

Karl Edvard Gardberg, Anton Gabrielin nuorempi veli, kävi Helsingin triviaalikoulua. Jossain vaiheessa merielämä alkoi kiehtoa nuorukaista ja ajan myötä hänestä tuli merikapteeni. Yksi hänen aluksistaan oli kuunari "Aino af Ekenäs". Tammisaaren kaupunki myönsi hänelle porvarinoikeudet 1872 ja tämä luonnollisesti mahdollisti kunnollisen liiketoiminnan aloittamisen. Aino oli monia vuosia Tammisaaren ainoa syvämeripurjehdukseen soveltuva alus ja sillä tehtiin matkoja mm. Englantiin ja Espanjaan.

Karl Edvard löysi puolisonsa Amanda Lindgrenin veljensä tavoin Vihdistä. Perheeseen ilmaantui 13 lasta vuosien 1867-1889 välillä. Esikoistytär Elise Augusta näki päivänvalon Atlantin valtamerellä. Näin oli hyvin luonnollista, että seuraavana syntyneestä velipoika Karl Johan Eliaksesta tuli isänsä tavoin merikapteeni. Hän purjehti mm. Ainolla. Karl Johan Elias kuoli Ranskassa, Seten kaupungissa ja tarinan mukaan suuri joukko paikallisia asukkaita pormestarinsa johdolla olisi osallistunut hänen hautajaisiinsa.

Tästä laajasta lapsikatraasta Hugo Edvard oli syntynyt Vihdissä 1870 ja myöhemmin hän toimi kauppiaan Turussa ollen naimisissa Alli Hedenströmin kanssa.

Perheen merellisiä perinteitä piti yllä myös Knut Oskar (s. 1877 Tammisaaressa). Hänet mainitaan mm. Capella -nimisen aluksen kapteenina. Hän oli naimisissa sairaanhoitaja Gurli Westerlundin kanssa.

Epäilemättä kuuluisimmaksi nousi kuitenkin 5.11.1873 syntynyt Anton Rudolf Gardberg, joka käytti kutsumanimenään Rudolfia. Hän perusti 1895 ns. siirtomaatavaraliikkeen, joka myi ajan tavan mukaan kaikkea mahdollista. Eniten liike myi Venäjältä tuotuja makeisia, vaikka lehdissä ilmoiteltiin myös polkupyöristä ja vaikkapa oluesta. Vähitellen tästä liikkeestä saaduilla varoilla Rudolf Gardberg osti yhdessä veljensä Hugon kanssa Helsingin karamellitehtaan Turun haaran sen silloiselta omistajalta, Nuchim Bonsdroffilta. Hyvin nopeasti hän perusti kokonaan uuden yhtiön, joka tuli tunnetuksi kreikan kielen lupausta merkitsevällä sanalla Hellas. Näin sai alkunsa nyt jo kuollut, legendaarinen makeistuottaja. Myöhemmistä vaiheista voit lukea vaikka täältä!


3 kommenttia:

  1. Vihdin Kaharlasta lähtöisin oleva Gardberg-suku löytyy myös marsalkka mannerheimin esipolvista.

    VastaaPoista
  2. Löysin vanhan avaimenperän, jossa korkkiruuvi ja mainos: viinikauppa rudolf gardberg,turku. Missähän osoitteessa on sijainnut ?

    VastaaPoista
  3. Hänellä oli kaksikin liikettä Turussa; Linnankatu 15B ja Humalistonkatu 13!

    Menes Juhan Suku-uutisten facebook-sivulle, niin näet pari hänen mainostaan! Pistän ne sinne hetken päästä.

    VastaaPoista

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus