analytics

Vakavamielinen neiti Wilen

Halikon pitäjän Prestkullan tyttökansakoulun opettajattareksi tuli vuonna 1874 neiti Johanna Wilen. Hän oli syntynyt Kalannin Harikkalan kylässä kirkkovahti Anders Wilenin ja tämän vaimon, Lovisa Spanskin perheen nuorimmaisena lapsena elokuun 6. päivänä 1845.

Äiti Lovisa oli jo toista kertaa naimisissa kirkkovahdin kanssa. Ensimmäinen puoliso, Lovisan kanssa 16.11.1826 Uudessakaupungissa vihitty Johan Rensten menehtyi 1839 ja vuoden 1841 tammikuussa Lovisa avioitui Andersin kanssa. Rippikirjan mukaan Anders W. olisi syntynyt 2.10.1810 Honkilahdella. Kyseisestä pitäjästä en ole tätä "Anttia" löytänyt enkä oikeastaan muualtakaan. Hänen syntyperänsä jää tällä kertaa selvittämättä.


Sen sijaan Lovisan, tai oikeammin Erika Lovisan vanhemmat ovat selvitettävissä helposti. Hänen isänsä oli Laitilassa ja sittemmin Kalannissa asunut rakuuna Henrik Spansk. Henrik vihittiin vuonna 1795 Laitilassa Kaukolan kylässä tuolloin asuneen piika Maria Michelsdotterin kanssa. Pariskunnalla oli ainakin kuusi lasta, joista neljä tyttöjä ja loput poikia. Perheen esikoinen, Samuel menehtyi jo lapsena. Muista lapsista voidaan mainita vuonna 1796 syntynyt Johanna. Hän meni pari kuukautta sisarensa avioitumisen jälkeen naimisiin "Kap Verden" matruusin, Abraham Marelinin kanssa.

Andersin ja Erika Lovisan tytär Johanna lähetettiin opintielle ja vuoden 1874 kesäkuun 20. päivä tiesi sanomalehti Keski-Suomi kertoa hänen kuuluvan niiden Jyväskylän seminaarin opettajakokelaiden joukkoon, jotka lähetettiin "kansakoulun alalle". Jyväskylästä matka vei sitten Halikon kirkonpiirin Prestkullan tyttökouluun.

Prestkullan koulu oli aikoinaan perustettu rovastinleski Katarina Grahnin lahjoituksen turvin. Hän oli antan
ut opinahjoa varten omistamansa Prestkullan rakennukset. Päärakennuksessa oli ollut paitsi sali, myös kolme kamaria, kyökki ja eteinen. Kunnan tehtäväksi jäi maksaa vuokraa leskivaimo Grahnin kuolemaan saakka 129 markkaa vuodelta. Tämän jälkeen rakennukset jäisivät kunnan omistukseen.

Prestkullan koulu aloitti toimintansa 15.11.1871, ensin sekakouluna ja vuotta myöhemmin vain tytöille tarkoitettuna oppilaitoksena. Ensimmäinen opettajar oli ollut Blondina Vilhelmina Rancken vuoteen 1873 saakka, jonka jälkeen hänet oli korvannut mamselli Ida Ingman. Mamselli Ingmanilla ei ollut varsinaista pätevyyttä, joten tuossa vaiheessa Prestkullassa opiskeltiin ainoastaan käsityön jaloa taitoa.

Kun opettajattaren virka vihdoin täytettiin, tuli siihen sitten Johanna Wilen. Hän menestyi ja viihtyi erinomaisesti. Niinpä lehdistössä mainittiin toisen kerran Wilenin nimi hänen saadessaan palkankorotuksen kouluylihallitukselta kiitoksena 15 vuoden palveluksesta.

Opettajien palkkauksesta Halikossa oli tehty alunoperin päätös vuonna 1870 ja sen mukaan pitäjän heille luvattiin seuraava korvaus arvokkaasta sivistystyöstä;

*vapaat asuinhuoneet

*12 syltä ruotsinhalkoja koulun tarpeisiin per vuosi
*kahden tynnyrin ala viljelykseen sopivaa peltoa
*yhden lehmän suvilaidun
*170 leiviskää heiniä talvirehuksi

*vähintään kuusi tynnyriä rukiita


Halikossa Johanna Wilen tunnettiin paitsi opettajana niin myös innokkaanna lähetystyön harrastajana. Ammatilleen sopivasti hän oli sekä vakavamielinen että uskonnollinen. Työura jatkui aina uudelle vuosisadalle ja vasta vuonna 1904 neiti Wilen erosi virastaan täysinpalvelleena muuttaen samalla Korpilahdelle ollakseen lähellä sukulaisiaan.

2 kommenttia:

  1. Kyseinen Hennrik Spansk on mieheni esi-isän Gabriel Spanskin veli, joka oli Maurumaan Barckarin tyttären kanssa naimisissa Pyhärannassa ta Pyhämaalla.Email soilecat(at)suomi24.fi jos jotain lisätietoa tulisi.

    VastaaPoista
  2. Olen vasta aloittamassa sukututkimuksen harrastustani. Muutama viikko sitten huomasin, että isoäitini isällä Anton Lukas Wilenillä olikin sisar Johanna Wilen. Satuin googlettamaan nimeä ja löysin sivullesi. Oli aikamoinen yllätys löytää kaikki tuo tieto täältä, kun itse olin löytänyt vasta perustietoja Kalannin kirkonkirjoista. Kiitos hienosta työstä.

    Artikkelissa mainittu Antti Wilen on siis isoäitini isoisä ja minua kiinnostaa aluksi selvittää koko perheen vaiheita tuolta Antin syntymästä nykypäiviin. Olen törmännyt tuohon samaan ongelmaan Antin syntymätiedoista, enkä ole vielä päässyt siitä eteenpäin. Jos jotain lisätietoa Wilenin suvusta olisi saatavilla, olisin kiitollinen.
    Minua on sukututkimuksen untuvikkona harmittanut tuo tietosuojan asettama este 1900-luvun alun tietojen julkaisemiselle. Esim. mainitsemaasi vuotta 1904 ei löydy sshy:n kuvista Korpilahdelta. Vinkkejä siis kaipaisin tästäkin. Sähköposti jpaarnio at gmail.com

    VastaaPoista

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus