Jääkärieverstiluutnantti Ruda

Karl Evert Ruda (28. tammikuuta 1892 Lohja – 11. marraskuuta 1949) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti. Hänen vanhempansa olivat Frans Viktor Ruda ja Augusta Adolfina Warelius. Hänet vihittiin ensimmäisen kerran avioliittoon vuonna 1923 Hjördis Coustanec Erikssonin kanssa (kuoli vuonna 1926). Toisen kerran hän avioitui vuonna 1932 Aini Raatikaisen kanssa.

Isä Frans Viktor oli ollut Mustion ruukilla puuseppänä naidessaan räätälintytär Augusta Wareliuksen vuonna 1887. Tuoreen perheen ensimmäinen lapsi syntyi vuotta myöhemmin Mustiolla, mutta neljä vuotta myöhemmin perhe oli jo siirtynyt Lohjalle. Siellä isä Frans mainitaan mm. rakennusmestarina. Augusta kuuluu suureen Wareliusten sukuun, joka oli lähtöisin Lohjan Varolan yksinäistalosta.

Karl Evert kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti kuudennen luokan Helsingin uudessa ruotsalaisessa oppikoulussa vuonna 1921. Taktiikan soveltamiskurssi oli vuorossa Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1927 ja edelleen hän suoritti komentajakurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1944.
Oltuaan varastonhoitajana Helsingissä liittyi Ruda vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 11. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän kuului myös pataljoonan soittokuntaan.

Karl Evert Ruda astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Vaasaan 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan ensin esikuntavääpeliksi ja myöhemmin lähettiupseeriksi 1. Jääkärirykmentin 3. jääkäripataljoonan esikuntaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella, Kämärän kylässä ja Viipurissa.


Sisällissodan jälkeen Karl Evert toimi adjutanttina armeijan uudelleen järjestelyn jälkeen Suomen valkoisen kaartin 1. pataljoonassa, josta hänet siirrettiin 15. heinäkuuta 1919 alkaen 7. komppanian päälliköksi. Hänet siirrettiin 23. tammikuuta 1926 Kaartin Jääkäripataljoonan 1. komppanian päälliköksi. Armeijasta hän erosi 5. joulukuuta 1928 ja siirtyi liikemieheksi Helsinkiin ja vuodesta 1936 Konehuolto oy:n toimitusjohtajaksi.

Ruda toimi ylimääräisten harjoitusten aikana Täydennys Jalkaväkirykmentti 2:n pataljoonan komentajana , josta hänet siirrettiin Täydennys Jalkaväkirykmentti 1:een ja edelleen Jalkaväkirykmentti 63:een. Talvisodassa hän osallistui taisteluihin Haparaisissa, Volossulassa, Taipaleessa, Terentilässä ja Vuos
almella. Välirauhan aikana hän toimi samassa tehtävässä ja myöhemmin Pohjois-Satakunnan suojeluskuntapiirin Virtain aluepäällikkönä.

Jatkosodan syttyessä hänet komennettiin pataljoonan komentajaksi Jalkaväkirykmentti 60:een ja edelleen jalkaväkirykmentti 50:een. Kunnes hänet komennettiin toimistoupseeriksi 17. Divisioonan esikuntaan ja vuonna 1941 pataljoonan komentajaksi 61:een jalkaväkirykmenttiin. Sodan loppupuolella hänet siirrettiin Erillinen Pataljoona 27:n komentajaksi, josta hänet siirrettiin vielä samana vuonna 17. Divisioonan suunnittelu-upseeriksi ja edelleen Henkilötäydennyskomppania 4:n komentajaksi. 2. Divisioonan opaselimen päälliköksi hänet siirrettiin vielä vuonna 1944. Hän osallistui Taisteluihin jatkosodassa Terussa ja Äänislinnassa sekä asemasotaan Shemenskissä sekä Karjalan kannaksella Juustilassa ja Lavolassa. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1944 keskittyen jälleen Konehuollon toimitusjohtajan tehtäviin. Karl Evert Ruda on haudattu Helsinkiin.

Oheinen kuva on teoksesta
J. Suomalainen, J. Sundvall, E. Olsoni, A. Jaatinen (toim.) Suomen Jääkärit, Oy Sotakuvia Kuopio 1933
Teksti perustuu Wikipedia-artikkeliin - tästä artikkelista suunnaton kiitos ao. nimimerkille. Esipolvitaulusto on tekijän omien selvitysten tulosta.




Kommentit

Suositut tekstit