analytics

Lindström ja Bruce Juvalla

Tarvasjoen Juvan kartanoon eli kapteeninpuustelliin tuli vuonna 1867 vuokraajaksi Karl Robert Lindström. Hän oli syntynyt kesällä 1833 Kiskon Hongiston kylän Mattilan rusthollissa talon isännän, Reginan aviottomana lapsena. Paria vuotta myöhemmin Regina Arvidsdotter Hammar meni naimisiin Pohjan pitäjän Fiskarsin ruukilta tulleen kapakoitsija Christopher Lindströmin kanssa. Perhe muutti saman tien Helsinkiin, missä Christopher mainitaan puutarhurina. Siellä myös syntyi pariskunnan tytär Sophia, joka kuitenkin menehtyi alle kolmivuotiaana. Myös Regina kuoli Helsingissä, vuoden 1848 syksyllä.

Karl Robert käytti siis sukunimeä Lindström, mutta Kiskon kastettujen luettelossa hänet mainitaan
aviottomana. Mikään mahdottomuus ei toki ole, että Christopher olisi ollut hänen isänsä. Reginan isän, Arvid Hammarin suku oli ollut jo yli 100 vuotta Hongistossa rusthollareina, mutta aivan alunperin Hammarit olivat tulleet Kiskoon Marttilan pitäjän Tilkaisten kylästä.

Niinpä ympyrä tavallaan sulkeutui, kun Karl Robert Lindström saapui silloiseen Marttilaan kuuluneen Eu
ran kappelin Juvan kartanoon "arrendaattoriksi". Hän oli jo tätä ennen hankkinut maanviljelijän kannuksensa Paarskylän ja Sandön kartanoissa. Niistä hän toi mukanaan Juvalle erinomaiset suositukset. Karl Robert oli mennyt naimisiin tanskalaissyntyisen Matilda Brucen kanssa, joka oli kotimaassaan opiskellut meijeriköksi. Hän aloittikin Juvalla meijerin pidon, joka 1889 laajeni alueelliseksi Juvan meijeriksi ja edelleen Tarvasjoen Marttilan Meijeri Oy:ksi. Kartanon karja oli pitäjän suurin ja myös ensimmäinen AY-karja.

Perheeseen syntyi vuosien kuluessa kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Yksi pojista ja molemmat tyttäret kuolivat nuorena. Jäljelle jääneistä veljeksistä Karl Lindström oli myöhemmin Ypäjällä asemapäällikkönä, kun taas Werner Sakeus jatkoi isänsä jälkeen Juvan isäntänä. Isän kuollessa Werner oli vasta 13 vuoden ikäinen, mutta heti rippikoulun jälkeen hän otti äitinsä suojeluksessa ohjat käsiinsä. Hän meni naimisiin Marttilan legendaarisen nimismiehen, Sjömanin tyttären Helmin kanssa. Tämä pariskunta oli perustamassa lukuisia yhdistyksiä ja yrityksiä nykyisen Tarvasjoen alueella. Hän toi pitäjään mm. puhelimen, oli perustamassa maamiesseuraa, suojeluskuntaa, maataloustuottajia jne jne. Werner Lindström, joka suomensi sukunimensä Juvakoskeksi, oli myös Tarvasjoen viimeinen kuntakokouksen esimies ja ensimmäinen uuden kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Helmi Lindström oli aktiivinen mm. martoissa ja lottatoiminnassa.

Lopulta 1934 Werner Sakeus Juvakoski osti Juvan kartanon itselleen. Hänen kuoltuaan kuusi vuotta myöhemmin perikunta pilkkoi kartanon myymällä pellot ja metsät eri omistajille. Näin tämä jo vuonna 1464 ensimmäisen kerran mainittu herraskartano tavallaan lakkasi olemasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus