Amerikan kävijä Soldan

Juhani Ahon appi, August Fredrik Soldan oli syntynyt Sortavalan kaupungissa perheensä viidentenä lapsena heinäkuussa 1817. Isä Carl S. oli syntynyt Kerimäellä vuonna 1782 ja edennyt August Fredrik syntymän aikaan urallaan kruununvoudiksi. Äiti Ulrika Lucander oli puolestaan kotoisin Kivijärveltä ja hänen sukujuurensa vievät mm. Tuderuksien pappissuvun kautta aina Carl Erikinpoika Sursilliin saakka, joka oli Kokkolan kirkkoherrana ainakin vuonna 1582.

August Fredrikin sisaruksista voidaan mainita ainakin häntä kuusi vuotta vanhempi veli Karl Erik, joka pääsi ylioppilaaksi Helsingissä 1831 ja antautui lääketieteelliselle uralle. Hän oli mm. Saimaan kanavarakennuksen lääkärinä 1846 ja edelleen lääkintöylihallituksen ylimääräisenä lääkärinä 1849. Karl Erik Soldan erosi täysin palvelleena Salon piirilääkärinä toimesta 1869 ja kuoli seuraavana vuonna Helsingissä. Hän pysyi koko ikänsä naimattomana.

August Fredrik Soldan palveli Venäjällä insinööriupseerina ja teki sen jälkeen valtion apurahoilla tutkimusmatkoja Keski-Euroopassa. Näiltä reissuilta hän kotiutui 1847 ja kahta vuotta myöhemmin hän astui laivasta New Yorkissa juuri Kalifornian kultakuumeen puhjettua. Hän oli itseasiassa poliittinen pakolainen nykytermein ilmaistuna.

Soldan ei lähtenyt kokeilemaan onneaan raskaaseen kullanhuuhdontatyöhön, vaan värväytyi rautatieinsinööriksi ollen töissä mm. Pennsylvaniassa. Vielä 1900-luvun alkupuolella vanhimmat suomalaiset siirtolaiset muistivat kuulleensa puhuttavan suomalaisesta insinööristä, joka johti töitä Monongahela- ja Ohio-jokien varsilla sekä Pittsburgin seudulla. Kymmeneen vuoteen mahtui myös opetustehtäviä lukioissa, sillä August Fredrik Soldan osasi latinaa, saksaa, ruotsia ja venäjää. Hänen kerrotaan osanneen piirtää karttojakin, mikä tietysti oli luontevaa rautatieinsinöörin toimenkuvaa ajatellen. Soldan kehitti kaiken muun lisäksi tehokkaan maidonsäilöntämenetelmän Amerikassa ollessaan.

Suomeen palattuaan Soldanista tuli pian rahapajan johtaja, missä toimessa hän osoitti suurta taitavuutta. Tämä ura kesti aina hänen kuolemaansa saakka eli vuoteen 1885.

August Fredrik Soldanin harrastuksiin kuului filosofia ja häneltä ilmestyikin Finsk Tidskrift -aikakauskirjassa kirjoitussarja "Herbart och Rein" vuosina 1877-78. Muita julkaisuja olivat jo vuonna 1859 ilmestynyt "Om Lysgas och Dess Användning" sekä 1861 ilmestynyt "Suomen tervanpoltosta ja mitenkä se olisi parannettava". Saksalaissyntyisen vaimonsa Maria Mullerin kanssa hänen oli ainakin kaksi tytärtä, Mathilde ja Vendela Irene. Viimeksi mainittu tuli Suomen kansalle tutuksi Juhani Ahon vaimona.

Kommentit

  1. Google Booksista löytyy digitoituna American Swedish Historical Museum: Yearbook 1962 (http://books.google.com/books?id=x_TBe1YExEYC), jossa on artikkeli August Fredrik Soldan, A Versatile Finnish Scholar in America, 1849-1858

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit