Tasan 200 vuotta sitten

Tasan 200 vuotta sitten syntyi esiäitini Stinan isosisko Eva Someron Söderkullassa torppari Henrik Johanssonin ja Maria Johansdotterin perheen kolmantena lapsena. Suomen Sodan käydessä kuumimmillaan kastettiin tämä pikkuinen tyttö seuraavana päivänä ja läsnä olivat lapsen kummit, torppari Gustaf Eriksson, vaimonsa Kaisa Henriksdotter, Sillanpään Möngön talon perillinen Johan Johansson ja "värdinnä" Maria Gabrielsdotter sekä Eva Johansdotter Palikaisista.

Valitettavasti Eva ei koskaan ehtinyt nähdä maaliskuussa 1810 syntynyttä esiäitiäni Stinaa, koska hän menehtyi 5.7.1809 rokkoon. Hänet saatettiin haudan lepoon muutamia päiviä myöhemmin ja tuolloin kannettiin multarahoja 2 taalaria 8 äyriä sekä kellojen soitosta toiset 2 taalaria.

Evan isä Henrik Johansson oli Someron Sillanpään Möngön talollisen poika, josta sitten aikaa myöten tuli Söderkullan Kokkilan torppari. Ensimmäinen vaimo, Evan äiti, Maria Johansdotter oli Kokkilan edellisen torpparin tytär. Hänen kuoltuaan Henrik meni vielä naimisiin erään Maria Andersdotterin kanssa. Kun Henrik kuoli 1823, meni Maria Andersdotterin uudelleen naimisiin Michel Henrikssonin kanssa.

Evan äidinäidin, Brita Johansdotterin sukuperän selvittäminen oli normaalia hieman vaativampaa salapoliisityötä - tai itseasiassa aivan perushelppoa sukututkimusta. Maria Johansdotter syntyi rippikirjan mukaan 30.3.1775. Hänen vanhempansa olivat kastettujen luettelon perusteella torppari Johan Jöransson ja vaimonsa em. Brita Johansdotter. Kuten mainittua, Johan Jöransson oli myös Kokkilassa torpparina. Näin ollen rippikirjoista voi seurata Britan tarinaa ajassa taaksepäin.

Merkintöjen mukaan hän oli syntynyt elokuun 20. päivä vuonna 1751. Mainitulla päivämäärällä ei kuitenkaan kastettujen luettelosta löydy sopivaa henkilöä. Niinpä on turvauduttava rippikirjoihin ja tutkittava mistä Brita oikein Kokkilaan on tullut. Brita saapui Kokkilaan avioiduttuaan Johan Jöranssonin kanssa vuonna 1773. Someron rippikirjat kulkevat normaalikäytännön mukaisesti viiden vuoden jaksoissa. Yksi ajanjakso kattaa tässä tapauksessa vuodet 1771-1776. Näin selviää helposti, että Brita tuli Kokkilaan Hirsjärven Vanhalasta.

Vanhalan kohdalta rippikirjaa huomataan, että Brita tuli sinne "Lukumieheltä" vuonna 1772 ja hän ehti olla Vanhalassa vain seuraavaan vuoteen saakka eli avioliiton solmimisen ajankohtaan. Lukumies on yksi Kultelan kylän taloista ja rippikirjan sivulta yhdeksän löytää taas Britan. Tuplavarmistuksena on Lukumiehen kohdalla oleva merkintä Brita Johansdotterin muutosta Hirsjärvelle 1772. Brita oli jo vuonna 1771 rippikirjaa aloitettaessa Lukumiehellä, joten on mentävä ajassa taaksepäin varhaisempaan kirjaniteeseen. Sieltä löytyykin Lukumiehen piika Brita, joka on syntynyt 20.8.1751 ja tullut taloon merkintöjen mukaan Kultelan Teereltä eli naapurista.

Teeren talon kohdalta selviää, että vuonna 1768 nuori Brita Johansdotter on matkannut Vilukselaan. Siellä Brita oli pari vuotta piikana Näyskän talossa, kunnes muuttaa Lukumiehelle. Tästä on pakko tehdä se johtopäätös, että Lukumiehen kohdalla rippikirjassa on hieman väärää tietoa ja Brita todellakin oli piikomassa Näyskälle ennen Kultelan kylään palaamistaan.

Teeren torppareina ovat ainakin jo 1730-luvun loppupuolelta lähtien Johan Henriksson (s. 1714) ja Maria Johansdotter (s. 1718). Heillä on Britan lisäksi ainakin neljä lasta, josta yksi kuolee parin vuoden iässä 1758. Johan ja Maria olivat menneet naimisiin Somerolla marraskuussa 1737. Tuolloin Johan asui Kultelan talon torpassa, kun taas Maria tuli Vilukselan kylästä vihittyjen luettelon perusteella. Tämän pidemmälle en ole toistaiseksi onnistunut selvittämään heidän sukuperäänsä.

Kultelan kyläyhdistyksen kotisivujen mukaan paikka olisi saanut nimensä sen yhteisellä kylätontilla sijainneesta "kultoisesta lähteestä". Kylä esiintyy ensimmäisen kerran kirjallisissa dokumenteissa jo vuonna 1492. Muutamaa vuosikymmentä myöhemmin Kustaa Vaasan vaatimuksesta aloitetuissa maakirjoissa mainitaan siellä olleen kolme taloa; Hurri, Teeri ja Vakkuri. Seuraavien vuosisatojen aikana taloja tuli ja meni siten, että 1900-luvun alkuun mennessä niitä oli kolmetoista. Alueen savinen maaperä on edesauttanut paikallista savenvalanta- ja tiilenlyöntiperinnettä. Niinpä monissa taloissa on tästä osoituksena kylän mestareitten tekemiä uuneja, minkä lisäksi tiilitykset ovat usein seudun omaa tuotantoa.

Kommentit

Suositut tekstit