analytics

Murhayritys Perälän kylässä, Halikossa

Marttilasta Saloon päin matkaessa, hieman Vaskiosta eteenpäin, siintää tien vasemmalla puolella pieni kylä. Se on saanut sijaintinsa perusteella mukavan nimen Perälä. Kylään kuuluvat suuret metsäalueet viereisen Märynummen harjun pohjoisosasta sekä peltoalueet Sahankrotti-nimiseen puroon saakka. Vuoteen 1969 saakka Salo-Aura -maantie kulki kylän lävitse, mutta tuolloin valmistui uusi linjaus, joka jätti sivuun muutamia muitakin kyliä matkan varrelta.

Perälän kylän asuttaminen tapahtui joskus 1300- tai 1400-luvulla, mutta ensimmäinen kirjallinen maininta siitä on vasta vuodelta 1537. Tuolloin kylässä oli jo neljä taloa. Isojaon ei sanota muuttaneen talojen sijaintia, mutta uudisrakentamisen myötä myöhemmät kylän talot sijoittuvat aiempaa etelämmäksi. Kylään kuului Sahankrotin puron varrella pieni vesimylly. Perälä oli yksi niistä viidestä kylästä, mistä läheinen Vaskion saha hankki puutavaransa.

Talojen omistuksista voidaan todeta samaa kuin niin monista muista Halikon kylistä - joku Viurilan, Joensuun tai Vuorentaan korkeista herroista hallitsi niitä. Niinpä esimerkiksi vielä vuonna 1892 senaatti myönsi kreivi August Armfeltille perintökirjan Perälän Takataloon. Vuoden 1880 maakirjan mukaan kylässä oli kolme tilaa; Takatalo, Heikintalo ja Frälsi. Maakirjasta selviää myös tilojen ns. luonto. Heikintalo oli Sauvonkylän Mäen rusthollin kruununaugmentti, Takatalo Viialan yksinäisrusthollin aputalo ja Frälsi nimensä mukaisesti rälssitalo.

Luultavasti nämä talot olivat edellä mainittujen vuoden 1537 katsannossa mukana olleiden tilojen joukossa.

Joulukuussa 1897 tapahtui kuvassa näkyvän paikan tienoilla ajan oloon suhteellisen harvinainen murhayritys. Yhdeksän päivän illalla, kellon lähetessä keskiyötä, Turusta Saloon matkalla ollut postinkantajana F. V. Anjelin tuli ratsastaen Perälän kylän liepeille. Siellä hän havaitsi kirkkaassa kuutamossa kaksi miestä, jotka yllättäen tulittivat Anjelinia revolverilla.

Ensimmäinen laukaus meni onneksi reilusti ohi, mutta jälkimmäinen iskeytyi Anjelinin yhteen postilaukuista. Se lävisti paketin Uusi Suometar -sanomalehtiä ja pysähtyi toiseen sanomalehtinippuun. Anjelin, joka vielä Saloon tullessaan oli hyvin järkyttynyt, oli puolustautunut ampulla neljä laukausta miehiä kohti. Hevonen saattoi pelastaa postinkantajan hengen, koska eläin pelästyneenä oli lähtenyt kovaa vauhtia karkuun.

Ampujia ei ilmestyi ainakaan tuolla kertaa tavoitettu ja Salossa paikalliselta postimestarilta vaadittiin postinkantajalle parempaa varustusta vastaisen varalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus