Sokean miehen elämää

Kesällä 1806 menivät naimisiin Marttilan Vättilän kylän Postin perillinen Mikko Matinpoika ja viereisen Prunkilan kylän Päärnin talon Maria Simontytär. Mikosta tuli sitten ns. kotivävy Päärnille, kunnes hän jo parin vuoden päästä oli talon isäntänä. Seuraavien reilun 20 vuoden kuluessa pariskunta sai yhdeksän lasta, joista osa menehtyi jo pienenä. Lisämurhetta perheelle toi poika Heikin ja tyttärien Julianan sekä Liisan kohtalo - kaikki kolme syntyivät sokeina.

Noin kaksisataa vuotta sitten käytäntö Heikin ja Julianan kohdalla oli julma. Sisarukset joutuivat jo lapsena ruotuvaivaisiksi. Lyhyesti sanottuna ruotuvaivainen saattoi joutua asumaan joka vuosi er
i taloon, aina sen mukaan, kuka halvimmalla hänet vaivoikseen vain huoli. Sisko Liisa oli kuollut parin vuoden iässä, joten hänen ei tarvinnut kärsiä tästä kurimuksesta.

On tietysti mielenkiintoista pohtia, miksi samassa perheessä oli näinkin monta sokeaa lasta. Tilannetta voi tuskin laskea ympäristömyrkkyjen syyksi, koska mitään teollisuutta ei 1800-luvun alussa koko Marttilassa vielä ollut. Ainoa ympäristöstään poikkeava paikka oli pitäjässä oli juuri Prunkilassa sijainnut sotilasleiri. Ehkäpä taustalla oli jokin harvinainen, sokeudelle altistavan geenin periytyminen jostain historian hämäristä.

Mikko Matinpojan vanhemmat olivat Matti Heikinpoika (s. 1736 Vättilän Postilla) ja hänen toinen vaimonsa Liisa Heikintytär (s. 1752 Kaarinan Ravattulan Mattilassa). Maria Simontyttären isä oli Päärnin isänsä Simo Matinpoika (s. 1763 Päärnillä) ja äiti Riitta Tuomaantytär (s. 1766 Paimio, Vuoltee). Pikaisella katsannolla näillä neljällä isovanhemmalla ei ollut sukuyhteyksiä keskenään, mutta tämä ei tietenkään sulje pois niiden mahdollisuutta. Heidän perheissään ei myöskään mainita muita sokeutuneita kuin juuri Päärnin kolme sisarusta.

Aikalaismuisteluissa Päärnin sokeaa Heikkiä muistellaan hyvin lämpimästi. Kun hän ja sisko Juliana oli lapsena otettu ruotuun, pääsi Juliana myöhemmin palaamaan kotiinsa. Sokea Heikki kulki sitten 70 vuotta ruodussa. Hän oli suhteellisen tyytyväinen oloihinsa, koska ei paremmastakaan tiennyt. Hänen kerrotaan olleen luonteeltaan levottoman, mutta samalla hilpeän. Tästä johtuen hänet oli kirkonkokouksen päätöksellä ruodutettu joka päivä eri taloon ruotunsa sisällä.

Niin joka talo tiesi päivälleen, milloin Heikki-poika aamuvarhaisella repaleisissa vaatteissaan ilmestyisi pihamaalle. Sieltä hän käsikopelolla , pitkän sauvansa avulla tuli pimeän porstuan läpi tupaan. Vaikka hän oli sokea, tunsi hän kaikkien talojen asukkaat näiden äänten perusteella.

Itseasiassa koko pitäjä osallistui vuosien mittaan hänen hoitoonsa ja niinpä Heikistä kehkeytyi Marttilan yhteinen vanhuuden hoidokki. Kuten tarina kertoo, "kaikki vanhenivat ikäänkuin huomaamattaan sokean Martin kanssa rinnan". Heikki tunsi kaikkien talojen väliset tiet kivineen, kuoppineen ja risteyksineen niin tarkasti, ettei hänen koskaan tiedetä eksyneen. Apuna Heikillä oli aina hänen pitkä sauvansa.

Eräät ilkeämieliset yrittivät kotipolttoisensa kanssa opettaa Heikkiä viinan makuun. Niinpä mies meni mielellään sellaisten talojen ohi, joissa ei tarjottu viinaa ja joissa ruoka oli kehnoa. Lopulta pitäjänkokouksessa määrättiin, että Heikki piti taluttaa seuraavaan taloon. Tämäkään ei sujunut täysin ilman ongelmia. Eräskin poikanen, joka oli hänelle annettu taluttajaksi, käski Heikin hypätä ojan yli jo kyynärän päässä sen reunasta. Niinpä sokea mies tuli hypänneeksi keskelle ojaa. Häntä myös hypytettiin tasamaalla muka ojien yli muiden riemuksi.

Vanhemmiten Heikki kantoi sauvansa lisäksi mukanaan halkoa, jota aina tilaisuuden tullen veisti taitavasti tehden puuhun koristeita ja lovia. Muuta työtä hän ei kyennyt tekemään. Aikaisessa vaiheessa Heikin kerrotaan aloittaneen erikoisen vatsavyön teon. Aluksi hänen vyönsä virkaa oli toimittanut pelkkä narunpätkä. Niinpä Heikki pyyteli taloista nahanpaloja, joissa sitten neuloi itselleen lopulta vyön. Vyö ylettyi kerran vyötärön ympäri, mutta rippikirjoissa Henrik Mårinin nimellä mainittu sokea Heikki päätteli kaksinkertaisen vyön olevan paremman.

Näin nahanpalojen kerääminen jatkui ja vyö sai vuosi vuodelta enemmän pituutta. Loppujen lopuksi Heikki löi vetoa "Tiipilän patruunan" kanssa vyön ylettymisestä Tiipilän uuden päärakennuksen ympäri. Tämän vedon Heikki sitten voitti. Varovaisen arvion mukaan vuonna 1809 syntynyt ja 1883 kuollut Heikki ehti kulkea Marttilan emäpitäjän ympäri noin 250 kertaa tehden samalla matkaa vähintäinkin 12000 kilometrin verran.

Kuvassa Paimionjokea - taustalla häämöttää Päärnin nykyinen päärakennus.

Kommentit

Suositut tekstit