Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

30.6.2009

Aurajoen partaalta

Prunkkalan kappelissa eli nykyisessä Auran kunnassa tapahtui joulukuussa 1883 outoja. Leppäkosken mylläri Johan Rosendal huomasi nimittäin illan suussa seitsemäntenä päivänä myllynsä pyörivän odottamatta huomattavasti normaalia kovempaa. Mitään syytä tähän ei pitänyt olla. Niinpä hän juoksi ulos saadakseen selkoa asiaan ja huomasi samantien veden nousseen Aurajoessa melkoisesti.

Vesi kuitenkin laskeutui nopeasti normaalitasolle ja mylläri Rosendahl lähti vaimonsa Judithin luo asettuakseen yöpuulle.

Samana yönä, kello kahdentoista maissa, rusthollari Juhalan poika idän suunnalta lähti ylittämään Aurajokea lautan kohdalta päästäkseen Turkuun menevälle maantielle. Ylitys pysähtyi länsirannalle, joka olikin noussut pystyyn kuin seinä. Suuria jäänlohkareita oli sinkoutunut sinne tänne pitkin joen vartta. Juhalan pojan oli pakko palata takaisin itärannalle. Yön pimeydessä ei ollut mahdollista saada kovin selvää kuvaa tapahtuneesta.

Aamun valjettua kohtasi joelle tulleita uskomaton näkymä. Noin 100 sylen levyinen maakaistale joen rantaa oli painunut 4-5 syltä alemmaksi kuin ennen. Pelto ojineen oli kuin pommituksen jäljiltä. Jäässä ollut maa oli lohkeillut isoiksi lohkareiksi. Jokeen, joka oli normaalisti kaksi syltä syvä, oli muodostunut parin kyynärän korkuinen saari. Se oli niin leveä, että rantojen ja saaren väliin jäi ainoastaan pieni vesiränni.

Joka tapauksessa vedenjuoksu oli niin kova mylläkän alapuolisessa joenuomassa, että vettä kulki luultavasti saaren alitsekin.

Leppäkoskella koettiin kolhuja myöhemminkin, sillä kosken viimeinen mylly lopetti toimintansa 1965 suurtulvan rikottua padon. Oheinen kuva on otettu Laukkaniitun kylään vievältä sillalta. Joulukuun 1883 maanvyörymä tapahtui hieman ylävirtaan päin tästä paikasta.

29.6.2009

Knappsbergien sotamuistoja

1900-luvun alussa kansanperinteen kerääjät merkitsivät muistiin Suomen sodan muistoja silloisessa Karjaan pitäjässä. Yksi haastateltavista oli Mustion tehtaan entinen työmies Frans Knappsberg.

Frans Edvard Knappsberg oli syntynyt marraskuun ko
lmantena päivänä 1822 Mustion tehtaan silloisen rakennusmestarin, Erik K:n tyttären, Fredrikan aviottomana poikana. Erik Knappsberg oli monipuolinen toimenmies, sillä hän oli myös tehtaan muurarimestari ja mylläri. Hänen vaimonsa Sara Sevon oli kotoisin Perniön pitäjästä. Sara ei ilmeisestikään ollut sukua Paimion pitäjän pappissuku Sevoneille, sillä hänen isänsä oli vaatimaton torppari Perniön Hämeenkylän kartanosta. Tämä Gustaf Casparsson oli ollut merisotilaana ennen rantautumistaan em. kartanon Kujanpään torppaan.

Mustiolla Erikin ja Saran perheeseen syntyi seitsemän lasta; Erik Johan, Fredrika, Karl Magnus, Sara Lovisa, Gustaf Adolf, Eva Gustava ja Alexander.

Frans Edvardin lisäksi Fredrika Knappsbergillä oli toinenkin avioton lapsia, Natalia Henrika Fre
drika. Tämä oli naimisissa Henrik Johan Fröbergin kanssa. Henrik Fröberg oli töissä Mustion tehtaalla ja 1850-luvulla hänet mainitaan lasimestarina. Perheessä oli ainakin seitsemän lasta.

Frans Edvard Knappsberg oli myös sukunimeltään Fröberg. Satulantekijän tytär Maria Sofia asui vihkimisen aikaan vuonna 1847 Lohjan Jonsbölen kylän Olarsin talossa. Nuori pari asettui Mustiolle ja siellä lapsia ilmaantui taas kerran seitsemän. Näin sekä isä Erikin että hänen molempien tyttärenlastensa perheessä oli tuo määrä jälkeläisiä.

Frans Edvardin ja Maria Sofian perhettä kohtasi suuri tragedia elokuussa 1892. Tuolloin perheen poika Karl Konrad, joka oli ammatiltaan olutkuski, matkusti vaimonsa Amandan ja lastensa Birgerin sekä Hildurin kanssa höyryvene Ajaxilla. Erään elokuisen maanantain vastaisena yönä Ajax kohtasi höyrylaiva Runebergin Hundholmenin luona. Laivat törmäsivät toisiinsa ja Runebergin keulavannas syöksyi kannettoman Ajaxin paapurin puoleiseen keskiosaan. Tuolloin Ajaxin koneenhoitaja avasti höyryhanat ja kaatuvan aluksen paineella purkautuva höyry surmasi useita veden varaan joutuneita. Surmansa sai yhteensä 38 henkeä, näiden joukossa koko Karl Konrad Knappsbergin perhe.

Lisädraamaa löytyy Karl Konradin veljen, Frans Oskarin pojan Oskar Brunon elämästä. Tämä vuonna 1889 syntynyt nuorukainen lähti 1900-luvun alkupuolella Australiaan etsimään onneaan. Kun Ensimmäinen Maailmansota syttyi, liittyi Bruno Knappsberg maan sotaväkeen. Vuoden 1916 lopulla hän joutui liittoutuneiden joukoissa Ranskaan, jossa hänen toukokuun kuudentenä päivänä 1917 haavoittui taistelutilanteessa. Päivää myöhemmin hän menehtyi saamiinsa vammoihin. Hänet haudattiin brittiläiselle hautausmaalle, joka sijaitsi pari mailia Bapaumen kaupungista.

Suvussa säilyi Brunon kohtalon lisäksi muitakin sotamuistoja, tällä kertaa yli sata vuotta vanhemmista tapahtumista. Brunon isoisä Frans Knappsberg tiesi nimittäin 1909 tarinoida seuraavaa Suomen Sodasta;

"Sodan aikana mustiolaiset matkasivat lautoilla Karjalohjan saarelle (Isosaari Lohjanjärvessä, jaettu Lohjan ja Karjalohjan kesken, oli myös Isovihan aikaan 1713 pakopaikkana). Kun venäläiset tulivat Piispalaan, he hajoittivat rakennuksen ja tekivät itselleen lautan ja lähtivät takaa-ajoon. Juuri kun he tulivat toiselle puolelle, ampui eräs talon palvelijoista kuoliaaksi päällikön, ja niin muut venäläiset kääntyivät takaisin."

Ei ole lainkaan mahdotonta, että tämä entisen työmiehen muistelma olisi vieläkin kaukaisempaa perua ja tapahtumat Isovihan aikaisia.


Jutussa mainittu Sara Sevon oli kuin olikin samaa sukua kuin paimiolaiset. Pertti Saarinen toimitti ystävällisesti seuraavat, perusteelliset tiedot Knappsbergien ja Sevonien yhteydestä. Kiitos Pertti!



1. Jaakko Rekonpoika Ylistalo #43670 ammatti: talollinen, aviol. - #43671. Jaakko kuollut Paimio Ilttula. Paimion Ilttulan kylän Ylistalon eli Knaapin isäntä 1586-1596 sekä lautamies. Talon koko oli 6 tankoa ja vero 4 äyriä. Kylällä oli yhteinen peltoalue josta noin 6 metrin pituisen tangon avulla mitattiin kullekin talon koon mukainen sarkamäärä. Kylvö oli tuolloin yleensä noin 3/4 pannia eli noin 70 litraa siemenviljaa tankoa kohti.
Lapset:
2. i Jöns (Jösse, Jussi) Jaakonpoika Ylistalo #43667.

2. Jöns (Jösse, Jussi) Jaakonpoika Ylistalo #43667 s. Paimio Ilttula, ammatti: talollinen, aviol. - #43668. Jöns kuollut Paimio Ilttula. Paimion Ilttulan Ylistalon eli Knaapin (6 tankoa) isäntä 1597-1628, nimismies 1624-1627, jahtivouti, lautamies 1629-1632. Vuonna 1629 määrättiin yleisten teiden ja siltojen katselmusmieheksi. Syyskäräjillä v.1623 nimettiin Jussi jahtivoudiksi. Oli vauraasta talosta. Alkoi pitää ratsumiestä v.1639. Hänen köyhyyteensä vedottiin kumminkin, kun hänet tuomittiin virkavirheestä sakkoihin ja asia jätettiin "herran huomaan". Hän oli ottanut pitäjäläisiltä 3 viikatetta, 3 sirppiä, 3 kirvestä, röijyjä, naudan, maltaita, ym. tavaraa.
Lapset:
3. i Pärttyli Jössenpoika Ylistalo #43669.
4. ii Heikki Jössenpoika Sievola e Ylistalo #43662.
iii Jöns Jössenpoika Ylistalo #89761 s. Paimio Ilttula, aviol. Ingeborg Niilontytär #89762.

4. Heikki Jössenpoika Sievola e Ylistalo #43662 s. Paimio Ilttula, ammatti: rusthollari, aviol. (1) - #46116, aviol. (2) Margareta Matintytär Lauri #43663, s. Paimio Huso, (tytär keiden Matti Erkinpoika Lauri #43703 ja - #43704) k. noin 1667, Paimio, aviol. (3) 03.03.1674, Lisbeta Jakobsdotter #46115. Heikki kuollut 00.00.1684, Paimio Sievola. Nimismies 1653-1681, kestikievarin pitäjä, postitalollinen. Huson Laurintalon vävy jota isännöi 1628-1643. Istui säännöllisesti lautamiehenä 1631-1643. Ryhtyi suorittamaan ratsupalvelua v.1633. Luopui perintöoikeudesta puolison kotitaloon ja lunasti Sievolan 1 manttaalin autiotalon v.1637 josta maksoi veroa 17 äyriä. Isännöi Sievolaa 1644-1681. Häntä sanottiin Paimion kuninkaaksi arvostuksen sekä ehkä mahtailunsakin vuoksi. Suku alkoi käyttämään arvostettua nimeä Sievonius, Sievon, Sevonius ja Sevon. -: Ensimmäinen puoliso, nimi tuntematon. Lisbeta: Paimiolaisen pitäjänräätälin Bertil Mattssonin leski.
Lapset -:
7. i Jakob Heikinpoika Nukar e Sevon #46117.
8. ii Kristo Heikinpoika Sievo #43666 s. 00.00.1630.
Lapset Margareta Matintytär Lauri:
9. iii Jaakko Heikinpoika Sevon #43660.
10. iv Heikki Heikinpoika Sevon #43665 s. noin 1675.
v Sara Heikintytär Sievo #148479 s. noin 1643, aviol. Sigfrid Michelsson Makala #149366, s. Piikkiö, ammatti: talollinen. Wiskmanin sukukirjan mukaan vihitty 1690 Piikkiön Makalan talollisen Sigfrid Michelssonin kanssa. Tämä on ilmeisesti virheellinen vihkiaikatietotieto, koska Sigfridillä Makalan Heikkilässä oli Sara-niminen puoliso jo noin v.1665. Lapsia olivat: Maria, Brita, Christer (puoliso Lisa), Sigfred, Erick, Karin, Kirstin ja Sara. Sievolassa merkintöjä vuoteen 1661 SAY:ssa.
11. vi Juho Heikinpoika Sievo #45809.
vii Ewa Heikintytär Sievo #148480 aviol. 00.00.1685, Håkan Ekelund #148482, ammatti: majoitusmestari. Wilskmanin sukukirjan mukaan nimeltä tuntematon Ylistalon tytär.
12. viii Erkki Heikinpoika Sevon #43664.


8. Kristo Heikinpoika Sievo #43666 s. 00.00.1630, Paimio, ammatti: rusthollari, kirjuri, aviol. Maria Swenintytär #44217, k. 00.03.1728, Paimio, haudattu: 24.03.1728, Paimio. Kristo kuollut 00.00.1718, Paimio Hirvonpää. Toimi katselmuskirjurina ratsumestari Bernhard Rehbinderin komppaniassa. Oli jonkin aikaa Piikkiön kihlakunnan veronkantokirjurina. Omisti Hirvonpään rusthollin sekä Hassilan kruununtalon Paimiossa. Osti v.1670 Paimion Kajanojan ratsutilan 250 taalarilla ja 3 tynnyrillä viljaa. Vaihtoi v.1678 Toikkalan kruununrälssipalkkatilan Uskelan (Muurlan) Äijälän ratsutilan lisätilaksi Sauvossa olevaan Skiörbäckin vanhaan kruununratsutilaan.
Lapset:
16. i Johan Kristonpoika Sevonius #45813 s. 00.00.1673.
17. ii Krister Kristonpoika Sevonius #43676.
iii Henrik Kristonpoika Sevonius #46121 s. 00.02.1677, k. 00.09.1693, haudattu: 29.09.1693, Paimio.
18. iv Maria Kristontytär Sevonia #45811 s. 00.00.1679.
19. v Erik Kristonpoika Sevón #43677 s. 00.00.1681.
vi Sven (Sveno) Kristonpoika Sevonius #46122.
vii Katarina Kristontytär Sevonius #46123 s. 00.05.1689, k. 00.09.1693, Paimio, haudattu: 29.09.1693, Paimio.
20. viii Kristina Kristontytär Sevonius #44230 s. 18.02.1692.
ix Helena Kristontytär Sevonius #46125 s. 00.11.1698, Paimio, 06.11.1698, Paimio, aviol. Krister Eisenzahn #46126, ammatti: korpraali. Matkusti puolisonsa kanssa v.1745 Venäjälle.

19. Erik Kristonpoika Sevón #43677 s. 00.00.1681, Paimio, ammatti: rusthollari, aviol. 25.09.1718, vihkipaikka Karuna, Maria Westman #44218, s. 00.00.1698, Karuna, k. 22.03.1758, Paimio. Erik kuollut 29.01.1738, Paimio Hirvonpää. Hirvonpään kruununrusthollin pitäjä Paimiossa, nimismies v.1719.
Lapset:
43. i Maria Erkintytär Sewontia #44219 s. 29.02.1720.
44. ii Johan Erkinpoika Sevonius #46221 s. 08.04.1722.
45. iii Abraham Erkinpoika Sevón #46222 s. 25.03.1725.
iv Henrik Erkinpoika Sevón #45816 s. 00.00.1727, k. 03.07.1740, Paimio.
46. v Kristian Erkinpoika Sevonius #45132 s. 04.03.1732.

43. Maria Erkintytär Sewontia #44219 s. 29.02.1720, Paimio, aviol. (1) 11.10.1739, vihkipaikka Paimio, Gaspar Mikonpoika Lundberg #44220, s. 00.00.1696, ammatti: rusthollari, k. 26.04.1752, Paimio Hirvonpää, aviol. (2) 24.04.1753, vihkipaikka Paimio, Anders Pettersson Hiidenala #45817, s. 00.00.1725. Maria kuollut 26.12.1757, Paimio. (/ Marg.) Gaspar: Toinen kuolinaikatieto 03.06.1750.
Lapset Gaspar Mikonpoika Lundberg:
99. i Michel Gasparinpoika Hirvonpää #46794 s. 18.09.1740.
ii Abraham Gasparinpoika #46795 s. 27.09.1743, Paimio.
iii Johan Gasparinpoika #46796 s. 14.06.1747, Paimio, aviol. Maria Simonintytär #138025, s. 22.05.1755, k. 13.01.1824, Paimio Munkkila. Johan kuollut 23.01.1817, Paimio Munkkila. Isännöi Marjavuoren torppaa, Munkkilan tilaa Paimiossa. Kuoli köyhänä turvotustautiin. Maria: Kuolinsyy: keuhkotauti.
100. iv Kustaa Gasparinpoika Sevón #44221 s. 24.11.1749.
Lapset Anders Pettersson Hiidenala:
v Margareta Andersintytär Hiidenala #89149 s. 15.10.1753, Paimio Hirvonpää.
vi Maria Andersintytär Hiidenala #89150 s. 25.10.1757, Paimio Hirvonpää.

100. Kustaa Gasparinpoika Sevón #44221 s. 24.11.1749, Paimio, aviol. (1) 08.06.1770, Maria Erkintytär #44222, s. 03.06.1750, Perniö, k. 14.12.1805, Perniö, aviol. (2) 26.12.1812, Brita Johansdotter Grantopp #46984, s. 04.09.1772, k. 29.11.1840, Perniö. Kustaa kuollut 29.12.1827, Perniö. Saaristolaivuri, jahtivouti ja ylimääräinen nimismies sekä torppari Perniön Hämeenkylän Kujanpään torpassa. Kuolinsyy: keuhkotauti. Maria: Vanhemmat: renkivouti Erik Abrahamsson ja Maria Nilsdotter. Brita: Vanhemmat: sotilas Johan Grantopp ja Kajsa Ersdotter.
Lapset Maria Erkintytär:
i Maria Kustaantytär Sevón #46974 s. 29.06.1770, Perniö. Muutti v.1815 Karjaalle.
202. ii Sara Kustaantytär Sevón #46975 s. 19.05.1772.
iii Eva Kustaantytär Sevón #46976 s. 03.10.1774, Perniö, aviol. 07.02.1802, vihkipaikka Mustio, Hindric Niilonpoika Warelius e Warell #47694, s. 04.02.1759, Mustio, (poika keiden Niilo Niilonpoika Warell e Varola #86352 ja Saara Matintytär #86497) ammatti: mylläri, k. 07.08.1821, Mustio. Muutti v.1802 Mustioon.
203. iv Herman Kustaanpoika Sevón #46977 s. 10.07.1777.
v Gustaf Kustaanpoika Sevón #46978 s. 05.10.1779, Perniö. Kuollut nuorena.
204. vi Juliana Kustaantytär Sevón #46979 s. 12.03.1782.
205. vii Ulrika Kustaantytär Sevón #44223 s. 09.07.1784.
206. viii Johan Kustaanpoika Sevón #46981 s. 27.11.1786.
ix Karl Kristoffer Kustaanpoika Sevón #46982 s. 06.08.1789, Perniö, k. 05.01.1799, Perniö.
x Hedvig Lovisa Kustaantytär Sevón #46983 s. 26.10.1791, Perniö, k. 01.01.1799, Perniö.
Lapset Brita Johansdotter Grantopp:
207. xi Eva Stina Kustaantytär Sevón #46985 s. 26.03.1812.
208. xii Karl Kasper Kustaanpoika Sevón #46986 s. 04.11.1814.

202. Sara Kustaantytär Sevón #46975 s. 19.05.1772, Perniö, aviol. 29.10.1797, vihkipaikka Perniö, Eric Knapsberg #47040, s. 26.09.1771, Mustio, ammatti: rakennusmestari, k. 04.01.1858, Mustio. Sara kuollut 20.06.1835, Mustio. Muutti v.1802 Mustion ruukkiin.
Lapset:
i Eric Johan Knapsberg #89731 s. 19.11.1797, Perniö Hämeenkylä.
374. ii Fredrica Knapsberg #140023 s. 00.00.1800.
375. iii Carl Magnus Knapsberg #89721 s. 11.12.1802.
376. iv Sara Lovisa Knapsberg #89722 s. 06.07.1805.
v Gustaf Adolf Knapsberg #89723 s. 22.06.1808, Mustio.
vi Eva Gustava Knapsberg #89724 s. 07.01.1811, Mustio.
377. vii Alexander Knapsberg #89725 s. 08.10.1812.

374. Fredrica Knapsberg #140023 s. 00.00.1800, Mustio.
Lapset:
625. i Franz-Edvard Knapsberg #140024 s. 03.11.1822.
626. ii Natalia Henrica Fredrica Knapsberg #140025 s. 25.12.1826.
iii Johan Fridolph Knapsberg #140026 s. 19.11.1832, Mustio.


28.6.2009

Suomusjärvellä tapahtuu heinäkuussa!

Suomusjärvi-Seura ry:n yleisöluennot perjantaisin kello 18.30

Suomusjärven paloasemalla (Meijeritie 6),
osallistumismaksu 6 euroa:

17.7.2009 Suomusjärven kaksi Kustaata,
kansatieteilijä Tiina Ynnilä
24.7.2009 Mitä muualla kivikautisen Suomusjärven kulttuurin aikana,
arkeologi Heini Ynnilä
31.7.2009 Arkeologiset kaivaukset (erityisesti Suomusjärvellä,
Muurlassa ja Kiikalassa), arkeologi Eeva Raike

25.–26.7.2009 Päivä arkeologina -työpaja lapsille
(osallistumismaksu 15 e molemmat päivät, 10 e vain lauantai)

Piilokuva sunnuntaiksi

26.6.2009

Perjantaiksi New Yorkista

New Yorkin Cherry Streetin suomalaisessa merimieshotellissa majaili 1800-luvun loppupuoliskolla kaksi Turun puolen meripoikaa, joita suurien ruumiinvoimiensa vuoksi kutsuttiin Väkeviksi Veljeksiksi. Luonteeltaan olivat he kumpikin sävyisät, eivätkä milloinkaan haastaneet riitaa eivätkä hakeneet tappelua. Keskenäänkin heillä oli mitä parhain, veljellisin sopu. Eräänä päivänä tulee kapakassa puhe siitä, kumpi veljeksistä on väkevämpi ja heitä kehotetaan painimaan.

Veljeksillä ei ollut erityistä halua voimiensa keskinäiseen mittelyyn, mutta toverien vaatimus oli tinkimätöin, ja niin he päättivät koittaa. He tarttuivat pitkillä jäntevillä käsivarsillaan toistensa vyötäisiin ja alkoivat ensin varovammin, sitten todenteolla ja lopuksi aivan kun tulistuneena toisiaan nostella, lyödä lattiaan ja yrittäen saada hartiat maahan.

Siinä ottelun tuoksinassa kapakan tuolia särkyi, kaatui tarjoilupöytiä, putoili pulloja hyllyiltä ja kapakoitsija joutui hätään. Kun veljekset eivät heittäneet otteluaan, kutsuttiin poliiseja, joita ilmaantui kaksittain kapakan ovelle. Toinen veljeksistä pujahti sivuovesta ulos, mutta toinen joutui lainvalvojain haltuun.

Suomalaista lähdettiin viemään poliisiasemalle. Matkalla kun he saapuivat lihaliikkeen kohdalle, jonka oven pielessä, miehen ulottuvilla oli kaksi tukevaa rautakoukkua, joihin toisinaan ripustettiin siankinkkuja riippumaan, niin kansalaisemme sieppasi kummallakin puolella olevan poliisin niskasta kiinni ja nosti heidät rautakoukkuihin, jättäen miehet siihen riippumaan, itse jatkaen menoaan. Oikeuden valvojat tosin pian vapautettiin hankalasta asemastaan, sekä olisivat varmaan saaneet lisävoimia, vangitakseen väkevän suomalaisen ja saattaakseen hänet ansaittuun rangaistukseen, mutta kun siitä olisi silloin syntynyt heille itselleen vähemmän edullinen sanomalehti juttu, niin sai Turun poika olla rauhassa.

Teksti ja kuvat teoksesta
Amerikan Suomalaisten Historiaa -kirjoittanut S. Ilmonen, 1919

25.6.2009

Punaväriä Lampun Kulmalla

Turun kaupungin palon jälkeen oli monien kauppiaiden aloitettava elämänsä uudelleen. Yksi ensimmäisistä kauppansa kuntoon saaneista oli herra Adam Stenvall, joka rakennutti liikkeensä ns. Lampun Kulmaan. Tuon nimen tämä Kauppiaskadun ja Linnankadun risteyksessä ollut kauppa sai tosin vasta 1823, kun Turun Lamppu Oy muutti sinne. Tämä alallaan Suomen vanhin yritys oli perustettu Hjalmar Rydmanin toimesta jo 1876.

Kun palaamme ajassa taaksepäin, tapaamme herra Stenvallin kesällä 1829 myymässä liikkeessään "Köyliön Punaväriä". Tuon maalin sekoitus tapahtui seuraavasti;

Kannuun vettä otetaan kaksi jumprua suolaa, puolitoista jumprua vitriolia, kaksi jumprua pieniä ruisjauhoja ja 2,5 korttelia väriä. Värin pitää olla varsin pieneksi hierottua, joka tapahtuu kevyimmin kivellä yhdessä padassa.

Ensin keitetään vesi ja sitten pannaan siihen vitriolia ja suolaa. Sen jälkeen keitetään taas seosta kolmeneljättä osaa tiimaa - sitten pannaan jauhot joukkoon (jotka sitä ennen pitää sekoittaa vedellä eri astiassa). Seosta keitetään vielä kolmeneljäsosa tiimaa, jonka jälkeen väriä laitetaan varovasti sekaan. Kun nämä kaikki ovat kiehuneet puoli tiimaa, niin jatkossa pidetään keitos vähällä valkialla ja sekoitetaan jatkuvasti.

Tämä hieman vauhdikas selostus ilmestyi kauppias Stenvallin mainoksissa. Tuotenimi Köyliön punaväri on oikeastaan hyvin osuva, sillä Köyliön-Euran alueen muinaishaudoista on löydetty runsaasti fragmentteja värin käytöstä vaatteissa. Euran kuuluisassa emännän puvussa oli punainen vyö, joka oli värjätty matarakasveilla. Samoin haudoissa on löydetty neulekintaita, joissa on käytetty tätä samaa värjäysmenetelmään.

Värjääminen on ollut erittäin työlästä, sillä sadan villagramman työstämiseen on tarvittu saman verran mataranjuuria (Terttu Hassi - Luonnonväreillä värjääminen, Porvoo 1981). Mataroista väriä on eniten aho-, paimen- ja keltamataran juurisssa.

Jumpru on vanha tilavuusmitta, joka vastasi 8,2 senttilitraa.

24.6.2009

Karinaisten raha-asioita 1880-luvulla

Noin 120 vuotta sitten silloisessa Karinaisten pitäjässä oltiin huolissaan ns. tavallisen työväen palkoista ja käytöksestä. Vaikka monet valittivat tuohon aikaan rahanpuutetta, niin eräille rengeille kerrottiin maksettavan jopa 200 markan palkkaa vuodelta. Tämän lisäksi tulivat vielä ns. parseelit eli esimerkiksi vaatekankaat tai tietyt elintarvikkeet.

Sanomalehti Auraan kirjoittanut tuohtunut pitäjäläinen oli sitä mieltä, että renkien olisi pitänyt pystyä laittamaan jotain säästöön vanhuuden varalla. Palkkahan oli korkea, mutta tavarat halpoja. Lähistöllä sijaitsi kaksikin pankkia, Marttilassa kunnan säästöpankki ja Kyrössä postisäästöpankki. Kummatkaan eivät saaneet Karinaisten rengeistä innokkaita asiakkaita, vaan rahat hävisivät maailman turuille. Yleisesti oli kuultu työmiesten sanovan lohdukseen, että "mennään ruotoon sitte, kun työstä wäsytään". Ruotu oli tiettyjen talojen muodostama yksikkö, joka jakoi keskenään niiden huolenpidon, jotka eivät sitä itse kyenneet tekemään.

Samaan hengenvetoon tuo tuntemattomaksi jäävä karinaislainen ihmettelee 1880-luvun verotuksen kiemuroita. Kunnallisvero iski ankarasti mm. niihin, jotka olivat eläneet säästäväisesti ja pistäneet varojaan pankkeihin. Erityisesti tuntui aikalaisia kismittävän se, että jopa kolme kertaa tavallista työmiestä paremmin ansaitseva käsityöläinen ei maksanut tätä enemmän veroja, koska tuhlasi tulonsa viinaan. Olihan syytä olettaa, että kova ryyppymies tulisi lopulta kunnan rasitteeksi työkyvyn mentyä. Sen sijaan siivo, työteliäs mies joutui maksamaan ikänsä korkeita veroja ja pärjäämään omillaan vanhanakin.

Rahan käyttö oli tuolloin pitäjässä muutoinkin tapetilla, kun Karinaisten kirkkoa piti korjailla. Lähinnä oli kyse kirkon katon kattamisesta galvaanisella pellillä. Alunperin 1800 neliökyynärän kokoisen alan peittämiseen oli ajateltu paanuja, mutta niitä olisi tarvittu lähes 29000 kappaletta arvoltaan 5760 markkaa. Sen sijaan peltikaton hinnaksi budjetoitiin ainoastaan 2300 markkaa.

Kustannus-arvio tehtiin syksyllä 1887 ja vuoden aikana tuotteiden hinnat nousivat jonkin verran. Niinpä lopulliseksi hinnaksi tuli 2646 markkaa eli pelti oli noin 3000 markkaa paanuja edullisempi vaihtoehto. Ikävä kyllä suomalainen teollisuus ei tästä urakasta hyötynyt. Viipurissa tehty pelti oli niin huonolaatuista, että Karinaisissa päädyttiin käyttämään ruotsalaista levytavaraa. Kun katto sitten oli valmis, käytettiin vielä pari sataa markkaa uuden ukkosenjohdattimen kytkentään.

Kuvassa Karinaisten kirkko kesäkuussa 2009

23.6.2009

Lohjan pedagogiolta

Kun Lohjan pedagogion uusi rakennus yli 30 vuoden riitelyn jälkeen saatiin vihdoin käyttöön 1769, ei tämän oppilaitoksen tarinasta tullut menestystä tuliterästä talosta huolimatta. Oppilaita oli vuosittain vain parikymmentä, minkä lisäksi pitäjäläiset lähes jatkuvasti valittivat itse pedagogeista.

Tuohon aikaan opettajana oli jo hieman iäkkäämpi herra, Jakob Forshäll. Hänen kerrottiin olevan aivan liian ankaran sekä pyytävän ylenpalttisesti maksuja ja lahjoja oppilaiden vanhemmilta. Jos näitä ei syystä tai toisesta tullut, joutuivat oppilaat työskentelemään Forshällin omassa taloudessa. Esimerk
iksi korkea-arvoisa kapteeni Rothkirch Ojamon kartanolta kertoi periaatteessa haluavansa kouluttaa jälkikasvunsa paikallisessa oppilaitoksessa, mutta ei pedagogi Forshällin opissa. Lopulta tälle määrättiin apulainen, josta sitten aikaa myöten tuli koulun uusi opettaja Forshällin erotessa 1779.

Uskomatonta kyllä, valtion edun mukaista ei ollut suosia pientä Lohjan pedagogiota. Jo 1770 oli Hämeenlinnan pormestari tehnyt ehdotuksen Lohjan koulumestarin siirtämisestä Hämeenlinnan triviaalikoulun opettajaksi. Kun piispa Jacob Haartman huomasi tarkastuskierroksellaan helmikuussa 1778 Lohjan oppilaiden vähyyden, tarttui nyt tähän toteamukseen myös maaherra de Bruce 1778.

Lohjalaiset onnistuivat torjumaan tämän Hämeenlinnaan muuton, mutta vuosisadan loppuun mennessä pitäjäläiset olivat taipuneet harkitsemaan pitäjänpedagogin ja pitäjänapulaisen virkojen yhdistämistä.

Uuden vuosisadan koittaessa yhtyi arvostelijoiden joukkoon Suomen talousseura, jonka mielipidettä kunnioitettiin ja kuunneltiin laajalti. Seuran mukaan Lohja kuului niiden pienten maaseutukoulujen joukkoon, jotka eivät antaneet opetusta pelkästään hyötyaineissa. Päinvastoin ne yrittivät pärjätä kaupunkien oppilaitosten kanssa ja jopa ohittaa ne. Seuran mukaan tästä oli tuloksena se, että köyhätkin nuorukaiset houkuteltiin tieteellisiin, kirjallisiin töihin. Samalla käytännön opinnot ja elinkeinot unohtuivat. Seuran oli edelleen sitä mieltä, että vain harvat maaseutukoulujen oppilaat saavuttivat menestystä opinnoissaan. Näin Lohjan pedagogio oli uhka maan taloudelle ja se tarvitsi pikaista suunnanmuutosta.

Yllä mainittu lausunto oli vuoden 1803 perua ja kolmentoista vuoden päästä ongelmasta lopulta päästiin. Keisarilllinen käskykirje maaliskuussa 1816 lopetti yksiselitteisesti tämän opinahjon.

Syynä ei ollut talousseuran lausunto tai opettajien kehnous, vaan yksinkertaisesti opppilaiden vähyys. Uusia oppilaita tuli vuosittain vain muutamia, vaikkakin 1810-luvun puolivälissä oppilasmäärät olivat kaikkien aikojen huipussaan. Mikään ei enää auttanut ja Lohjalle tähän asti varatut rahat menivät paitsi Hämeenlinnan triviaalikoululle, niin myös Heinolaan perustettavaksi tulleelle uudelle pedagogiolle.

Koulun em. vuonna 1769 käyttöön otettu rakennus siirrettiin Lohjan silloisen pappilan, nykyisen museon alueelle vuonna 1972.

22.6.2009

Mäkkylän Vanhatalolta

Vanajan pitäjän Miemalan kylän Perttulan puolikkaan tilan rusthollista Pusulan Mäkkylän Vanhatalon rusthollariksi tullut Gustaf Johansson alkoi jostain syystä käyttää sukunimeä Laurell uudella kotiseudullaan. Toistaiseksi en ole onnistunut selvittämään nimen alkuperää. Mitkään esipolvilinjat Gustafin tai hänen vaimonsa Ulrika Karolinan puolelta eivät sitä selitä.

Gustaf Laurellilla ja Ulrika Karolinalla oli yhteensä yhdeksän lasta, joista kotitalon seuraavaksi isännäksi tuli esikoispoika Kaarle Kustaa. Hän otti käyttöön sukunimen Laurentz. Kaarle Kustaalla oli kolme vanhempaa siskoa, joista vanhin oli naimisissa Vihdissä syntyneen renki Gustav Erland Tallqvistin kanssa. Järjestyksessä seuraavana syntynyt Maria Gustava taasen meni naimisiin Suomelan kylän Mikkolan talon Siutilan torpparilesken, Berndt Forsströmin kanssa.

Veljeään kaksi vuotta vanhempi Lovisa Aquilina oli saanut miehekseen muurarikisälli Karl Henrik Uuströmin, joka oli syntyisin Pusulasta, vaikka asuikin vihkimisen aikaan Helsingin kaupungissa.


Kaarle Kustaan nuoremmista sisaruksista Sofian vei vihille torpparinpoika Henrik Enström ja pikkuveli Fredrik Niileksen puolisoksi tuli Horjun talon piika Maria Ollonqvist.

Kaarle Kustaa Laurentzin vaimo Matilda Karoliina oli kotoisin Pusulan Koisjärven kylän Horjulta eli hyvin läheltä miehensä kotitaloa. Hänen isänpuoleinen sukunsa oli asunut Horjulla jo 1700-luvun alkupuoliskolla, kun taas äidinisä oli Nurmijärven Perttulan Jussilasta. Tämä suku käytti kotitalon nimestä muodostettua sukunimeä Juselius.

Syystä tai toisesta päätti perhe 1890-luvun alussa luopua Mäkkylän Vanhatalosta ja pisti sen näin ollen myyntiin. Joulukuussa 1892 julkaistiin sanomalehdissä vapaaehtoinen huutokauppailmoitus Vanhatalosta. Sen mukaan tila oli tuossa vaiheessa 7/12 manttaalin suuruinen ja kylvömäärät yhdeksän tynnyriä syksyllä sekä noin seitsemän tynnyriä keväisin. Heinää kerrotaan korjattavan satakunta häkkiä ja metsääkin on yli oman tarpeen.

Mahdollista ostajaan vaaditaan maksamaan 1000 markkaa samantien huutokauppatilaisuudessa. Muista ehdoista on ostajan sovittava paikan päällä.

Vuoden 1911 kuluessa Vanhatalo ja viereinen Uusitalo yhdistettiin Isotalo -nimiseksi maatilaksi, jonka omistajana oli vielä 1930-luvun alussa Juho Uoti. Tuolloin tämän yhdistetyn tilan kokonaispinta-ala oli lähes 185 hehtaaria.

19.6.2009

Rangaistuskone

Kurittomien oppilaiden päänmenoksi on aikain kuluessa kehitelty mitä erilaisempia rangaistusmenetelmiä, joista yhden otti käsittelyyn Aura -sanomalehti heinäkuussa 1887. Tuolloin otsikolla "Kaikenlaista" kerrottiin mm. selkäsaunakoneesta poikia varten.

Eräs amerikkalainen ihmisystävä, jonka kävi sääliksi vallattomia poikia kasvattamaan laitetut opettajaraukat, oli suunnitellut peittoomiskoneen. Sen eduista kerto
i keksijä seuraavaa;

Sen sijaan kun ennen täytyi pelätä aina kun tuli kysymykseen poikain hutkiminen, sillä rakkoja ei ole niin hauska pitää kädessään, saattaa opettajatar suorittaa tehtävänsä oikein hupaisesti ja odottaa päivän selkäsaunatuntia ilolla ja mielihyvällä. Entinen rypistynyt otsakin on muuttunut enkelin iloiseksi hymyilyksi.

Opettajatar istuu koneen ääreen, asetettuaan rangaistavat pojat riviin siten, että kone ulottuu heihin kaikkiin. Sen jälkeen hän panee keveän jalkansa eräälle polkimelle ja heti on yksi pojista koneen kynsissä, joka nostaa tämän sopivaan korkeuteen.

Mielihyvällä polkee opettajatar konettaan lukien samalla romaania. Kone tekee tehtävänsä oivallisesti. Kuitenkaan ei ole sopivaa polkea konetta liian voimallisesti, sillä sitten voisi pojalle tulla liian kuuma. Muutaman pieksentäkerran jälkeen opettajatar tottuu käyttämään konetta.

Hänen tarvitsee vain hetkisen aikaa polkea, niin tavallinen poika on jo pehmitetty - sitten tämä lasketaan alas ja toinen rangaistava nostetaan sijaan. Koko koulun oppilaat voidaan piestä 15 minuutissa, jos opettajatar vähänkin ymmärtää polkea. Keksijä lupaa valmistaa koneita eri suuruisina "ensimmäistä ja toista luokkaa, välikoulua ja normaalikoulua varten".

Kuvassa joskus 1800-luvulla käytössä ollut konemalli.

18.6.2009

Oreniuksia ja Sederströmejä Turus' & Raumal'

Turun hautausmaalla on tuhansia hautakiviä, joiden läpikäymiseen ei yhden ihmisen aika tietenkään millään riitä. Joskus voi omituinen sattuma puuttua tapahtumien kulkuun ja sukututkija hämmästyy myöhemmin kotona digikameran muistikorttia tutkiessaan...

Puuseppäkisälli Anders Sederströmin ja hänen sukulaistensa haudan ohitse kävellessäni jokin pienen pieni tiuku alkoi soimaan. Niinpä tulin kuvanneeksi tämän sinänsä erikoisen haudan, jossa Sederström ja vaimonsa Stina Orenius ovat saaneet peräti kaksi muistomerkkiä. Ensimmäinen on takorautainen risti, joka on melko varmasti aivan alkuperäinen ajoittuen 1840-luvulle. Vieressä on uudempi, perinteinen hautakivi, jossa mainitaan ainakin em. pariskunnan poika Gustav Wilhelm vaimoineen.

Kuvaa myöhemmin katsoessani mieleeni tuli ensin Lohjan Karnaisten Sedolan talosta kotoisin ollut Sederström -suku, mutta puuseppänä työskentely ei oikein kuulostanut mielekkäältä tässä yhteydessä. Niinpä vaimon sukunimi Orenius oli seuraava tarkistuksen kohde. Siitä tulikin ns. napakymppi hautakivessä olevasta painovirheestä huolimatta.

Christina Orenius oli nimittäin se tyttö, joka oli syntynyt 27.11.1777 Turun kaupungissa Christian Christiansson Oreniuksen ja Maria Eriksdotter Löfströmin perheeseen. Christian O. oli sitten taas kotoisin Suomusjärven Taipalon kylästä ja naimisissa Maria Thauvonian kanssa. Tätä kautta tällä puuseppäkisällin vaimolla oli lukuisia aatelisia sukujuuria, joista ei tietenkään ollut sanottavammin hyötyä Turun kaupungissa 1800-luvun alkupuoliskolla.

Sen sijaan Stinan avioliitto Anders S:n kanssa ei ollut mitenkään yllättävä, sillä isä Christian Orenius oli muuttanut Suomusjärveltä Turkuun merimieheksi viimeistään vuonna 1760. Saman vuosikymmenen lopulla hänet mainitaan yhtenä kaupungin monista puusepistä. Niinpä on oletettavaa, että Anders ja Stina ovat tavanneet esimerkiksi jossain käsityöläisten yhteisessä riennossa. Vanhemmalla iällä Christian O. muutti takaisin kotiseudulleen, Taipalon kylään, mutta kuoli ja haudattiin Turussa.

Stina Oreniuksella oli kaksi aviotonta lasta ennen avioliittoa Anders Sederströmin kanssa. Näistä nuorempi oli nimeltään Carl, joka myöhemmin käytti isäpuolensa sukunimeä. Toisaalta voisi ajatella, että hän olikin Andersin lapsi. Tähän ei asiaan on koko lailla mahdotonta saada varmuutta.

Joka tapauksessa Carl Sederström oli tarmokas mies ja 1830-luvulla hänet löytää Perniön Teijon ruukilta kirjanpitäjänä. Sieltä hän muutti Rauman kaupunkiin elintarvikekauppiaaksi. Carl Sederström oli naimisissa Magdalena Ingmanin kanssa ja tästä avioliitosta oli poika Gustaf Adolf.

Isänsä tavoin Gustaf Adolf oli kauppiaana Raumalla. Hänellä oli yhteinen yritys suurkauppias Långforsin kanssa. Vaikka Sederström oli jo kuollut, säilyi liikkeen nimenä aina 1900-luvulle saakka Sederström & Långfors. Tuosta liikkeestä oli mahdollista hankkia kaikkea mahdollista ompelulangoista kattonauloihin.


Löydät tarkempia tietoja tästä perheestä tai oikeammin Stinan esipolvista ja sisaruksista kotisivujeni Juusten -linkin takaa. Linkki päivittyy lähipäivinä.

17.6.2009

Keskiajan markkinat Turussa 2009

Turun Keskiajan markkinat valtaavat jälleen kerran koko entisen pääkaupunkimme, tällä kertaa kesäkuun lopulla 25-28.6.2009. Tapahtumaesitteestä löytyy toimintaa vauvasta vaariin. Mikäli haluat tosiactionia, menet tietysti katsomaan Rohan Tallien hurjia hevosturnajaisia torstaina ja perjantaina klo 18.30 & 20.30 sekä sunnuntaina klo 17.00 & 19.00.

Jos itse satut haaveilemaan ritarin urasta, kannattaa käydä Katedralskolanin sisäpihalla kokeilemassa jousiammuntaa, veitsien ja kirveiden heittoa sekä tietysti katapulttia! Paikalla ovat aika-ajoin myös Sirkuskunnan narrit, joiden avustuksella voi itsekin testata soveltuvuuttaan keskiaikaiseen sirkuskouluun.

Rauhallisemman viihteen ystävät nautiskelevat Turun Tuomiokirkon ohjelmistosta, missä mm. lauluyhtye Camerata Aboenses esittää 1400-luvun eurooppalaista musiikkia lauantai-iltana 27. päivä kesäkuuta. Edellisenä iltana hätäisimmät ovat käyneet kuuntelemassa Milargoa, erästä sangen pätevää vanhan musiikin yhtyettä.

Markkinatorilla, joka on avoinna päivittäin 12.00-20.00 tapahtuu sitten niin paljon, että parasta on tulla itse paikalle. Tunnelmaa voi etukäteen aistia ohjelmanumeroiden nimien avulla; "Pyhä mies pesulla", "Keskiaikainen muotinäytös", "Neito ja lohikäärme" ja "Mestattavan rikollisen tarina". Jos näistä ja kymmenistä muista ei omaa suosikkiaan löydä, on aika rientää lauantaina kello kuudelta "Kaiken rahvaan iltaan", jossa jokainen voi itse kiivetä lavalle ja esittää omia tulkintojaan keskiajan viihteestä.

Kuvan ritarit ja neito ovat Rohan tallien väkeä, jotka olivat paikalla 16.6.2009 Turun linnassa olleessa lehdistötilaisuudessa. Osuin sinne sattumalta kahvipaikkaa etsiessäni.

16.6.2009

Eräs kihlakunnantuomari

Herra Josef Erlund asui 1830-luvulla Turun kaupungissa ja työskenteli merimiehenä. Hänen puolisonsa oli Agatha Charlotta Grönblom. Pariskunnalla oli useita lapsia, joista esikoispoika kuoli hyvin pienenä.

Järjestyksessä seuraavana syntynyt poikalapsi sai nimen Edvard ja vanhempiensa melko vaatimattomasta sukuperästä huolimatta hän onnistui tekemään kelpo karriäärin.

Hän lähti jo varhain opintielle tullen ylioppilaaksi 1857. Vuonna 1859 hänet löytää Helsingin Yliopistolta. Tuolloin ylioppilas Erlund asui Gripenbergin talossa Unioninkadun varrella. Kyseisessä asunnossa sattui muuan aikakirjoihin jäänyt tapaus, kun hän toukokuun lopulla mainittuna vuonna eräänä iltapäivänä kello kahden ja kolmen aikaan huomasi varkaan vierailleen siellä. Saaliksi kyseinen pitkäkyntinen oli saanut Erlundin hopeisen taskunauriin. Poliisilla ei valitettavasti ollut kovinkaan paljon johtolankoja ja tapaus taisi jäädä ratkaisua vaille.

Toinen erikoisempi tapaus hänen elämänsä varrelta oli kotitalon palo, josta "Finska Brandstodsbolaget" maksoi korvauksia 2350 markkaa ja 60 penniä.

Edvard Erlund suoritti sitten tuomaritutkinnon vuonna 1862 lähtien työhön Turun hovioikeuteen. Siellä hän läpäisi ylemmän kameraalitutkinnon saaden kihlakunnantuomarin arvoin 1864.


Seuraavien vuosien aikana Erlund oli kihlakunnantuomarina Vehmaan, Maskun ja Mäntsälän kihlakunnanoikeuksissa, kunnes hän lopulta asettui samaan virkaan Loimaan tuomiokunnassa.

Tässä työssä hän sitten viihtyi aina syksyyn 1900, jolloin hänelle myönnettin ero. Vain muutamia päiviä tämän eläkkeelle siirtymisen jälkeen hän kuoli 64 vuoden iässä. Edvard Erlund on haudattu Marttilaan.

15.6.2009

Jorttimanni ja Tietäväinen

Tohmajärven Kemin kylässä asunut kruununnimismies ja kirjuri Abraham Björkman oli naimisissa täkäläisen lukkarin tyttären, Elisabet Bergmanin kanssa. Heidät oli vihitty helmikuussa 1781. Ikäeroa pariskunnalla oli noin viisitoista vuotta. Mainittakoon, että herra Björkmanilla oli suhde erään Anna Raatikaisen kanssa. Tästä suhteesta syntyi tytär Elisabet tammikuussa 1780, mutta tämä avioton lapsi kuoli hyvin pienenä.

Kruununnimismies joutui työssään usein tekemisiin y
hteiskunnan vähempiosaisten kanssa, mutta välillä pitäjän talollisetkin osasivat tuottaa harmaita hiuksia.

Joskus 1800-luvun alussa "fältkommissarius" - kuten paikkakuntalaiset häntä kutsuivat - Björkman kutsui käräjille niin ikään Kemin kylässä asuneen talonpoika Tietäväisen. Hänen oli kerrottu herjanneen kruununnimismiestä kerrassaan sopimattomasti "häntäherraksi".

Oikeudessa Tietäväiseltä sitten tivattiin "oletkos sinä kuhtuna Herra Fältkommissariusta häntä-herraksi?" Nöyrästi talonpoika vastasi juuri näin tehneensä. Tuomari lupasi muitta mutkitta, että "siitäpä sinä nyt saat sakkoakin!"

Tietäväinen koetti puolustautua ja tarinan mukaan käräjäistunto eteni seuraavalla tavalla;

Ei korkea Oikeus! Kuinkas se on mahollista? Sillä olenhan minä kuullut Herra Lakmanninki (eräs herra Porthan) ja monen muunki herran, häntä herraksi kuhtuneen.

Niin vaan sinä out kuhtuna Herra Fältkommissariusta häntäherraksi.

Niin, niin, häntäpä minä olen herraksi kuhtuna.

Vaan kuules sinä lurjus, olethan sinä kuhtuna häntä häntä-herraksi sanon minä.

Aivan oiken! Häntä herraksihan minä olen sen sanonutki. Mistäpä se tuhma talonpoika tietää, jos häntä herraksi kuhutaan, vaan jos häntä kuhutaan herraksi. Mutta koska siitä nyt mullen sakkoa tarjotaan, niin minä vasta häntä en eneän herraksu kuhukkan, mutta ainoasti nimeltään "Jorttimanniksi".

Kuultuaan tätä ja nähtyään etteivät saaneet tätä sisukasta miestä mihin narutetuksi, sanoi tuomari viimein nimismiehelle ruotsin kielellä;

"Mänek helvettiin! Ja älä lähek vasta tänne, antamaan ihteisi häväistä!"


Selvennykseksi nykyajan kieleen tottuneelle, että Jorttimannilla Tietäväinen mukamas tarkoitti Björkmannia.

12.6.2009

Tarvasjoen koski

Näin kohisee pienen Tarvasjoen koski. Sen juurella on ollut ikivanha kahluupaikka, jonka ylitse Hämeen Härkätietä matkaavat joutuivat kulkemaan.

11.6.2009

Nauriita

Näin viikkoa ennen Juhannusta ehtii vielä tehdä valmisteluja, mikäli haluaa istuttaa vanhan ajan tyyliin nauriita. Tämän sitkeäkasvuisen juureksen tunsivat jo antiikin kreikkalaiset ja hyvin varhain se levisi ympäri Eurooppaa. Nauris viihtyy myös kylmässä ilmanalassa ja niinpä sitä voidaan kasvattaa jopa Grönlannissa.

Nauriita viljeltiin 1700-luvulla ja tietysti aiemminkin nimenomaan kaskessa. Maanmittari Henricus kirjasi aikoinaan Varsinais-Suomen ja Länsi-Uudenmaan rajamailta, Suur-Lohjan pitäjästä muistiin seuraavaa;

Vesat ja nuoret puut karsitaan ja hakataan osaksi Juhannuksen aikaan, osaksi syksyllä lehtien ollessa vielä puussa. Vanhat puut ja havupuut on kaadettava jo keväällä. Suurimmat puut otetaan polttopuiksi ja pienet sekä latvukset ja oksat poltetaan kaskessa. Jos arvellaan, että kaski ei plala kovin hyvin vielä seuraavana vuonna, vedetään paikalle puunrunkoja, joita sitten polttamisen aikaan vieritetään pitkin kaskea.

Tätä edellä kuvattua menetelmää sanottiin kaskenvierroksi. Varsinaista kaskenpolttoa tehtiin kolmeen eri aikaan vuodesta. Keväällä luonnollisesti kevätkylvöjä varten, jonka jälkeen seuraava ajankohta oli Juhannuksen tienoilla. Tuolloin voitiin kylvää nauriita ja juuresruista. Viimeinen poltto tapahtui Jaakon päivän tienoilla ja silloin oli vuorossa tavallisen rukiin kylväminen.

Nauris, kuten ohra tai pellava kylvettiin välittömästi polton jälkeen. Nauris erityisesti tuli kylvää heti keskikesän juhlan mentyä. Tästä monikäyttöisestä juureksesta saatiin yleensäkin reilu sato, mutta vuoden 1889 syksyllä Tarvasjoen Kallelan kylän Knaapin tehtiin vähintäänkin Auranmaan ennätys. Silloin nauris oli tosin kylvetty peltomaahan eikä kaskeen. Joka tapauksessa puntari osoitti yhden jättiyksilön kohdalla peräti kolmentoista ja kolmeneljäsosan naulan painoa. Toisin sanoen nauris painoi peräti 5,8 kiloa.


Isäntä, joka 1800-luvun loppuvuosina halusi kylvää rehunaurista, saattoi käydä ostamassa siemenensä Kupittaan Siemenkaupasta, Ossian Gauffinilta. Herra Gauffin oli myöhemmin Kupittaan puutarhakoulun opettajana sekä Turun kaupunginpuutarhurina. Hänen veljensä K. J. Gauffin oli taasen saman viran ensimmäinen haltija Tampereella.

Ossian Gauffiin lupasi turnipsisiemeniensä olevan ”todellista skottlantilaista, warmaan itäwää, monta lajia, 1 mk 30 p naula”. Kun kaskimaat oli jo aikoja sitten poltettu loppuun ja muutettu pelloiksi, unohtui myös juhannuspyhien viettäminen naurikkaita istutellen. Uudet ja tehokkaammat viljelymenetelmät tulivat arkipäiväksi myös Auranmaalla. Naurissato meni vähitellen enemmän ja enemmän karjanrehuksi, mutta pääsipä tuo sitkeä juures valtiollisen instanssinkin ruokalistoille – kuten oheisesta kuvasta näkyy!

10.6.2009

Johansson-Heikkilä Nummijärven kylästä

Nummijärven kylä, joka sijaitsee saman nimisen järven itärannalla, kuului aina 1870-luvun alkupuolelle saakka Suomusjärveen. Tuolloin tuli ajankohtaiseksi siirtää kylä kokonaisuudessaan Karjalohjan pitäjään. Nummijärvellä oli tuohon aikaan viisi kantataloa; Eskola, Heikkilä, Heinu, Pakkanen ja Uro. Näistä Heikkilä oli Nummijärven Kylänlahden pohjukassa, Pakkasen ja Eskolan välimaastossa.

1800-luvun alkupuolella Heikkilän isäntänä oli Johan Johansson, jonka suku oli jo pitkään asustanut taloa. Kotikylän läheisestä yhteydestä naapuripitäjään kertoo, että toukokuussa 1798 syntynyt Johan vietiin kastettavaksi nimenomaan Karjalohjan kirkkoon. Olihan Suomusjärven
kirkonkylään huomattavasti hankalampi matka. Muutoinkin liikuttiin mahdollisimman vähän - Johanin äiti Stina Eriksdotter oli kotoisin naapuritalo Eskolasta.

Johan oli naimisissa Lohjan Torholan yksinäistalosta kotoisin olleen Anna Greta Enqvistin kanssa. Heidän lapsistaan Kustaa (s. 1836) käytti sukunimeä Johansson-Heikkilä avioituen Sammatin Leikkilän kylän Mikkolan talon tyttären, Amanda Maria Himbergin kanssa. Amandan sukujuuret johtavat mm. Tallqvist -sukuun kahtakin eri kautta. Isä Efraim H:n vanhemmat olivat Gustav Henricsson, s. 11.2.1769 Suomusjärven Torkkelissa ja Cristina Henricsdotter, s.25.2.1772 Suomusjärven Lemulan Liukossa. Efraimin veli Elias oli Liukon seuraava isäntä.

Pariskunta Johansson-Heikkilällä oli ainakin kolme lasta, jotka tulivat haudatuiksi Karjalohjan kirkkomaalle. Samassa haudassa lepäävät myös isä Johan ja äiti Amanda. Kyseessä on todellinen sukuhauta, sillä aviopuolisot oli pikkuserkkuja keskenään. Yhdistävänä henkilö on vuosina 1746-1806 elänyt Jacob Boman, joka oli Karjalohjan Särkijärven Alhaisten l. Hannuksen isäntä.

9.6.2009

Israel Rautell ja Josefa Öhman

Joskus 1700-luvun loppupuolella tuli Kiskon Jylyn kylän Pullaston torppariksi muuan Johan Abramsson. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Haapaniemen Lankilan tytär Ester, jonka kuoltua Johan nai Haapaniemen lampuodin tyttären, Justinan. Tämän toisen vaimon äiti Anna Matsdotter oli kotoisin Toijan Skepparsin rusthollista, jota hänen isänsä oli tosin ehtinyt hallita vain lyhyen aikaa. Seuraavaksi rusthollariksi tuli nimittäin Karjalohjan Lohjantaipaleen Ylhäisten talon perillinen, Gabriel Kareen.

Tämä on asia kannattaa mainita siitä syystä, että Johan Abramssonin pojanpoika Israel Rautell (s. 1837) meni aikoinaan naimisiin Ylhäisten silloisen isännän tyttären, Josefa Johanna Öhmanin kanssa. Josefan äidinisän isä, Johan Karell (s. 1755) oli edellä mainitun Gabriel Kareenin veljenpoika.

Vaikka Israel käytti sukunimeä Rautell, ei hänellä näyttäisi olevan mitään sukusiteitä Lohjan Routiolta lähteneeseen samannimiseen sukuun. Hänen isänsä Israel Johansson oli löytänyt puolisonsa Maja Greta Trogenin Orijärven Hepolahden torpasta. Maja Gretan isä ja isoisä olivat olleet 1750-luvun lopulla avatun Orijärven kaivoksen renkejä. Isoäidin vanhemmat taasen olivat Tenholan Kullaan ruukin työläisväkeä. Ainoa mahdollinen yhteys Roution sukuun voisi olla Maja Greta Trogenin äiti, rippikirjan mukaan vuonna 1766 syntynyt Maria Henriksdotter. Hänen sukuperäänsä en ole toistaiseksi onnistunut varmentamaan.


Aikuisiällä Israel Rautell hankki itselleen Karjaalla sijainneen Kansbackan Nedergårdin tilan, josta sitten avioliiton kautta muutti Karjalohjan Lohjantaipaleen Ylhäisille. Nykyisin tämän kauniin maatilan päärakennuksessa sijaitsee kartanoravintola Wanha-Emäntä, joka on osa kylpylähotelli Päiväkumpua. Jokainen Wanha-Emännässä kahvia ja herkullisia leivonnaisia nauttiva ohikulkija voi uhrata pienen ajatuksen sille työmäärälle, mitä Ylhäisten ratsutilan entiset isännät renkeineen uhrasivat talon edestä.

Karjalohjan kirkkomaalla lepäävät sekä Israel Rautell että hänen vaimonsa Josefa Öhman. Samasta paikasta on saanut viimeisen leposijansa myös heidän poikansa. Muistomerkistä voi huomata senkin tosiseikan, että Josefa oli miestään 20 vuotta nuorempi.

8.6.2009

Opettaja Berglöf

Joskus 1860-luvun alkupuolella oli Kiskon pitäjässä päädytty siihen, että Turun läänin puolelle kuntaa otettaisiin opettajaksi eräs neiti Kristiina L. ja herra Karl G. taasen hoitaisi Uudenmaan puolen. Kisko nimittäin jakautui tuolloin kahden eri läänin välille ja raja kulki suurinpiirtein pitkin Kirkkojärveä. Kun rovasti yritti sitten pitäjäläisiltä kysyä mielipidettä siihen, olivatko he järjestelyyn tyytyväisiä, joutui hän kirjaamaan pöytäkirjaan seuraavaa; "Niin he sanoivat, että ainoastaan Berglöf otetaan yksin molempiin lääneihin ja vaikka allekirjoittaja sitä vastaan pani Hänen Majesteettinsa päätökseen vedoten, niin ei he siitä huolineet, vaan tahtoivat ainoastaan Berglöfin.

Frans Viktor Berglöf oli syntynyt Turun lähellä Raisiossa vuoden 1841 lokakuussa. Varsinaista koulutusta ei hänellä opettajan toimeen ollut, mutta sen sijaan Berglöf oli saanut Turussa yksityiseltä henkilöltä opastusta tuohon tärkeään tehtävään. Lisäksi hänellä kerrotaan olleen hyvän käsialan ja muutoinkin riittävät tiedot sekä taidot lasten opettamiseen.

Kaiken kaikkiaan Frans Viktor toimi virassa 11 vuoden ajan. Vuonna 1871 pitäjä oli jaettu kahteen kiertokoulualueeseen em. lääninjaon mukaan. Kummassakin alueessa oli viisi koulupiiriä.

Mainitusta vuodesta alkaen sai kumpikin alue oman opettajansa ja samalla uusittiin palkkausjärjestelmää. Berglöf sai alunperin yhdeksän turilasta rukiita. Nyt tämä oli tarkoitus jakaa kahtia, minkä lisäksi jokaiselta lapselta opettaja tulisi saamaan pienen koulumaksun. Näillä oli tarkoitus palkata Uudenmaan puolelle opettajaksi Kaarle Evert Dahlberg. Turun puoli jäi ilman opettajaa, kunnes palkka nostettiin takaisin entiselleen. Nyt virkaa haki Berglöf ja hänet valittiin vuonna 1872. Monet pitäjäläiset vastustivat ankarasti moista palkannousua ja niinpä Berglöf kyllästyneenä koko touhuun jätti opettajan hommat.

Kiskossa ollessaan Frans Viktor Berglöf oli vuokrannut viljeltäväkseen Kirkonkylän Viikarin talon, josta hän sitten vuoden 1873 paikkeilla muutti Suomusjärven Hintsalan kylän Mansikkaniemeen vuokraajaksi. Suomusjärvelläkin hän toimi lastenopettajana ainakin 1881, minkä lisäksi mieheemme luotettiin myös siltavoutina ja poliisina.

Berglöf oli naimisissa Kustava Hammarin kanssa, jonka esipolvista löytyvät mm. Ylötkylän Ollan talo ja Hongiston rustholli. Alunperin Hammar -suku oli tullut Kiskoon Varsinais-Suomen Karinaisista, joka tuolloin oli Marttilan pitäjän kappeliseurakunta.

5.6.2009

Arkeologiset kaivaukset Kiikalassa

Tervehdys Kiikalasta!

Viiden Salon seudun entisen kunnan kotiseutuyhdistysten vetämät arkeologiset kaivaukset jatkuvat tänä kesänä Kiikalassa. Suomusjärvellä ja Muurlassa
kaivaukset ovat suoritetut ja seuraavina vuosina jatkavat Kisko ja Uskela.

Kaivaukset ovat yleisökaivauksia. Kuka tahansa voi osallistua niihin vaikka koko kaivausten ajan varausjärjestyksessä. Kaivausta johtaa arkeologi Eeva Raike.

Kaivausaika on 27.7-5.8.2009 (klo 9.00-15.00) ja maksaa 10 euroa päivältä sisältäen eväs-tyyppisen ruokailun, kaivausvälineet sekä arkeologisen opastuksen.
Kaivauksen seuraamiseen voi osallistua ilmaiseksi.

Kaivauksesta saa tietoa sp-osoitteesta: http://arkeologiakiikala.blogspot.com/ , jossa myös yhteystiedot varausilmoituksen tekemiseksi.
Kaukaa tuleville järjestyy majoitus edullisesti Ystävyyden majatalosta: http://www.ystavyydenmajatalo.fi/

Paniikki Moskovassa

Kuten ainakin kaikki suomalaiset historiallisista tapahtumista kiinnostuneet tietävät, oli myöhempi sotamarsalkka C. G. Mannerheim mukana Venäjän tsaarin, Nikolai Toisen kruunajaiskulkueessa. Itse asiassa hän kulki aivan Nikolain ja tämän vaimon, Alexandran edellä henkivartiokaartilaisen ominaisuudessa. Huomattavasti vähemmän on ollut puhetta siitä onnettomuudesta, mikä tapahtui neljä päivää myöhemmin, lauantaiaamuna 30.5.1896.

Varhain tuona päivänä satoja tuhansia henkilöitä kokoontui Rodinin kentälle, koska siellä oli tarkoitus pitää kruunajaisjuhlallisuuksiin kuuluva yleisötarjoilu. Nämä tuhannet ja taas tuhannet ihmiset vyöryivät pitopaikkaa kohti sellaisella voimalla, että etummaiset jäivät kirjaimellisesti jälkimmäisten jalkoihin. Sotilaat palauttivat vähitellen järjestyksen, mutta yleisöjoukon hajaannuttua hiukan, kohtasi kaikkia surkea näky.

Aikalaiset kuvailivat tapahtumaa seuraavasti;

Noin 30 sylen päässä niistä pöydistä, jotka oli laitettu ruokalahjain antamiseksi kansalle, oli syvä, yhdeksän syltä leveä hauta. Päälle tunkeutuva rahvasjoukko työnsi etummaiset rivit hautaan ja neljännestunnin kuluessa se täyttyi vain yhä ihmisistä, jotka väkisin takaa päin työntäytyvä rahvas tunki hautaan, nämä kun eivät huomanneet ruumiita eivätkä välittäneet siitä, oliko maa vai ihmisiä jalkain alla.

Hirvittävä sekasorto syntyi ja vielä enemmän ihmisiä ruhjoutui kuin mitä jo oli litistetty kuoliaaksi ja tukehtunut. Pelkästään yhdelle hautausmaalle kuljetettiin 1282 ruumista sukulaisten ja omaisten tunnistettaviksi. Kasvot olivat tuntemattomia ja ainoastaan vaatteiden perusteella saattoivat sukulaiset tunnistaa vainajan.

Hänen Keisarillinen Majesteettinsa, Venäjän Tsaari ja Suomen Suuriruhtinas Nikolai II oli syvästi suruissaan tästä onnettomuudesta. Hän antoi määräyksen vähintään 1000 ruplan avustuksesta jokaiselle perheelle, joka oli menettänyt elättäjänsä. Lisäksi kuolleiden hautaus luvattiin maksaa hänen omasta kassastaan.

Virallinen kuolleiden luku oli lopulta 2000, minkä lisäksi noin nelisentuhatta oli saanut vammoja. Paljon ihmisiä kuoli ja haavoittui, kun ruoan anniskelupöytien luona takimmaiset tunkivat etummaisten päälle ja ensin mainitut alkoivat puolustautumaan ruhjoutumiselta heittelemällä ensin mainittuja kaikella käteen sattuneilla esineillä. Jopa kansalle kruunajaisten johdosta jaettavaksi tarkoitetut lahjat kelpasivat kättä pidemmäksi. Lopulta pöytien luona käytiin suoranaista käsirysyä.

Nämä tapahtumat alkoivat jo aamu viiden aikoihin ja loppuivat vasta kolme tuntia myöhemmin. Väkeä arvioitiin olleen paikalla jopa miljoonan verran. Viranomaiset määräsivät tapauksesta tarkan tutkinnan, jotta jatkossa voitaisiin välttyä vastaavanlaisilta katastrofeilta.

4.6.2009

Marttilan Kunnallisseuran juhlat 27.8.1891

Marttilan Kunnallisseura perustettiin vuonna 1888 tarkoituksena "herättää, wirkistyttää ja edistää kristillissiweellistä ja taloudellista elämää waikutuspiirissään sekä myöskin tehokkaasti waikuttaa osanottawaisuutta järjelliseen tule sammuttamiseen, hengen ja omaisuuden pelastamiseen ja hoitoon sattuwissa tulipaloissa."

Elokuun 27. päivänä 1891 mainittu seura järjesti
vuosijuhlansa Tarvasjoen Juvan kartanossa. Tilaisuutta varten kartanon alue oli koristeltu lipuilla ja kokoushuoneeksi oli varustettu tuolloin rakenteilla olleen navetan ylinen. Sinne oli laitettu havuköynnöksiä tuomaan lisää juhlatunnelmaa. Tuolien lisäksi oli pystytetty myös "soma" puhujalava.

Navetan harjalla liehusi tapahtuman ajan seuran nelivärinen lippu, jonka keskellä komeilivat kirjaimet M. K. S. Parissa asuinhuoneessa oli sitten juhlanäyttely ja lisäksi osallistujat pääsivät tutustumaan hevosiin ja nautaeläimiin.

Harmillisesti juhlapäivää edeltävänä yönä satoi rankasti, mutta aamupäivän kuluessa tummat pilvet hajaantuivat ja lopulta sää oli mitä mainion. Sadesää aiheutti kuitenkin sen, että aamulla ei juhlavieraita juurikaan näkynyt täällä Kustaa Armfeltin synnyinkodissa, mutta iltapäivästä olikin jo vilkkaampaa. Kaiken kaikkiaan väkeä on arveltu olleen noin 300 henkeä.

Ensimmäiset kilpailut alkoivat jo aamulla seitsemän aikaan, kun kyntäjät ja ojankaivajat pääsivät työhönsä kivensekaisen liettosaven pariin. Kyntökilpailun voitti vouti Kustaa Mkäinen, kun taas ojaa kaivoi parhaiten torppari Kalliola.

Eläinnäyttelyn puolella kilvassa oli mukana 15 hevosta, kahdeksan sonnia ja hiehoa sekä yksi sika. Hevosissa palkintotuomarit kiinnittivät erityistä huomiota elikon käyttömahdollisuuksista maataloustyössä. Kaikki hevoset saivat kiitosta hoidostaan, mutta kavioiden kunto ei saanut kiitosta yhdenkään eläimen kohdalla. Lopputuloksissa pisimmän korren veti tilallinen Martti. Sonnien puolella parhaimmaksi nähtiin herra Fingerroosin elikko.

Hiehoista ei jaettu lainkaan ensimmäistä palkintoa, mutta sijat kaksi ja kolme menivät molemmat tilanvuokraaja Isotalolle. Ainoasta siasta palkittiin sen omistaja, rouva Suoma Seppälä. Kaikkea muutakin oli juhlavieraille tarjolla ja päivän muita voittajia olivat leskirouva Lindström viljanjalostuksesta, emäntä Mikkola voista, tilallinen Rustimäki heinänsiemenistä.

Miesten ns. puhdetöitä ei ollut lainkaan esillä, sillä tuohon aikaan yleistyneet tehdastuotteet olivat jo vähentäneet käsitöiden tekemistä. Kuitenkin opettaja Seppälä sai ensimmäisen sekä kolmannen palkinnon omista tekeleistään. Naisten käsitöistä parhaimmaksi arvotettiin rekiryijy, jonka oli kutonut talollisentytär Kylänpää. Lasten kilpailusarjassa parhaaksi kurkotti neiti Knaappi Aura Ahlrothin napatessa peräti kaksi seuraavaa sijaa.

Loppupäivä kului hieman vakavammissa merkeissä, kun nimismies Sjöman johdolla pohdittiin tärkeää kysymystä "mitä olisi tehtäwä, että palkolliswäki rupeaisi enemmän säästämään kuin tähän asti?". Jo tuolloin tämän asia yritettiin ratkaista asettamalla erillinen valiokunta sitä pohtimaan.

Aivan lopuksi tarjoiltiin noin sadalle hengelle juhlapäivällinen ja tanssit Marttilan torvisoittokunnan säestämänä. Tilaisuudesta lehteen kirjoitettaessa muistettiin erityisesti mainita, että "ainoastaan wirwoituswesiä oli saatawissa".

3.6.2009

Vuoden kylä Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomen Vuoden kylä 2009 –kilpailu on taas käynnissä


Varsinais-Suomen Kylät ry yhteistyökumppaneineen etsii jälleen uutta Varsinais-Suomen vuoden kylää. Teemana on tänä vuonna Kylä ja kunta – kehittämiskumppanit. Etsimme siis kylää, joka tekee tiivistä yhteistyötä oman kuntansa kanssa.

Huomiota kiinnitetään mm. seuraaviin asioihin:

-    onko kylällä ja kunnalla ollut hankeyhteistyötä?
-    onko kylällä ja kunnalla suunnitteluyhteistyötä (kyläsuunnittelu, kaavoitus, viemäröinti- tai muut infra-asiat tms.)?
-    onko kylällä ja kunnan päättäjillä tapaamiskäytäntöjä (kutsutaan päättäjiä kylälle tms.)?
-    onko kylän ja kunnan välillä tehty sopimuksia jonkun palvelun tuottamisesta tai työn tekemisestä?
-    markkinoiko kunta myös kylän tontteja ja asuntoja?
-    pyrkiikö kylä aktiivisesti vaikuttamaan kylien neuvottelukunta-, aluetoimikunta- tai muun vastaavan toiminnan kautta kunnan päätöksentekoon?
-    millaista muuta yhteistyötä kylällä ja kunnalla on ollut?

Vapaamuotoiseen hakemukseen tulee kuvailla kylä (asukasmäärä, sijainti, alueen yhdistykset yms.) sekä kertoa kylän toiminnasta.

Muistakaa, että kyseessä on nimenomaan kylien – ei vain kyläyhdistysten  - kilpailu eli miettikää teeman kautta kaikkien kylän yhdistysten, seurojen ja järjestöjen toimintaa. Hakemuksessa tulee olla myös hakijatahon yhteystiedot mahdollista yhteydenottoa varten.

Hakemukset lähetetään Varsinais-Suomen kyläasiamiehelle 15.6. mennessä. Joko sähköpostitse tai postitse – yhteystiedot kirjeen lopussa.

Varsinais-Suomen vuoden kylä 2009 palkitaan 7.8. Yläneen Tourula-Keihäskosken kylässä

Tuomaristo arvioi kylät hakemusten perusteella kesäkuun puolivälissä, jonka jälkeen se tutustuu kyläkierroksella tarkemmin muutaman kylän toimintaan. Kyläkierrokselle valittaville kylille ilmoitetaan tarkempi aikataulu puhelimitse. Uusi Varsinais-Suomen vuoden kylä julkistetaan maakunnallisen kylätoimintapäivän huipentumana perjantaina 7.8. (Pöytyän) Yläneen Tourula-Keihäskosken kylässä.

Maakunnan vuoden kylälle 2009 on luvassa Osuuspankin lahjoittama lahjasekki. Yksi tai kaksi hyvää käytäntöä huomioidaan myös Varsinais-Suomen Kylät ry:n erityispalkinnolla. Ja totta kai luvassa on myös runsaasti positiivista julkisuutta.

Tieto kulkee

Kylä- ja asukastoiminnan ajankohtaisista asioista tiedottamisessa on siirrytty entistä enemmän sähköpostiin ja nettisivujen kautta toimimiseen – tiedotettavaa on varsin usein, kuten sähköpostiyhteystietonsa antaneissa yhdistyksissä on varmaan huomattukin. Toivoisinkin, että kaikista yhdistyksistä löytyisi yhdyshenkilö, jolle Varsinais-Suomen Kylät ry:n ajankohtaisista asioista voitaisiin tiedottaa nimenomaan sähköpostitse.

Tiedonkulun helpottamiseksi ja nopeuttamiseksi toivoisin myös, että yhdistysten yhteyshenkilö- ja osoitemuutoksista ilmoitettaisiin mahdollisimman nopeasti.

Varsinais-Suomen Kylät ry:n jäsenyys kannattaa

Varsinais-Suomen Kylät ry:n jäsenet ovat saaneet kotiinsa kannettuna maaseudun kehittäjien ykköslehden MaaseutuPlussan, samoin jäsenet saavat mm. alennusta retkistä ja koulutuksista sekä ovat oikeutettuja Suomen Kylätoiminta ry:n maksuttomaan lakimiespalveluun.

Jos jäsenyys kiinnostaa, liittymislomake on nettisivuillamme (www.farma.fi/varsinais-suomenkylat) – kohdassa yhdistys. Voitte ottaa yhteyttä myös kyläasiamieheen, niin teille lähetetään liittymislomake postitse. Jäsenmaksu on 20 €.


Terveisin

Kyläasiamies Tauno Linkoranta
Varsinais-Suomen Kylät ry
c/o ProAgria Farma
Artturinkatu 2
20200  TURKU
044-533 4750
varsinaissuomen.kylat@turkulainen.com

Projektipäällikkö Outi Tikkanen
Suomen Kylätoiminta ry
045-120 2302
outi.tikkanen@kylatoiminta.fi


2.6.2009

Täpärä tilanne Nummella 1895

Nummen Vilkin rusthollissa oli ratsutilalla elettiin kauhun hetkiä tammikuun 28. päivänä vuonna 1895. Palvelustytöt olivat illalla tuoneet puita sisälle ja panneet niitä lämmitettyyn uuniin kuivamaan samalla sulkien pellin aivan liian aikaisin. Näin huoneeseen alkoi huoneeseen kertyä vesihöyryn sekaista häkää.

Palvelustytöt olivat jo menneet nukkumaan, mutta onneksi toinen heistä heräsi jostain syystä puolen yön aikoihin. Hän aikoi ilmeisesti mennä avaamaan suljettua peltiä tai katsomaan vain kelloa, mutta samassa hän kaatui tajuttomana lattialle. Eräs tuvan penkillä maannut kunnan ruotuvaivainen huomasi tämän ja alkoi pitämään ääntä. Tuon äänen taasen kuuli talon renkimies, joka nyt vuorostaan heräsi, mutta kaatui samassa lähes tajuttomana lattialle.

Kaikki voimanrippeet käytettyään hän sai itsensä vedettyä ovelle lähtien herättämään talon isäntäpariskuntaa, jotka nukkuivat toisessa huoneessa. Kun isäntä ja emäntä sitten saapuivat tupaan, huomasivat he molemmat palvelijansa lähes kuolleina, toisen lattialla, toisen omassa vuoteessaan.

Nyt talossa etsittiin käsille kaikki mahdolliset troppipullot ja tajuttomia tyttöparkoja sekä renkiä hierottiin niiden antimilla ankarasti. Kun auttajia oli vain kaksi ja autettavia pari kolme, alkoi isäntäväki väsyä. Niinpä hälytettiin lopulta apuvoimia naapuritalosta.

Uuden päivän koitteessa saatiin tajuttomiin hieman henkeä. Tytöt olivat kuitenkin niin huonossa kunnossa, etteivät omin avuin pysyneet edes istumassa. Isäntä lähti hakemaan seurakunnan urkuria avuksi ja tämän tultua aloitettiin hierominen uudestaan. Kun palvelijoita kävelytettiin ulos ja sisälle jatkuvasti, he tointuivat vähitellen. Renki ja ruotuvaivainen eivät jostain syystä loppujen lopuksi olleet kärsineet kovinkaan paljoa tästä tapaturmasta.

Kuvassa teko-ohjeet kunnolliselle takalle teoksesta
Making a fireplace - Saylor, Henry H. (Henry Hodgman), b. 1880

1.6.2009

Paimenenmäen markkinat

Torsten Tallinnan edustalla

1400-luvulla oli Ruotsissa (kuten myös muuallakin, esim. 1430-luvun lopulla Satakunnassa ns. Daavidin kapina, Karjalassa Filppuksen kapina, Norjassa 1436 jne.) levottomuuksia ja talonpoikaiskapinointia. Vuonna 1437 nousivat taalainmaalaiset talonpojat aseisiin, ja vermlantilaiset tappoivat marski Karl Knutsson Bonden (Ruotsin todellinen hallitsija ja tuleva kuningas Kaarle VIII) asettaman voudin.

Vermlannin liikkeen johtoon nousi alempaa rälssiä edustava Strandin pitäjän Torsten Ingelsson, joka 1436 oli ollut marskin asettama Vermlannin päämies. Syksyllä 1437 alkoi kapina leviämään myös Närken maakunnan talonpoikien keskuuteen ja Torsten Ingelsson päätti väjän vuodenvaihteen jälkeen hyökätä Örebrohon. Valtaneuvosto toivoi kapinan hijentämistä rauhallisin keinoin, kuten naapurimaakunnassa Taalainmaalla juuri oli tehty, mutta Karl Knutsson lähetti äkkiä smoolantilaisen Arvid Svahnin sotajoukon paikalle.

Svahnin joukko onnistui yhyttämään kapinalliset vähän Örebrosta länteen ja ajoi ne pakosalle. Takaa-ajossa Vermlannin puolelle pyysivät talonpojat aselepoa ja sellaisesta sovittiinkin sitä vastaan, että he maksaisivat veronsa eivätä enää nostaisi kapinalippua. Mutta Jössingin kihlakunnassa Norjan vastaisella rajalla keräsivät talonpojat suuren joukon taisteluun Svahnin osastoa vastaan. Svahn hyökkäsi kuitenkin sinne 120 miehen voimin ja jäätyneet vesitiet tarjosivat nopeaa etenemistä.

Jössingin isännät olivat linnoittautuneet erään järven niemenkärkeen. Taistelusta tuli lyhyt, mutta verinen. Talonpojat jättivät paetessaan 140 kuollutta jälkeensä. Svan jatkoi Fryksdaleniin ja Klarälvsdaleniin, jossa kapinan vahvimmat keskukset olivat. Lopulta saatiin kapinajohtaja Torsten Ingelsson ja hänen lähin miehensä vangittua. Torsten Ingelsson ja Jösse Hansson poltettiin roviolla helmikuussa 1438.

Torstenilta jäi mahdollisesti Vermlannin Strandin pitäjässä asuva poika Salomon Torstensson, joka
talonpoikien joukossa allekirjoitti Strängnäsin valtiopäivien päätöksen 1529. Salomonilla oli ainakin lapset Torsten ja Ingeborg. Näistä jälkimmäinen avioitui Ingel Knutssonin (Roos af Hjelmsäter-sukua) kanssa.

Torsten Salomonsson sai 1.4.1525 kuningas Kustaa Vaasalta rälssivapauden mailleen Uudenkirkon pitäjässä (nyk. Kalanti). Hämeen linnan päällikkönä hän oli 1527-29. Niihin aikoihin hän avioitui ja puoliso oli Brita Johansdotter Fleming, Måns Nilsson Balkin leski - Måns oli kuollut vuonna 1528.

1534 liittyi Torsten kuninkaan käskystä Viipurin puolustajiin. 1535 hän oli amiraalin (laivasto-osaston päällikön) ominaisuudessa Räävelin edustalla. Kreivisodan aikana lyypekkiläiset kaapparialukset käyttivät tukikohtanaan ohimenevästi myös Rääveliä, mikä antoi aiheen Ruotsille lähettää laivastoosaston paikan päälle. Tallinnan kaupunginarkistossa säilytetään ruotsinkielistä kirjettä, joka on säilynyt siltä matkalta:

"Terveyttä meidän Herraltamme jne. Rehelliset miehet, Räävelin pormestari ja raati. Tiedossamme on, että teillä on hyvien herrojen ja ruhtinaiden kirjeitä ja privilegioita, sen me tiedämme myös, että te olette kirjoittaneet ylhäissyntyiselle ruhtinaalle Kuninkaalliselle Majesteetille kuningas Kustaalle Meidän Armol-liselle Herrallemme ja luvanneet kuuliaisuutta ja uskollisuutta ja pyytäneet Hänen armoltaan samoin kuin muilta hyviltä ja vanhoilta ruhtinailta privilegioita, että teidän vesillänne ja satamassanne vallitsisi rauha ja turvallisuus, minkä meidän Armollinen Herramme on teille luvannut ja myöntänyt, niin kuin myös muut herrat ja ruhtinaat ovat tehneet, että kaikki Hänen Armonsa vartiolaivat ja sotaväki,joiden tehtävänä on pitää kurissa ja tuhota Hänen Armonsa ja valtakunnan vihollisia, pitävät rauhan teidän vesillänne eivätkä ahdista ketään eivätkä hyökkää kenenkään kimppuun. Mutta me olemme huomanneet, te itse ette halua
pitää rauhaa tai pitää voimassa näiden hyvien herrojen privilegioita, vaan te itse autatte Kuninkaallisen Majesteetin, Meidän Armollisen Herramm vihollisia, merirosvoja ja kaappareita ahdistamaan, kaappaamaan ja tekemään vahinkoa vesillänne Hänen Armonsa alamaisille ja rahvaalle ja niille, jotka käyvät kauppaa kansanne, joiden Hänen Armonsa on teidän hyväksenne sallinut tuoda teille kaikkea hyvää, käydä kauppaa ja vaihtaa teidän kanssanne niin nyt kuin vanhastaankin. Niinpä te, hyvät miehet, itse tahdotte toimia näin ettekä halua pitää rauhaa mainituilla vesillänne, vaan annatte suojaa ja turvaa Ku-ninkaallisen Majesteetin, Meidän Armollisen Herramme vihollisille, niin kuin te olette tehneet sekä viime että tänä vuonna, ja annatte heidän ahdistella ja tehdä vahinkoa Kuninkaallisen Majesteetin, Meidän Rakkaan Armollisen Herramme alamaisille, rahvaalle ja nille, jotka käyvät teidän kanssanne kauppaa, heidän vahingokseen ja onnettomuudekseen ja joille he ovet tehneet suurta vahinkoa ennen kuin me tulimme tänne.

Kun me tulimme tänne ja meidän piti rangaista ja kurittaa moisia merirosvoja ja heidän miehistöään, silloin te annoitte heille turvakirjeen ja otitte suojelukseenne heidät ja heidän laivansa, tava-ransa ja omaisuutensa, heidät jotka ovat ahdistaneet, ottaneet vangiksi, ryöstäneet ja nylkeneet Armol-lisen Herramme alamaisia niin että me emme saa heitä käsiimme emmekä voi heitä rangaista jne. Niinpä koska te itse ette tahdo pitää rauhaa, Kuninkaallinen Majesteetti Meidän Rakas Armollinen Herramme katsoo olevan aihetta kieltää Hänen Armonsa alamaisia tuomasta teille mitään Ruotsista, Suomesta ja Uudeltamaalta. Emmekä mekään tahdo pitää rauhaa kun muutkaan eivät pidä, koska te olette antaneet vihollisten rikkoa rauhan jne. Sen tähden teidän, hyvät miehet täytyy harkita tätä asiaa ja itse olla halukkaita ottamaan sellaisia merirosvoja ja kaappareita niskasta kiinni ja kurittamaan niitä jotka sellaista tekevät, että sellaiset merirosvot eivät voisi tulle Kuninkaallisen Majesteetin Meidän Armollisen Herramme ja teidän, hyvät miehet, välille eivätkä aiheuttaa epäluuloa Hänen Armonsa ja teidän välillenne jne. On parempi, että sellaiset konnat saavat rangaistuksensa kuin että näin tapahtuu. Siten vallitsisi ystävyys molemmin puolin. Sen vuoksi pyydämme teitä, hyvät miehet, antamaan meille vastauksen, haluatteko pitää kyseisen laivan suojeluksessanne ja haluatteko antaa sille turvakirjeen. Jos ette halua suojella sitä, niin antakaa sen tulla luoksemme, koska he ovat niin kuuluisiaa erinomaisina kaappareina ja katsokaamme mitä he ja heidän miehistönsä saavat aikaan jne. Tai kenties te, hyvät miehet, tahdotte ottaa kyseisen laivan ja sen miehistön ja pidättää Kuninkaallisen Majesteetin, Meidän Rakkaan Armollisen Herramme tavarat, omaisuuden ja kaiken, mitä siinä laivassa on, Hänen Armonsa hyödyksi siihen asti, kun saatte Hänen Armonsa kirjeen ja annatte meille avoimen kirjeen ja sinettinne siitä, että tahdotte tehdä niin. Mutta jos te ette tahdo antaa meille sitoumuskirjettänne ja sinettiänne Meidän Armollista Herraamme varten, silloin saatte pelätä, että me emme purjehdi täältä ennen Mikaelin päivää, van oleskelemme teidän vesillänne, ahdistelemme ja kaappaamme niin kuin ne toisetkin tekevät, kunnes me saamme Kuninkaalli-selta Majesteetiltä, Armolliselta Herraltamme kirjeen, jolla meille ilmoitetaan, mitä meidän pitää tehdä. Ei mitään muuta erikoisempaa kirjoitettava teille, hyvät miehet tällä kertaa. Jätämme teidät Jumalan haltuun."


Redillä sunnuntaina ennen Laurin päivää vuonna 1535.

Päällysmies Torsten Salomonsson
Albrekt Persson

Mårten Smasuen

Nils Eriksson


Torsten kuoli vuonna 1550. Hänellä ja Britalla oli mittavat maanomistukset. Edellä mainitun Uudenkirkon rälssimaan lisäksi oli Torsten anonut kuninkaalta 1530 takaisin Kemiön Strömman tilaa, jonka appi Johan Fleming oli joutunut luovuttamaan. Huhun mukaan otti ("rappade") Torsten Naantalin luostarilta maata Janakkalan Hyvikkälässä jo ennen Västeråsin päätöstä, joka mahdollisti kirkolle ja luostareille lahjoitettujen tilojen takaisinottoa. Vaimo Brita toi liittoon Uudenkirkon Tuorlahden (Torslax) ja äidinisän omistamat 3 tilaa Porvoon pitäjän Jakarissa (Jackarby). Ensimmäiseltä mieheltään Brita oli saanut huomenlahjaksi Vehmaan Kimokallion ja Mynämäen Ranjoen, sekä perinnyt poikansa (ensimmäisestä liitostaan) Johan Månssonin kuoleman jälkeen tämän omistaman Pohjan pitäjän Brödtorpin.

Kuvassa nykyistä Tallinnaa - taustalla näkyvät satamassa olevat nykyajan laivat, jotka eivät enää ole yhtä sotaisia kuin 500 vuotta sitten.

Blogitekstisuositus

Muslimi, josta tuli kristitty

Nakkilan seurakunnan vierasseurakuntalaisten luettelosta löytyy todella mielenkiintoinen tapaus elokuulta 1880. Mainitun kuukauden 15. päiv...