analytics

Oreniuksia ja Sederströmejä Turus' & Raumal'

Turun hautausmaalla on tuhansia hautakiviä, joiden läpikäymiseen ei yhden ihmisen aika tietenkään millään riitä. Joskus voi omituinen sattuma puuttua tapahtumien kulkuun ja sukututkija hämmästyy myöhemmin kotona digikameran muistikorttia tutkiessaan...

Puuseppäkisälli Anders Sederströmin ja hänen sukulaistensa haudan ohitse kävellessäni jokin pienen pieni tiuku alkoi soimaan. Niinpä tulin kuvanneeksi tämän sinänsä erikoisen haudan, jossa Sederström ja vaimonsa Stina Orenius ovat saaneet peräti kaksi muistomerkkiä. Ensimmäinen on takorautainen risti, joka on melko varmasti aivan alkuperäinen ajoittuen 1840-luvulle. Vieressä on uudempi, perinteinen hautakivi, jossa mainitaan ainakin em. pariskunnan poika Gustav Wilhelm vaimoineen.

Kuvaa myöhemmin katsoessani mieleeni tuli ensin Lohjan Karnaisten Sedolan talosta kotoisin ollut Sederström -suku, mutta puuseppänä työskentely ei oikein kuulostanut mielekkäältä tässä yhteydessä. Niinpä vaimon sukunimi Orenius oli seuraava tarkistuksen kohde. Siitä tulikin ns. napakymppi hautakivessä olevasta painovirheestä huolimatta.

Christina Orenius oli nimittäin se tyttö, joka oli syntynyt 27.11.1777 Turun kaupungissa Christian Christiansson Oreniuksen ja Maria Eriksdotter Löfströmin perheeseen. Christian O. oli sitten taas kotoisin Suomusjärven Taipalon kylästä ja naimisissa Maria Thauvonian kanssa. Tätä kautta tällä puuseppäkisällin vaimolla oli lukuisia aatelisia sukujuuria, joista ei tietenkään ollut sanottavammin hyötyä Turun kaupungissa 1800-luvun alkupuoliskolla.

Sen sijaan Stinan avioliitto Anders S:n kanssa ei ollut mitenkään yllättävä, sillä isä Christian Orenius oli muuttanut Suomusjärveltä Turkuun merimieheksi viimeistään vuonna 1760. Saman vuosikymmenen lopulla hänet mainitaan yhtenä kaupungin monista puusepistä. Niinpä on oletettavaa, että Anders ja Stina ovat tavanneet esimerkiksi jossain käsityöläisten yhteisessä riennossa. Vanhemmalla iällä Christian O. muutti takaisin kotiseudulleen, Taipalon kylään, mutta kuoli ja haudattiin Turussa.

Stina Oreniuksella oli kaksi aviotonta lasta ennen avioliittoa Anders Sederströmin kanssa. Näistä nuorempi oli nimeltään Carl, joka myöhemmin käytti isäpuolensa sukunimeä. Toisaalta voisi ajatella, että hän olikin Andersin lapsi. Tähän ei asiaan on koko lailla mahdotonta saada varmuutta.

Joka tapauksessa Carl Sederström oli tarmokas mies ja 1830-luvulla hänet löytää Perniön Teijon ruukilta kirjanpitäjänä. Sieltä hän muutti Rauman kaupunkiin elintarvikekauppiaaksi. Carl Sederström oli naimisissa Magdalena Ingmanin kanssa ja tästä avioliitosta oli poika Gustaf Adolf.

Isänsä tavoin Gustaf Adolf oli kauppiaana Raumalla. Hänellä oli yhteinen yritys suurkauppias Långforsin kanssa. Vaikka Sederström oli jo kuollut, säilyi liikkeen nimenä aina 1900-luvulle saakka Sederström & Långfors. Tuosta liikkeestä oli mahdollista hankkia kaikkea mahdollista ompelulangoista kattonauloihin.


Löydät tarkempia tietoja tästä perheestä tai oikeammin Stinan esipolvista ja sisaruksista kotisivujeni Juusten -linkin takaa. Linkki päivittyy lähipäivinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus