Syrjän l. Suitian kartanolta

Suitian kartano (ruots. Svidja slott) on Länsi-Uudellamalla Siuntiossa sijaitseva maatila. Tilan historia ulottuu aina 1400-luvulle, jolloin tilan ensimmäiseksi omistajaksi mainitaan Hämeen linnan vouti ja Raaseporin tuomiokunnan tuomari Björn Ragvaldson. Sen jälkeen useita eri sukuja on omistanut tilan, muun muassa Reuterholmin vapaaherrallinen suku sekä tietysti Flemingit.

Valtio lunasti tilan 1930 -luvulla Vapaussodan Invalidien Liiton käyttöön työhuoltolaksi. Kymmenen vuotta myöhemmin tila siirtyi Sotainvalidien Veljesliitolle. Kartano oli vuosien 1975 ja 2006 väl
illä Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan käytössä.

Nimeä Suitia eivät 1800-luvun loppupuolen suomalaismieliset aina sulattaneet, vaan puhuivat mieluummin Syrjän kartanosta. Tämä nimi kartanolla oli vielä 1480-luvulla, ennen Flemingien tuloa Siuntioon. Vuonna 1886 tiedettiin Syrjän päärakennuksesta kertoa seuraavaa;

".... vanha hovi on nelinkertainen. Molemmat ylimmäiset kerrokset ovat tiilesta ja Reuterholmin rakennuttamia viime vuosisadalla. Alimmaiset kerrokset ovat harmaakivestä ja Flemingien valtakauden aikaisia. Pohjakerroksen saliin ja neljään kamariin, jotka 1886 ovat kellareina sekä aittoina, ei päivänvalo pääse paistamaan. Toisen kerroksen huoneet, jotka ovat normaalikorkeuksisia, saavat valonsa holvatuista ikkunoista katon rajalta (Syrjä oli yksi ensimmäisistä taloista Suomessa, joissa käytettiin ikkunalasia). Kerroksen hiotuissa seinissä sanottiin vielä 1800-luvun alussa olleen kaikenlaisia kirjoituksia ja
erästä kulmakammiota kutsuttiin vapaamuurarisaliksi. Nyt toinen kerros oli muonavarastona."

Reuterholmien aikaan 1758 Suitia paloi vieden mukanaan melkoisen määrän vanhoja asiakirjoja sekä talon laajan kirjaston.

Kartanon ulkopuolella on jonkin verran jälkiä vallihaudan tapaisista puolustuslaitteista. Luoteispuolella päärakennusta on erään kankaan pää, jota sanotaan Syrjän vuoreksi. Tällä paikalla kerrotaan kartanon isäntä Flemingin aikoinaan keittäneen vihaamiaan alamaisia suurissa kattiloissa. Lisäksi kankaalla on kuoppa, missä ei kasva mitään. Siitä tarina kertoo;

Hovinisännän pienellä tytöllä oli imettäjä, jonka omakin lapsi oli äitinsä luona kartanossa. Eräänä päivänä, kun kartanossa poltettiin viinaa, seisoi imettäjä isännän lapsi sylissään suuren padan ääressä, joka oli täynnä keitettävää riistaa. Ajattelematta asiaa enempää, oli imettäjä sanonut "mitäpä jos pudottaisin herran lapsen pataan?".

Samassa onneton lapsi putosi hänen käsistään ja hukkui kiehuvaan veteen. Julmistunut isä tuomitsi heti asiasta kuultuaan imettäjän omine lapsineen teloitettavaksi keittämällä. Äiti ja tytär heitettiin pataan, jossa täytettiin kylmällä vedellä. "Huu, kuinka on vesi on kylmää, äiti" sanoi lapsi. "Kyllä se lämpiää, kun joutuu, lapsi parka" kuultiin äidin vastaavan. Kun vesi sitten kuumeni, alkoi pata vajota vajoamistaan maan sisään tehden tuon edellä mainitun kuopan.

Kuningas antoi vangita julman Flemingin, mutta tämä aavistan asian jo etukäteen, nautti myrkkyä ja kuoli. Ruumis muurattiin Syrjän kartanon kellarikäytävään, mutta Flemingin vaimon ja lapset kuningas mestautti. Yhä vielä ilmestyvät päättömät lapset tuon kuopan ympärille, missä kauhea keitos vajosi.

Kartanon pihaltakin, kaivon yläpuolelta, näytetään hautakohtaa, johon joskus oli kätketty julman isännän upottama palvelija. Tämä olisi ollut tarinan mukaan lastenhoitaja, jonka varomattomuuden takia isännän lapsi olisi kuollut.

Molemmat tarinat ovat luonnollisesti fiktiota, vaikka toki Siuntion toisen ison kartanon isäntinä oli reilun sadan vuoden ajan Fleming -sukuisia. Syrjän ensimmäinen maakirjoissa mainittu omistaja oli Björn Ragvaldson 1420-luvun lopulta lähtien. Hänen nuorin tyttärensä Elin peri kartanon ja meni naimisiin valtaneuvos Joakim Flemingin kanssa. Tämä jätti tilan pojalleen Erikille, jota pidettiin aikoinaan Kustaa Vaasan oikeana kätenä Suomessa.

Erik Fleming oli kylläkin ankara mies, mutta hän joutui epäsuosioon pitäjäläisten keskuudessa lähinnä laillisuuden rajamailla liikkuneiden maakauppojensa takia. Joka tapauksessa hän onnistui laajentamaan syrjän maita sekä ostamalla että vaihtamalla. Kun Erik F. oli Suomessa, hän yleensä asui Syrjällä vaimonsa Hebla Sparren ja kolmen lapsensa kanssa. Myös Erikin sisaret Valborg ja Margareta olivat kartanossa. Erik kuoli joulun alla 1548 ja tila perityi Heblan kautta poika Claesille.

Claes Fleming sai ritarinarvon Eerik XIV:n kruunajaisissa. Hän oli naimisissa Kustaa Vaasan kälyn, Ebba Stenbockin kanssa. Claes F. yleni lopulta Ruotsin armeijan ylipäälliköksi sodassa Venäjää vastaan. Nuijasodassa hän johti Sigismundille uskollisia joukkoja Santavuoren päätöstaistelussa, joka lopetti Nuijasodan.

Claes Fleming kuoli huhtikuussa 1597 ja Turun linnassa väitetään Kaarle Herttuan avanneen hänen arkkunsa ja huutaneen "jos olisit nyt ollut hengissä, ei pääsi olisi ollut kovin tukevasti paikoillaan". Leski Ebba vastasi tähän ylpeästi "jos miesvainajani olisi elänyt, ei teidän ruhtinaallinen korkeutenne koskaan olisi päässyt tänne sisälle".

Claesin kuoltua tilan sai hänen ainoa laillinen poikansa, Johan, joka oli Puolassa Sigismundin kamarijunkkarina. Kun Sigismund menetti Ruotsin kruunun Kaarle Herttualle, mestautti viimeksi mainittu Johan Flemingin Turun torilla marraskuussa 1599. Samalla Flemingien omaisuus julistettiin menetetyksi valtiolle. Suitian kartano ryöstettiin ja osin hajotettiin.

Kolmea vuotta myöhemmin Ebba Stenbock sai takaisin Suitian entisessä suuruudessaan. Hänen palveluksessaan oli vouti apunaan seitsemän renkiä, kolme piikaa, paimen, seppä ja muurari. Torppareita oli kaikkiaan 20 ja he tekivät päivätöinään suuren osan kartanon töistä. Ebban tyttären mentyä naimisiin Erik Bielken kanssa, siirtyi Flemingien aika historiaan Syrjän l. Suitian osalta.

Kommentit

Suositut tekstit