Muistosanoja Leontine Castrenista

Kun herännäiskirjalija Leontine Castren kuoli lokakuussa 1895, kirjoitti mm. Juhani Aho hänestä muistosanoja hieman tähän tapaan;

"Tämän kuun 26. päivänä kuoli Kauhavalla leskirouva Betty Leontine Castren, yksi noita vanhoja heränneitä, joita vielä muutamia tapaa siellä täällä kaukaisissa maaseuduissa. Rouva Castren otti vilkkaasti ja syvästi osaa siihen liikkeeseen ja oli sen merkillisempiä luonteita.

Hän oli syntynyt 30.9.1817 Oravaisten Kimon ruukin kirjanpitäjän, Johan Fredrik Reuterin ja vaimonsa Gustava Elisabet von Essenin toiseksi vanhimpana lapsena. Hänen sisariaan olivat Ernst Odert, Hilda Edvina, Edvard Theodor Titus, Johan Edvard ja Emma Charlotta.


Etunimeä Leontine käyttänyt nuori nainen joutui jo varhain herännäisyysliikkeen piiriin asuessaan Maalahdella tohtori Wigeliuksen perheessä ja hieman myöhemmin Jonas Laguksen luona. Lahjakkaana ja vilkkaana naisena oli luopuminen maallisesta maailmasta hänelle kenties vaikeampaa kuin monelle muulle. Varsinainen herätys tapahtui jumaluusopin ylioppilaan, Carl Gustaf von Essenin saarnan vaikutuksesta eräissä häissä Maalahdella.

Juhani Ahon "Häät" -tarinan lukeneet saattavat muistaa kohtauksen, jossa kerrotaan nuoren ylioppilaan sanoista heränneiden neitosten riistävän toinen toisiltaan koristuksensa. Näiden neitojen mukana oli myös Leontine Reuter. Ahon teksti perustuukin Leontinen hänelle henkilökohtaisesti antamaan kuvaukseen tapahtumista. Toinen rouva Castrenin kertoma tarina on taas pohjana "Heränneitä" -kokoelman novellissa "Vapautettu". Siinä nuori nainen polttaa itse kirjoittamansa novellin.

Aho kertoo rouva Castrenin kirjoittaneen enemmänkin kaunokirjallisia teoksia, mutta uskonnollisen heräämisensä jälkeen hän oli luopunut näistä.

Betty Leontine meni vuonna 1844 naimisiin pappi Sakari Castrenin kanssa, josta tuli Pyhäjärven Ol. kirkkoherra 1862. Hän edusti pappissäätyä valtiopäivillä 1863-64 ja uudelleen 1867. Sakari Castren kuoli keväällä 1868 ja Leontine eli leskenä aina kuolemaansa saakka.

Kirjailija Aho kertoo tutustuneensa rouva Castreniin vasta tämän vanhoilla päivillä. Vaikka lesken ruumiinvoimat olivat jo huvenneet, oli hän henkisesti tavattoman vilkas ja harvinaisen terävä järjeltään. Erityisesti herätysliikkeestä puhuttaessa hän virkosi ikäänkuin uuteen elämään. Omasta henkilökohtaisesti uskonnonharjoituksesta rouva Castren ei Juhani Aholle puhunut. Kuitenkin Aholle jäi se mielikuva, että leski omassa elämässään oli noudattanut oppiaan mitä parhaimmalla tavalla. Sen takia Aho piti häntä herännäisyyden ideaaliluonteena.

Rouva Castrenin hautajaisista muodostui vaikuttava surujuhla. Maaliskuun toisena päivänä Helsingin vanhalla hautausmaalla pidetyt hautajaiset alkoivat rautatietasemalta, josta surusaatto siirtyi pitkässä jonossa hautausmaalle. Läsnäolijoiden mukaan kulkue tuli "havuilla peitetylle kummulle, jota illan aurinko kultasi ja jonka hiljaisuutta häiritsi van aallon hiljainen loiske rannalla". Arkkua kantoivat vainajan lapset, sisarusten lapset ja lapsenlapset; raatimies Johannes Castren, lakitieteen kandidaatti Jonas Castren, asemapäällikkö Sakari Castren, luutnantti Lybeck, tohtori Reuter, kirjailija Reuter, maisteri Reuter ja ylioppilas Sakari Castren.

Arkun tultua kätketyksi maan poveen aloitti kaksinkertainen mieskvartetti hartaushetken virrellä "Mä kuljen kohti kuolemaa". Pastori Appelberg puhui vainajan merkityksestä ylevin sanoin ja siunasi lopuksi vainajan. Seppeleen "rakkaalle äidille" laski lasten puolesta raatimies Castren lausuen samalla kiitoksen niistä kalliista neuvoista, mitä vainaja oli pitkin ikäänsä runsain mitoin jakanut. Sisaret ja sisarusten lapset Turusta ja Helsingistä laskivat vielä kolme surunauhoilla varustettua seppelettä sekä useita kukkavihkoja.

Kun kesäinen vihanta peitti hautakummun, rannan aalto huokasi hiljaa ja syystuuli ravisteli kellastuneita lehtiä maahan. Hiljaa ja vakavina erosivat sukulaiset ja ystävät hautausmaalta.

Kommentit

Suositut tekstit