analytics

Kuntakokous meni ketuiksi

Kunnanvaltuustojen kokoukset saattavat joskus olla hyvin värikkäitä ja pitkiä. Aina tähän ei toki ole tarvetta, jos käsiteltäviä asioita on hyvin vähän tai ne on valmisteltu huolellisesti.

Eräänlainen Suomen ennätys voitaneen lukea Marttilan pitäjän tammikuun 16. päivän kohdalta vuodelta 1887. Silloin kokoontui nykymuotoisen kuntahallinnon esimuoto, kunnalliskokous.

Sen asialistalla oli tuona talvisena päivänä kokonaista
yksi asia, joka kokonaisuudessaan kuului seuraavasti; "Pappilan torpparin poika Kalle Jaakola toi esiin ketun naha, josta karwat pois leikattiin, ja sanoi wiime tuorstaina ampumalla haaskalta ketun saaneensa, josta pyysi palkintoa ja päätettiin hänelle metsästyssääntömme jälkeen maksaa 3 markkaa".

Koska muita asioita ei ollut käsiteltävänä, puheenjohtaja nuiji saman tien päätöksen pöytään ja lopetti kokouksen. Pöytäkirjantarkastajiksi valitut talolliset Kustaa Tattari, Kalle Juusela ja Juho Tapani olivat hekin kaikki paikallaa. He totesivat pöytäkirjan asianmukaiseksi ja varmensivat sen omilla allekirjoituksillaan.

Ketut olivat talonpoikien mielestä vihoviimeisiä petoja ja niinpä mm. Oulun läänin metsästysyhdistyksen vuosikokous oli 1877 päättänyt maksaa kahden markan palkkion jokaisesta ketunpennun nahkasta, joka oli vielä liian pieni kaupantekoon.

Alunperin suomenkielen sana raha tarkoitti nimenomaan eläimennahkaa. Kansanrunoudessa kerrotaan miten "putos puhas (=orava) lumelle, raha hangelle hajosi". Samalla tavalla myös ketunnahalla saattoi maksaa hankintojaan tai kruununveroja. Vielä niinkin myöhään kuin 1607 määräsi Ruotsin kuningas Kaarle IX maksettavaksi vuosittain ketun jokaiselta verolta. Veroa ei välttämättä maksettu nimenomaan ketunnahoissa, vaan sitä pidettiin arvoyksikkönä mihin muita arvoturkiksia verrattiin. Esimerkiksi suden- ja karhunnahan arvo oli kolme kettua, kun taas ahman sai kahdella ketulla. Saukonnahan arvo oli sama kuin ketun, mutta ilves oli arvotettu peräti kymmenen ketun arvoiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus