Kekseliäs puhelinasentaja

Vaikka suomalainen puhelintoiminta alkoi jo 1880-luvulla, kesti vuosikymmeniä ennen kuin kuka tahansa saattoi käyttää tätä tiedonkulkua merkittävästi parantanutta laitetta. Joskus 1900-luvun alussa oli tyypillistä, että puhelimen omisti maaseutupitäjässä lähinnä kirkkoherra, nimismies, kauppias ja muutama suuremman maatilan omistaja tai säätyläinen.

Osin tämän takia ei ollut ihme, että seuraava tapaus sai julkisuutta kesällä 1909 ainakin pääkaupunkiseudulla. Kävi nimittäin niin, että eräs Sörnäisten vankilassa tuomiotaan istunut vanki löysi laitoksen pihalla olleesta roskaläjästä vanhan, rikkinäisen puhelimen. Tuomitulla välähti heti, että tästä satunnaisesta löydöstä saattaisi olla hyötyä.

Teknisesti lahjakkaana miehenä vanki korjasi tuota pikaa koneen ja sai sen myös toimimaan. Seuraava ongelma oli saada puhelinkone yhteyteen ulkomaailman kanssa. Mies oli onnekas, sillä heti vankilan katon yläpuolella kulki käytössä oleva puhelinlanka. Niinpä vankimme kiipesi katolle muka korjaustyötä tekemään kiinnittäen samalla em. romuläjästä ottamansa metallilangan puhelinjohtoon.

Korjaamansa puhelinkoneen vanki oli piilottanut erään käytävän nurkkaukseen, mihin hän nyt veti johdon muiden näkemättä. Kaiken huipuksi yritteliäs vanki teki oman, pienen puhelinluettelon kopioimalla nimiä jostain vanhasta kataloogista.

Näin hän pystyi lopulta soittelemaan vapaasti kaupungin eri puolille ja ensimmäiseksi hänen kerrottiin jutelleen eräiden palvelustyttöjen kanssa. Eräällä kerralla hän otti jopa yhteyttä oman vankilansa johtajaan puhelimellaan. Nämä soittamiset herättivät vähitellen vankitoverien ja ennen kaikkea vartijoiden huomion. Koko lysti päättyi vartijan yllätettyä vangin, joka oli juuri vilkkaassa keskustelussa erään heilansa kanssa. Tästä lemmenpuhelusta tulikin kekseliään vankimme viimeinen puhelu vankilassa olon aikana.

Kommentit

Suositut tekstit