Muistelmia Suomen sodasta 1808, osa kaksi

Kosken Tl Jättälän Uudentalon tienoilla eräs Matti -niminen vanhempi mies hakkasi halkoja vihollisten lähetessä. Vaikka kylänväki oli peloissaan, jatkoi Matti hätäilemättä työtään. Kun venäläiset olivat jo aivan kylän vierellä, oli Matti kirves kädessään mennyt talon portille katselemaan ohi marssivia miehiä. Joukkojen komentaja oli yllättäen käskenyt paria sotilasta retuuttamaan Matin marssiryhmän etumieheksi. Hänen taakseen jäi kaksi raipoilla varustettua miestä kolonnan jatkaessa matkaansa Turun suuntaan.

Vaikka Matti ei ollut tämän maailman hätäisimpiä miehiä, nosti marssiminen vihollisten etunenässä kylmän hien hänen ohimoilleen. Jos Matti yritti hieman vilkuilla taakseen, sai hän tuta ruoskaniskuja raippamiehiltä. Näin edettiin aina Prunkilaan saakka, jossa joukko asettui lepäämään tien varteen. Ehkä tarkoituksella tai ehkä huolimattomuuttaan jättivät venäläiset Matin hetkeksi vaille vartiota. Tämä ei kauaa odotellut, vaan juoksi nopeasti peltoja pitkin lähimmän metsän suojaan. Sieltä hän suuntasi kulkunsa täyttä vauhtia aina Jättälään saakka.

Siellä hän kipusi kylän korkeimmalle kohdalle kiiveten aidalle seisomaan. Vasta nyt, lähes läkähtyneenä, Matti katsoi ensimmäisen kerran taakseen. Kieli ulkona hän tähysi pitkän aikaa mahdollisia takaa-ajajia, mutta kun näitä ei näkynyt, palasi Matti takaisin halkopinonsa ääreen.

Matin naapurissa Paavolla saatiin myös vastaanottaa venäläiset sotajoukot. Taloon tullessaan nämä olivat laittaneet kiväärinsä porstuan nurkkaan. Paavon isäntä oli aikansa tunnetuimpia metsästäjiä ja Hevonjärven tekemistään kalanistutuksista hän oli saanut hopeamitalinkin. Niinpä hän ammattimiehen silmillään havaitsi tilaisuutensa tulleen ja sotilaiden huomaamatta hän sujautti yhden kivääreistä eräästä aukosta ullakolle. Joukkojen tehdessä lähtöä jäikin yksi sotamies ilman asetta. Tälle annettiin nyt "isän kädestä" asetovereiden toimesta.

Sen sijaan ullakolle nakattu kivääri säilyi Paavon suvussa pitkään ja sen kerrotaan käyneen monen suden sekä ilveksen turmaksi tarkkuutensa takia.

Paljon ikävämmin päättyi eräs selkkaus Lohelan metsässä, hieman matkaa Tarvasjoelta Lietoon päin. Metsän länsipuolella asui eräs äijä, jossa sanottiin tietäjän hengen asustavan. Mies väitti pystyvänsä pelottelemaan ryssät tiehensä koko pitäjästä, jos he vain sinne erehtyisivät tulemaan. Tarkemmin hän ei ollut kenellekään aikeistaan kertonut.

Eräänä talvisena kuutamoyönä olivat venäläiset sitten marssineet Härkätietä pitkin halki lumisen Lohelan metsän. Kenenkään aavistamatta oli tietäjä-äijä hiipinyt Kiusalan niitylle, pienen matkan päähän maantiestä. Siellä hän oli laittanut harteilleen vanhat vällyt nurinpäin ja ryöminyt nelinkontin pitkin hankea ulvahdellen "huu-uhhuu!". Venäläisjoukkojen komentaja oli huomannut tämän ja sanonut lähimmälle miehelleen "volki" (susia). Sotilas nosti kiväärin, laukaisi sen ja ulvominen loppui. Mies juoksi niitylle, nosti vällyjä hieman ja huusi suuttuneena "ah tii tsuhna turak", jonka jälkeen joukot jatkoivat matkaansa Turkuun päin.

Vasta seuraavana kesänä heinänteon aikaan löysivät niittäjät tietäjän rikkinäiset vällyt ja muutamat susien jäljelle jättämät luut. Näin onnettomasti päättyi äijän aikomus pelottaa viholliset Liedosta pois.

Kuvassa kesäistä maisemaa Lohelan metsän läpi kulkevalta Hämeen Härkätieltä, joka nykyisellään on vaatimaton metsätie.

Kommentit

  1. Enpä ole kuullut Lohelan tietäjästä tällaista juttua. Lohelassa on Velho-niminen pelto, jonka kummulla on ollut Velhon mökki. Lähellä on ollut Velhonlähde, jonka vesi on parantavaa. Tekstisi sitoi Velhon elinajan 1700-1800- luvun taitteeseen. Mistä olet saanut tuon tiedon? marja-riitta.perttula@elisanet.fi

    VastaaPoista
  2. Mistä olet kuullut Lohelan Velhosta tällaisen tarinan? Tiedän hänestä muita juttuja. marja-riitta.perttula@elisanet.fi

    VastaaPoista
  3. Nämä tiedot löytyivät Uusi Aura -sanomalehdestä sekä Marttilan vanhasta pitäjänhistoriasta

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit