Rahvaaseen vajonneet

Kun sukututkimusharrastus Suomessa virisi hieman toistasataa vuotta sitten, se keskittyi lähinnä aatelis- ja säätyläissukujen selvittelyyn. Näiden sukujen tietoja koottiin ja Axel Bergholm sekä Atle Wilskman julkaisivat kaikkien sukututkijoiden perusteokset "Sukukirja" ja "Släktbok I". Näistä ensin mainitun alaotsikkona oli "Suomen aatelittomia sukuja. Molemmista teoksista ilmestyi myös kakkososa. Muutamia vuosikymmeniä myöhemmin, heti viime sodan jälkeen, Olavi Wanne kumppaneineen toi markkinoilla kolmeen osaan lopulta yltäneen "Uuden Sukukirjan".


Varsinkin Bergholmin kirjassa käytettiin 1800-luvun aatemaailmaan hyvin sopinutta, mutta nykyihmiselle täysin vierasta termiä "rahvaaseen vajoaminen". Tällä tarkoitettiin mm. säätyläisen tyttären avioliittoa tavallisen talonpojan kanssa. Kun tämän pariskunnan poika sitten aikanaan ryhtyi itse talolliseksi, oli hän Bergholmin mielestä vajonnut lopullisesti rahvaaseen. Saman kohtalon kokivat käsityöläisten, torpparien ja tavallisten sotilaiden puolisoiksi joutuneet. Olen kirjoitellut pari kertaa ennenkin samasta aiheesta - löydät tarinat täältä sekä täältä.

Yllättävää kyllä, hyvin moni meistä 2010-luvun suomalaisista voi tuota Bergholmin termiä käyttääkseni sanoa olevansa rahvaaseen vajonnutta kansaa. Esimerkiksi laajoihin Sursill- ja Juusten -sukuihin kuuluu varovaisestikin laskien kymmeniä tuhansia kansalaisiamme. Tästä laajaan väkeen kuului myös Kosken Tl Koivukylän sadan vuoden takaisen myllärin, Henrik Johan Koskisen puoliso Johanna Eriksson.

Mylläri Koskinen (ent. Lönnqvist) tuli Koivukylään 1890-luvun jälkipuoliskolla mukanaan perheensä, johon vaimo Johannan lisäksi kuului kahdeksan lasta. Näistä viisi vanhinta oli syntynyt Karjalohjalla, kun taas kolme nuorinta näki päivänvalon Kosken Tl Myllykylässä. Henrik Johan oli nimittäin tullut sinne Karjalohjalta vuonna 1891. Käytännössä Koskinen perheineen muutti vain Paimionjoen ylitse, sillä kyläthän sijaitsevat vierekkäin.

Henrik Johanin tulon Suomusjärveltä Koivukylään voi ymmärtää hyvin, sillä hänen äitinsä Wilhelminan isä Elias Matinpoika Hertman oli ollut siellä myllärinä 1820-luvulta alkaen. Henrik Johanin isä, mylläri Efraim Henrikinpoika olikin sitten paljasjalkainen suomusjärveläinen eikä hänen sukujuurissaan ole ihmeellisiä yllätyksiä.

Sen sijaan Koskisen vaimon, Johanna Erikssonin esivanhempia tutkimalla päädytään lopulta toiseen alussa mainituista "koko kansan suvuista". Johanna oli syntynyt tulevan miehensä tavoin Suomusjärven Nummijärven kylässä. Hänen isänsä Erik Johan oli Eskolan talon isäntä, kun taas äiti Maria Kristina oli pitäjännahkuri Petter Sileniuksen tytär. Käsityöläisten kaikista vähäarvoisimpaan joukkoon kuuluneen Sileniuksen oli onnistunut saada vaimokseen vauraan Paavolan ratsutilallisen tytär Greta Taipalon kylästä.

Appiukko Elias Rautelinin isä Jakob oli ollut Paavolan edellisenä isäntä puolisonaan Maria Orenius. Nyt lähestymme ajallisesti 1700-luvun alkupuolta ja edelliselle vuosisadalle meidät vievät Marian isä, rusthollari Krister Orenius ja äiti Maria Thauvonius. Näistä äiti Maria oli laajaa Thauvoniusten pappissukua, joka oli saanut alkunsa Halikon kirkkoherrana 1650 kuolleesta Georg Thauvoniuksesta. Hänen vaimonsa Catarina Juusten oli kolmatta sukupolvea laskettuna suvun kantaisästä, viipurilaisesta suurliikemies Pietari Juustenista.

Vaatimattoman Myllykylän myllärin vaimo Johanna sai siis lukea kaukaisiksi serkuikseen mm. Ruotsin vallan aikaisen amiraali Bengt Gyllenloodin, taiteilija Helene Schjerfbeckin, runoilija Eino Leinon tai vaikkapa Marttilassa vaikuttaneen nimismies Fredrik Sebastian Juseliuksen, josta kirjoittelin viime vuoden puolella teemalla ”Kerrassaan paha mies”.




Kommentit

Suositut tekstit