Kitaristi Peter Kaukonen

Tässä blogissa on parikin kertaa ollut juttua suomalaiset sukujuuret omaavasta Jorma Kaukosesta, joka tuli Jefferson Airplane ja Hot Tuna yhtyeiden kautta maailmankuuluksi. Myöhemmin hän on saanut vankan jalansijan musiikkimaailmanssa myös sooloartistina sekä ennen kaikkea Fur Peace Ranchinsa avulla. Turhan vähälle huomiolle muissa kuin tiukimmissa diggaripiireissä on jäänyt hänen nuorempi veljensä Benson Lee, joka käyttää taiteilijanimeä Peter Kaukonen.

Hän osallistui 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa veljensä kanssa tai ilman sekä Jefferson Airplane/Starship että Hot Tuna -kokoonpanoihin joko levyllä tai lavalla. Lisäksi hän ehti soittaa oman Black Kangaroo -yhteensä lisäksi mm. Johnny Winterin, Terry Allenin ja Link Wrayn kanssa. Black Kangaroo oli myös hänen ensimmäisen levynsä nimi. Tämä bluesia ja rockia sekoittanut levytys ilmestyi 1972. Seuraavaa albumia saatiin odottaa aina vuoteen 2004 saakka eikä Peter Kaukonen sen jälkeenkään ole ollut mitenkään aktiivinen levytysurallaan.

Toisaalta hän tehnyt uraa kuudella eri vuosikymmenellä ja opetellut kitaran lisäksi soittamaan bassoa, mandoliinia, bouzoukia ja pianoa. Esikuvinaan hän kertomansa mukaan pitää ns. Chicago- ja delta-bluesia. Kaukosen soittoon ovat voimakkaasti vaikuttaneet myös sormipikkaajat, jazz ja jopa klassinen musiikki. Viimeksi mainitusta hyvänä esimerkkinä käy vuoden 2007 albumi Traveller.

Peter Kaukosen sukujuuret löytyvät tästä artikkelista.

Kommentit

Suositut tekstit