Otto Herman Loden lahjoitus

Yli-Junnilaa maaliskuussa 2011 - (c) J Vuorela 
jatkoa eiliseltä....



Yläneen Uudenkartanon 1830-luvulta lähtien omistanut professori Carl Reinhold Sahlberg on tullut tunnetuksi mm. loistavasta puutarhastaan. Erityisen kuuluisa on sieltä lähtöisin ollut omenalajike, Huvitus, jonka kantapuu onnistuttiin löytämään tutkijoiden toimesta viime vuonna.

Uudenkartanon puutarhaan liittyvien asiakirjojen mukaan Otto Herman Lode olisi antanut aikanaan Sahlbergille omenapuun taimia, jotka saattaisivat liittyä Huvitus–lajikkeeseen. Tämä tuore löytö antaa aihetta olettaa, että Lodella olisi ehkä ollut jo Tarvasjoella ollessaan puutarha. Toisaalta hän muutti Piikkiöön jo 1814 ja Sahlberg asettui Uuteenkartanoon vasta parikymmentä vuotta myöhemmin, joten todennäköisemmin kyseiset taimet olivat Linnunpäästä kotoisin. Miksi sitten everstiluutnantti, Suomen Pankin pääjohtaja ja maaherra oli ylipäätänsä kiinnostunut puutarhanhoidosta?

Tähän voinee hakea selitystä hänen taustastaan. Otto Hermanin äidin, Johanna Margareta Sandin-Kalmin isäpuoli oli kuuluisa tutkimusmatkailija ja tiedemies Petter Kalm. Hän oli tavannut pappismies Johan Sandinin lesken, Anna Margaretha Sjömanin Amerikan matkallaan ja mennyt tämän kanssa naimisiin vuonna 1750. Anna Margarethalla oli em. tytär, jonka Petter Kalm otti sitten omakseen.  Petter Kalm kuoli jo 1776 Otto Hermanin ollessa viisivuotias, mutta varmasti kiinnostunut kasvitieteeseen on kulkenut tytärpuolen kautta uudelle sukupolvelle. Mikäpä olisi toisaalta kauniimpi mielikuva kuin ikääntynyt, vakavien sotakokemusten runtelema everstiluutnantti käyskentelemässä puutarhassaan.

Tavallaan voisi todeta Petter Kalmin sormenjäljen näkyvän ainakin hentona painalluksena Huvitus-lajikkeen alkuperässä, vaikka se ei Tarvasjoen Mäentaan Junnilasta olisikaan kotoisin. Luultavasti Otto Herman Lode lahjoitti taimensa myöhemmin, mutta olisiko Junnilassa ollut jonkinlainen puutarha jo 1800-luvun alkuvuosina? Tähän kysymykseen olisi mukava saada vastaus alan ammattilaisilta, mikäli he katsoisivat aiheelliseksi tutkia kyseisen tilan nykyistä pihamaata.

Vuoden 1805 henkikirja kertoo ”herra majuri Lode” perheineen ja palvelusväkineen asuneen Mäentaan kylän Junnilassa. Junnilassa asui myös rusthollari Jaakko Heikinpoika vaimonsa Anna Heikintyttären kanssa. Hänellä tai puoliso Annalla ei ole sukusiteitä Loden perheeseen, joten käytännön tason asumisjärjestelyjä voi vain arvailla. Myöhemmin talo jaettiin vielä nykyisin olemassa oleviin Ali- ja Yli-Junnilaan. Nykyinen Yli-Junnila lienee se talo tai talonpaikka, jossa Loden perheen koti oli.

Kommentit

Suositut tekstit