Lithoviukset

Sitkeän perimätiedon mukaan oli Pohjanmaalla pitkään vaikuttaneen Lithovius-suvun kantaisä Henrik Larsinpoika Lithovius kotoisin Littoisista Varsinais-Suomessa ja oli muodostanut lisänimensä syntymäpaikkansa nimestä. Siinä tapauksessa oli hänen isänsä mahdollisesti Littoisissa asunut, lampuotina, vuokraviljelijänä 1558-71 mainittu Lars, jonka toinen poika oli Michel Larsinpoika, lampuotina mainittu 1571-93 sekä Kaarinan varakkain talonpoika 1571.
Henrik eli Henricus Laurentii Lithovius oli Limingan kirkkoherra 10.4.1575 mennessä, jolloin hän sai kuninkaalta lahjoituskirjeen pappilalle kaikkine niine etuineen, josta hänen edeltäjänsäkin oli saanut nauttia. Limingan seurakunta oli niihin aikoihin pinta-alaltaan varsinainen jättiseurakunta ja käsitti koko nykyisen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun.
Vuonna 1577 syytti lumijokelainen Lars Kyröläinen Henrikiä huorinteosta hänen vaimonsa kanssa, mutta lautakunta ja "hyvät miehet ja naiset" puhdistivat Henrikin maineen valallaan.
Vuosien 1570-95 välillä käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä uuvuttavaa sotaa, ns. pitkää vihaa. Pohjanmaa ja Kainuu olivat ikiajoista lähtien ollut karjalaisten nautinta-aluetta, mutta Ruotsin kruunun määrätietoinen asutuspolitiikka oli jo aikoja sitten vienyt kruunun alamaisia asukkaiksi näille alueille, kuten myös Pohjois-Savoon. Pitkän vihan aikana karjalaiset näkivät tilaisuuden tulleen ajaa uudisasukkat pois alueiltaan ja hyökkäilivät Kainuuseen ja rannikolle. Jäljempänä puhutaan vain venäläisista, mutta kyseessä lienee useammin karjalaiset kuin venäläiset – kaikkia Venäjän alaisia asukkaita sanottiin kansallisuudestaan riippumatta Ruotsin valtakunnassa "ryssiksi", "ryss" eli "rydz", samoin kuin kaikki länsipuolella rajaa olivat karjalaisten mielestä "ruotseja".
Vuonna 1578 venäläiset surmasivat joukon Limingan haukimiehiä Oulunjoen vesistön yläjärvillä. Seuraavalla vuosikymmenellä nimenomaan Oulujärvi, Oulunjokivarsi, Ii ja Siikasavo olivat hyökkäysten kohteena. Liminkalaiset menettivät miehiään vihollisten torjunnassa Oulujärven suunnalla ja partioissa. 1585 kohtasi nykyistä Utajärven seurakuntaa ja osin Muhostakin yleinen hävitys. Kun liminkalaiset seuraavana vuonna lähtivät kaskimailtaan rukiita hakemaan, yllättivät venäläiset heidät Oulujärven rannalla ja surmasivat heistä 120 henkeä. Saman vuonna, 1586, lähetti Henrik kuninkaalle kirjeen, jossa hän kertoi seudun tuhoista ja arvioi venäläisten surmanneen viime vuosina lähes 1.000 ihmistä. Määrä oli kylläkin liioiteltu, mutta siltikin 2-300 henkeä. Henrikin kirje päättyi seuraaviin kahteen lauseeseen:

Kun muualla on ollut rauha ja aselepo, on meitä köyhiä surmattu ja kuoliaaksi lyöty, emmekä me vielä elossa olevat voi muuta käsittää, kuin että samaa odottaa meitäkin, jollei hänen kuninkaallinen majestettinsa erityisesti ryhdy meitä köyhiä alamaisiaan auttamaan ja puolustamaan. Ja sellaisen pelon vuoksi ovat useat köyhät talonpojat tässä pitäjässä paenneet taloistansa.

Kirje oli tarkoitettu evästykseksi maakunnan yhteiselle lähetystölle, joka lähetettiin pyytämään hallitukselta apua ja verohelpotuksia. Ilmeisesti Juhanan kirje 10.9.1586 on kirjoitettu vastaukseksi lähetystölle. Kuningas ilmoitti silloin, että Kemin, Iin, Limingan, Salon (eli Saloisten, nykyisen Raahen tienoo) ja Pyhäjoen asukkaat ovat pyytäneet vapautusta maksettavaksi määrätystä myllyverosta, koska "heillä on vähän viljaa jauhettavaksi". Kuningas hyväksyi ehdotuksen ja suostui myös pohjalaisten pyyntöön vapautua siksi vuodeksi sen viljatynnyrin hankkimisesta, joka apuverona oli määrätty joka miehen maksettavaksi, koska "heidän täytyy jo ostaa vilja muilta". Pohjalaiset vapautettiin myös toistaiseksi "laivaväen linnaleiristä, joka heitä nyt rasittaa". Maksamattomat veronsa saivat anteeksi ne maakunnan asukkaat, jotka eivät köyhyytensä vuoksi niitä pystynyt maksamaan. Lisäksi kuningas ilmoitti käskeneensä Tukholman linnan päällystön antamaan Pohjanmaan lähetystölle lyijyä ja ruutia Käkisalmen venäläisten hyökkäyksien torjumiseen. Pohjanmaan turvaamiseksi sanoi kuningas määränneensä, että "ne Pohjanmaan sotaväen osastot, jotka ovat Liivinmaalle komennetut, on kuljetettava takaisin maakunnan suojaksi".

Vuonna 1587 venäläiset hävittivät Oulunniskan, Utajärven ja Sotkajärven kylät kokonaan. Ahmasjärven ja Sanginjärven kylien asukkaat pakenivat ja heidän kevätkalastuksensa jäi tekemättä, kun vihollinen poltti kaikki näiden pyydykset. Osa Laitassaren kylän väestä koki saman kohtalon. Seuraavana keväänä surmattiin lähes sata henkeä, jotka Laitasaaren, Oulunsuun, Kempeleen, Temmeksen, Limingan ja Lapinniemen kylistä olivat lähteneet haukivesille (Henrikin todistukset Oulun satamassa 18.7.1587 ja 19.7.1588).
Jouluna 1589 venäläiset ensimmäisen kerran pääsivät tunkeutumaan Limingan kirkonkylään ja hävittivät sen perinpohjaisesti. Linnukanmäellä ollut kirkko poltettiin viattomain lasten päivänä. Venäläisen kronikan mukaan kirkon vieressä oli pieni hirsivarustus, jonka luona liminkalaiset yrittivät turhaan pikkutykkinsä avulla yrittivät tehdä vastarintaa. Kirkko, pappila, nimismiehentalo ja suurin osa paloi maan tasalle. Vuoden 1590 maakirja kertoo Limingan kylän kaikki 57 verotaloa poltetuiksi. Koko Limingan pitäjän 333 talosta oli vain 30 taloa polttamatta. Vuosien 1590-91 aikana asukkaat rakensivat uudelleen asumuksensa ja talousrakennuksensa, pappilan ja kirkonkin.
Tammikuun 24. päivänä 1592 Solovetskin voivodi Gregori Volkonski hyökkäsi eri lähteiden mukaan 600 – 3.000 ratsumiehen voimalla Liminkaan. Oulunlinnassa oli 1.400 miehen joukko-osasto, mutta se pysytteli linnan suojassa ja siten vihollinen sai vapaasti mellastaa Limingassa. Kylästä poltettiin kaikki 53 vastavalmistunutta taloa. Paavalin päivänä, 25.1. paloi myös Limingan kirkko ja sen vieressä ollut puuvarustus. Talot rakennettiin taas uudestaan, mutta  elämää vaivasi köyhyys. Kirjeillään 1590 ja 1592 antoi kuningas Henrikille oikeuden saada veroista korvauksen poltetusta pappilasta ja ryöstetystä omaisuudesta.

Täyssinän rauha 1595 lopetti vihdoin vihollisuudet ja uusi valtakunnanraja vedettiin Suomen-lahden pohjukasta Jäämerelle. Limingan uusi kirkkokin saatiin käyttöön noin 1600.  Henrik osallistui valtiopäiville 1600 ja 1602 Pohjois-Pohjanmaan rovastikunnan edustajana, alueen seurakuntien kirkkoherrojen esimiehenä. Hän asui 1600-luvun alussa talossaan Limingan Ketunmaalla ja sai sille verovapauden 1614. Erään toisen lähteen mukaan sai Henrik 1614 verovapauden tilalleen Oulunsalossa - tilan oli jo 1586 omistanut Henrik-niminen pappi - sen vuoksi että oli kuolemansairas ja eli suuressa kurjuudessa.


jatkuu.....

Kommentit

  1. Tuttavaltani tuli tämä kommentti;

    Osui taas kerran mielenkiintoisesta blogistasi silmiini tällainen kohta:

    lautakunta ja "hyvät miehet ja naiset" puhdistivat...:


    god man, mon. gode män (oik) = uskottu mies

    http://g3.spraakdata.gu.se/saob/ :

    [GOD 2.c.α]
    α) (fullt br., i sht jur.) i uttr. god man⁰ ⁴ (pl. gode män¹⁰ ⁴ förr äv. goda män), om av domstol (sällan annan laga myndighet) utsedd förtroendeman för visst uppdrag l. viss förrättning, ss. egendomsförvaltare för frånvarande l. sjuk (i vissa fall omyndig) person, förvaltare av massans egendom i konkurs, förlikningsman l. skiljedomare i tvist, syne- l. värderingsman (vid skiftesförrättningar) o. d.; förr äv. allmännare, om andra slag av förtroendemän (numera vanl. kallade "ojäviga män"), t. ex. ombud (vid förhandlingar inför domstol l. mellan parter o. d.), tillkallat vittne (vid uppgörelser o. d.), person som får i uppdrag att värkställa en utredning av ngt slag o. d. Tha vorde ther til skickade gode men, som them (dvs. de om arvet processande) skulle forlike. OPETRI Tb. 28 (1524). Anders Mortensson . . (lät) vdi gode mendz närwäre .. opschriffue så mygitt godtz, som Henrich Jnss hade der tilstädes. TbLödöse 70 (1587). Samma Tijend skulle fördeelas effter godhe Mäns Mätzord. SCHRODERUS Os. III. 1: 65 (1635). Anders Jönsson såsom en godh Mann och Förmyndare för dhe 3. älldre omyndige. BoupptSthm 22/7 1674. Hvarföre .. Herr HäradsHöfding Ekebom (i målet) .. för vår gode man och fullmägtige härigenom ärkjännes. VDAkt. 1782, nr 18. (Vid konkurs) besörjes .. godsets förvaltning .. af dertill förordnade så kallade goda män och sysslomän. SCHREVELIUS CivP 480 (1853). Väckt förslag om antagande af en lag angående tillsyn å god mans förvaltning af frånvarandes egendom. BtRiksdP 1890, 7: nr 6, s. 1. God man vid lantmäteriförrättningar. SFS 1920, s. 2715.
    [GOD 2.c.β]

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit