Kauppias Ludvig Tallqvist

Eilen esittelemäni tamperelaisen leipuri Tallqvistin vanhin lapsi oli poika Karl Ludvig, joka syntyi tammikuussa 1849. Hän aloitti työuransa kauppa-apulaisena Helsingissä, mutta jo alle 20-vuotiaana hän oli palannut kotikaupunkiinsa. Siellä hän perusti oman kaupan, jonka kuitenkin sulki vuoden 1884 vaiheilla. Mainittu liike oli ensin ollut sekä Tallqvistin että erään herra Ososen omistuksessa, mutta huhtikuussa 1877 yhtiö siirtyi kokonaan Ludvigin omistukseen.


Jo 10 vuotta aiemmin hän oli aloittanut ns. agentuuri- eli välitysliikkeen, jolta saattoi ostaa paitsi tavaroita niin myös erilaisia huolintapalveluita. Myöhemmin liikkeestä saattoi ostaa myös henki- ja palovakuutuksia. Liiketoimintansa lisäksi etunimellä Ludvig esiintynyt miehemme oli innokas yhteiskunnalliseen elämään osallistuja.
Hänestä tuli Tampereen kaupungin ensimmäinen palopäällikkö ja luonnollisesti Tallqvist oli paikallisen vapaapalokunnan perustajajäseniä. Hänet nimitettiin sekä terveyslautakunnan että rahakamarin jäseneksi. Kaupunginvaltuutettu Tallqvistista tehtiin 1887.

Ludvig Tallqvistin vaimo oli kaupunginvouti Sakarias Kinnusen ja Eufrosyne Steningin tytär Hilma Maria, joka oli aiemmin ollut naimisissa kauppias Alexander Johan Lundborgin kanssa. Herra Lundborg oli kotoisin Porin kaupungista.

Ludvigin ja Hilma Marian 1875 solmima avioliitto jäi lapsettomaksi. Karl Ludvig Tallqvist kuoli Tampereella maaliskuussa 1896 ja hänen leskensä Hilma joulun alla 1903. Toiminimi Ludvig Tallqvistin hoitama Svean Palo- ja henkivakuutus Osakeyhtiön asioimisto luovutettiin herra Alfred Selinille perikunnan toimesta vuoden 1904 alussa.


Karl Ludvigin sisaruksista Edvard Makarius (s. 1857 - k. 1895) toimi ravintoloitsijana Tampereella. Hänen vaimonsa Emma Ågren oli kotoisin Ruotsista ja Edvardin kuoltua hänet nai tehtailija Johan Vilhelm Starck Turusta. Veljesten siskoista Alma (Alna?) Elisabeth opiskeli mm. yliopistossa ja työskenteli opettajattarena turkulaisissa kouluissa 1880-luvun puolivälistä eteenpäin. Vihdoin 1889 hän aloitti saksan kielen opettajana Hämeenlinnan suomalaisessa lyseossa. Alman puoliso oli Pietarsaaren apteekkari Karl Lennart Candolin.

Carl Gustaf Malakias Tallqvistilla ja Maria Matilda Sevonilla oli yhteensä 10 lasta, mutta vain em. kolme avioituivat. Esikoistytär Fredrika Matilda ja järjestyksessä seitsemäs lapsi Maria Erika elivät vielä vuonna 1911 naimattomina, mutta peräti kuusi sisarusta menehtyi aivan pienenä.

Kommentit

Suositut tekstit