Kuuston ruukki



Museoviraston kulttuuriympäristön rekisteriportaalin mukaan;

Kuuston kankivasarapaja on sijainnut Hamarjärvestä Koskenjokeen (Perniönjokeen?) laskevan pienen puron alkupäässä, kapeassa jyrkkäreunaisessa jokilaaksossa. Vuonna 1732 sai Claes Flemming luvan perustaa Perniön Isokuuston verotalon maalle kankirautapajan. Pajassa taottiin Teijon masuunin takkirautaa. Myös Noran kaivosseudun rautaa käytettiin. 1800-luvun alussa kankivasarapajan taontaoikeutta nostettiin ja takkirautaa alettiin tuoda suurelta osin Ruotsista Grythyttanin ja Nya Kopparbergetin vuorikunnista. Vuonna 1830 silloinen ruukinomistaja Carl Johan Sallmen sai luvan siirtää ruukin Latokartanon Myllykosken rannalle ja takkiraudan taonta Kuustossa loppui.

Kohteen sijaintitieto on arvioitu peruskartalta ja esitetty pistemäisenä. Tarkkaa sijaintitietoa ja alueen laajuutta ei ole tiedossa. Kankivasarapajan muuratut harmaakiviset seinät ovat säilyneet maastossa parhaimmillaan 2,5 m korkeudelta. Paja on noin 22x25 m kokoinen ja sen sisäpuolella on erotettavissa tiilirakenteinen ahjon pohja ja kankivasaran perustuksia. Pajanpaikan yläpuolella on vanhan maasta ja kivistä tehdyn padon raunio. Padolta on johtanut kahden kivipilarin varaan rakennettu vesiränni vasarapajaan. Pajanpaikan alapuolella on joen molemmilla puolilla kuonakasoja.

Vasarapajan eteläpuolella on metsikössä kolmen suurehkon rakennuksen kivijalat. Niiden ympärillä on runsaasti sysiä ja mahdollisesti ainakin osa rakennuksista on toiminut hiilisuojana. Ruukin työväen asuinrakennukset ovat sijainneet pajasta luoteeseen olevan puuttoman kallion päällä.


15.5.1998
Suomen metalliruukit
Erkki Härö/Museovirasto

21.

KUUSTON RUUKKI
Turun ja Porin lääni
Salo (Perniö)

Syyskuussa 1732 sai Teijon masuunin ja Kirjakkalan kankivasarapajan omistaja Claes
Fleming luvan perustaa Perniön Isonkuuston verotalon maalle kankirautapajan. Pajassa
tuli olemaan yksi ahjo ja yksi vasara. Taontaoikeudeksi määrättiin noin 200 kippuntaa
Teijon masuunin takkirautaa. Puolisonsa kautta Fleming sai haltuunsa myös läheisen suuren
Latokartanon (Näsen) tilan.

Toimintansa ensimmäisten kymmenen vuoden ajan ruukki oli vuokrattuna useille eri
vuokraajille (mm. J.J.Kijk, C.M.Siercken, C.A.Wefverstedt). Vuonna 1732 Fleming myi
Kuuston kirjanpitäjälleen Olof Muncktellille. Vuonna 1748 ruukin taontaoikeus nostettiin
300 kippuntaan. Pääosin vasarapaja käytti edelleen Teijon takkirautaa, osin myös Noran
kaivosseudun rautaa. Takkirauta kuljetettiin proomuilla Gesterbyssä olevaan makasiiniin
ja sieltä hevosilla Kuustoon. Valmis kankirauta rahdattiin samoin Gesterbyn kautta Finbyn
Hakkalan satamapaikkaan (vielä 1800-luvun lopulla Hakkalassa oli suuri varastorakennus).
Vesivoimansa ruukki sai viidestä kosken yläpuolella olevasta pienestä järvestä, joissa
kaikissa oli säännöstelypato.

Vuonna 1791 ruukin omistajaksi tuli Olof Muncktellin poika Anders Adolph. Kaksi vuotta
myöhemmin hän myi ruukin turkulaiselle viinikauppiaalle Matts Augustinille. Vuonna 1805
kankivasarapajan taontaoikeus nostettiin 450 kippuntaan. Takkirauta tuotiin suurelta osin
Grythyttanin ja Nya Kopparbergetin vuorikunnista.

Autonomian ajan alun (1808-1830) ruukki oli Anders Muncktellin perillisten hallussa.
Raaka-aineena käytettiin edelleen etupäässä ruotsalaista takkirautaa mutta myös Suomen
linnoituksista ostettuja tykinkuulia. Viikkotuotanto ylitti harvoin kahdeksaa kippuntaa, eikä
vasarapajassa 1820-luvulla yhtenäkään vuonna saavutettu sallittua taontaoikeutta (tuotanto
oli keskimäärin noin 305 kippuntaa vuosittain).

Vuonna 1826 Kuustossa oli harmaakivestä tehty yksiahjoinen kankivasarapajarakennus,
35 kyynärää pitkä ja 24 kyynärää leveä. Harmaakiviseinien korkeus oli 8 kyynärää,
yläosa oli lautaa. 450 kippunnan taontaoikeuden mukaisesta takkiraudasta 200 kippuntaa
tuli Teijon masuunista ja loput 250 Nya Kopparbergin, Grythyttanin, Norabergin ja
Westerbergslagenin vuorikunnista Ruotsista. Vuonna 1825 rakennetun ruukinpadon
runkona oli kaksi hirsiarkkua. Padon pituus oli 32 kyynärää, leveys 8 ja korkeus 8 ½. Padon
päällä oli silta joen yli. Padolta vasarapajalle johti kahden kivipilarin varaan rakennettu,
55 ½ kyynärää pitkä ja 3 ½ kyynärää leveä ja 2 kyynärää 10 tuumaa korkea vesiränni.
Lisäksi ruukin rakennuksiin kuului rauta-aitta, suuri hiilihuone (1829 kaksi), työtupa ja
viisi työväenasuntoa (kussakin ainakin 1700-luvun jälkipuoliskolla tupa ja kamari sekä
ulkohuone) Hammarbacken-nimisellä kukkulalla vasarapajan lähellä. Ruukilla harjoitettiin
myös laajaa maanviljelystä.

Vuonna 1830 ruukki tiloineen joutui turkulaisen kauppiaan Carl Johan Sallménin
omistukseen. Ruukin vähäinen vesivoima teki mahdottomaksi laajentaa ruukkitoimintaa
Kuustossa, ja vuonna 1834 Sallmén sai luvan siirtää ruukin Latokartanon Myllykosken
rannalle. Takkiraudan taonta lakkasi Kuustossa lopullisesti samana vuonna. Sallmén sai
1834 myös luvan perustaa Kuuston kankirautapajarakennukseen nippu- ja naulavasarat. Niitä
ei ilmeisesti kuitenkaan koskaan rakennettu.

Kuusto vuonna 1998

Kuuston kankivasarapaja on sijainnut Hamarijärvestä Koskenjokeen laskevan pienen puron
alkupäässä. Joen vesimäärä on hyvin vähäinen ja onkin ihmeellistä, että ruukki ylipäänsä on
sen varaan perustettu.

Kankivasarapaja on sijainnut kapeassa jyrkkäreunaisessa jokilaaksossa. Pajan paksut,
osittain muuraamalla tehdyt harmaakiviseinät ovat yllättävän hyvin säilyneet. Ulkoseinien
paksuus on noin puolitoista metriä ja parhaiten säilyneet muurinosat ovat noin 2,5 m
korkeita. Pajan paikan yläpuolella on vanhan maasta ja kivistä tehdyn padon raunio. Padolta
on johtanut kahden kivipilarin varaan rakennettu vesiränni vasarapajaan. Vesiratashuoneen
on varsinaisesta vasarapajasta erottanut harmaakivinen väliseinä. Vasarapajan sisällä erottuu
selvästi tiilistä tehdyn ahjon pohja ja myös kankivasaran perusrakenteita. Vasarapajan koko
on ollut noin 22 x 25 metriä. Ikkuna- ja oviaukot ovat ainakin osittain olleet tiiliholvatut.
Pajan alapuolella joen molemmilla rannoilla on paksuja kuonakasoja.

Vasarapajan eteläpuolella tuuheassa kuusimetsikössä on kolmen suurehkon rakennuksen
kivijalat. Niiden ympärillä on runsaasti sysiä ja ainakin osa niistä lienee ollut hiilisuojia.
Ruukin työväenrakennukset ovat sijainneet pajasta luoteeseen olevan puuttoman kallion
päällä. Niistä on jäljellä vain epäselviä kivijalkoja.

Hamarijärven suulla on vanhan säännöstelypadon ja pengerryksen jälkiä. Sen tekemiseen on
käytetty myös pajakuonaa. Hamarijärveltä ruukille ja sen alapuolelta joen yli Latokartanon
suuntaan johtaa vanha tienpohja.

Vasarapajasta noin 300 m luoteeseen paikallistien toisella puolella kerrottiin olleen ruukin
hiiliuuneja. Niistä ei kuitenkaan löytynyt jälkeäkään.

Kommentit

Suositut tekstit