Yläneen rouva vaatekaappi

Otsikkoteksti Yläneen kartanon tilikirjasta 1579
Yläneen kartano mainitaan jo vuonna 1381 "vanhana rälssitalona". Muutamia vuosikymmeniä myöhemmin eli 1400-luvun alussa sen omisti Turun linnan silloinen isäntä Klaus Lydekenpoika Djäkn. Hän tyttärensä mentyä naimisiin laamanni Klaus Flemingin kanssa, siirtyi Yläne tälle suvulle. Flemingin pojanpoika myi sen sitten saman vuosisadan lopussa valtionhoitaja Sten Sturelle. Perinnönjaon yhteydessä Yläne kuului hetken aikaa kuningas Kustaa Vaasalle, kunnes kaupan kautta omistajaksi tuli jälleen Fleming-sukuinen Joakim Joakiminpoika. Vaikka Kustaa Vaasa välillä olisi halunnut kartanon takaisin itselleen, joutui se lopulta Eerik Flemingin ja hänen vaimonsa Hebla Sparren tyttärelle, Filippalle.
Filippalla ja hänen miehellään Knut Kurjella ei ollut lapsia. Rouvan kuoltua avattiin hänen testamenttinsa ja sen perusteella itse kartano joutui herttua Juhanalle, kun taas irtaimisto sai leski Knut. Säilyneistä tilikirjoista ja vastaavista käy kuitenkin ilmi, että Knut Kurki ei tainnut loppujen lopuksi saada Yläneeltä juuri mitään. Ainakin herttua toimitti Turun linnaan suuret määrät kartanon irtaimistoa ja näiden inventaarioista voi muodostaa käsityksen mm. Filippa Flemingin vaatetuksesta.
Esimerkiksi vihreää "arneskia" oli peräti 96 kyynärän pakka. Samettikankaat olivat pääosin mustia, mutta silkkisiä löytyi mustien lisäksi ruskeina, punaisina ja vihreinä. Nämä jakautuivat arnesk-, atlask-, cartek-, damaski-, dvelsk-, saijen- ja taftisilkkeihin. Englanninverkaa oli jonkin verran, mutta ikävä kyllä vuosien mittaan olivat Turun linnan koiperhoset päässeet nakertamaan näitä kangaspakkoja.

Filippa Flemingin pukuja oli myös tallessa. Niistä voidaan mainita kolme samettista, seitsemän silkkistä ja yksi verkainen. Silkkipuvuista oli neljä atlaskista, kaksi damaskista ja yksi cartekista. Lisäksi inventoitiin useita puolihihoja, sekä silkkisiä että samettisia. Esiliinoja oli kuusi kappaletta. Keittiössä rouva Fleming niitä tuskin tahri, sillä esiliinat olivat nekin silkkiä ja samettia. Kauluksia ja päähineitä oli niitäkin laaja valikoima.

Vaatteiden lisäksi kankaita tarvittiin suosittuihin seinävaatteisiin. Niillä saatiin asumismukavuutta varsinkin kylminä talvikuukausina. Flemingin perua Turun linnassa olivat muutamat esiriput ja verhot sekä niihin liittyneet koristereunuskankaat. Peitteitä ja ryijyjä oli tietysti runsaasti, mutta lisäksi mainitaan peräti kullattua nahkaa. Näitä on voitu käyttää mm. tapetteina, kuten Ruotsin puolella tiedetään tehdyn samalla vuosisadalla. Ne voitiin helposti irrottaa ja siirtää huoneesta tai talosta toiseen.

Turkiksia ei Filippalta jäänyt kovin paljoa ja ne vähätkin oli koi turmellut, sillä inventoinnin yhteydessä löydettiin kokonainen kirstu tuhoutuneita verhoja ja turkistavaroita. Sänky- ja liinavaatteita oli valtavat määrät ja lähes yksinomaan ulkomaisista kankaista.

Kun tavallisen talollisen vaimo löysi vaatekirstustaan arkiasun lisäksi yhden pyhäpuvun ja ehkä pari kolme esiliinaa, kertoo Filippa Flemingin jäämistö 1500-luvun aatelistomme tavattomasta vauraudesta. Aviokaupoilla pyrittiin maksimoimaan omaisuuden kasvattamista ja perinnöt jaettiin tiukkojen lakien ohjatessa toimintaa. Nyrkkisääntönä oli, että tytär peri aina puolet siitä, mitä hänen veljensä sai. Tämä keskiaikainen laki oli voimassa aina vuoteen 1878. Tilojen jakaminen pienempiin osiin ei tullut kyseeseen, sillä tästäkin oli olemassa omat sääntönsä.

Kommentit

Suositut tekstit