Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

29.7.2011

Airaksinen

"Lähellä Rautalammin ja Leppävirran reittien välistä vedenjakajaa oli vielä yksi talo, joka oli erillään kummankin reitin alueen asutuksesta. Se oli Rautalammin reitin suuntaan laskevan Isolauasjärven rannalla. Talo, jota asui Pekka Airaksinen, näyttää rakennetun Leppävirran Kotalahden Olli Leskisen maille. En-simmäinen kerta sitä verotettiin 1561, mutta jo 1557 Airaksisen nimi oli papinveroluettelossa. Nimi oli sii-hen aikaan muualla maassa täysin tuntematon. Kun Pekka Airaksisen isän nimi oli Olli, on olemassa sellainenkin mahdollisuus, että hän on ollut Olli Leskisen poika, joka on saanut uuden sukunimen."

(Prof. Arvo M. Soininen, Pohjois-Savon asuttaminen keski- ja uuden ajan vaihteessa, Historiallisia tutki-muksia LVIII, Suomen historiallinen seura, 1961, s. 9).



Edellä mainittu Pekka Ollinpoika Airaksinen   (Per Olsson Aijraxin, Airaxen) oli ensimmäinen asiakirjoista löytyvä Airaksinen ja ellei hän ollut ostanut kyseisiä maita, saattoi hän olla Olli Leskisen pojan sijasta esimerkiksi vävy. Nimi Airaksinen voidaan johtaa henkilönimestä Airas, josta on tietoja Sulkavalta ja Säämingistä, sekä varsinkin Karjalasta. Airas-nimen alkuperää ei ole kunnolla selvitetty, mutta sitä voi olettaa muunnokseksi skandinaavisesta pyhimysnimestä Airikir, Eirikir (myöh. Erik), joka levisi Suomeen jo viimeistään 1200-luvulla. Vuonna 1890 Airaksisia asui Savossa jo 500-1.000 henkeä ja kaikkiaan nimeä kantoi vuonna 2000 Suomessa n. 2.200 henkeä.

Pekka oli ainoa asiakirjoissa esiintyvä Airaksinen vielä lähes sata vuotta, kunnes heitä 1600-luvun alkupuolella ilmestyy muitakin: Juho (Ihanus), Matti (Matts), Pekka (Pehr) ja Iivari (Ivar) Airaksinen (Ajraxin). Nämä neljä olivat todennäköisesti sukua toisilleen ja edellä mainitun Pekan jälkeläisiä, koska he pitivät kotipaikkanaan juuri samoja maita, joita lueteltiin 1500-luvun Pekka Airaksisen omistuksiin. Airaksisten sukukirjan   mukaan vanhemman Pekan myötä nimi on siis syntynyt vain yhden kerran, joten kaikki Airaksiset, tai sellaiset joilla on Airaksisia sukupuussaan, lienevät jollain muotoa sukua toisilleen. 1600-luvun Airaksisita Juhosta, Matista, Pekasta ja Iivarista tulivat kaikista omien sukuhaarojensa kantaisiä.

Juho Airaksinen (Ihanus, eli Johannes Ajraxin), jonka puolison nimeä ei tiedetä, mainittiin 1624 veroluettelossa talollisena Karttulan Airaksela-tilalla (Ajrax); asutus oli siihen aikaan levittäytynyt niin, että nykyisen Karttulan alueella oli kaikkiaan n. 30 taloa. Juholle merkittiin aikakirjoihin viisi lasta:

1.    Lauri Airaksinen (Lars Ajraxin), Airakselan torppari  , pso. Anna Rissanen (Anna Rissatar), 9 lasta.
2.    Kaapo Airaksinen (Gabriel Ajraxin), syntynyt n. 1640-luvulla, talollinen Airaksela-tilalla, k. 1726, vaimon nimi tuntematon.
3.    Olli Airaksinen (Olof Ajraxin), pso. tuntematon, 3 lasta.
4.    Anna Airaksinen, 1653 – 28.12.1723, sokea loinen  .
5.    Juho Airaksinen, k. 8.5.1726, todennäköisesti naimaton.




jatkuu

27.7.2011

Lars Pampineus

Larsin epitafi - nykyisin Porvoon museossa
Sipoon edellinen kirkkoherra Andreas Sigfridi jätti tehtävänsä ilmeisesti 1636. Seuraaja Lars Johansson (Vinblad), eli Laurentius Johannis Pampineus, "herra Lars", oli silloin ollut kappalainen Sipoossa seitsemän vuotta. Hänen ensimmäiseksi puolisoksi tuli edellisen kirkkoherran tytär Margareta Andersintytär, joka mainittiin henkikirjassa 1634-37. Liitosta syntyi kolme lasta. Vuonna 1643 mainittiin Kirstin Hinderintytär Larsin vaimona. Myös hän kuoli nuorena, tästä toisesta liitosta syntyi nähtävästi vain poika Henrik Vinblad, josta tuli Ruotsin Länsi-Pohjan maaherra ja aateloitiin 1688 nimellä Winblad von Walter. Kirstin Hindersintytär oli kenties sama kuin se Kirstin, joka mainitaan Helsingin Herttoniemen henkikirjassa 1635 rälssimies Henrik Tomaksenpojan (ns. Jägerhorn af Härtonäs –sukua) tyttärenä. Larsin avioiduttua kolmannen kerran 12.3.1656, oli puoliso nyt porvarintytär Agneta Bröijer Viipurista.

Lars käytti ajan oppineiden tapaan latinalaista nimimuotoa Pampineus, Pampinaeus, joka tarkoittaa "viininlehdin koristeltua". Koska kaikki jälkeläiset käyttivät nimeä Vinblad, viininlehti, ja suvulla hyvin mahdollisesti oli samat alkujuuret Ruotsin ritarihuoneelle otetun suvun Wijnbladhin kanssa, on oletettavaa, että Vinblad on suvun vanhempi nimi ja ehkä alun perin tuli käyttöön jonkun tuntemattoman esi-isän vaakuna-aiheesta.
Valitettavasti ei kovin paljon tiedetä Larsin toiminnasta pappina. Kuten muutkin kirkkoherrat paransi hän omaa talouttaan harrastamalla maanviljelyä myös pappilan ulkopuolella. Pesämunana toimintaan hän oli ehkä saanut perintönä appensa Hindersbyn Paljoen ratsutilan, sillä Andreas Sigfrid tiedetään omistaneen sellaisen jo viimeistään 1623 ja siellä edellinen vanha kirkkoherra vietti eläkepäiviäänkin. Lars osti 1632 Tallbåskis -nimisen tilan Herralassa, laajentaen sen vuonna 1642 ottamalla lähistöltä viljelykseen 20 vuotta autiona ja ilman rakennuksia olleen tilan. Ainakin vielä 1654 hän asetti Tallbåskiksen puolesta ratsusotilaan kruunun käyttöön verovapautta vastaan.
Lars osti 4.7.1644 talon Finnbyssä (nykyisin Tuusulan Lahela, talon nimi Knaapila) joka sekin muutettiin ratsutilaksi. Larsin taloudellinen tilanne näytti paranevan vuosi vuodelta; 1648 hänellä oli palveluksessaan 2 renkiä ja yksi piika, 1662 heitä oli 3 renkiä ja 3 piikaa. Hän näytti myös toimineen panttilainaajana. Talvikäräjillä 1672 syytti Margareta Simonintytär Broo enoansa Pampineusta siitä, ettei tämä ollut palauttanut helminauhaa, jota hän oli pantannut kahta ruistynnyriä vastaan jouduttuan vaikeuksiin äitinsä kuollessa 1659, vaikka takaisinmaksu oli suoritettu. Kirkkoherra tunnusti, että hänen tyttärensä joskus oli tullut käyttäneensä pantattua helminauhaa jumalanpalveluksessa käydessään, mutta se oli myöhemmin tullut varastetuksi. Pampineus tuomittiin maksamaan korvaus.
Pampineuksen aikana tapahtui suuri muutos seurakunnan rajoissa, sillä kylät Tuusula, Pajala, Ruskela, Järvenpää, Tuomaala, Hyökilä sekä Ylä- ja Ala-Kerava erotettiin 1643 Tuusulan kappeliseurakunnaksi. Luultavasti Lars ei pitänyt tästä asiasta - veihän se häneltä tuloja - ja laiminlöi uutta kappeliseurakuntaa sillä seurauksella, että 1654 Tuusulasta tehtiinkin kokonaan oma seurakunta omine kirkkoherroineen.

Vaikka Lars kuoli vasta 4.5.1674 oli hän jo 1657 lahjoittanut Sipoon kirkkoon puusta veistetyn epitaafin, vainajan muistotaulun (nykyään Porvoon museossa). Sen alaosassa on teksti: "Tässä makaa tämän seurakunnan ennen ansioitunut kirkkoherra arvostettu Herra Lars Pampinaeus vaimonsa ja lapsensa kera haudattu ja on lahjoittanut tämän epitaafin kirkolle 1657". Ennen kuolemaansa Lars teki testamentin vaimonsa ja kaikkien lastensa eduksi. Pesä sisälsi irtaimistona hopeapikareita, lusikoita jne., sekä useita pantteja, jota hän piti lainoja vastaan.

26.7.2011

Kyöstin Kallion uran alkuvaiheita

Kyösti Kallio, jonka alkuperäinen nimi oli ollu Gustaf Kalliokangas, valittiin maamme neljänneksi presidentiksi vuonna 1937. Hän oli jo tätä ennen tehnyt komean uran mm. maanviljelystoimikunnassa, maatalousministerinä, eduskunnan puhemiehenä sekä pääministerinä. Esimerkiksi Wikipediassa hänen uraansa esitellään vasta vuodesta 1904 lähtien, mutta jo kolmea vuotta aiemmin tuleva presidentti oli putkahtanut julkisuuteen oikein kuvan kera.


Lukutupa -lehdestä toukokuulta 1901 löytyy lyhyt maininta "maanviljelijä, Nivalan nuorisoseuran ja maanmiesseuran esimiehestä", Kyösti Kalliosta. Hänen kerrotaan maanviljelijäksi antauduttuaan muuttaneen syntymäkunnastaan Ylivieskasta Nivalaan 1895, jossa hän jo samana vuonna perusti em. nuorisoseuran. Kallio oli alusta lähtien sen puheenjohtajana ja tarmokkaan sekä kyvykkään miehen johdolla oli vuoden 1901 alkupuoliskolla aloitettu oman talon rakentaminen seuralle.

Lehti päättää lyhyen artikkelin toteamukseen "tarmokkaasta ja pontevasta työstään n.seuran esimiehenä ansaitsee K. täyden tunnustuksen ja kiitoksen". Tuskin osasi kyseisen tekstin laatinut toimittaja aavistaa, kuinka pitkälle Kyösti Kallion rahkeet lopulta riittivät.

25.7.2011

Leideniuksia

Auran Leikolassa 29. päivä joulukuuta 1766 syntyi kaksoset Priitta ja Henrik rusthollari Yrjö Yrjönpojan ja Maria Mikontyttären perheeseen.  Heistä Henrik lähetettiin Turun katedraalikouluun syksyllä 1778. Hän opiskeli menestyksellisesti, sillä joulun alla 1787 Henrikistä tuli ylioppilas. Samalla mies tuli ns. Boreaalisen osakunnan jäseneksi ja opinnot jatkuivat huipentuen pappisvihkimykseen kesällä 1792.

Ensimmäisenä työpaikkana Henrikillä, joka oli ottanut käyttöön kotikylänsä nimestä johdetun sukunimen Leidenius, oli Piikkiön seurakunnan armovuodensaarnaajana toimiminen. Piikkiöstä Henrik matkasi seuraavaksi vuodeksi Turusta löytämänsä vaimon, Regina Nordgrenin ja muun perheen kanssa Kuninkaantietä Uskelaan, jossa häntä tarvittiin täkäläisen kirkkoherran apulaiseksi. Ura ”huipentui” Salon kappalaisen virkaan Suomen Sodan aikaan vuonna 1808. Leidenius asui ensin Perttelin Kaukolassa ja myöhemmin Salon kappalaisen talossa, missä hän myös kuoli keväällä 1833. Leski Regina muutti jossain välissä Lohjan Papinniemeen ja menehtyi siellä marraskuussa 1849.

Vuosien mittaan perheeseen oli syntynyt yhteensä kuusi lasta; pojat Karl Henrik, Gustaf Adolf, Fredrik Johan, Ulrik ja Gabriel Wilhelm sekä tytär Johanna Gustava. Henrik ja Regina saivat olla todella ylpeitä jälkikasvustaan, sillä kaikki pojat opiskelivat itsensä ylioppilaiksi. Karl Henrik, Fredrik Johan, Ulrik ja Gabriel Wilhelm tulivat isänsä tavoin kappalaisiksi järjestyksessä Korsnäsiin, Kurikkaan, Kuusistoon ja Suomusjärvelle. Ainoastaan Gustaf Adolf ei antautunut papilliselle uralle, sillä hänestä tuli lopulta vanhempi komissiomaanmittari Turun ja Porin lääniin. Veljeksistä Ulrik menehtyi jo 1841, mutta loput neljä vain muutaman vuoden välein 1877-1880.

Myös sisko Johanna Gustava tai kuten häntä välillä nimitetään, Jeanetta Gustava, pääsi ns. hyviin naimisiin. Hänen puolisonsa oli Perttelin Kaukolan kylässä asunut maanmittariopiskelija Jacob Johan Ahlgren. Mies oli selvästi kunnianhimoista lajia, sillä viimeistään vuodesta 1840 alkaen hän toimi maaviskaalina. Tämän viran haltija toimi mm. alisyyttäjänä oikeudessa. Virka lakkautettiin Suomessa 1860.

Mitä sitten tapahtui Henrik Leideniuksen kaksoissisarukselle, Priitalle? Ikävä kyllä hän ei koskaan saanut varsinaisesti tutustua veljeensä, sillä tyttönen kuoli jo 1767. Lähes 250 vuotta sitten olivat (oletettavasti) pienikokoisina syntyneiden lasten hoitaminen hyvin heikkoa. Kansantarinoiden mukaan heitä on yritetty pitää esimerkiksi uuninpankolla, jossa oli aina mukavan lämmintä. Taannoin nettikeskusteluissa esiteltiin tapaus, jossa pappi oli tehnyt rippikirjaan merkinnän ”Juho oli niin pieni, että sikarilaatikossa makuutettiin uuninkolossa”.

22.7.2011

Nikuksen suku

Tjusterbyn kylä sijaitsee hieman Porvoosta länteen, Mustijoen ja vanhan Turun-Viipurin valtatien, Suuren rantatien, varrella. Kylän nimi lienee niiltä ajoilta, jolloin ruotsalaista uudisasutusta muodostui Uudenmaan rannikolle n. 1200-luvulla ja kylän ensimmäiset asukkaat olivat todennäköisesti Tjustin maakunnasta, joka sijaitsee Tukholman eteläpuolella, Pohjois-Smoolannin rannikolla. Samannimisiä kyliä on muuallakin Uudellamaalla. Kylän suomenkielinen nimi Tyysteri on vasta 1900-luvun tuote.
1700-luvulla tultaessa oli yksi kylän taloista nimeltään Nikus. Jossain vaihessa oli siis joku talon isännistä ollut nimeltään Nikolas, Nils, Niilo, ”Niku”.

Matts Johaninpoika oli Nikuksen lampuotina 1700-luvun alkupuolella. Matts oli syntynyt n. 1674. Hänen puolisonsa oli nimeltään Karin Jakobintytär, synt. noin 1668. Matts kuoli 13.3.1757, Karin puolitoista vuotta myöhemmin, 26.10.1758. Sitä ennen he olivat saaneet ainakin pojan Johan Mattsinpoika (ks. alla) ja todennäköisesti pojan Erik Mattsinpoika.


Johan Mattsinpoika, s. noin 1709, oli lampuotina Nikuksella vanhempiensa jälkeen, yhdessä oletetun veljensä Erik Mattsinpojan kanssa. Johanin vaimo oli nimeltään Maria Gabrielintytär, n. 1713 – 18.4. 1783. Johanilla ja Marialla oli (ainakin) lapset:
       
1.    Kristian Johaninpoika, synt. n. 1730, Nikuksen lampuoti, pso. Karin Axelintytär.
2.    Ebba Johanintytär, synt. n. 1738 – 20.3.1744.
3.    Margareta Johanintytär, 21.4.1743 – 29.2.1744
4.    Ebba Johanintytär, 27.2.1745 – 1.3.1745
5.    Hedvig Johanintytär, s. 22.10.1745
6.    Erik Johaninpoika, 1753 – 1753.

***

Kristian Johaninpoika, s. noin 1730 – 5.1.1785, oli lampuotina Nikuksella vanhempiensa jälkeen. Hä-nen puolisonsa oli Karin Axelintytär. Heillä oli (ainakin) lapset:


1.    Mats Kristerinpoika, 26.8.1757 – 1817.
2.    Fredrik Kristerinpoika, s. 21.12.1759.
3.    Maria Kristina Kristerintytär, s.  13.1.1766.
4.    Erik Kristerinpoika, n. 1762 – 29.9.1768.
5.    Katarina Elisabet Kristerintytär.
6.    Anna Kristerintytär, s. 28.10.1771

***

Matts Kristerinpoika, 26.8.1757 – 3.12.1817, oli Nikuksen lampuoti vanhempiensa jälkeen. Hänen puolisonsa oli Maria Kristina Jonaksentytär, s. 1762. Heillä oli lapset:

1.    Hedda Mattsdotter, s. 1782.
2.    Maria Kristina Mattsintytär, Maja Stina, s. 27.5.1785, pso. jaetun Kulloon Laversin rusthollari, leski Erik Andersinpoika, s. 1777. Kuulutus haettiin 6.6.1818.
3.    Anna Mattsintytär, s. 29.10.1787
4.    Karl Mattsinpoika, s. 6.9.1790
5.    Lovisa Mattsintytär, s. 14.2.1793
6.    Johannes Matsinpoika, s. 5.7.1795
7.    Helena Mattsintytär, s. 18.6.1798
8.    Gustav Mattsinpoika, s. 27.9.1800
9.    Petter Mattsinpoika, s. 13.10.1803



Kiitos RR!

21.7.2011

Nuorisoliiton paikallisosasto Tarvasjoella 1910

Kesällä 1910 kerrottiin Nuorison ystävä -lehdessä Tarvasjoella "Jumalan waltakunnan työn olevan erittäin vilkasta". Nuorisoliiton paikallisosasto oli toiminut siunauksellisesti jo useita vuosia väsymättömän puheenjohtajansa, Fingerroos-Rauhalinnan johdolla. Häntä kuvailtiin myös toimeliaaksi sanan julistajaksi. Lehti julkaisi myös kuvan paikallisosaston johtokunnasta.
Kommenttiosastoon olisi mukava saada tietoa siitä, keitä kaikkia tässä kuvassa esiintyy em. puheenjohtajan lisäksi.
 


Nuorison ystävä, nro 6, 15.6.1910


20.7.2011

Kansantarina Isokyröstä

Sarjassamme kansantarinoita Suomesta;



Isokyrön Palon kylän Tupaisen poika Iisakki joutui Isovihan aikaan, Maarian päivän tienoilla, venäläisen sotajoukon vangiksi. Joukko-osasto käveli Ylistaron Kelttolaan, jossa Iisakki teljettiin saunaan. Oven eteen pistettiin luja pönkä ja venäläiset lähtivät rosvoretkelle kylälle. Saunassa oli ennestään muutamia lapsia, jotka itkivät kovasti.

Tupaisen Iisakki oli "erinomaisen eläväinen" ja hätäilemätön nuorukainen. Hän tiuskaisikin muille "mitäs turhia siinä raa'utte, ei auta itku markkinoilla". Samalla poika mietti kuumeisesti, miten saattaisi pelastaa sekä muut lapset että itsensä. Ensimmäinen vaihtoehto tuntui olevan tuuletusräppänä, mutta hajoitettuaan sen kiuaskivellä huomasi Iisakki pahan ongelman. Edes hänen päänsä ei mahtunut pienestä luukusta.

Välittömästi nopealiikkeinen poikamme oli kiukaan kimpussa, sillä hän tuli miettineeksi tärkeän asian. Kiuas, jota oli jo vuosikausia, ties vaikka vuosikymmeniä käytetty, oli suoraan seinässä kiinni. Sen takana olevan hirsiseinän piti siis oleman melkoisen lahon. Nyt lähti koko pienten ihmisten joukko purkamaan kiukaasta kiviä ja muita rakenteita, kunnes paljas seinä jökötti porukan edessä. Se saatiin helposti puhki terävillä kivillä hakkaamalla ja nyt osa vangituista pääsi ryömimään ulos talviseen maisemaan. Pönkä heitettiin pois ulko-oven edestä ja lopulta koko joukkio juoksi täyttä vauhtia karkuun.

Venäläiset toki huomasivat tässä vaiheessa tapahtuneen, mutta lapsilla oli onni puolellaan. Oli nimittäin hyvin heiveröinen hankikanto, joten kevyet lapset ja nuoret vilistävät peltoja pitkin kuin siivillä. Sotilaat taasen vajosivat syvään lumeen yrittäen samalla ampua karkulaisia. Tämä ei onneksi onnistunut ja kaikki pääsivät pakosalle.

Vielä samana iltana palasi Iisakki kotitaloonsa eläen vielä pitkään.

19.7.2011

Oravaisten toinen luku

Pekka Oravainen teki pitkän päivätyön ruotusotilaana, reilusti yli 30 vuotta, ja lopetti vasta 60 -vuotiaana. Hänen ruotusotilasaikana kävi Ruotsi yhden sodan Venäjää vastaan 1788-90, ”Kustaan sodan”, johon Pekankin on täytynyt osallistua ollessaan jo melkein 50-vuotias:

1788        11.6.1788 kerättiin valtaosa Savon prikaatista oletettuun vuosikatselmukseen Mikkelissä. 1.7. aloitti prikaati etenemisen Savonlinnaa kohti, puolet veneissä Puumalan kautta ja puolet maanteitse. Pari päivää myöhemmin prikaati aloitti linnan piirityksen. Piiritys sujuu kahden kuukauden ajan rauhallisesti, yhtään hyökkäystä muureja vastaan, tai ulosmurtoyritystä, ei tehty. Prikaatilla ei myöskään ollut mukana kuin jokunen pieni tykki. Ruotsalaisten komentajat tiesivät, että päähyökkäys tehdään etelämpänä, joten he haluavat ilmeisesti säästää miehistöä. Syyskuussa Ruotsin sotavaoimat palasi kotiin ja talvileiriin.
1789        Aikaisin kesäkuussa 1789 Savon rykmentin osia sijoitettiin pitkin Savoa, etupäässä Savonlinnaan johtavien teiden varsilla ja puolessa välissä samaa kuuta n. 80 miestä osallistui Porosalmen puolustustaisteluun. 22.6. Valtaosa rykmentistä kokoontui Joroisille. Heinäkuussa osia rykmentistä osallistui hyökkäykseen Juvalle, ajaen venäläiset pakosalle ja elokuussa epäonnistuneeseen yritykseen ottaa Puumalan takaisin. 12.10. meni rykmentti talvileiriin.
1790        Keväällä 1790 hyökkäsivät ruotsalaiset joukot rajan yli Savosta sekä eteläisellä rintamalla Valkealassa, josta venäläiset kuitenkin pakotti heidät takaisin. Oli käynyt selväksi, ettei Ruotsi voinut voittaa sotaa maalla. Kustaa päätti hyökätä laivastollaan Pietariin ja näin saada sota päätökseen. Ruotsalaiset laittoi 3.000 miestä maihin n. neljän päivämarssin päähän Pietarista. Osa joukoista joutui kuitenkin palaamaan laivoille vihollisten painamina. Samalla yhdistynyt venäläinen laivasto alkoi saartamaan ruotsalaisen laivaston Viipurinlahteen 20.6. mennessä. 9.7. venäläiset hyökkäsivät saaristolaivastoa vastaan, mutta hävisivät tykistötulessa ja joutuivat pakenemaan, ruotsalainen saaristolaivasto kintereillään. Takaa-ajossa venäläiset menettivät n. 9.500 miestä ja 50 alusta. Tämä voitto antoi Ruotsille kunniakkaan tilaisuuden rauhan hierontaan. 14 elokuuta solmittiin rauha Värälässä. Rajat jäivät ennalleen. Turhasta turhin "Kustaan sota" maksoi suoraan n. 11.000 henkeä, mutta kun lasketaan mukaan armeijasta levinneet kulkutaudit ja muut sodan vaivat, oli kokonaishinta ehkä n. 50.000 ihmishenkeä.


Ennen Pekan kuolemaa 16.8.1806 ja Liisan kuolemaa 1810 (Karttulan haudatuissa 1810 hänestä käytetään Maria-nimeä) saivat he esikois-Pekan lisäksi 8 muuta lasta:

1.    Pekka Oravainen (Petter), s. 17.10.1775, torppari Karttulan Punnonmäellä, av. 1799, pso. Marja Ek.
2.    Anna Liisa Oravainen (Anna Lisa), s. 1777.
3.    Matti Oravainen (Matthias), s. 1781.
4.    Riitta Kaisa Oravainen (Brita Caisa), s. 1783.
5.    Maija Liisa Oravainen (Maja Lisa), hätäkastettu 1785.
6.    Juho Oravainen (Johan), s. 1786.
7.    Matti Oravainen (Mathias), s. 1788.
8.    Kalle Kustaa Oravainen (Carl Gustaf), hätäkastettu 1792.
9.    Maija Kaarina Oravainen (Maria Catharina), s. 1796.

***

Punnonmäellä sai 19.5.1799 pari Pekka Oravainen (Pehr, Petter, Petter Pehrsson, Petrus Oravain, Orava, Vass) ja Marja Ek, s. 1774, aviottoman lapsen Maria Elisabetin. Heinäkuun 7. päivänä samana vuonna he avioituvat. Aviolittomerkinnässä Pekka on "sotilaan poika" (Sold: son:). Myöhemmin hänet on merkitty torppariksi (T:).
Marja oli nähtävästi alunperin kotoisin Kälviältä, Heikinmäen sotilastorpasta. Siellä asui 1780- ja 1790-luvuilla sotilas Erik Matinpoika Ek (s. 1746) ja hänen vaimonsa Maria Samuelintytär (s. 1746) sekä heidän 6 lastaan:

1.    Erkki Erkinpoika Ek, s. 9.12.1774
2.    Maria Erkintytär Ek, s. 26.9.1776
3.    Juho Erkinpoika Ek, s. 25.9.1778
4.    Antti Erkinpoika Ek, s. 7.9.1781
5.    Jaakko Erkinpoika Ek, s. 16.12.1782
6.    Matti Erkinpoika Ek, s. 10.1.1785

Erik Matinpoika Ekin ja hänen vaimonsa rippikirjamerkinnät ulottuvat loppuvuoteen 1788, sen jälkeen he katoavat. Erkki otettiin ruotuun 2.3.1771 ja sai eron Viaporin katselmuksessa 28.3.1789. Mahdollisesti koko perhe muutti Savoon, sillä Maria ilmestyi Kuopioon Sulkavalta 10.6.1795 (muuttokirjaan hänen syntymävuodeksi oli laitettu 1744), Juho Erkinpoika Ek muutti Kälviältä Kuopioon rengiksi 1789 (muuttokirjan ilmoittama täsmällinen syntymäpäivä vahvistaa identifikaation), jossa hän avioitui 1805 ja Jaakko Ek muutti Sulkavalta Iisalmeen 1814, toimien pappilassa isäntärenkinä.
Vuonna 1802 nuoripari Pekka ja Marja asui Pekan vanhempien kera Punnonmäellä. He saivat vielä 5 lasta 1808-17.

1.    Marja Liisa Oravainen (Maria Elisabet), s. 1799 Punnonmäki.
2.    Pekka Oravainen (Petter), s. 1808 Punnonmäki 1.
3.    Rietrikki Oravainen (Fredrik), s. 1811 Punnonmäki.
4.    Tuomas Oravainen (Thomas), s. 1813 Punnonmäki.
5.    Heta Oravainen (Hedvig), s. 1815 Punnonmäki.
6.    Jaakko Oravainen (Jacob), s. 1817 Punnonmäki.

Marja kuoli Karttulassa 17.11.1826. Rippikirjassa 1839-49 mainittiin Punnonmäellä asuvan mm. leskimies Petter Oravain ja Hedvig.

***

Pekan ja Marjan tytär Heta Oravainen (Hedvig, Hedvig Petri), s. 28. 5. 1815, sai 5 aviotonta lasta:

1.    Anna Kaisa Oravainen (Anna Caisa), s. 1835 Soinlahti.
2.    Pekka Juhani Oravainen, s. 1838 Punnonmäki, pso. Anna Kristiina Airaksinen, 1840 Viitataipale 2 Eskelä - 1912.
3.    Aatami Oravainen (Adam), 1843 Kuivaniemi – 1844.
4.    Marja Oravainen (Maria), s. 1847 Kuivaniemi 3.
5.    Kustu Oravainen (Gustaf), s. 1849 Soinlahti 5.

***

Pekka Juhani Oravainen (Petter Johan), s. 1838, oli renki Savukosken sahalla sekä torpparina Viita-taipale no. 2 Eskelässä. Hänen pso. oli Anna Kristiina Airaksinen (Anna Kristina), 1840 -1912, Viitataipale 2 Eskelä. Heillä oli lapset:

1.    Pekka Juhani Oravainen (Pehr, Petter Johan), s. 1863.
2.    Emma Oravainen, s. 1868.
3.    Ulla Oravainen (Ulrica), 30. 11. 1869-1949, Viitataipale, pso. Simo Pekka Kumpulainen (Simon Petter), 1862-1927, Soinlahti, Karttula.


Kiitos RR!

18.7.2011

Oravaisia

Savon rykmentin lippu. Rykmentin vahvuus
oli 954 miestä, jaettuna 8 komppaniaan.
Eläimestä johdetut nimet ovat hyvin vanhaa perua. Esimerkiksi Vehkalahdelta, Kyminjoen laidalta, on aikakirjoihin merkitty eräs Oravalan tilan (tai Oravalan kylän) Matti Orava, "Orawe Mattisse aff Orewall" jo vuonna 1365, kun hän haki suojelukirjettä naapureitaan vastaan Turun linnaa silloin piirittävältä kuningas Albrektilta  .
Nimi Oravainen tavataan Taipalsaaressa v. 1543, Savilahdella (Mikkeli) v. 1548 sekä Virolahdella v. 1551, joten sen on täytynyt olla melko laajasti levinnyt jo viimeistään keskiajan loppussa. Nimeä pidetään karjalaisperäisenä ja mahdolliset lähtöalueet ovat Äyräpää, Jääski tai Suur-Lappee  .

Ensimmäinen merkintä Oravainen -nimestä Savossa löytyy alueen ensimmäisistä verokirjoista, jolloin Tahvo Oravaisen (Staffan Orauainen, 1541-59) talo sijaitsi mahdollisesti Reinikkalan länsipuolella Hanhisalossa. Tahvo oli luultavasti lähtöisin Rantasalmeen kuuluneesta Joroisten osasta. Vuoden 1694 Savon henkikirjat tuntevat vain muutaman Oravaisen, nekin kaikki Kangasniemen pitäjässä.
Paljon myöhemmin tapaamme Kuopiossa erään sotilas Tuomas Tuomaanpoika Oravaisen eli Ekorren (Thomas Thomae Oravain, Ekorre  ). Tuomas lienee syntynyt n. 1720-22. Mielenkiintoista kyllä oli Tuomas osana sukuverkkoa, jossa kaikki miehet olivat ruotusotilaita. Sinänsä aika loogista, koska sen aikaisessa yhteiskunnassa haettiin aviopuolisot samasta säädystä. Tuomas itse oli Savon rykmentin Kuopion komppanian ruotusotilas n. 1747 – 6.4.1762; hänen ruotunsa oli no. 4 Vehmasmäki (Vehmasmäen kylä sijaitsee n. 20 km Kuopiosta etelään). Tuomas mainittiin rykmentin katselmuksissa ainakin 1749 -1763. Tuomaksella oli onni sotilasurallaan – hänen palvelusaikanaan ei Kuopion komppania osallistunut sotiin.

Tuomas avioitui 29.5.1743 Kuopiossa Elina Pekantytär Happosen   (Elin Persdotter Happoin, Hapotar) kanssa. Tuomas ja Elina asuivat Kuopion kirkonkylässä n. 1757 asti, jonka jälkeen heidät mainittiin asuvan Pellosmäellä. Myöhemmin he nähtävästi muuttivat Karttulan Lyytikkälään, jossa eräs naimisissa oleva torppari Tuomas Oravainen kuoli 59 vuoden ikäisenä 24.1.1779. Elinan kohtalosta ei ole varmaa tietoa; mahdollisesti hän oli se sama itsellisen leski Elin Happoin, joka kuoli Maaningan Lappetelänlahdella 79 vuoden iässä 19.5.1802.

    Tuomaksella ja Elinalla oli lapset:

1.    Kirsti Oravainen (Kirstin), s. 3.6.1743
2.    Tuomas Oravainen (Thomas), s. 10.11.1744
3.    Liisa Oravainen (Lisa), s. 19.11.1745, (toinen?) puoliso mahdollisesti n. 1780 pikkuveljensä Pekan vaimon Liisa Marjan isä Risto Kinnunen.
4.    Marketta Oravainen (Margareta), s. 6.10.1748
5.    Pekka Oravainen (Petter), 10.9.1749 – 16.8.1806, sotilas, Karttulan Punnonmäki, 2.pso. 1777 Liisa Marja Kinnunen
6.    Tuomas Oravainen (Thomas), s. 27.4.1753 – 15.7.1753.
7.    Elina Oravainen (Elin), s. 11.4.1754
8.    Heikki Oravainen (Henrik), s. 10.9.1757
9.    Matti Oravainen (Matts), s. 9.6.1759
10.    Aune Oravainen (Agneta), s. 11.9.1763
11.    Kaisa Oravainen (Kajsa), s. 26.9.1766

***

Edellisten lapsi lienee ollut   se 1746/1749 syntynyt sotilas Pekka Oravainen tai Vass (Pehr, Petter Oravain, Åravain, Vass, Wass, Fast) Karttulan Punnonmäeltä, joka mainittiin Savon prikaatin Kuopion komppanian   Punnonmäen ruodun no. 9 sotilaana 1771 – 1804  .
Noin 180 cm pituinen - tai vähän sen yli - Pekka avioitui 4.8.1771 Karttulan Soinlahdessa leski Kaisa Keinosen (Caisa Keinotar) kanssa. 3.11.1771 sai Pekka Punnonmäellä lapsen Tuomas (Thomas) Kaisa Laitisen (Caisa Laitar) kanssa – ehkä kyseessä oli sama Kaisa, mutta jompi kumpi sukunimistä on kirjoitettu väärin. Kaisa lienee kuitenkin kuollut pian, sillä Pekka sai 1775 aviottoman lapsen 1756 syntyneen viitataipalaisen Liisa Marja Kinnusen kanssa (Elisabet, Lisa, Maria Kinnutar, Kinnuin). Pappi joutui mahdollisesti kovistelemaan Pekkaa, koska merkinnässä lukee "tunnustuksen jälkeen" ("efter bek."). Kyseinen lapsi oli Pekka, joka aikanaan löytyy Punnonmäellä "sotilaan poikana" ja torpparina. Isä-Pekka ja Liisa avioituivat kuitenkin 20.4.1777.


jatkuu...

15.7.2011

Kolmas kerta Palm-suvusta

1620-luvulla Lars hankki puolet ns. Koskuenmaasta, josta hän sai vahvistuksen Vihdin käräjillä 18.11. 162?. Hinta oli 10 taalaria unkarilaisia kultarahoja ja 7 mk. Lasse Torsteninpojan kirjeen mukaan vuodelta 1567 olivat tämän Koskuenmaan rajat, joista Vanhalan kyläläiset riitelivät Kourlan kyläläisten kanssa: ”Måxierffensari, Sallenkallionsuu, suuren suon yli Koiffuistån oiansuuhun, Päänoia, Kulppi, Hirfuen hauta; ja oli vanha käyttöoikeus Koskuenmaahan, joka nimitettiin Vanhalan maaksi ja josta he maksoivat 0,5 settungin veron; sen he saivat ikuisesti pitää”.
Tärkein maahankinnoista oli kuitenkin 1 1/3 äyrin Vanhalan Ylöstalon  ratsutila, jonka hän 25.1. 1630 pidetyillä käräjillä vaihtoi Erik Eskilinpojalta (joka ”hyvin harkittuaan sekä vaimonsa, lastensa ja sukulaistensa suostumuksella oli tehnyt ystävyydessä maanvaihdon kunniallisen ja hyvinarvoisan Lars Bertilinpojan kanssa”) yhtä 1 1/4 äyrin Vanjärven tilaa sekä härkäparia ja 2 tynnyriä viljaa vastaan. Tätä maanvaihtoa oli nähtävästi edeltänyt jo eräs toinen maanvaihto, sillä tuomiopöytäkirjassa mainitaan, että Valborg Simonintytär ja hänen poikansa Hindrich olivat vapaasta tahdostaan myyneet Lars Bertilinpojalle 1 äyrin ja 2 pannin maan Vanjärven kylässä 25 taalarista. Mahdollisesti oli jälkimmäinen juuri se talo, joka siis vaihdettiin Vanhalan Ylöstaloon.
Näihin aikoihin Larsin yksityiselämässä oli alkanut uusi luku. Hän avioitui toistamiseen 1624 mennessä n. 50-55 vuoden iässä papinleski Margareta Knutintyttären kanssa, jättäen Olkkalan pojalleen Henrikille. Lars Bertilinpojan 1.pso. oli ollut rälssisuvun tytär Brita Henrikintytär, ns. Ekelöf-sukua.

Testamentissaan   vuodelta 1630 Lars ensin kertoo olevansa 60 vuotta täyttänyt (”mine 60 åhr ähre migh förty gångne och aflopne”). Seuraa (vapaasti käännettynä suomeksi):

"Ja niinkuin Pyhästä kirjasta ilmenee, on ihmisen elämä lyhyt ja kurja, niin että elämämme kestää 70 vuotta ja korkeintaan 80, ja kun vanhuus siinä määrin ja miltei kokonaan on alkanut minua ahdistaa, ja kuten tapana on sanoa, mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän otetaan pois, mitä kauemmas ulottuu, sitä lähempänä on kuolema on minun sitä pitäminen muistissa. Koska minulla on jokapäiväinen vieras ja vastustaja, joka on sairaus ja heikkous, joka koettelee minua toisena päivänä enemmän kuin toisena, ei yhdellä vaivalla, vaan useammalla, täytyy minun kärsivallisesti sitä vastaan tehdä työtä ja iskeä, niin kauan kuin Kaikkivaltiaan tahto on, niin kuin päiväläinen tai työmies odottaa työstään illalla lepoa, odo-tan minä sitä ja toivon, ja kun kuolema on kaikille varma, mutta hetki tietymätön, tänään herra, huomenna kuollut, sen tähden olen päättänyt kyvyissäni ollen ottaa asiani jälkeen jäävien hyväksi harkitakseni niiden noudatettavaksi seuraavassa tapauksessa... "

Lars mainitsee myös kuinka hän uuden avioliittonsa myöten muutti Olkkalasta Vanhalaan: "...iagh ifrå Å-lkala gård wijkigt och afträdt hafuer...". Hän ei voinut uudelle puolisolleen luvata tai sitoutua antamaan mitään kiinteä omaisuutta tai maa-alaa, sillä hänellä ei silloin ollut mitään muuta kiinteää omaisuutta, kuin se minkä hän itse oli perinyt ja minkä hänen lapsensa tulisivat perimään. Hän lisää, Jumalaa kiittäen, että hänen vanhemmat lapsensa olivat tulleet siihen miehuuden ikään, että he voivat Olkkalaa hyvin hoitaa, sen vastaanottaa ja kunnossa pitää. Vanhalan talo oli tarkoitettu vaimonsa turvaksi, jottei tämä joutuisi tuuliajolle hänen itsensä kuoltua. Sitten kun he molemmat olisivat kuolleita, saisi poika Johan vaimoineen ja lapsineen sitä asua ja omistaa. Johan saisi siis lunastaa sen sisareltaan, paitsi sitä osaa, jonka leski Margareta oli mukanaan tuonut, nimittäin 2 paria härkiä, 18 (!) lehmää, nuorta karjaa 6 elikkoa, 2 hevosta, 30 lammasta sekä panimokattilan (”brygge ketell”) ja yhden kattilan.

Lars eli vielä 1640, jolloin hän Karjalan laamannikunnan tuomiokirjassa mainittiin "entisenä alilaamannina Vihdissä". Lars Bertilinpojalla ja 1. puolisolla Brita Ekelöfillä oli lapset:

1.    Henrik Larsinpoika, Olkkalan omistaja. Teki  sotilasuran edeten ratsumiehestä majuriksi ja mm. osallistui Riian piiritykseen 1620-luvulla. Aateloitiin 1639 nimellä Ekestubbe no. 285; nimi on muunnos äidin sukunimestä. Erosi armeijasta sairauden vuoksi 1644 (ol-tuaan viimeksi ratsumestari Torsten Stålhandsken joukoissa) ja palasi Saksasta kotiin, mutta oli vielä 1656-60 Turun linnapäällikkö. 1.pso. tuntematon, 2.pso. Margareta Lemnia.
2.    Johan Larsonpoika, Vanhalan Ylöstalon isäntä, pso. sisarpuolensa Kerstin Andersintytär.
3.    Anna Larsintytär, k. 1676, pso. ratsumestari Jakob Hästesko-Fortuna Vihdin Kourlasta.

***

Johan Larsinpoika oli Vanhalan Ylöstalon isäntä. Hän sopi perinnöstä siskonsa Annan kanssa 1669. Johanin puoliso oli hänen sisarpuolensa - Johanin äitipuolen tytär aiemmasta avioliitosta Anders-nimisen papin   kanssa - Kerstin Andersintytär. Edellä olevan testamenttitekstin perusteella olivat Johan ja Kerstin naimisissa jo 1630 ja heillä todennäköisesti oli lapsiakin siihen mennessä.
Mielenkiintoista olisi tietää, mikä oli naimajärjestys: menikö Johan ensin naimisiin papintyttären kanssa ja isä Lars myöhemmin miniänsä leskiäidin tai leskiäitipuolen kanssa, vai päin vastoin.



Nils Johaninpoika, edellisten poika, oli ratsutilallinen Ylöstalossa ja lautamies. Nils haudattiin Vihdissä 27.12.1710. Hänen pso. oli mahdollisesti Elin Jakobintytär Aquilina, haudattu Vihdissä 1720, Vihdin khra Jacobus Petri Boteruksen eli Aquilinuksen tytär.


Johan Nilsinpoika, edellisen poika, avioitui 1693. Hänen pso. oli Katarina Henrikintytär Vihdin Oravalasta. Näihin aikoihin tuli Ylitalon asukkaille sukunimeksi Palm  .
Johanilla ja Katarinalla oli lapset:

1.    Nils Johaninpoika Palm, s. 30.1.1695
2.    Elin Johanintytär Palm, s. 4.4.1697
3.    Kuolleena syntynyt lapsi 1698.
4.    Johan Johaninpoika Palm, synt. 1699  , pso. Anna Sofia Oxenia.
5.    Margareta Johanintytär Palm, s. 4.6.1701

Lisäksi eräs Jakob Johaninpoika Palm Vanhalasta avioitui 12.9.1730 leski Kirstin Nilsintyttären kanssa Ollilasta. Tämä Jakobkin lienee ollut Johanin ja Katarinan lapsi.

***

Johan Johaninpoika Palmista, s. 1699, tuli seuraava Vanhalan ratsutilallinen. Hän avioitui kappalaisen tyttären kanssa kirkonkylän Niuhalan ratsutilalta, Anna Sofia Oxenia, s. 1698. Tämä lienee tapahtunut 1720-luvun alkupuoliskon aikana, arvatenkin Isovihan miehityksen jälkeen. Heillä oli lapset:

1.    ?Maria Sofia  .
2.    Johan Johaninpoika Palm, 1725 – 74, Ylöstalon rusthollari, pso. Greta Juliana Eggertintytär Enroth, s. 1751 Tuusulassa.
3.    Helena Johanintytär Palm, pso. 25.9.1746 Lohjan Hongiston ratsutilallinen Johan Erikinpoika Olin.
4.    Kristina Johanintytär Palm, s. 1730, 1.pso. 1751 Ollilan Isontalon rsth Henrik Mattsinpoika (Olin), 2.pso. Ollilan Sorkin rsth Michel.
5.    Ebba Johanintytär Palm, 1733 -1810, pso. 1753 Markus Åberg, Vihdin pitäjänräätäli.
6.    Jakob Johaninpoika Palm (kaksonen), s. 1739.
7.    Katarina-Ingrid Johanintytär Palm (kaksonen), s. 1739.
8.    Hedvig Johanintytär Palm, s. 1742, pso. 1785 rusthollari Johan Söderholm  Nummen Sitarlasta.



Kiitos RR!

14.7.2011

Tarina Palm-suvusta jatkuu

Lars Bertilinpojan sinetti
Vuoden 1587 maantarkastuskirjasta käy ilmi kuinka suureksi taloksi Olkkala jo silloin oli kasvanut. Olkkalan vuotuinen kylvömäärä oli 16 tynnyriä, kun pitäjän talokohtainen keskimäärä oli hieman alle 3 tynnyriä. Samoin oli heinäsato 80 talvikuormaa; keskiluvun ollessa hieman yli 7 kuormaa.
Bertil Simoninpoika mainittiin eräässä 1500-luvun loppupuolen asiakirjassa, "Kuninkaallinen Majesteetti on armossa antanut toistaiseksi vanhoille huoveille, jotka ovat olleet valtakunnan vihollista vastaan tänä sota-aikana, vapauden tiloille ja taloille, jotka he asuttavat, kunikaallisen kirjeen nojalla". Näitä huoveja luetellaan siinä eri pitäjistä; Vihdistä on 6 nimeä. Tämä ei tarkoita, että Bertil itse välttämättä olisi ollut sotatantereella, sillä pitäjähän tarvitsi nimismiehensä kotona. Hän varusti ratsukkoja. Vuonna 1590 hänellä sanottiinkin olleen 3 ratsua ja ratsusotilasta Anders Boijen lippueessa ja 1594, että "hän oli Boijen väessä".

Bertilillä näyttää ollen ainakin 5 poikaa; varmaankin tyttäriäkin, mutta heitä ei siihen aikaan juuri huomioitu:

1.    ?Erik Bertilinpoika, sotilas, sai 1605 palveluksistaan läänityksiä mm. Vanjärveltä.
2.    Simon Bertilinpoika, main. 1605 Olkkalan toisena omistajana. Hänellä oli 10 lehmää.
3.    Klaus Bertilinpoika, kuoli komppanianpäällikkönä 30-vuotisessa sodassa Saksassa 1630-lu-vulla.
4.    Lars Bertilinpoika, alilaamanni, k. noin 1640, 1.pso. Brita Henrikintytär.
5.    ?

***

Lars Bertilinpoika syntyi ilmeisesti 1570-luvulla; hän varusti 1606 peräti kahdeksan ratsumiestä kruunun armeijaan. Lars oli Hattulan lainlukija (tuomarin sijainen) 1606, Suur-Savon vouti 1607-8 ja vuosina 1619-34 alilaamanni Etelä-Suomen laamannikunnassa.
Päivämäärällä 7.10.1623 hänet nimitettiin Turun hovioikeuden lisäjäseneksi ja hän osallistui hovioikeuden istuntoihin 1630 asti. Testamentissaan 26.3. 1630 hän kutsuu itseään asessoriksi ja alilaamanniksi. Vuonna 1634 hän vedoten sairauteen anoi vapautusta seuraavan vuoden tehtävistä hovioikeudessa.
Vuosien kuluessa Lars liitti maanomistuksiinsa useita taloja Vihdissä. Var-haisin lie se erästä Kirvelän taloa koskeva maininta vuodelta 1623; se oli kooltaan puolen veromarkan talo ja sen oli omistanut eräs Jakob Nilsinpoika, kunnes siitä vuonna 1621 mainittiin, että se oli ollut 4 vuotta autiona.

Käräjillä 20.4.1626 vahvistettiin Larsin omistus erääseen autiotaloon Vanhalan kylässä; mikä talo oli kyseessä jää epäselväksi, mahdollisesti se oli Hiirilä. Samalla mainittiin, että tila oli enimmäkseen rappeutunut ja suuri osa siitä oli ketona, niin hyvin niityt ja ulkomaat olivat pantatut, eikä yhtään raken-nuksista ollut minkään arvoisia, sillä ne olivat joko palaneet tai muuten ränsistyneet. Tila oli 4 äyrin ko-koinen. Uskottujen miesten tehtäväksi jätettiin 7.9.1628 peltojen järjestely naapurusten kesken. Tälle tilalle vapaaherra, kenraalikuvernööri ja Turun hovioikeuden presidentti Nils Bielcke antoi Turun linnassa 20.7.1624 hänen ”alilaamannin, hyvimaineinen Lars Bertilinpojan viljeltäviksi ne pappien maat   Vanha-lan kylässä, jotka ovat kruunulle joutuneet verotettaviksi. Edelleen sanottiin, että "ne maat ovat enimmäkseen olleet autioina, jonka tähden Larsille oli kuntoon saattamisen avuksi myönnetty kahden vuoden verovapauden, ”mutta - kirjoitetaan reunalisäyksessä - kun järjestely on tehty 1623, on sen tähden verot samalta vuodelta suoritettava”. Näiden vapausvuosien jälkeen hän oli velvollinen tekemään H. K. M:ille täydellistä ratsupalvelusta tai suorittamaan tilasta veroa kruunulle.


jatkuu......

13.7.2011

Palm -suku

Suvun todennäköisestä kantaisästä Simon Erikinpojasta, Vihdin nimismies 1500-luvulla, lähti yksi Vihdin vaikutusvaltaisimmista sukuryhmittymistä, joka sittemmin 1600-luvulla jakaantui aateliseen Ekestubbe-sukuun ja Vanhalan Ylöstalon rusthollia kotitilanaan pitämään haaraan. Tämä jälkimmäinen otti 1600/ 1700-lukujen vaihteessa itselleen sukunimen Palm. Simon Erikinpoika syntyi ehkä noin 1510 tienoilla, päätellen siitä, että hänen todennäköinen pojanpoikansa syntyi n. 1570. Simon mainittiin 1552 Vihdin nimismiehenä ja henkikirjassa 1559.

Vielä 1540-luvulla ja 1550-luvun alussa olivat Vihdin Olkkalan kahden talon omistajat olleet nimiltään Jöns Tomaksenpoika ja Eskil Månsinpoika (tai Bengt Bengtinpoika). Kuinka Simon oli saanut talot 1550-luvulla haltuunsa jää tietämättä; myöhemmin hänen omistuksistaan kuitenkin puhutaan ostotiloina.
Simon Erikinpojasta kertovat tarinat eivät aina olleet mairittelivia, esim. Sukselan Matts Larsinpoika kertoi 1550-luvulla, että hän oli aikanaan ostanut haavistolaisilta maakappaleen, joka oli juuri hänen omien peltojensa ääressä ja jota sanottiin ”Wissastenmaaksi”. Mutta nimismies, Olkkalan Simon, ei ollutkaan välittänyt Sukselan kylän ja omien maittensa välisestä rajasta, vaan oli vastoin kiinnekirjoja omistanut samaisen ”Wissastenmaan” ynnä vielä Sukselan kylän peltoja. Saadakseen anastuksen oikeudellisesti varmemmaksi, oli nimismies ottanut kyläläisten rajakirjat ja kätkenyt ne. Myös haavistolaiset August Perinpoika ja Olof Sigfredinpoika syyttivät nimismiestä eräiden niittyjen, ”Purhannitun, Witzastennitun, Åyannitun ja Koijtiniitun” anastuksesta. Sitä paitsi nimismies oli ryöstänyt heiltä kaskea sekä heidän takamaansa  .

Nimismies vastasi työnsä puolesta mm. arvovieraiden ja sotilaiden majoituksesta ja kyydityksistä alueellansa, sekä pitäjänkokousten majoituksesta ja kestitsemisestä. Tämän vuoksi yleensä valittiin keskeisesti sijaitsevan, ison talon isäntä nimismieheksi ja hänellä oli poikkeuksetta myös kestikievari talonsa yhteydessä.

Lisäksi nimismies sai ylläpidokseen ½ koukkua maata kaikkine veroineen ja suorituksineen. Vuoden 1561 veroluettelo kertoo, että Simon Erikinpojan talossa asui 10 nokkaveron maksanutta, ts. ripillä käynyttä aikuista ihmistä. Simon lienee kuollut 1560-luvun loppuvuosina.

Edellisen todennäköinen poika Bertil Simoninpoika Olkkalasta syntyi ehkä noin 1540, päätellen siitä, että hänen poikansa syntyi n. 1570. Bertil oli nimismies ja kievarinpitäjä Vihdissä ainakin vuoteen 1591.
Hän oli myös tuomiovaltainen Sääksmäen kihlakunnassa 1586. Simon Erikinpojan kuoleman jälkeen 1560-luvulla oli Vihdin nimismiehenä 1570-luvulla ollut eräs Klas Lindvedinpoika. Mahdollisesti oli Bertil silloin ehkä sotimassa tai vielä alaikäinen; 1584 mennessä hän oli kuitenkin nimismiehenä.
Oluff Larsinpojan pitäessä käräjiä 16.3.1583 astui esille ”kunniallinen ja kyvykäs” mies Bertil Simoninpoika Olkkalasta ja ilmoitti, että häneltä olivat edellisenä kesänä hävinneet kaikki hänen maakirjansa aitan palossa, jonka ynnä kaiken siinä olleen omaisuuden "Thorin tuli", ukkonen, oli polttanut. Nyt kysyi hän lautakunnalta ja rahvaan miehiltä, olivatko heidän mielestään Olkkalan takamaan käydyt rajat seuraavat: ”ensin Purhaioensw, sitten Läppesilda, siitä Hånnanråpacka, edelleen Wiskånkando, Kirffueskalliå, sieltä Sawijlädhe, Purhankeure ja edelleen Måxkåskensw”. Tämän myönsivät oikeaksi 12 lautamiestä sekä Olkkalan rajanaapurit.


jatkuu

12.7.2011

Turun porvari-Tavastit

Henrik Jönsinpoika  omisti Lempäälän Hietaniemen ja oli mahdollisesti sama kuin se saman niminen vouti, joka tuli erään Erik Jörmelin tappamaksi vuoden 1555 paikkeilla. Henrikin leski Karin Pederintytär sai 1561 korvausta Hauhon Kokkilan talosta, joka oli otettu häneltä pois. Henrikillä ja Karinilla oli lapset:

1.    Jöns Henrikinpoika, sai kahden talon rälssivapauden, k. ennen 1588, pso. Margareta.
2.    Dionisius Henrici Tavastius, Kalajoen khra 1578-88.
3.    Sten Henrikinpoika, mahdollisesti kenttäsaarnaaja, pso. rälssimiehen tytär Valborg Henri-kintytär.
4.    Matts Tavast, porvari Turussa , k. 1610, ks. alla.

***

Matts Tavast   oli porvari Turussa, jossa hän omisti talon Jokikadulla. Eräs saman niminen porvari  oli raatimiehenä 1572-82 ja voisi ajallisesti olla sama Matts. Hänet haudattiin tuomiokirkkoon 10.1.1610 “kaikkien kellojen soidessa", leski Brita eli Turussa ainakin vielä 1616. Heillä oli lapset:

1.    Henrik Tavast, kauppias Turussa, main. 1624, sekä läänitysvouti, ks. alla.
2.    Johan Tavast, kapteeni, linnanvouti, k. 1656.
3.    Elisabet Tavast, saivat siskonsa Britan kanssa äidinperinnöksi kumpikin neljäsosan Lempäälän Hietaniemen talosta.
4.    Brita Tavast.
5.    Matias Tavast, haud. 1617 tuomiokirkkoon.
6.    Nimetön lapsi, haud. 1599 tuomiokirkkoon.

***
Henrik Tavastin hautakivi Turun tuomiokirkossa
Henrik Tavast oli raatimies Turussa 1624. Hän oli myös läänitysvouti eli hopmanni (saksan sanasta “hauptman”) De la Gardien läänityskreivikunnassa 1627. Henrik kuoli “eräänä torstai-iltana kello viiden ja kuuden välillä” ja haudattiin 10.3.1667 omaan hautaan tuomiokirkkoon. Henrik oli aviossa kolmasti: kaksi ensimmäistä jäävät tuntemattomiksi (ensimmäinen kuoli 1630 mennessä, toinen ennen 1656), kolmas oli 1861 Maria Jakobintytär Kolloinen eli Collina. Henrikillä oli lapset:

1.    Nimetön poika, 1623-23.
2.    Gabriel Tavast, Helsingin pormestari 1655, pso. etunimeltään tuntematon ...Greek.
3.    Hebla Tavast, k. 1654, pso. turkulainen kauppias Jochim Schultz.
4.    Kirstin Tavast, k. 1671 mennessä, pso. hovioikeuden asessori Mårten Schilling.
5.    Margareta Tavast, eli vielä 1688, pso. Olof Hansinpoika.
6.    Johan Tavast, Pyhäjoen khra 1681, 1.pso. Anna Sursill, 2. pso. Maragareta Pictorius.
7.    Henrik Tavast, s. 1620-luvulla, lainoppinut, aateloitu 1664 nimellä Tavastén, pso. Anna Meisner.
8.    Erik Tavast, tullitarkastaja Pohjanmaalla. Läänitysvouti, aatelisen Tavaststjerna-suvun kantaisä, 1.pso. Beata Pictorius, 2.pso. Maria Rosendal.
9.    Karin Tavast, s. 1684, 1.pso. hovimestari Olof Galle, 2.pso. arentilainen Jakob Teudske.

8.7.2011

Stålarm-sukua

Eräs lautamies Vanha-Bothe, "Bothe Gamle", mainittiin Porvoossa 1382. Tämän jälkeläinen nimensä ja paikkakunnan perusteella saattoi olla asemies Bothe Bengtsson (Botved, Botvid)  , joka mainittiin kalastusvoutina Ahvenkoskella 1438, 1442 ja 1455.
Vuonna 1446 mainittiin Kiiala Bothen asuinkartanoksi; kartano pysyi suvun asuinkartanona aina yli 200 vuotta. 1447 todisti Bothe asemies Bengt Hammarin ja tämän vaimon Margit Hartvikintyttären lahjoituskirjeen Naantalin luostarille. Mahdollisesti oli Bothella jokin kruunun virkakin Itä-Uudellamaalla, sillä 1448 hän oli maankatselmusmiehenä Pernajalla. Edelleen 1452 hänet mainittiin Tukholmassa peräti eräänä niistä katselmusmiehistä, jotka jättivät kuningas Kaarle IX:lle eli Karl Knutinpoika Bondelle päätettäväksi Hämeen ja uuden maakunnan, Savon, välisestä rajasta  .
Bothe mainittiin viimeksi 1455 – hän jätti jälkeensä pojan Erik Botvidinpojan, josta lisää myöhemmin.
Bothesta alkoi suku, joka vaakunan panssaroidun käsivarren mukaan tultiin tuntemaan nimellä Stålarm, teräskäsivarsi. Se, mistä vaakuna oli peräisin, tai oliko se jo Bothen käytössä, jää epävarmaksi. Aihe on peilikuva keskiajan loppupuolen mahtisuvun Tavastien vaakunasta, joten on mahdollista, että Stålarmit olivat sukulaisuussuhteessa näihin. Stålarmit tulivat seuraavina vuosisatoina tunnetuksi etevinä hallintomiehinä ja sotilaina. Suku otettiin 1625 Ruotsin ritarihuoneelle nimellä Stålarm no. 38 sekä 1668 kreivillisenä sukuina Stålarm no. 32 ja 1687 Stålarm no. 33. Nimilinjat kuolivat kuitenkin jo 1702.

***

Erik Botvidinpoika mainittiin asiakirjoissa välillisesti Porvoon läänin kihlakunnantuomarina 1470, 1474, 1480 ja 1488-1491, mutta esiintyy asiakirjoissa varsinaisesti vain 1486, jolloin hänet mainittiin puolisonsa, Karin Olofintyttären, enon laamanni Hartvik Garpin testamentissa, sekä 1487, jolloin hän Turussa lankojensa Peder Lillen (Wildeman), Matts Andersinpojan (Vuolteen sukua) ja asemies Nils Röfvaren kanssa antoivat suostumuksensa kaikkiin vaimojensa enojen, arkkiteini Arvid Garpin ja Hartvik Garpin lahjoituskirjeisiin Turun tuomiokirkolle.

Vaimo Karin eli vielä ainakin 1487. Hänen ja Erikin lapsia olivat:

1.    Arvid Erikinpoika, oli Pohjois-Suomen (Varsinais-Suomen läntinen puolisko) maavouti 1489 ja kihlakunnantuomari Maskun kihlakunnassa, laamanni Karjalassa 1500-luvun alussa; maaherra Hämeenlinnassa 1529, pso. 1515 Kristina Knutintytär (Kurki).
2.    Olof Erikinpoika, omisti Porvoon Kiialan.
3.    ...Erikintytär, kuollut ennen 1546, jolloin hänen tytär Beata Erikintytär sopi perinnöistään enonsa lasten kanssa.


jatkuu......

7.7.2011

Hyvin monta pappia

Pöytyän Jalkalassa 1719 syntynyt talollisen poika Tuomas kävi Turun katedraalikoulua vuosina 1738-1745 päästen ylioppilaaksi nimellä Thomas Pedelius. Jostain syystä hänen jatko-opiskelunsa viivästyivät reilusti, sillä vasta toukokuussa 1763 hänet voitiin vihkiä papiksi Turun hiippakunnassa. Saman tien Pedelius pääsi hoitamaan Pöytyän apulaispapin virkaa aina kuolemaansa saakka marraskuussa 1774. Vuosi 1763 oli hyvin merkityksellinen miehellemme muutoinkin, sillä tuolloin hänet vihittiin Auran kappalaisen tyttären, Margareta Zeloniuksen kanssa.

Ennen Thomaksen kuolemaa keuhkotautiin pariskunnalle syntyi viisi lasta, joista ainakin kolme kuoli hyvin pienenä. Kaksi lapsista sai viimeisen leposijansa Vistolan sotilasvirkatalon haudasta ja yksi Vampulan kirkolta. Vistolan yksinäistila oli asutettu jo keskiajalla ja se säilyi jakamattomana 1800-luvun lopulle saakka. Pedelius perheineen asui kuitenkin jatkuvasti Jalkalassa ja yhteys Vistolan hautaan jää hieman epäselväksi.

Thomas Pedelius on sukulaisineen erinomainen esimerkki siitä, miten pappissääty oli ainakin vielä 1700-luvulla erittäin sisäänpäin kääntynyt. Vaimo Margaretan isä oli siis Auran kappalainen Johan Zelonius, jonka oli ollut kolme kertaa naimisissa. Hänen appejaan olivat mm. Marttilan kirkkoherra Matias Riman ja pataljoonansaarnaaja Anders Keckonius. Margaretan sisarusten puolisoina olivat mm. Vahdon pitäjänapulainen Johan Angell ja Auran kappalainen Samuel Montin. Lisäksi herra Zeloniuksen poikapuoli oli Inkoon kirkkoherra Johan Åhman. Thomaksen ja Margaretan tytär Johanna oli puolestaan naimisissa Petäjäveden sittemmin virastaan erotetun kappalaisen, Erik Johan Westlingin kanssa.

Johan Zelonius itse oli turkulaisen kellonsoittajan poika eikä hänellä ollut ilmeisesti suurempia yhteyksiä pappissukuihin. Edellä mainittujen appien, Keckoniuksen ja Rimanin sukujuuria tutkimalla avautuu kuitenkin näkymä valtavaan määrään 1700-luvun ensimmäisen puoliskon kirkkoherroja, kappalaisia ja pitäjänapulaisia. Esimerkiksi em. Matias Rimanin appi oli Kokemäen kirkkoherra ja kolmen muun tyttären puolisoiksi osuivat Säkylän kappalaiset Simon Fonselius ja Tomas Lindqvist sekä Kiikalan kirkkoherra Mikael Wanonius.

Thomas Pedeliuksella oli siis varmasti halutessaan mahdollisuus keskustella hyvin laajan piirin kanssa joko henkilökohtaisista tai uskonasioistaan.

6.7.2011

Gustaf Lundborgin perhe

Kiskon Leilän kylään 1600-luvulla asettuneen aatelisen von Lund-suvun jälkeläisiin kuului mm. 1738 saman pitäjän Hongistön kylässä syntynyt Gustaf Lundborg. Herra Lundborg löysi vaimokseen 1761 silloisessa Prunkkalan kappelissa asuneen nimismiehen tyttären, Stina Greta Oseenin. Morsiamen valinta ei ollut varsinainen ihme, sillä Gustaf oli appensa tavoin nimismies, tosin Pöytyällä.

Gustafin ja Stina Gretan ensimmäinen lapsi, poika Carl Gustaf, on merkitty syntyneeksi Auran puolella, Leinakkalassa, mutta perheen muut lapset syntyivät sitten Pöytyän Juotolassa ja Vehmastossa. Carl Gustaf menehtyi viiden vuoden iässä hukkumalla pieneen puroon ja haudattujen luettelon mukaan hän olisi saanut viimeisen leposijansa Vehmaston talon mailta.

Seuraava lapsista oli poika Israel, josta tuli aikuisiällä torppari isänsä kotitalon maille, Kiskon Hongistoon. Sinne koko Lundborgien perhe oli nimittäin palannut vuoden 1777 paikkeilla isän saatua nimityksen täkäläiseksi nimismieheksi. Gustaf, Stina Greta sekä lapset Israel, Ulrika, Helena ja Sophia asuivat rusthollissa, jolla oli hauska nimi "Kylä". Tämä Gustafin kotitalo kantoi myös nimeä Lundborg tai Michels eli Mikko - olihan sen edellinen isäntä ollut tuon nimen kantaja.

Tyttäristä Helena ja Sophia syntyivät kaksosina, mutta muutama vuosi Kiskoon paluun jälkeen viimeksi mainittu kuoli johonkin rokkotautiin. Kaksoissiko Helena sitä vastoin eli aikuiseksi ja sai miehekseen Teijon tehtaan räätälinä työskennelleen Erik Pihlin. Räätäli Pihlin oli töissä myös tehtaan puolella ja täten koko Pihlin pesue asui lopulta Teijolla.

Isosisko Ulrika Lundborgin vei vihille tenholalainen rusthollari eli ratsutilallinen Thomas Engman. Tenhola oli täysin ruotsinkielistä seutua, mutta Lundborgien perheessä  toinen kotimainen oli varmaan ollut äidinkielenä. Olihan alussa mainittu von Lund-suku tullut maahamme nimenomaan Ruotsissa. Auranmaalla Lundborg oppi luultavasti suomeakin ja Kiskossa suurin osa pitäjäläisistä ei osannut lainkaan ruotsia. Täten oli nimismiehen syytä osata ainakin hieman sekä suomea että ruotsia selvitäkseen vaativasta tehtävästään.

Kansanperinteitämme ajatellen tässä kielikysymyksessä saattoi olla osasyy siihen, että nimismiestä oli lupa katsoa hieman ylöspäin. Hänhän puhui vierasta kieltä ja hänellä oli oikea sukunimikin.

Mainittakoon vielä lopuksi, että nimismies Gustaf Lundborg kuoli Kiskossa vuonna 1807. Stina Greta Oseen oli kuollut 1798 ja tässä välissä oli Gustaf ehtinyt mennä vielä uusiin naimisiin pertteliläisen Kaisa Heikintyttären kanssa, joka oli kotoisin Pöytiksen Kailan talosta.

5.7.2011

Kuninkaan luottomies

Piikkiöläinen “kuninkaan luottomies” ja “hänen kippari” Hans Hansinpoika mainittiin 1530. Hän teki aatelista ratsupalvelua 1537 ja omisti Piikkiön Pussilan. Västeråsin resessin  jälkeen Hans omi Naantalin luostarilta Lemun Raukoisen tilan, jolle sen oli 1463 Peder Karpelain lahjoittanut yhdessä vaimonsa Ingegerd Jönsintyttären kanssa.
Hansin vaimo oli Elsa Jönsintytär, “Elsa i Bussila”, sauvolaisen rälssisuvun tytär. Elsa oli aikaisemmin ollut naimisissa erään ulkomaalaisen aatelismiehen kanssa, jonka kanssa hänellä oli 1534 poika Jöns Sveninpoika, kuninkaan asepoika, småsven, jolloin Hans hänen puolesta otti haltuunsa Piikkiön Hepojoen tilan Turun tuomiokirkolta. Hansin ja Elsan liitosta syntyi poika Mårten Hansinpoika.

Mårten Hansinpoika omisti Piikkiön Bussilan. Rälssivapauden hän sai 20.1.1564. Vuonna 1570, jolloin alkoi 25-vuotinen sota Venäjää vastaan, hän oli voutina Hämeen linnassa ja kuoli samana vuonna. Hänen puolisonsa oli rälssisuvun tytär Karin Sigfridintytär Vilken. Vapaa-syntyinen, "friboren", Karin, joka eli vielä 1584, sai 1570 siskonsa kera kuninkaallisen vahvistuskirjeen enonsa Måns Nilsinpojan maaomistuksille. Mårtenilla ja Karinilla oli lapset:

1. Hans Mårteninpoika Lax, rälssimies, mainittiin 1581-1619; haudatt. Piikkiön kirkkoon, jonne ripustettiin hänen vaakunansa, aiheena lohi, ruots. lax, vaakapalkilla; pso. Karin Johanintytär Görtzhagen.
2. Johan Mårteninpoika Lax, rälssimies, k. 1599, morsian Valborg Jakobintytär Svärd, jolle Johan testamenttasi omaisuutensa “tämän suuren työn ja vaivan vuoksi, kun hän hoiti sukunsa hylkäämää sairasta sulhastaan neljä vuotta”.
3. Henrik Mårteninpoika Lax, k. noin 1590.
4. Elsa Mårtenintytär Lax, k. ennen 1609, pso. Sauvon Päisterpään rälssimies Per Jakobinpoika Svärd.
5. Elin Mårtenintytär Lax, k. 1595, haudattu Nousiaisten kirkkoon, jonne hänen vaakunansa ripustettiin, pso. rälssimies Karl Jakobinpoika Svärd Nousiaisten Köönikkälästä.


Kiitos RR!

1.7.2011

Suomi Sydämessä -- Suuri ulkosuomalaisjuhla Turussa juuri nyt

Siirtolaisuusinstituutti järjestää Turussa ainutlaatuisen ulkosuomalaisjuhlan ”Suomi Sydämessä”. 1-4.7.2011 kunnioittaakseen suomalaisia jotka ovat siirtyneet asumaan muualle maailmaan kautta aikojen.Suomi sydämessä -tapahtuma tuo yhteen kaikenikäisiä suomalaisia siirtolaisia ja siirtolaisten jälkeläisiä sekä heidän ystäviään maailman eri kolkista sekä vahvistaa heidän siteitään Suomeen. Ohjelmaan mahtuu tapahtumia jokaiseen makuun. Luvassa on mm. luentoja ja seminaareja sekä urheilu- ja kulttuuritapahtumia. Osallistujille järjestetään mahdollisuus opastetuille retkille lähiseudulle ja kauemmaksikin.

Tässä aivan lyhyt välähdys Klassikon lukion pihan tapahtumateltasta tänään perjantaina!

Frille -suvun juurilla

Tanskan Etelä-Jyllannin, tansk. Sönderjylland, herttua Valdemar nimitti sönderborgilaista Frellav Haakonsenia   palvelijakseen, ”famulus”, antaessaan tälle rälssivapauden 7.12.1334. Tämä on vanhin säilynyt rälssikirje Tanskassa. Erään lähteettömän tiedon mukaan Frellav kuoli vuonna 1357 Sönderborgissa.
Frellavin puolison nimeä ei tiedetä, mutta hänellä ainakin kolme lasta. Vuoteen 1363 mennessä kuollut Hakon Frellavsen oli isänsä tavoin Valdemar-herttuan palveluksessa. Nicolaus Frellavi mainittiin panttaustodistajana 1369 ja lienee nimen latinalaisesta muodosta johtuen ollut pappi. Kristiern Frellavsen mainittiin 1369-82.


Ensimmäinen maininta Kristiern Frellavsenista on joulukuun lopulta 1369, jolloin Etelä-Jyllannin herttua Henrik panttasi hänelle kahden pitäjän verotulot. Kristiern asui 1372 kotitilallaan Ribessä ja hänet mainittiin Ribehusin linnaherran drotsi Henning Lembeken voutina 1377 ja vielä 1382.
Kristiern hankki ympäristöstä tiloja ja panttauksia sekä toimi tuomarina. Hän sai 1408 pormestarilta ja raadilta todistuksen siitä, että oli ”hyvien ritareiden ja nihtien sukua”, ”gode riddare och knaegte”. Kristiern kuoli 20.1.1418 ja haudattiin Riben tuomiokirkkoon.
Hän oli ollut naimisissa kaksi tai kolme kertaa. Ensimmäisen puolison nimeä ei tiedetä. Liitosta syntyi viisi lasta. Tytär Hildeborg, joka kuoli viimeistään 1419, naitettiin ritari Baerneke Skinkelille, Fyn saaren Hindsgavlen päällikkölle. Poika Frellav Kristiernsen mainittiin 1415-19; hän ehkä oli sama kuin 1410 mainittu Skanörin päällikkö Frylle. Poika Håkan Frille muutti Suomeen – hänestä lisää alla. Tytär Kristina, joka kuoli viim. 1469, oli sitä ennen todennäköisesti ollut naimisissa linnapäällikkö Henning van Hafnin kanssa. Viides lapsi, poika Klaus Kristiernsen, mainittiin Riben kaniikkina ja aarkkiteininä 1419 – 1454. Suvun myöhempien polvien usein käyttämä lisänimi Frille on muodostettu patronyyminimestä Frellav.
Kristiernin toinen puoliso oli Ermegaard Eggardsdotter (Altena). Toisen liiton lapsia olivat: ritari, valtaneuvos Eggerd Kristiernsen; ritari, valtaneuvos, linnapäällikkö Johan Kristiernsen (alias Johan Frille alias Henikinus Kristiernsen Fode); sekä tytär Taleke.
Kristiernillä oli vielä kolmaskin, nimeltään tuntematon puoliso; heillä ei liene ollut lapsia.



Håkan Frille (Hakon, Haakon Kristiernsen, Kristiernsson, Cristernsson, Christiernsson) muutti siis Suomeen. Tuloajankohta ja syy eivät ole selvillä, mahdollisesti hän oli ollut unionikuningas Eerik Pommerilaisen seurueessa Suomen vierailulla joulukuussa jo 1407, jolloin runsaasti rälssimiehiä oli koolla.
 Ensimmäinen maininta Håkanista on kesäkuulta 1410, jolloin hän Etelä-Suomen (tarkoittaen lähinnä Halikkoa) kihlakunnantuomarin ominaisuudessa istui raatimiehenä Halikossa. Samassa tehtävässä hänestä löytyy lisää merkintöjä, viimeksi toukokuussa 1434. Turun maaoikeuden jäsen hän oli 1415 sekä myös 1434. 
Håkan kävi ainakin kerran synnyinmaassaan, syksyllä 1425, jolloin hän 15.päivä syyskuuta Odensessa antoi veljelleen ”Hr. Claues”:ille valtuutuksia perintöasioissa. Hänen isänsä oli kuollut jo seitsemän vuotta sitten ja Håkan oli jo aiemmin luopunut perintöosuudestaan veljensä hyväksi, joten ei hän ainakaan sen vuoksi Tanskassa käynyt.



Håkanin puoliso oli etunimeltään tuntemattomaksi jäävä asemiehen tytär ...Mårtenintytär. Håkanilla tiedetään ollen seitsemän lasta, jotka todennäköisesti kaikki, mutta ainakin Ingeborg, Magnus ja Matts olivat liitosta ...Mårtenintyttären kanssa:

1.    Frille (Frellav) Håkaninpoika, asemies, ilmeisesti sisarusparven vanhin.
2.    Magnus Frille, kihlakunnantuomari Ruotsin Österrekaren pitäjässä 1439-72, pso. joko Hedingsön Magnus Ragvaldinpojan (Fargalt-suku) tytär, tai Birgitta Tyrkilintytär (Barun). Sukulinja aateloitiin Ruotsissa 1600-luvulla, Frille no. 133.
3.    Ingeborg Håkanintytär, 1.pso. rälssimies Anders Henrikinpoika, Lindelöf-sukua.
4.    Kristiern (Krister) Frille, Kiskon Haapaniemi, oli hovipoikana Tanskassa 1445, kuningas Kaarlen valtaneuvos 1464, kihlakunnantuomari Halikossa 1466-72, pso. Elin Magnuksentytär.
5.    Matts Frille, Kiskon Haapaniemi ja Perniön Viborg (eli Frillans), eli vielä 1477, pso. Margareta Bengtintytär, Dufva-sukua.
6.    Margit, joka mainittiin vain veljensä Magnuksen kirjeessä 1458, jolloin Magnus ”kaikella rakkaudella ja hyvällä tahdolla” luovutti Margitille oman osansa perintöä, tontteja Turussa.
7.    Karin, kuoli n. 1472 kihlakunnantuomari Peder Svärdin leskenä.

Håkan kuoli luultavasti ennen 1439 ja haudattiin Turun tuomiokirkon Pyhän ruumiin kuoriin, jolle hän oli lahjoittanut Kemiön Rugnolan (Rugnål) tilan viimeistä lepopaikkaa vastaan itselleen ja vaimolleen. Vaimo ...Mårtenintytär eli vielä 1442.
Lapsista lähteneet kaikki ns. vanhemman Frille-suvun nimihaarat kuolivat Suomessa kuitenkin jo 1400- ja 1500-luvuilla. Nimi jatkui vielä jonkin aikaa ns. nuorempana Frille-sukuna, kun sukuun tullut vävy 1530-luvulla otti vaimonsa nimen. Sekin poistuu näyttämöltä 1627, muuttuen aateloiduksi Lindelöf-suvuksi (Ruotsin Ritarihuone, Lindelöf no. 143), mutta kuitenkin säilyttäen Frille-suvun vaakunan hieman muutettuna. Vaakunassa oli kaksiosainen kilpi, jossa kaksilehtinen ja kolmihaarainen taimi. 
Mainittakoon vielä, että Tuve Nilsinpoika, joka oli Piikkiön kihlakunnantuomari samoihin aikohin kun Håkan oli vastaavissa tehtävissä lähipitäjässä Halikossa, oli nähtävästi Håkanin serkku – ja kaiken lisäksi vielä naimisissa Håkanin vaimon siskon kanssa.


Kiitos RR!

Blogitekstisuositus

Muslimi, josta tuli kristitty

Nakkilan seurakunnan vierasseurakuntalaisten luettelosta löytyy todella mielenkiintoinen tapaus elokuulta 1880. Mainitun kuukauden 15. päiv...