Miehistä rähistelyä Itä-Uudellamaalla

Eräs torvensoittaja Johan Dawitz Sipoon Nikkilän kartanosta mainittiin tapahtumaketjussa kevättalvelta 1661. Dawitzin arveltiin olleen saksalainen ja hän oli ollut osallisena tappelussa rusthollari Matts Mattsinpojan tilalla Ollaksen Borgbyssä. Isäntä oli kutsunut vierailulle rykmentinkirjurin Lorens Stöökin, tämän ratsumiehen Henrik Erikinpojan, torvensoittaja Johanin, Skepparsin tilan isännän Johan Jöreninpojan, tämän ratsumiehen Kristoffer Jungheinin sekä erään aatelimies Henrik Nassokinin palvelijan. Kun he olivat istuneet pari tuntia, liittyi torvensoittaja Johan Dawitz Nikkilän kartanosta heidän joukkoonsa.

Isäntä tervehti häntä ja tarjosi juomaa. Hetken kuluttua heitti Dawitz lasin kattoon, “huvittelun vuoksi, kuten hänellä oli tapana” (“hafwer han begyndt i lustigheet, som hans wana altijdh skall wara, kasta glaset opp åth Taaket”). Isäntä luuli, että se tapahtui hänen kiusakseen, joten hän pyysi ratsumies Henrik Erikinpoikaa käskemään torvensoittajaa lopettamaan kevytmielisen leikkinsä, tai nousta pöydästä. Stöökin ratsumies tarttui Dawitzia käsivarresta, jolloin tämä tarttui häntä tukasta ja he vetivät toisiaan tukasta, kunnes muut erottivat heidät. Samalla ratsumies Kristoffer Junghein, joka lienee ollut hyvä kaveri Dawitzin kanssa, heitti Henrik Erikinpoikaa kynttilänjalalla, aiheuttaen verihaavan. Tapahtumat jatkuivat sitten niin, että riitapukarit hakivat miekkansa ja sotkivat ratsumestari Henrik Nassokininkin mukaan. Näissä jälkimmäisissä tapahtumissa ei Dawitz kuitenkaan enää ollut mukana. Mielet rauhoittuvat ilmeisesti muutenkin, koska kukaan ei sen enempää loukkaantunut ja tappelupukarit selvisivät sakoilla.

Maaliskuussa 1665 pidetyillä Porvoon ja Mäntsälän käräjillä otettiin esille Hirvihaarassa asuneen torvensoittaja Johan Dewitzin nostama kanne  , jonka mukaan aatelismies, ratsumestari Nassokin oli käynyt hänen kimppuunsa iskuin ja lyönnein ensin Mäntsälän pappilassa ja sitten kirkonmäellä. Dewitz esitti oikeudelle lapun, jossa oli joukko todistajiksi tarkoitettujen henkilöitten puumerkkejä, mutta yksikään heistä ei ollut paikalla. Myös Nassokin oli hankkinut kirjallisen todistuksen, jonka allekirjoittajat olivat kirkkoherra Jakob Insulanus ja Hautjärven kartanon rouva Dorothea Skytte. Sen mukaan seudun parempi väki, johon myös Dewitz ja Insulanus laskettiin, oli kokoontunut yhteen - ilmeisesti pappilaan jonakin sunnuntaina. Tuolloin Dewitz intoutui liian epäkohteliaaseen leikinlaskuun Hautjärven Otto von Vietinghoffin kanssa. Dewitz tuli myös sanoneeksi jotain sopimatonta Nassokinille, joka reagoi lyömällä hävytöntä miestä suulle. Erimielisyydet kärjistyivät entisestään seuranneena adventtipyhänä. Dewitz otti tuolloin miekan mukaansa kirkolle ja lähti jumalanpalveluksen jälkeen kartanoa kohti. Kun hän ei vastannut Nassokinin tervehdykseen eikä ottanut lakkia päästään, tämä huitaisi käsineillään häntä päähän, niin että lakki lensi vieressä kulkeneen rouva Skytten syliin. Kun Nassokin kysyi vielä, mitä Dewitz tekee miekalla, jota ei ole koskaan pitänyt, tämä vastasi välttävänsä sillä selkäsaunan. - Oikeus päätti vapauttaa Nassokinin kaikista syytteistä ja tuomitsi Dewitzin häpeänrangaistukseen pyhärauhan rikkomisesta.

Hollolassa vuonna 1666 torvensoittaja eversti Johan Gallen rykmentissä Johan Dewitz pisti miekalla kuoliaaksi naimattoman rengin Johan Mårteninpoika Ungerin Jarvalasta, minkä johdosta hänet pakomatkalla pidätettiin ja vietiin vangittuna Hämeenlinnaan. Hänen oman tunnustuksensa mukaan oli tapahtuman kulku seuraava: Hänen kimppuunsa oli käynyt häpeämätöntä laulua rallatellen Johan Mårteninpoika ja vetänyt esille ison lyömämiekan vahingoittaakseen häntä hänen istuessaan jo satulassa poistuakseen paikalta. Hän oli laskeutunut silloin satulasta ja kysynyt, miksi hänen kimppuunsa käytiin. Vastauksena oli ollut isku päähän, mistä hän oli kaatunut maahan. Hän oli kuitenkin noussut heti ja miekat kalskahtaneet vastakkain. Sitä, miten hän oli tullut vastustajaansa haavoittaneeksi, ei hän voinut tarkoin selittää. Todistajien kuulustelussa selvisi kuitenkin, että alussa oli vallinnut täysi sovinto ja Johan Mårteninpoika laskenut leikkiä Dewitzin langon koirasta. Mutta kun hän sitten oli tätä suudellut, oli toinen harmistuneena sanonut, että parempi oli suudella morsiantaan kuin miestä. Siitä oli taas Johan Mårteninpoika suuttunut ja töytäissyt torvensoittajaa rintaan niin, että tämä oli kaatunut, mistä oli seurannut ankara sananvaihto. Lopulta oli Johan Mårteninpoika hakenut miekkansa tuvasta tunnetuin seurauksin. Päätöksessään totesi kihlakunnanoikeus, että torvensoittaja Dewitz olisi hyvin voinut pakenemalla väistää tappelun, että hän tunnusti tehneensä miestapon, että hänet oli verekseltään otettu kiinni, että vainajan lanko vaati rangaistusta ja että tässä oli tehty rikos myöskin kuninkaan kaksintaisteluista ja tappeluista antamaa plakaattia vastaan. Tapaukseen oli sovellettava periaatetta: henki hengestä. Asia jätettiin kuitenkin hovioikeuden päätettäväksi. Nähtävästi Johan Thewitz selvisi tästäkin, sillä hän jatkoi elämäänsä.


Kiitos RR!

Kommentit

Suositut tekstit