Käsityöläistuotteita katoliselta ajalta?

Suomessa on yhä vieläkin muutama käsityötuote, joiden alkuperä on vahvasti katolilainen. Naantalin museo esitteli heinäkuussa 2011 yhden näistä eli sukat. Oikeammin museossa oli näytillä vanhoja, puisia sukkalestejä. Perimätiedon mukaan neulominen nimittäin levisi Suomeen Ruotsista Naantalin luostarin kautta. Nunnien opastamana taito yleistyi pienessä Naantalin kaupungissa 1600-luvun kuluessa ja pian paikkakunta opittiin tuntemaan sukkateollisuudestaan. Vaikka varsinaisia kirjallisia dokumentteja luostarin sukankudonnasta ei ole, kirjoitti mm. Suomenkieliset Tietosanomat numerossaan 23 seuraavasti;

"Nådendal eli Nantali, joka on puolitoista penikulmaa Turusta. Siellä on ennen ollut Luostari, joka tähän Kuninkas Kristopherin aikana asetettin w. 1443, mutta senjälkeen häwitettin. Täsä Kaupunkisa kudotan Sukkia. "

Sukkateollisuuden huippuvuodet ajoittuivat 1700-luvulle, jolloin vientiin lähti noin 20,000 sukkaparia vuodessa. Kotimaan lisäksi niitä myytiin tietysti Ruotsissa sekä Keski-Euroopassa, Balttiassa ja Venäjällä. Suurin imu katosi 1800-luvun mittaan, kun tehdasmainen valmistusprosessi yleistyi. Naantalissa sukkien laatua tarkkaili raatimies ja myytiin lähtevät sukat saivat varteensa erityisen hyväksymisleiman.

Toinen käsityötuote, joka tosin nykyisin valmistetaan todennäköisesti enemmän tai vähemmän koneellisesti, on markkina- eli Viipurin rinkeli. Tässäkin tapauksessa vanhat tarinat kertovat Viipurin munkkien valmistaneen pääsiäisen aikaan pyhitettyä leipää. Tätä leipomusta annettiin luostarin vieraille, mikäli nämä olivat tuoneet tullessaan jonklin lahjan. Avokätisimmille annettiin rinkeleitä useampiakin ystäville vietäviksi. Ilmeisesti "hurskaat akat" saivat niitä myös myydä. Paavin vallan loputtua kaupungin naiset jatkoivat tätä perinnettä ja näin me voimme vieläkin nauttia kahvikupposen kanssa markkinoilta ostettuja rinkeleitä.

Vaikka vanhemmissa sanomalehdissä ja kirjoissa kerrottiin raumalaisen pitsinnypläyksen olevan katolilaisen ajan luostariperintöä, ei tälle löydy mitään todellista pohjaa. Tosin jo 1500-luvulla pitsejä käytettiin ylhäisön sekä papiston keskuudessa, mutta raumalaisissa perukirjoissa niistä on mainintoja vasta 1600-luvulta alkaen. Rauman Fransiskaaniluostari oli lakkautettu jo 1538 ja tuolloin nypläystaitoa ei Suomessa vielä ollut. Italiasta alkunsa saanut käsityötaide levisi Pohjolan perukoille mm. Ranskan ja Alankomaiden kautta.

Varhaisin dokumentti pitsinnypläyksestä Raumalla on pieni lappunen, joka on ollut kirkossa luettavaksi tarkoitettu ilmoitus; "Yxi Cunjal. Ihminen valitta että hän Reestäns Kaupungin paikoille Pudottanut yhden Knypylä Dynyn Joka sen olis Ylös ottanut tekis nin hyvin ja ilmoitais." Mainittu paperinpalanen, jota nykyisin säilytetään paikallismuseossa, on peräisin vuosien 1747 ja 1750 väliltä. Viimeksi mainittuna vuotena annettiinkin jo virallinen esitys Rauman pitsinnypläyksestä Tukholman manifaktuurikonttorissa. Tuohon aikaan Turun ja Porin läänin maaherrana ollut Lillenber pyrki parantamaan ao. käsityöläisammattia harjoittavien työoloja Raumalla.

Vuonna 1772 eräs Sven Mellenius merkitsi ylös, että nypläystä tapahtui lähes jokaisessa talossa. Tyttölapset aloittivat harjoittelun jo seitsemän vuoden iässä ja jotkut jatkoivat sitä sitten koko ikänsä. Kymmenkunta vuotta myöhemmin pitseistä sai elantonsa jo ainakin 200, mutta ehkä jopa 300 henkeä. Euroopassa 1700-luku olikin pitsinnypläyksen kulta-aikaa. Raumalla kukoistus jatkui vielä seuraavalla vuosisadalla. Leveimmät ja hienoimmat pitsit saivat nimen "dubbla". Tätä tarvittin esimerkiksi "tykkimyssyyn", jota tuon ajan naisväki mielellään käytti. Yhteen päähineeseen meni tavallisesti "viisi korttelia pitsiä, maksaen kahdeksan riksiä."

Omaan maan lisäksi pitsejä myytiin lähinnä Pietariin ja Ruotsiin. Vuosisadan puolivälin tienoilla nypläys alkoi menettää merkitystään kaupallisessa mielessä ja 1800-luvun lopulla vain harvat raumalaiset osasivat enää tehdä kaikista kauneinta pitsiä. Taitavimmaksi nyplääjäksi tunnustettiin neiti Maria Ulrika Ramstedt, tuttavallisemmin Maija Ulla. Hän sai kunnian edustaa ammattikuntaansa maamme ensimmäisessä käsityönäyttelyssä, joka pidettiin Helsingissä 1875. Suomen Talousseura, joka oli jo kauan tukenut pitsinnypläystä, palkitsi Maija Ullan hopeamitalilla. Pitsien arvostus pysyi korkealla, sillä mm. Venäjän leskikeisarinna Dagmar tilasi niitä itselleen.

Kommentit

Suositut tekstit