analytics

Pahantekijä ja murhamies Ananias Lindroos

Turun Kakolan vankilassa eräänä perjantaiaamuna alkusyksystä 1896 ilmoitti eräs vanki tarvitsevansa puuta työtarpeisiinsa. Vartija Nieminen lähtikin yhdessä mainitun vangin kanssa puuvajalle. Niemisen avatessa lukossa ollutta vajan ovea iski vanki, Ananias Lindroos, kirveen hamarapuolella vartijaa takaraivoon. Kaikeksi onneksi Niemiselle jäi sen verran voimia jäljelle, että hän saattoi huutaa apuvoimia. Ulkotyöjoukon toinen vartija riensikin tapahtumapaikalle, jolloin Lindroos sai jalat alleen. Nieminen toipui varsin nopeasti kirveen iskusta ja ryhtyi sitten ajamaan toisen vartijan kanssa karkuria takaa. Laukaistuaan pari kertaa pistoolinsa sai Nieminen Lindroosin pysähtymään. Ananias Lindroos vietiin takaisin kiven sisään ja Nieminen lähti hoidattamaan vammojaan Kakolan omaan sairaalaan.

Ananias Lindroos oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen nelinkertaisesta varkaudesta sekä erikseen kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen murhasta. Epätoivoisen teon syynä lienee ollut aie karata vartijan vaatteisiin pukeutuneena.

Lindroos sai murhatuomionsa Lohjalla tammikuun 19. päivänä tapahtuneesta Kristina Lovisa Alleenin väkivaltaisesta kuolemasta. Noin kuuden aikoihin illalla joku Lohjankylän asukki päätti vierailla yksinään asuneen Kristina Lovisan luona, mutta joutui kauhukseen huomaamaan tämän tulleen tapetuksi. Pikaisessa tutkinassa selvisi, murhaaja tai tämän apurit olivat myös ryöstäneet Alleenin omaisuutta. Kaikki piironkien laatikot oli avattu ja vaatearkusta oli koko sisältö levitelty ympäri asuntoa. Arvotavaraa ei Alleenilla edes ollut, joten siinä mielessä pahantekijä veti vesiperän. Vanhapiika oli saanut elantonsa huolehtimalla luonaan asuvista kansakoululapsista, minkä lisäksi hän teki satunnaisesti pieniä töitä.

Murhan tultua viranomaisten tietoon, otti poliisi talteen kaikki Lohjankylässä sillä hetkellä tilapäisesti asuneet henkilöt. Näiden joukosta kohdistui epäilys hyvin pian juuri Ananias Lindroosiin, joka oli kiertelevä tapiseeraaja. Tarkemmissa selvityksissä huomattiin, että Ananiaksen karvalakissa oli vielä hyytymätöntä verta, vaikkakaan muissa vaatteissa ei huomattu mitään epäilyttävää. Tämä ei ollut ihmeellistä, sillä murhatusta ei ollut edes vuotanut verta isoja määriä. Poliisin mukaan murhattua neiti Alleenia oli ensin isketty nyrkillä kohden oikeata silmää ja sen jälkeen potkaistu saappaan kannalla oikean korvan kohdalle. Tästä väkivallasta oli murhatun kallo haljennut.

Vaikka Lindroos ei heti tunnustanut tekojaan, löydettiin häntä vastaan raskauttavia todisteita. Aivan kuolleen vierellä oli tupakkaa, jonka epäillyn alainen oli todistettavasti ostanut lohjalaiselta kauppiaalta aivan äskettäin. Toisaalta hän oli jo muutoin poliisin hyvä tuttu, sillä Lindroos oli tuomittu jo kolmekertaisesta varkaudesta. Kaiken kukkuraksi häntä epäiltiin hieman aikaisemmin Inkoossa tapahtuneesta anastuksesta.


Kakolassa tekemästään verityöstä tuomittiin Ananias syyskuussa 1896 neljäksi vuodeksi koppivankeuteen. Lisärangaistuksena hänet suljettiin viideksi vuorokaudeksi pimeään koppiin. Vartija Niemiselle hänet tuomittiin maksamaan kivuista 250 markkaa ja vaatteista 25 markkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus