Eräs perinnönjako Uskelasta

Perttelin pitäjän Inkereen lasitehtaalla syntyi syyskuun viimeisenä päivänä vuonna 1800 avioton tytär piika Riitta Juhontyttärelle. Nimekseen tämä lapsi sai Karoliina.

Viimeistään 1830-luvun loppupuoliskolla oli Karolina ottanut käyttöön sukunimen Lindström ja matkannut läheiseen Uskelaan asettuen Moision kylän Pohjantalon itselliseksi. Vuosien vierähtäessä eteenpäin tuli Pohjantalon isännäksi samassa paikassa vuonna 1836 syntynyt Henrik (Johan) Jundell. Henrikistä tulikin sitten lopulta Pohjantalon uusi isäntä. Luultavasti hän tutustui jo varhain saman tilan mökissä asuneeseen Karoliina Lindströmiin ja vähitellen Henrik otti vanhan yksineläjän ikään kuin suojelukseensa.

Kun Karolina aavisti elämänsä olevan ehtoopuolelle, laati hän kahden paikallisen todistajan läsnäollessa testamentin toukokuussa 1876. "Ittellis ihminen Moision Pohjatalostsa" antoi jäämistöstään ja hautajaisistaan yksinkertaisen karut toiveet. Ensinnäkin piti Henrik Jundellin toimittaa Karoliina kunnialla hautaan ja pitää sen jälkeen pienet maahanpanijaiset. Sen jälkeen Jundellin oli määrä tehdä lainmukainen pesänkirjoitus ja myydä huutokaupalla Lindströmin vähäinen jäämistö. Itselleen Jundell saisi ottaa palkkion kaikista em. seikoista johtuvista kuluista. Jos jotain ylimääräistä vielä jäisi, sen saisi Karoliinan testamentin mukaan se, joka häntä hoitaisi viimeisten elinpäivien aikana. Kenellekään muulle ei omaisuutta saisi antaa.

Kun Karoliina Lindström sitten jouluaattona 1876 kuoli, oli häntä viime ajat käytännössä hoitanut Henrik Jundell. Koska Pohjantalon isäntää ei nimeltä mainittu testamentissa, vietiin perintökysymys kihlakunnanoikeuteen kaiken varalta. Siellä todistajiksi pyydettiin Salon kauppalasta neiti Vilhelmina Malmsten, lukkari Kaarle Lehtinen ja puustellinvuokraaja Kaarle Wallin sekä Halikon Paijulan kylästä loisnainen Eeva Gabrielintytär. Kruununnimismies Forsberg halusi näiltä varmuuden siitä, että vainajan perilliseksi olisi määrättävä nimenomaan Jundell.

Neiti Malmsten kertoi käyneensä Karoliinan luona edellisen vuoden syyskuussa ja kehoittaneensa tätä ottamaan luokseen jonkun hoitajan. Siihen vanhus oli todennut Henrik Jundellin pitäneen hänestä aina hyvää huolta. Sen sijaan sukulaiset eivät olleet koskaan osoittaneet hänelle mitään huomiota. Tämän takia Lindström halusi Jundellin perivän hänet.

Kaarlet Lehtinen ja Wallin totesivat suurin piirtein saman asian. He olivat olleet ne kaksi em. testamentin todistajaa. Miesten mielestä Karoliina Lindström oli tätä asiakirjaa laadittaessa täydessä ymmärryksessä. Samoin tämä oli varsin selkeäsanaisesti kieltänyt sukulaisiltaan kaiken perinnön ja määrännyt sen sijaan mahdollisimman suuren palkkion Jundellille kaikista tämän vaivoista hänen hoidossaan. Lehtinen ja Wallin sanoivat lopuksi, että juuri ennen Lindströmin kuolemaa oli joku ollut häntä hoitamassa, mutta naisen taas parannuttua tämä henkilö oli mennyt menojaan.

Halikkolainen Eeva Gabrielintytär sanoi käyneensä useasti vainajan luona ja kuulleensa tämän moneen kertaan sanoneen, etteivät sukulaiset saisi periä mitään. Henrik Jundellin tuli pitää kunnolliset hautajaiset, jonka jälkeen tämä saisi vaivoistaan runsaan palkkion.


Koska Karoliina Lindströmin muut perijät olivat tuntemattomia, joutui Henrik Jundell odottamaan lakisääteisen yhden vuoden ja yhden yön ennen kuin saattoi katsoa omakseen vainajalta jääneen omaisuuden. Kihlakunnan oikeus istui talvikäräjiin marraskuun alussa 1877 Salon Nohterin talossa ja Jundellin valtuuttamana asiamiehenä testamenttia valvoi em. kruununnismies Samuel Forsberg.

Kommentit

Suositut tekstit