Horn -suvun tiimoilta lisää

Halikon kirkko 1900-luvun alun asussaan
Kuva: Kotiseutu - Suomen kotiseutututkimuksen
äänenkannattaja. no 7-9, ilm. 1.1.1911
Jatkoa viime keskiviikon Horn-tarinoinnille. Tämä teksti on kooste useista eri kirjallisista lähteistä ja sen takana on nettiystäväni RR. Kiitos tästä!


Keskiajan niukat asiakirjatiedot antavat mukavasti mahdollisuuksia spekulointiin sukujen alkuperästä ja mielipiteet tämänkin suvun juurista jakaantuvat melko jyrkästi. Toista ääripäätä edustaa V.J. Kallio, joka toteaa, että ”monet varhaisemmat sukututkijat ovat pyrkineet aivan perusteettomasti johtamaan Horn-suvun juuret ulkomailta. Kaikki tosiasiat viittaavat kuitenkin siihen, että suvun syntymäkehto ja alkukoti on Halikossa. Olavi Matinpojan puolisosta ei tiedetä mitään. Se Taivassalossa oleva Olavi Matinpoika, jolla oli 1390 puolisona Katariina ja jonka Jully Ramsay on otaksunut Joensuun Olavi Matinpojaksi, on ilmeisesti eri henkilö. Ei myöskään voida varmuudella sanoa, oliko 1352 asiakirjoissa esiintyvä Pietari (Petrus de Aminne, ”Joensuun Pietari”, mainittiin 1352 asuvan tai omistavan Halikon Joensuun) Olavi Matinpojan sukua vai ei”.
Ragnar Rosén ja Eric Anthoni taas ovat siitä mieltä, että suku oli kotoisin Saksasta. Kukin päätelköön siis itse mikä on totuus. Spekulointi tällaisessa asiassa on kuitenkin niin herkullista, että tilannetta ei kannata jättää hyödyntämättä. Horn-suvulla näytti olevan yhteyttä eräseen Sathe-nimiseen henkilöön. Tämä oli melkoisella varmuudella sama kuin Mathis von der Sahe, joka erään 1600-luvun lähteen mukaan oli tullut Pommerista Suomeen 1350-luvulla. Todisteeksi siitä mainitaan ensiksikin, että Horneilla oli tiloja Vehkalahden rälssikylissä, kuten Mathis von der Sahellakin; toiseksi että Mathiksen vaakunassa oli ruskea sarvi, Horneilla musta sarvi; sekä kolmanneksi, että Olof Mattssonin patronyymi sopisi Mathikseen. Mathis olisi tämän ajatuksen mukaan Suomeen tultuaan ilmeisesti avioitunut jonkun Vehkalahden rälssisuvun tyttären kanssa ja alkanut kartuttamaan maaomaisuuttaan Kaakkois-Suomessa. Ajan myötä hän olisi hankkinut maata myös Varsinais-Suomessa, missä Olofilta peruttiin verolle tiloja Paimion Sattelasta 1405. Suvun sittemmin monisataavuotinen asuinkartano, Halikon Joensuu, on saattanut tulla Horn-suvun omistukseen vasta 1300-luvun lopulla tai peräti vasta 1400-luvun alussa, sillä aikakirjat mainitsivat 1352 erään Petrus de Aminnen, joka olettavasti on asuttanut Joensuuta eikä välttämättä ollut sukua Horneille. Nimi Petrus de Åminne ei itse viittaa ulkolaisuuteen, se asiakirja jossa hänet mainittiin oli latinaksi kirjoitettu, joten hänen nimi on yksinkertaiseti ruotsiksi Peter på Åminne ja suomeksi Joensuun Pietari. Lisää palapelin osia Rosénilta ja Anthonilta:

- Hornien ja Husgafveleiden maaomistukset Suur-Vehkalahdella jakautuivat 1500- ja 1600-luvuilla siten, että ne selvästi viittasivat sukujen välillä tapahtuneeseen perinnönjakoon. Eri tiedonsirujen yhdistämisen jälkeen näyttää siltä, että Vehkalahdelta olevat Hornien tilat olivat valtaneuvos Klaus Henrikinpoika (Horn af Kanckas-haaran kantaisä, kuollut n. 1520) huomenlahja toiselle puolisolleen Kristinalle ja näin ollen hänen perintömaitaan.

- Eräs Olof Olofinpoika joutui sakkojen vuoksi myymään tilojaan Viipurin pitäjän Säiniöllä. Hänen enonsa Hans Dalhus oli alunperin ostanut tilat vuoden 1370 tietämillä rälssimies Sathelta, Bo Joninpoika Gripin virkamieheltä. Myös tällä Dalhusilla oli myös yhtymäkohtia Halikkoon. Hän oli se sama Hannes Dalhusen, joka alkukesästä 1429 tuli Halikkoon polttaen poroksi siellä sijaitsevan Olof Mattsinpojan pojan Jössen kartanon, mahdollisesti sillä aikaa, kun tämä oli ulkomailla sotimassa. Jössellä oli kuitenkin mahtavia tukijoita, joten Dalhus joutui pakenemaan Rääveliin, josta hän saatuaan turvapaikan lähetti taistelujulistuksen Jösselle ja hänen kannattajilleen. Kesän 1429 aikana käytiin ahkeraa kirjeenvaihtoa, johon jopa Turun piispa Maunu osallistui. Dalhus jäi ilmeisesti alakynteen ja katsoi parhaaksi jatkaa matkaansa Saksaan, jonne jäljet katosivat.

Edellista hieman korjaten ja täydentäen kirjoittaa Eric Anthoni, että Olof Mattsinpojan läheinen liittolainen oli Erik Pora (Spåre-suku, jonka vaakunassa oli kannus, ruots. sporre). Olof istui 1381 sovintolautakunnassa, joka ratkoi juuri Erik Poran ja erään Karl Filpunpojan maariidassa. Vuoden 1405 oikaisukäräjillä peruttiin Poralta 12 tankoa rälssimaata Loppiksessa ja 6 tankoa Sattialassa sekä eräältä Nisse Pederinpojalta 6 tankoa Loppiksesta. Sekä Erik Poralla että Olof Mattsinpojalla oli siis maata Sattialassa, jotka voivat olla perintöjä Mathikselta - Sattiala voi jopa olla nimetty Sathiksen/Sahen mukaan. Erik Pora oli ehkä Mathiksen vävy, jota vahvistaa se, että Erikin pojan nimi oli Mats. Voi myös olettaa, että Mathis oli Petrus de Aminnen vävy, sillä Olofin poikien joukossa on sekä yksi Mats että Peder. Nisse Pederinpojan sovittaminen joukkoon on vaikeampaa. Ehkä hän oli Petruksen tyttärenpojanpoika. Olofin Joensuu-omistukselle ei löydy vahvistusta aikalaismerkinöissä, mutta se on erittäin todennäköisesti ollut Olofin. Se sopisi hyvin myös yllä mainittuun sukulaisoletukseen. Jos Olof sai Joensuun, ei hänen osalleen tarvinnut tulla Sattialassa enemmän kuin Erikille, sillä tälle kuului siinä tapauksessa vävynä perinnön tyttärenosuus, kolmasosa, Olofille pojanosuus, kaksi kolmasosaa.

Olofilla oli siis maanomistusta Halikossa; edellä mainittu suvun päätilaksi tulevan Joensuu sekä todennäköisesti myös poika Jakobin myöhemmin omistamat Toijala ja Valttila lienevät olleet hänen. Olo-filta, tai hänen vaimoltaan, oli poika Mattsille siirtynyt Kaarinan Littoinen, sillä Matts tarvitsi veljensä suostumuksen sen myyntiin 1438. Paimion Sattelan maat mainittiin myös jo aikaisemmin. Lisäksi tulevat Hornien omistamat maat Vehkalahdella, joiden on täytynyt myös jo olla Olofin omistuksessa, jos Mathis von Sahe-oletus on oikea. Mainittakoon vielä, että Halikon Pyhän Birgitan kirkko, joka pystytettiin sitä edeltäneen puukirkon paikalle n. vuosina 1460-75, oli todennäköisesti Joensuun suvun rakennuttama, sillä Horneilla oli  patronaattioikeus, seurakunnan pappien nimittämisoikeus, peräti 1800-luvun lopulle asti.


Lisätietoja:


Perhetiedot:: Ramsay 1909-16, s. 185; Kallio 1930, s. 247.
Inge Ingenpojasta: Kurt Antell, Pernå sockens historia I (1956), s. 109; Ramsay 1909, s. 83, 185; Anthoni 1970 , s. 116. Alkulähde oli 1550-luvun Jaakko Teitin valitusrekisteri, joka lienee ainoa asiakirja, jossa Inge mainitaan, ks. Kus-tavi Grotenfelt (toim.), Jakob Teitts klagomålsregister emot adeln i Finland år 1555-1556, Suomen Historiallinen Seura, Todistuskappaleita Suomen historiaan (1894). Ramsayn vaakunatieto saatta olla virheellinen ja johtua siitä, että vävyn Björn Pederinpojan vaakunan villieläinraaja muistuttaa ”aseistettua käsivartta”.

Kommentit

  1. Joutavaa spekulointia muualla sijaitsevista muka perintömaista, joka perustuu osaksi vääriin pohjatietoihin.

    Ragnar Rosenin oletukset alkuperäkysymyksissä ovat enimmäkseen hölynpölyä, ja niinpä tämänkin suvun alkuperästä hänen kehittelemänsä ulkomaisuuskuvitelmat tulisi hylätä joutavana lennokkuutena.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit