Saimaan kanavatyömaalta


Maamiehen Ystävä 6.3.1847

Suoraa vesiyhteyttä Saimaalta Suomenlahteen suunniteltiin tiettävästi jo 1500-luvun alussa. Tuolloin Erik Bielke, Olavinlinnan päälliköksi vuonna 149  nimitetty aatelisherra aloitti työt Juustilanjoen ja Saimaan väliseksi kanavaksi. Urakka loppui alkuunsa lähinnä liian kallioisen maaperän takia. Tämän kanavaraakileen jäännökset ovat nykyisen Saimaan kanavan alla. Noin satakunta vuotta myöhemmin eli 1607-1608 amiraali Pentti Severinpoika Juusten kaivatti puolisen kilometriä pitkän väylän Lauritsalassa tavoitteenaan yhteys Saimaalta Suomenvedenpohjaan. Tämä työ jäi kesken tarmokkaan amiraalin kuoltua, mutta "Pontuksen kaivannon" osia voi löytää vielä tänä päivänä.


Vihdoin toukokuussa 1845 päästiin kunnolla työhön kiinni. Suomen siihen astisen historian suurimmalla työmaalla oli valtava taloudellinen merkitys alueen ja koko maan talouteen.Ruotsalaisten asiantuntijoiden johdolla louhittiin kallioita ja kaivettiin maata noin 11 vuoden ajan. Juhlalliset vihkiäiset olivat syyskuun seitsemäntenä päivänä 1856. Pituutta Saimaan kanavalle tuli 58 kilometriä sisältäen 28 sulkua.


Varsinaisten työmiesten ja tietysti naisten joukossa oli suuri määrä rangaistusvankeja. He olivat halpaa työvoimaa, jolla ei ollut paljon sananvaltaa olosuhteisiin nähden. Kanavatyömaalla oli oma saarnaaja vuosina 1848-57, sillä välillä työväki oli hyvin kaukana lähimmistä kirkoista. Saarnaja piti paitsi rippikirjoja, niin myös historiakirjoja, joista ovat säilyneet ainakin kastettujen ja haudattujen luettelot. Edellä mainitulla ajanjaksolla kastettiin 450 lasta ja toisaalta haudattiin 304 vainajaa.

Esimerkiksi 160 vuotta sitten, 1852, Saimaan kanavan saarnaja siunasi haudan lepoon 44 vainajaa. Näistä 14 oli lapsia tai imeväisiässä olleita. Täysi-ikäiset kuolleet olivat olleet kotoisin eri puolilta Suomea, mm. Mäntyharjulta, Viipurista, Pohjasta, Pedersörestä, Teiskosta, Asikkalasta ja Taipalsaarelta.

Itseäni näissä kanavan työntekijöissä kiinnostavat lähinnä Länsi-Uudeltamaalta kotoisin olleet henkilöt. Heitä olen löytänyt ainakin kolme; helmikuussa 1850 kuollut karjalohjalainen Petter Pettersson Grönroos, syyskuussa menehtynyt Pohjan pitäjäläinen Adolf Wilhelm Forss ja toukokuussa 1856 haudattu nummilainen Erik Sjögren. Heistä kaksi viimeksi mainittua kuuluivat työvankeihin, kun taas Grönroos näyttäisi olleen tavallinen renki.

Petter Grönroosin sukuperä on jäänyt epäselväksi, mutta Erik Sjögren oli syntynyt Nummen Järvenpään kylän Uotilan talon torpassa. Hänen isänsä Erik oli ammatiltaan suutari, kun taas isoisä Jacob mainitaan nuoremman Erikin syntymän aikaan entisenä jääkärinä. Erik nuoremman äiti oli Eva Lena Henriksdotter, jonka sukuperää en ole tutkinut.

Adolf Wilhelm Forss, joka löytyy Saimaan kanavan rippikirjoista myös nimellä Abel Wilhelm, oli puolestaan kotoisin Pohjan pitäjän Fiskarsin ruukilta. Isä Fredrik Forss työskenteli siellä lopulta kupariseppämestarina. Äiti Hedvig Carolina Ljungqvist asui vihkimisen aikaan vuonna 1803 Pappilassa, mutta hänen sukulaisuutensa muihin pitäjän Ljungqvisteihin on jäänyt itseleni epäselväksi.

Saimaan kanavan rippikirjoja selaamalla löytyisi varmasti muitakin länsi-uusimaalaisia, mutta näille kolmelle edellä mainitulle osui kohtaloksi kuolla kaukana kotitorpasta.

Kommentit

Suositut tekstit