Pappissuku Heintzius

Sihteeri Herman Gustaf Heintzius ja hänen vaimonsa
Ulrika Lovisa Kyander oli suvunviimeinen vesa Putkisalossa
1600- ja 1700-luvuilla eli Viipurissa ja Itä-Suomessa Heintzius –nimisiä henkilöitä. Jääsken kirkkoherra Paulus Matthiae Heintzius oli todennäköisesti Savitaipaleen kirkkoherran, Michael Matthiae Heintziuksen veli. Heillä oli vielä sisko Elisabet, joka avioliitossaan viipurilaisen räätäli Jakob Erikinpojan kanssa tuli Krogius- ja Edelheim-sukujen kantaäidiksi.

Vanhojen lähdetietojen mukaan oli näiden Heintziusten isoisä kerimäkiläinen talonpoika nimeltään Hintsanen. Kerimäen tieto voi hyvinkin olla totta, sillä siellä esiintyi 1600-luvun alussa nimi Hintsainen. Saman lähteen mukaan kerimäkeläisellä Hintsasella oli poika Mattias, Heintziusten isä, joka viipurilainen kauppias. Viipurilaisissa aikalaislähteissä ei kuitenkaan mainita yhtään yhtään kauppias Mattias Hintsasta (kylläkin eräs Henrik Jönsinpoika Hintsainen), mutta on mahdollista, että Mattias ei vain käyttänyt sukunimeään, tai että se lähteissä on korvattu jollain korkonimellä.

Paulus tuli ylioppilaaksi Turussa 29.7.1667 ja hän oli stipendiaatti 1669-75. Hänen virkauransa alkoi Viipurin koulun rehtorina; maisteriksi hän tuli 27.7.1677. Jääsken kirkkoherrana hänet mainittiin 1680 ja hän omisti myös talon Viipurissa. Pauluksen ensimmäinen puoliso oli Anna Rohiana (k. 1697), toinen Katarina Harnesksköld ja kolmas Elisabet Pratana. Anna Rohianan vanhemmat olivat Ruokolahden kirkkoherra (1663-73) Olaus Rohianus ja Katarina Hansintytär. Näin ollen myös Annan juuret olivat Viipurissa, sillä Rohianusten kantaisä oli viipurilainen raatimies Mikael Rouhiainen; muita pappis-Rohianuksia olivat ainakin Koiviston kirkkoherra Simon Mickelsson Rohianus ja Viipurin luostarikirkon kappalainen eli diakoni 1690-94 Johan Rohianus. Paulus kuoli 7.5.1705. Hänellä ja Annalla oli lapset:

1.    Anna Heintzia, 1683-1760, omisti talon Jäsken Kirvussa, pso. Kirvun kappalainen Kristoffer Bonsdorff.
2.    Mikael Heintzius, todenn. sama kuin Ilomantsin kappalainen 1728, 1734.
3.    Johan Heintzius, s. 1690.
4.    Kristina Heintzia, s. 1692.
5.    Elisabet Heintzia, 1694-1744, pso. Käkisalmen rehtori Gustav Solitander.
6.    Paul Heintzius, 1695-1760, sotilas, adjuntantti, pso. Märta Harnesksköld.
7.    Maria Heintzia, 1696-1760, 1.pso. sortavalainen kauppias Erik Ambrosin, 2.pso. vääpeli Mikael Swartz.
8.    ?Karl, adjutantti.

Suku sai avioliiton myötä 1700-luvun alussa Rantasalmen Putkisalon ratsutilan, jossa se eleli 1820-luvulle asti. Suku levittäytyi samanaikaisesti pitkin Savoa, mutta kaikki nimilinjat olivat kuitenkin kuolleet vuoteen 1908 mennessä.

Kommentit

  1. Kenen poika oli torppari, renki Salomon Heintzius, joka asui 1820-luvun lopulta lähtien Ranatsalmen Hiismäen kylällä?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit