analytics

Vimanit


Kiskon Viiarin kylän Sepän rusthollia pitkään hallinnut suku alkoi 1700-luvun loppupuoliskolla esiintyä sukunimellä Viman. Vimanit verkostoituivat jo varhain alueen muiden merkittävien sukujen kanssa. Näin elokuussa 1708 syntyneen Henrik Henrikssonin ja hänen aatelisia sukujuuria omanneen vaimonsa Helenan jälkeläiset muodostavat mielenkiintoisen kokonaisuuden kiskolaisia rusthollareita ja heidän puolisoitaan. Vimanien sukujuuria voisi seurata pidemmällekin historian hämäriin, mutta tässä esityksessä lähtökohtana on em. Henrik Henriksson.

Viereinen kuva on ns. Haapaniemen hautakappelin sisäseinältä. Kun tämä keskiaikainen kartano oli tavallaan lakannut olemasta, joutui sen käyttämä kappeli lopulta Viman-suvun haltuun.



Taulu 1
I. Henrik. Syntynyt 14.09.1708 Kisko,Viiari. Kastettu 15.09.1708 Kisko. Kuollut halvaus 11.03.1787 Kisko,Viiari. Haudattu 13.03.1787 Kisko. Rusthollari. Kiskon Viiarin kylän Sepän talon rusthollari 1730-luvun lopulta alkaen. Vanhemmat Henrik Larsson ja Catarina Nilsdotter. Catarina oli kotoisin Perniön Saaren kylästä. enrik kuoli halvaukseen kevättalvella 1787. –Puoliso 27.09.1737 Kisko Helena. Syntynyt 22.03.1712 Kisko,Hongisto. Kastettu 23.03.1712 Kisko. Kuollut 22.02.1806 Kisko,Viiari. Haudattu Kisko,Haapaniemen hauta. Helena mainitaan Kiskon rippikirjassa 1760-luvulla sairaalloiseksi, mutta kuoli vasta lähes 94 vuoden korkeassa iässä helmikuun lopulla 1806. Haudattiin "Haapaniemen hautaan".

II Lapset
Henrik. Syntynyt 17.09.1738 Kisko,Viiari. Kastettu 17.09.1738 Kisko. Kuollut 1739 Kisko.
Henrik. Syntynyt 10.12.1739 Kisko,Viiari. Kastettu 12.12.1739 Kisko.
David. Syntynyt 24.12.1742 Kisko,Viiari. Kastettu 24.12.1742 Kisko.
Helena Viman. Syntynyt 23.08.1746 Kisko,Viiari. Kuollut 23.05.1819 Kisko,Viiari. Taulu 2.
Justina Wiman. Syntynyt 20.04.1749 Kisko,Viiari. Taulu 3.
Elias. Syntynyt 16.02.1755 Kisko,Viiari. Rusthollari. Taulu 4.
Taulu 2
(Taulusta 1)
II. Helena Viman. Syntynyt 23.08.1746 Kisko,Viiari. Kastettu 25.08.1746 Kisko. Kuollut 23.05.1819 Kisko,Viiari. Helenan ensimmäinen puoliso, Gustaf Bange, oli hänen pikkuserkkunsa. Asui 1810-luvulla Kiskon Viiarin rusthollissa, josta muutti 1811 Pöytyälle rippikirjaan merkityn tiedon perusteella.

Toinen puoliso, Bertil Fagerström, kuoli Someron kappalaisena. Isä Taulu 1. –Puoliso 1:o 26.09.1770 Kisko Gustaf Bange. Syntynyt 16.12.1739 Salo,Kistola. Kastettu 17.12.1739 Salo. Kuollut 08.08.1780 Mynämäki. Lukkari,pedagogi,saarnaaja. Turun katedraalikoulun oppilas 22.2.1757 (in cl. conrect., Uskell. 16 ann.) - 23.6.1759 (examen). lioppilas Turussa 25.6.1759 [Bange] Gustav. Austr _ 464. Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 12.12.1772. ihitty papiksi Turun hiippakunnassa 16.12.1772. Mynämäen lukkari ja pitäjänpedagogi 1769, pedagogi ja saarnaajasiellä 1772. li puolisonsa, Helena Wimanin pikkuserkku. –Puoliso 2:o 1781 Mynämäki Bertil Fagerström. Syntynyt 06.11.1746 Mietoinen. Kuollut 23.11.1807 Somero. Kappalainen. Vht: Mietoisten Hiippavuoren kylässä asunut sotamies Bertil Jakoobsson Sundman (k. 1790) ja Maria Eriksdotter. Turun katedraalikoulun oppilas 24.5.1761 (in cl. infim., Barthoomaeus Mietenius) - 4.6.1772 (examen, Bartholom. Fagerström). Yllioppilas Turussa 4.6.1772 [Fagerström] Barth. Bor. _ 534. Boreaalisen osakunnan jäsen 4.6.1772 A:o 1772: Junii d: 4: Barth: Fagerström. natus 1746. Sacris initiatus 1781. Pædagogus in Wirmo 1782. Sacellanus in Oripää 1799. et in Somero 1805. Obiit 1807. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 31.5.1781. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 6.6.1781. Mynämäen kappalaisen apulainen 1781, pitäjänpedagogi 1782. Oripään kappalainen 1799, Someron 1805.
III Lapset
1: Gustava Bange. Syntynyt 29.07.1771 Mynämäki, Lukkarinmäki. Kastettu 02.08.1771 Mynämäki. Asui vielä 1800-luvun alussa äitinsä ja isäpuolensa perheessä Someron kappalaisen talossa.
1: Gustaf Bange. Syntynyt 02.10.1773 Mynämäki,Lukkarinmäki. Kastettu 05.10.1773 Mynämäki.
1: Helena Bange. Syntynyt 29.06.1775 Mynämäki,Lukkarinmäki. Kastettu 30.06.1775 Mynämäki. Kuollut 1775 Kisko.
1: Fredrika Bange. Syntynyt 29.06.1775 Mynämäki,Lukkarinmäki. Kastettu 30.06.1775 Mynämäki.
1: Johanna Bange. Syntynyt 21.02.1777 Mynämäki,Lukkarinmäki. Kastettu 22.02.1777 Mynämäki.
1: Jonas Bange. Syntynyt 31.01.1779 Mynämäki,Lukkarinmäki. Kastettu 03.02.1779 Mynämäki.
2: Adamus Fagerström. Syntynyt 12.05.1782 Mynämäki,Lukkarinmäki. Kastettu 13.05.1782 Mynämäki.
2: Isaac Fagerström. Syntynyt 1784. Vänrikki.
2: Lovisa Fagerström. Syntynyt 01.08.1790 Mynämäki,Lukkarinmäki. Kastettu 02.08.1790 Mynämäki. Asui 1810-luvulla Kiskon Viiarin Sepän rusthollissa.
Taulu 3
(Taulusta 1)
II. Justina Wiman. Syntynyt 20.04.1749 Kisko,Viiari. Kastettu 23.04.1749 Kisko. Gabriel Karbergin kuoltua nai samaa ammattia harjoittaneen Simo Levonin. Isä Taulu 1. –Puoliso 1:o Gabriel Karberg. Syntynyt 23.07.1746. Kuollut 01.08.1778 Tammisaari. Asui perheineen Tammisaaren kaupungissa. Ammatiltaan kaakeliuunimestari.

Vanhemmat tammisaarelainen rakuuna Gabriel Carlberg ja vaimonsa Ingeborg Jacobsdotter. Perhe asui Odensössä. –Puoliso 2:o Simo Levon. Syntynyt 1747. Kuollut 22.10.1792 Tammisaari. Kaakeliuunimestari. Toimi kaakeliuunimestarina kuten puolisonsa ensimmäinenkin mies.
III Lapset
1: Henrik Karberg. Syntynyt 06.10.1769 Tammisaari. Kastettu 08.10.1769 Tammisaari.
1: Gabriel Karberg. Syntynyt 24.02.1771 Tammisaari. Kastettu 24.02.1771 Tammisaari.
1: Gustaf Karberg. Syntynyt 14.02.1773 Tammisaari. Kastettu 15.02.1773 Tammisaari. Isänsä tavoin työskenteli Tammisaaren kaupungissa kaakelinuunintekijänä. Kaakeliuunintekijä. –Puoliso 30.01.1798 Tammisaari Eva Maria Ekqvist. Syntynyt 20.12.1777 Tammisaari. Oli naimisissa Gustaf Karbergin kanssa ja tämän kuoltua muutti Nummen pitäjään, Heijalan kylään.
Vanhemmat Johan Ekqvist ja Rebecka Kreij.
1: Erik Johan Karberg. Syntynyt 09.05.1775 Tammisaari. Kastettu 11.05.1775 Tammisaari.
1: Anna Greta Karberg. Syntynyt 01.12.1776 Tammisaari. Kastettu 01.12.1776 Tammisaari. Kuollut 1777 Tammisaari.
1: Karl Karberg. Syntynyt 01.12.1776 Tammisaari. Kastettu 01.12.1776 Tammisaari. Kuollut 03.12.1776 Tammisaari.
2: Helena Elisabet Levon. Syntynyt 08.12.1779 Tammisaari. Kastettu 10.12.1779 Tammisaari. Kuollut 1781 Tammisaari.
2: Justina Levon. Syntynyt 11.06.1782 Tammisaari. Kastettu 12.06.1782 Tammisaari.
2: Gustava Levon. Syntynyt 11.06.1782 Tammisaari. Kastettu 12.06.1782 Tammisaari.
2: Simo Levon. Syntynyt 14.08.1784 Tammisaari. Kastettu 15.08.1784 Tammisaari.
2: Gustava Elisabet Levon. Syntynyt 20.11.1787 Tammisaari. Kastettu 21.11.1787 Tammisaari.
2: Johan Robert Levon. Syntynyt 06.06.1793 Tammisaari. Kastettu 08.06.1793 Tammisaari.
Taulu 4
(Taulusta 1)
II. Elias. Syntynyt 16.02.1755 Kisko,Viiari. Kastettu 16.02.1755 Kisko. Rusthollari. Kiskon pitäjän Viiarin kylän Sepän rusthollin isäntä ainakin vuoosina 1779-1802. Isä Sepän edellinen isäntä Henrik Henriksson ja äiti Lena Michesdotter. Isä Taulu 1. –Puoliso 30.06.1778 Kisko Esther. Syntynyt 04.12.1755 Kisko,Honkapyöli. Kastettu 07.12.1755 Kisko. Kuollut 05.04.1813 Kisko,Viiarin. Rusthollarin tytär Kiskon Honkapyölin Pamsin talosta.

III Lapset
Henric Viman. Syntynyt 26.05.1779 Kisko,Viiari. Kuollut 23.11.1822 Kisko,Viiari. Rusthollari. Taulu 5.
Elias Viman. Syntynyt 07.10.1781 Kisko,Viiari. Talollinen. Taulu 15.
Christina Viman. Syntynyt 12.05.1784 Kisko,Viiari.
Helena Viman. Syntynyt 12.05.1784 Kisko,Viiari. Taulu 19.
Eva. Syntynyt 22.10.1789 Kisko,Viiari. Kuollut 05.03.1790 Kisko,Viiari.
Israel. Syntynyt 26.03.1792 Kisko,Viiari. Kuollut 19.05.1792 Kisko,Viiari.
Gustava Viman. Syntynyt 06.05.1799 Kisko, Viiari. Taulu 24.
Taulu 5
(Taulusta 4)
III. Henric Viman. Syntynyt 26.05.1779 Kisko,Viiari. Kastettu 28.05.1779 Kisko. Kuollut 23.11.1822 Kisko,Viiari. Rusthollari. Kiskon Viiarin kylän Sepän talon rusthollari, leskimies mennessäään naimisiin Maja Stinan kanssa. Ensimmäinen puoliso oli ollut Regina Ericsdotter Toijan Melleritalosta. Isä Taulu 4. Maja Stina. Syntynyt 17.05.1788 Suomusjärvi,Hintsala. Kastettu 18.05.1788 Suomusjärvi. Isä Suomusjärven Hintsalan Sipulin talollinen. Maja Stinan toinen puoliso Henrik Vimanin kuoleman jälkeen oli iskon Honkapyölin rusthollari Gabriel Efraimsson Hammar. Regina Meller. Syntynyt 29.10.1774 Kisko,Toija. Kastettu 02.11.1774 Kisko. Kuollut 27.04.1812 Kisko,Viiari. Haudattu 1812 Kisko. Rusthollarin tytär Kiskon pitäjän Toijan kylästä, Mellerin talosta. Kuoli huhtikuussa 1812, jonka jälkeen leski Henrik meni uudestaan naimisiin.

IV Lapset
2: Helena Wiman. Syntynyt 23.07.1801 Kisko,Wiiari. Kuollut 22.10.1852 Kisko. Taulu 6.
2: Henrik Viman. Syntynyt 30.10.1803 Kisko,Viiari. Kuollut 01.06.1833 Kisko,Viiari. Rusthollari. Taulu 11.
2: Juho Viman. Syntynyt 21.06.1806 Kisko, Viiari, Seppä. Kuollut Halvaus 20.07.1852 Kisko, Viiari, Seppä. Rusthollari. Taulu 12.
2: Alexander Wiman. Syntynyt 28.02.1812 Kisko,Wiiari. Kastettu 01.03.1812 Kisko.
1: David Wiman. Syntynyt 31.05.1814 Kisko,Viiari. Rusthollari. Taulu 14.
1: Efraim Viman. Syntynyt 05.02.1816 Kisko,Viiari. Kastettu 08.02.1816 Kisko. Kuollut 23.09.1821 Kisko,Viiari.
1: Gustaf Viman. Syntynyt 22.10.1817 Kisko,Wiari.
1: Gustava Viman. Syntynyt 31.07.1819 Kisko,Viiari. Kuollut 06.05.1823 Kisko,Viiari.
1: Fredrica Wilhelmina Viman. Syntynyt 11.02.1821 Kisko,Wiari.
Taulu 6
(Taulusta 5)
IV. Helena Wiman. Syntynyt 23.07.1801 Kisko,Wiiari. Kastettu 23.07.1801 Kisko. Kuollut 22.10.1852 Kisko. Isä Kiskon Viiarin kylän rusthollari Henrik Viman. uolinaika hautakivestä. Isä Taulu 5. –Puoliso 22.07.1824 Kisko Johan Domander. Syntynyt 21.06.1797 Kisko,Ylettylä. Kastettu 24.06.1797 Kisko. Kuollut 28.05.1857 Kisko,Ylettylä. Haudattu 1857 Kisko. Rusthollari. Isänsä jälkeen Kiskon Ylettylän kylän Kautmäen rusthollarina. Kuolinaika rippikirjasta.

V Lapset
Johan Domander. Syntynyt 18.05.1825 Kisko,Ylettylä. Rusthollari. Taulu 7.
Fredrika Wilhelmina Domander. Syntynyt 13.09.1826 Kisko,Ylettylä. Kastettu 14.09.1826 Kisko. –Puoliso 22.11.1866 Kisko Efraim Åstedt. Syntynyt 08.12.1833 Kisko,Viiari. Kastettu 10.12.1833 Kisko. Talollinen. Kiskon Viiarin kylän Pellin talollinen isänsä jälkeen viimeistään 1860-luvulta lähtien.
Henrik. Syntynyt 04.10.1828 Kisko,Ylettylä. Kastettu 05.10.1828 Kisko.
Arvid Domander. Syntynyt 31.08.1833 Kisko,Ylettylä. Taulu 8.
Karl Domander. Syntynyt 24.01.1837 Kisko,Ylettylä. Talollinen. Taulu 10.
Helena Serafia Domander. Syntynyt 26.09.1839 Kisko,Ylettylä. Kastettu 29.09.1839 Kisko.
Gustava Carolina Domander. Syntynyt 27.03.1842 Kisko,Ylettylä. Kastettu Kisko.
Gustaf Robert Domander. Syntynyt 27.03.1842 Kisko,Ylettylä. Kastettu Kisko.
Taulu 7
(Taulusta 6)
V. Johan Domander. Syntynyt 18.05.1825 Kisko,Ylettylä. Kastettu 22.05.1825 Kisko. Rusthollari. Isänsä jälkeen Kiskon Ylettylän kylän Kautmäen talon rusthollari. Äiti Taulu 6. –Puoliso 30.12.1858 Kisko Gustava Pihlstedt. Syntynyt 05.09.1831. Kiskon Ylettylän kylän Åvikin talon kasvattitytär. Oli tullut Suomusjärveltä Ylettylän Pitkän rusthollin piiaksi vuonna 1849 ja sieltä edelleen Åvikiin. Rippikirjan antamalla päivämäärällä ei Kiskon tai Suomusjärven astetuista löydy sopivaa henkilöä.

VI Lapset
Henrik Johan Domander. Syntynyt 31.07.1860 Kisko,Ylettylä. Kastettu Kisko.
Ida Wilhelmina Domander. Syntynyt 25.04.1862 Kisko,Ylettylä. Kastettu Kisko.
Aleksandra Matilda Domander. Syntynyt 27.05.1864 Kisko,Ylettylä. Kiskon Ylettylän Kautmäen rusthollarin tytär. –Puoliso Antti Anders Axel Tenlenius. Syntynyt 1861 Kisko,Ylettylä. Kiskon Ylötkylän Myötmäen isäntä isänsä jälkeen 1886-1894.
Taulu 8
(Taulusta 6)
V. Arvid Domander. Syntynyt 31.08.1833 Kisko,Ylettylä. Kastettu 01.09.1833 Kisko. Äiti Taulu 6. –Puoliso 26.09.1861 Kisko Erika Vilhelmina Sortell. Syntynyt 09.06.1830 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 10.06.1830 Kisko. Talollisen tytär Kiskon pitäjän Sortilan kylän Ylhäisiltä. Oli syntynyt Lapinkylän Sortilla. Isä talollinen Erik Michelsso, äiti Anna Greta Isaksdotter.

VI Lapset
Karl August Domander. Syntynyt 09.06.1862 Kisko,Sortila. Kastettu Kisko.
Ida Maria Impivaara. Syntynyt 25.03.1865 Kisko,Sorttila. Kuollut 14.12.1939. Taulu 9.
Taulu 9
(Taulusta 8)
VI. Ida Maria Impivaara. Syntynyt 25.03.1865 Kisko,Sorttila. Kastettu 27.03.1865 Kisko. Kuollut 14.12.1939. Kotoisin Kiskon Sorttilan kylän Ylhäisten talosta. Domander. Isä Taulu 8.

VII Lapset
Helga Impivaara. Syntynyt 03.06.1904 Kisko. Domander.
Helmi Impivaara. Syntynyt 03.06.1904 Kisko.
Taulu 10
(Taulusta 6)
V. Karl Domander. Syntynyt 24.01.1837 Kisko,Ylettylä. Kastettu 26.01.1837 Kisko. Talollinen. Suomusjärven Kitulan kylän Alhaisten talollinen. Äiti Taulu 6. –Puoliso 21.05.1867 Kisko Edla Josefa Wiman. Syntynyt 28.09.1837 Kisko,Kavasto. Kastettu 01.10.1837 Kisko. Rusthollari David Wiman tytär Kiskon pitäjän Kavaston kylän Uusikylän talosta. Katso myös 14.

VI Lapset
Karl Kustaa Domander. Syntynyt 09.06.1867 Suomusjärvi,Kitula. Kastettu 11.06.1867 Suomusjärvi. Kuollut 11.07.1868 Suomusjärvi,Kitula. Haudattu 1868 Suomusjärvi.
Ida Serafina Domander. Syntynyt 28.04.1869 Suomusjärvi,Kitula. Kastettu 30.04.1869 Suomusjärvi. Kuollut 27.03.1870 Suomusjärvi,Kitula. Haudattu 1870 Suomusjärvi.
Ida Mariana Domander. Syntynyt 26.04.1871 Suomusjärvi,Kitula. Kastettu 30.04.1871 Suomusjärvi.
Taulu 11
(Taulusta 5)
IV. Henrik Viman. Syntynyt 30.10.1803 Kisko,Viiari. Kastettu 30.10.1803 Kisko. Kuollut 01.06.1833 Kisko,Viiari. Haudattu 1833 Kisko. Rusthollari. Isänsä jälkeen Kiskon Viiarin Sepän talon rusthollarina. Henrikin kuoltua nuorena tuli uudeksi isännäksi hänen veljensä Johan, joka samalla nai hänen leskensä. Isä Taulu 5. –Puoliso 19.07.1832 Sammatti Maria Henrika Bergman. Syntynyt 23.04.1812 Sammatti,Lohilampi. Kastettu 26.04.1812 Sammatti. Kuollut 15.04.1906 Kisko. Oli ensin naimisissa kahden veljeksen kanssa peräkkäin, Henrik ja Johan Vimanin. He olivat vuorollaan Kiskon Viiarin kylän Pelliin talon rusthollareita. Näiden molempien kuoltua oli kolmannessa aviossaan naimisissa mm. Kiskon kappalaisena toimineen Johan Nils Henrikssonin kanssa. Katso myös 12 , 12 , 12 , 12 , 12 , 12 , 12.

V Lapset
Henrica Christina Viman. Syntynyt 22.07.1833 Kisko, Viiari, Seppä. Kuollut 20.03.1834 Kisko, Viiari, Seppä.
Taulu 12
(Taulusta 5)
IV. Juho Viman. Syntynyt 21.06.1806 Kisko, Viiari, Seppä. Kastettu 22.06.1806 Kisko. Kuollut Halvaus 20.07.1852 Kisko, Viiari, Seppä. Rusthollari. Kiskon Viiarin Sepän talon rusthollari isänsä jälkeen. Vaimo Maria oli ensin naimisissa Juhon veljen, Henrikin kanssa.Juho kuoltua Maria nai Kiskon kappalaisena toimineen Johan Nils Henrikssonin. Isä Taulu 5. –Puoliso 09.10.1834 Kisko Maria Henrika Bergman. Syntynyt 23.04.1812 Sammatti,Lohilampi. Kastettu 26.04.1812 Sammatti. Kuollut 15.04.1906 Kisko. Oli ensin naimisissa kahden veljeksen kanssa peräkkäin, Henrik ja Johan Vimanin. He olivat vuorollaan Kiskon Viiarin kylän Pelliin talon rusthollareita. Näiden molempien kuoltua oli kolmannessa aviossaan naimisissa mm. Kiskon kappalaisena toimineen Johan Nils Henrikssonin kanssa. Katso myös 11.

V Lapset
Eric Johan Wiman. Syntynyt 13.05.1835 Kisko,Viiari. Kuollut 05.01.1910 Kisko. Taulu 13.
Gustaf Adolf Wiman. Syntynyt 05.11.1837 Kisko,Viiari. Kastettu 06.11.1837 Kisko. Kuollut 31.05.1912 Kisko. Oli mukana suunnittelemassa ja perustamassa Kiskon Säästöpankkia. Toimi pankin hallituksen jäsenenä 1889-97. Kiskon kunnallislautakunnan esimies, maanviljelijä. Toimi myös Säästöpankin isännisstön puheenjohtajana 1889. Kuolinaika Kiskon kirkkomaalla vielä ainakin vuonna 1942 olleenhautakiven mukaan.
Gustava Josefa Wiman. Syntynyt 31.12.1839 Kisko,Wiiari. Kastettu 03.01.1840 Kisko. Kuollut 01.03.1908 Kisko.
August Wilhelm Wiman. Syntynyt 31.03.1843 Kisko,Viiari. Kastettu 06.04.1843 Kisko. Kuollut 17.01.1903 Kisko. Augustin ja hänen vaimonsa Hildan hautakivi on Kiskon hautausmaaalla (kesä 2006). Kuolinaika hautakivestä. Kivessä syntymäajaksi merkitty kastepäivä. –Puoliso Hilda Eeriikka. Syntynyt 27.06.1854 Kisko,Jyly. Kastettu 28.06.1854 Kisko. Kuollut 20.04.1923 Kisko. Isä Kiskon Jylyn kylän Jaakkolan talon Tuohiaron torppari Johan Fredrik Grönmark, äiti Wilhelmina Lindström.
Mathilda Alexandra Wiman. Syntynyt 20.11.1845 Kisko,Wiiari. Kastettu 30.11.1845 Kisko. –Puoliso 06.11.1873 Kisko Thomas Wilhelm Löfroos. Syntynyt 21.12.1836 Perniö,Lehtiniittu. Kastettu 21.12.1836 Perniö. Rusthollari. Rusthollarin poika Perniön Lehtiniitulta.
Carl Victor Wiman. Syntynyt 24.03.1848 Kisko,Wiiari. Kastettu 26.03.1848 Kisko.
Mauritz Richard Wiman. Syntynyt 23.12.1849 Kisko,Wiiari. Kastettu 07.01.1850 Kisko.
Taulu 13
(Taulusta 12)
V. Eric Johan Wiman. Syntynyt 13.05.1835 Kisko,Viiari. Kastettu 17.05.1835 Kisko. Kuollut 05.01.1910 Kisko. Isä Taulu 12. –Puoliso 10.01.1878 Kisko Sofia Carolina Hagelberg. Syntynyt 24.11.1848 Kisko,Toija. Kuollut 27.05.1924 Kisko.

VI Lapset
Martta Aleksandra Viima. Syntynyt 10.09.1875 Kisko. Kuollut 08.04.1952 Kisko.
Julia Maria Viman. Syntynyt 16.02.1879 Kisko. Kuollut 12.09.1948 Kisko. Kansakoulun opettaja.
Johan Reinhold Wiman. Syntynyt 16.07.1881 Kisko. Kuollut 26.08.1940 Kisko.
Lydia Viima. Syntynyt 22.05.1884 Kisko. Kuollut 12.02.1973 Helsinki. Muutti naimattomana Helsinkiin vuonna 1930.
Johan Emil Viima. Syntynyt 08.04.1887 Kisko.
Taulu 14
(Taulusta 5)
IV. David Wiman. Syntynyt 31.05.1814 Kisko,Viiari. Rusthollari. Kiskon Kavaston Uusikylän rusthollari. Hänen isänsä oli ollut Viiiarin Sepän rusthollin isäntä Davidin syntyessä. David ja vaimo Hedvig olivat kaukaista sukua toisilleen mm. Suousjärven Arpalahden ja Kiskon Leilän von Lund- sukujen kautta. Isä Taulu 5. –Puoliso 10.07.1834 Kisko Hedvig Salonius. Syntynyt 18.03.1816 Suomusjärvi,Salittu.

V Lapset
David Wiman. Syntynyt 22.02.1835 Kisko,Kavasto.
Edla Josefa Wiman. Syntynyt 28.09.1837 Kisko,Kavasto. Kastettu 01.10.1837 Kisko. Rusthollari David Wiman tytär Kiskon pitäjän Kavaston kylän Uusikylän talosta. –Puoliso 21.05.1867 Kisko Karl Domander. Syntynyt 24.01.1837 Kisko,Ylettylä. Talollinen. Katso myös 6 , 10 , 10 , 10.
Helena Gustava Wiman. Syntynyt 14.08.1839 Kisko,Kavasto.
Carl Robert Wiman. Syntynyt 24.01.1842 Kisko,Kavasto.
Matilda Erika Wiman. Syntynyt 24.02.1844 Kisko,Kavasto.
Lovisa Wilhelmina Wiman. Syntynyt 27.03.1846 Kisko,Kavasto.
Erika Wilhelmina Wiman. Syntynyt 17.09.1849 Kisko,Kavasto.
Amanda Wiman. Syntynyt 23.11.1852 Kisko,Kavasto.
Taulu 15
(Taulusta 4)
III. Elias Viman. Syntynyt 07.10.1781 Kisko,Viiari. Talollinen. Kiskon pitäjän Viiarin kylän Hannun talon isäntä 1800-luvun alkupuolella. Isä Taulu 4. –Puoliso 01.07.1802 Kisko Johanna Wiman. Syntynyt 24.11.1781 Kisko,Viiari. Kastettu 25.11.1781 Kisko. Kuollut 1814 Kisko,Viiari. Haudattu 1814 Kisko. Suutari ja talollinen Gustaf Wimanin tytär Kiskon Viiarin kylästä.

IV Lapset
Henrik Wiman. Syntynyt 25.09.1802 Kisko,Viiari. Torppari,itsellinen. Taulu 16.
Elias Wiman. Syntynyt 10.03.1804 Kisko,Viiari. Talollinen. Taulu 18.
Johan Wiman. Syntynyt 15.02.1806 Kisko,Viiari. Kastettu 16.02.1806 Kisko.
David Wiman. Syntynyt 30.03.1808 Kisko,Viiari. Kastettu 01.04.1808 Kisko.
Emanuel Wiman. Syntynyt 07.05.1811 Kisko,Viiari. Kastettu 08.05.1811 Kisko.
Eva Kaisa Wiman. Syntynyt 08.03.1814 Kisko,Viiari. Kastettu 09.03.1814 Kisko.
Taulu 16
(Taulusta 15)
IV. Henrik Wiman. Syntynyt 25.09.1802 Kisko,Viiari. Kastettu 26.09.1802 Kisko. Torppari,itsellinen. Asui torpparina Kiskon Kurkelan Arkkilassa ja itsellisenä kotitalossaan Viiarin Hannussa. Työskenteli myös renkinä Toijan sahalla. Isä Taulu 15. –Puoliso 04.12.1821 Kisko Maria. Syntynyt 17.12.1797 Kisko,Kurkela. Kastettu 18.12.1797 Kisko. Torppari Simo Michelssonin tytär Kiskon Kurkelan kylän Arkkilan rusthollista. Äiti Kaisa Eriksdotter. Simon isä oli Suomusjärven Koorlan kylän Hiiren isäntä ja Kaisaoli sotilaan leski Kurkelan Nummilasta. Heidät oli vihitty 30.9.1791. Simon toinen vaimo oli 14.10.1810 Liuhdon piika Eva Flink.

V Lapset
Gustava Wiman. Syntynyt 22.02.1822 Kisko, Viiari. Taulu 17.
Ulrika Wiman. Syntynyt 24.08.1824 Kisko,Viiari. Kastettu 25.08.1824 Kisko.
Eva Stina Wiman. Syntynyt 06.02.1827 Kisko,Viiari. Kastettu 07.02.1827 Kisko.
Johan Wiman. Syntynyt 14.06.1829 Kisko,Viiari. Kastettu 15.06.1829 Kisko.
Gustaf Wiman. Syntynyt 24.02.1835 Kisko,Kurkela. Kastettu 26.02.1835 Kisko.
Taulu 17
(Taulusta 16)
V. Gustava Wiman. Syntynyt 22.02.1822 Kisko, Viiari. Kastettu 23.02.1822 Kisko. Isä Taulu 16. –Puoliso Gustaf Berg. Syntynyt 09.11.1833 Tammisaari, Leksvall. Vanhemmat Tammisaaren Leksvallin torppari Fredrik Berg ja hänen 2. vaimonsa Lovisa Matsdotter.

VI Lapset
Edla Sofia Wiman. Syntynyt 07.07.1846 Kisko,Toija. Kastettu 09.07.1846 Kisko. Kuollut 1848 Kisko,Toija.
Taulu 18
(Taulusta 15)
IV. Elias Wiman. Syntynyt 10.03.1804 Kisko,Viiari. Kastettu 11.03.1804 Kisko. Talollinen. Kiskon pitäjän Viiarin kylän Hannun talon isäntä ainakin vuosina1830-1842. Isä Taulu 15. –Puoliso 07.01.1830 Sammatti Ulrika Olin. Syntynyt 17.07.1801 Sammatti, Haarjärvi. Vanhemmat Sammatin Haarjärven Nikun isäntä Anders Johansson ja vaimonsa Sofia Henriksdotter.

V Lapset
Henrik Johan Robert Wiman. Syntynyt 29.11.1830 Kisko,Wiiari.
Henrik Johan Wiman. Syntynyt 14.11.1832 Kisko,Wiiari.
Wilhelmina Wiman. Syntynyt 22.01.1835 Kisko,Wiiari.
Elias Wiman. Syntynyt 27.07.1836 Kisko,Wiiari.
Henrika Wiman. Syntynyt 17.06.1838 Kisko,Wiiari. Kastettu 20.06.1838 Kisko.
Ulrika Seraphina Wiman. Syntynyt 30.08.1840 Kisko,Wiiari.
Lapsi Wiman. Syntynyt 03.07.1842 Kisko,Wiiari. Sukupuoleltaan ja nimeltään tuntematon lapsi.
Taulu 19
(Taulusta 4)
III. Helena Viman. Syntynyt 12.05.1784 Kisko,Viiari. Ensimmäisen puolisonsa kuoltua meni vuonna 1817 naimisiin renki David Johanssonin kanssa, joka asui vihittäessä Metsolan kylästä. Isä Taulu 4. –Puoliso 1:o 18.10.1804 Kisko Johan Brandt. Syntynyt 01.04.1783 Kisko,Tieksmäki. Kastettu 04.04.1783 Kisko. Kuollut 1816 Kisko,Tieksmäki. Talollinen. Isänsä Petter Arvidssonin jälkeen Kiskon Tieksmäen kylän Lampolaan talon isäntä. iti Maria Henriksdotter. Johanin kuoltua otti talon haltuunsa hänen veljensä Daniel Brant. David. Syntynyt 15.07.1790 Kisko,Kaukuri. Kuollut 12.12.1840 Kisko,Tieksmäki. Renki,torppari. Avioliiton myötä tuli Kiskon Tieksmäen Lampolan talon Ylöspakan torppariksi. Kotoisin Kiskon Kaukurin kylän Härän l. Härjäisen talon torpast. Isä Johan Johansson, äiti Kaisa Pehrsdotter.

IV Lapset
1: Lovisa. Syntynyt 29.09.1805 Kisko, Tieksmäki, Brandt. Taulu 20.
1: Johan. Syntynyt 28.11.1807 Kisko,Tieksmäki.
1: Arvid. Syntynyt 27.07.1810 Kisko,Tieksmäki.
2: David. Syntynyt 07.10.1817 Kisko,Tieksmäki.
2: Gustava. Syntynyt 25.06.1821 Kisko,Tieksmäki. Taulu 23.
2: Wilhelmina. Syntynyt 14.08.1824 Kisko,Tieksmäki.
Taulu 20
(Taulusta 19)
IV. Lovisa. Syntynyt 29.09.1805 Kisko, Tieksmäki, Brandt. Kastettu 02.10.1805 Kisko. Kiskon Tieksmäen Brandtin talollisen, Johan Petterssonin ja vaimonsa Lena Eliasdotterin tytär. Äiti Taulu 19. –Puoliso 28.06.1827 Kisko Daniel Hammar. Syntynyt 31.08.1800 Kisko,Honkapyöli. Kastettu 01.09.1800 Kisko. Lampuoti. Kiskon Uusikylän Kreivin talon lampuoti vuodesta 1827 vuoteen 1848.

Tämän jälkeen Kirkkojärven vastakkaisella puolella sijainneen Marjaniemen yksinäistalon lampuotina.
V Lapset
Wilhelmina Hammar. Syntynyt 12.06.1828 Kisko,Kaukuri. Taulu 21.
Johan Wilhelm Hammar. Syntynyt 27.06.1830 Kisko,Kaukuri. Kastettu 28.06.1830 Kisko. Renkivouti. Kiskon Pappilan renkivoutina ainakin 1860-luvun puolivälissä. –Puoliso 27.10.1864 Kisko Gustava Sofia Grönberg. Syntynyt 17.04.1843 Kisko,Toija. Kastettu 17.04.1843 Kisko. Kiskon Kirkonkylän Vikarsin tilanvuokraajan tytär. Isä Johan Gustaf oli tosin ollut Toijan Mommolan torpparina Gustava Sofian syntymän aikaan. Äiti Stina Kaisan edellinen puoliso oli ollut Lapinkylän Sortin torppari Johan Gabriel Ajström ja Stina itse oli kotoisin Sortin talosta.
Engla Lovisa Hammar. Syntynyt 27.09.1832 Kisko,Uusikylä. Kuollut 1865 Kisko,Kajala. Taulu 22.
Karl Fredrik Hammar. Syntynyt 31.01.1835 Kisko,Uusikylä. Kastettu 01.02.1835 Kisko.
Gustaf Mauritz Hammar. Syntynyt 27.01.1837 Kisko,Uusikylä. Kastettu 29.01.1837 Kisko.
Gustava Charlotta Hammar. Syntynyt 15.07.1839 Kisko, Uusikylä, Kreivi. Kastettu 17.07.1839 Kisko. Kuollut 1844 Kisko, Uusikylä, Kreivi.
David Severin Hammar. Syntynyt 18.11.1841 Kisko,Uusikylä. Kastettu 21.11.1841 Kisko. Kuollut 26.01.1910 Kisko. Haudattu 1910 Kisko,Kirkkomaa. Metsänvartija,muonarenki. Vihkimisen aikaan vuonna 1870 oli Kiskon Toijan kylän Mommolan kartanon muonarenkinä.
Toimi Kiskossa myös metsänvartijana.
Haudattu Kiskon kirkkomaalle, jossa hänen hautakivensä on vielä tänä päivänä (30.05.2006). –Puoliso 11.10.1870 Kisko Wilhelmina Tranberg. Syntynyt 17.12.1837 Kisko,Kurkela. Kastettu 18.12.1837 Kisko. Piika. Vihkimisen aikaan vuonna 1870 oli piikana Kiskon Toijan kylän Mommolan kartanossa.
Arvid Edvard Hammar. Syntynyt 30.05.1844 Kisko,Uusikylä. Kastettu 02.06.1844 Kisko.
Erika Charlotta Hammar. Syntynyt 26.07.1847 Kisko, Uusikylä, Kreivi. Kastettu 01.08.1847 Kisko. Kuollut 04.01.1848 Kisko, Uusikylä, Kreivi.
Taulu 21
(Taulusta 20)
V. Wilhelmina Hammar. Syntynyt 12.06.1828 Kisko,Kaukuri. Isä Daniel oli Wilhelminan vihkimisen aikaan Kiskon Marjaniemen lampuotina. Äiti Taulu 20. –Puoliso 05.10.1848 Kisko Gustaf. Syntynyt 02.11.1823 Kisko,Haapaniemi. Kastettu 02.11.1823 Kisko. Lampuoti. Isänsä jälkeen Kiskon Haapaniemen kylän Vähä-Kiskon talon lampuoti.

VI Lapset
Erika Charlotta. Syntynyt 16.12.1849 Kisko,Haapaniemi. Kastettu 23.12.1849 Kisko.
Mathilda Josephina. Syntynyt 03.07.1851 Kisko,Haapaniemi. Kastettu 06.07.1851 Kisko.
Taulu 22
(Taulusta 20)
V. Engla Lovisa Hammar. Syntynyt 27.09.1832 Kisko,Uusikylä. Kuollut 1865 Kisko,Kajala. Engla Lovisalle ja Alexanderille syntyi kaksi lasta, tyttö ja pooika, kuolleina 17.9.1862 ja 26.9.1864. Engla Lovisan vanhemmat olivat talollinen Daniel Hammar ja vaimnsa Lovisa Brandt. Hänen avioton tyttärensä Florentir asui Alexanderin perheessä ja hänet on merkitty rippikirjoihin ruotuvaivaiseksi. Engla oli kaukaista sukua Aleksanterin tyttärenpojan, Sulo Vuorelan puolisolle, Esteri Verholalle. Äiti Taulu 20. Aleksanteri. Syntynyt 31.07.1832 Kisko,Kajala. Kastettu 31.07.1832 Kisko. Kuollut 18.10.1906 Kisko. Haudattu 1906 Kisko. Lampuoti. Kiskon Kajalan kylän Tinon puolen manttaalin rälssitalon lampuoti 1866-1905. Perunkirjoitus pidetty 25.9.1907. Halikko E c III : 12 , sivu 58.

VI Lapset
Florentir Hammar. Syntynyt 09.05.1859 Kisko,Haapaniemi. Kastettu 12.05.1859 Kisko. Kuollut 04.09.1917 Kisko. Merkitty kirkonkirjoissa ruotivaivaiseksi. Syntyi Haapaniemessä. Isä merkitty kirkonkirjoissa tuntemattomaksi. Asui Alexander Erkinpojan perheessä Kajalan kylän Tinon paikass.
Taulu 23
(Taulusta 19)
IV. Gustava. Syntynyt 25.06.1821 Kisko,Tieksmäki. Äiti Taulu 19. –Puoliso 28.12.1847 Kisko Johan Lagerström. Renki. Renkinä appensa torpassa, Kiskon pitäjän Tieksmäen Lampolan talon Ylöspakalla.

V Lapset
Vendla Gustava Lagerström. Syntynyt 10.04.1849 Kisko,Tieksmäki.
Johan Edvard Lagerström. Syntynyt 06.07.1851 Kisko,Tieksmäki. Kastettu 07.07.1851 Kisko.
Taulu 24
(Taulusta 4)
III. Gustava Viman. Syntynyt 06.05.1799 Kisko, Viiari. Kastettu 08.05.1799 Kisko. Isä Taulu 4. –Puoliso 17.10.1816 Kisko Daniel Brandt. Syntynyt 08.01.1791 Kisko,Tieksmäki. Kastettu 09.01.1791 Kisko. Kuollut 1850 Kisko, Tieksmäki, Lampola. Talollinen. Veljensä Johanin jälkeen Kiskon Tieksmäen Lampolan isäntä. Äiti Maria Henriksdotter oli rusthollarin tytär Kaukurin Uotilasta ja isä Petter Arvidsson oli ollut tilan isäntä ennen veljeksiä. Hänen sisarensa Lovisa (s.15.11.1794) oli naimisissa Suomusjärven Salitun Uudentalon rusthollari Saloniuksen kanssa.

Danielin lesken kuoltua tuli Lampolan uudeksi isännäksi Adolf Fredrik Ahllöf Halikosta.
IV Lapset
Lovisa Brandt. Syntynyt 09.11.1817 Kisko,Tieksmäki. Kastettu 10.11.1817 Kisko. Kuollut 1819 Kisko,Tieksmäki.
Johan Brandt. Syntynyt 06.04.1819 Kisko,Tieksmäki. Kastettu 09.04.1819 Kisko.
Gustava Brandt. Syntynyt 19.09.1827 Kisko,Tieksmäki. Taulu 25.
Lovisa Brandt. Syntynyt 22.02.1829 Kisko,Tieksmäki. Taulu 26.
Johan Brandt. Syntynyt 17.01.1832 Kisko,Tieksmäki. Kastettu 18.01.1832 Kisko.
Henrika Brandt. Syntynyt 11.10.1835 Kisko,Tieksmäki. Taulu 27.
Robert Brandt. Syntynyt 14.04.1837 Kisko,Tieksmäki. Talollinen. Taulu 28.
Helena Brandt. Syntynyt 12.09.1839 Kisko,Tieksmäki. Kastettu 14.09.1839 Kisko. –Puoliso 11.03.1858 Kisko Gustaf Salonius. Syntynyt 09.07.1829 Kisko,Kavasto. Kastettu 12.07.1829 Kisko. Rusthollari. Isänsä jälkeen Kiskon Kavaston kylän Satulamaakarin rusthollari.
Taulu 25
(Taulusta 24)
IV. Gustava Brandt. Syntynyt 19.09.1827 Kisko,Tieksmäki. Kastettu 20.09.1827 Kisko. Äiti Taulu 24. –Puoliso 11.10.1849 Kisko Johan Wilhelm. Syntynyt 03.02.1829 Perniö,Nurkkila. Kastettu 03.02.1829 Perniö. Talollinen. Perniön Nurkkilan kylän Alastalon isäntä 1850-luvulta lähtien. Isä Carl Carlsson, äiti Eva Stina Johansdotter.

V Lapset
Johan Wilhelm. Syntynyt 29.01.1855 Perniö,Nurkkila. Kastettu 29.01.1855 Perniö.
Olga Gustava. Syntynyt 03.12.1856 Perniö,Nurkkila. Kastettu 06.12.1856 Perniö.
Ida Maria. Syntynyt 18.09.1861 Perniö,Nurkkila. Kastettu 18.09.1861 Perniö.
Taulu 26
(Taulusta 24)
IV. Lovisa Brandt. Syntynyt 22.02.1829 Kisko,Tieksmäki. Kastettu 23.02.1829 Kisko. Äiti Taulu 24. –Puoliso 1:o 19.12.1854 Kisko Wilhelm Lindholm. Syntynyt 13.02.1810 Perniö,Lintilä. Kastettu 14.02.1810 Perniö. Kuollut 1873 Kisko,Toija. Rusthollari. Kiskon Toijan kylän Mellerin talon rusthollari 1850-luvulta lähttien. Isä Perniön Lintilän rusthollari Johan Johansson, äiti Greta Joansdotter. Josef Robert Frisk. Syntynyt 16.12.1823 Kisko,Pappila. Kastettu 17.12.1823 Kisko. Torppari. Isä Kiskon Pappilan renkivouti ja myöhemmin Toijan Mellerin torpppari Gabriel Michelsson ja äiti Lovisa Pehrsdotter. orppari Kiskon Toijan Mellerissä.

V Lapset
1: Matilda Lindholm. Syntynyt 16.11.1857 Kisko,Toija.
1: Sofia Lindholm. Syntynyt 1859 Kisko,Toija.
Taulu 27
(Taulusta 24)
IV. Henrika Brandt. Syntynyt 11.10.1835 Kisko,Tieksmäki. Kastettu 14.10.1835 Kisko. Äiti Taulu 24. Wilhelm Lindström. Syntynyt 02.11.1834 Kisko,Sillanpää. Kastettu 03.11.1834 Kisko. Talollinen. Kiskon Sorttilan kylän Sortin talon isäntä vuodesta 1857 lähtien. Isä Josef Johansson ja äiti Ulrika Simonsdotter Sillanpään talosta. Wilhelm oli kahdesti naimisissa, ensin Henrika Brandtin ja sittn Charlotta Sofia Hammarin kanssa.

V Lapset
Johan Robert Lindström. Syntynyt 28.11.1856 Kisko,Sorttila.
Alma Wilhelmina Lindström. Syntynyt 19.03.1859 Kisko,Sorttila.
Wilhelm Ferdinand Lindström. Syntynyt 31.10.1861 Kisko,Sorttila.
Taulu 28
(Taulusta 24)
IV. Robert Brandt. Syntynyt 14.04.1837 Kisko,Tieksmäki. Kastettu 15.04.1837 Kisko. Talollinen. Nummen pitäjän Järvenpään kylän Kiisken talon isäntä viimeistäänvuodesta 1859 alkaen. Äiti Taulu 24. –Puoliso 21.10.1858 Nummi Maria Wilhelmina Korenius. Syntynyt 05.04.1835 Nummi,Järvenpää. Kastettu 10.04.1835 Nummi. Isä Nummen Järvenpään Jukon talollinen Johan Korenius ja äiti Eva Stina Sjöberg.

V Lapset
Amanda Matilda Brandt. Syntynyt 04.08.1859 Nummi,Järvenpää. Kastettu 07.08.1859 Nummi.
Sofia Wilhelmina Brandt. Syntynyt 08.12.1860 Nummi,Järvenpää. Kastettu 09.12.1860 Nummi.
Maria Elvira Brandt. Syntynyt 29.08.1862 Nummi,Järvenpää. Kuollut keuhkokuume 03.05.1955 Nummi,Hyrsylä. Taulu 29.
Ida Karolina Brandt. Syntynyt 25.11.1864 Nummi,Järvenpää. Kastettu 27.11.1864 Nummi. –Puoliso 06.04.1886 Nummi Gustaf Ferdinand Domander. Syntynyt 01.10.1858 Pusula,Koisjärvi. Kastettu 04.10.1858 Pusula. Talollinen. Isänsä Kustaa Jaakko Domanderin jälkeen Pusulan Koisjärven kylänn Tuomolan talon isäntänä. li kahdesti naimisissa.
Alexandra Matilda Brandt. Syntynyt 03.05.1867 Nummi,Järvenpää. Kastettu 04.05.1867 Nummi.
Aurora Kristina Brandt. Syntynyt 23.06.1869 Nummi,Järvenpää. Kastettu 26.06.1869 Nummi.
Karl Robert Brandt. Syntynyt 27.04.1871 Nummi,Järvenpää. Kastettu 29.04.1871 Nummi.
Amanda Aurora Brandt. Syntynyt 14.04.1874 Nummi,Järvenpää. Kastettu 16.04.1874 Nummi.
Taulu 29
(Taulusta 28)
V. Maria Elvira Brandt. Syntynyt 29.08.1862 Nummi,Järvenpää. Kuollut keuhkokuume 03.05.1955 Nummi,Hyrsylä. Isä Robert Brandt oli kotoisin Kiskon Tieksmäen Lampolasta, mistä hän oli tullut Nummen Järvenpään Kiisken talolliseksi vuonna 1859. Isä Taulu 28. –Puoliso 05.03.1885 Nummi Elias Aleksander Himberg. Syntynyt 29.03.1857 Sammatti,Leikkilä. Kuollut vanhuuden heikkous 13.01.1946 Nummi,Hyrsylä. Vouti. Muuttivat Nummelle Pusulasta 19.4.1900. Lapset ottivat nimen Vuorela. Kummeina serkut Johanna Vilhelmina Eliasdotter ja Enhard Elias Eliasson Suomusjärven Lemulan Liukolta. Kuolinsyy: vanhuus, sydäntauti, verisuonten kalkkeutuminen. Elias Himberg toimi voutina Lammilla professori Elias Lönrotilla. Oli mm. Elias Lönnrotin rumissaatossa ruumiskuskina.

VI Lapset
Hilja Maria Vuorela. Syntynyt 18.12.1886 Lohja,Karstu.
Ida Aleksandra Vuorela. Syntynyt 15.11.1887 Lohja,Karstu. Kuollut 1964. Muutti Pihlajavedelle naimattomana jouluna 1909.
Viktor Aleksander Vuorela. Syntynyt 22.03.1890 Lohja,Karstu. Kuollut 01.01.1971 Nummi,Retlahti. Maanviljelijä. Taulu 30.
Einar Elias Vuorela. Syntynyt 23.12.1892 Pusula. Kuollut keuhkotauti 16.05.1910.
Kaarle Viljam Vuorela. Syntynyt 16.12.1895 Pusula. Kuollut tuhkarokko 06.11.1905.
Lauri Johannes Vuorela. Syntynyt 25.09.1899 Pusula. Kuollut 29.03.1918 Nummi. Kävi Pihlajaveden Sällin kansakoulun ja 1917 Länsi-Uudenmaan kansanopiston. Oli Rauman seminaarin ensimmäisen luokan oppilaana, kun kansalaissota syttyi. Pihlajaveden nuorisoseuran jäsen 1916-17. Avusti ohjelmansuorituksissa Nummen voimisteluseuran iltamisssa. Harrasti laulua ja musiikkia. urmattiin kansalaissodassa punaisen terrorin uhrina. Seminaarityön seisahduttua sodan vuoksi Vuorela lähti kotiinsa ummelle. Matkalla Nummen Hyrsylän punakaartin esikunta jo hänet kuitenkin pidätti, mutta kun ei etsittyjä aseita löytynyt, päästettiin hänet menemään kotiinsa. Kuitenkin uhattiin, ettei hän saisi minnekään poistua. Hänet oli jo kuitenkin päätetty murhata, vaikka ei henkilö, joka ensin sai sen toimekseen, sitä tehnyt. Vasta neljäntenä päivänä hänen kotiintulonsa jälkeen eli pitkäprjantain aattona 28.3.1918 löydettiin kaksi henkilöä, jotka ottivat palkasta tehdäkseen murhan. Nämä ampuivat silloin matalasta ikkunasta iltahämärässä Lauri Vuorelaa räjähtävällä kuulalla vatsaan hänen istuessaan lukemassa Runebergin runoja. Kuoli seuraavana aamuna kovia tuskia kärsittyään. Toisen murhaajan kuula lävisti Vuorelan oikean kämmenen ja kirjan. Punaiset kielsivät vainajan omaisia ja tuttavia käymässä edes surua valittamassa hänen kkodissaan. audattu perhehautaan Nummen hautuumaahan. Lähde: H. J. Boström: Sankarien muisto: 1927).
Yrjö Alarik Vuorela. Syntynyt 22.04.1903 Nummi. Muutti Helsinkiin 1931.
Taulu 30
(Taulusta 29)
VI. Viktor Aleksander Vuorela. Syntynyt 22.03.1890 Lohja,Karstu. Kuollut 01.01.1971 Nummi,Retlahti. Maanviljelijä. Omisti Nummen pitäjän Retlahden kylän Vuorelan talon. Äiti Taulu 29. –Puoliso 21.10.1916 Nummi Martta Sofia Alen. Syntynyt 15.07.1895 Nummi,Huhti. Kastettu Nummi. Kuollut 12.12.1964 Nummi,Retlahti.

VII Lapset
Aimo Antti Elias Vuorela. Syntynyt 18.10.19xx Nummi,Retlahti. Kastettu Nummi. Maanviljelijä. Viljeli isänsä jälkeen Nummen Retlahden Vuorelan tilaa.
Raija Liisa Tuulikki Vuorela. Syntynyt 11.02.19xx Nummi,Retlahti. Kastettu Nummi.
Urpo Vuorela. Syntynyt 18.05.19xx Nummi, Retlahti. Kastettu Nummi. Kuollut 18.08.1920 Nummi, Retlahti.
Urpo Heikki Untamo Vuorela. Syntynyt 17.10.19xx Nummi,Retlahti. Kastettu Nummi. Agronomi.
Pirkko Martta Maria Vuorela. Syntynyt 06.10.19xx Nummi,Retlahti. Kastettu Nummi.
Vesa Veikko Vihtori Vuorela. Syntynyt 20.11.19xx Nummi,Retlahti. Kastettu Nummi. Metsänhoitaja.

1 kommentti:

  1. Hei Juha!
    Eilen istuin Kemiönsaarella herrasmiestä vastapäätä, jonka äiti on Kemiössä ollutta Viman sukua. Hän tiesi olevansa sukua Kiskon Viiarin Sepän Viimaneille.
    Toistaiseksi tarkemnpi tieto puuttuu. Mukava yhteensattuma kuitenkin, että löysin blogistasi näin laajan selonteon.
    t. Vilho Roos

    VastaaPoista

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus