Perhesurma Alastarolla

Alastaron Suutarlan kylän Tapion talon mailla asusteli 1860-luvulla loisena muuan Tuomas Heikinpoika Lönn perheineen. Tuomas oli syntynyt vuonna 1835 samaisessa Tapion talossa silloisen isännän, Heikki Jaakonpojan ja vaimonsa Maija Stiina Simontyttären perheen toiseksi vanhimpana lapsena.

Tuomaksen vaimo Eeva Justiina (Kristiina) oli miestään kolmisen vuotta vanhempi. Hän syntyi torppari Juho Pertunpojalle ja Eeva Heikintyttärelle Alastaron Tammiaisten Rekolan Niemen torpassa keväällä 1832. Tuomas ja Eeva Justiina vihittiin loppukeväästä 1859, mutta jo tätä ennen morsian oli saanut pari aviotonta lasta.

Tuomas Lönn joutui seuraamaan sivusta, miten kotitalon isännäksi tuli vieras mies Säkylästä. Siinä sivussa oma perhe kasvoi yhteisillä lapsilla Tuomas Fredrik (1861), Wilhelmiina Amanda (1864) ja Karl Oskar (1865). Kaksi viimeksi mainittua menehtyi aivan pienenä ja 1860-luvun lopulle tultaessa ruokakunnan muodostivat Tuomas, Eeva Justiina, hänen avioton lapsena Eeva Lovisa sekä Tuomas Fredrik. Lisäksi mukaan mahtui piika Emma Karoliina.

Tuomaksen elämä ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, joskin tuskin sen toisten nurkissa asumaan joutuneilla loisilla sitä koskaan oli. Itseasiassa miehelle maistui viina hieman liian hyvin, sillä talvikäräjillä 1858 tuomittiin Tuomas Heikinpoika holhouksenalaiseksi. Viralliseksi holhoojaksi nimettiin Loimaan Kesärlän kylän Poson isäntä Juho Simonpoika. Näin Tuomas ei enää voinut itse tehdä sopimuksia, hankkia velkaa tai käyttää vähäisiä rahojaan. Tuon ajan yhteiskunta pyrki tällä tavalla turvaamaan muun perheen elatuksen.

Valitettavasti pahimman sattuessa samainen yhteiskunta oli yhtä voimaton kuin vielä tänä päivänä. Hieman ennen puolta yötä huhtikuun 24. päivänä vuonna 1869 Tapion talon mökissä tapahtui suuri murhenäytelmä. Pimeässä Tuomas Heikinpoika raahasi ensin lapsensa ja sitten vaimonsa mökin vieressä sijainneeseen vesilammikkoon hukuttaen nämä sinne. Mies jäi onneksi saman tien kiinni kauheasta teostaan.

Oikeudella ei ollut mitään vaikeuksia tutkia asiaa ja todeta Tuomasta syylliseksi. Saman vuoden elokuun 20. päivänä hänet tuomittiin näistä tapoista kuolemaan. Koska kuolemantuomioita ei enää 1820-luvun jälkeen pantu täytäntöön, muutettiin rangaistus pakkotyöksi Siperiassa. Tuomas anoi armoa tästä, sillä lähtö Siperiaan epäinhimillisiin oloihin merkitse hyvin varmasti kuolemaa ehkä hyvinkin nopeasti. Tähän anomukseen ei suostuttu ja lokakuun 15. päivänä vuonna 1870 Tuomas Heikinpoika lähetettiin Viipuriin. Sieltä tuomitut vietiin yhteiskuljetuksella Siperian loputtomille aroille, jossa heitä käytettiin mm. kaivostyöläisinä.



Kommentit

Suositut tekstit