Sukutalo häviää

Varola 1700-luvun puolivälin kartalla
Lohjan Varolan yksinäistalon isännäksi tuli 1790-luvulla Juha (Johan) Warelius. Nuoren isännän puoliso tuli Seppälästä – Anna Ahlsten ja Juha Warelius vihittiin lokakuussa 1795. Kirkossa Juhan ja Annan paikat olivat vuoden 1805 penkkijärjestyksen mukaan suuren käytävän neljännellä rivillä.

Heillä oli kaikkiaan kahdeksan lasta, joista ainakin neljällä oli omia perillisiä. Vanhin tytär Elsa jäi Lohjalle mentyään naimisiin kraatari Jaakob Åstedtin kanssa Karstulla. Toiseksi vanhin pojista, Henrik, meni naimisiin suomusjärveläisen rusthollarin tyttären, Leena Eliaksentyttären kanssa. Pariskunnalla oli useita lapsia, joista 1837 syntynyt värjäri Johan Warelius löysi tiensä Humppilaan Koski Tl:n ja Jokioisten kautta.

Hänen poikansa, Albert asui kuollessaan Turussa, Jarrumiehenkadulla  ja oli ammatiltaan pakkamestari.

Juha Wareliuksen ja Anna Ahlstenin järjestyksessä seuraava poika, Henrik, muutti vaimonsa kotipaikkakunnalle Pusulaan. Henrikin nuorempi sisko, Ulrika, syntyi 1808 ja meni naimisiin vuonna 1834 Abraham Matinpoika Hällströmin kanssa.  Abrahamista tulikin Varolan isäntä appensa kuoltua vuonna 1825 ja anoppinsa tultua liian vanhaksi tilan pitoon. Abrahamin johdolla Varola vähitellen rapistui ja hänen kuoltuaan 1859 otti leskivaimo Ulrika ohjakset käsiinsä luovuttaen ne jo kolmen vuoden päästä tyttärelleen ja tämän miehelle.

Tytär oli nimeltään Maria ja hänen miehensä oli Karjalohjan Tallaan rusthollin jälkeläisiin kuulunut Karl Thunberg. Tallaan rustitilallisen jälkeläisiä oli myös muissa Warelius-suvun puolisoissa. Joka tapauksessa Maria Thunberg (os. Hällström), äidin puolelta siis Wareliuksia, hallitsi Varolaa vuosina 1873-76 ja antoi maat vuokralle seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Vuokra-ajan päätyttyä 1878 myytiin Varola Pietari Niilonpoika Varolasta lähteneen suvun ulkopuolelle ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1557. Ostaja oli nurmijärveläinen rusthollarin poika Viktor Edvard Åström.

Varolan myyntihinta oli 12 000 silloista markkaa , vuoden 1997 kursseilla n. 246 000 markkaa. Erittäin ikävää on, että kauppakirjassa ei tarkemmin kerrota Varolan rakennuksista ja kauppaan mahdollisesti kuuluneista esineistä.


Varola pysyi samalla suvulla peräti 321 vuoden ajan, vaikka ajat olivat välillä erittäin ankarat. Siinä sivussa Wareliukset kasvattivat seitsemän poikaa ylioppilaiksi ja kolme heistä sai pappisvihkimyksen.

Kommentit

Suositut tekstit