Lindgrenien perheen synkkä kohtala

Klikkaa kuva suuremmaksi
Vuonna 1832 vihittiin Suomusjärvellä Arpalahden rusthollin renki Elias Lindgren ja saman suuren talon piika Agneta Lovisa/Josefa Södervall. Elias oli syntynyt Kiskon Kurkelan kylän Pipon puolikkaan tilan talossa, kun taas Agneta oli torpparin tytär Karjalohjan Puujärveltä. Hänen kohdallaan sukututkijalle aiheuttaa pientä hämminkiä se, että Karjalohjalla tyttöstä kutsutaan nimellä Agneta Lovisa. Suomusjärven rippikirjoissa hänestä tuleekin Agneta Josefa.

Eliaksen ja Agnetan perhe on kammottava esimerkki siitä, miten pahaa jälkeä tarttuvat taudit saattoivat "vanhoina hyvinä aikoina" aiheuttaa.

Arno Forsius kertoo omilla kotisivuillaan erittäin seikkaperäisesti monista sairauksista, joiden joukkoon kuuluu myös verensekaista ripulia aiheuttanut punatauti (kreik. dysenteria). Taudin aiheuttaa suolistoon päässyt ameba-alkueläin.

Forsiuksen sivuilla kerrotaan seuraavaa;

Punatautia oli Suomessa 1750-luvulla satunnaisina epidemioina. Sittemmin punatauti oli Suomessa myös siviiliväestön keskuudessa yleinen kulkutauti 1770-luvulta lähtien melkein sadan vuoden ajan. Suurina epidemioina sitä esiintyi erityisesti sotavuosina tai muuten poikkeuksellisina aikoina. Punatauti aiheutti usein jopa enemmän kuolemantapauksia kuin pelätty isorokko.

Koska taudin epäiltiin johtuvan vatsan kylmettymisestä, antoi Collegium medicum vuonna 1754 kuuluttaa maaherrojen välityksellä kansalle, että ihmisten oli käytettävä punataudin ehkäisemiseksi vatsansa suojana irtonaista, selän puolelta kiinnitettävää nahkaa. Sen tartuntaa lisäävinä seikkoina elonkorjuuaikana ja mätäkuussa pidettiin sitä, jos kuumien päivien jälkeen viilentyneinä iltoina asettui kuumissaan makaamaan kylmälle tai kasteesta kostealle maalle, tai joi kylmää vettä tai hapanta kaljaa. Vielä vuonna 1837 Elias Lönnrot (1802–1884) sanoi, että punatauti "saapi epätasaisesta elämästä tahi muusta huolettomuudesta lämpiminä kesinä ja syyspuolella, warsinki iltawilusta lämpimäin päiwäin perästä, ensimäisen alkunsa ja lewenee siitä pian kulkutaudiksi."

Punataudin tarttuvuus oli tunnettua 1800-luvun alkupuolella. Punataudin leviämistä helpottivat heikosti hoidetut tai puuttuvat käymälät, heikosti suojatut vesilähteet sekä puutteelliset peseytymismahdollisuudet. Myös kärpäset ovat toimineet taudin levittäjinä käymälöistä ja tunkioilta ruokatarpeisiin. Chr. Fr. Paullinus (1643–1712) on kuvannut jo vuonna 1707 kärpästen aiheuttaman punataudin.

Punataudille oli tyypillistä, että epidemiat ilmaantuivat loppukesällä tai syksyllä, usein monena perättäisenä vuonna. Siihen vaikutti mm. se, että punatautia vastaan ei kehittynyt pitkäaikaista immuniteettia. Siitä syystä punatauti oli myös aikuisväestöä rasittava kulkutauti, joka vaikutti väestökehitystä hidastavasti, vähentämällä avioliittoisuutta ja syntyneisyyttä. Kuolleisuus tautiin oli suurinta lapsilla ja vanhuksilla.

Vuoden 1852 punatautiepidemian aikana lääkintätoimen pääjohtaja kehotti piirilääkäreitä lähettämään havaintoihin perustuvan täydellisen kuvauksen punataudista ja kaikista sen esiintymiseen liittyvistä seikoista. Hän vetosi siihen, että punatauti oli ensimmäisellä tilalla maamme kulkutautien joukossa, ei ainoastaan tiheiden esiintymisten vuoksi vaan myös aiheuttamiensa tuhojen vuoksi.

Tuho oli tosiaan totaalinen torppari Lindgrenin perheessä. Tässä perheessä oli alunperin ollut 10 lasta, mutta vuoteen 1852 mennessä heistä oli menehtynyt kolme. Näin ollen syyskuun alussa 1852 Eliaksen ja Agnetan lisäksi torpassa asui seitsemän lasta. Mutta sitten syöksyi perhe turmioon em. alkueläimen päästessä valloilleen.

Ensimmäisenä uhriksi joutui alle vuoden vanha Gustaf-poika syyskuun 10. päivänä. Seuraavana päivänä kuolivat äiti Agneta sekä tyttäret Amanda ja Sofia sekä poika Karl. Syyskuun 15. päivänä oli isä Eliaksen vuoro menehtyä tähän vaikeaan sairauteen ja vain vuorokautta myöhemmin tytär Erika oli kuollut. Adolf kuoli 20. päivä ja Elias 22. päivä syyskuuta. Näin koko Lindgrenien perhe oli menehtynyt punatautiin vain 12 päivän sisällä. Kenelläkään ei tuon ajan maalaistorpassa ollut mitään mahdollisuuksia selvitä hengissä taudin kerran levittyä suolistoon,

Tämä J. Ruskon innoittamana ja vinkkaamana syntynyt pieni tarina on uskomattoman synkkä. Harvoin, jos koskaan olen törmännyt tapaukseen, jossa kokonainen perhe olisi kuollut näin lyhyessä ajassa johonkin sairauteen.

Kommentit

  1. Punatauti tuntuu todella olleen aika hurja sairaus. Minun sukupuustani löytyy isoisojneisä Axel Gabriel Lindström, joka vuonna 1854 menetti koko perheensä punatautiin, mutta jäi itse eloon. Ensin kuoli 10. syyskuuta perheen neljävuotias Emelia, viikon sisällä siitä 6-vuotias Carolina, parin päivän kuluttua perheen 8- ja 1-vuotiaat pojat Axel ja Carl. Viikkoa sen jälkeen kuoli myös lasten äiti Carolina. Axel Gabrielin veljen perheestä sama tauti vei kaksi lasta.

    Aika karun näköinen tuo rippikirjan sivu: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kirkkonummi/rippikirja_1849-1855_es202-203/128.htm

    VastaaPoista
  2. Miten kamala tarina. Elämä oli ennen niin vaarallista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit