analytics

Alm -sukuisia

Eräs esivanhemmistani oli sotilas Johan Alm Karjalohjalta, joka syntyi vuonna 1769. Kirjasin tämän miehen ylös jo vuosikausia sitten, mutta toistaiseksi hänen jälkipolvensa ovat osin täysin tutkimatta. Jos sinulla on lisätietoja oheisista henkilöistä, kuulisin niistä mielelläni. Tässä jälkipolvitaulustossa on vain neljä sukupolvea, sillä muutoin tultaisiin turhan tuoreisiin tietoihin;





Suku
Taulu 1
I. Johan Alm. Syntynyt 18.03.1769 Karjalohja,Tallaa. Kastettu 19.03.1769 Karjalohja. Kuollut 19.07.1849 Karjalohja,Tallaa. Haudattu 05.08.1849 Karjalohja. Sotilas. Asui vihittäessä Karjalohjan Lohjantaipaleen kylän Prunkan talon torpassa. Ammatiltaan sotilas. Kuollessaan asui leskenä Tallaan kylässä ja mainitaan haudattujen listassa eläkeläisenä. Anna. Syntynyt 20.12.1763 Karjalohja, Pipola. Kastettu 22.12.1763 Karjalohja. Kuollut vanhuus 10.03.1838 Karjalohja, Tallaa. Haudattu 18.03.1838 Karjalohja. Toivo Haation viestin mukaan voidaan todeta seuraavaa : Annan syntymäaika on 20.12.1763 ja vuoden 1787/89 vaiheessa hän muuttaa Kourjoella rippikirjan sivulta toiseen ja tässä vaiheessa päivämäärät häviävät kokonaan. Ts virhe tullee tässä yhteydessä. Koko ajan 20 on kirjoitettu sen verran laveasti että sen voi tulkita myös 26:ksi. Seuraavassa Karjalohjan rippikirjasarjassa on siitten puutteita tämän jälkeen. Asui vihittäessä Kourjoen Rahikkalan torpassa muun perheen kanssa. Anna Ericsdotterin kummit olivat: Kuusian Lasolan talon nuori rusthollari Jeremias Jöransson, Ilmoniemen Pukkilan talon rusthollari Abram Nilsson sekä tämän vaimo Lisa Carlsdotter, pitäjänapulainen Jeremias Heerman ja tämän vaimo Christina Lunderberg Mustlahden kylästä sekä Kuusian Lasolan rusthollarin tytär Maria Jöransdotter. ( i Eric Pipare. Syntynyt 08.05.1738 Karjalohja,Lohjantaipale. Kuollut vanhuuden heikkous 28.10.1805 Karjalohja,Kourijoki. Sotilas. ii Eric Losten. Syntynyt 24.01.1717. Kuollut 1762 Karjalohja. Sotamies. iÄ Greta Lohilampi. Syntynyt 1716 Karjalohja,Lohilampi. Kuollut vanhuus 06.10.1790 Sammatti,Kiikala. Ä Maria. Syntynyt 1743. Kuollut keuhkotauti 27.10.1803 Karjalohja,Kourijoki.)
II Lapset
Anna Stina Alm. Syntynyt 31.10.1797 Karjalohja,Tallaa. Kuollut ähky 14.09.1851 Karjalohja,Sakkola. Taulu 2.
Ulrica Alm. Syntynyt 17.04.1803 Karjalohja, Tallnäs. Kuollut 06.01.1864 Karjalohja, Härjänvatsa, Pellin talon torppa. Taulu 8.
Eva Lena Alm. Syntynyt 24.10.1807 Karjalohja, Tallnäs. Kuollut 08.10.1882 Karjalohja, Lohjantaipale, Hakalan talon torppa. Taulu 12.
Taulu 2
II. Anna Stina Alm. Syntyi Karjalohjan Tallaan kylän sotilastorpassa. Syntynyt 31.10.1797 Karjalohja,Tallaa. Kastettu 01.11.1797 Karjalohja. Kuollut ähky 14.09.1851 Karjalohja,Sakkola. Haudattu 21.09.1851 Karjalohja. Isä Taulu 1. –Puoliso 17.11.1816 Karjaa Gabriel Antin. Syntynyt 22.01.1791 Karjaa,Mölnarby. Kastettu 23.01.1791 Karjaa. Kuollut vesitauti 14.05.1853 Karjalohja,Sakkola. Haudattu 22.05.1853. Muonatorppari. 1820-luvun alussa asui perheineen sisarensa Maria Lovisan naapurissa, Karjaan Romsarbyn Antan talon torpassa. Lanko Eric Malm oli tuolloin Antan isäntänä.
Sieltä muutti Karjalohjan Kourjoelle muonatorppariksi ja lopulta Makkarjoen kylän kautta Sakkolaan, missä myös kuoli ruotuvaivaisena. ( i Erik Anteen. Syntynyt 30.11.1750 Mustio,Ingvalsby. Kuollut 1815 Karjaa. Lampuoti;torppari. ii Eric Anteen. Syntynyt 1721. Kuollut 1789 Mustio. Räätäli. iÄ Christina. Syntynyt 1723. Kuollut rintatauti 01.03.1775 Karjaa,Mustio. Ä Anna Koskman. Syntynyt 09.12.1756 Karjaa,Ingvalsby. Kuollut vanhuuden heikkous 10.02.1831 Karjaa,Mölnarby. Äi Magnus Koskman. Syntynyt 22.08.1713 Nurmijärvi,Röylä. Kuollut 19.10.1784 Mustio,Ingvalsby. Talollinen. ÄÄ Catharina. Syntynyt 05.04.1726. Kuollut lavantauti 05.04.1789 Karjaa,Ingvalsby.)
III Lapset
Johan Gabriel Antin. Renki. Syntynyt 07.05.1817 Karjaa, Mölnarby. Kastettu 08.05.1817. Renki. Vuosina 1836-1839 asui Kiskossa ja sen jälkeen vuosina 1840-42 renkinä Karjalohjan Sakkolan kylän Henrikin rusthollissa.
Teki jonkin rikoksen, jonka takia joutui 1842 vankilaan Turkuun.
Eva Erica Antin. Syntynyt 01.04.1819 Karjaa, Romsarby. Kuollut 03.12.1883 Karjalohja, Suurniemi. Taulu 3.
Gustaf Antin. Syntynyt 21.04.1821 Karjaa, Mölnarby. Kastettu 21.04.1821. Muutti Karjaalle vuonna 1836.
Eric August Antin. Syntynyt 08.06.1823 Karjaa, Mölnarby. Kastettu 08.06.1823. Muutti Pohjan pitäjään vuonna 1836.
Maja Lovisa Antin. Syntynyt 03.09.1825 Karjalohja.
Anna Ulrika Antin. Syntynyt 27.09.1827 Karjalohja.
Christina Carolina Antin. Syntynyt 12.09.1829 Karjalohja, Kourjoki. Kastettu 13.09.1829. Piika. Vihkimisen aikaan oli piikana Pohjan pitäjän pappilassa. –Puoliso 05.10.1856 Pohja, Pappila Johan Edvard Tammelin. Syntynyt 21.02.1817 Inkoo, Bollstad. Renkivouti. Pohjan pitäjän Pappilan renkivouti 1850-luvulla.
Vanhemmat Inkoon Bollstadin lampuoti Johan Tamm ja vaimonsa Maja Eriksdotter.
Abram Antin. Syntynyt 03.01.1832 Karjalohja, Mustlahti. Kastettu 04.01.1832 Karjalohja. Työskenteli 1850-luvulla Tammisaaren kaupungissa porvari Ekqvistin renkinä. Renki.
Edla Johanna Antin. Syntynyt 19.07.1834 Karjalohja,Sackola. Piika. Taulu 7.
Sophia Wilhelmina Antin. Syntynyt 10.07.1837 Karjalohja, Sakkola. Kastettu 11.07.1837.
Josepha Gustava Antin. Syntynyt 14.09.1840 Karjalohja,Sackola. Kastettu 15.09.1840. Kuollut punatauti 15.01.1846 Karjalohja,Sackola. Haudattu 25.01.1846.
Carl Antin. Syntynyt 28.10.1842 Karjalohja,Sackola. Kastettu 30.10.1842. Kuollut punatauti 18.01.1846 Karjalohja. Haudattu 25.01.1846.
Taulu 3
III. Eva Erica Antin. Syntynyt 01.04.1819 Karjaa, Romsarby. Kastettu 01.04.1819 Karjaa. Kuollut 03.12.1883 Karjalohja, Suurniemi. Haudattu 1883 Karjalohja. Syntyi Karjaan Romsarbyn kylän Antan talon torpassa. Asui sitten vanhempiensa kanssa Karjalohjalla, josta muutti 1834 Pusulaan.
Sieltä muutti jossain vaiheessa Lohjalle ja edelleen 27.5.1840 Karjalohjalle juuri ennen vihkimistä. Vihkiminen Otto Fredrikin kanssa tapahtui Suurniemen talossa. Asui Otto Fredrikin kuoleman jälkeen Suurniemen torpassa leskenä. Äiti Taulu 2. –Puoliso 30.06.1840 Karjalohja Otto Fredrik Varelius. Syntynyt 29.06.1807 Karjalohja,Suurniemi. Kastettu 02.07.1807 Karjalohja. Kuollut 17.11.1882 Karjalohja,Suurniemi. Haudattu 1882 Karjalohja. Muonamies,torppari,renki. Otto oli Karjalohjan Mailan talossa renkinä vihkimisen aikaan. Mainitaan myöhemmin muonamiehenä ja torpparina Lohjantaipaleen Passilla ja edelleen Suurniemessä. Torpan nimeä ei valitettavasti mainita Karjalohjan rippikirjoissa. Otto myös kuolee Suurniemessä. ( i Erik Johan Varelius. Syntynyt 21.12.1783 Lohja,Varola. Kuollut 05.06.1842 Karjalohja,Suurniemi. Kultaseppä,torppari,talollinen. ii Niilo Warell. Syntynyt 25.01.1741 Lohja,Varola. Kuollut 27.04.1816 Lohja,Varola. Räätäli. iÄ Leena. Syntynyt 1744 Lohja,Immula. Kuollut 17.05.1825 Lohja,Varola. Ä Hedvig Hagelberg. Syntynyt 20.01.1786 Karjalohja, Karkali. Kuollut 18.12.1875 Karjalohja,Suurniemi. Äi Henrik Hagelberg. Syntynyt 1730 Karjalohja,Lohjantaipale. Kuollut keuhkotauti 10.02.1793 Karjalohja,Karkali. Talollinen. ÄÄ Johanna Lovisa Rautell. Syntynyt 23.01.1750 Karjalohja,Karkali. Kuollut vanhuuden heikkous 10.02.1830 Karjalohja,Karkali.)
IV Lapset
Karl Kustaa Varelius. Syntynyt 28.05.1841 Karjalohja, Suurniemi. Talollinen. Taulu 4.
August Fredrik Varelius. Syntynyt 21.08.1843 Karjalohja,Suurniemi. Kuollut 26.07.1917 Karjalohja. Suutari,torppari. Taulu 5.
Eva Matilda Varelius. Syntynyt 14.07.1846 Karjalohja. Taulu 6.
Taulu 4
IV. Karl Kustaa Varelius. Syntynyt 28.05.1841 Karjalohja, Suurniemi. Kastettu 30.05.1841 Karjalohja. Talollinen. Muutti perheineen 2.7.1890 Pusulasta Helsinkiin ja edelleen 28.12.1898 "Helsingfors odelade församling till Helsinge". Alunperin muutti Karjalohjalta Pusulaan 30.10.1882 perheineen. Karjalohjalla ollessaan mainitaan räätäliksi. Asui perheettömänä Karjalohjan Sakkolan Heikintalossa 1863-65 ja toimi tuolloin räätälinä. Piti myös maakauppaa Sakkolassa ja sai luvan siellä ehdolla, "ettei myy rohtoja kotoaan". Pusulassa ollessaan oli Wörlön Ollan ja Mikkolan talojen isäntä vuorollaan.
Vuoden 1908 paikkeilla asui Porvoossa ja toimi ainakin Patria -tapaturma/vakuutysyhtiön asiamiehenä. Äiti Taulu 3. –Puoliso 1:o 19.10.1865 Suomusjärvi Erika. Syntynyt 25.03.1843 Suomusjärvi,Taipalo. Kastettu 26.03.1843 Suomusjärvi. Kuollut kurkkumätä 29.02.1888 Helsinki. Haudattu 24.03.1888 Pusula. Asui vihittäessä Taipalon kylän Paavolan talossa. Vanhemmat Suomusjärven Salitun Taipalon rusthollari Gabriel Eliasson ja vaimonsa Maria Helena Eliasdotter. ( i Gabriel. Syntynyt 29.08.1817 Suomusjärvi,Taipale. Kuollut 01.09.1877 Suomusjärvi,Taipale. Rusthollari. ii Elias Paavola. Syntynyt 01.08.1790 Suomusjärvi,Taipale. Kuollut 24.11.1852 Suomusjärvi,Taipale. Rusthollari. iÄ Stina. Syntynyt 26.02.1792 Suomusjärvi,Laidike. Kuollut 10.11.1859 Suomusjärvi,Taipalo. Ä Maria Helena Salonius. Syntynyt 09.08.1817 Suomusjärvi,Salittu. Kuollut 20.11.1910 Hyvinkää. Äi Elias Salonius. Syntynyt 23.10.1769 Suomusjärvi,Salittu. Kuollut 21.10.1826 Suomusjärvi,Salittu. Rusthollari. ÄÄ Anna Hägerström. Syntynyt 23.11.1785 Karjalohja,Saarenpää. Kuollut 11.09.1844 Suomusjärvi,Salittu.) –Puoliso 2:o 30.12.1889 Pusula Maria Josefina Johansson. Syntynyt 16.01.1855 Pusula, Vörlö. Kastettu 20.01.1855 Pusula. Isä Pusulan Vörlön kylän Skinnarin talollinen, Karl Fredrik Johansson ja äiti vaimonsa Karolina Amnell. Karolina oli kotoisin Hirvijoen Höysin talosta.
V Lapset
1: Karl Kustaa Vainio. Syntynyt 21.10.1865 Karjalohja. Kuollut 15.09.1912 Helsinki. Muutti 26.8.1889 Pusulasta Helsinkiin. Suomensi nimensä Wareliuksesta Vainioksi. Kuoli Helsingin Pohjoisen suomalaisen seurakunnan jäsenenä. –Puoliso 25.07.1891 Helsinki Matilda Lovisa Alen. Syntynyt 11.09.1860 Lohja. Kuollut 16.05.1922 Helsinki. Sukunimen muutos 1906. Kuoli Helsingin Pohjoisen suomalaisen seurakunnan jäsenenä.
2: Kustaa Evert Varelius. Kuollut 22.02.1973 Vihti. Syntynyt 09.09.1890 Pusula. –Puoliso 20.07.1913 Nummi Naima Elina Väre. Syntynyt 10.02.1898 Suomusjärvi,Laperla. Kastettu 13.02.1898 Suomusjärvi. Kuollut 11.05.1919 Vihti. Isä Suomusjärven Laperlan Nikkarin talon muonamies Antti Sofianpoika Nurmi ja äiti Johanna Matilda Fri. –Puoliso 24.10.1920 Vihti Hilda Irene Berglund. Syntynyt 03.04.1896 Vihti. Kuollut 17.06.1954 Vihti.
2: Helmi Maria Varelius. Syntynyt 03.08.1891 Pusula. Kuollut Asui Porvoossa kesällä 1909 ja tuli tuolloin valituksi Tammisaaren seminaarin oppilaaksi.
2: Fanny Alexandra Varelius. Syntynyt 27.02.1893 Helsinki.
2: Hedvig Sofia Varelius. Syntynyt 15.10.1894 Helsinki.
2: Karl Emanuel Varelius. Syntynyt 25.03.1898 Helsinki.
Taulu 5
IV. August Fredrik Varelius. Syntynyt 21.08.1843 Karjalohja,Suurniemi. Kastettu 24.08.1843 Karjalohja. Kuollut 26.07.1917 Karjalohja. Suutari,torppari. Ainakin vuosina 1859-60 oli oppilaana pitäjänsuutari Henrik Johan Heermanilla (s. 4.6.1828) Karjalohjan Ilmoniemen Pukkilassa.
Vihkimisen aikaan August oli Lohjantaipaleen Passin torppari.
Augustin perhe asui vuodesta 1866 lähtien Karjalohjan Makkarjoen Isotalossa. Äiti Taulu 3. –Puoliso 21.05.1866 Karjalohja August ja Eva saivat kuulutukset 3.3.1866. Eva Matilda Ahlbom. Syntynyt 27.11.1843 Karjalohja, Lohjantaipale. Kastettu 30.11.1843 Karjalohja. Kuollut 17.10.1928 Karjalohja. Pääsi ripille 10.4.1859 Karjalohjalla. ( i Abraham Ahlbom. Syntynyt 27.04.1806 Suomusjärvi, Lahnajärvi. Kuollut 30.12.1865 Karjalohja. Renki,renkivouti,torppari. ii Jonas. Syntynyt 24.07.1755 Suomusjärvi,Lahnajärvi. Kuollut 16.03.1811 Suomusjärvi,Lahnajärvi. Talollinen. iÄ Regina. Syntynyt 08.03.1777 Suomusjärvi, Kettula. Kuollut 1836 Suomusjärvi, Lahnajärvi, Reukka. Ä Anna Stina Wikström. Syntynyt 09.12.1802 Karjalohja,Immula. Kuollut 02.05.1871 Karjalohja. Äi Johannes Wikström. Syntynyt 24.03.1760 Karjalohja,Ilmoniemi. Kuollut vanhuuden heikkous 02.06.1825 Karjalohja,Immula. Seppä. ÄÄ Maria Forsell. Syntynyt 02.05.1762 Karjalohja,Immula. Kuollut 23.11.1838 Karjalohja,Immula.)
V Lapset
Karl August Warelius. Syntynyt 13.07.1867 Karjalohja. Kuollut 07.08.1882 Karjalohja.
Matilda Maria Warelius. Syntynyt 01.12.1871 Karjalohja. Kuollut 12.08.1882 Karjalohja.
Kustaa Fredrik Verhola. Syntynyt 09.11.1874 Karjalohja,Makkarjoki. Kuollut 28.11.1930 Karjalohja. Suutari. Syntyisin Makkarjoen isosta talosta Karjalohjalta. Pääsi ripiltä 15.6.1890, jolloin hänet todettiin mm. kirjoitustaitoiseksi. Asui perheineen Pentjärven rannalla, Karjalohjalla. Muutti Lohjlle 1930 neljän lapsensa kanssa. –Puoliso 12.10.1901 Karjalohja Seliina Aadolfiina Lindström. Syntynyt 30.09.1880 Karjalohja,Särkijärvi. Kuollut 04.05.1934 Lohja. Oli Pipolassa piikana samaan aikaan kuin Juho Tukkisen puoliso Ida Sofia Warelius. Oli päässyt ripiltä 21.6.1896, myös samaan aikaan kuin Ida Sofia. ( i Erik Johan Lindström. Syntynyt 18.04.1847 Pusula, Kaukola. Kuollut 03.07.1905 Karjalohja. Renki,muonamies. ii Erik Lindström. Syntynyt 28.01.1810 Pusula,Yli-Öysti. Kuollut keuhkotauti 15.04.1848 Pusula,Kaukela. Torppari,itsellinen. iÄ Maria Christina Skarp. Syntynyt 16.08.1822 Pusula,Kaukela. Kuollut keuhkotauti 28.07.1864 Pusula,Kaukela. Ä Lovisa Amanda Wilenius. Syntynyt 29.08.1840 Nummi,Salo. Kuollut 21.10.1917 Karjalohja. Piika. Äi Samuel Wilenius. Syntynyt 24.04.1812 Nummi,Hyvelä. Muonatorppari. ÄÄ Eva Christina Lågström. Syntynyt 28.05.1813 Lohja, Moisio, Pelrikon torppa. Kuollut Hermokuume 12.09.1840 Nummi, Salo, Iso-Markku.)
Gabriel Wilhelm Warelius. Syntynyt 23.03.1878 Karjalohja. Kuollut 15.08.1882 Karjalohja.
Ida Sofia Warelius. Syntynyt 01.03.1881 Karjalohja,Makkarjoki. Kuollut 1964 Karjalohja. Pääsi ripiltä 21.6.1896, samaan aikaan kuin veljensä tuleva vaimo Selina Lindström. –Puoliso 23.12.1900 Juho Tukkinen. Syntynyt 25.04.1857 Loimaa. Kuollut 12.05.1941 Karjalohja,Pellonkylä. Kuoli Karjalohjan Pellonkylässä.
Maria Mathilda Warelius. Syntynyt 01.09.1883 Karjalohja. Kuollut 1960 Karjalohja. –Puoliso 02.03.1906 Karl Kustaa Ekström. Syntynyt 03.05.1861 Kisko. Kuollut 08.08.1935 Karjalohja. Räätäli. Asui 1900-luvun alussa Suomusjärvellä ja toimi räätälinä asuen perheineen Salitun Vanhatalossa. Ensimmäinen puoliso oli ollut Naima Matilda, jonka kanssa hänellä oli ainakin poika Vieno Valdemar, s. 18.9.1903.
Taulu 6
IV. Eva Matilda Varelius. Syntynyt 14.07.1846 Karjalohja. Oli piikana Lohjan Skraatilassa 1860-luvun alussa. Muutti LohjanHermalan Pietolaan 1863 ja edelleen Karjalohjalle 1866. Oli myös Karjalohjan Mustlaxissa piikana 1861-62. Muutti Mustiolle vuonna 1868, Ripitetty salavuoteudesta 21.5.1870, koska ensimmäinen lapsi syntyi ennen avioparin vihkimistä. Perhe asui ainakin vuosina 1870-74 Mustiolla, ruukkiyhdyskunnassa, mutta häviää seuraavan jakson rippikirjoista. Äiti Taulu 3. –Puoliso 06.11.1870 Mustio Karl Anton Sandholm. Syntynyt 15.09.1848 Mustio,Ruukki. Kastettu 15.09.1848 Mustio. Ruukkityöläinen. Pariskunta vihittiin kotonaan, kuulutukset oli saatu 2.11.1870. Karl Antonin äidin, Eva Christinan vanhemmat olivat ruukkityölänen Gustaf Sandholm, 4.3.1797-4.12.1871 sekä tämän vaimo, Maria Sandberg, s. 1.6.1798, elossa vielä vuonna 1885. Evalla oli veli Carl Gustaf (s. 1835). Mustion kastettujen luettelossa Eva mainitaan herraskartanon eli Mustion ruukinkartanon piikana aviottoman Karl Antonin syntymän aikaan.
V Lapset
Karl Anton Sandholm. Syntynyt 01.05.1870 Mustio,Ruukki. Kastettu 03.05.1870 Mustio. Kastettujen luettelossa mainitaan aviottomaksi pojaksi, mutta ilmeisesti isä oli Evan tuleva puoliso, Sandholm.
Taulu 7
III. Edla Johanna Antin. Syntynyt 19.07.1834 Karjalohja,Sackola. Kastettu 21.07.1834. Piika. Annettiin vain neljän vuoden iässä kasvatiksi Karjalohjan Karkalin taloon.
Karjaan Lill-Sannäsin Jurkan talon piika 1850-luvulla.
Edla Johannalla oli kolme aviotonta lasta. Äiti Taulu 2.
IV Lapset
Erik Wilhellm Antin. Syntynyt 13.05.1855 Karjaa.
Erika Sofia Antin. Syntynyt 30.07.1856 Karjaa.
Anders August Antin. Syntynyt 22.11.1857 Karjaa.
Taulu 8
II. Ulrica Alm. Syntynyt 17.04.1803 Karjalohja, Tallnäs. Kuollut 06.01.1864 Karjalohja, Härjänvatsa, Pellin talon torppa. Isä Taulu 1. –Puoliso 12.09.1848 Karjalohja Johan. Syntynyt 17.11.1792 Karjalohja, Kattelus. Kastettu 18.11.1792 Karjalohja. Kuollut 15.02.1857 Karjalohja, Härjänvatsa, Pellin talon torppa. Renki,itsellinen,muonatorppari. Muonatorppari Karjalohjan Tallaan kylässä naidessaan Ulrika Almin vuonna 1848. Muuttivat samana vuonna Härjänvatsan Pellin talon torppaan.
Ensimmäinen puoliso Greta oli kuollut 1832. Rippikirjan mukaan Johan Eriksson syntyi 1792 Pohjan pitäjässä. ( i Erik. Syntynyt 30.03.1761 Sammatti,Lohilampi. ii Erik Linbom. Rakuuna. iÄ Stina. Ä Greta. Syntynyt 13.08.1768 Sammatti,Myllykylä. Piika. Äi Erik. Syntynyt 1723 Suomusjärvi,Salmi. Kuollut 1776 Sammatti,Myllykylä. Talollinen. ÄÄ Maria. Syntynyt 18.07.1727 Sammatti,Myllykylä.)
III Lapset
Johan August. Syntynyt 24.04.1825 Karjalohja, Tallnäs.
Wilhelmina Alm. Syntynyt 08.05.1828 Suomusjärvi, Nummijärvi. Piika. Taulu 9.
Eva Erika. Syntynyt 02.12.1829 Suomusjärvi, Nummijärvi, Eskola. Kuollut 09.05.1865 Karjalohja, Härjänvatsa, Pellin talon torppa. Taulu 11.
Taulu 9
III. Wilhelmina Alm. Syntynyt 08.05.1828 Suomusjärvi, Nummijärvi. Kastettu 08.05.1828 Suomusjärvi. Piika. Oli vihkimisen aikaan piikana Karjalohjan Kourjoen rusthollissa. Äiti Taulu 8. –Puoliso 1:o 09.12.1854 Karjalohja Henrik. Syntynyt 06.02.1831 Karjalohja. Kastettu 07.02.1831 Karjalohja. Kuollut 02.08.1881 Karjalohja, Härjänvatsa. Torppari. Vihkimisen aikaan oli renkinä Karjalohjan Kourjoen kylän rusthollissa. Viimeistään 1859 Härjänvatsan Pellin talon Lantzin torpparina.
Vanhemmat Pellonkylässä asunut muonatorppari Carl Göransson ja vaimonsa Eva Adamsdotter.
IV Lapset
1: Josefa Ulrika Karlsson. Syntynyt 01.06.1865 Karjalohja, Härjänvatsa. Kastettu Karjalohja. –Puoliso Gustaf Evert Lindqvist. Rusthollarin poika Karjalohjan Härjänvatsan kylän Rannanpellon talosta.
Fredrik Alm. Syntynyt 10.02.1853 Karjalohja, Härjänvatsa.
1: Henrik August Ferdinand. Syntynyt 19.07.1855 Karjalohja,Kourjoki. Kastettu 22.07.1855 Karjalohja.
1: Erika Wilhelmina Karlsson. Syntynyt 01.03.1858 Karjalohja,Härjänvatsa. Kastettu Karjalohja. Vanhemmat Karjalohjan Härjänvatsan Pellin talon Lantzin torppari Henrik Karlsson ja vaimonsa Wilhelmina Alm. –Puoliso 21.05.1877 Karjalohja Gustaf Edvard Ojonen. Torppari. Karjalohjan Makkarjoen kylän Isotalon torppari.
1: Karl Alexander Karlsson. Syntynyt 09.09.1859 Karjalohja,Härjänvatsa. Räätäli. Taulu 10.
Taulu 10
IV. Karl Alexander Karlsson. Syntynyt 09.09.1859 Karjalohja,Härjänvatsa. Kastettu 11.09.1859 Karjalohja. Räätäli. Asui vihkimisen aikaan vuonna 1883 Karjalohjan Härjänvatsan kylässä ja toimi räätälinä. Äiti Taulu 9. –Puoliso 16.11.1883 Karjalohja Mathilda Katarina Nyberg. Syntynyt 26.11.1863 Karjalohja, Härjänvatsa. Kuollut 20.04.1885 Karjalohja, Sakkola, Heikintalo. Mainitaan vihittäessä entisen torpparin tyttäreksi Karjalohjan Härjänvatsan kylästä. ( i Henric Johan Nyberg. Syntynyt 08.01.1835 Karjalohja,Lohjantaipale. Talollinen. ii Michel Nyberg. Syntynyt 19.09.1799 Vesilahti. Kuollut 09.03.1879 Karjalohja, Lohjantaipale, Kattla. Torppari. iÄ Greta Lisa. Syntynyt 26.07.1807 Karjalohja,Lohjantaipale. Ä Engla Johanna Karell. Syntynyt 14.05.1830 Karjalohja,Lohjantaipale. Äi Henric Karell. Syntynyt 10.12.1787 Karjalohja,Lohjaintaipale. Rusthollari. ÄÄ Lisa Öhman. Syntynyt 04.05.1783 Karjalohja,Pyöli. Kuollut håll och styng 27.04.1842 Karjalohja,Lohjantaipale.)
V Lapset
Karl Aksel Karlsson. Syntynyt 23.03.1885 Karjalohja, Sakkola, Heikintalo.
Taulu 11
III. Eva Erika. Syntynyt 02.12.1829 Suomusjärvi, Nummijärvi, Eskola. Kuollut 09.05.1865 Karjalohja, Härjänvatsa, Pellin talon torppa. Äiti Taulu 8.
IV Lapset
August Ferdinand Alm. Syntynyt 03.10.1858 Karjalohja, Härjänvatsa.
Taulu 12
II. Eva Lena Alm. Syntynyt 24.10.1807 Karjalohja, Tallnäs. Kuollut 08.10.1882 Karjalohja, Lohjantaipale, Hakalan talon torppa. Isä Taulu 1. –Puoliso 30.09.1832 Karjalohja Gustaf Henric Bäckström. Syntynyt 27.04.1807 Karjalohja, Lohjantaipale. Kuollut 07.12.1876 Karjalohja, Lohjantaipale, Hakalan talon torppa. Renki,itsellinen. Karjalohjan Lohjantaipaleen renki, sittemmin itsellinen Hakalan talon mailla. Oli myös puusepän opissa välillä sekä työskenteli muonatorpparina. Beckström.
III Lapset
Josepha Wilhelmina Beckström. Syntynyt 23.11.1832 Karjalohja,Lohjantaipale. Kastettu 25.11.1832 Karjalohja.
Josepha Gustava Bäckström. Syntynyt 03.06.1835 Karjalohja,Lohjantaipale. Kastettu 04.06.1835 Karjalohja. Kuollut punatauti 05.02.1846 Karjalohja,Lohjantaipale. Haudattu 09.02.1846 Karjalohja.
Carl Gustaf Napoleon Bäckström. Syntynyt 13.09.1840 Karjalohja,Lohjantaipale. Kastettu 16.09.1840 Karjalohja. Kuollut convuls 08.02.1846 Karjalohja,Lohjantaipale. Haudattu 09.02.1846 Karjalohja.
Josepha Wilhelmina Bäckström. Syntynyt 20.11.1847 Karjalohja, Lohjantaipale. Kastettu 24.11.1847 Karjalohja. Piika. Vuodesta 1875 lähtien mainitaan Karjalohjan Lohjantaipaleen Hakalan talon piikana.

Nimihakemisto
Nimi Taulu
Anna 1
Catharina 2
Christina 2
Erik 8, 8
Erika 4
Eva Erika 8, 11
Gabriel 4
Greta 8
Greta Lisa 10
Henrik 9
Henrik August Ferdinand 9
Johan 8
Johan August 8
Jonas 5
Leena 3
Maria 1, 8
Regina 5
Stina 4, 8
Ahlbom, Abraham 5
Ahlbom, Eva Matilda 5
Alen, Matilda Lovisa 4
Alm, Anna Stina 1, 2
Alm, August Ferdinand 11
Alm, Eva Lena 1, 12
Alm, Fredrik 9
Alm, Johan 1
Alm, Ulrica 1, 8
Alm, Wilhelmina 8, 9
Anteen, Eric 2
Anteen, Erik 2
Antin, Abram 2
Antin, Anders August 7
Antin, Anna Ulrika 2
Antin, Carl 2
Antin, Christina Carolina 2
Antin, Edla Johanna 2, 7
Antin, Eric August 2
Antin, Erik Wilhellm 7
Antin, Erika Sofia 7
Antin, Eva Erica 2, 3
Antin, Gabriel 2
Antin, Gustaf 2
Antin, Johan Gabriel 2
Antin, Josepha Gustava 2
Antin, Maja Lovisa 2
Antin, Sophia Wilhelmina 2
Beckström, 12
Beckström, Josepha Wilhelmina 12
Berglund, Hilda Irene 4
Bäckström, Carl Gustaf Napoleon 12
Bäckström, Gustaf Henric 12
Bäckström, Josepha Gustava 12
Bäckström, Josepha Wilhelmina 12
Ekström, Karl Kustaa 5
Forsell, Maria 5
Hagelberg, Hedvig 3
Hagelberg, Henrik 3
Hägerström, Anna 4
Johansson, Maria Josefina 4
Karell, Engla Johanna 10
Karell, Henric 10
Karlsson, Erika Wilhelmina 9
Karlsson, Josefa Ulrika 9
Karlsson, Karl Aksel 10
Karlsson, Karl Alexander 9, 10
Koskman, Anna 2
Koskman, Magnus 2
Linbom, Erik 8
Lindqvist, Gustaf Evert 9
Lindström, Erik 5
Lindström, Erik Johan 5
Lindström, Seliina Aadolfiina 5
Lohilampi, Greta 1
Losten, Eric 1
Lågström, Eva Christina 5
Nyberg, Henric Johan 10
Nyberg, Mathilda Katarina 10
Nyberg, Michel 10
Ojonen, Gustaf Edvard 9
Paavola, Elias 4
Pipare, Eric 1
Rautell, Johanna Lovisa 3
Salonius, Elias 4
Salonius, Maria Helena 4
Sandholm, Karl Anton 6, 6
Skarp, Maria Christina 5
Tammelin, Johan Edvard 2
Tukkinen, Juho 5
Vainio, Karl Kustaa 4
Varelius, August Fredrik 3, 5
Varelius, Erik Johan 3
Varelius, Eva Matilda 3, 6
Varelius, Fanny Alexandra 4
Varelius, Hedvig Sofia 4
Varelius, Helmi Maria 4
Varelius, Karl Emanuel 4
Varelius, Karl Kustaa 3, 4
Varelius, Kustaa Evert 4
Varelius, Otto Fredrik 3
Verhola, Kustaa Fredrik 5
Väre, Naima Elina 4
Warelius, Gabriel Wilhelm 5
Warelius, Ida Sofia 5
Warelius, Karl August 5
Warelius, Maria Mathilda 5
Warelius, Matilda Maria 5
Warell, Niilo 3
Wikström, Anna Stina 5
Wikström, Johannes 5
Wilenius, Lovisa Amanda 5
Wilenius, Samuel 5
Öhman, Lisa 10

Paikkahakemisto
Paikka Taulu
Helsinki 4
Hyvinkää 4
Inkoo, Bollstad 2
Karjaa 2, 3, 7
Karjaa, Mölnarby 2
Karjaa, Romsarby 2, 3
Karjaa,Ingvalsby 2
Karjaa,Mustio 2
Karjaa,Mölnarby 2
Karjalohja 1, 2, 3, 4, 5, 6, 8, 9, 10, 12
Karjalohja, Härjänvatsa 9, 10, 11
Karjalohja, Härjänvatsa, Pellin talon torppa 1, 8, 11
Karjalohja, Karkali 3
Karjalohja, Kattelus 8
Karjalohja, Kourjoki 2
Karjalohja, Lohjantaipale 5, 12
Karjalohja, Lohjantaipale, Hakalan talon torppa 1, 12
Karjalohja, Lohjantaipale, Kattla 10
Karjalohja, Mustlahti 2
Karjalohja, Pipola 1
Karjalohja, Sakkola 2
Karjalohja, Sakkola, Heikintalo 10
Karjalohja, Suurniemi 2, 3, 4
Karjalohja, Tallaa 1
Karjalohja, Tallnäs 1, 8, 12
Karjalohja,Härjänvatsa 9, 10
Karjalohja,Ilmoniemi 5
Karjalohja,Immula 5
Karjalohja,Karkali 3
Karjalohja,Kourijoki 1
Karjalohja,Kourjoki 9
Karjalohja,Lohilampi 1
Karjalohja,Lohjaintaipale 10
Karjalohja,Lohjantaipale 1, 3, 10, 12
Karjalohja,Makkarjoki 5
Karjalohja,Pellonkylä 5
Karjalohja,Pyöli 10
Karjalohja,Saarenpää 4
Karjalohja,Sackola 2, 7
Karjalohja,Sakkola 1, 2
Karjalohja,Suurniemi 3, 5
Karjalohja,Särkijärvi 5
Karjalohja,Tallaa 1, 2
Kisko 5
Lohja 4, 5
Lohja, Moisio, Pelrikon torppa 5
Lohja,Immula 3
Lohja,Varola 3
Loimaa 5
Mustio 2, 6
Mustio,Ingvalsby 2
Mustio,Ruukki 6
Nummi 4
Nummi, Salo, Iso-Markku 5
Nummi,Hyvelä 5
Nummi,Salo 5
Nurmijärvi,Röylä 2
Pohja, Pappila 2
Pusula 4
Pusula, Kaukola 5
Pusula, Vörlö 4
Pusula,Kaukela 5
Pusula,Yli-Öysti 5
Sammatti,Kiikala 1
Sammatti,Lohilampi 8
Sammatti,Myllykylä 8
Suomusjärvi 4, 9
Suomusjärvi, Kettula 5
Suomusjärvi, Lahnajärvi 5
Suomusjärvi, Lahnajärvi, Reukka 5
Suomusjärvi, Nummijärvi 8, 9
Suomusjärvi, Nummijärvi, Eskola 8, 11
Suomusjärvi,Lahnajärvi 5
Suomusjärvi,Laidike 4
Suomusjärvi,Laperla 4
Suomusjärvi,Salittu 4
Suomusjärvi,Salmi 8
Suomusjärvi,Taipale 4
Suomusjärvi,Taipalo 4
Vesilahti 10
Vihti 4

Lähteet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus