analytics

DNA -tutkimus osa III

Tulosten odottelu kestää vielä pitkään, joten sillä aikaa voi iloita kaikista netin tarjoamista tiedoista;


Geenitutkijoiden ryhmä vahvisti tiistaina aiempien tutkimusten tiedot siitä, että vuonna 2012 parkkipaikan alta löytyneet luut kuuluvat Englannin kuningas Rikhard III:lle. 


Upsalan yliopistossa tehtiin vuonna 2002 erikoinen dna-selvitys. Tohtori Marie Allenin tutkimuskohteena oli kolmesataavuotias veren tahrima metallinappi. Siitä löytyi kahden eri ihmisen dna:ta. Toinen niistä sopi kuuluisan kuninkaan dna-profiiliin, joka oli säilynyt monarkin hansikkaassa. Oliko Kaarle XII:n mystinen kuolema vihdoin selvinnyt?



Ruotsin mediassa leviää uutinen, jossa 1600-luvun alussa eläneet veljekset Andreas, Olof ja Jonas Bure leimataan huijareiksi, jotka ovat saaneet aateluutensa väärin perustein, ja nyt bluffaus on DNA-tutkimuksen avulla paljastunut.



Dna-testin tulosten perusteella hän on löytänyt suomalaisista kaksi mielenkiintoista piirrettä.– Yleensä on niin, että vuosituhansia sitten äitilinjat ovat tulleet lännestä ja isälinjat idästä. Siksi suomalaiset ovat geeneiltään melkoista sekakansaa, ei mitään puhdasta valiojoukkoa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus