Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

30.11.2017

Murhattu työmies

Heinäkuisena lauantaina vuonna 1897 oli mm. Piikkiössä palkanmaksupäivä Turun ja Karjaan väliin vedettävän rantaradan työmaalla. Palkkaa menivät nostamaan muiden joukossa työmiehet Kortesoja, Paavo Moilanen ja Möykkynen. Rahat saatuaan kolmikko poikkesi Kuusvuoren kylässä majailleen Kortesojan asunnolla. Sieltä Kortesoja ja Möykkynen lähtivät saattamaan toveriaan Moilasta läheiseen Kasvalan taloon. Kuusvuoren ja Kasvalan välisellä tiellä tuli miehiä vastaan nuorisojoukkio, joka alkoi välittömästi haastaa riitaa.

Joku nuorukaisista löi jonkinlaisella astalolla Kortesojaa. Paavo Moilanen yritti puolestaan torjua itseensä osuvia iskuja sateenvarjollaan ollen samalla hieman etäämmällä tovereistaan. Silloin Nakolinnassa asunut renki Oskar Tauren iski takaapäin Moilasta puukolla tehden suuren haavan tämän selkään. Moilanen kaatui välittömästi maahan, jonka jälkeen nuoret vielä potkivat maassa olevaa miestä.

Möykkynen juoksi hakemaan apua Kasvalasta, josta puukotuksen uhria lähdettiinkin välittömästi noutamaan hevoskärryillä. Ikävä kyllä Paavo Moilanen menehtyi ennen kuin hänelle saatiin apua. Moilanen oli kotoisin Pieksämäeltä ja häntä pidettiin tuttavien keskuudessa hyväntahtoisena sekä rauhallisena miehenä.  Asiasta raportoinut Turun Lehti korosti, että viina ei ollut syynä tähän tekoseen.

Syytteenalaisiksi joutuivat Taurenin lisäksi veljekset Frans Vilhelm ja Jaakko Anshelm Jaakonpoika. Poliisi sai nuoret heti kiinni toimittaen nämä saman tien lääninvankilaan. Oikeutta käytiin jo elokuussa ja miesten omien tunnustusten ja lähellä olleiden muiden henkilöiden todistusten perusteella sai Oskar Tauren 10 vuoden kuritushuonetuomion. Veljekset Frans ja Jaakko joutuivat rikoksensa takia 2,5 vuodeksi kuritushuoneeseen. Lisäksi kolmikko joutui maksamaan Moilasen hautajaiskulut sekä todistajien palkat. Veljekset tyytyivät saman tien tuomioonsa, mutta Taurenin osalta asia siirtyi vielä hovioikeuden vahvistettavaksi.

Oskar Tauren oli vain 19-vuotias syyllistyessään tähän tappoon. Hän oli syntynyt Oinilan Alhaisten talossa päivätyöläisenä 1870-luvulla olleen Gustaf Taurenin ja Henrika Heikintyttären perheeseen. Isä Gustaf ei ollut aivan puhdas pulmunen, sillä rippikirja kertoo hänen saaneen tuomion juopottelusta nuorena miehenä. 

Murhattu Paavo Moilanen oli talollisen veli Pieksämäen rukoushuonekunnasta, Jäppilästä. Hän oli syntynyt elokuussa 1864, joten kuolleessaan Paavo oli 33 vuoden ikäinen. Hänet haudattiin Paimioon.

29.11.2017

Juusten

Suomen Sukutukimusseuran Vuosikirja I (1917), s. 6-10.
-PIISPA PAAVALI JUUSTENIN JÄLKELÄISISTÄ.

Esittänyt Suomen Sukututkimusseuran kokouksessa
p. maalisk. 1917 K. Grotenfelt.

Juustenin suku on Suomen huomattavimpia uudenajan alussa. Polveuten arvokkaasta v. 1530 kuolleesta Viipurin porvarista Pekko Juustisesta (nimimuoto »Pekko» on tavallinen Petrus (Pietari)-nimen vastine Viipurin kaikkein vanhimmissa porvarisluetteloissa), antoi tämä suku mainitun vuosisadan lopulla Suomelle yhden mainion piispan ja yhden amiraalin, puhumatta muista kirkon, hallinnonja sotalaitoksen palveluksessa olleista jäsenistä, ja neljä aatelissukua - Juusten, Gyllenlood, Rosencröel, ja Starckhaupt - sai siitä alkunsa, kaksi ensinmainittua mies-. kaksi jälkimäistä naiskannalta. Miespuolelta Juusten-suku tosin ei saanut kovin pitkää ikää, sillä se näyttää päättyneen jo piispa Paavalin pojanpoikiin, ja myös Gyllenlood-suku sammui 1750 vuoden vaiheilla, mutta naiskannalta se jatkui ja levisi hyvin laajalle, jotta suuri joukko Suomen, ja Ruotsinkin, tuunettuja sukuja siitä johtaa polvilukunsa. Voidaan syystä väittää, että sen jälkeläisiä luetteleva "Genealogia Juusteniana" arvattavasti vetäisi vertoja sukutieteemme historiassa kuuluisalle "Genealogia Sursillianalle", sekälueteltavien henkilöiden lukuun että sukujen merkitykseen nähden.

Monta nykyäänkin elävää tai äsken kuollutta tunnettua miestä maassamme on suoraan alenevassa polvessa Paavali Juustenin jälkeläisiä, kuten esim. valtioneuvos Th. Rein, senaattori R. A. Wrede, vapaaherra V. M. v. Born, kauppaneuvos J. F. Hackman, ministerivaltiosihteeri Th. Bruun, professorit Vilhelm Lagus, B. F. Godenhjelm, V. Vasenius, W. Söderhjelm ja luultavasti Julius ja Kaarle Krohn, y. m. Juusten-suvun jälkeläisistö on siis omansa antamaan kuvan laajojen ja huomattavien sukujen polveutumisesta ja keskenäisesta sukulaisuudesta. Näin ollen puolustanee lyhyt selonteko Juusten-suvun veriheimolaisista paikkaansa ja voinee herätttää yleisempääkin mielenkiintoa.

Mainittakoon ensin muutama sana amiraali Pentti Sererinpoika Justenin eli Gyllenloodin (k. 1609), piispan veljenpojan, jälkeläisistä, jotka siis eivät tosin polveudu itse piispasta, mutta kyllä Juusten-suvusta. Tämäkin suku sammui, niinkuin jo mainittiin,mieskannalta noin 1750, mutta amiraali Juustenin tytär Sidonia oli naimisissa ratsumestari Lars Lindelöfin (kaatui 1626) kanssa, ja hänen jälkeläisiään ovat suvut Lindcrantz, Jägerhorn af Storby ja Myhr (osaksi) ja näiden välityksellä haaroja Barck, Alleen, Gadolin (af Gadolin), Ursin (af Ursin), Krabbe, Sederholm ja Rosenlew-suvuista. Amiraalin pojantyttärestä Ingeborg Gyllenloodista, naimisissa ratsumestari Erik Körningin kanssa, polveutuu taas osa Aminoff-suvusta, m.m.. vapaaherrainen ja k reivillinen haara. Nämnä suvut ovat, kuten tunnetta, enimmiten vielä elossa, osaksi runsaastikin edustettuina ja niiden jäsenistä useat ovat tulleet tunnetuiksi toimintausa vuoksi henkisellä tai valtiollissella alalla.

Siirrymme tämän jälkeen piispa Paavali Juustenin varsinaisiin jlkeläisiin. Hänen jommastakummasta pojastaan, Juustilan herrastaPietarista tai Mainiemen herrasta Hannusta, luultavammin ensinmainitusta, kerrotaan naiskannalta aatelisen Starckhaupt l. Starkhufvud-suvun polveutuvan, joka tosin ei ollut kovin pitkäikäinenn, sillä se sammui 1805.

Mutta laajempi oli Hannu Juustenin tyttärien jälkipolvi. Heistätuli toinen Margareeta, naimisissa kornetti And. Möllerin (kaatui 1625) kanssa, aatelisten Möller ja Möllersvärd-sukujen, ja toinen Katariina Thauvoniusten kantaäidiksi. Halikon kirkkoherran Georg Thauvoniuksen (alk. Tavian) ja Katariina Juustenin poika oli m. m. Viipurin piispa Abraham Thauvonius. Viimeksi mainitun suvun välityksellä polveutuvat sen lisäksi Paavali Juustenista, kokonaan tai osaksi, suvut Carstenius ja Karsten, Lilius (m.m. senaattori Hugo L. ja esittelijäsihteeri A. Lilius-Listo), Hougberg; Carsteniuksen tietä Norrgren, Grotenfelt ja eras Wrede-suvun haara sekä Liliuksista Cantell ja Granfelt-Kuusi. Nämä suvut kaikki ovat mieslukuisia ja ovat jatkuneet meidän päiviimme asti, jaa niistä on lähtenyt moni historiamme lehdillä mainittava mies.
Kaikkein lukuisimmat ovat kuitenkin piispa Juustenin jälkeläisehänen tyttärensä Annan (k. 1642) polviluvusta. Kaksissa naimisissaan, ensin Viipurin porvarin Henrik Stråhlmanin (k.1592) ja sitten pormestari Hans Cröellin (k. 1627) kanssa, oli hänellä kummassakin useampia lapsia, jotka tulivat tunnettujen ja laajojen itäsuomalaisten sukujen kantaisiksi tai -äideiksi. Anna Juusteninpoika hospitaalivouti Peter Stråhlman (k. 1658) on koko monilukuisen Stråhlman-suvun alkaja, ja tämän tyttäret Anna, naimisissaRäisälän kirkkoherran Johannes Berneruksen (k. 1679) ja Brita, naimisissa Viipurin raatimiehen Mårten Winterin (k. n. 1651) kanssa, taas tulivat laajojen Berner- ja Winter-sukujen kantaäidiksi. Stråhlman-suvun välityksellä johtaa tästä alkunsa myös suku Söderhjelm ja Bernerien kautta Björkstén (af Björkstén) ja osa Lagus-suvusta, m. m. professorit Vihelm Gabriel ja Vilhelm Lagus jja aatelinen sukuhaara.

Anna Juustenin tytär ensimmäisessä aviossaan Katariina Stråhlmaoli naimisissa raatimies Hans Thesleffin ( k.e. 1616) kanssa jatämän lukuisan ja tunnetun suvun kantaäiti; siitä johtuu m.m. aatelinen Thesleff-suku (kenraalikuvernöörinapulaisesta A. A. Thesleffista, aat. 1812) ja vapaaherrainen Stjernstedt (Turun maaherrasta Johan Thesleffista, aat. Stjernstedt 1691 ja vapaaherraksi korotettu 1719). Mutta Thesleff-suvusta polveutuvat vielä naiskannalla suvut Heiricius, Miltopaeus, Franzén, myös kuuluisa runoilija Frans Mikael Franzén, Collan (von Collan) ja se Duncker-suvun haara, johon m.m. kuuluu soturi Joakim Zachris Duncker. Franzénien välityksellä polveutuvat siitä myös aateliset Edelheim, a.f Brunér, von Haartman- ja Lavonius-suvut. Toinen Henrik Stråhlmanin ja Anna Juustenin tytär Maria oli naitu Viipurin pormestarille Berndt Piperille (k. 1633), jonka pojanpoika oli Kaarle XII:n kuuluisa ministeri Kaarle Piper, kreivillisen Piper-suvun kantaisä, ja jonka kautta useat Ruotsin korkeista ylimyssuvuista, Bjelke, Ribbing, Rudenschöld (m.m. tunnettu hovineiti MagdaleenaRudenschöld), Brahe, osittain lukevat syntyperänsä suoraan alenevassa polvessa Paavali Juustenista. Berndt Piperin tyttärestä, joka oli naimisissa pormestari Lorens Mårtenssonin (Fatebur) kanssa, polveutuivat taas viipurilaiset kauppiassuvut Suthof ja Dannenberg. Dannenbergeistä lähtivät m.m. osaltaan suvut Bartram, Steven, Bruun (m.m. ministerivaltiosihteeri Th. Bruun), Lilius jaRein(myös historiantutkija Gabriel Rein ja valtioneuvos Th. Rein), ja samaa alkuperää on arvattavasti sekin Dannenberg-suvun haara, joka on asettunut Pietariin ja josta Suomeen tullut Krohn-ssuvun haara äidin kannalta lähtee.

Anna Juustenin toisessa avioliitossa pormestari Mans Cröellin knssa syntyivät pojat pormestari Johan Cröell (k.1666), aateloituRosencröel, ja kohtalonsa vaiheista tunnettu viskaali Samuel Cröell (k. 1667). Jälkimäisen tytär Anna oli naimisissa Taipalsaaren kirkkoherran Laurentius Haerkepaeuksen (k. 1673) kanssa, jonka sukuperää oli Ruotsiinkin levinnyt Haerkepaeus-suku (Upsalan pormestari Per H.) ja josta naiskannalta Norrgren, Grotenfelt, jaosittain Affleck, Furumarck ja Orraeus-suvut polveutuvat. Hans Cröellin tytär Elisabet oli ensi kerran naitu raatimies Jakob Ruuthille (k.1629) ja tämän pojan tyttärenpoika oli etevä ruotsinkielinen runoilija Jakob Frese. Jakob Ruuthin tyttäristä oli toinen Katariina naimisissa Pernajan kirkkoherran Zacharias Stachaeuksen (k. 1681) kanssa, ja heidän tyttärensä Elsa oli Stachaeuksen seuraajan Pietari Serlachiuksen vaimona, joten suvut Starck, Mollerus ja osittain Orraeus, Gripenberg, Haeggroth ja Pesonius ovat Paavali Juustenin jälkeläisiä. Starck-suvun välityksellä polveutuvat taas samasta alkuperästä Nordman-suku, m. m. mainio eläintieteilijä A. von Nordmann, ja osaksi Schvindt (kansatieteentutkija Th. Schvindt,) ja Streng. Toinen Jakob Ruuthin tytär Elisabet oli naimisissa Viipurin kauppiaan Reinhold Boismanin kanssa,josta laaja Boisman-suvun haara polveutuu ja sitä tietä osittain suvut Siuhof, Jaenisch ja Hackman. (kauppaneuvos J. F. Hackman). - Toisesta avioliitostaan kauppias Johan Vogelin kanssa Elisabet Cröellillä taas oli tytär Margareeta, naitu kirkkoherra Samuel Reuterille, ja tyttärentytär Elisabet Reuter (hänen äidistäänon kuitenkin erillaisia tietoja; Samuel R. oli kahdesti naimisissa ), joka naimisissa Juvan provastin Henrik Poppiuksen kanssa tuli suuren Poppius-suvun kantaäidiksi, ja Poppiusten kautta osalaajaa Fabritius-sukua, Cygnaeuksia, Masalineja, ja Meinanderejja, on Juustenin jälkeläisiä.

Tulemme niin Anna Juustenin ja Hans Cröellln toiseen tyttäreen atariinaan, jonka jälkeläisistö ei suinkaan ole vähälukuisin. Naimisissa raatimies Hans Schmidtin (k.n.1650) kanssa hänellä oli tytär, naitu kauppias Johan Teschelle, ja luultavasti tästä avioliitosta (Johan Tesche oli neljästi naimisissa) lähtee se Tesche-suvun haara, jonka jälkeläisiä naispuolelta ovat m. m. Lavoniusja von Etter-suvut sekä Venäjän ministerit Maksimilian (oik. Magnus) ja Frans David Alopaeus. Hans Schmidtin pojantytär oli naimisissa tuomioprovasti Georg Helsingiuksen kanssa, josta nykyinen Helsingius-suku polveutuu, ja sen kautta haaroja Argillander ja Godenhjelm-suvuista, m.m. taidemaalari Berndt Abraham ja hänenpoikansa professori Berndt Fredrik Godenhjelm. Georg Helsingiuksen tytär Katariina tulili taas naimisissa piispa J. Nylanderin kanssa esi-äidiksi monilukuisille jälkeläisille, joihin kuuluu haaroja seuraavista tunnetuista suvuista: Starck, Roschier, Poppius (mm. m. presidentti, ruots. vapaaherra Gabriel Poppius), Skogman (presidentti, vapaaherra Karl David Skogman), Krogius ja kokonaisuudessaan ruotsalais-suomalainen aatelinen ja vapaaherraineen von Born-suku.

Täytyy tunnustaa, että tämä luettelo, jota vielä voitaisiin pitälti jatkaa, todistaa Juustenien veren levinneen hyvin laajalle ja sekoittuneen sekä sangen monilukuisiin että historian lehdillä merkityksellisiin sukuihin maassamme. Monet suvut tai sukuhaarat polveutuvat useita eri teitä tästä samasta alusta, niinkuin osaksi ylempänä olleesta selostuksestakin voidaan nähdä, vaikka siinä usein on jätetty mainitsematta eri haarojen keskinäisiä sukulaisuussuhteita. Paavali Juustenin jälkeläisiin suoraan alenevaassa polvessa kuuluvat täten monet sekä valtiollisella että kirjallisella alalla tunnetut henkilöt. Mielenkiintoinen ja tulevaisuuden tieteen selvitettävä kysymys on, missä määrin ja millätavoin heidän ruumiillisia ja sielullisia ominaisuuksiansa ja henkistä lahjakkuuttansa voidaan johtaa heidän yhteisestä alkuperästänsä ja veriheimolaisuudestansa.

Tällä alalla aukeaa tieteelle miltei äärettömiä, vielä hämäriä, mutta mitä tärkeimpiä problemeja, joilla ei ole ainoastaan teoreettista, vaan samalla myös mitä laajakantoisinta käytännöllistä merkitystä yksityisten ja kansojen onnelle. Ja tällä alalla sukututkimuksen tulee luotettavaa ainesta kerätä. Ei liene liian uskallettua luottaa siihen, että ihmisnero, joka on niin monta tutkimuksen ongelmaa ratkaissut,vielä kerta on tämänkin selvittävä. Meidän aikamme saa vielä tyytyä pelkästään ainesten keräilemiseen ja hapuilevain viittausten antamiseen tieteen tulevaa upeata temppelirakennusta varten. Ja siinä työssä sukututkimustieteellekin on huomattava osansa suotu.

27.11.2017

Ruotsalainen meijeristi

Turun Lehti 2.4.1901 - Kansalliskirjasto
Sauvon pitäjään muutti keväällä 1895 herra Olof Pehrsson perheineen Dragsfjärdistä. Hänen
vaimonsa oli Karunassa syntynyt Hulda Sofia Forström, jonka isä omisti jonkin aikaa Karunan Kärknäsin allodiaalisäterin. Hulda Sofian molemmat vanhemmat, Gustaf Reinhold Forström ja Sofia Bergroth olivat kotoisin Perniöstä.

Olof Pehrssonilla ja Hulda Sofialla oli useita lapsia, joista kolme oli syntynyt jo ennen perheen asettumista Sauvoon. Uudessa kotipitäjässä pesue kasvoi vielä toisella mokomalla, joten yhteensä lapsia oli kuusi. Tyttäriä oli vain yksi, Anna Sofia. Poikien kohdalla silmään pistää hieman erikoinen nimeämistapa. Pehrssonien miespuoliset jälkeläiset kulkivat nimillä Ernst Olof, Georg Olof, Konrad Johan Olof, Rudolf Olof ja Harald Olof.

Olof Pehrsson oli ennen kaikkea hyvin tarmokas mies ja hän perustikin Sauvoon, Piikkiöön ja Paimioon höyrymeijereitä. Yksin ei meijeristimme laitoksia pyörittänyt, vaan apuna oli joukko meijerskoja ja masinisteja. Sauvossa hänen palveluksessaan olivat mm. meijerska Hedvig Österlund Paraisilta sekä masinisti Johan Frisk Perniöstä. Aika-ajoin Pehrsson joutui etsimään uutta työvoimaa. Työpaikkailmoituksen hän otsikoi mm. ”kelpo, siisti ja työläs ruotsia ja suomea puhuva meijerska” saa työtä. Näiden ominaisuuksien lisäksi hän vaati alaisiltaan monivuotista kokemusta alalta ja nykyaikaisten koneiden tuntemusta. Sauvoon vuonna 1905 avoinna olleeseen toimeen piti hakijan olla myös säännöllinen sekä kirjoitus- ja laskutaitoinen.

Paitsi raakamaitoa, osti Pehrsson myös muita tuotteita jalostukseen. Niinpä keväällä 1901 hän kaipasi ”joukkoa sikoja”, joiden piti olla joko ”puolisuuria tai ulosvalikoituja”. Meijerissä luvattiin maksaan korkeimmat käyvät hinnat mainituista elukoista. Kolmisen vuotta myöhemmin Pehrsson halusi ostaa Piikkiön toimipisteeseen lihottamattomia nuoria sikoja sekä emakkoja.

Maitoa Pehrsson hankki lehti-ilmoituksilla Sauvosta, Piikkiöstä sekä Turku-Karjaa -rautatien varrelta. Tarjolla oli vuosisopimuksia sekä ”korkeimpia hintoja, minkä voi maksaa ulkomaisiin voimarkkinoihin verrattuna”.

Osuusmeijerin tultua Sauvoon ja Karunaan hiipuivat Pehrssonit laitokset. Aikalaisten hyväntahtoiseksi luonnehtiman Olof Pehrsson menehtyi keväällä 1906. Vaimo Hulda Sofia oli kuollut edellisenä talvena. Näin heidän vielä melko nuoret lapsensa jäivät täysorvoiksi. Esikoispoika Ernst Olof oli isän kuollessa hieman päälle 17 ikävuoden ja kuopus Harald Olof vasta kuusivuotias.






22.11.2017

Karunan kartanon ihmisiä

Kansalliskirjaston sanomalehtiarkisto, Otava 1.3.1915
Karunan kartano 1910-luvulla
Karunan kartanoon muutti syksyllä 1859 Rauman maalaiskunnassa 1835 syntynyt Frans Fredrik Nordling palvelijaksi. Lähtöpaikkana hänellä oli Fredriksforsin eli suomalaisitta Leineperin ruukki Kullaalla. Vuoden päästä syksyllä Frans Fredrik vei vihille ”jungfru” Edla Gustava Fagerlundin. Edla Gustava oli syntynyt Turun kaupungisssa puuseppäoppilas Petter Fagerlundin perheeseen. Ikävä kyllä tyttönen jäi puoliorvoksi jo vajaan kahden vuoden iässä isän menehdyttä onnettomuudessa saamiinsa vammoihin kesällä 1831.

Miksi sitten palvelija Frans Fredrik Nordling tuli Kullaalta Karunan kartanolle töihin? Selitys löytyy ruukin ja kartanon omistaja eli laamanni Paul Emil Falckista. Leineperiä hallitsi vuosina 1830-1851 salaneuvos Anders Henrik Falck, jonka jälkeen Paul Emil hankki isänsä perikunnalta ruukin 1855. Hän myi sen edelleen hovioikeuden notaari Lönegrenille 1858. Tämän jälkeen Paul Emil Falck osti Karunan kartanon itselleen. Ehkäpä Frans Fredrik oli erityisen hyvä palvelija tai muutoin mukava mies, sillä hän tuli samoihin aikoihin Karunanlahden rantamaille.

Nordlingin ja Fagerlundin perhe-elämä Karunassa sai ikävän alun. Pariskunta meni naimisiin lokakuussa 1860 ja jo saman vuoden joulukuun alussa syntyi heille kaksoispojat. Toinen näistä kaksosista kuoli jo ennen kuin hänelle ehdittiin antaa edes hätäkastetta ja toinen, Frans Oskari seuraavan vuoden tammikuussa. Niinpä Frans Fredrik ja Edla Gustava joutuivat muuttamaan kahdestaan Halikkoon 1861. Siellä Nordling hankki ansionsa siltavoutina asuen nykyisen Halikon koulukeskuksen tienoilla sijainneessa Vähätalossa. Tämä siitä huolimatta, että Karunan vuosina hän oli lukkarinoppilaana ja rokottajana.

Sen sijaan kartanonherra Paul Emil Falck asusti visusti uudessa kodissaan yhdessä puolisonsa, Pietarissa syntyneen Alexandra Charlotta Gustafva Stjiernvallin kanssa. Miehellä ja vaimolla oli ikäeroa noin 23 vuotta, sillä Paul Emil oli syntynyt jo 1805, kun taas Stjiernvall 1828. Yhteisiä lapsia oli ehtinyt syntyä Leineperin vuosina kolme, minkä lisäksi yksi tytär Turussa. Helmikuussa 1864 ritari ja laamanni Falck kuoli nuorimman lapsensa ollessa vain viiden vanha. Leskivaimo asui vielä 10 vuotta kartanossa, mutta muutti 1874 Turkuun lapsiensa kera.
Kartanon seuraavaksi omistajaksi tuli helsinkiläinen hovioikeuden notaari Frans Henrik af Björksten. Hänen kohtalonsa oli karu, sillä 1873 hänet lähetettiin Lapinlahden mielisairaalaan, jossa hän myös kuoli. Mainittakoon vielä, että 1770-1870 kartanolla oli patronaattioikeus. Kartanon omistajat saivat sen perusteella itsenäisesti valita kirkkoherran Karunaan.

21.11.2017

Esimerkki rajariidasta

 Maanmittaushallituksen uudistusarkisto >
Lohjan maalaiskunta >
Warola; Rågångskarta med beskrifning 1752-1752
(B27a:18/1)
Vuonna 1752 Lohjan Varolan talon isännälle ja Outamon rusthollin haltijalle tuli kiistaa tiluksien välisistä rajoista. Niinpä paikalle tilattiin maanmittaustoimitus, jonka yhteydessä tehtiin oheinen kartta. Kartan sivuun kirjattiin tapahtuma kokonaisuudessaan ja se löytyy tästä vapaasti suomennettuna.


Vuonna 1752 lokakuun 8. oli allekirjoittanut maanmittari Varolan kylässä Uudenmaan läänissä, Raaseporin itäistä kihlakuntaa ja Lohjan pitäjää, mitä nöyrimmin suorittamassa korkeasti jalosukuisen maaherra herra
kreivin ja ritarin kunink. Pohjantähden ritarikuntaa, Gustav  Gyllenborgin erittäin suosiollista määräystä syyskuun 22. päivältä, käydä ja asiaankuuluvasti avustaa kihlakunnan katsastusoikeudessa, rajariidassa jota on nyt lain keinoin ryhdytty selvittämään kyseisen tilan toisaalta sekä Outamon rusthollin puolelta toisaalta, minkä katsastuksen pitää varakihlakunnantuomari, jalo ja korkeastikunnioitettu herra Magnus Mjödh, tuomiovaltaisen lautakunnan kera, osapuolten sekä
asianomaisten valtuutettujen läsnä ollessa.

Osapuolten katsastusoikeudelle näyttämien dokumenttien ja tehtyjen
väittämien nojalla esittää Varoilaa asuva Isak Nilsson oikeuden eteen
noudettuna, että hän haluaisi rajalinjan asumansa tilan ja Outamon
rusthollin yhteisen metsämaan sekä samaisen rusthollin yksityismaiden
välille, suorassa linjassa lähtien Tironkarista Kuusenkanto-nimiselle
rajamerkille, jonka hän on halunnut näyttää koilliseen suuntaan eräästä
Outamon rustholliin kuuluvasta torpasta, merkinnän A. mukaan, missä
kuitenkaan ei mitään rajamerkkiä löytynyt, sekä sieltä edelleen Outamon
myllylle, minkä myllypuron hän sanoi olevan Lepänoja, ja sen siten
muodostavan Varoilan mukaan rajan mistä kihlakunnan
rajankäyntiasiakirjassa on kyse kun Porsaslammesta lähtevän vedenjuoksun
aina Tyrinkarille saakka pitäisi muodostaman tilojen raja siten että
Varoilan yksinomaiset omistukset tulisivat länsipuolelle ja Outamo
itäpuolelle, mutta Outamon Hind. Lindegren on tämän kiistänyt. Kyseisen
rusthollin yksinomainen osa olisi itäpuolella linjaa Tironkarista
Kuusenkannon rajaan, minkä hän esittää olevan kohdassa B. mutta mistä
nyt kuitenkaan ei minkään laista asetettua rajamerkkiä löytynyt, ja että
maat tästä linjasta länteen, mukaanluettuna Alhoniittu, mitä nyt
viljellään vuorotellen, olisivat yhteiset aina Skratarlan rajalinjalle
saakka, sekä että Varoilan tilan yksinomaiset omistukset eivät ylittäisi
puroa joka juoksee mainitusta niitystä Porsaslammiin vaan olisivat
eteläpuolella, kun taas kaikki pohjoispuoleinen tästä purosta, mitä
Outamo pitää oikeana Leppäojana, kuuluisi yksinomaan hänelle kohtaan C.
saakka, missä Outamo näytti kahta suurehkoa muuten merkitsemätöntä kiveä
Varoilan pellolla, minkä hän väittää olevan Koskensuun rajamerkki mistä
esitetyissä asiakirjoissa on kyse ja mistä Outamo haluaa vetää suoran
linjan Tyrikariin laskien maan yksinomaan itselleen kuuluvaksi tämän
linjan ja Porsaslammin välillä.

Tutkittuaan kaikkia päätöksiä ja kirjallisia dokumentteja, samoin kuin
lainvoimaisia näyttöjä, joita osapuolet tähän omistusriitaan ovat julki
tuoneet, mitä laajimmin ja perusteellisimmin on kihlakunnan
katsastusoikeus nähnyt tarpeelliseksi esittää että kyseisestä paikkaa
koskien toimitettaisiin päätöksenoikaisu ja asiaa tarkasteltuaan tullut
siihen lopputulokseen että koska osapuolet eivät kummallakaan puolella
ole kyenneet esittämään rajamerkkejä tahi muutoin väittämäänsä
kirjallisin näytöin tai kiistattomin todistein perustelemaan, kuin ei
myöskään esittämään sellaista perimätietoa joka kävisi selkeästä
perusteesta eivätkä ole myöskään kyenneet sopimaan asiasta
lainvoimaiseksi katsottavalla tavalla, on juttu täten jäänyt niin
hämäräksi että katsastusoikeus on nähnyt mahdolliseksi pitäytyä vain
niihin rajan päätösmerkkeihin mistä osapuolet ovat yksimieliset, eli
ratkaista juttu mahdollisimman tasapuolisesti osapuolten kesken, joten
Varoila ei ole kyennyt toteen näyttämään mitään osaa Tyrinkarista
kohtaan C rajana kulkevaksi tai erotuskohtaa Varoilan pellon ja Outamon
torpalle kuuluvien omistusten välille kohdan D mukaan sekä edelleen
aitaa D - E noudattaen kohtaan F, mistä tie lähtee Varoilan sillalta,
kohtaan G, mihin tuomittiin rajapyykki asetettavaksi, mistä
eroituslinjan tulee kulkea mutkittelematta Tironkarille kohta N, minkä
linjan itäpuolella maa tulee yksinomaisesti Outamolle ja länsipuolen
Varoilan kanssayhteiset maat tasan jaettavaksi, puolen tästä tullessa
yksinomaan Varoilalle, siten että kaikki etelään Portti- ja
Alhoniittu-nimisistä niityistä; Alhoniitun päähän, ja edelleen
Skratarlan rajalinjaan, kulkien Peräkorvensaaresta Särklammensaareen
pisteviivan H - I mukaan, tullessa siten torppaan L kuuluvaksi Outamon
yksinomaisena samaisen rusthollin osana, ja Varoilan Portniittu sekä
sitä noudattelevat pellot M sekä se osa mitä kyseinen tila on omistanut
Alhon niitystä pysyväksi sillä tästä lähin kuin on tähänkin asti ollut.

Tironkari, joka piirustuksessa on merkitty kirjaimella N, on Karston
lahdessa sijaitseva pieni kalliosaari, minne korkeimmalle kalliokummulle
havaittiin hakatun risti merkitsemään siten rajakohtaa missä kohtaavat
Varoilan yhteismaat Outamon yksinomaisten maiden kanssa, Karston
Joenpellon ja Kajolan omistusten kanssa, Peräkorvensaarella, merkki O,
on rajapyykki ladottu 12 kivestä, missä kohtaavat Varoilan ynnä Outamon,
Skratarlan ja Torholan omistukset, mistä lähtien suora raja kulkee
Varoilan ja Outamon yhteismaitten sekä Skratarlan ynnä Torholan
omistusten välillä.

Särklammensaari, merkki P, joka on pieni saari Särklammessa, on
kiistatta tunnistettavissa rajamerkiksi viidestä ladotusta kivestä,
Varoilan yksinomaisten maiden ja Skratarlan sekä Grisbölen takamaitten
välille, mitkä tänne yltävät. sijaiten Särklammen eteläpuolella,
Skratarlan ja Grisbölen välin kulkiessa kohtaan Q, missä kallion
etelärinteellä näytetään pyöreää kuoppaa kalliossa jonka sanottaisiin
olevan merkki Skratarlan ynnä Grisbölen sekä Torholan omistusten
välillä. Särklammensaaresta lähtien on tosin Outamo väittänyt Varoilan
yksinomaisten ja Grisbölen omisekä stusten rajan kulkevan suorassa
linjassa Tyrinkarin rajapyykille asti, jolloin osa Varoilan
Talvitienniitusta kuuluisi kyseiseen takamaahan missä Varoila väittää
omistavansa 2 tankoa ynnä Outamo 5 tankoa sekä Lylyisten Hontti 3
tankoa, mutta Outamo on halunnut kiistää Varoilan omistavan kyseisessä
takamaassa yhtään mitään, mistä he nytkin ovat keskenään kiistelleet
siihen määrään asti että tuomarin on täytynyt heille huomauttaa, ja
Varoila on puolestaan väittänyt Grisbölen rajautuvan hänen
yksinomaisista maistaan linjaa pitkin Särklammensaaresta aidalle R - S
sekä että mainittu kallio on aina ollut rajana jonka mukaan
perinteisesti sekä Grisbölen että Varoilan yksinomaiset metsät on
jaettu, ja niin muodoin on nyt mainittu aita ja kallio määrätty
päteväksi niin että Grisböle siis jää eteläpuolelle linjaa joka kulkee
mainitusta kalliosta Särklammensaareen, ollen Varoilan väittämä oikeus
tunnustettu 2 tankoon Grisbölen puolella, mitä hänellä siis on oikeus
nauttia yhdessä Outamon kanssa jolla tässä maassa on viisi tankoa ja
Lylyisten Hontti kolme tankoa, taikka antaa osansa jaettavaksi sikäli
kuin ei muutoin sopimukseen päästä.

Yllä lausuttuun päätökseen on kihlakunnan katsastusoikeus tullut, mikä
todistetaan vuonna ja päivänä kuin ylle kirjoitettu on.
H.T.

20.11.2017

Nuori äiti

Piikkiön hautausmaalla lepää turkulaisen kauppiaan, Michael Maexmontanin ja hänen vaimonsa, apteekkarin tytär Christina Wilhelmina Åkermanin tytär Marie. Hänet kastettiin Turun ruotsalaisessa seurakunnassa 3. päivä kesäkuuta vuonna 1829 ja nimekseen hän sai Maria Wilhelmina Edmea. Hautaristissä etunimi on sitten muodossa Marie. Äiti Christina Wilhelmina Åkerman oli syntynyt 3.12.1794 Turun akatemian apteekkarin, Christian Åkermanin ja Maria Christina Elfvingin seitsenlapsisen perheen esikoisena.

Christina Wilhelmina oli vain 16 vuoden ikäinen mennessään 9.4.1811 naimisiin Michael Maexmontanin kanssa. Michael oli nuorikkoon hyvän matkaa vanhempi, sillä hän oli syntynyt jo 1773. Samana vuonna myös äiti Maria Christina Elfving meni uudestaan naimisiin, tällä kertaa oikeusraatimies Karl von Hausenin kanssa. Isä Kristian Åkerman oli kuollut vuonna 1810.
Michaelin ja Christinan ensimmäinen lapsi syntyi jo tammikuussa 1812. Tytär sai nimen Anna Christine Emeli. Kahta vuotta myöhemmin hän sai pikkuveljen, jolle vanhemmat antoivat nimen Frans Michael. Christina syntyi perheen todellisena iltatähtenä, peräti 15 vuotta isoveljensä jälkeen. Tosin äiti oli tuolloinkin vasta noin 35 vuoden ikäinen. Kauppias Maexmontan kuoli Turussa 1833. Leski Christina menehtyi joulun alla 1864 Turussa, mutta hänet haudattiin Piikkiöön.

Pariskunnan poika Franz Michael ryhtyi aikanaan apteekkariksi Helsingissä ostaen Siuntion Kehlan kartanon. Hän puolisonsa oli luutnantin tytär Paulina Augusta Lovisa Lindström. Heidän lapsistaan kuuluisimmaksi tuli Frans Michael Christian (1847-1900  Helsingissä), joka oli paitsi opettaja ja toimittaja niin myös taidemaalari. Lähes yhtä tunnettu oli velipoika Mauritz, joka opetti miekkailua Helsingin yliopistossa.

Turun Satavan saarella sijaitseva Marielund oli 1700-luvulla osa Kaivoisen tilaa, jonka omisti Cristian Åkermanin isä Jakob. Christian Åkermanin ja Maria Christina Elfvingin lapset rakennuttivat Marielundiin huvilan suvun kesäpaikaksi. Åkermanien suku oli Marielundissa aina vuoteen 1939, jolloin Signe Maria Lundeniuksen kuoltua irtaimisto jaettiin hänen testamenttinsa mukaisesti. Tila itsessään siirtyi Svenska Kulturfondenille. Se myi tilan Mauno Kustaa Eskolalle ja häneltä se siirtyi vuonna 1948 Kaatuneitten Omaisten Liitolle. Vuoden 2006 joulukuussa liitto myi Marielundin tilan.

Abt

Herra Karl Fredrik Abt syntyi Tukholmassa keskikesällä 1784. Hänen isänsä oli luultavasti Käkisalmessa 1806 kuollut luutnantti Fredrik Abt.  Joka tapauksessa Karl Fredrik pääsi ylioppilaaksi Turussa kesällä 1806 suorittaen tuomarintutkinnon neljä vuotta myöhemmin. Saman tien hänet nimitettiin Turun hovioikeuden auskultantiksi. Tästä toimesta hän siirtyi Länsi-Uudenman Tammisaareen kaupunginnotaariksi vuonna 1817. Varmaankin akateeminen koulutus sai aikaan sen, että hänestä tuli myös yksi kaupungin raatimiehestä. Tammisaareessa hän viihtyi ainoastaan vuoden ottaen eron jo 1818. Seuraavaksi hän muutti Uuteenkaupunkiin, jossa hän oli paitsi kaupunginnotaari ja raatimies, niin myös kassanhoitaja. Eläkkeelle miehemmin siirtyi 1846.

Puolisonsa Anna Lena Sarlinin löysi 1815 Mynämäen Kälälästä. Karl Fredrikin ja Anna Lenan lapsista ensimmäinen, Franz Fredrik syntyi jo edellisenä vuonna Mynämäellä. Toinen poika, Karl August syntyi 1818 perheen asuessa Kalannissa. Anna Lena Sarlinin oli jo 1808 saanut aviottoman tyttären, Maria Ulrikan.

Kun ura Uudessakaupungissa oli ohitse, pakkasi Abtin perhe tavaransa muuttaen Pöytyälle vuonna 1847. Siellä Karl Fredrik Abt myös kuoli kevään 1857 lopulla. Leskivaimo teki ranskalaisen visiitin Uuteenkaupunkiin 1858-1859, jonka jälkeen hänet mainitaan Pöytyän rippikirjan ns. liitesivuilla. Anna Helena Sarlin kuoli Pöytyällä marraskuussa 1869.

Syy pariskunnan muuttoon nimenomaan Pöytyälle johtui heidän pojastaan Franzista. Tämä oli nimitetty pitäjän kruununnimismieheksi 1830-luvun lopulla. Vaimonsa Sofia Eleonora Barckin Franz kävi hakemassa Uudestakaupungista. Pariskunnan neljä lasta, Frans Selim, Selma Isidora, August Alfred ja Olga Zuleima syntyivät kaikki Pöytyällä. Ikävä kyllä perheen yhteiselo päättyi äidin kuoltua keuhkotautiin syksyllä 1850. Lapsista August Alfred ja Olga Suleiman olivat myös kuolleet muutaman kuukauden iässä. Kruununnimismies Abt löysi seuraavan vuoden syksyllä uudeksi puolisokseen Auran kappalaisen tyttären, Johanna Mathilda Waldstedtin. Tämä oli syntynyt Karjalohjalla isänsä ollessa siellä apupappina. Heidän ensimmäinen lapsensa Olga Mathilda syntyi Pöytyän Mäkiäisten kylän Mähärin talossa 1852.

Ennen vuosikymmenen loppua syntyivät vielä Maria, Alma Aleksandra ja Alfred Alexander. Heistä Maria kuoli pienenä. Samassa taloudessa asuivat tuohon aikaan sekä isä Karl Fredrik Abt vaimonsa Anna Helena Sarlinin kanssa sekä Franz Abtin anoppi ensimmäisestä avioliitosta, Sofia Gustava von Hertzen. Hänen miehensä eli Franzin edesmennyt appi oli ollut mm. Ruotsinpyhtäällä vaikuttanut tehtailija Emanuel Barck.  Sofia Gustava von Hertzen oli syntynyt Pyhtäällä. Hänen veljensä oli eversti Ernst Gustav von Hertzen, jonka hahmon J. L. Runeberg maalasi Vänrikki Stoolin tarinoiden runoon ”Sotamarski”.

Näin Pöytyän Mäkiäisillä kokoontui hetken aikaa perheyhteisö, jonka lonkerot ulottuivat Uudestakaupungista aina Pyhtäälle saakka. Yksin jäänyt leskivaimo sai tuohon aikaan turvaa nimenomaan sukulaistensa luota. Matka palvelutaloihin ja hoivakoteihin oli vasta kaukana edessä.

18.11.2017

Haartman

Turun yliopiston lääketieteen professorin, Gabriel Eric Haartmanin ja hänen vaimonsa Fredrika Lovisa von Mellssin tunnetuin jälkeläinen oli valtioneuvos, lääkäri ja professori Carl Daniel von Haartman. Hän syntyi 1792 Turussa ja pääsi ylioppilaaksi Uppsalassa 1806 – vain 14 vuoden ikäisenä.Nuorena miehenä hän teki opintomatkoja mm. Tanskaan, Saksaan, Englantiin ja Skotlantiin. Kotiuduttuaan seurasi lähes riemuvoittoinen ura maamme lääketieteen parissa. Tästä ajasta voidaan mainita vaikkapa toimiminen Turun kaupunginlääkärinä sekä kirurgian ja synnytysopin professorina. Erottuaan viroistaan 1855 sai hän vielä 1869 riemumaisterin arvon. Carl Daniel von Haartman kuoli 1877.

Hän asui perheineen sekä Helsingissä että Turussa, mutta eritoten Piikkiön Raadelman kartanossa. Puolisoita hänellä ehti pitkän elämänsä aika olla kolme. Maria Helena Rosina Franzenin kanssa hänet vihittiin 1818. Tämän kuoltua 1840 von Haartman nai Juliana Sofia Ramsayn. Hän puolestaan kuoli 1858. Kahta vuotta myöhemmin oli vuorossa kolmas morsian, miestään peräti 43 vuotta nuorempi Emilia Teodora Westzynthius.

Avioliitoista oli useita lapsia. Nuorimmaisen lapsensa syntymän aikaan professori von Haartman oli jo noin 77 vuoden ikäinen. Miespuolisista jälkeläisistä neljä oli akateemisesti koulutettuja. Heistä Karl Frans Gabriel oli keisarinnan henkilääkäri. Frans toimi Hangossa tullinhoitajana ja Alfons Jerome mm. tie- ja vesirakennuslaitoksen insinöörinä. Neljästä veljeksestä nuorin, Carl Erik Johannes oli Helsingin kunnallispormestari. Kaksi viimeksi mainittua poikaa syntyi Raadelmalla.

Tyttäristä ehdottomasti tunnetuimmaksi jälkipolville on jäänyt niin ikään Raadelmassa syntynyt Hedvig Eleonora von Haartman-Tavel. Hän työskenteli ranskan kielen opettajana Turussa. Näin vuosina Hedvig sai uskonnollisen herätyksen ja siirryttyään myöhemmin opettajaksi Helsinkiin, hän ryhtyi auttamaan kaupungin kurjimmassa asemassa olevia. Tehtyään matkan Pelastusarmeijan Lontoon ”sotakouluun”, alkoi Hedvig järjestämään suomalaisen Pelastusarmeijan toimintaa.

Vuodesta 1890 alkaen hän oli järjestön virallinen edustaja maassamme, lopulta brigadöörin arvolla. Vuosikymmenen lopulla järjestö siirsi hänet Sveitsin osaston johtoon. Vuonna 1900 hän meni naimisiin Pelastusarmeijan esikuntakapteenin, tohtori Rudolf von Tavelin kanssa. Ikävä kyllä avioliitto jäi lyhykäiseksi, sillä Hedvig Eleonora von Haartman-Tavel kuoli 1902 ollessaan matkalla Suomessa.

16.11.2017

Sara Kock

Tammikuun lopulla vuonna 1711 haudattiin Auran Käetyn kylässä asunut kauppiaan leski Sara Kock. Hänen miehensä oli päässyt yhdeksi Turun porvareista kevään lopulla 1688 ja toiminut sen jälkeen kauppiaana kaupungissa. Muutamien vuosien päästä eli 1705 hän oli yksi Turun 24:stä vanhimmasta porvarista. Vauraana ja hartaana miehenä hän lahjoitti tuomiokirkolle suuren krusifiksin, joka roikkui aikanaan suuren kuoren sisäänkäynnin kohdalla.

Porvari Johan ja Sara Kock vihittiin 1690. Saran oma isä Nils Svensson Kock oli myös yksi Turun kauppiaista. Nelisen vuotta myöhemmin syntyi Johanin ja Saran ilmeisesti ainoa lapsi, poika Jost Johan. Hänestä tuli aikanaan isänsä tavoin kauppias Turkuun. Jost Johan omisti aikanaan Pöytyän Riihikosken rusthollin. Hän pysyi naimattomana ja lapsettomana koko ikänsä kuollen Turussa kevättalvella 1740.

Sara Kock luultavasti asettui Auraan Käettyyn Isovihan alkamisen jälkeen. Siellä lienee ollut hieman rauhallisempaa kuin levottomassa Turussa. Kauppias Johan oli lähtenyt pakomatkalle Ruotsin suuntaan ja kuollut jossain vaiheessa. Tätä ennen hän kuitenkin joutui viranomaisten hampaisiin. Sara menehtyi tammikuun 13. päivänä 1711, mutta hänet saatiin haudattu vasta saman kuun lopulla. Tämä kesti liian kauan ja Johanille toimitettiin huomautus asiasta.

Johan Schultzin veljistä Joakim opiskeli lakia työskennellen hovioikeudessa asessorina 1720-luvulla. Hänen vaimonsa Elisabet Salamontanuksen kanssa hän omisti mm. Liedon Nautelan talon. Hänet aateloitiin 1698 nimellä Riddercrantz, jonka jälkeen hän oli yksi valtiopäivämiehistäkin. Velipoika Baltzar Schultz oli Turussa raatimiehenä 1692 hankkien elantonsa mm. raatimiehenä ja komissaarina. Kunnallispormestarin arvon hän sai 1710 eroten ehkä ikänsä takia 1727. Hän pakeni sotatoimia Ruotsiin 1713, mutta palasi takaisin rauhanteon jälkeen. Kolmas veli Jost tavataan Narvan varuskunnan rykmentinsotatuomarina 1693. Hän joutui sotavangiksi Venäjälle 1704 Narvan luona, mutta viimeistään 1720 hän oli sotapakolaisena Ruotsin puolella. Suomeen palattuaan hän työskenteli Turun hovioikeuden kanneviskaalina ja asessorina.

Miksi siten Sara Kock asui nimenomaan Käetyn kylässä ja missä siellä? Rippikirjoja ei tuolta ajalta ole jäljellä, mutta Suomen Asutuksen Yleisluettelosta tämän tiedon voi kaivaa esiin. Käetyn rusthollin omistivat Schultzin veljekset jonkin aikaa, joten Sara oli majoittunut luultavasti miehensä veljen, Niclas Schultzin hoteisiin. Ainakin Niclas mainitaan rusthollin omistajana vuonna 1713.
Saran ja Johanin pojan Jostin omistama Riihikosken rustholli toimitti sotilaansa henkirakuunrykmentin everstiluutnantin komppanian palvelukseen.

Myöhempinä aikoina talossa vaikuttivat lähinnä talonpoikaista juurta olevat suvut. Tässä tarinassa mainittu Schultzien suku tuli Suomeen Lyypekistä 1600-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä kahden veljeksen voimin.

15.11.2017

Viisi lasta samana vuonna

Suomenkieliset Tieto-Sanomat 1.6.1776
Suomen ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti oli Suomenkieliset Tieto-Sanomat. Historiallisestas Sanomalehtiarkistosta tämän lehden numero 11 vuodelta 1776 putkahtaa esiin, jos hakee ensimmäistä mainintaa Varsinais-Suomen Halikon pitäjän nimestä. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä ilmestynyt lehti kertoo artikkelissaan Halikon Ruotsalan kylässä kuolleesta ”kruunuin talon emännästä”, Maria Juhontyttärestä, joka oli kuollut noin kuukautta aikaisemmin. Lehden mukaan Maria ”eli awiosa kahdexan toistakymmentä ja puolen ajastaikaa, sai sillä ajalla 16 lasta, joista hän oli synnyttänyt wiisi yhtenä wuonna”.

Luonnollisesti kiinnosti tutkia tapausta hieman enemmän. Halikon Ruotsalan Ylitalossa todellakin kuoli 30.4.1776 emäntä Maria Juhontytär. Haudattujen luettelossa mainitaan vain hautauspäivä 1.5.1776. Kuolinpäivä on kuitenkin kirjattu rippikirjaan. Hänen puolisonsa oli Ylistalon isäntä Henrik Matinpoika. Henrik oli syntynyt tammikuussa 1734 Ylistalossa, kun taas Marialle on rippikirjaan merkitty syntymävuodeksi 1736. Morsian oli kotoisin Perttelin Impolan kylän Joulun talosta, jonka isäntänä oli hänen isänsä Juho Simonpoika. Todellisuudessa Maria oli syntynyt jo toukokuussa 1735.
Henrik ja Maria vihittiin Perttelissä lokakuussa 1757.

Ensimmäinen yhteinen lapsi syntyi Halikon Ruotsalassa noin vuoden päästä. HisKin perusteella tämä esikoispoika Matti sai vuoteen 1774 mennessä yhdeksän sisarusta. Lehtijutussa kuitenkin mainitaan peräti 16 lasta, joista viisi olisi syntynyt samana vuonna. HisKin perushaulla löytyy tosiaan vain 10 lasta. Näiden lasten lisäksi haudattujen luettelosta paljastuu erittäin ikäviä asioita. Kesällä 1769 Maria sai kuolleen tyttölapsen. Maaliskuun lopulla 1772 hän synnytti kaksoset, jotka saivat hätäkasteen. Molemmat lapset kuolivat samana päivänä. Vain vajaan vuoden päästä, helmikuun alussa 1773 Maria sai kolmoset, jotka kaikki hätäkastettiin. Kaikki lapset menehtyivät jo samana päivänä. Kolmosista kaksi oli ollut tyttöjä ja yksi poika. Maaliskuun viimeisenä päivänä vuonna 1776 Maria Juhontytär synnytti kuolleen poikalapsen. Tämä kerta oli liikaa noin 40 vuoden ikäiselle äidille ja tasan kuukauden päästä Maria menehtyi. Kuolinsyyksi on merkitty Halikon haudattujen luetteloon lapsivuode.

Näin Maria oli todellakin elämänsä aikana synnyttänyt 16 lasta. Häntä suremaan jäi näistä seitsemän. Isä Henrik Matinpoika meni jo vuoden 1776 marraskuussa uusiin naimisiin Ruuhikoskella asuneen Maria Matintyttären kanssa. Hänen kanssaan Henrik sai vielä seitsemän lasta, jotka tosin kaikki kuolivat jo syntymävuotenaan.

Henrik Matinpoika kuoli 1797 punatautiin. Maria Matintyttären vei keuhkokuume vuonna 1813. Ruotsalan Ylistalon väki saattoi ajan mittaan hautaan 23:sta syntyneestä lapsesta peräti 16. On täysin mahdotonta asettua vanhempien asemaan ja miettiä, miltä sen on täytynyt tuntua……

Selvennyksenä vielä, että Halikon Ruotsalan kylä on nykyistä Vaskion keskustaajamaa Salo-Aura -maantien varrella..

8.11.2017

Ritari Schauman

Klikkaa kuvaa, niin pääset tutustumaan Vistolan tiluksiin
Vuonna 1884 Turusta muutti Pöytyän Vistolan yksinäistaloon oikea ritari, kapteeni Knut Otto Schauman. Hän oli syntynyt Taivassalossa 1827 ja mennyt aikanaan naimisiin porilaisen Eva Konstantina Elisabet Holmbergin kanssa. Tämän Schauman -suvun ns. suomalaisena kantaisänä pidetään Turun läänin ratsuväkirykmentin everstiluutnanttia, Henrik Johan Schaumania, joka eli vuosina 1640-1730. Hän oli kotoisin Liivinmaalta ja tullut Ruotsin kuninkaan palvelukseen 1662. Schauman -suvun kaikki nykyisin elossa olevat henkilöt ovat Henrik Johanin pojanpojan, majoitusmestari Bernt Otton (1738-1805) jälkeläisiä.

Knut Otto ja Eva Konstantina toivat luonnollisesti Pöytyälle myös jälkikasvunsa, johon kuului yhdeksän lasta. Heistä peräti kahdeksan oli poikia. Kolme vanhinta oli syntynyt Uudessakaupungissa tai Taivassalossa. Tytär Annan Martha Elisabeth syntyi Nakkilassa samoin kuin hänen loput veljensä.
Pojista yhteiskunnallisesti merkittävimpään asemaan nousi 1860 syntynyt Viktor Rafael. Hän valmistui Haminan kadettikoulusta 1882 tullen samalla upseeriksi Suomen toiseen Turun tarkk’ampujapataljoonaan. Myöhempinä aikoina hän työskenteli mm. valtion poliisikoulun johtajana sekä sen komitean jäsenenä, joka käsitteli suojeluskuntien perustamiskysymystä. Sisällissodassa Viktor Rafael Schauman oli kenraali Mannerheimin hallituksen ja Etelä-Suomen suojeluskunnan yhdysupseerina. Sodan jälkimainingeissa hän oli sotaylioikeuden jäsenenä ja kadettikoulun johtajana. Viktor Rafael erosi tehtävästä kenraalimajurin arvolla vuonna 1919. Hän kuoli Helsingissä vuonna 1846.

Viktor Rafael Schauman oli naimisissa Ellen Matilda Österbladin kanssa ja tästä avioliitosta oli mm. poika Erik Rafael. Hän ei isänsä tavoin ollut sotilasuralla, vaan kouluttautui lääkäriksi. Hän teki lukuisia opintomatkoja Pohjoismaihin tullen 1925 Takaharjun parantolan apulaislääkäriksi. Ura huipentui nykyisessä Raaseporin kaupungissa sijainneen Meltolan keuhkotautiparantolan ylilääkärin virkaan. Erik Rafael Schauman julkaisikin kirjan tuberkuloosista. Viktor Rafaelin puoliso oli presidentti Ståhlbergin tytär Elli.

Allan Waldemar Schauman, joka oli syntynyt 1871 Naikkilassa, löysi vaimokseen Signe Mathilda Elfrida Sevonin. Pariskunnalla oli useita lapsia, joista Uno Allan Runar syntyi Loimaalla 1908 ja kuoli Helsingissä 1977. Hän suomenruotsalainen näyttelijä sekä Svenska Teaternin teatterinjohtaja 1954-1963. Hän esiintyi myös muutamissa elokuvissa, joista tunnetuin lienee ”Täällä Pohjantähden alla”. Vaimonsa Märta Nylanderin kanssa Runarilla oli kaksi poikaa.

Knut Otto Schauman kuoli Pöytyällä vuoden 1888 lopulla. Leskivaimo Eva Konstantina muutti seuraavalla vuosikymmenellä Hämeenlinnaan. Lopulta Pöytyän Vistolaan jäivät vain veljekset Bror Max ja Florius Axel. Bror Max muutti kuitenkin pian Yhdysvaltoihin kuollen siellä 1930. Hän jätti jälkensä aikakirjoihin Yhdysvalloissa hänelle yksin tai työryhmän jäsenenä myönnetyille patenteille. Näitä löytyy jo vuodelta 1896 ja esimerkiksi 1929 sai myönteisen päätöksen patentti US 1721605A, joka koski automaattiohjausta autoissa.

4.11.2017

Amurinmaa

Teijon tehtaalla, joka tuolloin kuulu Perniön pastoraatin alaisuuteen, syntyi lokakuussa 1844 tyttö ruukinmylläri Nikodemus Ahlqvistin ja Maija Stina Ahlmanin perheeseen. Nimekseen tämä vanhempiensa ainut tytär sai Amanda Gustava. Aikuisiällä hänen matkansa kävi Pöytyälle, jossa hän työskenteli piikana Mustanojan kylässä asuneella nahkurileski Maria Kristina Ahlqvistilla. Tämä olikin hänen serkkunsa, sillä Maria Kristinan isä oli perniöläinen mylläri Christopher Ahlqvist. Aivan yksin ei Amanda Gustavan tarvinnut Pöytyälle matkata, sillä samaan aikaan tuli hänen veljensä Gustaf Reinhold rengiksi samaan paikkaan.

Gustaf Reinhold Ahlqvist lähti jo 1869 Turkuun, kun taas Amanda Gustavan vaiheet olivat hyvin erilaiset. Hänet kuulutettiin lokakuussa 1868 Kokemäellä syntyneen Fredrik Fabian Lindholmin kanssa. Tosin tuohon aikaan Lindholm asui vielä Luvialla, josta sitten muutti tuoreen morsiamensa kanssa suoraan Venäjän Kauko-Itään, ns. Amurinmaalle. Jotta säätykierto pysyi järjestyksessä, oli Fredrik Fabiankin ammatiltaan nahkuri.

Fredrik Fabianin ja Amanda Gustavan veti Amurinmaalle hyvin luultavasti sinne 1868 suomalaisten toimesta perustettu ”Amurinmaan yhtiö”. Tämä oli Tyynenmeren rannalle rakennettu ihanneyhteiskunta eli utopia. Tämä yhtiö harjoitti lähinnä puutavaran sahausta elannokseen ja kuihtui jo 1872 omaan mahdottomuuteensa.

Amurinmaan yhtiö sijaitsi Nahodka -lahden rannalla ja tämä paikka onkin merkitty nahkuri Lindholmin muuttokohteeksi Luvian rippikirjassa. Vuonna 1870 julkaistun matkakertomuksen mukaan yhtiön pienessä kaupungissa asui muutama virkamies, muutama työmies sekä 30 -miehinen sotaväen osasto kapteeni af Björkstenin komennossa. Vaikka maaperä oli hyvin hedelmällinen kaikenlaiselle viljelykselle, oli ”kaikki kuitenkin niin kallista ja waikeaa saada, että se jolla ei ole pääomia waipuu raskaaseen ja painawaan welkaan kruunulle ja alituiseen wallanalaisuuteen, joka tekee työn kahta tukalammaksi”.

Saman matkakertomuksen mukaan suomalaiset siirtolaiset asuivat viheliäisissä oloissa. Jotkut asustivat teltan suojissa, mutta monien asumus oli pelkästään jonkinlainen maakuoppa. Siirtolaiset itse kokivat olevansa samassa osassa kuin Siperiaan karkotetut rikolliset. Ulkona liikkuessa täytyi pitää ase mukana, sillä luonnossa eli runsaasti karhuja ja tiikereitä. Hirviä, peuroja ja metsäkauriita oli toisaalta mukavasti riistaksi. Muita saaliseläimiä olivat majavat, supikoirat, fasaanit, ketut, mäyrät ja metsäsiat.

Näihin olosuhteisiin katosi Lindholmin pariskunta. Mustanojalla hetken aikaa piikoneen Amanda Gustavan myöhemmistä vaiheista ei ollut kotimaassa mitään tietoa. Jossain välissä piti perillisten kuitenkin selvittää joitain asioita ja näin kihlakunnanoikeus joutui töihin. Sen 1.9.1910 antamalla päätöksellä Amanda Gustava Ahlqvist julistettiin kuolleeksi. Samalla kuolinpäiväksi määriteltiin 1.1.1879.  Fredrik Fabianin kohtalosta ei tämän kirjoittajalla ole tietoa, mutta Amurinmaan yhtiön loputtua osa suomalaisista siirtyi Vladivostokiin osan jäädessä Nahodkaan.  Muutama henkilö palasi Suomeen.

Blogitekstisuositus

Muslimi, josta tuli kristitty

Nakkilan seurakunnan vierasseurakuntalaisten luettelosta löytyy todella mielenkiintoinen tapaus elokuulta 1880. Mainitun kuukauden 15. päiv...