analytics

Iäkkäitä ihmisiä

Auranmaalla on viime vuosina asunut ja asuu edelleen muutamia yli 100 -vuotiaita henkilöitä. Pitkän elämän salaisuus on luonnollisesti aina kiinnostunut ihmisiä, joten näiden tervaskantojen edesottamuksiakin on esitelty lehdistössä jo hyvin varhain. Ensimmäinen sanomalehti ilmestyi maassamme 1771 ja tätä aikaisemmin eläneistä iäkkäistä auranmaalaisista täytyy etsiä jälkiä esimerkiksi haudattujen luetteloista. Merkillistä kyllä, Marttilan emäpitäjässä kuoli vuosina 1747-1750 aikana peräti kolme 103 -vuotiasta henkilöä. Huhtikuussa 1747 haudattiin Suurilasta leskivaimo Anna ja kaksi vuotta myöhemmin Ollilasta niin ikään leski Anna. Molempien vainajien patronyymikin sattui olemaan sama, Pertuntytär. Huhtikuussa 1750 Euran kappelissa menehtyi pitkään sairastettuaan unilukkari Lauri Juhonpoika, jolle rippikirjaan on merkitty syntymäajaksi vuosi 1646.

Sanomalehti Aura tiesi puolestaan kesäkuussa 1886 Pöytyän kunnan toiseksi vanhimman asukkaan, kunnanvaivaisen Justiina Lähteenojan kuolleen 91 vuoden iässä. Rippikirjassa hänen nimenään on yksinkertaisesti Justiina Matintytär, mutta hän asui Pihlavan Lähteenojan torpassa. Samassa kylässä hän oli myös syntynyt joulun alla 1799. Isä Matti Jung oli ollut ruotusotilas eikä hänen sotilasnimensä jäänyt jälkipolvien käyttöön. Justiina Matintyttären puoliso oli ollut Lähteenojan torppari Juho Samulinpoika. He saivat vuosien 1822-1841 välillä yhteensä seitsemän lasta. Juho Samulinpoika kuoli 1854 eikä Justiina mennyt koskaan uudelleen naimisiin.

Hänen kuoltuaan Pöytyän vanhimpana asukkaana mainitaan samaisessa Aura -lehdessä Valpuri Simola, joka oli syntynyt kahta vuotta aiemmin, 1797. Hän asui Ellisten kylän Simolan talossa. Siellä hän olikin asustanut jo vuodesta 1829 lähtien tultuaan tuolloin emännäksi Simolaan kotipitäjästään Vampulasta. Puolisonaan hänellä oli rusthollari Erkki Tuomaanpoika. Tosin sekä Vampulan vihittyjen luettelossa että Valpurin muuttokirjassa on merkitty puolisoksi Erkin velipoika Henrik. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä Henrik kuoli jo 1827. Erkki menehtyi keuhkotautiin jo kesällä 1832, jonka jälkeen Valpuri asui koko loppuelämänsä leskenä Simolassa. Hän kuoli kunnioitettavassa 94 vuoden iässä toukokuussa 1892. Hänen kastettaan ei löydy Vampulan syntyneiden luetteloista, mutta hänen vanhempansa olivat Soinilan kylän Harakan talon vävy Henrik Mikonpoika ja vaimonsa Maria Matintytär.

Todellinen ikänestori olisi ollut Pöytyällä helmikuussa 1697 haudattu Henrik ”Kuutis”, mutta hänen kuolinikänsä 130 vuotta tuntuu aivan liian korkealta. Sen sijaan Aurassa eli silloisessa Prunkkalan kappelissa vuosina 1697 ja 1700 haudatut 100 -vuotiaat ”vanhat ukot” ovat mahdollisuuksien rajoissa. Edellisen vainajan kohdalla ei ilmoiteta edes hänen nimeään, mutta lokakuussa 1700 haudattu ”ålderstigen gubbe” oli nimeltään Martti Tapaninpoika.

Rippikirjat alkavat pääosin Auranmaalla vasta 1700-luvun puolella eikä vanhimmista löydy välttämättä syntymätietoja. Täten monen iäkkään henkilön todellinen ikä jää lähinnä arvailujen varaan. Virallisesti maamme vanhimmaksi elänyt asukas oli vuonna 2000 kuollut Lempi Rothovius, joka oli syntynyt 1887. Hän ehti elää kolmella eri vuosisadalla ja nähdä Suomen sekä suuriruhtinasmaana että itsenäisenä kansakuntana. Helsingissä vuoden 1946 paikkeilla kuolleen Maria Anderssonin väitetään olleen reilusti yli 117 ikäisen. Tästä ei kuitenkaan ole olemassa varmoja todisteita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus