analytics

Puustellin perhe

Sotilaspuustellit eli virkatalot ovat tuoneet moniin Auranmaan pitäjiin muuttajia lähialueelta, mutta myös kauempaa. Yksi näistä virkataloista oli aikanaan Tarvasjoen Liedonperän Isotalo, jonka vuokraajaksi tuli 1895 Halikosta herra Anders Hjalmar Rönnmark. Hän ehti hoitaa taloa noin 10 vuoden ajan ennen avioitumistaan pöytyäläisen Fredrika Josefina Erkintytär Ristimäen kanssa. Ikäeroa pariskunnalla oli 15 vuotta, sillä sulhanen oli syntynyt Turussa kevättalvella 1864, kun taas morsian syksyllä 1881. Fredrika Josefina oli tullut vuoden 1903 lopussa piiaksi Isotaloon. Hänen vanhempansa Erkki Matinpoika Ristimäki ja Eeva Liisa Kallentytär olivat Kaulanperän kylän itsellisiä. Fredrika Josefinan sisko Anna Katarina tuli Isotaloon samoihin aikoihin piiaksi.

Anders Hjalmarin vanhemmat olivat puolestaan turkulainen satulaseppämestari Anders Reinhold Rönnmark ja vaimonsa Maria Elisabet Antintytär. Maria Elisabet oli kotoisin Kemiöstä, kun taas satulaseppämestarimme isä oli ehta turkulainen, puuseppä Simo Rönnmark ja äiti Johanna Lindberg. Anders Reinholdilla oli useita sisaruksia, mutta hänen omaa kastemerkintää saa turhaan etsiä Turun historiakirjoista. Hän nimittäin syntyi vuonna 1828 ja edellisen vuoden valtava tulipalo Turussa aiheutti monenlaista harmia seurakuntien kirjanpitoon. Joka tapauksessa Anders Reinhold ja Maria Elisabet vihittiin helmikuussa 1859 Turussa. Morsian meni toista kertaa naimisiin, sillä hän oli leski avioliitosta puusepänkisälli Högbergin kanssa. Anders Reinholdin veljistä voidaan mainita lumppukauppias Johan Adolf Rönnmark, joka ehti käydä pyörähtämässä aina Jyväskylässä saakka asettuen sitten Turkuun. Toinen veli Carl Gustaf piipahti lyhyen aikaa Uudenmaan Snappertunassa muonatorpparina.

Anders Hjalmar oli vanhempiensa järjestyksessä neljäs lapsi. Perhe asui Turun kaupungin kahdeksannen kaupunginosan korttelissa numero 10. Isä Anders Reinhold kuoli marraskuussa 1877 jättäen jälkeensä lesken ja viisi lasta.  Anders Hjalmar oli tässä vaiheessa vielä poikanen, mutta kymmenisen vuotta myöhemmin hän oli jo valmis haastaviinkin tehtäviin. Hän oli lähtenyt opiskelemaan Korsholman ruotsinkieliseen maanviljelyskouluun, Mustasaareen. Tämä oppilaitos oli perustettu virallisesti 1859, mutta oikeastaan aloitti toimintansa jo 1846. 

Vuoden 1886 syksyllä Anders Hjalmar oli yksi Korsholman seitsemästä miespuolisesta opiskelijasta. Kannuksensa hän ansaitsi aktiivisella palveluksella Turun 2. pataljoonassa. Sinänsä hän oli rippikirjan mukaan ”sotapalvelukseen kelpaamaton”, joten tässä yhteydessä hän lienee hoitanut nimenomaan jonkinlaisia maatalouteen liittyviä tehtäviä. Kun em. seitsemän miestä keväällä 1887 valmistuivat, ei Rönnmarkia luettu tähän joukkoon. Pataljoonassa vietetty aika oli keskeyttänyt opinnot, mutta sehän ei taitavaa miestä haitannut. Vuosina 1894-1895 tapaamme hänet Halikon Joensuun eli Åminnen kartanon kirjanpitäjänä. Hän oli näin kreivi Karl Alexander Armfeltin läheisimpiä luotettuja parin vuoden ajan. Joensuun kartanosta Anders Hjalmar muutti Liedonperän Isotaloon.

Jos palaamme hieman ajassa taaksepäin, niin voimme huomata hänen serkkunsa Arvid Gotthard Rönnmarkin toimivan Turun kaupungissa 1880-luvulla satulaseppämestarina. Hän oli em. Carl Gustafin poika ja syntynyt Snappertunassa vuonna 1849. Arvid Gotthard oli naimisissa Nousiaisista kotoisin olleen Ulrika Kivirannan kanssa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus