Sukunäytelmä

 

🎭 Sukudraama lavalla – miten visualisointi voi sytyttää historian eloon

Sukututkimus ei ole pelkkää nimiä ja päivämääriä – se on tarina, jossa jokainen esi-isä on näyttelijä, jokainen sukupolvi on kohtaus, ja tutkija itse toimii ohjaajana. Kun sukututkimus esitetään visuaalisena draamana, kuten yllä olevassa kuvassa, se avaa aivan uuden tavan ymmärtää menneisyyttä.

🕰️ Kolme aikakautta, kolme kohtaloa

Kuvassa näyttämö jakautuu kolmeen osaan:

• 1800-luku: Maalaismaisema, viljaa pitelevä nuori nainen, taustalla kumpuilevat pellot.
• 1900-luku: Teollistumisen keskellä istuu mies sanomalehden ääressä, vieressään ompelukone ja työpöytä.
• Nykypäivä: Rockmuusikko mikrofonin ja muuttolaatikoiden keskellä, arjen ja identiteetin ristipaineessa.

Jokainen kohtaus kertoo aikakauden arvoista, arjesta ja unelmista – ei vain yksilöiden vaan koko sukuyhteisön tasolla.

🎬 Sukututkija ohjaajana

Etualalla istuu ohjaaja, käsikirjoitus kädessään. Tämä hahmo on sukututkija itse:

• Hän valitsee, mitä kohtauksia nostetaan esiin.
• Hän tulkitsee hiljaisia taukoja ja arkistolähteiden rivien välejä.
• Hän rakentaa kokonaisuuden, jossa yksittäiset elämät muodostavat yhteisen tarinan.

Visualisointi tekee näkyväksi sen, mikä usein jää sukutauluissa piiloon: draaman kaari, aikakausien tunnelma, persoonien ristiriidat.

🎨 Miksi visuaalisuus toimii?

• Se herättää tunteita: näemme esi-isän rokkarina, emme vain syntymävuotena.
• Se auttaa jäsentämään: aikakaudet erottuvat selkeästi, ja sukulinjat saavat kontekstin.
• Se kutsuu mukaan: katsoja ei ole vain lukija, vaan yleisö, joka voi eläytyä ja kysyä lisää.

💡 Lopuksi

Sukututkimus ei ole vain menneisyyden selvittämistä – se on näytelmä, joka esitetään yhä uudelleen eri lavasteissa. Kun tutkija ottaa ohjaajan roolin ja käyttää visuaalisia keinoja, syntyy tarina, joka ei vain kerro, vaan koskettaa. Sukututkija ohjaajana valitsee jokaiseen tarinan oman kuvakulman ja samoista henkilöistä nousee aina uusia draamoja esiin.

---

Siirtolaisuus Australiaan

Suomalaiset Australiassa: unohdettu tarina utopisteista, omenakuninkaista ja sokeriruokotyöläisistä

Kun puhumme suomalaisten siirtolaisuudesta, mieleen nousevat yleensä Amerikan preeriat ja teollisuuskaupungit. Kuitenkin maapallon toisella puolella, kaukaisessa Australiassa, on eletty yhtä kiehtova, mutta vähemmän tunnettu luku suomalaisten historiassa. Olavi Koivukankaan tutkimus Scandinavian Immigration and Settlement in Australia before World War II avaa ainutlaatuisen ikkunan näiden varhaisten siirtolaisten elämään – tarinan, joka on täynnä unelmia, vastoinkäymisiä ja suomalaista sisua.

---

Ensimmäiset askeleet kaukaisella mantereella

Ensimmäinen dokumentoitu suomalainen Australian maaperällä oli tieteilijä Herman Dietrich Spöring. Hän oli mukana kapteeni James Cookin historiallisella matkalla vuonna 1770. Vaikka Spöring oli vain vierailija, hän raivasi symbolisesti tietä tuleville maanmiehilleen.

1800-luvulla suomalaisia saapui Australiaan pääasiassa merimiehinä, jotka jättivät laivansa satamiin paremman elämän toivossa. Heidän lukumääräänsä on vaikea arvioida, sillä autonomian aikana suomalaiset kirjattiin usein venäläisiksi. Varsinainen suomalaissiirtolaisuus alkoi kuitenkin vasta vuosisadan lopulla, ja se oli luonteeltaan hyvin erilaista kuin muiden pohjoismaalaisten maahanmuutto.

---

Matti Kurikan utopiayhteisö: unelma ja karu todellisuus

Yksi suomalaisen siirtolaisuuden erikoisimmista episodeista tapahtui vuosisadan vaihteessa, kun karismaattinen sosialistijohtaja Matti Kurikka saapui Queenslandiin tavoitteenaan perustaa utopistinen siirtokunta. Taustalla oli Venäjän sortokausi ja halu luoda yhteisö, joka perustuisi sosialistisiin ihanteisiin ja yhteistyöhön.

Lähes sata Kurikan seuraajaa saapui Australiaan, mutta todellisuus tropiikissa oli kaikkea muuta kuin unelma. Ryhmä kohtasi valtavia vaikeuksia:

• Työnantajien asenteet: paikalliset työnantajat pitivät suomalaisia “epätoivottavana luokkana” – laiskoina, uppiniskaisina ja sopeutumattomina. Queenslandin maahanmuuttovirasto keskeytti suomalaisten avustetun maahanmuuton heidän “hankalan luonteensa” vuoksi.

• Raskas työ ja huonot sopimukset: työ rautatien pölkkyjen hakkaajana oli äärimmäisen raskasta kuumassa ilmastossa, ja Kurikan tekemät urakkasopimukset osoittautuivat huonoiksi.

• Sisäiset ristiriidat: yhteisön sisällä syntyi erimielisyyksiä, ja pettyneet siirtolaiset alkoivat syyttää Kurikkaa vastoinkäymisistään.

Lopulta hanke epäonnistui. Kurikka ja monet hänen kannattajistaan lähtivät pettyneinä Kanadaan yrittämään uutta alkua. Jäljelle jäi katkera muisto ja siirtolaisten sepittämä laulu Matti Kurikan laulu, jonka loppusäkeet kertovat kaiken:

Hyvästi Australia,
hyvästi Australia,
hyvästi Australia,
sinä helvetin maa!

Vaikka utopia epäonnistui, osa Kurikan ryhmästä jäi Nambourin alueelle ja muodosti Queenslandin ensimmäisen merkittävän suomalaisyhteisön.

---

1920-luvun suuri aalto ja omenakuningas

Suurin suomalaisten maahanmuuttoaalto Australiaan tapahtui 1920-luvulla. Syynä oli Yhdysvaltojen tiukentunut siirtolaisuuspolitiikka, joka sulki oven monilta suomalaisilta. Australiaan, erityisesti Queenslandin sokeriruokopelloille, virtasi nyt nuoria miehiä, pääasiassa Vaasan läänin maaseudulta.

Nämä siirtolaiset muodostivat tiiviitä yhteisöjä paikkoihin kuten Tully, Long Pocket ja Ingham. He tulivat usein ketjusiirtolaisina: ystävät ja sukulaiset seurasivat toisiaan samaan paikkaan.

Kaikki suomalaiset eivät kuitenkaan olleet sokeriruokotyöläisiä. Länsi-Australiassa eli Joseph Johnson (alun perin Herranen), entinen kaivosmies, joka raivasi sinnikkyydellään omenafarmin ja nousi paikalliseksi “omenakuninkaaksi”. Hänen tarinansa on esimerkki yksittäisen siirtolaisen menestyksestä kaukana suomalaisyhteisöistä.

---

Suomalainen sisu: kieli ja kulttuuri uudessa kodissa

Koivukankaan tutkimus osoittaa, että suomalaiset sopeutuivat australialaiseen yhteiskuntaan hitaammin kuin muut pohjoismaalaiset. Tähän oli kaksi pääsyytä:

• Kielimuuri: suomen kieli eroaa täysin englannista, mikä teki uuden kielen oppimisesta vaikeaa ja hidasta.

• Tiiviit yhteisöt: suomalaiset muodostivat ryhmäsiirtokuntia, joissa oma kieli ja kulttuuri säilyivät pidempään.

Kulttuurin säilymisessä keskeisessä roolissa olivat omat instituutiot. Suomen merimieslähetys tarjosi henkistä ja aineellista tukea, ja vuonna 1926 perustettu Suomi-lehti toimi tärkeänä yhdyssiteenä ympäri laajaa mannerta hajautuneiden suomalaisten välillä. Lisäksi paikalliset seurat järjestivät yhteistä toimintaa ja auttoivat ylläpitämään suomalaista identiteettiä.

Ammatillisesti suomalaiset sijoittuivat usein yhteiskunnan alempiin kerroksiin, toimien merimiehinä, maatyöläisinä, kaivosmiehinä ja käsityöläisinä. Heillä oli muihin pohjoismaalaisiin verrattuna alhaisin ammatillinen status, mutta heidän työpanoksensa Australian kehityksessä oli silti merkittävä.

---

Yhteenveto

Suomalaisten siirtolaisuus Australiaan oli ainutlaatuinen sekoitus idealistisia unelmia, raskasta työtä ja sitkeää periksiantamattomuutta. Vaikka heidän lukumääränsä oli pieni, heidän tarinansa on tärkeä osa sekä Australian että Suomen historiaa. Se osoittaa, miten suomalaiset pystyivät luomaan oman yhteisönsä ja kulttuurinsa mitä erilaisimmissa olosuhteissa, jättäen jälkensä kauas kotoisista rannoista.

---

Kuva . Joulu ulapoilla ja kotona, 01.12.1926, s. 9, https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1354191?page=9

Käytettyjä lähteitä - Olavi Koivukangas - Scandinavian Immigration and Settlement in Australia before World War", Siirtolaisuusinstituutti 1974

Lukusuosituksia sukututkijoille

Listaus romaaneista ja novellikokoelmista, jotka voisivat erityisesti kiehtoa sukututkijaa – ei opaskirjoina, vaan tunnelmallisina, teemallisesti sukututkimukseen tai sukujen historiaan liittyvinä kaunokirjallisina teoksina:

📖 Romaanit ja novellikokoelmat sukututkijan sielunmaisemaan

🕰️ Historialliset ja sukupolvien läpi kulkevat kertomukset

• Carlos Ruiz Zafón: Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarja
  Esimerkiksi Tuulen varjo ja Taivasten vanki kuljettavat lukijaa menneisyyden salaisuuksiin, kadonneisiin kirjoihin ja sukupolvien ketjuihin maagisen realismin keinoin.

• Kate Morton: Hylätty puutarha / Paluu Rivertoniin / Kaukaiset hetket
  Mortonin teoksissa sukujen salaisuudet, vanhat kirjeet ja menneisyyden mysteerit kietoutuvat nykypäivän tutkimukseen.

• Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa -trilogia
  Vaikka huumorilla höystetty, Lindgrenin teoksissa vanhusten elämänkaaret ja muistot tuovat esiin sukupolvien kerrostumia.

🧬 Sukusalaisuudet ja identiteetin etsintä

• Ann-Marie MacDonald: Armon yö
  Kanadalaiseen sukuun sijoittuva romaani, jossa perhesalaisuudet ja identiteetin etsintä ovat keskiössä.

• Sofi Oksanen: Puhdistus
  Vaikka ei varsinaisesti sukututkimuksesta, teos käsittelee sukupolvien traumoja ja vaiettua historiaa – teemoja, jotka puhuttelevat sukututkijaa.

• Johanna Venho: Ensimmäinen nainen
  Romaani Sylvi Kekkosesta, mutta samalla kuvaus naisen roolista ja perheen dynamiikasta historian valossa.

🧳 Siirtolaisuus ja juurien etsintä

• Vilhelm Moberg: Maastamuuttajat-sarja
  Klassikkosarja ruotsalaisista siirtolaisista Amerikassa – erinomainen kuvaus sukujen liikkuvuudesta ja juurien etsimisestä.

• Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme
  Neuvosto-Venäjälle sijoittuva romaani, jossa perheen kohtalo ja historian paino ovat keskiössä.

📜 Novellikokoelmat ja muistelmatyyppiset teokset

• Usvakaupunki (Zafónin sarjan osa)
  Novellikokoelma, joka täydentää Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjaa ja tarjoaa tunnelmallisia kertomuksia menneisyydestä.

• Sirpa Kähkönen: Graniittimies / Kuopio-sarja
  Vaikka romaanimuotoisia, Kähkösen teokset rakentavat sukupolvien ketjuja ja historiallista maisemaa, joka puhuttelee sukututkijaa.

---

Onko Sinulla erityisiä suosikkeja, jotka sopisivat tämän lyhyen listauksen jatkoksi?

Sukututkijoiden fantasiamaailmassa

 

Vaihtoehtoinen tulevaisuus

1. Alku – Geneettinen herääminen (2025–2035)

Maailmassa leviää uusi ideologia: geneettinen totuus. Sukututkijat, jotka aiemmin olivat hiljaisia arkistojen penkojia, alkavat julkaista paljastavia raportteja poliitikkojen, yritysjohtajien ja julkkisten sukujuurista. Skandaalit syntyvät, kun paljastuu, että monet johtajat ovat vääristelleet taustaansa.

Sukututkijoiden liitto, Genealogica Mundi, perustetaan. Se vaatii läpinäkyvyyttä kaikilta vallanpitäjiltä – ei enää salattuja sukuja, ei enää unohdettuja esi-isiä.

2. Valtaannousu – Arkistojen vallankumous (2035–2040)

Yleisön luottamus perinteisiin instituutioihin murenee. Sukututkijat tarjoavat uuden järjestelmän: Sukupohjainen meritokratia. Jokaisen kansalaisen asema määräytyy suvun historiallisten tekojen, yhteiskunnallisen panoksen ja geneettisen monimuotoisuuden perusteella.

Valtiot alkavat korvata vaaleja sukuvalinnoilla. Jokaisella suvulla on edustaja, joka toimii suvun äänenä. Parlamentit muuttuvat sukukokouksiksi, joissa päätökset tehdään perimän perusteella.

3. Kulttuurinen muutos – Menneisyyden peili (2040–2055)

Koulutusjärjestelmä uudistetaan. Oppilaat opiskelevat oman sukunsa historiaa, oppivat lukemaan kirkonkirjoja, DNA-profiileja ja arkistomateriaaleja. Jokaisella on sukupassi, joka kertoo hänen juurensa, suvun saavutukset ja geneettiset riskit.

Suvun maine vaikuttaa kaikkeen: työpaikkoihin, asuinalueisiin, parisuhteisiin. Suvun synnit voivat rajoittaa yksilön mahdollisuuksia – mutta suvun sankarit voivat nostaa jälkeläisensä korkealle.

4. Huipentuma – Perimän imperiumi (2055–2070)

Maailma on jakautunut sukualueisiin. Kaupungit on nimetty suurten sukujen mukaan: Virtala, Korhonenburg, Smithshire. Kansallisuudet ovat toissijaisia – tärkeintä on, mihin sukuun kuulut.

Sukututkijat toimivat arkistopapeina, jotka ylläpitävät totuutta. He valvovat, ettei kukaan vääristele sukujuuriaan. Väärä sukupuun ilmoittaminen on rikos – geneettinen petos.

5. Käänne – Unohdettujen kapina (2070–2080)

Suvuttomat, adoptoidut ja geneettisesti sekoittuneet nousevat kapinaan. He vaativat oikeutta määrittää identiteettinsä itse – ei menneisyyden perusteella. Kapina juurilta leviää, ja sukututkijoiden imperiumi alkaa horjua.

Uusi liike syntyy: Identiteetti ilman perimää. Se haastaa ajatuksen, että menneisyys määrää tulevaisuuden.

🎭 Loppusanat

Tämä vaihtoehtoinen historia on muistutus siitä, kuinka kiehtovaa – ja vaarallista – olisi antaa menneisyyden hallita nykyisyyttä. Sukututkijat voivat paljastaa totuuksia, mutta entä jos he saisivat päättää, keitä me olemme?

Sukututkimuksen metodeista

Sukututkimus on matka menneisyyteen, omien juurien ja tarinoiden Mihin. Se on dekkari työtä, jossa yhdistyvät historia, sinnikkyys ja nykyaikainen teknologia. Tässä oppaassa käymme läpi sukututkimuksen tärkeimmät metodit, joiden avulla voit aloittaa oman sukusi tarinan selvittämisen.

1. Aloita Läheltä: Suullinen Perimätieto ja Kotikatselmus

Ennen kuin sukellat syvälle arkistojen uumeniin, tärkein tietolähteesi ovat elossa olevat sukulaisesi.

• Haastattele sukulaisia: Istu alas vanhempiesi, isovanhempiesi ja muiden iäkkäiden sukulaisten kanssa. Kysy heidän muistojaan vanhemmistaan, isovanhemmistaan, kodeistaan ja elämästään. Muista kuitenkin suhtautua muistitietoon terveen kriittisesti ja pyrkiä varmistamaan tiedot muista lähteistä.

• Kodin aarteet: Etsi kotoa ja sukulaisten kätköistä vanhoja asiakirjoja. Virkatodistukset, perukirjat, suvun raamatut, vanhat valokuvat ja kirjeet ovat korvaamattomia aarteita, jotka voivat antaa ratkaisevia vihjeitä ja avata uusia ovia tutkimuksillesi.

2. Arkistojen Peruskivet: Kirkonkirjat ja Henkikirjat

Kun perustiedot ovat koossa, on aika siirtyä arkistojen maailmaan. Suomessa sukututkijan tärkeimmät lähteet ovat pitkään olleet kirkonkirjat ja henkirjat.

• Kirkonkirjat: Seurakunnat ovat pitäneet tarkkaa kirjaa jäsenistään vuosisatojen ajan. Näitä kirjoja ovat:

  • Rippikirjat (pääkirjat): Nämä ovat sukututkijan perusta. Niihin on merkitty perheittäin ja taloittain asukkaat, heidän syntymäaikansa, lukutaitonsa, sekä muuttotiedot. Rippikirjojen avulla voit seurata sukua sukupolvesta toiseen.

  • Historiakirjat: Tähän ryhmään kuuluvat syntyneiden ja kastettujen, vihittyjen sekä kuolleiden ja haudattujen luettelot. Ne tarjoavat tarkat päivämäärät elämän tärkeimmille tapahtumille.

  • Lastenkirjat: Erityisesti Itä-Suomessa pidetyt lastenkirjat ovat hyvä lähde sisarusten ja heidän syntymäaikojensa selvittämiseen.

• Henkikirjat: Nämä ovat verotusluetteloita, joita on pidetty 1600-luvulta lähtien. Henkikirjat ovat erinomainen apu erityisesti silloin, kun kirkonkirjoissa on aukkoja tai kun halutaan edetä ajassa taaksepäin kirkonkirjoja edeltävään aikaan.

3. Digitaalinen Vallankumous: Sukututkimus Verkossa

Digitalisaation myötä sukututkimus on helpompaa kuin koskaan. Monet keskeisimmistä lähteistä ovat selattavissa kotisohvalta käsin.

• Kansallisarkiston Astia-palvelu: Kansallisarkisto on digitoinut valtavan määrän aineistoa, mukaan lukien kirkonkirjoja ja henkikirjoja. Palvelu on ilmainen ja korvaamaton työkalu jokaiselle sukututkijalle.

• Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys (SSHY): SSHY on tehnyt valtavan vapaaehtoistyön digitoimalla kirkonkirjoja. Jäsenmaksulla pääsee käsiksi laajaan ja jatkuvasti täydentyvään kuva-arkistoon, joka on usein Kansallisarkiston aineistoa laadukkaampi ja kattavampi.

• HisKi-projekti: Suomen Sukututkimusseuran ylläpitämä HisKi on tietokanta, johon on tallennettu tietoja kastetuista, vihityistä ja haudatuista. Se on erinomainen apuväline tietojen nopeaan hakuun, mutta tiedot on aina syytä tarkistaa alkuperäisistä lähteistä.

4. Nykyaikaiset Menetelmät: DNA Avaa Uusia Ovia

Geneettinen sukututkimus on tuonut täysin uuden ulottuvuuden menneisyyden selvittämiseen. DNA-testit voivat:

• Vahvistaa perinteisen arkistotutkimuksen tuloksia.

• Murtää "tiiliseiniä", eli tutkimuksessa vastaan tulleita esteitä.

• Yhdistää sukulaisia, joiden olemassaolosta ei aiemmin ollut tietoa.

DNA-testejä on erilaisia, kuten isälinjan (Y-DNA), äitilinjan (mtDNA) ja kaikkia esivanhempia koskevia autosomaalisia testejä. Ne tarjoavat kiehtovan uuden tavan tarkastella omaa perimää ja sukuhistoriaa.

Sukututkimus on palkitseva harrastus, joka yhdistää menneet sukupolvet nykyhetkeen. Yhdistelemällä perinteisiä arkistometodeja ja nykyaikaisia työkaluja voit koota oman sukusi ainutlaatuisen tarinan.

Tämä YouTube-video antaa selkeät ensiaskeleet sukututkimuksen aloittamiseen ja esittelee tärkeimpiä lähteitä. Nämä ovat vain yksi mahdollisuus, muitakin toki kannattaa miettiä!

Erään automerkin historiaa Suomessa

Malli A 1903-1904

Fordin yli satavuotinen matka suomalaisen autoilun ja yhteiskunnan muovaajana on värikäs tarina rohkeudesta, yrittäjyydestä ja kansakunnan pyörien päälle nostamisesta. 

Tarinan alkusysäys koettiin vuonna 1904, aikana, jolloin hevoset hallitsivat vielä vankasti Suomen teitä. Helsingin Stockmannin tavaratalo myi tuolloin maan ensimmäisen Fordin. Ostaja oli edistyksellinen apupappi Walter Lampén, joka hankki alleen uudenlaisen "konehevosen" 5 000 markalla. Kauppaan kuului myös autonkuljettaja, sillä ajotaito oli tuolloin harvinaista herkkua. Tämä yksittäinen automobiili oli enne tulevasta, symboli uudesta ajasta, joka kolkutteli jo oven takana.

Varsinainen Fordin valloitus alkoi kuitenkin muutamaa vuotta myöhemmin. Vuonna 1911 kokkolalaiset Nybergin veljekset perustivat Suomen ensimmäisen Ford-liikkeen, ja seuraavana keväänä maahan saapui kolme ikonista T-Fordia. Tämä yksinkertainen, kestävä ja ennen kaikkea edullinen auto oli juuri sitä, mitä suomalaiset tarvitsivat. T-Ford, lempinimeltään "Pelti-Liisa", ei ollut ainoastaan auto; se oli lupaus vapaudesta ja mahdollisuudesta liikkua aivan uudella tavalla. Se oli työkalu, joka kesti kuoppaiset tiet ja palveli niin maanviljelijöitä, kauppiaita kuin lääkäreitäkin.

Oma yhtiö ja kansakunnan kumppanuus

Fordin kysyntä kasvoi Suomessa niin suureksi, että vuonna 1926 perustettiin oma tytäryhtiö, Ford Motor Company of Finland O/Y. Tämä oli merkittävä askel, sillä Ford oli ensimmäinen autonvalmistaja, joka perusti oman yhtiönsä Suomeen. Perustajina olivat itse Henry Ford ja hänen poikansa Edsel. Yhtiö sitoutui nopeasti suomalaiseen yhteiskuntaan, ja jo vuonna 1929 osakkeita tarjottiin suomalaisille sijoittajille. Vuonna 1938 Oy Ford Ab listautui Helsingin pörssiin ensimmäisenä automaahantuojana, mikä sinetöi sen aseman suomalaisena toimijana.

Sotavuodet olivat koettelemus koko kansakunnalle, ja myös Ford kantoi kortensa kekoon. Helsingin Hernesaareen perustetussa kokoonpanotehtaassa koottiin ja kunnostettiin kuorma-autoja puolustusvoimien käyttöön. Erityisesti Ford V8 -kuorma-autosta, lempinimeltään "Hävittäjä", tuli elintärkeä osa Suomen huoltoa ja puolustusta. Sodan jälkeen, jälleenrakennuksen aikana, Fordin kuorma-autot ja traktorit olivat avainasemassa maan pyöriessä jälleen eteenpäin.

Samaan aikaan Fordson-traktorit mullistivat Suomen maataloutta. Ne korvasivat hevosia pelloilla, tehostivat työtä ja toivat kaivattua apua ruoantuotantoon. Fordsonista tuli niin yleinen näky suomalaisilla pelloilla, että siitä muodostui lähes maatalouden koneellistumisen symboli.

Kuplavolkkarin haastajasta koko kansan autoksi

Sotien jälkeen Suomi alkoi vaurastua, ja henkilöautojen kysyntä kasvoi. Autotuonnin vapautuminen 1960-luvulla avasi portit uusille malleille, ja Ford oli valmiina vastaamaan huutoon. Englannissa valmistetut Ford Angliat ja Cortinat nousivat valtavaan suosioon. Erityisesti takaviistoisesta takaikkunastaan tunnettu Anglia oli monen suomalaisen perheen ensimmäinen "oikea" auto. Cortinasta taas tuli luotettava ja tilava perheauto, joka näkyi katukuvassa vuosikymmeniä.

Saksassa valmistetut Ford Taunukset vahvistivat merkin asemaa entisestään 1970-luvulla. Taunus oli moderni, tyylikäs ja tarjosi hyvät ajo-ominaisuudet, mikä teki siitä yhden aikakautensa myydyimmistä autoista Suomessa. Se oli auto, joka sopi niin arkeen kuin juhlaankin.

1980- ja 1990-luvuilla Fordin menestystarina jatkui. Ford Escort ja Sierra olivat suosittuja perheautoja, ja erityisesti Escortin urheilulliset versiot, kuten RS Cosworth, sytyttivät rallikansan sydämet.