 |
| Kuvattu 22.4.2026 |
Moni menneisyyden lähteitä, kuten vanhoja kirkonkirjoja tai henkikirjoja selaileva, törmää ennemmin tai myöhemmin sanaan puustelli (ruots. boställe). Mutta mitä nämä sotilasvirkatalot oikeastaan olivat, ja miten niiden rooli muuttui vuosisatojen saatossa?
Sotilasvirkatalot kätkevät sisäänsä valtavan määrän asutushistoriaa ja mielenkiintoisia ihmiskohtaloita. Sukujen reittejä seuratessa puustellien historian ymmärtäminen avaa aivan uudenlaisen ikkunan esivanhempiemme arkeen ja yhteiskunnalliseen asemaan.
Jakopalkkalaitos syntyy
Ruotsin vallan aikana, 1600-luvun lopulla, sotaväen ylläpito koki suuren mullistuksen, kun jakopalkkalaitos (eli määräjakoislaitos, ruotsiksi indelningsverket) vakinaistettiin. Puustelli oli tässä järjestelmässä tiettyyn sotilasvirkaan sidottu tila. Se toimi upseerin tai aliupseerin palkkana: viranhaltija sai asua tilalla ja pitää sen tuoton itsellään.
Tutkijan vinkki: Jos etsit tietoa Ruotsin ajan sotilasvirkatalojen haltijoista, ehdoton aarreaitta on Kaarlo Wirilanderin tutkimus "Suomen armeijan sotilasvirkamiehistö 1718–1810: virkatalonhaltijain luettelot". (Tätä vanhempaa, 1600-luvun lähteistöä kaipaavien kannattaa puolestaan tutustua Ali Pylkkäsen tutkimuksiin vuodelta 1996.)
Autonomian aika ja vuokralaisten kausi
Kun Suomi siirtyi Venäjän vallan alle ja autonomian aika alkoi, maalta katosi oma vakituinen armeija. Samalla sotilasvirkaan perustuva tilojen hallinta kävi tarpeettomaksi. Miten kävi satojen puustellien?
Vanhat, elossa olevat viranhaltijat saivat oikeuden pitää puustellinsa elinaikansa, mutta heidän jälkeensä tilat siirtyivät vuokralle. Näiden vuokra-asioiden hallinnoinnista tuli tarkkaa byrokratiaa: niitä hoiti lääninkonttori, piiritasolla kruununvouti ja myöhemmin erillinen virkatalojen tarkastaja.
Tarkkaa valvontaa: Katselmukset ja tyyppipiirustukset
Puustellien elämää ei jätetty sattuman varaan, vaan niitä ohjasi tiukka puustellisääntö. Tämä tuotti myös asiakirjoja, jotka ovat nykypäivän historiantutkijalle todellisia kultasuonia:
Taloudellinen katselmus: Tila tarkastettiin säännöllisesti joka viides vuosi, yleensä nimismiehen johdolla. Jos puutteita ilmeni, järjestettiin erillinen, varsinainen tarkastus.
Tulo- ja lähtökatselmus: Asukkaan vaihtuessa tila syynättiin tarkasti. Upseerintiloilla tämän teki kihlakunnantuomari yhdessä kuuden lautamiehen kanssa. Aliupseerintiloilla katselmuksen hoiti kruununvouti ja neljä lautamiestä.
Rakennuskanta oli myös tarkkaan säädelty. Upseerinvirkatalojen asukkaiden velvollisuuksiin (Ruotsin vallan aikana) kuului näyttävän päärakennuksen eli karaktärsbyggnadin rakentaminen ja ylläpito. Näitä varten julkaistiin jopa omia tyyppipiirustussarjojaan. Alempien virkamiesten asunnot puolestaan rakennettiin yleisen talonkatselmusasetuksen puitteissa. Autonomian aikaisilla vuokralaisilla ei vastaavaa rakennusvelvollisuutta päärakennusten osalta enää ollut.
Torpparit ja itsenäisyyden aika
Puustellit olivat usein isoja kokonaisuuksia, joille sai perustaa torppia – tosin tähän vaadittiin lääninhallituksen lupa. Torpat ja niihin liittyvät sopimukset syynättiin ja luetteloitiin huolellisesti tulo- ja lähtökatselmusten yhteydessä.
Kun Suomi itsenäistyi, puustellien vuokraaminen jatkui aluksi, mutta vähitellen valtion päälinjaksi muodostui tilojen myyminen yksityisille. Tämä johti laajoihin maanmittaustoimituksiin:
Päärakennukselle jätettiin omat, tietyt tiluksensa.
Torpat erotettiin omiksi, itsenäisiksi tiloikseen (mikä muutti monen torpparisuvun elämän).
Metsät siirrettiin valtiolle kruununpuistoiksi.
Lopulta valtiolle jäänyttä maata käytettiin vielä mahdollisuuksien mukaan erinäisiin asutustarkoituksiin. Näin vanhat sotilastilat pirstoutuivat ja muuttuivat osaksi suomalaista perusmaatalousmaisemaa.
Marttilan Karvelan kylän furiirin puustelli
 |
| Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - A59:6/2-7 Karvela; Isojako 1779-1783 |
Furiirin tehtävät komppaniassa
Termi juontaa juurensa ranskan kielen sanaan fourrier, joka viittaa rehunhankkijaan tai majoittajaan. Tämä kuvastaa täydellisesti viranhaltijan työnkuvaa, sillä furiiri oli käytännössä komppaniansa talous- ja huoltoaliupseeri. Hänen keskeisiin vastuualueisiinsa kuuluivat:
Majoitus: Komppanian sotilaiden majoituspaikkojen järjestäminen leiritysten, marssien ja sotaharjoitusten aikana.
Muonitus ja rehu: Elintarvikkeiden hankinta, varastointi ja jakelu miehistölle, sekä elintärkeän rehun hankinta hevosille.
Varusteet ja järjestys: Yleisestä leirijärjestyksestä ja huollon sujuvuudesta huolehtiminen komppanian päällikön alaisuudessa.
Arkistolähteiden jäljillä: Puustellit ja sotilasrullat
Koska furiiri kuului alipäällystöön, hän oli osa jakopalkkajärjestelmää. Furiirilla oli tyypillisesti hallussaan oma aliupseerin virkatalo eli furiirinpuustelli (furirsboställe), jonka tuotosta hänen palkkansa muodostui. Kuten puustelleissa ylipäätään, näilläkin tiloilla järjestettiin säännöllisesti tulo-, lähtö- ja taloudellisia katselmuksia, joista on voinut jäädä runsaasti mielenkiintoisia asiakirjoja tuomiokuntien ja lääninhallitusten arkistoihin.
Kun etsit furiirina palvellutta henkilöä alkuperäislähteistä, kannattaa pitää mielessä nämä seikat:
Pääkatselmusrullat (generalmönsterrullor): Furiirin tiedot eivät löydy tavallisten ruotusotilaiden joukosta, vaan komppanian esikunnan eli päällystön (staben) luettelosta rullan alusta.
Kirkonkirjat: Ammattinimike voi esiintyä hyvinkin vaihtelevissa, usein kirjurin omissa foneettisissa kirjoitusasuissa, kuten fourijr, furier, forir tai furir.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti