Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

18.6.2015

Lappeen käräjiä

TerhiA:n kirjaamia mikrofilmirullien sisällysluetteloita;


ES 1833
jj.3
p113/68
p200/87
rulla alkaa Wib. Slott 14.6.1642
Lapv. 3.10.1642


p267v
p276
Mäntyharju 9.2.1641
Dn Canutus Matiae / Dn Thomas Henrici
Lapv.
2.10.1641


p300
p302
Lapv. 7.3.1642
Lapv. 27.6.1642

jj.4

p3v
p6v
p7v
Lapv. Extraord. HT 12-13.9.1642
Lapv. Extraord.
HT 14-15.9.1642
Lapv. WT 15-16.4.1642
Lapv.
ST 14-15.8.1642


p21
Lapv. HT 8-10.1643

jj.5
p89
Lapv. HT 6-7.10.1645


p179
Lapv. HT 1.10.1648
ES 1834
jj.6
p124
p137
p207/93
Lapv. öfre 11-13.9.1650
Lapv. nedre 14-17.9.1650
Lapv. HT 20-21.11.1650


p209/96
p212/100
p216/106
p221/115
p225/120
p228/125
Lapv. WT 27-28.1.1651
Lapv.
WT 24-26.5.1651
Lapv. 11-14.6.1651
Lapv. ST 15-16.6.1651
Lapv.
HT 27-28.9.1651
Lapv. nedre HT 29-30.9.1651


p299/81
p305/93
p311/105
p316/115
p322/127
Lapv. WT 6-8.2.1652
Lapv. ST 16-17.7.1652
Lapv. nedre ST 18-20.7.1652
Lapv. öfre HT 10-14.9.1652
Lapv. nedre HT 1-4.10.1652; khrds i Luumki äa Brita Mrths


p380/25
p385/35
p390/45
p393/51
p398/61
p405/75
Lapv. öfre WT 15-17.3.1653
Lapv. nedre WT 19-21.3.1653
Lapv. nedre ST 15-16.6.1653
Lapv. öfre 17-18.6.1653
Lapv. öfre HT 9-11.9.1653
Lapv. nedre HT 13-14.9.1653

jj.7
p107/1
p110/7
p115/15
p122/29
p127/39
p129/43
Lapv. WT 14-15.2.1654
Lapv. öfre WT 16-17.2.1654
Lapv. öfre ST 3-5.7.1654
Lapv. nedre ST 6-8.7.1654
Lapv. öfre HT 11.9.1654
Lapv. nedre HT 12-13.9.1654


p174/1
p177/7
p182/16
p187/27
p191/35
p197/47
Lapv. nedre WT 10-11.4.1655
Lapv. öfre WT 12-13.4.1655
Lapv. öfre ST 8-9.8.1655
Lapv. nedre ST 10-11.8.1655
Lapv. nedre HT 11-12.9.1655
Lapv. öfre HT 2-3.10.1655


p249/1
p252/7
p257/17
p260/23
Lapv. 24-25.1.1656
Lapv. nedre WT 26.1.1656
Lapv. öfre 16.12.1656
Lapv. nedre 17.12.1656


p335/91
p340/101
p--/116
p352/126
Lapv. 13.8.1657
Lapv. nedre 15-17.8.1657
Lapv. öfre HT 1-3.10.1657
Lapv. nedre HT 6.10.1657; fältpred.
B Cunelij hu Lissbetha Israelsdr


p--/138
p363/147
Lapv. öfre 7-9.1.1658
Lapv. nedre WT 11-12.1.1658


p398/3
p404/15
p407/21
p413/34
Lapv. öfre ST 9.10.6. 1658
Lapv. nedre ST 10-11.6.1658
Lapv. öfre HT 30.
9. – 2.10.1658
Lapv. nedre HT 4-5.10.1658


p483/1
p487/10
p490/5
p495/25
p498/31
p507/80
Lapv. öfre WT 3-4.2.1659
Lapv. nedre WT 5-2.1659
Lapv. öfre ST 20-21.6.1659
Lapv. nedre ST 22-23.6.1659
Lapv. öfre HT 3-5.10.1659; khrd i Savitaip. hr Laurentii äa Xtin Lrs
Lapv. nedre 6-8.10.1659
ES 1835
jj.8

p--/26
p--/33
p--/44
p--/72
p--/90
Lapv. nedre WT 16-18.2.1660
Lapv. nedre HT 6-8.10.1660
Lapv. nedre ST 24-26.5.1660
Lapv. nedre 28-29.5.1660
Lapv. öfre HT 10-12.9.1660
Lapv. nedre 2-5.10.1660


p58
Lapv. nedre 28-29.6.1661; v past. i Luumki B Canutj

jj.9
p81
p108
Lapv. nedre ST 2-4.6.1662; v past i Luumki B Canutj
Lapv. öfre 10-13.9.1662; vävynhankinta Savitaipaleel
la

jj.10
p43
p81, 82
p115
Lapv. nedre 21-23.5.1663; v khrd i Luumki B Canuti
Lapv. öfre 5-7.10.1663; Th Henricj
Lapv. nedre 8-10.10.1663; khrd ifr Luumki hr Bengt

jj.11
p40
p64
p109
Lapv. öfre WT 2-4.3.1664; Th Henrici
Lapv. öfre ST 2-4.6.1664; Th Henrici
Lapv. öfre 6-9.10.1664; Th Henrici

jj.12
p5
Lapv. öfre 26-28.1.1665; sn Hnr Thomae

jj.13
p85
Lapv. öfre HT 12-14.9.1666; Th Henrici äa Brita Ols, mg Nils Frillander

jj.14
p34
p64
p92
p134
Lapv. nedre 11-13.3.1667
Lapv. öfre 10-12.6.1667
Lapv. nedre HT 13-15.6.1667
Lapv. öfre HT 10-12.10.1667; capl: Nicolao Fredlander

jj.15
p1

p56
p90
p140
p167
Lapv. öfre WT 5-7.2.1668
Lapv. nedre HT 10-12.2.1668
Lapv. öfre 25-27.5.1668
Lapv. nedre 26-30.5.1668
Lapv. öfre HT 1-3.12.1668
Lapv. nedre HT 4-5.12.1668
ES 1837
jj.15
p1
p23
p41
p55
p77
p95
Lapv. öfre WT 5-8.3.1669; hr Thomae äa Brita Ols
Lapv. nedre 9-11.3.1669
Lapv. öfre 7-9.6.1669
Lapv. nedre 10-11.6.1669
Lapv. öfre 27-28.9.1669
Lapv. nedre HT 30.9. – 2.10.1669

jj.16
p97
p157
Lapv. öfre HT 1-3.9.1670
Lapv. nedre HT 5-7.9.1670

jj.17
p29

p103
Lapv. öfre 11-13.3.1672; khrds hr Thomae äa, M Lrs Paasoins swmor
Lapv. öfre ST 6-8.6.1672; ene dtr hu Elisabet Ths
Lapv. öfre 3-5.10.1672

jj.18

p69
p126
Lapv. öfre WT 25-28.2.1673
Lapv. öfre 26-28.5.1673
Lapv. öfre HT 11-13.9.1673
ES 1838
jj.19

p43
p132
Lapv. öfre WT 19-21.2.1674 liian haaleaa suuri osa
Lapv. öfre 6-8.7.1674
Lapv. öfre 2-5.10.1674

jj.20

p32
p85
Lapv. öfre WT 4-6.2.1675
Lapv. öfre ST 31.5. – 2.6.1675
Lapv. öfre HT 7-9.10.1675

jj.21

p47
p73
Lapv. öfre 25-27.2.1678
Lapv. öfre 10-11.6.1678
Lapv. öfre 2-4.10.1678

jj.22

p29
p69
Lapv. öfre 20-22.2.1679
Lapv. öfre 29-30.4.1679
Lapv. öfre 6-8.10.1679



p37
Lapv. öfre St 21-23.6.1680
Lapv. öfre 30.9. – 2.10.1680

-->

7.6.2015

Tarvasjoen VPK 80 vuotta

"Tässä on lyhyesti kerrottu palokunnan toiminnasta, pientä se on ollut mutta on kuitenkin yritetty olla mukana yhteisessä rintamassa koko kansamme yhteistä vihollista tulta vastaan silloin kun se uhkaa tuhota kotejamme ja kansallisomaisuuttamme"


Näillä sanoilla Jussi Virola päätti vuosikertomuksensa vuodelta 1956. Tämä luonnehdinta on niukkuudessaan hyvin puhutteleva ja kertoo oikeastaan kaiken olennaisen Tarvasjoen VPK:n 80 vuotisesta taipaleesta.

Kaikki alkaa vuonna 1935 kun lähinnä Tarvasjoen Osuusmeijerin ja Sähkötehtaan piirissä huomataan sammutuskaluston puuttuminen. Tarvasjokelaiset olivat toki jo vuodesta 1867 lähtien osallistuneet Marttilan, Kosken, Euran ja Karinaisten paloapuyhdistyksen toimintaan. Toisaalta 1887 olivat marttilalaiset perustaneet kunnallisseuran, joka oli asettanut erääksi tavoitteekseen palosammutustoiminnan. Kunnallisseuran ansiosta Tarvasjoellekin hankittiin asianmukaisia sammutusvälineitä jo ennen 1900-lukua. Merkittävimmät näistä laitteista olivat ne neljä käsiruiskua, jotka sijoitettiin eri puolille pitäjää. Ruiskussa oli kädensijat neljälle miehelle ja vesi saatiin kätevästi sankoketjuilla lähimmästä purosta, jokiuomasta tai kaivosta.

Varsinaista palokuntaa jouduttiin sitten odottamaan yli 30 vuotta, sillä vasta 12. päivänä toukokuuta 1935 Tarvasjoen palolautakunta kutsui koolle perustavan kokouksen. Puhetta tuossa tilaisuudessa piti lautakunnan puheenjohtaja Kalle Ihamäki ja sihteeriksi valittiin Ferdinand Laine. Kokouskutsua noudatti 22 henkeä, jotka kaikki liittyivät saman tien tuoreeseen vapaapalokuntaan. Kunnan toimesta hankittiin myös pitäjän ensimmäinen paloauto.

Vapaapalokunta tarvitsi myös oman hallintonsa ja ensimmäiseen hallitukseen tulivat valituiksi Arvid Lentonen, Albin Lempa, Antti Rönnemaa, Hannes Seppä, Pauli Heinonen, Arvo Ollinen, Aarne Mahlamäki, Johan Helelä, Juho Uusitalo ja Lauri Mansikkaniemi. Heistä Lentonen valittiin puheenjohtajaksi varamiehenään Lempa. Rönnemaasta tuli sihteeri ja rahastonhoitajaksi Seppä.


Arvid Lentoinen toimikin sitten puheenjohtajana vuoteen 1944 jonka jälkeen vetovastuun otti Aarne Nummila vuoteen 1952 Pauli Pousarin hoitaessa tehtävää seuraavat kaksi vuotta. Lopulta toimeen tarttui Pentti Satopää 1955, joka sitten olikin puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä aina vuoteen 1974. Ensimmäisinä sihteereinä olivat Antti Rönnemaa ja Unto Aalto. Aallon jälkeen kynää käytteli sihteerin ominaisuudessa Erkki Laurila, jonka erinomaista käsialaa saatiin ihailla monella eri vuosikymmenellä.

Palokunnan alkutaipaleelle osuivat raskaat sotavuodet, joiden aikana kunnan palopäällikkönä toiminut Jussi Virola oli rintamalla. Häntä tuurasi Ahti Koskinen, joka sitten luopui tehtävästä hieman sodan jälkeen Virolan palatessa sodasta. Jussi Virolan luopuessa omasta halustaan palopäällikön virasta 1967, tuli Ahti Koskinen hänen tilalleen.

Mainitsen tässä yhteydessä erään tärkeän päivämäärän, joka on 14.8.1937. Tuolloin VPK järjesti kaikkien aikojen ensimmäiset palokunnan tanssit. Nämä huvit olivat pian tämän jälkeen kiellettyjä raskaiden sotavuosien aikaan ja vielä pitkään sen jälkeen. Niiden tilalle tulivat ohjelmalliset iltamat, joita kyllä saatettiin pitää rikkomatta lakia, sillä niihin voitiin sisällyttää legendaarinen "tunti tanssia".

Syyskuussa 1937 Tarvasjoki oli liittynyt silloiseen Turun ja Porin läänin palokuntaliittoon. Kunnan puoleen VPK kääntyi taloudellisen avun tarpeessa. Ensimmäisessä anomuksessa rahaa tarvittiin 3000 markkaa suojapukujen ostamiseen, bensiinin ja rasvojen hankintaan meni 1500 ja satunnaisiin menoihin 450 markkaa. Aivan alusta lähtien Tarvasjoen VPK:n toimintaa on rahoittanut joko kunta tai myöhemmät pelastuslaitokset yhdistyksen itsensä vastatessa käytännön toiminnasta.

Jatkosota päättyi 1944 ja hävityn sodan rauhansopimus edellytti mm. Suojeluskuntien ja Lotta Svärdin järjestöjen purkamista. Tässä yhteydessä nämä kaksi järjestöä päättivät lahjoittaa omistuksessaan olleen Kenttätuvan palokunnalle. Näin palokunta sai toiminnalleen oman tukikohdan aina vuoteen 1950 saakka jolloin yhä vielä käytössä oleva palokuntatalo valmistui. Puolet kiinteistöstä meni  1946 Tarvasjoen Urheilijoille.

Sodan jälkeen hallitukseen valittiin Aarne Nummila puheenjohtajaksi, sihteeriksi Rönnemaa ja rahastonhoitajaksi alusta alkaen mukana ollut Hannes Seppä. Seppä olikin sitten toiminnassa mukana aina 1970-luvulle saakka. Vielä vuonna 1974 hän oli mukana mm. viikonlopun päivytysringissä.

Tarvasjoen VPK sai myönteistä julkisuutta runsaasti, kun se järjesti lentopäiviä Paimionjoen uomalla aina 1950-luvun alkuun saakka. Nämä väkeä erittäin hyvin vetäneet päivät alkoivat jo 30-luvulla. Jonkinlaisen kuvan yleisömääristä saa siitä, että vuoden 1952 päiviä varten VPK osti etukäteen 5,000 ja seuraavana vuonna 10,000 arpalippua. Näistä saaduilla varoilla kartutettiin vaatimatonta palokalustoa

Oman talon valmistuminen oli VPK:lle merkittävä asia, vaikkakaan ajan pöytäkirjat tai sanomalehdet eivät tästä pahemmin innostuneet. Vihkiäisjuhlat pidettiin joka tapauksessa kesäkuun kolmantena päivänä 1951 VPK:n tuon ajan yllättävin kuluerä ainakin itselleni olivat polttopuut, joita ostettiin vuosittain peräti 15,000 markalla. Vasta kymmenisen vuotta myöhemmin talo sai keskuslämmityksen. Rahaa oli kulunut mm. ensimmäisten, varsinaisten suojapukujen hankintaan, joihin kunta tosin antoi myös tukea. Ei pidä unohtaa myöskään palosuojelurahastoa, jonka ansiosta tarvasjokelaiset ovat pystyneet pitämään kalustonsa kunnossa.


Kenttätupaan kuulunut maapala myytiin 1953 ja samana vuonna VPK sai puolustusministeriöstä kirjeen. Sen mukaan VPK velvoitettiin maksamaan takaisin Suojeluskunnalle aikoinaan maksettuja avustuksia. Tämän pakollisen maksun jälkeen VPK:n piirissä heräsi ajatus tarjota Kenttätupaa kunnalle, sillä nykyisen urheilukentän tienoo oli myös siirtymässä jossain vaiheessa Tarvasjoen omaisuudeksi. Kenttätuvasta sinkoilikin tarjouksia ja tarkennuksia VPK:n sekä kunnan välillä seuraavat 12 vuotta. Vasta tämän Tarvas-Hovin rakentaminen sai nuo kaupat lopullisesti päätökseen. Kunta lunasti Kenttätuvan itselleen ja velvoitti samalla palokunnan merkitsemään itselleen Nuortentalo Tarvas-Hovi Oy;n osakkeita.


VPK:n paloauto oli vanhentumassa käsiin, joten kunnan palolautakunta ehdotti VPK:lle uuden sammutusajoneuvon hankintaa. Hallitus esitti hankittavaksi 2,7 miljoonan markan arvoista autoa, johon lisäksi olisi ostettu kannettava moottoriruisku letkuineen ja muine tykötarpeineen. Kaiken kaikkiaan hankinnan loppusumma nousi 4 miljoonaan markkaan....ja nämä olivat tietysti niitä todellisia "mummon markkoja".

Ensimmäinen kirjallisena säilynyt vuosikertomus on vuodelta 1956. Tuolloin palokunnalla oli varallisuutta noin 330,000 markkaa. Hälytyksiä oli tullut kauden aikana seitsemän, joista viisi omaan kuntaan. Kerran palokunta kävi Aurassa ja toisen kerran Paimiossa. Harjoituksia oli pidettiin 31 kappaletta ja niihin osallistui yhteensä 186 miestä. Useat palokuntalaiset kävivät vuosien mittaan lääninliiton järjestämillä kursseilla, joita olivat mm. letku-, moottori- ja konemieskurssit. Kalustosta tunnutaan pidetyn erittäin hyvää huolta ja tässä yhteydessä on syytä korostaa Toivo Sipilän merkittävää roolia kalustonhuoltajana.

Jo vuonna 1956 esitettiin ensimmäisen kerran ajatus poika- eli nuorisotyön aloittamisesta Tarvasjoella, mutta tämä toteutui nykymuotoisen tapaisena vasta lähes 30 vuotta myöhemmin.


Mielenkiintoinen detalji on se, että vasta 1959 palokunnan syyskokous päätti hankkia pitäjänkartan. Toisaalta palokuntalaiset todennäköisesti olisivat osanneet kotikonnuillaan paikkaan kuin paikkaan vaikka silmät ummessa. Samassa yhteydessä huolehdettiin jälleen kerran palokaivojen kunnostuksesta. Näitä oli Alikulmalla, Euran kylässä, Liedonperässä ja Suurilassa.


Palokuntalaisia tarvittiin varsinaisiin hälytystehtäviin 1960-luvulla vain muutamia kertoja vuodessa. Esimerkiksi 1961 lähtöjä oli ainoastaan kolme. Harjoitusten määrästä ei kuitenkaan tingitty kovin paljoa, silllä niitä on ilmeisesti pidetty lähes viikoittain.

Vuonna 1962 VPK harkitsi ensimmäisen kerran radiopuhelinta hankintaa. Toinen ensimmäistä kertaa dokumentoitu asia oli Palokuntien Keskusliiton ansiomitalin hakeminen toiminnassa alusta alkaen mukana olleelle Hannes Sepälle.  Vuodesta 1964 alkaen saatiin käyttöön palokunnan ensimmäiset paineilmapuvut sekä hieman erilaisiin tilaisuuksiin edustuspuvut.

Paikallisista yrityksistä on mainittava erikseen Lounais-Suomen Sähkö ja Tarvasjoen Osuusmeijeri. Nämä molemmat antoivat vuosittain avustuksen VPK:n toimintaan ja sähköyhtiön osalta tämä tapa taisi säilyä aina 90-luvulle saakka.

1960-luku päättyi Hannes Sepän anomukseen erota rahastonhoitajan tehtävistä Palvelusvuosia hänelle ehti kertyä 35  ja hallitus jäikin pohtimaan erityistä kunniajäsenyyttä palokuntaan. Kuten edellä tulin maininneeksi, Seppä toimi vielä yli 80 vuoden iässä lauantaipäivystysryhmän jäsenenä. Tarvasjoella onkin ollut, jos sallitte sanoa, tapana ollut hyödyntää pätevät ja toimeliaat miehet loppuun saakka!


En lähde aivan mahdottoman tarkasti käymään läpi 1970-lukua, mutta todettakoon kuitenkin silloin hankitun uuden paloauton sekä sille rakennetun tallin paloaseman yhteyteen. Naapuruston Sipilän Tuuren talli alkoi käydä liian pieneksi nykyaikaisen sammutusajoneuvon koolle.

Hälytyksiä tuli edelleen vain harvakseltaan ja olympiavuonna 76 auto starttasi palopaikalle vain viisi kertaa kotipitäjän kohteisiin. Näiden lisäksi vierailtiin avustamassa Koskella ja Marttilassa. Harjoitustunteja 23 palokuntalaiselle laskettiin yhteensä 224.


Samoihin aikoihin osui VPK:n pyyntö korottaa tuntuvasti sopimushintoja.
Lääninhallituksen uusimmat suositukset tuntikorvauksista olivat huomattavasti korkeammat kuin Tarvasjoella tuolloin käytössä olleet hinnat.

Lääninhallitus oli toisaalta lähettänyt paimenkirjeen, jonka mukaan myös sopimuspalokuntien päälliköillä tuli olla valtion palo-opistossa suoritettu "tälle päällystölle tarkoitettu kurssi".  Koska Tarvasjoen VPK:n päälliköllä ei tuolloin ollut mainittua koulutusta, sillä pöytäkirjan sanoja lainaten "täällä se tavallaan on ollut luottamustoimi, johon vuosittain on valittu alaa tunteva henkilö". Koska määräys kuitenkin oli lakisääteinen, lupasi Olavi Knaapi lähteä tammikuussa 1978 pidettäville kursseille.

En pysty kertomaan teille vertailulukuja, mutta säilyneiden pöytäkirjojen ja vuosikertomusten perusteella tarvasjokelaiset ovat aina tunteneet vastuunsa omaehtoisesta kouluttautumisesta.

Liekö sitten koulutuksen ansiota tai mitä, mutta että tarvasjokelaiset palokuntalaiset eivät ole sammutustöiden yhteydessä kertaakaan loukanneet itseään pieniä naarmuja lukuun ottamatta. Ehkä tämän takia tapaturmavakuutuksista puhutaan hallituksen pöytäkirjoissa ensimmäistä kertaa vasta 1978.

Palokunnan iän lähestyessä puolta vuosisataa oli ilmaantunut akuutti ongelma. Miehistön määrä oli vähentynyt eikä uusia voimia tullut mukaan tarvittavassa määrin. Maaliskuun 1980 kevätkokous keskusteli laajalti tästä pulmasta ja päätyi ensi hätään ottamaan yhteyttä "Tarvasjoen Penkki ja Putki" -nimiseen teollisuuslaitoikseen.
Tässä metalliteollisuuden yrityksessä oli työssä runsaasti nuoria miehiä, joiden arveltiin sopivan hyvin palokuntalaisiksi. Martti A. Laaksonen, Toivo Sipilä ja Olavi Knaapi saivat tehtäväkseen lähestyä mainitun yrityksen johtoa, sillä hälytyksen tullessa miesten piti luonnollisesti poistua työvuorostaan.
Vapaapalokunta toiminta onkin aina edellyttänyt mutkattomia suhteita yritysten johtoon. Maaseutupitäjissä on onneksi ymmärretty kautta aikain yhteisen edun tärkeys. Vaikka joku työ on voinut jäädä harmillisesti joskus kesken, on katsottu kokonaisuutta pitkällä tähtäimellä. Turvallinen ympäristö, jossa hädän tullen on apua saatavilla, on myös yritysten etu.
Aktivoimista yritettiin lisäksi lehti-ilmoituksilla sekä Tarvasjoen eri kulmakunnilla pidetyillä sammutus- ja kalustoharjoituksilla.

80-luvun myötä siirryttiin vähitellen ns aluepelastuslaitosmalliin, jossa ensi alkuun Tarvasjoki ja Marttila muodostivat tutkaparin pienemmän pitäjän johtaessa toimintaa. Uusi aikakausi toi mukanaan myös vuosikausia jatkuneen riesan aiheettomista automaattihälytyksistä. Nämä saatiin kuriin lopullisesti vasta kun kiinteistön omistajat pistettiin korvaamaan tarpeettomat lähdöt.

Vuosi 1984 jäi historiaan palokunnan siihenastisen toiminnan vilkkaimpana, sillä hälytyksiä, koulutuksia ja kursseja varten kokoontumisia oli kaiken kaikkiaan 50. Kun paikalla oli keskimäärin 4,1 miestä, saatiin koko toiminnan miestuntimääräksi kirjata hulppeat 644. Palokuntalaiset ehtivät jossain välissä kerätä lisäksi "viljaa juhlia varten" reilusti yli 6,000 markan verran. Kun kunnan kanssa tehty sammutussopimuskin tuli uusituksi, niin sekä hallinto että kenttäväki saattoi olla erittäin tyytyväinen suorituksiinsa.

Vuosikertomuksessa hallitus toteaa lopuksi;

"Tyydytyksellä on mainittava, että nuorempia henkilöitä on saatu mukaan palokuntatoimintaan ja että naiset ovat innostuneet asiaan perustamalla oman osastonsa". Viimeksi mainittu sai virallisen alkunsa 21.9.1984 ensimmäisenä johtajanaan Liisa Markkanen. Nuoriso-osaston ensimmäinen vetäjä oli puolestaan Veikko Hämäläinen.


Naisosasto on kunnostautunut mm. myyjäisten ja kahvitusten erinomaisena järjestelijänä tai osanottajana. Tämän lisäksi he ovat tukeneet VPK:n toimintaa kouluttamalla itseään kriisitilanteiden varalle. Kyseeseen on voinut tulla mm. omaisten tukeminen onnettomuuden jälkitilanteessa. Eikä pidä unohtaa niiden kotijoukkojen olemassaoloa. Kaiken takana on todellakin nainen.

Nuoriso-osaston toimintaan ovat kuuluneet viikottaiset harjoitukset, joiden vetäjät ovat taanneet palokunnan jatkuvuuden. Harjoitukset ovat luoneet pohjan useille palokuntaleireille, joihin tarvasjokelaiset ovat vuosien mittaan ottaneet osaa.


Viimeisten reilun 20 vuoden tapahtumia en lähde ruotimaan kovin tarkasti, mutta on syytä muistaa mm. Jussi Virolan, Olavi Knaapi, Aarne Nummilan, Pentti Satopään, Erkki Laurilan, Ahti Koskisen, Hannes Sepän, Toivo Sipilän, Esko Mäkelän, Leo Tovion, Arvid Lentosen, Matti Laaksosen, Pekka Saarnivaaran, Pertti Tenhusen, Juha Sepän, Frantin perheiden ja Jorma Virtasen työtä Tarvasjoen VPK:n hyväksi. Eikä pidä tietenkään väheksyä kenenkään vapaaehtoisesti antamaa työpanosta - kaikkia on tarvittu ja tarvitaan.




Lainaan tähän lopuksi Leo Tovion, VPK:n silloisen puheenjohtajana sanoja vuoden 1964 vuosikertomuksesta;

"Niin, että lykkyä tykö kaikille mukana olleille. Kiitos"

31.5.2015

Yleisimpiä etunimiä jenkeissä v. 2014

27.5.2015

Bembölessä

Kahvitupa 26.5.2015
Piipahdin tässä eräänä toukokuisena päivänä Bembölen kahvituvalla.Kahvi oli maukasta ja viinerit kelpo tuotteita, joten taukohetkeni oli mitä onnistunein. Pihapöydän ääressä istuessani aloin miettimään, olisiko joku kaukainen sukulaiseni joskus asunut tai työskennellyt tämän talon mailla. Kahvitupa on nimittäin ollut yksi kylän kantataloista ja nimeltään Bell.

Digitaaliarkistosta löytyvät Espoon rippikirjat vuoteen 1860 saakka. Otin selattavakseni juuri tuon viimeisen jakson, joka kattaa siis vuodet 1854-1860. Digihakemiston kautta oli helppoa löytää sivu 45, jossa on Bembölen Bellin eli Nygårdin asujaimistoa.

Isäntä toimi tuolloin lautamiehenäkin toiminut Adolf Gestrin, joka oli myös syntynyt talossa. Hänen sukuaan oli ollut Bellillä jo 1700-luvulta alkaen.


Mutta löytyikö niitä omia sukulaisia? No toki toki, kun Uudellamaalla kerran ollaan. Yksi Bellin piioista oli Johanna Karolina Packalen. Hän syntyi Vihdin Pääkslahden Suutarin talossa Juhannuksena 1826, jonka omistajana hänen isänsä Erik Johan Nathaelsson Åkerlund tuolloin oli. Johanna Karolina käytti äidinisänsä käyttöön ottamaan Packalen -sukunimeä. Syytä juuri tuon nimen käyttöön on vaikea keksiä, mutta ilmeisesti sillä oli parempi "kaiku" kuin nimellä Åkerlund.

Sukuyhteys itseeni syntyy Johannan äidinisän, Mats Erikssonin kautta. Matsin sukujuuret ovat Nummen Millolassa, mutta hänen veljensä Erik sai joskus 1700-luvun loppupuoliskolla kotirusthollinsa haltuunsa. Mats teki hyvät naimakaupat ja tuli appensa jälkeen Nummen kylän Kouvon rusthollin isännäksi viimeistään vuonna 1771. Hänen jälkeläisensä käyttivät nimiä Packalen tai Pakalin. He hallitsivat Kouvoa ainakin vielä 1900-luvun alussa.

Eräs yhteinen esi-isäni Bellin piian, Johanna Karolinan kanssa oli vuonna 1692 kuollut Henrik. Hänen sukunsa oli omistanut Millolan jo ainakin vuodesta 1540 lähtien.

23.5.2015

Veräjänkorvan museo on taas avoinna


Veräjänkorvan museolla oli tänään avajaiset. Suosittelen lämpimästi :)


Posted by Juhan suku-uutiset on Saturday, 23 May 2015