Lindelöf

Suvun kantaisä Henrik Andersinpoika oli melko todennäköisesti se sama ”Henrik Andrisson”, jolta Paimion Vistalla pidetyillä oikaisukäräjillä 18.3.1405 tuomittiin takaisin verolle hänen rälssitilansa Sauvon (nyk. Karunan) ”Katthelebyssä” (Kelturböle, Ketelä, Kelturi). Henrik oli itsekin käräjien lautamiehenä ja verolle pantiin silloin Sauvosta kaikkiaan 45 sellaista tilaa, jotka oli saatu tai oma-aloitteisesti otettu verovapaiksi edellisen hallitsijan Albrekt Mecklenburgilaisen kaudella 1364-89. Useimmat tilat palautuivat myöhemmin uudelleen rälssitiloiksi eikä Henrik Anderssonin Sauvon tila välttämättä ollut hänen ainoansa.

Henrikillä oli sisaret Elin Andersintytär, jonka mies oli lisänimeltään Flesk, sekä Cecilia Andersintytär, jonka puoliso oli Henrik Skräddare. Cecilian ja Henrikin pojasta tuli lisensiaatti Pariisissa 1427 ja hän oli Tenholan kirkkoherrana vuosina 1437-44. Molempien siskojen miesten nimet, Skräddare ja Flesk, viittaavat kuulumiseen Turun porvaristoon, sillä siellä mainittiin keskiajalla talonnimi “Flesk” ja eräs Henrik Skräddare (“räätäli”); niminen oli siellä porvarina ainakin 1420-1428 sekä pormestarina 1420.

Henrikin lisänimi "Räätäli" saattoi olla ammattinimike tai edellisiltä polvilta jäänyt sukunimenomainen lisänimi. Myös eräältä Henrik Skräddarelta peruttiin Vistalla 1405 hänen rälssitilansa verovapaus, joten kaikesta päätellen Henrik Andersinpoika ja hänen siskonsa Cecilia, Henrik Skräddaren vaimo, olivat perineet Sauvon rälssimaansa. Vistan käräjien pöytäkirjasta huomaa myös, että eräs Hartvig, Hartika Flög omisti maata Sauvon Kärkisessä ja Manbölessä. Koska myös Henrik Andersinpojan jälkeläisillä myöhemmin oli maata samoissa kylissä, herää epäilys että myös Hartvig tai hänen vaimonsa kuului sukupiiriin. Henrik Andersinpojan puolison nimeä ei tiedetä, mutta hänellä oli poika Anders Henrikinpoika.

***

Anders Henrikinpojan puoliso oli tanskalaissyntyisen kihlakunnantuomarin tytär Ingeborg (Frille -sukua). Myöhemmin aateloitu Lindelöf-suku, Andersin ja Ingeborgin jälkeläiset, käyttivät vaakunaa, joka oli samanaiheinen kuin Ingeborgin suvulla, kolmijuurinen taimi kahdella lehdykällä. Mahdollisesti jo Anderskin käytti vaimonsa suvun taimivaakunaa. Ingeborg lienee ollut kihlattu Andersille viimeistään 1439, jolloin Ingeborgin äidin eno piispa Maunu Tavast lahjoitti hänelle, naissukulaiselleen, “sin fränka”, Liedon Vääntiälän tilan, mutta mahdollisesti jo paljon aikaisemminkin, sillä Andersin ja Ingeborgin poika Håkan lienee ollut aikuinen elokuussa 1458 lähtiessään ulkomaanmatkalle. Vääntiälän oli piispa ostanut Andersin tädiltä Cecilia Andersintyttäreltä 200 markalla.

Anders itse mainitaan asiakirjoissa vain 1444, kun piispa maksoi Vääntiälän loppusumman 50 mk ja Andersin serkku Konrad Henrikinpoika, Cecilia-tädin poika, lahjoitti Andersille tämän loppuosuuden. Anders ilmeisesti kuoli nuorena, sillä Ingeborgin toinen puoliso oli nähtävästi rälssimies Klaus Bitz. Ingeborgilla on saattanut olla vielä kolmaskin puoliso, Sääksmäen kihlakunnatuomari Olof Jönsinpoika. Tämä viimeinen liitto näyttää vuosiluvuista johtuen epätodennäköiseltä, mutta jos näin kuitenkin oli, niin Ingeborg poistui maallisesta elämästä 1482 mennessä, koska Olof Jönsson astui silloin uuteen liittoon.

Lähteitä:

[1] Perhe- ja yleistiedot: Eric Anthoni, Ätten Frille och dess frändskap med Magnus Tavast, HTF (1952), s. 109; Eric Anthoni – Hans Gillingstam, Frille, ÄSF 1:2 (1965), s. 227-230; Anthoni 1970, s. 318, Ramsay 1909-16, s. 134, 264; REA 481, 520; FMU 3069. Vääntiälästä: REA 481; Tapio Vähäkangas, Tenholan Maijala ja Grindin suku, Genos, 64 (1993), s. 42-51, 87.

[1] Vaakuna-aihe antoi selvästi nimen suvun myöhemmille polville, Lindelöf, Lehmuslehti. Lindelöf no. 143 -suvun nimi-linjat kuolivat 1690. Eräs tytärnimilinja Lindelöf no. 1098 aateloitiin 1685 toisella vaakunalla ja saattaa vielä olla ole-massa Saksassa. Kannattaa kuitenkin huomata, että nimityyppi on hyvin yleinen, joten myöhempien aikojen yleisellä Lindelöf-nimellä tai sen variaatioilla ei ole mitään tekemistä tässä kerrotun suvun kanssa - kaikki Lindelöfit eivät suin-kaan ole toisilleen sukua.

[1] Olav Rundt, Synpunkter på frälsesläkten Kirves, Genos 62 (1991), s. 171-175, 192

Nils Heermanin "arvoitus"

Sain jälleen kerran pienen kyselyn eräältä blogini lukijalta. Sen yhteydessä törmäsin Suomusjärven Nummijärven kylän Sepän talon muonatorppari Nils Nilsson Heermanin. Tämä rippikirjojen mukaan 12.9.1802 Karjalohjalla syntynyt mies oli naimisissa Suomusjärven Salitun Ruonan torpparin, Erik Forsmanin Justina-tyttären kanssa. Justinan syntymäajaksi on merkitty 28.9.1805 ja paikaksi Kisko. Sinänsä tässä ei ole mitään ihmeellistä, sillä Suomusjärvi oli Kiskon kappeliseurakunta ja rippikirjojen merkinnät ovat olleet välillä hieman epäjohdonmukaisia.

Ongelmaksi muodostuu Nils Heermanin sukuperä. Äkkiseltään hänet haluaisi yhdistää mm. Karjalohjan Ilmoniemen Pukkilan rusthollin samannimiseen isäntäsukuun. Lisäksi 9.9.1802 Pukkilassa syntyi poika Nils sillloiselle isännälle, Abraham Heermanille ja hänen vaimolleen Eva Widellille. Tämä Nils Heerman meni myöhemmin naimisiin Anna Lena Holmbergin kanssa toimien Pukkilan isännyyden lisäksi lainamakasiinin johtajana ja pitäjän kuudennusmiehenä. Hän ei siis voinut mitenkään olla muonatorpparina Sepän talossa.

Karjalohjan kastetuista ei löydy yhtään Nils -nimistä lasta, jonka isä olisi myös ollut Nils ja joka olisi syntynyt vuoden 1802 paikkeilla. Myöskään Karjaan, Lohjan, Kiskon tai Suomusjärven kastettujen luetteloista ei ole mainittu tällaista lasta. Mikäli haluaa selvittää Nilsin vanhemmat, on seurattava toista tietä. Tämä tapahtuu katsomalla kyseisen herran muuttomerkintöjä ja palaamalla niiden kautta ajassa taaksepäin. Vaikka Suomusjärven rippikirjat ovat merkinnöiltään hyvin niukkoja, niiden tietoja HisKin tietoihin yhdistämällä pääsee suhteellisen vaivattomasti tuloksiin.

Renki Nils Nilsson ja Justina Eriksdotter vihittiin kesäkuun 15. päivänä 1828. Tuohon aikaan morsian oli piikomassa Salitun Laarin torpassa, kun taas Nils työskenteli renkinä Nummijärven Eskolassa. Tämän tiedon perusteella sulhasen löytäminen Suomusjärven rippikirjoista on todella helppoa. Hänet mainitaankin Eskolan talon palvelusväen joukossa syntymäajallla 12.9.1802. Muuttotietojen mukaan hän tuli Eskolaan vuonna 1828 Karjalohjalta, missä Nilsin kerrotaan myös syntyneen.

Onneksi Karjalohjan muuttaneiden luettelot tuolta ajalta löytyvät nekin Digiarkistosta. Koska palveluspaikasta toiseen muutettiin vuodesta 1816 alkaen aina marraskuun puolivälissä, kannattaa Nils Heermania etsiä tietenkin vuoden 1827 loppupuolelta. Niinpä renki Heerman mainitaan ulosmuuttaneena 14. päivä marraskuuta. Suuntana on ollut Kisko ja lähtöpaikkana Lohjantaipaleen kylä, joka tosin on luetteloon merkitty rajusti lyhennetyssä muodossa "Lohj.". Vertailemalla muutamia lähimpiä merkintöjä tuo lyhenne aukenee, mikäli varsinaista paikallistuntemusta ei olisikaan.

Tämän jälkeen onkin lähdettävä Karjalohjan rippikirjojen kimppuun. Passin talon palvelusväen joukosta erottuu 12.9.1802 syntynyt Nils Annasson, joka tuli taloon Ylhäisiltä paria vuotta aiemmin ja muutti Nummijärvelle 1827. Näin onkin käytettävissä täysin uusi tieto eli Nilsin on täytynyt olla avioton lapsi, jonka äiti oli nimeltään Anna. HisKiä käyttämällä haarukoituu potentiaaliseksi henkilöksi Lohjantaipaleen kylässä asunut piika Anna Abramsdotter, jonka Nils-niminen poika syntyi 2.9.1801. Pikainen vilkaisu vuosien 1803-1806 rippikirjoihin paljastaa, että eräässä kylän mökeistä asui piika Anna Abramsdotter. Hänellä oli kaksi aviotonta poikaa, Abram (s. 10.11.1795) ja Nils (s. 2.9.1802). Vuosien 1791-1802 Karjalohjan rippikirjat ovat hävinneet ja luultavasti uuden kirjan aloittanut kirkkoherra on tehnyt pienen virheen syntymäajan suhteen. Seuraavissa rippikirjoissa päivämääräkin saa seurakseen ykkösen ja näin Nils Annasson Heerman nuorenee vuoden verran.

Sukunimen Heerman käyttämistä voi tietysti ihmetellä pitkäänkin. Olisiko Nilsin oikea isä ollut tätä rusthollari-sukua? Olisiko äidillä ollut muuten läheiset välit heihin? Äidin sukujuurissa (Anna syntyi 31.3.1769 rakuunan tyttärenä) ei ole ainakaan mitään selvää yhteyttä Ilmoniemen Pukkilan suuntaan.

Myöhemmistä vaiheista vain sen verran, että Nilsillä ja Justinalla oli yhteensä kahdeksan lasta; Henrika, Abram, Anna Maria, Erik Johan, Elias, August, Johanna ja Gustaf. Nils kuoli ruotuvaivaisena itsellisenä Sepällä toukokuussa 1848 ja Justina samassa paikassa syyskuussa 1866. Lasten vaiheita en ole toistaiseksi ehtinyt seurata sen kummemmin, mutta ainakin poika Abram oli Nummijärven Pakasen talon muonatorpparina 1860-luvulla.

Ero!

Kosken saha sai vuonna 1870 kirjurikseen Mustion ruukkiseurakunnassa 1837 syntyneen Frans Fridolf Wikbergin. Hän muutti paikkakunnalle vaimonsa Maria Söderbergin sekä poikansa Fridolf Vernerin kanssa Lohjalta. Koskella perheeseen syntyi viisi lasta; Hulda Maria, Frans Johannes, Juho Rikhard sekä kaksoset Johan Julius ja Karl Gustaf. Heistä jälkimmäinen kuoli jo samana päivänä eikä Johan Juliuskaan elänyt kuin hieman toista viikkoa.

Maria Kustaava Söderberg oli miestään kuusi vuotta nuorempi ja syntynyt Tammelan Letkun kylän Kyynärällä piika Kustava Aquilina Linderbergin aviottoman lapsena. Hänen isänsä oli mitä todennäköisimmin kyseisen talon vuokraaja Gustaf Adolf Söderberg, jonka kanssa Kustava Aquilina meni naimisiin 1844.

Kosken Tl sahan maisemia kesäkuussa 2010

Yhteiselo Frans Fridolfin ja Maria Kustaavan välillä päättyi kertaheitoilla loppuvuodesta 1881. Pariskunnalle tuli syystä tai toisesta eripuraa ja lopulta he päättivät erota. Tähän tarvittiin Turun Tuomiokapitulin antama erokirja, joka saatiinkin marraskuun 17. päivänä em. vuotta. Sen perusteella herra ja rouva Wikbergille annettiin nykytermein sanottuna avioero. Samalla Maria Kustaava sai luvan mennä toisiin naimisiin näin halutessaan.

Melko pian tämän asiakirjan jälkeen eli helmikuussa 1882 muutti Maria Kustaava lapsiensa Fridolf Vernerin, Hulda Marian ja Juho Rikhardin kanssa syntymäpitäjäänsä Tammelaan. Siellä äiti pienokaisineen asettui Patamon kylän Paloniemen taloon, jonka hänen vanhempansa tuossa vaiheessa omistivat. Erosta toipuvaa Maria Kustaava lohdutti varmasti myös hänen sisarensa Eva Aquilina, jonka mies Johan Viktor Johansson oli Paloniemen seuraava isäntä Gustaf Adolf Söderbergin kuoltua toukokuussa 1882.

Tammelan rippikirjasta selviää myös se, että Fridolf Verner ei ollutkaan Maria Kustaavan oma poika. Lapsi oli syntynyt Lohjalla 1866 ja Tammelassa hänet on sitten merkitty kasvatiksi. Nopea vilkaisu Lohjan kastettujen luetteloihin paljastaa hänen syntyneen kirjanpitäjä Wikbergin ensimmäisestä avioliitosta. Mielenkiintoista kyllä, Fridolf Verner jäi siis asumaan mieluummin äitipuolensa kuin oikean isänsä luokse.

Frans Fridolf Wikberg jäi siis yksin asumaan Koskelle  työskennellen sahan kirjanpitäjänä. Näin hän ehti elää peräti 30 vuoden ajan "vaimostaan eroitettuna", kuten rippikirjat meille uskollisesti tuon tiedon merkitsevät.

Kunnanlääkäriturbulenssia Marttilassa

Marttilan kunnanlääkärin vakanssissa kävi melkoinen puhuri 1890-luvun alkupuolella. Iäkkäiden, kaikkien arvostamien tohtoreiden sijaan kuntalaisia palveli muutaman vuoden ajan joukko hyvin nuoria lääketieteen lisensiaatteja. Heistä ensimmäisenä Marttilaan saapui Henrik Ferdinand Boisman, Heinolassa vuonna 1864 syntynyt nuorukainen. Vaimonsa Alma Ahngerin hän oli hakenut Kontiolahdelta. Ennen Mäntsälän kylään saapumista pariskunta asui Sysmässä, missä myös heidän esikoisensa Anna Katariina Loviisa kastettiin 1892. Marttilassa syntyi perheen toinen lapsi Ingrid Elisabeth elokuussa 1893. Jo seuraavana vuonna Boisman lähti Somerolle. Hän kuoli Hyrynsalmella 1921 oltuaan siellä pari edellistä vuotta piirilääkärin virassa.

Tilalle Mäntsälässä sijainneeseen taloon tuli ahvenanmaalaisen Vårdön kunnassa 1865 syntynyt maakauppias Mats Matssonin poika Johannes Eliel. Hän oli edellisenä vuonna valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi, mutta kauaa Johannes Eliel ei Marttilassa viihtynyt. Jo 1895 hän siirtyi Sääksmäen pitäjään kunnanlääkäri. Seuraavan vuoden lopulla herra Mattsson (patronyymistä oli tullut tällä välin sukunimi) ryhtyi yksityislääkäriksi Turussa. Hän meni 1901 naimisiin virolaisen Ida Louise Schmidtin kanssa ja kuoli lopulta Helsingin Kulosaaressa 1916.

Turun Lehti 19.5.1896

Kolmas ja viimeinen näiden turbulenssisten vuosien lääkäreistä oli legendaksi muodostunut Väinö Grönholm. Vuonna 1868 Kiikalassa syntynyt rovastin poika oli mennyt hieman aikaisemmin naimisiin Karin Maria Stenströmin kanssa. Heidän esikoisensa, tytär Greta, oli syntynyt 1895 Helsingin kaupungissa, mistä perhe sitten seuraavana vuonna tuli Mäntsälän kylään.

Grönholmista tuli lopulta Helsingin yliopiston silmätautiopin professori yli 20 vuoden ajaksi. Hän erikoistui 1930-luvun alussa merkittävien silmäsairauksien hoitoon ja tutkimukseen. Väinö Grönholm oli luonteeltaan hyvin persoonallinen ja hän jätti jälkeensä lukuisia kaskuja. Otettakoon niistä tähän yksi;

Väinö Grönholmilla oli hyvin maalaileva ja rohkea esitystapa luennoillaan. Niinpä hän kerran demonstroi ympärillä oleville kandidaateille erästä (silmä)leikkausta. Potilas, jolla oli vain pieni, viaton pterygium-niminen kasvain silmässä, makasi pöydällä. Grönholm pesi käsiään selittäen samalla;

"Niin, tämä on sellainen kasvain, jossa on kolme osaa; pää, kaula ja ruumis. Ja leikkaus suoritetaan sillä tavalla, että otetaan päästä kiinni ja pannaan kurkusta poikki!"

Potilas, joka ei ollut kovin huumorintajuinen, rupesi silloin värisemään pyytäen "saisinko minä lasin kylmää vettä"!


Yksi anekdootti tähän loppuun Marttilan rippikirjasta. Sekä herra Mattsson että Grönholm on molemmat merkitty sotapalvelukseen kelpaamattomiksi. Sen sijaan Boisman luettiin palveluskelpoiseksi ja hänelle osui arpanumero 148. Nämä "arpajaiset" perustuivat keisarilliseen käskykirjeeseen vuodelta 1871. Sen mukaan asevelvollisuus oli voimassa myös Suomen Suuriruhtinasmaassa. Kaikkia ei kuitenkaan koulutettaisi, vaan venäläisen esimerkin pohjalta asevelvollisuus ratkesi arvalla. Täysi-ikäiset miehet joutuivat joko vakinaiseen väkeen kolmen vuoden koulutusajalla tai reserviin 90 päivän sotilaskoulutuksella. Mitä pienemmän numeron arvonnassa sai, sitä todennäköisempää oli joutuminen vakinaiseen palvelukseen. Boisman siis lienee päässyt vähemmällä eli kolmen kuukauden reissulla "armeijan harmaissa".

Apteekkari Calamniuksen lyhyt elämä

Oulun yläalkeiskoulun virkaa tekevän kollegan eli nykyaikaisemmin sanottuna opettajan, Fredrik Wilhelm Calamniuksen ja hänen vaimonsa, Susanna Gunnarin ensimmäinen lapsi syntyi useita vuosia ennen avioliiton solmimista. Marraskuussa 1858 Oulussa päivän valon ensimmäisen kerran nähnyt Wilhem Viktor ei jäänyt vanhempiensa hoteisiin, vaan hänet kasvatti isoisä Carl Calamnius. Tosin pappa kuoli jo 1866, joten tuossa vaiheessa Wilhelm on varmaan palannut omaan perheensä pariin. Samana vuonna kuoli hänen pikkusiskonsa Edla Matilda, joka Wilhelmin tavoin oli syntynyt aviottomana. Jostain syystä Fredrik Calamnius ja Susanna Gunnari sinetöivät suhteensä vasta vuonna 1863.

Wilhelm Viktor opiskeli jonkin aikaa Oulun lyseossa ja 1875 hänet tapaa apteekkioppilaana kuopiolaisessa Lignell & Piispasen apteekissa. Farmaseutti hänestä tuli kolme vuotta myöhemmin ja toukokuussa 1883 Calamnius suoritti proviisori- ja apteekkaritutkinnon. Tämän jälkeen hän työskenteli eri apteekeissa Pietarissa ja Tukholmassa ennen asettumistaan Suomeen. Suurten kaupunkien jälkeen Wilhelm Viktor löysi lopulta itsensä Auranmaan Marttilasta, jossa hän piti maaseudun rauhassa apteekkia omissa nimissään.  Paikaksi hän oli löytänyt Krouvin kylässä sijainneen torpan. Puoliso löytyi Alastaron pitäjästä, missä Maria Vilhelmiina Hertell oli syntynyt toukokuussa 1871. Maria Vilhelmiina oli ehtinyt hieman kierrellä maakuntaa saaden Turussa ja Tammelassa vuosina 1894 ja 1895 aviottomat pojat. Ikävä kyllä molemmat pienokaiset kuolivat vain muutamien kuukausien ikäisinä.

Vuodesta 1897 lähtien Maria Vilhelmiina Hertell työskenteli Wilhelm Calamniuksen apteekissa. Rippikirjan mukaan hän oli piika, mutta eräissä muissa yhteyksissä hänestä puhutaan apteekkarin taloudenhoitajana. Oli hänen asemansa sitten mikä tahansa, vei Wilhelm Viktor Maria Vilhelmiinan vihille syyskuun 27. päivänä vuonna 1899. Vain vajaata kahta kuukautta myöhemmin apteekkari Calamnius kuoli 41 vuoden ikäisenä.

Lyhyen elämänsä aikana Calamnius ehti nähdä hyvin erilaisia paikkakuntia, sillä ennen Marttilaan tuloaan hän oli asunut Iin pitäjässä silloisessa Oulun läänissä. Omia lapsia hän ei koskaan ehtinyt saada ja jälkipolville jäi muistoksi leski Hertellin anomus "vuosihaastosta apteekari Calamnius vainajan pesässä". Tämä oli standardin mukainen kuulutus Suomalainen Wirallinen Lehti -aviisin numero kaksi vuonna 1901. Tällä menettelyllä leski sai selvyyden kuolinpesän mahdollisista velkojista siltä osin kuin he eivät vielä olleet ilmestyneet vaatimaan mahdollisia saataviaan. Asia merkittiin kirjoihin ja kansiin kihlakunnan tuomarin, Edvard Erlundin toimesta Marttilan Tiipilän käräjäpaikalla, Marttilan l. Martin talossa joulukuun 29. päivänä vuonna 1899.