Juhan suku-uutiset

Halikon ensimmäinen pitäjänmakasiini valmistui vasta 1780-luvulla, vaikka jo sata vuotta aiemmin Ruotsin valtakunnassa esitettiin ajatus erityisen lainajyvästön perustamisesta huonojen aikojen varalle. Ensimmäiset säännöt Halikon makasiinille kirjattiin pitäjänkokouksessa lokakuussa 1783. Vuoteen 1806 mennessä tämä kirkon pohjoispuolelle tehty rakennus oli jo hieman ränsistynyt. Pitäjäläiset päättivätkin korjata sitä laudoittamalla, tekemällä uuden katon sekä korjaamalla itse jyvälaareja. Itse työ huutokaupattiin halukkaiden tehtäväksi. Tarveaineina paikalla tuotiin mm. lautoja, tiiliä, nauloja, tilkkeitä, punamultaa, vihtrilliä ja kalkkia. Vajaat 10 vuotta myöhemmin Halikossa tultiin siihen tulokseen, että rakennus sopisi paljon paremmin kirkon toiselle puolelle, Strandbergskan pellolle, joka oli isojaossa tullut kirkon omaisuudeksi. Niinpä läheisen Tavolan kylän Kauhalan rusthollari Juho Jaakonpoika otti työn kontolleen. Hän oli tehnyt alimman tarjouksen pitäjänkokoukselle. Strandbe

Halikon pitäjän haudattujen luettelosta vuodelta 1778 löytyy tyly maininta piika Leena Erkintyttären kuolinsyystä; "lapsenmurhaaja - mestattu katkaisemalla kaula", alk. "för barnamord halsh. o. båleb". Tämä onnettoman kohtalon saanut nuori nainen oli syntynyt 17.10.1756 Tunilassa isäntä Erkki Simonpojan ja Maria Erkintyttären perheen kolmantena lapsena. Leenalla oli yhteensä seitsemän sisarusta, joista vain yksi oli poika. Lisäksi taloudessa asui hänen isoisänsä, vuonna 1760 toisen kerran naimisiin mennyt Simo Erkinpoika. Leena lähti kotitalostaan piiaksi Tavolan kylän Kauhalan taloon 1770-luvun lopulla. Tässä vaiheessa tapahtui jotain sangen ikävää. Tarkempia yksityiskohtia penkomatta voidaan todeta Leenan saaneen aviottoman lapsen. Koska tuohon aikaan tapahtuma olisi voinut johtaa hänet todella suuriin vaikeuksiin pitäjäläisten kanssa, päätti epätoivoinen äiti surmata vastasyntyneensä. Aviottomien lasten äidit joutuivat todennäköisesti Halikossakin yhteiskunnan

Halikon pitäjän Prestkullan tyttökansakoulun opettajattareksi tuli vuonna 1874 neiti Johanna Wilen. Hän oli syntynyt Kalannin Harikkalan kylässä kirkkovahti Anders Wilenin ja tämän vaimon, Lovisa Spanskin perheen nuorimmaisena lapsena elokuun 6. päivänä 1845. Äiti Lovisa oli jo toista kertaa naimisissa kirkkovahdin kanssa. Ensimmäinen puoliso, Lovisan kanssa 16.11.1826 Uudessakaupungissa vihitty Johan Rensten menehtyi 1839 ja vuoden 1841 tammikuussa Lovisa avioitui Andersin kanssa. Rippikirjan mukaan Anders W. olisi syntynyt 2.10.1810 Honkilahdella. Kyseisestä pitäjästä en ole tätä "Anttia" löytänyt enkä oikeastaan muualtakaan. Hänen syntyperänsä jää tällä kertaa selvittämättä. Sen sijaan Lovisan, tai oikeammin Erika Lovisan vanhemmat ovat selvitettävissä helposti. Hänen isänsä oli Laitilassa ja sittemmin Kalannissa asunut rakuuna Henrik Spansk. Henrik vihittiin vuonna 1795 Laitilassa Kaukolan kylässä tuolloin asuneen piika Maria Michelsdotterin kanssa. Pariskunnalla oli ain

Lappeenrannan kehruuhuone oli itseasiassa vankila, johon sijoitettiin etupäässä lapsenmurhasta tuomittuja naisia. Sillä oli oma saarnaaja vuodesta 1820 alkaen. Kehruuhuone lakkautettiin 1880-luvun alussa ja muutettiin miehille tarkoitetuksi työvankilaksi. Naiset siirrettiin Hämeenlinnan naisvankilaan, mutta saarnaajan työ jatkui Lappeenrannassa aina 1900-luvulle saakka. Lopen pitäjän Vatsian kylän Peutetren (?) eli Ukkolan torpassa aviottomana lapsena vuonna 1840 syntynyt Aquilina Kustavantytär Kant joutui vuonna 1872 tuomiolle tehtyään "aikomattoman lapsenmurhan". Oikeus langetti onnettomalle naiselle "kahdeksan ajastaikaa" vankeutta. Näin hänet lähetettiin Lappeenrantaan ja kehruuhuoneen portit sulkeutuivat Aquilinan takana elokuun 28. päivä vuonna 1872. Heinäkuussa 1880 Aquilinan Kant kävi viimeisen kerran Herran Pyhällä Ehtoolllisella kehruuhuoneen tuon hetkisen saarnaajan, Georg Grönbergin edessä. Koska vankeusaika oli ohitse kirjoitti samainen Grönberg "v

Suomessa on aikoinaan ollut useita Tallqvist -sukuja. Näistä neljä oli kotoisin Karjalohjalta. Suurin luvultaan on ollut alunperin Katteluksesta, sittemmin Tallaan kyläs tä lähtöisin ollut suku. Sen jälkeläisistä löytyy melko kattava taulusto kotisivuiltani. Tämän suvun kantaisä, Sven Erikssonin poika Henrik oli naimisissa Sofia Abramsdotterin kanssa. Henrikin kuoltua Sofian vei vihille vouti Jesper Persson. Myös tämän pariskunnan jälkeläiset käyttivät nimeä Tallqvist 1700-luvulle tultaessa. Huomattavasti pienemmän Tallqvist -suvun kantaisä oli Katteluksen rakuuna ja torppari Katteluksessa, Henrik Dahl (s. 1750), joka oli naimisissa erään Maria Johansdotterin kanssa. Heidän poikansa Jeremias otti Tallaan Ällän talossa renkinä ollessaan käyttöön naapuritalon isäntien sukunimen. Jeremiaan jälkeläisistä suurin osa asettui Helsingin seudulle. Tämän lisäksi Wilskmanin sukukirja mainitsee Tallaan Pöykärin talon Tallqvistit, mutta ilmeisesti tässä yhteydessä tarkoitetaan erästä tuon nimistä r

Suomen vanhin musiikkiyhdistys on Turun Soitannollinen Seura , Musikaliska Sällskapet i Åbo. Se on perustettu jo 1790 ja toimii yhä aktiivisesti. Vuosina 1790-1803 seura järjesti konsertteja nykyisen Linnankadun varrella sijainneessa Seipellin juhlasalissa. Vaikka seuran orkesteri koostui lähinnä harrastelijoista, se oli ilmeisen korkeatasoinen. Alttoviulisti toimi Turun Akatemian fysiikan professori ja yliopiston myöhempi rehtori Gustaf Hällström. Toinen tuleva kuuluisuus oli valtiopäivämies ja arkkipiispa Jakob Tengström. Vaikka yksityiskohtaisia tietoja kokoonpanosta ei ole säilynyt, siinä sanotaan olleen 1790-luvun alussa 21 m iestä. Näistä noin puolet soitti jousia. Musikaliska Sällskapet seurasi tarkasti aikaansa ja niinpä se ohjelmistossa oli jo vuonna 1803 mm. Beethovenin sävellyksiä. Seuran erikoinen ylpeydenaihe oli Pohjoismaiden huomattavin nuottikirjasto. Siihen kuului 1800-luvun taitteessa noin 2600 teosta. Tämä arkisto on Turun palosta ja muista ongelmista huolimatta edel

Nykyisessä Turussa, entisessä Maarian pitäjässä sijainnut Iso-Heikkilän kuninkaankartano ja virkatalo hävisi täydellisesti vuonna 1955, kun kaupunki tarvitsi lisää til aa teollisuudelle. Silloisen museolautakunnan ponnisteluista huolimatta ei kartanosta jäänyt jäljelle oikeastaan mitään. Se mäkikin, millä tilan rakennukset olivat seisseet satoja vuosia, tasoitettiin ja näin maastosta ei löydy edes kivijalkaa jälkipolvien iloksi. Onneksi alueesta ja sen rakennuksista tehtiin perusteelliset muistiinpanot ennen purkutöitä. Näistä ja Iso-Heikkilän historiasta kirjoitti Irja Sahlberg kattavan artikkelin Turun kaupungin Historiallisen Museon vuosijulkaisuun 1960-1961 (Turun Sanomalehti ja Kirjapaino Osakeyhtiä, Turku 1962). Kirjoitelman mukaan varhaisin maininta tästä kuninkaankartanosta löytyy Skoklosterin ns. Turkukodexista vuodelta 1450. Siinä kerrotaan kuuden pitäjän talonpoikien velvollisuudesta kahdeksan juhtapäivätyön suorittamiseen Turun linnan alaiseen latokartanoon. Satunnaisia me

Englannin Nottinghamshiren maakunnan Warsopissa asui 1800-luvulla aikalaistensa omituiseksi määrittelemä herrasmies, Portlandin herttua William John Cavendish-Bentinck-Scott. Herttua oli syntynyt vuonna 1800 ja saanut etunimen William kaikkien muiden perheen poikien tavoin. Koska kuitenkin ainoastaan perheen vanhin poika sai käyttää tuota etunimeä, tunnettiin nuori herttua jatkossa pelkästään Johnina. Kahdeksantoista vuoden iässä John aloitti sotilaspalveluksensa ja yleni kapteeniksi palvellen useissa eri rykmenteissä. Vuoden 1824 tienoilla hänet siirrettiin reserviin puolella palkalla. Tämä johtui vanhemman William veljen kuolemasta. Samaan aikaan Johnin uudeksi arvoksi tuli Titchfieldin markiisi ja hän tuli parlamentin jäsen. Tästä paikasta hän luopui paria vuotta myöhemmin pikkuveljensä Georgen hyväksi. Vuonna 1854 Portlandin neljäs herttua, William Johnin isä kuoli ja näin vanhimmasta eloonjäänestä pojasta tuli "the fifth Duke Portland" - Portlandin viides herttua. V

Someron Sylvänän kylän Näykin talon isäntänä oli 1600- ja 1700-lukujen taitteessa Sigfrid Bertilsson, joka ehti olla kolme kertaa naimisissa. Näistä avioista viimeisimmän hän solmi naapuritalo Timperissä syntyneen Karin Thomasdotterin kanssa. Sigfrid Bertilssonin ja Karin lapsista vuonna 1710 syntynyt Thomas tuli Näykin seuraavaksi isännäksi. Vaimo Walborgin hän haki Ihamäen Nikulasta. Kolmatta sukupolvea Näykillä edusti sitten heidän poikansa, 30.4.1745 syntynyt Johan Thomasson, joka oli naimisissa Maria Hiiskon kanssa. Oma esiäitini oli Sigfridin ja Karinin nuorin lapsi, kesällä 1724 syntynyt Lisa. Hän avioitui joskus 1740-luvun lopulla entisen sotilaan, Henrik Eklöfin kanssa. Henrik lienee tehnyt täyden palveluksen sotaväessä, koska hänet viimeistään 1750-luvulla mainitaan Sillanpään kylässä sijainneen Möngön talon isännäksi. Henrikin ja Lisan lapsenlapsista löytyy mm. pertteliläisen torpparin, Juha Ahlbergin vaimo Stina Henriksdotter. Juhan pojanpoika oli isoisäni isä. Someron tut

Pusulan Vörlön kylän Anttilan talossa vuonna 1775 syntynyt Henrik Johansson tuli Nummen Hyrsylän Uron talon isännäksi naituaan edellisen talollisen lesken, Christinan. Christina oli puolestaan syntynyt Tavolan Sepällä. Henrik Johanssonilla ja Christinalla ei ollut yhteisiä lapsia ja niinpä Henrikin kuoleman jälkeen isännäksi tuli ensimmäisestä aviosta vuonna 1791 syntynyt poika Johan. Johan Henriksson meni naimisiin Sammatin Lohilammen rusthollarin tyttären, Christina Leekmanin kanssa. Urolla heille syntyi yhteensä kahdeksan lasta. Näistä esikoistytär Maria Christinan vei vihille vihtiläinen torppari Adolf Wikström, joka oli kotoisin Härköilän kylän Tuusalta. Seuraavana syntynyt poika Johan Gustaf ei jostain syystä tullut kotitalonsa isännäksi isänsä jälkeen, vaan kuoli naimattomana ja lapsettomana 50 vuoden iässä Urolla. Sen sijaan häntä kaksi vuotta nuorempi Anders Gabriel otti talon hoitoonsa isä Johanin ikäännyttä. Puolisonsa Fredrika Matheniuksen hän kävi hakemassa Pusulan Hattula

Lohjan Hongiston rusthollissa syntyi 12.5.1800 poikalapsi, joka sai nimen Karl Johan. Isä Fredrik oli oman isänsä jälkeen tullut talon isännäksi ja mennyt naimisiin Vaanilan ratsutilalta kotoisin olleen Anna Hedvig Forsmanin kanssa. Perheessä oli Karl Johanin lisäksi viisi lasta, joista esikoispoika Jacob Fredrik jäi kotitilalle. Sisko Lena oli naimisissa Vihdin Irjalassa asuneen tilanhoitaja Vilhelm Holmströmin kanssa ja toisen siskon, Hedvig Sofian vei vihille Nummen Oinolan kylän Päkärin talollinen, Emanuel Malin. Kolmas sisko oli nimeltään Ulrika ja hänen puolisonsa oli Karl Fredrik Simolin. Herra Simolin oli kotoisin Vihdin Leppärlästä, mutta avioliiton kautta hänestä tuli Hongiston 1/3 tilan rusthollari appensa jälkeen. Karl Johanin nuorin veli oli Anders Wilhelm Olin, jonka puolisona oli Muijalan kylän Soltin rusthollarin tytär Stina Lisa Soltin. Heidän myöhempiä vaiheita en ole selvittänyt. Karl Johanin vaiheista on sen sijaan säilynyt hieman enemmän tietoja. Vanhemmat lähet

Kiskon Orijärven kaivoksen kirjanpitäjänä oli 1810-20 -luvuilla Carl Gustaf Hageman, joka oli rippikirjan mukaan syntynyt vuonna 1790. Puoliso Christina Lönnqvist oli syntynyt Bromarvissa, mutta hänen isänsä oli kotoisin Kiskon Aijalan kylästä. Siellä ruotsalaissyntyinen C. G. Hageman myös perheineen asui aina 1830-luvulle saakka. Tuolloin he perheen vanhemmat nuorempien lasten kanssa muuttivat Perniöön. Valitettavasti Perniö sisäänmuuttaneiden luetteloista ei kyseiseltä vuodelta 1831 löydy tätä perhettä. Lapsia pariskunnalla oli neljä, joista kaksi ensimmäistä syntyi ennen Carl Gustafin ja Christinan avioitumista. Lapsista kolme oli poikia. Heistä esikoinen Carl Fredrik muutti Somerolle, missä hänet tapaa puusepänkisällinä Terttilän kylässä. Samoihin aikoihin hänen nuorin veljensä Gustaf Ferdinand saapui myös Terttilään, missä hän nai Luukkalan talon tyttären, Eva Lovisan. Gustafista tuli kylän Juntin talon puolikkaan tilan isäntä. Veljesten Carl Fredrikin ja Gustaf Ferdinandin myöhem

Helsingissä 1790-luvulla vaikuttaneen nahkuri Gustav Gardbergin isänpuoleiset sukujuuret tulevat Vihdin Kaharlan kylän Jaakkolan talosta. Siellä niitä voidaan seurata aina 1500-luvun puolivälin tienoille, isäntä Jacob Pålssoniin saakka. Mitä ilmeisemmin kylän nimestä muodostettua sukunimeä on käytetty vuosisatojen mittaan muodoissa Kaharberg - Karberg - Garberg - Gardberg. Jacob oli Jaakkolan isäntänä vuosina 1559-1582 ja hänen jälkeläisensä omistavat yhä 2000-luvulla tämän vanhan ratsutilan. Helsinkiläistynyt nahkurimme oli naimisissa erään Maria Christina Bergmanin kanssa, joka oli miestään 15 vuotta nuorempi. Gustavista tuli nuorempi mestari vuonna 1796 ja nahkureiden oltermanni 1804, vaikka hän ei ollut kirjoitustaitoinen. Ehkä tästä johtuen hänen perunkirjoituksessaan vuonna 1808 ilmeni eräitä epäselvyyksiä ja koko homma otettiin uusiksi kesällä 1820. Tuolloin huomattiin Gardbergin omistaneen Unionkadulle Eteläisessä korttelissa tontin ja talon yhteisarvoltaan yli 2500 ruplaa. P

Karjalohjan Kuusian kylän Isotalon ja sen jaon jälkeen Vanhatalon isäntä Abraham Heerman oli naimisissa Katteluksen rusthollarin tyttären, Magdalenan kanssa. Pariskunnalla oli neljä lasta, joista ainakin kolmella oli o maa perhettä. Esikoispoika Johan meni naimisiin läheisen Långvikin kylän Tavian rusthollarin tyttären, Christina Tavoniuksen kanssa ja jäi kotitalonsa isännäksi. Paria vuotta nuorempi sisar Maija Stina Heerman oli kahdesti naimisissa. Ensimmäinen puoliso oli Lohjansaaressa sijaitsevan Marttilan kylän Tervan talollinen Erik Martelin. Erik kuoli vuonna 1809 ja lähes täsmälleen vuotta myöhemmin Maija Stina avioitui Johan Bomanin kanssa, josta samalla tuli Tervan uusi isäntä. Näiden kahden sisaruksen välissä syntyi nimen Nils saanut poikalapsi, mutta hänen myöhemmistä vaiheistaan en ole onnistunut löytämään mitään tietoja. Lapsikvartetin nuorimmainen Ulrika syntyi marraskuun lopulla vuonna 1770. Hän ehti naimisiin hieman aikakauden muita nuoria naisia myöhemmin, vasta yli

Kiskon pitäjän Hongiston rusthollissa 1747 syntynyt Helena oli talon isännän Mikon ja vaimonsa Leena Forsmanin nelilapsisen perheen nuorimmainen. Sisarustensa tavoin hän käytti isä Mikon äitinsäisältä perittyä sukunimeä muodossa Lundborg. Tuo isoisä oli nimittäin Leilän rusthollari Casper von Lund. Vuonna 1770 Helena Lundborg vihittiin Kiskossa turkulaisen porvari Thomas Ekmanin kan ssa. Pariskunta asettui miehen kotikaupunkiin ja ajan mittaan perheeseen syntyi kuusi lasta, minkä lisäksi Helena sai elokuussa 1777 kuolleen tyttölapsen. Muutenkaan ei pariskunnalla ollut onnea, niin porvareita kuin olivatkin. Lapsista kaksi kuoli pienenä ja tyttäret Albertina sekä Helena hukkuivat samassa onnettomuudessa kesällä 1799. Sukua jatkoi ilmeisesti vain vuonna 1775 syntynyt Ulrika, joka meni naimisiin vahtimestari Isak Packalenin kanssa. Isak asui vihkimisen aikaan vuonna 1795 Turussa, mutta 1800-luvun alussa hän siirtyi perheineen kotitalonsa isännäksi Tyrvään Vanhakylän Kaltsilaan. Siellä is

Porin kaupungin maistraatti oli 1700-luvun alkupuolella huolissaan kunnollisten käsityöläisten riittävyydestä. Vielä vuonna 1738 tilanne oli sangen köyhä, koko kaupungissa oli vain seitsemän käsityön ammattilaista. Näistä oli kaksi räätäleitä ja lisäksi yksi suutari, peruukintekijä, kirjansitoja, puuseppä ja muurarimestari. Näistä seitsemästä vain muurarimiestari oli ammattimestari. Kaikkien muiden sanotaan olleen "toimissaan sangen heikkoja, niin että ympärillä olevalla maakunnalla oli heistä varsin vähän apua". Tästä ahdingosta kaupunki pääsi seuraavan vuosikymmenen kuluessa ja vuonna 1752 voitiin luetteloida jo peräti 39 käsityöläistä. Näiden lisäksi merkittiin ylös heidän yhdeksän oppipoikaansa. 1760-luvulla käsityöläisten määrä kohosi jo yli puolen sadan, joista 32 oli mestareita. Edellä mainittujen ammattien lisäksi Porista löytyi mm. leipuri, tynnyrintekijä, lasimestari, köydenpunoja, nahkuri ja säämiskänvalmistaja. Tähän tekstiin olen ottanut lähempään tarkasteluun vu

Mutaisten kylä sijaitsee Salon kaupungista Teijolle mentäessä juuri ennen Kirjakkalaa. Sen edustalla aukeaa pieni Mutaistenlahti ja Vartsalansaaren voi nähdä helposti. Tätä merenlahtea pitkin pääsee aina Salon keskusta an ja edelleen jokea pitkin Perttelin suuntaan. Kylän sijainti entisen Uskelan pitäjän äärilaidalla on aiheuttanut sekaannuksia aika ajoin. Esimerkiksi Åbo Tidningar -lehdessä arvosteltiin helmikuussa 1824 ilmestyn yttä uutta Suomen karttaa, jossa sekä Kirjakkala että Mutainen oli merkitty Perniöön kuuluviksi kyliksi. Toisaalta kun jäljempänä mainittu Anttilan talo myytiin konkurssipesän huutokaupassa kesällä 1888, oli Mutaisten kylä osa Perniötä. Kylän muodosti 1700-luvulla neljä taloa; Anttila, Jaakkola, Jussila ja Pietilä. Näistä Anttilan talon haltijaksi oli viimeistään vuonna 1755 tullut edellisen isännän poika, Matti Mikonpoika puolisonaan Salonkylän Saksilla syntynyt Liisa Jaakontytär. Matilla ja Liisalla oli kymmenen lasta, joista esikoispoika Mikolle lankesi l

Varsinais-Suomessa sijaitsevan Salon Vähä-Pullolan rusthollista sai alkunsa Lignell -suku, jonka jälkeläisistä moni antautui kaupalliselle uralle. Tässä yhteydessä suvun kantaäidiksi voisi ajatella vuosina 1707-1775 elänyttä Anna Nilsdotteria, joka oli kaksi kertaa naimisissa.Ensimmäinen puoliso oli Vähä-Pullolan rusthollari Karl Karlsson, joka kuoli vuoden 1742 keväällä. Tämän jälkeen leski Anna nai Lohjan pitäjän Pullin talon lampuodin pojan, Erik Michelssoni. Salon rippikirjan mukaan Erik oli syntynyt 12.3.1712, mutta Lohjan tuhoutuneet kastettujen luettelot eivät anna mahdollisuutta hänen tarkemman sukuperänsä selvittämiseen. Näistä kahdesta aviosta syntyi ainakin kuusi lasta. Kahden vanhimman isä oli Karl Karlsson ja nuorempien Erik Michelsson. Esikoispoika Johan jäi kotitalonsa isännäksi avioituen Karjalohjan Saarenpäästä kotoisin olleen Maria Henriksdotterin kanssa. Marialla oli sukusiteitä Saarenpään lisäksi Kourjoen ja Tallaan ratsutiloihin. Johan Carlssonin ja Maria Henriksd

Karjalohjan Katteluksen rusthollin Haavasniemen torpassa syntyi 4.9.1853 poikalapsi, joka sai nimen Kustaa Vilhelm. Hänen vanhempansa olivat torppari Carl Lönnqvist ja Ester Agneta Henrikintytär. Carl oli kotoisin Pohjan pitäjästä ja äiti Ester Suomusjärven Kitulasta. Lönnqvistit oli asuneet Gestarbyn Pekarsilla, jonka Carl Lönnqvist oli tullut Kattelukseen 29.6.1849 Karjaalta ja paria vuosikymmentä myöhemmin häntä syytettiin käräjillä kapakanpidosta. Tämä episodi oli varmasti kuntalaisten mielessä, kun poika Kustaa Vilhelmin anomusta maakauppaliikkeen pidosta käsiteltiin kuntakokouksessa 21.11.1875. Pöytäkirjan mukaan keskusteltiin siitä, jos kunta "myöten antaisi vapaatorpparin poika Gustaf Lönnqvistille tilaisuutta harjoittaa maakauppaliikettä Ilmoniemen kylässä. Ajan asiasta väiteltyä, enemmistöllä kumottiin tykkänään mainittu pyyntö, tarkoitettuun paikkaan ilman sitä, että se luultavasti hämmentää jumalanpalvelustak in syystä että se on aivan lähellä kirkkoa mutta myöskin pel