Lisää Dönsbyn suvusta
Henrikin lapsia olivat todennäköisesti:
Henrik-kirjurin sinetti
1. Henrik Henrikinpoika, Dönsby, todennäköisesti sama kuin Turun linnassa 1507 mainittu Henrik-kirjuri, Henrik skrifvare, maavouti Raaseporissa 1534 ja vielä 1555, pso. Margareta Jönsintytär Garp.
2. Marietta Henrikintytär , main. 1556, avioitui Sipoon nimismie-hen Erik Larsinpojan kanssa, ns. Ekelöf-sukua.
3. ?Anna, joka 1501 möi isänperintöä "Dynesbystä" Karjaalta ja osti alueen Sjundbystä, jossa oli saanut sisarosuutta Jöns Nilsinpojalta, pso. (serkkunsa?) Ragvald Jönsinpoika Siuntion Sjundbystä (isä mahdollisesti Jöns Dyniuksenpoika).
4. ?Jöns Henrikinpoika, joka 1501 mennessä antoi (äidilleen?) omistuskirjeen yhteen Kirkniemen tilaan.
Henrik Dyniuksenpojan veli Jöns Dyniuksenpoika mainittiin 17.2.1466 rajakatselmusmiehenä Karjaalla, jolloin päätettiin Karjaan Kirkniemen (nykyisin osa Lohjaa) ja Maapakan (Mårbackan, Modherbakka) rajat; hän sai samanaikaisesti Henrikin kanssa rälssikirjeen 1567 (ks. edellä). Jöns tuli kantaisäksi suvulle, joka kirjallisuudessa kutsutaan nimellä Sjundbyn suku, Sjundby-släkten.
Henrikin ja Jönsin sisko on täytynyt olla se Elin Dyniuksentytär (Elyne Doniws dotter), joka mainittiin Karjaalla 14.10.1450, kun hän ja Birgitta Nikliksentytär keskenään vaihtoivat maita Kirkniemellä. Asiakirjassa mainitaan viimeisenä lautamiehenä eräs Donivs Magnusson, kenties Elinin isä. Eliniä kutsutaan asiakirjassa vaimoksi, joten hänen on silloin täytynyt olla naimisissa; aviomiehen nimi jää kuitenkin tuntemattomaksi. Koska naisihminen siihen aikaan oli oikeustoimikelpoinen vain leskenä, saattoi kysessä olla äidin- tai miehenperintö.
Maanvaihdon toinen osapuoli, Birgitta Nikliksentytär, on ilmeisesti sama kuin "vaimo Birgitta Kirkniemessä" (”hustrv Birgitta j Gerekanes”), joka myöhemmin Karjaalla 1455 osti metsäpalstan Kirkniemeltä tukholmalaiselta harmaamunkkiveljeltä Sveniltä. Rouvva Birgitta oli nähtävästi melkoinen tekijä Kirkniemellä, koska hänet mainitaan kolmessa asiakirjassa. Ehkä hänkin oli leski, koska hän saattoi tehdä maakauppoja. Rva Birgitan mahdollinen yhteys Dönsbyn sukuun jää epäselväksi.
Kuten edellisestä on käynyt ilmi, oli Dönsbyn suvulla kytkentöjä Kirkniemen-Osuniemen alueelle. Mielenkiintoista kyllä, liittyy Dönsby myös yhteen siihen Porvoon pitäjän rälssisukuun, joka paljon myöhemmin alkoi käyttämään nimeä Dufva. Dufva-suvun sukupuussa on nimittäin yksi esiäiti ”Katarina Danske”, joka sanottiin olleen ”Dönsbyn Henrik Perinpojan ja Lohjan Veijolan (Veiby) Anna Perintyttären” tytär. Tämän ”Katarinan” on hänen lastensa syntymän perusteella täytynyt syntyä n. 1450-luvulla ja hänellä sanottiin olleen vaakunassaan kaksi mustaa hevosenkenkää valkoisella vinopalkilla; Dönsbyn suvulla oli ainakin viimeistään 1500-luvun puolissa välissä, mutta todennäköisesti jo paljon aikaisemmin, vaakunassaan yksi hevosenkenkä.
”Katarinan” isä ”Henrik Perinpoika” ei taas esiinny Dönsbyn sukupuussa, mutta kaikista sen ajan ihmisistä ei suinkaan ole jäänytkään mitään talteen asiakirjoihin. Sitä paitsi saattaa nimi olla muuttunut aikojen myötä, sillä Dufva-suvun aikaisin kirjoitettu sukupuuversio lienee 1500-luvun puolestavälistä, siis 2-3 polvea myöhemmältä ajalta. ”Katarinan” äidin ”Anna Perintyttären” kotipaikka, Lohjan Veijola, voisi selittää sen, kuinka Dönsbyn suku viimeistään 1450-luvulla omisti maata Kirkniemellä-Osuniemellä; ehkä Veijolan Anna toi perintönä tai myötäjäisinä maata sieltä. Veijolan talolla (hieman kirkolta kaakkoon) näytti olevan myös myöhemminkin kytkentöjä Dönsbyhyn, sillä Veijolan rälssimies Michel Michelinpoika, main. 1492, oli naimisissa erään Dönsbyn Agneksen kanssa - ja kaiken huipuksi: ”Katarina Dansken” appi, Dufva-suvun Olof Bengtinpoika omisti Porvoossa maita, jotka nimenomaan olivat Paadisten luostarin entisiä omistuksia, kuten ilmeisesti Dönsbykin maat. Selittämättä jää kuitenkin Katarina Dansken lisänimi "tanskalainen". Mutta Dönsbyn läheisyydessä on paikkanimi Danskarbackgärdan, joka viittaa sitä vanhempaan paikannimeen Danskarbackaan.
Kiitos RR!
Henrik-kirjurin sinetti
1. Henrik Henrikinpoika, Dönsby, todennäköisesti sama kuin Turun linnassa 1507 mainittu Henrik-kirjuri, Henrik skrifvare, maavouti Raaseporissa 1534 ja vielä 1555, pso. Margareta Jönsintytär Garp.
2. Marietta Henrikintytär , main. 1556, avioitui Sipoon nimismie-hen Erik Larsinpojan kanssa, ns. Ekelöf-sukua.
3. ?Anna, joka 1501 möi isänperintöä "Dynesbystä" Karjaalta ja osti alueen Sjundbystä, jossa oli saanut sisarosuutta Jöns Nilsinpojalta, pso. (serkkunsa?) Ragvald Jönsinpoika Siuntion Sjundbystä (isä mahdollisesti Jöns Dyniuksenpoika).
4. ?Jöns Henrikinpoika, joka 1501 mennessä antoi (äidilleen?) omistuskirjeen yhteen Kirkniemen tilaan.
Henrik Dyniuksenpojan veli Jöns Dyniuksenpoika mainittiin 17.2.1466 rajakatselmusmiehenä Karjaalla, jolloin päätettiin Karjaan Kirkniemen (nykyisin osa Lohjaa) ja Maapakan (Mårbackan, Modherbakka) rajat; hän sai samanaikaisesti Henrikin kanssa rälssikirjeen 1567 (ks. edellä). Jöns tuli kantaisäksi suvulle, joka kirjallisuudessa kutsutaan nimellä Sjundbyn suku, Sjundby-släkten.
Henrikin ja Jönsin sisko on täytynyt olla se Elin Dyniuksentytär (Elyne Doniws dotter), joka mainittiin Karjaalla 14.10.1450, kun hän ja Birgitta Nikliksentytär keskenään vaihtoivat maita Kirkniemellä. Asiakirjassa mainitaan viimeisenä lautamiehenä eräs Donivs Magnusson, kenties Elinin isä. Eliniä kutsutaan asiakirjassa vaimoksi, joten hänen on silloin täytynyt olla naimisissa; aviomiehen nimi jää kuitenkin tuntemattomaksi. Koska naisihminen siihen aikaan oli oikeustoimikelpoinen vain leskenä, saattoi kysessä olla äidin- tai miehenperintö.
Maanvaihdon toinen osapuoli, Birgitta Nikliksentytär, on ilmeisesti sama kuin "vaimo Birgitta Kirkniemessä" (”hustrv Birgitta j Gerekanes”), joka myöhemmin Karjaalla 1455 osti metsäpalstan Kirkniemeltä tukholmalaiselta harmaamunkkiveljeltä Sveniltä. Rouvva Birgitta oli nähtävästi melkoinen tekijä Kirkniemellä, koska hänet mainitaan kolmessa asiakirjassa. Ehkä hänkin oli leski, koska hän saattoi tehdä maakauppoja. Rva Birgitan mahdollinen yhteys Dönsbyn sukuun jää epäselväksi.
Kuten edellisestä on käynyt ilmi, oli Dönsbyn suvulla kytkentöjä Kirkniemen-Osuniemen alueelle. Mielenkiintoista kyllä, liittyy Dönsby myös yhteen siihen Porvoon pitäjän rälssisukuun, joka paljon myöhemmin alkoi käyttämään nimeä Dufva. Dufva-suvun sukupuussa on nimittäin yksi esiäiti ”Katarina Danske”, joka sanottiin olleen ”Dönsbyn Henrik Perinpojan ja Lohjan Veijolan (Veiby) Anna Perintyttären” tytär. Tämän ”Katarinan” on hänen lastensa syntymän perusteella täytynyt syntyä n. 1450-luvulla ja hänellä sanottiin olleen vaakunassaan kaksi mustaa hevosenkenkää valkoisella vinopalkilla; Dönsbyn suvulla oli ainakin viimeistään 1500-luvun puolissa välissä, mutta todennäköisesti jo paljon aikaisemmin, vaakunassaan yksi hevosenkenkä.
”Katarinan” isä ”Henrik Perinpoika” ei taas esiinny Dönsbyn sukupuussa, mutta kaikista sen ajan ihmisistä ei suinkaan ole jäänytkään mitään talteen asiakirjoihin. Sitä paitsi saattaa nimi olla muuttunut aikojen myötä, sillä Dufva-suvun aikaisin kirjoitettu sukupuuversio lienee 1500-luvun puolestavälistä, siis 2-3 polvea myöhemmältä ajalta. ”Katarinan” äidin ”Anna Perintyttären” kotipaikka, Lohjan Veijola, voisi selittää sen, kuinka Dönsbyn suku viimeistään 1450-luvulla omisti maata Kirkniemellä-Osuniemellä; ehkä Veijolan Anna toi perintönä tai myötäjäisinä maata sieltä. Veijolan talolla (hieman kirkolta kaakkoon) näytti olevan myös myöhemminkin kytkentöjä Dönsbyhyn, sillä Veijolan rälssimies Michel Michelinpoika, main. 1492, oli naimisissa erään Dönsbyn Agneksen kanssa - ja kaiken huipuksi: ”Katarina Dansken” appi, Dufva-suvun Olof Bengtinpoika omisti Porvoossa maita, jotka nimenomaan olivat Paadisten luostarin entisiä omistuksia, kuten ilmeisesti Dönsbykin maat. Selittämättä jää kuitenkin Katarina Dansken lisänimi "tanskalainen". Mutta Dönsbyn läheisyydessä on paikkanimi Danskarbackgärdan, joka viittaa sitä vanhempaan paikannimeen Danskarbackaan.
Kiitos RR!
Dönsby muinaisella Karjaalla
Karjaalla asui 1400-luvulla eräs suku, joka kotipaikkansa mukaan kutsutaan kirjallisuudessa Dönsbyn suvuksi. Dönsbyn kylä sijaitsee hieman pohjoiseen nykyisestä Karjaan kaupungista, länteen Kirkkojärvestä.
Dönius ja Dynius ovat Dionysius-nimen lyhytmuotoja, joten talon tai kylän nimenantajana on täytynyt olla joku sen niminen henkilö. Paikka saattoi sitä ennen kuitenkin olla nimeltään "Lakukulla" ja olla sama, jonka vouti Gereke Skytte ja virolainen Padisten luostarin apotti panttasivat 1347. Koska ja kuinka Lakukulla mahdollisesti muuttui Dönsbyksi ja kuinka suku pääsi sen haltijaksi, jää meiltä tietämättä.
Suvun vanhin tunnettu todennäköinen jäsen oli kuitenkin eräs Magnus Thynioksenpoika, joka 31.1.1424 mainittiin katselmusmiehenä, kun Klaus Fleming laamanninkäräjillä Raaseporissa ratkoi rajaa Karjaan Högbenin ja Sannäsin välillä. Kannattaa muuten huomata, että patronyymin perusteella jo tämän Magnuksen isä oli Dynius nimeltään ja nimi on jo sitä ennenkin saattanut kulkea suvussa ties kuinka monessa polvessa.
Magnuksen poika oli varmaankin se Dionisius Magnuksenpoika, joka 7.2.1433 istui katselmusmiehenä talonpoikien joukossa, kun laamanni Peder Fleming Espoossa sovitteli Vihdin Härköilän ja Palojärven kylien rajaa. Hän lienee ollut sama henkilö kuin Dönius Magnuksenpoika, joka 1451 maksoi flöte-veroa 20 äyriä ("Jtem aff Dønius Magnusson xx øre fløte skat") ja lienee omistanut Karjaan Halfskiftön, Strömsön ja Leppen saaret, joille perilliset saivat rälssioikeuden .
Samana vuonna kuin kuningas Kaarle VIII (Karl Knutinpoika Bonde) joutui maanpakoon ensimmäisen kerran ja Ruotsin kuninkaaksi tuli tanskalainen Kristian eli 1457, osti Henrik Dyniuksenpoika (Dynis, Dönesson, Dönson) Ingrid Frödgerintyttäreltä veromaata ja myllyn Karjaan Mustiolta (Svartå). 1461 hän osti Ingevald Nilsinpojalta Karjaan saaret Torsö, Dalkarö ja Nötholm. Kuningas Kaarlen palattua valtaan antoi hän Henrikille ja tämän veljelle Jönsille 22.11.1467 rälssivapauskirjeen Dönsbyn maille. Koska molemmat veljekset aateloitiin samanaikaisesti, viittaa se siihen, että heidän tuntemattomaksi jäävä äitinsä oli rälssisukuinen.
Rälssikirjeen päiväys on mielenkiintoinen ja saattaa liittyä pienenä osana suurempaan valtataisteluun. Kuningas Kaarle oli toistamiseen syrjäytetty valtaistuimelta 1465. Hän eleli Raaseporin linnassa, kunnes poliittisessa sekaannuksessa Erik Axelinpoika lokakuussa 1467 otti Tukholman haltuunsa ja tuli nimitetyksi valtionhoitajaksi. Tämä käänne johti siihen, että kuningas Kaarle marraskuun puolivälissä 1467 kolmannen kerran astui valtaistuimelle. Vain muutama päivä sen jälkeen kirjoitettu rälssikirje saattaa viitata joko Raaseporin aikaisiin palveluksiin tai kuninkaan haluun vahvistaa läänin luotettavien asemiesten joukkoa hänen itsensä palatessaan pääkaupunkiin.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Asiakirjateksti Karjaalta 18.10.1457, jossa Henric Dynius osti maata ja myllyn Ingrid Frödgersdotterilta.
Pergamenttioriginaali on Kansallisarkistossa. FMU 3047.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Asiakirjateksti Karjaan kesäkäräjiltä 26.3.1461, jossa Hendrich Dönesson osti saaria Innewald Nilssonilta.
Alkuperäisestä asiakirjasta jäljennös Raaseporin pitäjien tuomiokirjassa v.1681 (?).FMU 3150.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Henrik Dyniuksenpoika mainittiin viimeisen kerran 1472, mutta oli varmasti kuollut vuoteen 1501 mennessä. Henrikin vaimo oli todennäköisesti nimeltään Ingeborg tai Elseby ja hän sai leskenä vuoteen 1501 mennessä pojaltaan (?) Jöns Henrikinpojalta omistuskirjeen yhteen Kirkniemen tilaan.
tarina jatkuu huomenna.....
Dönius ja Dynius ovat Dionysius-nimen lyhytmuotoja, joten talon tai kylän nimenantajana on täytynyt olla joku sen niminen henkilö. Paikka saattoi sitä ennen kuitenkin olla nimeltään "Lakukulla" ja olla sama, jonka vouti Gereke Skytte ja virolainen Padisten luostarin apotti panttasivat 1347. Koska ja kuinka Lakukulla mahdollisesti muuttui Dönsbyksi ja kuinka suku pääsi sen haltijaksi, jää meiltä tietämättä.
Suvun vanhin tunnettu todennäköinen jäsen oli kuitenkin eräs Magnus Thynioksenpoika, joka 31.1.1424 mainittiin katselmusmiehenä, kun Klaus Fleming laamanninkäräjillä Raaseporissa ratkoi rajaa Karjaan Högbenin ja Sannäsin välillä. Kannattaa muuten huomata, että patronyymin perusteella jo tämän Magnuksen isä oli Dynius nimeltään ja nimi on jo sitä ennenkin saattanut kulkea suvussa ties kuinka monessa polvessa.
Magnuksen poika oli varmaankin se Dionisius Magnuksenpoika, joka 7.2.1433 istui katselmusmiehenä talonpoikien joukossa, kun laamanni Peder Fleming Espoossa sovitteli Vihdin Härköilän ja Palojärven kylien rajaa. Hän lienee ollut sama henkilö kuin Dönius Magnuksenpoika, joka 1451 maksoi flöte-veroa 20 äyriä ("Jtem aff Dønius Magnusson xx øre fløte skat") ja lienee omistanut Karjaan Halfskiftön, Strömsön ja Leppen saaret, joille perilliset saivat rälssioikeuden .
Samana vuonna kuin kuningas Kaarle VIII (Karl Knutinpoika Bonde) joutui maanpakoon ensimmäisen kerran ja Ruotsin kuninkaaksi tuli tanskalainen Kristian eli 1457, osti Henrik Dyniuksenpoika (Dynis, Dönesson, Dönson) Ingrid Frödgerintyttäreltä veromaata ja myllyn Karjaan Mustiolta (Svartå). 1461 hän osti Ingevald Nilsinpojalta Karjaan saaret Torsö, Dalkarö ja Nötholm. Kuningas Kaarlen palattua valtaan antoi hän Henrikille ja tämän veljelle Jönsille 22.11.1467 rälssivapauskirjeen Dönsbyn maille. Koska molemmat veljekset aateloitiin samanaikaisesti, viittaa se siihen, että heidän tuntemattomaksi jäävä äitinsä oli rälssisukuinen.
Rälssikirjeen päiväys on mielenkiintoinen ja saattaa liittyä pienenä osana suurempaan valtataisteluun. Kuningas Kaarle oli toistamiseen syrjäytetty valtaistuimelta 1465. Hän eleli Raaseporin linnassa, kunnes poliittisessa sekaannuksessa Erik Axelinpoika lokakuussa 1467 otti Tukholman haltuunsa ja tuli nimitetyksi valtionhoitajaksi. Tämä käänne johti siihen, että kuningas Kaarle marraskuun puolivälissä 1467 kolmannen kerran astui valtaistuimelle. Vain muutama päivä sen jälkeen kirjoitettu rälssikirje saattaa viitata joko Raaseporin aikaisiin palveluksiin tai kuninkaan haluun vahvistaa läänin luotettavien asemiesten joukkoa hänen itsensä palatessaan pääkaupunkiin.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Asiakirjateksti Karjaalta 18.10.1457, jossa Henric Dynius osti maata ja myllyn Ingrid Frödgersdotterilta.
"For allom them thetta breff fore koma kan kennis jach Knwt Olaffson, hæredzhöffdinge j westra hæredh j Rasaborgs lææn, at then thiit jac ting hiolt met almoghan j Karis sokn pa sancte Lucas dagh j ærligx oc welborens manz her Eskil Ysaacson, riddere oc høffwizman pa Rasaborgh, oc flere godha manna nærwaru, tha skøtte Swen Michielson pa Jngridhe Frødgersdotters wægna #10 skatmark iordh oc een attungh oc een fiærdungh j enne qwern liggiande j Swarta j Karis sokn wndan sig oc sinom arffuom oc wnder Henric Dynius oc hans arffwa til æwerdelica ægho met allom tillaghom nærby och fiærre, skogh oc skiwl, qwernom oc qwernastadhom, allo tilskilt oc inkte fraskilt, som ty goze aff aller tillighat hawer, ware hwat nampne thet helzt næmpnas kan, ffor hwilkit godz for:de Henric gaff vii mark oc xx Rigiska. Til hwilkan skælighen skøtning jac, Knwt Olaffson, for skælaman war, oc the xij i næmpdinne satho waro ther faste til, som ær Jap i Swidhie, Pædhær Iønisson, Eric Andrisson, Magnus Brask, Michiel Bilarffue, Thomas Swensson, Pædher Rawalson, Jonis j Høstnæs, Jnge Sonason, Olaff Mannason, Swen Nielsson oc Pædher Starke. Thil thess mere wisso oc witnisbyrdh hafwer jach mit incigle hengt nædhen for thetta breff, som scriffuit ær anno Domini mcdlvij."
Pergamenttioriginaali on Kansallisarkistossa. FMU 3047.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Asiakirjateksti Karjaan kesäkäräjiltä 26.3.1461, jossa Hendrich Dönesson osti saaria Innewald Nilssonilta.
Thet skall allom witterligit wara, som det bref seer eller höör, at den tijden iag Iöns Djekne lagmans tingh hult med allmogen af Karis sochn på ehrlig och wälbördig mans wägnar Erich Bidz, lagman i Söderfinne, i ehrlig mans närwaro herr Eskell Isachsson, riddare och höwitzskman på Rassborgz stadh, anno Domini mcdlxj, torssdagen näst effter dominica Iudica, thå kom för rätta Innewald Nilsson och sköte under Hendrich Dönesson desse effterskrefne öija, som äre: Torsöö, Dalakarlaö, Nötaholm, med alla de små öijar och hålmar, som under the af ålder tillhört hafwa [för] lxvij marker för sig och sine ärfwom oklandrat för ber:de Hendrich och hans arfwa till ewärdelig ägo, undantagandes Skåldö, 4 lass äng, liggiande i Toröö, som hörer Hendrich Akila till; hwilket ehrende iag sköt till the 12, som i nembden såto, som äre Peder Gubbe, Lars Grobbo, Jacop Lap, Magnus Nilsson, Iöns Larsson, Magnus Monsson, Påfwel Nillesson, Magnus Hemmesson, Huia i Broo och Östen Sonesson, [the therom] ransakade, witnade och effter swära skola, om någon ther will eedh af them hafua, at rätteligen skedt och kiöptt; fordy dömde iag deras kiöp och skattung stadig och fast at blifwa effter denna dag och förbiuder allom det dem hindra eller qwälia wider sina 6 #9 för lagmans doom; och thenna föreskrefne 12 i nembden såto [som] skötninga män och iag Iöns Djekne förber:de wara för skäloman. Till dess mera wisso och better förvarning hänger iag mit insegel under thet bref.
Alkuperäisestä asiakirjasta jäljennös Raaseporin pitäjien tuomiokirjassa v.1681 (?).FMU 3150.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Henrik Dyniuksenpoika mainittiin viimeisen kerran 1472, mutta oli varmasti kuollut vuoteen 1501 mennessä. Henrikin vaimo oli todennäköisesti nimeltään Ingeborg tai Elseby ja hän sai leskenä vuoteen 1501 mennessä pojaltaan (?) Jöns Henrikinpojalta omistuskirjeen yhteen Kirkniemen tilaan.
tarina jatkuu huomenna.....
Elias Lönnrotin luonteesta
Elias Lönnrot vietti emeritus professorina loppuvuotensa Sammatissa ja istui kesäisin päiväkausia ongella. Kerran pari ylioppilasta tuli järven rantaan ja pyysi onkijaa soutamaan heidät ylitse tietämättä lainkaan, kuka ukko oli. Lönnrot vaatimattomana ja alati kohteliaana miehenä teki työtä käskettyä ja kantoi kaupanpäällisiksi vieraitten matkalaukun jonkin matkan päässä rannasta olevaan taloon. Siellä vasta tuli ilmi, että tuo avulias ukko ei ollut kukaan muu kuin kunnianarvoisa professori.
Toisen kerran, kun hän talonpojan vaatteissaan hienojen herrojen seurassa saapui erääseen Lohjanjärven rannalla olevaan taloon, kysyi emäntä, kun vieraat kävivät aterialla;
"Annetaanko soutajaäijällekin ruokaa?"
Emännän hämmästys oli suuri hänen nähdessään, kuinka herrat asettivat Lönnrotin kunniapaikalle pöydän ääreen ja puhuttelivat häntä professoriksi!
Lönnrotin luonnetta kuvaa myös tämä tarina;
Aleksis Kivi oli kerran maksattanut Eliaksella räätälinlaskunsa, minkä takaisinmaksun viivästyminen harmitti kovasti Kiveä. Asia taisi jäädä lopulta hoitamatta Kiven sairastumisen takia. Kerrotaan Lönnrotin lausahtaneen tapahtuneen tiimoilta;
"Minä annan sammattilaisen kyläräätälin poikana velan anteeksi nurmijärveläisen kraatarin pojalle"
Toisen kerran, kun hän talonpojan vaatteissaan hienojen herrojen seurassa saapui erääseen Lohjanjärven rannalla olevaan taloon, kysyi emäntä, kun vieraat kävivät aterialla;
"Annetaanko soutajaäijällekin ruokaa?"
Emännän hämmästys oli suuri hänen nähdessään, kuinka herrat asettivat Lönnrotin kunniapaikalle pöydän ääreen ja puhuttelivat häntä professoriksi!
Lönnrotin luonnetta kuvaa myös tämä tarina;
Aleksis Kivi oli kerran maksattanut Eliaksella räätälinlaskunsa, minkä takaisinmaksun viivästyminen harmitti kovasti Kiveä. Asia taisi jäädä lopulta hoitamatta Kiven sairastumisen takia. Kerrotaan Lönnrotin lausahtaneen tapahtuneen tiimoilta;
"Minä annan sammattilaisen kyläräätälin poikana velan anteeksi nurmijärveläisen kraatarin pojalle"
Vielä muutama rivi Lithovius-sukuisista
Henrikin ensimmäinen vaimo jää tuntemattomaksi – kaksi vanhinta poikalasta, Johannes ja Josef, syntyivät tästä liitosta. Toinen puolio oli 1600-luvulla merkityn tarinan mukaan Katarina Östenintytär. Kuten ei moni muukaan nainen vielä niihin aikoihin, ei Katarinakaan kuitenkaan esiinny aikalaismerkinnöissä. Katarina oli mahdollisesti ollut naimisissa Saloisista olleen talonpojan Larsin sekä Uumajasta kotoisin olleen vouti Mattias Erikssonin kanssa. Henrik kuoli 1615, Katarina oli elossa ainakin vielä 1614. Henrikin lapsia olivat:
1. Johannes Lithovius, Limingan kappalainen 1593 ja Oulun ensimmäinen khra. Ks. alla.
2. Josef Lithovius eli Limingius, Limingan khra isänsä jälkeen 1615-46, 1.pso. äitipuolensa tytär Anna Larsintytär, 2.pso. Margareta Hansintytär.
3. Brita Lithovius, pso. Kaspar Forbus, Iin pitäjän verotulojen vuokraaja, myöhemmin kruununvouti Iissä.
4. Kristian Lithovius, Limingan kappalainen n. 1620-22, pso. Anna Ruuth.
***
Johannes Lithovius kutsuttiin myös lisänimillä Limingius ja Corvinus; jälkimmäinen, "korppi", saattoi olla leikillinen viittaus pappien pitkiin, mustiin kaapuihin. Hänet nimitettiin Limingan kappalaiseksi 1593. Johanneksesta tuli 1605 perustetun Oulun kaupungin ensimmäinen kirkkoherra ehkä jo 1609, jolloin Kaarle IX määräsi Oulun papille "herra Jönsille" kuten muillekin Pohjanmaan khroille palkaksi 70 viljatynnyriä. Kustaa II Aadolfin käydessä Oulussa 1614, valitti Johannes kuninkaalle palkkansa vähyyttä ja sitä, että hän edelleen oli rasittavan kestitysvelvollisuuden alainen. Kuningas kirjoitti 9.3.1614 Oulussa kirjeen, jossa myönsi Johannekselle 10 vuosittaisen viljatynnyrin. Kirkkoherra anoi myös oikeutta kalakymmenyksiin, joita muiden kaupunkien papit nauttivat. Tähänkin kuningas suostui ja käski Oulun porvariston suorittamaan kirkkoherralleen kalakymmennykset "lain ja hyvän tavan mukaan". Iin kirkkoherraksi Johannes nimitettiin 1620.
Johanneksen puoliso oli hänen äitipuolensa sisar Kristina Östenintytär. Johannes k. 1634, Kristina ilmeisesti Iissä 1632. Heillä oli lapset:
1. Henrik Ahlholm, Pyhäjoen khra, k. noin 1650, pso. Anna Klauntytär.
2. Magdalena Johanintytär, pso. Oulun potvari Hans Perinpoika.
3. Brita Johanintytär, 1.pso. Kemin tuomari Simon Danielinpoika, 2.pso. Kokkolan kappalainen Josef Vasaeus.
4. Petrus Hoffrenius, 1625-86, khra.
5. Henrik Hoffrén, k. noin 1710, rovasti.
6. Johan Hoffrén, pormestari.
7. Jakob Hoffrén, porvari.
8. Katarina Lithovia, pso. oululainen porvari Tyris Perinpoika, ks. Hourun suku.
9. Anna Limingia, pso. Loimaan khra Johannes Valstenius.
10. Dorde Limingia, 1.pso. Zakris..., 2.pso. Paltamon khra Samuel Paldanius, 3.pso. Iisalmen khra Bertil Mangelius eli Korkolainen.
1. Johannes Lithovius, Limingan kappalainen 1593 ja Oulun ensimmäinen khra. Ks. alla.
2. Josef Lithovius eli Limingius, Limingan khra isänsä jälkeen 1615-46, 1.pso. äitipuolensa tytär Anna Larsintytär, 2.pso. Margareta Hansintytär.
3. Brita Lithovius, pso. Kaspar Forbus, Iin pitäjän verotulojen vuokraaja, myöhemmin kruununvouti Iissä.
4. Kristian Lithovius, Limingan kappalainen n. 1620-22, pso. Anna Ruuth.
***
Johannes Lithovius kutsuttiin myös lisänimillä Limingius ja Corvinus; jälkimmäinen, "korppi", saattoi olla leikillinen viittaus pappien pitkiin, mustiin kaapuihin. Hänet nimitettiin Limingan kappalaiseksi 1593. Johanneksesta tuli 1605 perustetun Oulun kaupungin ensimmäinen kirkkoherra ehkä jo 1609, jolloin Kaarle IX määräsi Oulun papille "herra Jönsille" kuten muillekin Pohjanmaan khroille palkaksi 70 viljatynnyriä. Kustaa II Aadolfin käydessä Oulussa 1614, valitti Johannes kuninkaalle palkkansa vähyyttä ja sitä, että hän edelleen oli rasittavan kestitysvelvollisuuden alainen. Kuningas kirjoitti 9.3.1614 Oulussa kirjeen, jossa myönsi Johannekselle 10 vuosittaisen viljatynnyrin. Kirkkoherra anoi myös oikeutta kalakymmenyksiin, joita muiden kaupunkien papit nauttivat. Tähänkin kuningas suostui ja käski Oulun porvariston suorittamaan kirkkoherralleen kalakymmennykset "lain ja hyvän tavan mukaan". Iin kirkkoherraksi Johannes nimitettiin 1620.
Johanneksen puoliso oli hänen äitipuolensa sisar Kristina Östenintytär. Johannes k. 1634, Kristina ilmeisesti Iissä 1632. Heillä oli lapset:
1. Henrik Ahlholm, Pyhäjoen khra, k. noin 1650, pso. Anna Klauntytär.
2. Magdalena Johanintytär, pso. Oulun potvari Hans Perinpoika.
3. Brita Johanintytär, 1.pso. Kemin tuomari Simon Danielinpoika, 2.pso. Kokkolan kappalainen Josef Vasaeus.
4. Petrus Hoffrenius, 1625-86, khra.
5. Henrik Hoffrén, k. noin 1710, rovasti.
6. Johan Hoffrén, pormestari.
7. Jakob Hoffrén, porvari.
8. Katarina Lithovia, pso. oululainen porvari Tyris Perinpoika, ks. Hourun suku.
9. Anna Limingia, pso. Loimaan khra Johannes Valstenius.
10. Dorde Limingia, 1.pso. Zakris..., 2.pso. Paltamon khra Samuel Paldanius, 3.pso. Iisalmen khra Bertil Mangelius eli Korkolainen.
Lithoviukset
Sitkeän perimätiedon mukaan oli Pohjanmaalla pitkään vaikuttaneen Lithovius-suvun kantaisä Henrik Larsinpoika Lithovius kotoisin Littoisista Varsinais-Suomessa ja oli muodostanut lisänimensä syntymäpaikkansa nimestä. Siinä tapauksessa oli hänen isänsä mahdollisesti Littoisissa asunut, lampuotina, vuokraviljelijänä 1558-71 mainittu Lars, jonka toinen poika oli Michel Larsinpoika, lampuotina mainittu 1571-93 sekä Kaarinan varakkain talonpoika 1571.
Henrik eli Henricus Laurentii Lithovius oli Limingan kirkkoherra 10.4.1575 mennessä, jolloin hän sai kuninkaalta lahjoituskirjeen pappilalle kaikkine niine etuineen, josta hänen edeltäjänsäkin oli saanut nauttia. Limingan seurakunta oli niihin aikoihin pinta-alaltaan varsinainen jättiseurakunta ja käsitti koko nykyisen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun.
Vuonna 1577 syytti lumijokelainen Lars Kyröläinen Henrikiä huorinteosta hänen vaimonsa kanssa, mutta lautakunta ja "hyvät miehet ja naiset" puhdistivat Henrikin maineen valallaan.
Vuosien 1570-95 välillä käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä uuvuttavaa sotaa, ns. pitkää vihaa. Pohjanmaa ja Kainuu olivat ikiajoista lähtien ollut karjalaisten nautinta-aluetta, mutta Ruotsin kruunun määrätietoinen asutuspolitiikka oli jo aikoja sitten vienyt kruunun alamaisia asukkaiksi näille alueille, kuten myös Pohjois-Savoon. Pitkän vihan aikana karjalaiset näkivät tilaisuuden tulleen ajaa uudisasukkat pois alueiltaan ja hyökkäilivät Kainuuseen ja rannikolle. Jäljempänä puhutaan vain venäläisista, mutta kyseessä lienee useammin karjalaiset kuin venäläiset – kaikkia Venäjän alaisia asukkaita sanottiin kansallisuudestaan riippumatta Ruotsin valtakunnassa "ryssiksi", "ryss" eli "rydz", samoin kuin kaikki länsipuolella rajaa olivat karjalaisten mielestä "ruotseja".
Vuonna 1578 venäläiset surmasivat joukon Limingan haukimiehiä Oulunjoen vesistön yläjärvillä. Seuraavalla vuosikymmenellä nimenomaan Oulujärvi, Oulunjokivarsi, Ii ja Siikasavo olivat hyökkäysten kohteena. Liminkalaiset menettivät miehiään vihollisten torjunnassa Oulujärven suunnalla ja partioissa. 1585 kohtasi nykyistä Utajärven seurakuntaa ja osin Muhostakin yleinen hävitys. Kun liminkalaiset seuraavana vuonna lähtivät kaskimailtaan rukiita hakemaan, yllättivät venäläiset heidät Oulujärven rannalla ja surmasivat heistä 120 henkeä. Saman vuonna, 1586, lähetti Henrik kuninkaalle kirjeen, jossa hän kertoi seudun tuhoista ja arvioi venäläisten surmanneen viime vuosina lähes 1.000 ihmistä. Määrä oli kylläkin liioiteltu, mutta siltikin 2-300 henkeä. Henrikin kirje päättyi seuraaviin kahteen lauseeseen:
Kun muualla on ollut rauha ja aselepo, on meitä köyhiä surmattu ja kuoliaaksi lyöty, emmekä me vielä elossa olevat voi muuta käsittää, kuin että samaa odottaa meitäkin, jollei hänen kuninkaallinen majestettinsa erityisesti ryhdy meitä köyhiä alamaisiaan auttamaan ja puolustamaan. Ja sellaisen pelon vuoksi ovat useat köyhät talonpojat tässä pitäjässä paenneet taloistansa.
Kirje oli tarkoitettu evästykseksi maakunnan yhteiselle lähetystölle, joka lähetettiin pyytämään hallitukselta apua ja verohelpotuksia. Ilmeisesti Juhanan kirje 10.9.1586 on kirjoitettu vastaukseksi lähetystölle. Kuningas ilmoitti silloin, että Kemin, Iin, Limingan, Salon (eli Saloisten, nykyisen Raahen tienoo) ja Pyhäjoen asukkaat ovat pyytäneet vapautusta maksettavaksi määrätystä myllyverosta, koska "heillä on vähän viljaa jauhettavaksi". Kuningas hyväksyi ehdotuksen ja suostui myös pohjalaisten pyyntöön vapautua siksi vuodeksi sen viljatynnyrin hankkimisesta, joka apuverona oli määrätty joka miehen maksettavaksi, koska "heidän täytyy jo ostaa vilja muilta". Pohjalaiset vapautettiin myös toistaiseksi "laivaväen linnaleiristä, joka heitä nyt rasittaa". Maksamattomat veronsa saivat anteeksi ne maakunnan asukkaat, jotka eivät köyhyytensä vuoksi niitä pystynyt maksamaan. Lisäksi kuningas ilmoitti käskeneensä Tukholman linnan päällystön antamaan Pohjanmaan lähetystölle lyijyä ja ruutia Käkisalmen venäläisten hyökkäyksien torjumiseen. Pohjanmaan turvaamiseksi sanoi kuningas määränneensä, että "ne Pohjanmaan sotaväen osastot, jotka ovat Liivinmaalle komennetut, on kuljetettava takaisin maakunnan suojaksi".
Vuonna 1587 venäläiset hävittivät Oulunniskan, Utajärven ja Sotkajärven kylät kokonaan. Ahmasjärven ja Sanginjärven kylien asukkaat pakenivat ja heidän kevätkalastuksensa jäi tekemättä, kun vihollinen poltti kaikki näiden pyydykset. Osa Laitassaren kylän väestä koki saman kohtalon. Seuraavana keväänä surmattiin lähes sata henkeä, jotka Laitasaaren, Oulunsuun, Kempeleen, Temmeksen, Limingan ja Lapinniemen kylistä olivat lähteneet haukivesille (Henrikin todistukset Oulun satamassa 18.7.1587 ja 19.7.1588).
Jouluna 1589 venäläiset ensimmäisen kerran pääsivät tunkeutumaan Limingan kirkonkylään ja hävittivät sen perinpohjaisesti. Linnukanmäellä ollut kirkko poltettiin viattomain lasten päivänä. Venäläisen kronikan mukaan kirkon vieressä oli pieni hirsivarustus, jonka luona liminkalaiset yrittivät turhaan pikkutykkinsä avulla yrittivät tehdä vastarintaa. Kirkko, pappila, nimismiehentalo ja suurin osa paloi maan tasalle. Vuoden 1590 maakirja kertoo Limingan kylän kaikki 57 verotaloa poltetuiksi. Koko Limingan pitäjän 333 talosta oli vain 30 taloa polttamatta. Vuosien 1590-91 aikana asukkaat rakensivat uudelleen asumuksensa ja talousrakennuksensa, pappilan ja kirkonkin.
Tammikuun 24. päivänä 1592 Solovetskin voivodi Gregori Volkonski hyökkäsi eri lähteiden mukaan 600 – 3.000 ratsumiehen voimalla Liminkaan. Oulunlinnassa oli 1.400 miehen joukko-osasto, mutta se pysytteli linnan suojassa ja siten vihollinen sai vapaasti mellastaa Limingassa. Kylästä poltettiin kaikki 53 vastavalmistunutta taloa. Paavalin päivänä, 25.1. paloi myös Limingan kirkko ja sen vieressä ollut puuvarustus. Talot rakennettiin taas uudestaan, mutta elämää vaivasi köyhyys. Kirjeillään 1590 ja 1592 antoi kuningas Henrikille oikeuden saada veroista korvauksen poltetusta pappilasta ja ryöstetystä omaisuudesta.
Täyssinän rauha 1595 lopetti vihdoin vihollisuudet ja uusi valtakunnanraja vedettiin Suomen-lahden pohjukasta Jäämerelle. Limingan uusi kirkkokin saatiin käyttöön noin 1600. Henrik osallistui valtiopäiville 1600 ja 1602 Pohjois-Pohjanmaan rovastikunnan edustajana, alueen seurakuntien kirkkoherrojen esimiehenä. Hän asui 1600-luvun alussa talossaan Limingan Ketunmaalla ja sai sille verovapauden 1614. Erään toisen lähteen mukaan sai Henrik 1614 verovapauden tilalleen Oulunsalossa - tilan oli jo 1586 omistanut Henrik-niminen pappi - sen vuoksi että oli kuolemansairas ja eli suuressa kurjuudessa.
jatkuu.....
Henrik eli Henricus Laurentii Lithovius oli Limingan kirkkoherra 10.4.1575 mennessä, jolloin hän sai kuninkaalta lahjoituskirjeen pappilalle kaikkine niine etuineen, josta hänen edeltäjänsäkin oli saanut nauttia. Limingan seurakunta oli niihin aikoihin pinta-alaltaan varsinainen jättiseurakunta ja käsitti koko nykyisen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun.
Vuonna 1577 syytti lumijokelainen Lars Kyröläinen Henrikiä huorinteosta hänen vaimonsa kanssa, mutta lautakunta ja "hyvät miehet ja naiset" puhdistivat Henrikin maineen valallaan.
Vuosien 1570-95 välillä käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä uuvuttavaa sotaa, ns. pitkää vihaa. Pohjanmaa ja Kainuu olivat ikiajoista lähtien ollut karjalaisten nautinta-aluetta, mutta Ruotsin kruunun määrätietoinen asutuspolitiikka oli jo aikoja sitten vienyt kruunun alamaisia asukkaiksi näille alueille, kuten myös Pohjois-Savoon. Pitkän vihan aikana karjalaiset näkivät tilaisuuden tulleen ajaa uudisasukkat pois alueiltaan ja hyökkäilivät Kainuuseen ja rannikolle. Jäljempänä puhutaan vain venäläisista, mutta kyseessä lienee useammin karjalaiset kuin venäläiset – kaikkia Venäjän alaisia asukkaita sanottiin kansallisuudestaan riippumatta Ruotsin valtakunnassa "ryssiksi", "ryss" eli "rydz", samoin kuin kaikki länsipuolella rajaa olivat karjalaisten mielestä "ruotseja".
Vuonna 1578 venäläiset surmasivat joukon Limingan haukimiehiä Oulunjoen vesistön yläjärvillä. Seuraavalla vuosikymmenellä nimenomaan Oulujärvi, Oulunjokivarsi, Ii ja Siikasavo olivat hyökkäysten kohteena. Liminkalaiset menettivät miehiään vihollisten torjunnassa Oulujärven suunnalla ja partioissa. 1585 kohtasi nykyistä Utajärven seurakuntaa ja osin Muhostakin yleinen hävitys. Kun liminkalaiset seuraavana vuonna lähtivät kaskimailtaan rukiita hakemaan, yllättivät venäläiset heidät Oulujärven rannalla ja surmasivat heistä 120 henkeä. Saman vuonna, 1586, lähetti Henrik kuninkaalle kirjeen, jossa hän kertoi seudun tuhoista ja arvioi venäläisten surmanneen viime vuosina lähes 1.000 ihmistä. Määrä oli kylläkin liioiteltu, mutta siltikin 2-300 henkeä. Henrikin kirje päättyi seuraaviin kahteen lauseeseen:
Kun muualla on ollut rauha ja aselepo, on meitä köyhiä surmattu ja kuoliaaksi lyöty, emmekä me vielä elossa olevat voi muuta käsittää, kuin että samaa odottaa meitäkin, jollei hänen kuninkaallinen majestettinsa erityisesti ryhdy meitä köyhiä alamaisiaan auttamaan ja puolustamaan. Ja sellaisen pelon vuoksi ovat useat köyhät talonpojat tässä pitäjässä paenneet taloistansa.
Kirje oli tarkoitettu evästykseksi maakunnan yhteiselle lähetystölle, joka lähetettiin pyytämään hallitukselta apua ja verohelpotuksia. Ilmeisesti Juhanan kirje 10.9.1586 on kirjoitettu vastaukseksi lähetystölle. Kuningas ilmoitti silloin, että Kemin, Iin, Limingan, Salon (eli Saloisten, nykyisen Raahen tienoo) ja Pyhäjoen asukkaat ovat pyytäneet vapautusta maksettavaksi määrätystä myllyverosta, koska "heillä on vähän viljaa jauhettavaksi". Kuningas hyväksyi ehdotuksen ja suostui myös pohjalaisten pyyntöön vapautua siksi vuodeksi sen viljatynnyrin hankkimisesta, joka apuverona oli määrätty joka miehen maksettavaksi, koska "heidän täytyy jo ostaa vilja muilta". Pohjalaiset vapautettiin myös toistaiseksi "laivaväen linnaleiristä, joka heitä nyt rasittaa". Maksamattomat veronsa saivat anteeksi ne maakunnan asukkaat, jotka eivät köyhyytensä vuoksi niitä pystynyt maksamaan. Lisäksi kuningas ilmoitti käskeneensä Tukholman linnan päällystön antamaan Pohjanmaan lähetystölle lyijyä ja ruutia Käkisalmen venäläisten hyökkäyksien torjumiseen. Pohjanmaan turvaamiseksi sanoi kuningas määränneensä, että "ne Pohjanmaan sotaväen osastot, jotka ovat Liivinmaalle komennetut, on kuljetettava takaisin maakunnan suojaksi".
Vuonna 1587 venäläiset hävittivät Oulunniskan, Utajärven ja Sotkajärven kylät kokonaan. Ahmasjärven ja Sanginjärven kylien asukkaat pakenivat ja heidän kevätkalastuksensa jäi tekemättä, kun vihollinen poltti kaikki näiden pyydykset. Osa Laitassaren kylän väestä koki saman kohtalon. Seuraavana keväänä surmattiin lähes sata henkeä, jotka Laitasaaren, Oulunsuun, Kempeleen, Temmeksen, Limingan ja Lapinniemen kylistä olivat lähteneet haukivesille (Henrikin todistukset Oulun satamassa 18.7.1587 ja 19.7.1588).
Jouluna 1589 venäläiset ensimmäisen kerran pääsivät tunkeutumaan Limingan kirkonkylään ja hävittivät sen perinpohjaisesti. Linnukanmäellä ollut kirkko poltettiin viattomain lasten päivänä. Venäläisen kronikan mukaan kirkon vieressä oli pieni hirsivarustus, jonka luona liminkalaiset yrittivät turhaan pikkutykkinsä avulla yrittivät tehdä vastarintaa. Kirkko, pappila, nimismiehentalo ja suurin osa paloi maan tasalle. Vuoden 1590 maakirja kertoo Limingan kylän kaikki 57 verotaloa poltetuiksi. Koko Limingan pitäjän 333 talosta oli vain 30 taloa polttamatta. Vuosien 1590-91 aikana asukkaat rakensivat uudelleen asumuksensa ja talousrakennuksensa, pappilan ja kirkonkin.
Tammikuun 24. päivänä 1592 Solovetskin voivodi Gregori Volkonski hyökkäsi eri lähteiden mukaan 600 – 3.000 ratsumiehen voimalla Liminkaan. Oulunlinnassa oli 1.400 miehen joukko-osasto, mutta se pysytteli linnan suojassa ja siten vihollinen sai vapaasti mellastaa Limingassa. Kylästä poltettiin kaikki 53 vastavalmistunutta taloa. Paavalin päivänä, 25.1. paloi myös Limingan kirkko ja sen vieressä ollut puuvarustus. Talot rakennettiin taas uudestaan, mutta elämää vaivasi köyhyys. Kirjeillään 1590 ja 1592 antoi kuningas Henrikille oikeuden saada veroista korvauksen poltetusta pappilasta ja ryöstetystä omaisuudesta.
Täyssinän rauha 1595 lopetti vihdoin vihollisuudet ja uusi valtakunnanraja vedettiin Suomen-lahden pohjukasta Jäämerelle. Limingan uusi kirkkokin saatiin käyttöön noin 1600. Henrik osallistui valtiopäiville 1600 ja 1602 Pohjois-Pohjanmaan rovastikunnan edustajana, alueen seurakuntien kirkkoherrojen esimiehenä. Hän asui 1600-luvun alussa talossaan Limingan Ketunmaalla ja sai sille verovapauden 1614. Erään toisen lähteen mukaan sai Henrik 1614 verovapauden tilalleen Oulunsalossa - tilan oli jo 1586 omistanut Henrik-niminen pappi - sen vuoksi että oli kuolemansairas ja eli suuressa kurjuudessa.
jatkuu.....
Nostalgiamuseo avaamassa ovensa
 |
| Kuvassa keskellä Aila Aumala |
Aumala on vuosikymmenien mittaan koonnut mittavan kokoelman menneiden aikojen esineitä. Mukana on erityisen paljon maatalouteen liittyvää kalustoa, mutta mukaan mahtuu runsaasti muutakin tavaraa. Esimerkkinä vaikkapa kaksi täydellistä vanhan ajan kauppapuotia.
Nostalgiamuseo on myös erinomainen ryhmämatkakohde, sillä Aila Aumala on kerrassaan valloittava persoona oppaana. Jokaisesta esineestä ja tavarakokoelmasta on oma tarinansa, sillä omistaja ei hanki tuotteita huutokaupoista. Niinpä museo ei ole pelkkä tavaravarasto, vaan todellinen kulttuurihistorian aarreaitta.
Yhteystiedot:
Nostalgiamuseo, Heinojantie 44, 21480 Prunkila - p. 0500 826 365
Abram Pelon seinäkello
Huhtikuussa 1871 kerrotiin Alavetelin kappelissa tehdystä, hyvin erikoisesta seinäkellosta, joka nyt oli tuotu Pietariin.
Siinä oli ensinnäkin normaalit viisarit, jotka näyttivät sekunnit, minuutit ja tunnit - tai oikeammin tiimat, kuten tuolloin oli tapana sanoa. Lisäksi viisareista näki myös päivät ja kuukaudet.
Tässä ei kuitenkaan ollut kaikki, kuten telkkarissa on tapana sanoa. Kellosta saattoi nähdä Kristuksen kärsimyksistä ja ylösnousemuksesta; Juudaksen petoksen, matkan Golgatalle, ristiinnaulitsemisen käsistä ja jaloista sekä etikan ja sapen tarjoamisen kepin nokassa.
Puusta tehdyt, noin 15 senttiä korkeat ihmishahmot esittävät tämän kaiken "aiwan luonnollisesti koneellisen rakennuksen kautta". Kaikkein ihmeellisen asia koko tarinasta on vielä kertomatta;
Tämä laitteen oli tehnyt oppimaton suomalainen talonpoika, Abram Pelo. Hän käytti aiheen suunnitteluun kolme vuotta ja saman verran kului itse rakentamiseen. Kello valmistui 1840-luvun alussa ja vuoden 1871 tienoilla sitä saattoi ihailla maksua vastaan mm. Mikkelin kaupungissa. Herrasväen liput maksoivat 50 penniä, kun taas talonpojat pääsivät puolta pienemmällä summalla näkemään tämän pohjanmaalaisen käsityötaiteen mestariteoksena.
Siinä oli ensinnäkin normaalit viisarit, jotka näyttivät sekunnit, minuutit ja tunnit - tai oikeammin tiimat, kuten tuolloin oli tapana sanoa. Lisäksi viisareista näki myös päivät ja kuukaudet.
Tässä ei kuitenkaan ollut kaikki, kuten telkkarissa on tapana sanoa. Kellosta saattoi nähdä Kristuksen kärsimyksistä ja ylösnousemuksesta; Juudaksen petoksen, matkan Golgatalle, ristiinnaulitsemisen käsistä ja jaloista sekä etikan ja sapen tarjoamisen kepin nokassa.
Puusta tehdyt, noin 15 senttiä korkeat ihmishahmot esittävät tämän kaiken "aiwan luonnollisesti koneellisen rakennuksen kautta". Kaikkein ihmeellisen asia koko tarinasta on vielä kertomatta;
Tämä laitteen oli tehnyt oppimaton suomalainen talonpoika, Abram Pelo. Hän käytti aiheen suunnitteluun kolme vuotta ja saman verran kului itse rakentamiseen. Kello valmistui 1840-luvun alussa ja vuoden 1871 tienoilla sitä saattoi ihailla maksua vastaan mm. Mikkelin kaupungissa. Herrasväen liput maksoivat 50 penniä, kun taas talonpojat pääsivät puolta pienemmällä summalla näkemään tämän pohjanmaalaisen käsityötaiteen mestariteoksena.
Jatkoa perjantain Ruuth -tarinalle
Pederillä oli lapset (ikäjärjestys epävarma, kuten myös äidit epävarmoja, paitsi Märtan osalta):
1. Göran Perinpoika, omisti maita Porvoon pitäjässä, oli ratsumies hovilippueessa, muutti Turkuun, jossa ajoittain kutsuttiin porvariksi ja jossa hän omisti kivitalon, sotkeutui Kustaa Vaasan jälkeläisten valtataisteluihin, k. 1598. pso. Anna.
2. Märta Perintytär, pso. 1584 mennessä Helsingin pormestari Lars Mickelinpoika, osa lapsista käyttivät Ruuth-nimeä.
3. Hans Perinpoika, maanomistaja Porvoon pitäjässä, mainittiin jo 1567, majoitusmestari 1578, k. noin 1583, pso. Ebba Haikosta, liitto oli lapseton.
4. Jöns Perinpoika Ruta, ratsumestari, linnapäällikkö Eestin Tolsborgissa, k. 1628, pso. Anna Perintytär Dufva.
5. Jakob Perinpoika, rälssi- ja ratsumies, k. luultavasti 1620-luvulla, pso. Brita Dufva.
6. Bertel Perinpoika, main. 1579-1632, kauppias Viipurissa, ks. alla.
7. Didrik Perinpoika, päällikkö Ruotsin Länsi-Pohjan maakunnassa, k. ennen 1617.
8. Anna Perintytär, pso. n. 1578 Matts Andersinpoika Björnram.
***
Bertel Perinpoika möi 1579 perintöosuutensa Porvoon pitäjän tiloissa ja muutti Viipuriin, missä hänet samana vuonna kirjattiin kestiksi, vierailijaksi. Siellä hänen oletettu setänsäkin toimi pormestarina. Bertelin kauppatoiminta kasvoi hyvin merkittäväksi ja vuoteen 1603 mennessä hän maksoi kaupungin suurimmat verot. Kuningas Kaarle IX:n aikana hän lainoitti kruunuakin rahalla ja viljalla.
Bertel omisti Viipurissa talon torin vieressä sekä tiloja kaupungin ulkopuolella: Järvenpään, ruots. Träskända, joka oli vaimon perintöä (tila oli Bertelin mukaan kärsinyt kruunun sahan toiminnasta, jonka vuoksi Bertel sai verovapauksia), Herttualan, jonka Bertel oli ottanut autiosta (tämän puolesta Bertel 1594 sai 8 vuoden verovapauden ja 7 vuoden vapauden 1614) sekä viimeistään 1620 talon Alasommesta, jonka puolesta Bertel varusti. Bertel kuoli 30.9.1630. Hänen puoliso oli kirkkoherran tytär Kristina Enevaldi, ns. Seutulan sukua. Bertelillä ja Kirstinillä oli lapset:
1. Johannes Bartholdi Ruthanus, s. 1589, opiskeli Rostockin yliopistossa 1606.
2. Anna Bertelintytär Ruuth, s. 1592, ks. alla.
3. Jakob Bertelinpoika Ruuth, 1595-1629, raatimies, laivuri Viipurissa pso. Elisabet Cröell. Heidän pojanpoika Jakob Ruuth aateloitiin v. 1685 nimellä Ruuth no. 1069.
4. Petter Bertelinpoika Ruuth, 1598-1682, pormestari Viipurissa, pso. Sigrid Henrikintytär (Teetgren-sukua).
5. Enevald Bertelinpoika Ruuth, s. 1601, everstiluutnantti 30-v. sodassa, k. 1639 Saksassa, naimaton.
Poika Jakob piti suvustaan muistikirjaa, joka on jäänyt talteen jälkimaailmalle. Siinä hän kertoo, että nyt kuollut äiti Kristina syntyi 1567 Viipurissa, avioitui 15-vuotiaana 1582 Bertelin kanssa, ja he olivat "38 vuotta rakastavasti ja hyvin yhdessä eläneet". Hän kertoo kuinka hänen vanhemmilleen oli syntynyt 4 poikaa ja yksi tytär: seitsemäntenä vuonna häiden jälkeen, 1589, syntyi Johan; kolme vuotta sen jälkeen Anna, 1592; kolme vuotta sen jälkeen Jakob itse, 14.7.1595, perjantaiaamuna kl. 6 aamulla; kolme vuotta sen jälkeen Petter 1598; kolme vuotta sen jälkeen kuopus Enevald 1601.
Äiti Kristina kuoli 53 vuoden iässä 4.8.1620 kl. 1 ja 2 välillä aamulla. Jakobin muistiinpanojen ansiosta tiedetään, että ruumissaarnan piti maisteri Olof Elimeus ja jopa kantajat tunnetaan: Herman Böcke, Berent Piper, Hans Rooth, Hans Stråhlman, Paulus Stråhlman, Tielman Hobers, Bertil Jöraninpoika ja Hans Tesch(e). Jakob mainitsee vielä, että hänen isänsä antoi hänelle edesmenneen Kristina-äidin vyön, joka "painoi ilman nahkoja 41 luotia ja siinä oli 11 kappaletta" (tarkoittaa nähtävästi, että siinä oli 11 hopeista osaa yhteispainoltaan 540g).
***
Anna Bertelintytär Ruuth avioitui hyväsukuiseksi mainitun vänrikin kanssa. Tämän nimi oli Johan Jakobinpoika ja hän palveli Lindved Klassinpojan lippuessa. Johan sai 1610 läänityskirjeen 555 mk:n verotuloille Koikkalan neljänneksestä neljän ratsukon varustamista vastaan. Hän kaatui 1611 Pähkinälinnan edustalla. Anna avioitui uudelleen ja toinen puoliso oli kornetti Mårten Hofstädt, kuurinmaalainen aatelismies, joka kuoli vuoteen 1623 mennessä. Annan kolmas mies oli majuri Erik Jönsinpoika, joka kuoli ennen vuotta 1641 ollessaan Riian Nymundeskanssin komentajana.
Vuonna 1641 osti kolminkertainen leski Anna 800 mk:lla sisarustensa osuudet Bergstadissa (täytynee olla Porvoon pitäjän talo Bergstad). Tästä kaupasta valitti serkku, eversti Karl Ruuth, jonka mielestä "säädystä poistunut" ei voinut omistaa rälssitilaa. Anna oli kuitenkin sitä mieltä, että hän oli edelleen rälssisäätyinen ja hovioikeus ratkaisikin 1648 asian Annan eduksi. Anna sai 1647 vahvistuksen ensimmäisen miehensä Johanin runsaille läänityksille Taipalsaaren pitäjässä. Hän omisti myös Innalan ja Haapalan talot Uudenkirkon pitäjässä. Anna lienee kuollut kesällä 1668 ja jätti jälkeensä tyttären Anna Johanintyttären, joka avioitui skottisukuisen korpraali Peter Udnien kanssa.
Kiitos RR!
1. Göran Perinpoika, omisti maita Porvoon pitäjässä, oli ratsumies hovilippueessa, muutti Turkuun, jossa ajoittain kutsuttiin porvariksi ja jossa hän omisti kivitalon, sotkeutui Kustaa Vaasan jälkeläisten valtataisteluihin, k. 1598. pso. Anna.
2. Märta Perintytär, pso. 1584 mennessä Helsingin pormestari Lars Mickelinpoika, osa lapsista käyttivät Ruuth-nimeä.
3. Hans Perinpoika, maanomistaja Porvoon pitäjässä, mainittiin jo 1567, majoitusmestari 1578, k. noin 1583, pso. Ebba Haikosta, liitto oli lapseton.
4. Jöns Perinpoika Ruta, ratsumestari, linnapäällikkö Eestin Tolsborgissa, k. 1628, pso. Anna Perintytär Dufva.
5. Jakob Perinpoika, rälssi- ja ratsumies, k. luultavasti 1620-luvulla, pso. Brita Dufva.
6. Bertel Perinpoika, main. 1579-1632, kauppias Viipurissa, ks. alla.
7. Didrik Perinpoika, päällikkö Ruotsin Länsi-Pohjan maakunnassa, k. ennen 1617.
8. Anna Perintytär, pso. n. 1578 Matts Andersinpoika Björnram.
Anders Allardt, Borgå sockens historia I (1925):s. 148-149.Porvoon kuninkaankartano oli 60 lampuotineen suurtila. Kun Kustaa Vaasa poikineen syyskuussa 1555 oleskeli Näsetin kartanolla, halusi hän tietää mitkä ympäristön maista kuuluivat Porvoon kauppakaupunkiin (”omägor vilka ligga under Borgå köpstad”). Nämä olivat aikoinaan kuuluneet Porvoon linnoituksen alle. Mutta nykyinen nimismies Per Jönsinpoika Ruuth tai Jute ”ja muut olivat omineet ne ja muuttaneet rälssimaaksi”. Kuningas katsoi silloin omaavansa nämä maat. Tarkempien tutkimusten jälkeen kuningas kuitenkin jättää vaatimatta niitä kruunulle, joten Per Jönsinpoika Ruuthilla lienee ollut varma omistusoikeus. Mutta kuninkaan epäluulo säilyi ja 31.3.1558 hän kirjoitti pojalleen, Suomen herttualle Johanille että kannatti pitää silmällä tuota Jutea.19.5.1559 Jöns kuitenkin aateloitiin ”uskollisten palvelustensa vuoksi”. Sekä kuningas että Jöns kuolivat kuitenkin pian sen jälkeen. Leski Gertrud vaihtoi pois tilansa Turholmin Helsingin pitäjässä, Tarkiksen Porvoossa sekä talonsa Porvoon kylässä, saaden tilalle Hornhattulan, Järnbölen ja Huhtiksen Porvoossa. Äkkiseltään tämä vaihto näyttää edulliselta, sillä Hornhattula oli iso tila, poisvaihdetut Turholm kaukana perheen muusta omistuksesta ja Tarkiksen viljely oli pientä. Mutta poisvaihdetut Porvoon kylän maat olivat isot ja juuri niitä, mitä kuningas oli havitellut. Näyttää siis siltä, että kuningas ja Jöns olivat päässeet maanvaihtoon ja aateluus oli palkinto. Gertrudille jäi vain sopimuksen toteutus.
***
Bertel Perinpoika möi 1579 perintöosuutensa Porvoon pitäjän tiloissa ja muutti Viipuriin, missä hänet samana vuonna kirjattiin kestiksi, vierailijaksi. Siellä hänen oletettu setänsäkin toimi pormestarina. Bertelin kauppatoiminta kasvoi hyvin merkittäväksi ja vuoteen 1603 mennessä hän maksoi kaupungin suurimmat verot. Kuningas Kaarle IX:n aikana hän lainoitti kruunuakin rahalla ja viljalla.
Bertel omisti Viipurissa talon torin vieressä sekä tiloja kaupungin ulkopuolella: Järvenpään, ruots. Träskända, joka oli vaimon perintöä (tila oli Bertelin mukaan kärsinyt kruunun sahan toiminnasta, jonka vuoksi Bertel sai verovapauksia), Herttualan, jonka Bertel oli ottanut autiosta (tämän puolesta Bertel 1594 sai 8 vuoden verovapauden ja 7 vuoden vapauden 1614) sekä viimeistään 1620 talon Alasommesta, jonka puolesta Bertel varusti. Bertel kuoli 30.9.1630. Hänen puoliso oli kirkkoherran tytär Kristina Enevaldi, ns. Seutulan sukua. Bertelillä ja Kirstinillä oli lapset:
1. Johannes Bartholdi Ruthanus, s. 1589, opiskeli Rostockin yliopistossa 1606.
2. Anna Bertelintytär Ruuth, s. 1592, ks. alla.
3. Jakob Bertelinpoika Ruuth, 1595-1629, raatimies, laivuri Viipurissa pso. Elisabet Cröell. Heidän pojanpoika Jakob Ruuth aateloitiin v. 1685 nimellä Ruuth no. 1069.
4. Petter Bertelinpoika Ruuth, 1598-1682, pormestari Viipurissa, pso. Sigrid Henrikintytär (Teetgren-sukua).
5. Enevald Bertelinpoika Ruuth, s. 1601, everstiluutnantti 30-v. sodassa, k. 1639 Saksassa, naimaton.
Poika Jakob piti suvustaan muistikirjaa, joka on jäänyt talteen jälkimaailmalle. Siinä hän kertoo, että nyt kuollut äiti Kristina syntyi 1567 Viipurissa, avioitui 15-vuotiaana 1582 Bertelin kanssa, ja he olivat "38 vuotta rakastavasti ja hyvin yhdessä eläneet". Hän kertoo kuinka hänen vanhemmilleen oli syntynyt 4 poikaa ja yksi tytär: seitsemäntenä vuonna häiden jälkeen, 1589, syntyi Johan; kolme vuotta sen jälkeen Anna, 1592; kolme vuotta sen jälkeen Jakob itse, 14.7.1595, perjantaiaamuna kl. 6 aamulla; kolme vuotta sen jälkeen Petter 1598; kolme vuotta sen jälkeen kuopus Enevald 1601.
Äiti Kristina kuoli 53 vuoden iässä 4.8.1620 kl. 1 ja 2 välillä aamulla. Jakobin muistiinpanojen ansiosta tiedetään, että ruumissaarnan piti maisteri Olof Elimeus ja jopa kantajat tunnetaan: Herman Böcke, Berent Piper, Hans Rooth, Hans Stråhlman, Paulus Stråhlman, Tielman Hobers, Bertil Jöraninpoika ja Hans Tesch(e). Jakob mainitsee vielä, että hänen isänsä antoi hänelle edesmenneen Kristina-äidin vyön, joka "painoi ilman nahkoja 41 luotia ja siinä oli 11 kappaletta" (tarkoittaa nähtävästi, että siinä oli 11 hopeista osaa yhteispainoltaan 540g).
***
Anna Bertelintytär Ruuth avioitui hyväsukuiseksi mainitun vänrikin kanssa. Tämän nimi oli Johan Jakobinpoika ja hän palveli Lindved Klassinpojan lippuessa. Johan sai 1610 läänityskirjeen 555 mk:n verotuloille Koikkalan neljänneksestä neljän ratsukon varustamista vastaan. Hän kaatui 1611 Pähkinälinnan edustalla. Anna avioitui uudelleen ja toinen puoliso oli kornetti Mårten Hofstädt, kuurinmaalainen aatelismies, joka kuoli vuoteen 1623 mennessä. Annan kolmas mies oli majuri Erik Jönsinpoika, joka kuoli ennen vuotta 1641 ollessaan Riian Nymundeskanssin komentajana.
Vuonna 1641 osti kolminkertainen leski Anna 800 mk:lla sisarustensa osuudet Bergstadissa (täytynee olla Porvoon pitäjän talo Bergstad). Tästä kaupasta valitti serkku, eversti Karl Ruuth, jonka mielestä "säädystä poistunut" ei voinut omistaa rälssitilaa. Anna oli kuitenkin sitä mieltä, että hän oli edelleen rälssisäätyinen ja hovioikeus ratkaisikin 1648 asian Annan eduksi. Anna sai 1647 vahvistuksen ensimmäisen miehensä Johanin runsaille läänityksille Taipalsaaren pitäjässä. Hän omisti myös Innalan ja Haapalan talot Uudenkirkon pitäjässä. Anna lienee kuollut kesällä 1668 ja jätti jälkeensä tyttären Anna Johanintyttären, joka avioitui skottisukuisen korpraali Peter Udnien kanssa.
Kiitos RR!
Ruuthit
Keskiajan lopulla, silloin kuin Sten Sture nuorempi oli Ruotsin valtionhoitajana, ei Porvoon kaupunki ollut järin suuri; asukkaita oli ehkä parisen sataa. Eräs kaupungin porvareista oli nimeltään Jöns Jute. Hänen voidaan lisänimensä perusteella olettaa olleen tanskalaista sukuperää, "juutti". Toisaalta niihin aikoihin ei välttämättä ollut hyvä olla tanskalainen Ruotsin valtakunnassa, sillä Ruotsi kamppaili vapautuakseen Tanskan unionivallasta. Tanskalaiset kävivät jopa polttamassa Porvoon kirkon vuonna 1508. Ehkä Jöns kuitenkin oli asunut Porvoossa niin pitkään, ettei häntä mielletty tanskalaiseksi muuten kuin lisänimeltään.
Jöns mainittiin 1519, jolloin hänelle kuuluvia maita otettiin Räävelissä takavarikkoon kostoksi siitä, että Porvoon vouti oli pidättänyt muutamia virolaisia, jotka olivat harrastaneet laitonta kaupustelua Uudellamaalla. Vuonna 1525 Jöns todisti erään perintöjärjestelyn ja 1556 valittivat muutamat Sikilän (ruots. Siggböle) talonpojat, että Jöns ei palauta heille panttaamaansa niittyä, vaikka he halusivat lunastaa sen takaisin. Mahdollisesti oli Jöns siirtynyt porvarista maanomistajaksi, sillä Kustaa Vaasa oli perunut Porvoon kaupunkioikeudet uuden Helsingin kaupungin hyväksi 1550.
Jönsin vaimo oli Anna Jakobintytär, Dufva-sukua; heillä oli lapset:
1. Peder Jönsinpoika, maanomistaja Porvoon pit., rälssimies, main. 1555 alk.
2. ?Simon Jönsinpoika, Porvoon pitäjä, mainittu 1564-85.
3. ?Bertil Jönsinpoika, pormestari Viipurissa 1573-89.
4. ?Jakob Jönsinpoika, Pernaja, main. 1582-1602.
***
Peder Jönsinpoika sanottiin seuranneen tulevaa kuningasta Kustaa Vaasaa Lyypekistä kotiin Ruotsiin tämän päästyä pakenemaan unionitanskalaisten vankeudesta. Peder omisti maata Porvoon pitäjän Suomenkylässä (Finnby) ja hänellä oli vuosina 1555-60 lampuoteja, vuokraviljelijöitä, saman pitäjän Tyysterissä (Tjusterby) ja Tarkkisessa (Tarkis). Vuonna 1557 hän oli mukana suorittamassa Porvoon kuninkaankartanon inventointia.
Vaikka Peder jo aiemmin oli esiintynyt rälssimiesluetteloissa, sai hän Kustaa Vaasalta rälssikirjeen Ruotsissa Stäkeborgissa 19.6.1559, jolloin hänelle myös olisi suotu muutama rälssitila läänitykseksi. Peder kuoli luultavasti 1561.
Peder oli nähtävästi kahdesti aviossa, sillä tytär Märtan vanhemmat mainittiin kuolleiksi 1584. Ensimmäisen vaimon nimi jää tuntemattomaksi, 2.pso. oli Gertrud Bertilintytär, joka ilmeisesti vielä eli vanhana 1587. Anrepin mukaan Gertrudin vanhemmat olivat Bertil Jöraninpoika (Jägerhorn af Spurila-suku) ja Elisabet Boos. Ramsayn mukaan vanhemmat olivat Bertil Mattsinpoika ja Anna Erikintytär (Ekelöf-sukua).
Gertrud meni uusiin naimisiin, 2.pso. oli Erik Olofinpoika (Stålarm-sukua). Gertrud vaihtoi Pederin kuoleman jälkeen maita kruunun kanssa, antaen pois Tarkkiksen ja Tulholman, saaden tilalle maata Porvoon pitäjän Hornhattulasta, Huhtisesta (Huktis) ja Järnbölestä.
Osa Pederin lapsista käyttivät suvulle myöhemmin vakiintuvaa Ruuth-nimeä (tai Ruta).
jatkuu......
Jöns mainittiin 1519, jolloin hänelle kuuluvia maita otettiin Räävelissä takavarikkoon kostoksi siitä, että Porvoon vouti oli pidättänyt muutamia virolaisia, jotka olivat harrastaneet laitonta kaupustelua Uudellamaalla. Vuonna 1525 Jöns todisti erään perintöjärjestelyn ja 1556 valittivat muutamat Sikilän (ruots. Siggböle) talonpojat, että Jöns ei palauta heille panttaamaansa niittyä, vaikka he halusivat lunastaa sen takaisin. Mahdollisesti oli Jöns siirtynyt porvarista maanomistajaksi, sillä Kustaa Vaasa oli perunut Porvoon kaupunkioikeudet uuden Helsingin kaupungin hyväksi 1550.
Jönsin vaimo oli Anna Jakobintytär, Dufva-sukua; heillä oli lapset:
1. Peder Jönsinpoika, maanomistaja Porvoon pit., rälssimies, main. 1555 alk.
2. ?Simon Jönsinpoika, Porvoon pitäjä, mainittu 1564-85.
3. ?Bertil Jönsinpoika, pormestari Viipurissa 1573-89.
4. ?Jakob Jönsinpoika, Pernaja, main. 1582-1602.
***
Peder Jönsinpoika sanottiin seuranneen tulevaa kuningasta Kustaa Vaasaa Lyypekistä kotiin Ruotsiin tämän päästyä pakenemaan unionitanskalaisten vankeudesta. Peder omisti maata Porvoon pitäjän Suomenkylässä (Finnby) ja hänellä oli vuosina 1555-60 lampuoteja, vuokraviljelijöitä, saman pitäjän Tyysterissä (Tjusterby) ja Tarkkisessa (Tarkis). Vuonna 1557 hän oli mukana suorittamassa Porvoon kuninkaankartanon inventointia.
Vaikka Peder jo aiemmin oli esiintynyt rälssimiesluetteloissa, sai hän Kustaa Vaasalta rälssikirjeen Ruotsissa Stäkeborgissa 19.6.1559, jolloin hänelle myös olisi suotu muutama rälssitila läänitykseksi. Peder kuoli luultavasti 1561.
Peder oli nähtävästi kahdesti aviossa, sillä tytär Märtan vanhemmat mainittiin kuolleiksi 1584. Ensimmäisen vaimon nimi jää tuntemattomaksi, 2.pso. oli Gertrud Bertilintytär, joka ilmeisesti vielä eli vanhana 1587. Anrepin mukaan Gertrudin vanhemmat olivat Bertil Jöraninpoika (Jägerhorn af Spurila-suku) ja Elisabet Boos. Ramsayn mukaan vanhemmat olivat Bertil Mattsinpoika ja Anna Erikintytär (Ekelöf-sukua).
Gertrud meni uusiin naimisiin, 2.pso. oli Erik Olofinpoika (Stålarm-sukua). Gertrud vaihtoi Pederin kuoleman jälkeen maita kruunun kanssa, antaen pois Tarkkiksen ja Tulholman, saaden tilalle maata Porvoon pitäjän Hornhattulasta, Huhtisesta (Huktis) ja Järnbölestä.
Osa Pederin lapsista käyttivät suvulle myöhemmin vakiintuvaa Ruuth-nimeä (tai Ruta).
jatkuu......
Henrik ja Henrik Rosendahlit
Otsikko kertoo jo koko totuuden. Tänään saatte tottua pieneen löytöön, josta kiitos kuuluu nettituttavalleni R. Enbergille. Hän huomautti, että Warelius-taulustostani löytyvä Henrik Rosendahl (s. 1856 Suomusjärvellä) ei suinkaan ollut se saman niminen mies, joka meni naimisiin erään Elvina Vikstedtin kanssa Karjalohjalla.
Sen sijaan Elvinan nai vuonna 1860 Suomusjärvellä syntynyt Henrik Rosendahl, jonka vanhemmat olivat torppari Alexander Rosendahl ja vaimonsa Johanna Hagelberg. Jotain yhteistä miehillä tosin on - Alexanderin velipoika Adolf oli tuon neljä vuotta vanhemman Rosendahlin isä, joten Henrik ja Henrik olivat keskenään serkuksia.
Johanna Hagelbergin sukunimi pistää epäilemään, että hän voisi olla sukua Karjalohjan Lohjantaipaleen Hakalan talon jälkeläisille. Johanna syntyi Suomusjärven Nummijärven Uron talon torpassa 1828 ja hänen vanhempansa olivat Jacob Henrik H. ja vaimonsa Eeva Erkintytär Numberg. Vaikka HisKin avulla tekisi hakuja koko maasta, ei Jacob Henrikkiä löydy Suomusjärven rippikirjaan 1826-1841 merkityllä syntymäpäivällä 23.2.1800. Koska on oletettavaa, että hän ei tullut Nummijärven Urolle mistään kovin kaukaa, on loogista tutkia lähialueen Hagelberg-nimisiä tarkemmin.
Jo aiemmin oli huomannut, että Perniössä asui kahtakin eri Hagelberg-sukua, jotka kummatkaan eivät olleet yhteydessä em. Hakalan taloon. Toinen näistä oli Haarlassa asunut säätyläisväki, kun taas Suomenkylässä, Koivistolla ja Tuohittu törmää sotilaisiin Johan ja Carl Hagelberg. Jälkimmäinen näistä sotilaista oli naimisissa erään Anna Stina Mikontyttären kanssa. Pariskunnalle syntyi vuosien 1796-1804 välillä kuusi lasta, joista yksi oli 23.2.1800 päivänvalon ensi kerran nähnyt Jakob Henrik. Toisaalta katraassa oli myös 8.2.1800 syntynyt Herman-poika. Onkin ilmeistä, että veljesten syntymäajat ovat sekoittuneet jossain vaiheessa, kenties paikkakunnalta muuton yhteydessä.
Jakob Henrik Hagelbergin puolison, Eeva Erkintytär Numbergin sukuperä selviää nopeammin. Hän syntyi 31.7.1798 Nummijärven kylässä sotilas Erik N:n ja tämän vaimon, Maria Yrjöntyttären kolmantena lapsena. Hänet kastettiin Karjalohjalla, pitäjässä mihin Nummijärvi vajaat sata vuotta myöhemmin siirrettiin.
Sen sijaan Elvinan nai vuonna 1860 Suomusjärvellä syntynyt Henrik Rosendahl, jonka vanhemmat olivat torppari Alexander Rosendahl ja vaimonsa Johanna Hagelberg. Jotain yhteistä miehillä tosin on - Alexanderin velipoika Adolf oli tuon neljä vuotta vanhemman Rosendahlin isä, joten Henrik ja Henrik olivat keskenään serkuksia.
Johanna Hagelbergin sukunimi pistää epäilemään, että hän voisi olla sukua Karjalohjan Lohjantaipaleen Hakalan talon jälkeläisille. Johanna syntyi Suomusjärven Nummijärven Uron talon torpassa 1828 ja hänen vanhempansa olivat Jacob Henrik H. ja vaimonsa Eeva Erkintytär Numberg. Vaikka HisKin avulla tekisi hakuja koko maasta, ei Jacob Henrikkiä löydy Suomusjärven rippikirjaan 1826-1841 merkityllä syntymäpäivällä 23.2.1800. Koska on oletettavaa, että hän ei tullut Nummijärven Urolle mistään kovin kaukaa, on loogista tutkia lähialueen Hagelberg-nimisiä tarkemmin.
Jo aiemmin oli huomannut, että Perniössä asui kahtakin eri Hagelberg-sukua, jotka kummatkaan eivät olleet yhteydessä em. Hakalan taloon. Toinen näistä oli Haarlassa asunut säätyläisväki, kun taas Suomenkylässä, Koivistolla ja Tuohittu törmää sotilaisiin Johan ja Carl Hagelberg. Jälkimmäinen näistä sotilaista oli naimisissa erään Anna Stina Mikontyttären kanssa. Pariskunnalle syntyi vuosien 1796-1804 välillä kuusi lasta, joista yksi oli 23.2.1800 päivänvalon ensi kerran nähnyt Jakob Henrik. Toisaalta katraassa oli myös 8.2.1800 syntynyt Herman-poika. Onkin ilmeistä, että veljesten syntymäajat ovat sekoittuneet jossain vaiheessa, kenties paikkakunnalta muuton yhteydessä.
Jakob Henrik Hagelbergin puolison, Eeva Erkintytär Numbergin sukuperä selviää nopeammin. Hän syntyi 31.7.1798 Nummijärven kylässä sotilas Erik N:n ja tämän vaimon, Maria Yrjöntyttären kolmantena lapsena. Hänet kastettiin Karjalohjalla, pitäjässä mihin Nummijärvi vajaat sata vuotta myöhemmin siirrettiin.
Silfverpatron -suvusta hiukan
Siuntion Tjusterbyn Grelsiä kutsutaan kahdessa aikalaismerkinnässä Greger eli Grels Jönsinpojaksi. Hän oli nimismies Siuntiolla ja mainittiin vuosina 1534, 1537 ja 1555. Hänen puolisonsa oli Margareta Andersintytär Boije, joka 1557 mainittiin leskenä hoitavan edesmenneen miehensä nimismiehenvirkaa ja eli vielä 1567. Heillä oli lapset:
1. Hans Gregerinpoika oli nimismiehenä Siuntiossa, sai rälssikirjeen 1564 Siuntion Tjusterbyn Vesterbylle ja Siuntion Kanelbylle (?), suoritti rälssin asepalvelusta 1562, k. noin 1565. Pso. Anna Henrikintytär (Dönsbyn sukua).
2. Göran Gregerinpoika, omisti äitinsä Pohjan Gennäsin, oli Juhana-herttuan hovipoika, ruots. småsven, 1562, sai 1577 rälssioikeuden yhdelle talolle Siuntion Tjusterbyssä. Linnanvouti Räävelissä 1579, k. 1582.
3. Anna Gregersdotter, 1.pso. rälssimies Erik Bertilsson, Gjös-sukua.
Hans Gregerinpojan jälkeläiset käyttivät nimiä Pihl vaakunan kypäräkoristeen mukaan; 3 nuolta; nuoli, ruots. pil, sekä Silfverpatron vaakunakuvion mukaan, 3 hopeista luotia; hopeapatruuna, ruots. silverpatron. Kirjallisuudessa kutsutaan sukua nimellä Silfverpatron. Myös Ruotsissa oli saman niminen suku, keskinäistä yhteyttä ei kuitenkaan ollut.
Kannattaa kuitenkin huomata, että suvun myöhempien polvien vaakuna muistuttaa peruskuvioltaan epäilyttävän paljon kantaäiti Margareta Boijen suvun vaakunaa ja Margaretan äidin isän Rötger Olofinpojan vaakunaa.
Kiitos taas kerran RR!
1. Hans Gregerinpoika oli nimismiehenä Siuntiossa, sai rälssikirjeen 1564 Siuntion Tjusterbyn Vesterbylle ja Siuntion Kanelbylle (?), suoritti rälssin asepalvelusta 1562, k. noin 1565. Pso. Anna Henrikintytär (Dönsbyn sukua).
2. Göran Gregerinpoika, omisti äitinsä Pohjan Gennäsin, oli Juhana-herttuan hovipoika, ruots. småsven, 1562, sai 1577 rälssioikeuden yhdelle talolle Siuntion Tjusterbyssä. Linnanvouti Räävelissä 1579, k. 1582.
3. Anna Gregersdotter, 1.pso. rälssimies Erik Bertilsson, Gjös-sukua.
Hans Gregerinpojan jälkeläiset käyttivät nimiä Pihl vaakunan kypäräkoristeen mukaan; 3 nuolta; nuoli, ruots. pil, sekä Silfverpatron vaakunakuvion mukaan, 3 hopeista luotia; hopeapatruuna, ruots. silverpatron. Kirjallisuudessa kutsutaan sukua nimellä Silfverpatron. Myös Ruotsissa oli saman niminen suku, keskinäistä yhteyttä ei kuitenkaan ollut.
Kannattaa kuitenkin huomata, että suvun myöhempien polvien vaakuna muistuttaa peruskuvioltaan epäilyttävän paljon kantaäiti Margareta Boijen suvun vaakunaa ja Margaretan äidin isän Rötger Olofinpojan vaakunaa.
 |
| Kuvassa järjestyksessä vasemmalta oikealle; Margaretan äidinisän, Rötger Olofinpojan sinetti vuodelta 1490, Margaretan Boije-suvun vaakuna ja Silfverpatron-suvun vaakuna. |
Kiitos taas kerran RR!
Lääninkarjakot opettajina
Suomen Talousseura päätti vuoden 1869 tienoilla edistää karjanhoitoa ja maataloutta erityisten lääninkarjakkojen avulla. Maaliskuun 15. päivä lähetettiin mamselli Wahlroos Mouhijärvelle, Hämeenkyröön, Karkkuun, Tyrväälle, Huittisiin ja Ikaalisiin sekä rouva Grönberg Oripäähän, Alastaroon ja Loimaalle. Heidän oli määrä viipyä jokaisessa pitäjässä vähintään kaksi viikkoa.
Maanviljelysneuvoja Forsberg oli antanut aiemmin kertomuksen virkatoimistaan vuodelta 1868 ja korostanut siinä yhteydessä erityisesti Edam-juuston valmistamistavan yleisempää levitystä. Hänen mukaansa kyseinen juusto oli "sangen yksinkertainen" valmistaa ja vaati "wähempää kaluwarastoa kuin muut juustolajit". Lisäksi sen menekin arveltiin olevan hyvän, sillä maatalot saattoivat ansaita sievoisia summia myymällä valmisteitaan kaupungeissa.
Tämä Forsbergin lausunnon pohjalta Talousseura ja läänien maanviljelysseurojen johtokunnat antoivat lääninkarjakoille määräyksen tarjota asianomaisille pyytäjille "johtoa tämän juustolajin walmistustawasta sekä muutoinkin kokea soweliaalla tawalla kartuttaa yleisempää tietoa sen walmistamisesta". Keisarillinen senaatti avusti tätä projektia antamalla Forsbergille kehoituksen tehdä Edamin valmistamisesta erityisen ohjevihkosen. Siihen tuli liittää kuvat tarpeellisista tarvekaluista ja vihkonen oli painettava sekä suomeksi että ruotsiksi. Läänin maatalousneuvojien tuli myös kantaa kortensa kekoon levittämällä juustonvalmistuksen ilosanomaa.
Pöytyän kunnallishallitus sai vastaanottaa kirjeen Talousseuralta tammikuussa 1871. Siinä kysyttiin kunnan halukkuutta ottaa vastaan lääninkarjakko myöhemmin keväällä. Tarkoitus oli antaa opetusta paitsi juuston niin myös voin valmistuksessa. Tätä tarkoitusta varten Talousseura pyysi "tavallista hintaan vastaan" noin 40 kannua maitoa. Viimeisestä tiedosta kiitos Suku Forumin nimimerkki "Lukkarille", joka tiesi kertoa alkuperäistekstin murresanan "rieska" tarkoittavan myös maitoa.
Keskustelun jälkeen pöytyäläiset päättivät yksimielisesti ja kiitollisuudella suostua tähän Talousseuran tarjoukseen. Sopivaksi opetustilaksi valittiin Mustanojan kestikievarirakennus, jonne myös em. leipäkasa piti toimitettaman aikanaan.
Pöytyällä seurattiin hyvin uusimpia maatalouden virtauksia, sillä Talousseuran maanviljelyskokouksessa saman vuoden kesäkuussa paroni von Born harmitteli sitä, että lääninkarjakot olivat otettu Uudenmaan ja Turun lääneissä huonosti vastaan. Sen sijaan muualla maassa tilanne oli kokonaan toinen. Lyhyellä ajalla oli edellä kuvatun opetuksen lisäksi perustettu kylämaitoloita, annettu palkintoja hyvin hoidetusta karjasta sekä myönnetty matkarahoja opiskelua varten.
Paroni ehdotti kokouksessa, että lääninkarjakot voisivat jatkossa pitää mukanaan voikirnuja ja heille annettaisiin varoja madon ostoon. Näin he "woisiwat kirnuta kilpaa akkojen kanssa maalla ja antaa näitten werrata kumpiko osaa tehdä parempaa woita". Kuntien kontolle jäisi von Bornin mielestä niiden yhtiöiden perustaminen, joilla tehdyt tuotteet välitettäisiin kauppiaille. Ostajia löytyi ulkomaita myöten ja hintakin oli tuohon aikaan suhteessa paljon korkeampia kuin nykypäivänä.
Maanviljelysneuvoja Forsberg oli antanut aiemmin kertomuksen virkatoimistaan vuodelta 1868 ja korostanut siinä yhteydessä erityisesti Edam-juuston valmistamistavan yleisempää levitystä. Hänen mukaansa kyseinen juusto oli "sangen yksinkertainen" valmistaa ja vaati "wähempää kaluwarastoa kuin muut juustolajit". Lisäksi sen menekin arveltiin olevan hyvän, sillä maatalot saattoivat ansaita sievoisia summia myymällä valmisteitaan kaupungeissa.
Tämä Forsbergin lausunnon pohjalta Talousseura ja läänien maanviljelysseurojen johtokunnat antoivat lääninkarjakoille määräyksen tarjota asianomaisille pyytäjille "johtoa tämän juustolajin walmistustawasta sekä muutoinkin kokea soweliaalla tawalla kartuttaa yleisempää tietoa sen walmistamisesta". Keisarillinen senaatti avusti tätä projektia antamalla Forsbergille kehoituksen tehdä Edamin valmistamisesta erityisen ohjevihkosen. Siihen tuli liittää kuvat tarpeellisista tarvekaluista ja vihkonen oli painettava sekä suomeksi että ruotsiksi. Läänin maatalousneuvojien tuli myös kantaa kortensa kekoon levittämällä juustonvalmistuksen ilosanomaa.
Pöytyän kunnallishallitus sai vastaanottaa kirjeen Talousseuralta tammikuussa 1871. Siinä kysyttiin kunnan halukkuutta ottaa vastaan lääninkarjakko myöhemmin keväällä. Tarkoitus oli antaa opetusta paitsi juuston niin myös voin valmistuksessa. Tätä tarkoitusta varten Talousseura pyysi "tavallista hintaan vastaan" noin 40 kannua maitoa. Viimeisestä tiedosta kiitos Suku Forumin nimimerkki "Lukkarille", joka tiesi kertoa alkuperäistekstin murresanan "rieska" tarkoittavan myös maitoa.
Keskustelun jälkeen pöytyäläiset päättivät yksimielisesti ja kiitollisuudella suostua tähän Talousseuran tarjoukseen. Sopivaksi opetustilaksi valittiin Mustanojan kestikievarirakennus, jonne myös em. leipäkasa piti toimitettaman aikanaan.
Pöytyällä seurattiin hyvin uusimpia maatalouden virtauksia, sillä Talousseuran maanviljelyskokouksessa saman vuoden kesäkuussa paroni von Born harmitteli sitä, että lääninkarjakot olivat otettu Uudenmaan ja Turun lääneissä huonosti vastaan. Sen sijaan muualla maassa tilanne oli kokonaan toinen. Lyhyellä ajalla oli edellä kuvatun opetuksen lisäksi perustettu kylämaitoloita, annettu palkintoja hyvin hoidetusta karjasta sekä myönnetty matkarahoja opiskelua varten.
Paroni ehdotti kokouksessa, että lääninkarjakot voisivat jatkossa pitää mukanaan voikirnuja ja heille annettaisiin varoja madon ostoon. Näin he "woisiwat kirnuta kilpaa akkojen kanssa maalla ja antaa näitten werrata kumpiko osaa tehdä parempaa woita". Kuntien kontolle jäisi von Bornin mielestä niiden yhtiöiden perustaminen, joilla tehdyt tuotteet välitettäisiin kauppiaille. Ostajia löytyi ulkomaita myöten ja hintakin oli tuohon aikaan suhteessa paljon korkeampia kuin nykypäivänä.
Viikonlopun ratoksi
Voi sitä muutakin harrastaa kuin sukututkimusta, jos sille päälle sattuu - klikkaa kuvaa, jos uskallat!
Käyrän avajaiset 5.10.1877
Turun ja Porin läänin silloisen kuvernöörin, kreivi Creutzin myötävaikutuksella perustettu Käyrän Kaswatuslaitos vihittiin käyttöön lokakuun viidentenä päivänä vuonna 1877. Juhlallisiin avajaisiin oli kutsuttu väkeä Turkua myöten. Erikseen tilatulla junavuorolla tulikin paikalle 44 matkustajaa heti aamusta. Pienen virkistäytymishetken jälkeen väkijoukko pääsi tutustumaan Käyrään, jossa oli yhdeksän päärakennusta sekä lisäksi tarvittavat ulkohuoneet. Rakennukset muodostivat vanhanaikaisen, nelikulmaisen pihan, joista yhdellä pitkäsivulla oli kolme taloa. Näistä keskimmäisessä oli neljä huonetta sekä keittiön laitoksen johtajaa varten. Heti johtajan huoneen vieressä oli pieni koppi, joka oli varattu tottelemattomien oppilaiden arestipaikaksi.
Kouluhuone oli tästä rakennuksesta katsoen oikealla puolella avarine ja korkeine rukoussaleineen. Lukuhuoneita löytyi erikseen pojille ja tytöille. Vasemmalla kädellä oli ruokasalirakennus, jossa sijaitsivat myös taloudenhoitajattaren sekä opettajattaren asuintilat. Lisäksi taloon oli saatu mahtumaan sairastuvat molemmille sukupuolille.
Vastakkaisella pitkällä sivulla oli neljä pienempää rakennusta, kaikki poikia varten. Taipumustensa mukaan saattoi nuorukainen oppia räätälin, suutarin tai puusepän taitoja. Tarkoituksena oli, että kaikki samaa työtä harjoittavat asuivat yhdessä näistä taloista työnjohtajansa alaisuudessa.
Lyhyillä pihasivuilla oli vielä kummallakin puolella yksi rakennus. Toisessa näistä oli kaksi asuinhuonetta tytöille sekä niiden välissä käsitöiden johtavan opettajattaren asunto.
Itse vihkimisjuhla Prunkkalan Käyrällä alkoi kello 11 aamulla, jolloin laitoksen 21 poikaoppilasta asettuivat rukoussaliin järjestyksessä. Koulun kelloa soitettiin ja vihreillä kukkakiehkuroilla koristettuun saliin kokoontui reilut satakunta juhlijaa. Virsi 245 veisattiin tohtori Indreniuksen lahjoittamien urkujen säestyksellä, minkä jälkeen rovasti Alopaeus toimitti suomeksi lyhyen rukouksen. Kreivi Creutz piti ruotsiksi juhlapuheen kertoen laitoksen synnystä ja tarkoituksesta. Hän mainitsi sanoissaan ne lukuisat lahjoitukset, mitä Käyrä oli saanut vastaanottaa. Lopuksi hän asetti muutamia "kehoitussanoja opettajille waroitussanoja oppilaille". Käyrän toimikunnan sihteeri, lääninkirjanpitäjä Westerling suomensi puheen kuulijoille. Laitoksen ensimmäinen johtaja, herra Rahilainen lausui loppusanat ja toimitus päättyi virteen 413.
Tilaisuuden jälkeen piti kreivi Creutz juhlapäivälliset ruokasalissa. Maljoja nosteltiin erityisesti Käyrän toimikunnalle, johon tuolloin kuuluivat paitsi Creutz itse, niin myös presidentti Rotkirch, tohtori Indrenius, rovasti Alopaeus, tuomari Brander, arkkitehti Heideken, kreivi Armfelt ja apteekkari Arwidsson. Heistä Rotkirch esitti vastavuoroisesti kiitokset toimikunnan puheenjohtajana toimineelle Creutzille Hänen mukaansa uusi laitos on jalo kunniamuisto ja osoittaa kreivin ihmisystävällisyyttä sekä suurenmoista anteliaisuutta. Samalla puhuja muisti myös kreivitär Creutzia ja tämän osuutta hankkeessa.
Kreivi Creutz kertoi laitoksen saaneen kaksi erityisen arvokasta lahjoitusta, joista toinen oli em. urut. Niiden kera oli saatu taiteilija Ekmanilta taulu aiheesta "Suokaat lasten olla ja älkäät kieltäkö heitä tulemasta minun tyköni". Taideteoksen kustansi kreivitär Eugenie Armfelt.
Käyrän kasvatuslaitokseen oli otettu 22 oppilasta, joista yksi oli estynyt tulemasta paikalle vihkijäispäivänä. Ohjesäännöt sallivat myös tyttöjen opiskelun, mutta toistaiseksi vain yksi oli ilmoittautunut. Niinpä tyttöosasta ei vielä syksyllä 1877 avattu. Oppilaista seitsemän oli Turusta, kuusi Perniöstä, kaksi Liedosta, kaksi silloisesta Nummen pitäjästä sekä Uudestakaupungista, Korppoosta, Piikkiöstä ja Aurasta kustakin paikasta yksi. Iältään he olivat 9-15 -vuotiaita. Käyrä oli tullut maksamaan rakennuksineen ja sisustuksineen lähes 100,000 markkaa.
Kouluhuone oli tästä rakennuksesta katsoen oikealla puolella avarine ja korkeine rukoussaleineen. Lukuhuoneita löytyi erikseen pojille ja tytöille. Vasemmalla kädellä oli ruokasalirakennus, jossa sijaitsivat myös taloudenhoitajattaren sekä opettajattaren asuintilat. Lisäksi taloon oli saatu mahtumaan sairastuvat molemmille sukupuolille.
 |
| Käyrän laitos sai lahjoituksia myöhemminkin |
Lyhyillä pihasivuilla oli vielä kummallakin puolella yksi rakennus. Toisessa näistä oli kaksi asuinhuonetta tytöille sekä niiden välissä käsitöiden johtavan opettajattaren asunto.
Itse vihkimisjuhla Prunkkalan Käyrällä alkoi kello 11 aamulla, jolloin laitoksen 21 poikaoppilasta asettuivat rukoussaliin järjestyksessä. Koulun kelloa soitettiin ja vihreillä kukkakiehkuroilla koristettuun saliin kokoontui reilut satakunta juhlijaa. Virsi 245 veisattiin tohtori Indreniuksen lahjoittamien urkujen säestyksellä, minkä jälkeen rovasti Alopaeus toimitti suomeksi lyhyen rukouksen. Kreivi Creutz piti ruotsiksi juhlapuheen kertoen laitoksen synnystä ja tarkoituksesta. Hän mainitsi sanoissaan ne lukuisat lahjoitukset, mitä Käyrä oli saanut vastaanottaa. Lopuksi hän asetti muutamia "kehoitussanoja opettajille waroitussanoja oppilaille". Käyrän toimikunnan sihteeri, lääninkirjanpitäjä Westerling suomensi puheen kuulijoille. Laitoksen ensimmäinen johtaja, herra Rahilainen lausui loppusanat ja toimitus päättyi virteen 413.
Tilaisuuden jälkeen piti kreivi Creutz juhlapäivälliset ruokasalissa. Maljoja nosteltiin erityisesti Käyrän toimikunnalle, johon tuolloin kuuluivat paitsi Creutz itse, niin myös presidentti Rotkirch, tohtori Indrenius, rovasti Alopaeus, tuomari Brander, arkkitehti Heideken, kreivi Armfelt ja apteekkari Arwidsson. Heistä Rotkirch esitti vastavuoroisesti kiitokset toimikunnan puheenjohtajana toimineelle Creutzille Hänen mukaansa uusi laitos on jalo kunniamuisto ja osoittaa kreivin ihmisystävällisyyttä sekä suurenmoista anteliaisuutta. Samalla puhuja muisti myös kreivitär Creutzia ja tämän osuutta hankkeessa.
Kreivi Creutz kertoi laitoksen saaneen kaksi erityisen arvokasta lahjoitusta, joista toinen oli em. urut. Niiden kera oli saatu taiteilija Ekmanilta taulu aiheesta "Suokaat lasten olla ja älkäät kieltäkö heitä tulemasta minun tyköni". Taideteoksen kustansi kreivitär Eugenie Armfelt.
Käyrän kasvatuslaitokseen oli otettu 22 oppilasta, joista yksi oli estynyt tulemasta paikalle vihkijäispäivänä. Ohjesäännöt sallivat myös tyttöjen opiskelun, mutta toistaiseksi vain yksi oli ilmoittautunut. Niinpä tyttöosasta ei vielä syksyllä 1877 avattu. Oppilaista seitsemän oli Turusta, kuusi Perniöstä, kaksi Liedosta, kaksi silloisesta Nummen pitäjästä sekä Uudestakaupungista, Korppoosta, Piikkiöstä ja Aurasta kustakin paikasta yksi. Iältään he olivat 9-15 -vuotiaita. Käyrä oli tullut maksamaan rakennuksineen ja sisustuksineen lähes 100,000 markkaa.
Murhattu leski
Suomusjärven Rautsuon Kaarlen talon asukkaat ottivat joskus 1800-luvun alussa käyttöön sukunimen Carlstedt. Eräs heistä oli helmikuussa 1780 syntynyt Elias Erkinpoika, joka meni 1818 naimisiin Karolina Lönnbladin kanssa. Vaimo tosin mainitaan jo seuraavana vuonna sukunimellä Ma(u)rberg. Hän oli "hushållerska" Kaisa Marbergin avioton tytär, joka oli syntynyt Perttelin Inkereen Pajarilla 1784 Tosin Suomusjärven rippikirjoissa hänen syntymäpitäjäkseen on merkitty Sauvo. Elias ja Karolina asuivat ensin Ahtialan kylän Kurjen talon mailla ja muuttivat sitten 1820-luvun puolivälissä Häntälään Torkkeliin. Vuonna 1838 Elias otti kimpsunsa ja kampsunsa ryhtyen Salon Tottolan profossin puustellin vuokraajaksi. Mukaan lähtivät vaimo Karolinan lisäksi lapset Aleksanteri (1818), Kaisa Lovisa (1824) ja Karolina Antonette (1827).
Näistä keskimmäisen, Kaisa Lovisan, nai vuonna 1848 Kiskon Toijan Ilveksen talon perillinen, Elias Christian Hagelberg. Hän oli morsiantaan noin vuoden verran nuorempi. Elias Christian asui ns. itsellisenä Ilveksen talon mailla. Hänelle ja Kaisa Lovisalle syntyi kaksi lasta, pojat Christian Ferdinand 1849 ja Gustaf Nestor 1852. Gustaf Nestorista tuli aikuisiällä isänsä tapaan itsellismies. Vuodesta 1877 lähtien hän oli Suomusjärven Koorlan kylän Heikan isäntänä, mutta myöhemmin torpparina samassa paikassa. Hänen ensimmäinen vaimonsa Sofia Gustava oli Heikan edellisen isännän tytär ja tämän kuoltua meni Gustaf Nestor Hagelberg naimisiin Eufrosyne Wilhelmina Appelqvistin kanssa. Näistä avioliitoista oli yhteensä kymmenen (4+6) lasta, jotka kaikki syntyivät Suomusjärvellä.
Elias Christian menehtyi vesitautiin joulun alla 1875 ja näin Kaisa Lovisa jäi elämään kahdestaan poikansa Gustaf Nestorin kanssa. Seuraavan tammikuun loppupuolella, tarkemmin sanottuna 26. päivänä menetti poika äitinsä seuraavalla, äärimmäien ikävällä tavalla.
Tuon päivän iltana oli poika lähtenyt omille asioilleen. Äiti Kaisa Lovisa oli puolestaan poikennut naapuritorppaan maitoa ostamaan. Myyjälle hän oli kertonut tarvitsevansa sitä, koska hänen miesvainajansa serkku oli ilmoittanut tulevansa kylään iltasella. Tätä orpanaa ei Kaisa Lovisa varsinaisesti tuntenut lainkaan. Hän oli kuitenkin ajatellut valmistaa iltapalan oudolle vieraalle.
Myöhemmin samana iltana eräs muurari lähti asialle lesken torppaan, mutta huomasi oven olevan suljettuna. Mies arveli muorin olevan puutarhassa ja lähti etsimään häntä sieltä. Kun ketään ei löytynyt, palasi muurari ovelle huomatakseen sen nyt olevan avoimen. Astuttuaan tupaan huomasi mies lieden pienessä loimussa lattialla makaavan hahmon. Otettuaan tulta tikun päähän tunnisti muurarimme tämän hahmon torpan leskivaimoksi, joka nyt lojui elottomana ampumahaava kaulassaan.
Ilmeisesti murhamies oli ollut vielä tuvassa muurarin käydessä ensimmäisen kerran ovella. Tuntematon ampuja pakeni sinä lyhyenä hetkenä, kun myöhäinen vieras etsi muoria puutarhasta. Suoritetussa tutkinnassa huomattiin murhaajan vieneen kahdeksan markkaa, kun taas murha-aseena käytetty pyssy oli talon oma. Sen oli ampuja ripustanut takaisin seinäkoukkuihin tehtyään verityönsä. Pyssy oli kuulunut Elias Christian Hagelbergille ja tämä oli sen myös ladannut ennen kuolemaansa. Näin kammottavalla tavalla Hagelberg oli edesauttanut oman leskensä kuolemaa.
Murhaaja taisi jäädä ikiajoiksi selvittämättä, sillä erästä "pahamaineista miestä" epäiltiin ja hänet otettiin kiinnikin. Varsinaisten todisteiden puuttuessa tuo muihin rötöksiin syyllistynyt laitapuolen kulkija saattoi kävellä vapauteen, vaikka yleisesti häntä pidettiin syyllisenä.
Näistä keskimmäisen, Kaisa Lovisan, nai vuonna 1848 Kiskon Toijan Ilveksen talon perillinen, Elias Christian Hagelberg. Hän oli morsiantaan noin vuoden verran nuorempi. Elias Christian asui ns. itsellisenä Ilveksen talon mailla. Hänelle ja Kaisa Lovisalle syntyi kaksi lasta, pojat Christian Ferdinand 1849 ja Gustaf Nestor 1852. Gustaf Nestorista tuli aikuisiällä isänsä tapaan itsellismies. Vuodesta 1877 lähtien hän oli Suomusjärven Koorlan kylän Heikan isäntänä, mutta myöhemmin torpparina samassa paikassa. Hänen ensimmäinen vaimonsa Sofia Gustava oli Heikan edellisen isännän tytär ja tämän kuoltua meni Gustaf Nestor Hagelberg naimisiin Eufrosyne Wilhelmina Appelqvistin kanssa. Näistä avioliitoista oli yhteensä kymmenen (4+6) lasta, jotka kaikki syntyivät Suomusjärvellä.
Elias Christian menehtyi vesitautiin joulun alla 1875 ja näin Kaisa Lovisa jäi elämään kahdestaan poikansa Gustaf Nestorin kanssa. Seuraavan tammikuun loppupuolella, tarkemmin sanottuna 26. päivänä menetti poika äitinsä seuraavalla, äärimmäien ikävällä tavalla.
Tuon päivän iltana oli poika lähtenyt omille asioilleen. Äiti Kaisa Lovisa oli puolestaan poikennut naapuritorppaan maitoa ostamaan. Myyjälle hän oli kertonut tarvitsevansa sitä, koska hänen miesvainajansa serkku oli ilmoittanut tulevansa kylään iltasella. Tätä orpanaa ei Kaisa Lovisa varsinaisesti tuntenut lainkaan. Hän oli kuitenkin ajatellut valmistaa iltapalan oudolle vieraalle.
Myöhemmin samana iltana eräs muurari lähti asialle lesken torppaan, mutta huomasi oven olevan suljettuna. Mies arveli muorin olevan puutarhassa ja lähti etsimään häntä sieltä. Kun ketään ei löytynyt, palasi muurari ovelle huomatakseen sen nyt olevan avoimen. Astuttuaan tupaan huomasi mies lieden pienessä loimussa lattialla makaavan hahmon. Otettuaan tulta tikun päähän tunnisti muurarimme tämän hahmon torpan leskivaimoksi, joka nyt lojui elottomana ampumahaava kaulassaan.
Ilmeisesti murhamies oli ollut vielä tuvassa muurarin käydessä ensimmäisen kerran ovella. Tuntematon ampuja pakeni sinä lyhyenä hetkenä, kun myöhäinen vieras etsi muoria puutarhasta. Suoritetussa tutkinnassa huomattiin murhaajan vieneen kahdeksan markkaa, kun taas murha-aseena käytetty pyssy oli talon oma. Sen oli ampuja ripustanut takaisin seinäkoukkuihin tehtyään verityönsä. Pyssy oli kuulunut Elias Christian Hagelbergille ja tämä oli sen myös ladannut ennen kuolemaansa. Näin kammottavalla tavalla Hagelberg oli edesauttanut oman leskensä kuolemaa.
Murhaaja taisi jäädä ikiajoiksi selvittämättä, sillä erästä "pahamaineista miestä" epäiltiin ja hänet otettiin kiinnikin. Varsinaisten todisteiden puuttuessa tuo muihin rötöksiin syyllistynyt laitapuolen kulkija saattoi kävellä vapauteen, vaikka yleisesti häntä pidettiin syyllisenä.
Helsingin seurakuntayhtymä kieltää sukututkimuksen
Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja PT Kuusiluoma raportoi hetki sitten Suku Forumilla seuraavaa;
Lue tästä koko uskomaton tapaus ja ota kantaa!
Helsingin seurakuntayhtymän lehti Kirkko & kaupunki kertoi tänään, että Helsingin seurakuntayhtymän keskusrekisteri on päättänyt, ettei sukututkijoille myönnetä keskusrekisterissä enää tutkimuslupia lainkaan. Tämän päätöksen myötä sukututkijoiden ulottumattomiin menevät myös vuosien 1856-1910 kirkonkirjat.
Lue tästä koko uskomaton tapaus ja ota kantaa!
Sotilas Johan Almin jälkeläisiä
Tämän viikon projektina Johan Almin jälkeläisten täydentäminen vähintään neljänteen sukupolveen saakka. Hän on eräs monista karjalohjalaisista esivanhemmistani, mutta runsaiden muuttojen myötä tämän sukupuu on jäänyt kautta aikain itseltäni hieman vähemmälle huomiolle. Tässä sukuhaarassa on monia aviottomia lapsia sekä renkejä ja piikoja, joiden jälkien seuraaminen on hidasta - olkoonkin, että apuna ovat nettiin digitoidut alueen rippikirjat.
Taulu 1
I. Johan Alm. Syntynyt 18.03.1769 Karjalohja,Tallaa. Kastettu 19.03.1769 Karjalohja. Kuollut 19.07.1849 Karjalohja,Tallaa. Haudattu 05.08.1849 Karjalohja. Sotilas. Asui vihittäessä Karjalohjan Lohjantaipaleen kylän Prunkan talon torpassa. Ammatiltaan sotilas. Kuollessaan asui leskenä Tallaan kylässä ja mainitaan haudattujen listassa eläkeläisenä. Anna. Syntynyt 20.12.1763 Karjalohja,Pipola. Kastettu 22.12.1763 Karjalohja. Kuollut vanhuus 10.03.1838 Karjalohja,Tallaa. Haudattu 18.03.1838 Karjalohja. Toivo Haation viestin mukaan voidaan todeta seuraavaa : Annan syntymäaika on 20.12.1763 ja vuoden 1787/89 vaiheessa hän muuttaa Kourjoella rippikirjan sivulta toiseen ja tässä vaiheessa päivämäärät häviävät kokonaan. Ts virhe tullee tässä yhteydessä. Koko ajan 20 on kirjoitettu sen verran laveasti että sen voi tulkita myös 26:ksi. Seuraavassa Karjalohjan rippikirjasarjassahan on siitten puutteita tämän jälkeen. Asui vihittäessä Kourjoen Rahikkalan torpassa muun perheen kanssa. nna Ericsdotterin kummit olivat: Kuusian Lasolan talon nuori rusthollari Jeremias Jöransson, Ilmniemen Pukkilan talon rusthollari Abram Nilsson sekä tämän vaimoLisa Carlsdotter, pitäjänapulainen Jeremias Heerman ja tämän vaimo Christina Lunderberg Mustlahden kylästä sekä Kuusian Lasolanrusthollarin tytär Maria Jöransdotter. ( i Eric Pipare. Syntynyt 08.05.1738 Karjalohja,Lohjantaipale. Kuollut vanhuuden heikkous 28.10.1805 Karjalohja,Kourijoki. Sotilas. Ä Maria. Syntynyt 1743. Kuollut keuhkotauti 27.10.1803 Karjalohja,Kourijoki.)
II Lapset
Anna Stina Alm. Syntynyt 31.10.1797 Karjalohja,Tallaa. Kuollut ähky 14.09.1851 Karjalohja,Sakkola. Taulu 2.
Ulrica Alm. Syntynyt 17.04.1803 Karjalohja,Tallnäs. Taulu 8.
Eva Lena Alm. Syntynyt 24.10.1807 Karjalohja,Tallnäs. Taulu 10.
Taulu 2
(Taulusta 1)
II. Anna Stina Alm. Syntyi Karjalohjan Tallaan kylän sotilastorpassa. Syntynyt 31.10.1797 Karjalohja,Tallaa. Kastettu 01.11.1797 Karjalohja. Kuollut ähky 14.09.1851 Karjalohja,Sakkola. Haudattu 21.09.1851 Karjalohja. Isä Taulu 1. –Puoliso 17.11.1816 Karjaa Gabriel Antin. Syntynyt 22.01.1791 Karjaa,Mölnarby. Kastettu 23.01.1791 Karjaa. Kuollut vesitauti 14.05.1853 Karjalohja,Sakkola. Haudattu 22.05.1853. Muonatorppari. 1820-luvun alussa asui perheineen sisarensa Maria Lovisan naapurissa, Karjaan Romsarbyn Antan talon torpassa. Lanko Eric Malm oli tuolloin Antan isäntänä.
Sieltä muutti Karjalohjan Kourjoelle muonatorppariksi ja lopulta Makkarjoen kylän kautta Sakkolaan, missä myös kuoli ruotuvaivaisena. ( i Erik Anteen. Syntynyt 30.11.1750 Mustio,Ingvalsby. Kuollut 1815 Karjaa. Lampuoti;torppari. Ä Anna Koskman. Syntynyt 09.12.1756 Karjaa,Ingvalsby. Kuollut vanhuuden heikkous 10.02.1831 Karjaa,Mölnarby.)
III Lapset
Johan Gabriel Antin. Renki. Oli vuosina 1840-42 renkinä Karjalohjan Sakkolan kylän Henrikin rusthollissa. Vuosina 1836-1839 asui Kiskossa. Syntynyt 07.05.1817 Karjaa, Mölnarby. Kastettu 08.05.1817.
Eva Erica Antin. Syntynyt 01.04.1819 Karjaa, Romsarby. Kuollut 03.12.1883 Karjalohja, Suurniemi. Taulu 3.
Gustaf Antin. Syntynyt 21.04.1821 Karjaa, Mölnarby. Kastettu 21.04.1821. Muutti Karjaalle vuonna 1836.
Eric August Antin. Syntynyt 08.06.1823 Karjaa, Mölnarby. Kastettu 08.06.1823. Muutti Pohjan pitäjään vuonna 1836.
Maja Lovisa Antin. Syntynyt 03.09.1825 Karjalohja.
Anna Ulrika Antin. Syntynyt 27.09.1827 Karjalohja.
Christina Carolina Antin. Syntynyt 12.09.1829 Karjalohja, Kourjoki. Kastettu 13.09.1829. Piika. Vihkimisen aikaan oli piikana Pohjan pitäjän pappilassa. –Puoliso 05.10.1856 Pohja, Pappila Johan Edvard Tammelin. Syntynyt 21.02.1817 Inkoo, Bollstad. Renkivouti. Pohjan pitäjän Pappilan renkivouti 1850-luvulla.
Vanhemmat Inkoon Bollstadin lampuoti Johan Tamm ja vaimonsa Maja Eriksdotter.
Abram Antin. Syntynyt 03.01.1832 Karjalohja, Mustlahti. Kastettu 04.01.1832 Karjalohja. Työskenteli 1850-luvulla Tammisaaren kaupungissa porvari Ekqvistin renkinä. Renki.
Edla Johanna Antin. Syntynyt 19.07.1834 Karjalohja,Sackola. Piika. Taulu 7.
Sophia Wilhelmina Antin. Syntynyt 10.07.1837 Karjalohja, Sakkola. Kastettu 11.07.1837.
Josepha Gustava Antin. Syntynyt 14.09.1840 Karjalohja,Sackola. Kastettu 15.09.1840. Kuollut punatauti 15.01.1846 Karjalohja,Sackola. Haudattu 25.01.1846.
Carl Antin. Syntynyt 28.10.1842 Karjalohja,Sackola. Kastettu 30.10.1842. Kuollut punatauti 18.01.1846 Karjalohja. Haudattu 25.01.1846.
Taulu 3
(Taulusta 2)
III. Eva Erica Antin. Syntynyt 01.04.1819 Karjaa, Romsarby. Kastettu 01.04.1819 Karjaa. Kuollut 03.12.1883 Karjalohja, Suurniemi. Haudattu 1883 Karjalohja. Syntyi Karjaan Romsarbyn kylän Antan talon torpassa. Asui sitten vanhempiensa kanssa Karjalohjalla, josta muutti 1834 Pusulaan.
Sieltä muutti jossain vaiheessa Lohjalle ja edelleen 27.5.1840 Karjalohjalle juuri ennen vihkimistä. Vihkiminen Otto Fredrikin kanssa tapahtui Suurniemen talossa. Asui Otto Fredrikin kuoleman jälkeen Suurniemen torpassa leskenä. Äiti Taulu 2. –Puoliso 30.06.1840 Karjalohja Otto Fredrik Varelius. Syntynyt 29.06.1807 Karjalohja,Suurniemi. Kastettu 02.07.1807 Karjalohja. Kuollut 17.11.1882 Karjalohja,Suurniemi. Haudattu 1882 Karjalohja. Muonamies,torppari,renki. Otto oli Karjalohjan Mailan talossa renkinä vihkimisen aikaan. Mainitaan myöhemmin muonamiehenä ja torpparina Lohjantaipaleen Passilla ja edelleen Suurniemessä. Torpan nimeä ei valitettavasti mainita Karjalohjan rippikirjoissa. Otto myös kuolee Suurniemessä. ( i Erik Johan Varelius. Syntynyt 21.12.1783 Lohja,Varola. Kuollut 05.06.1842 Karjalohja,Suurniemi. Kultaseppä,torppari,talollinen. Ä Hedvig Hagelberg. Syntynyt 20.01.1786 Karjalohja, Karkali. Kuollut 18.12.1875 Karjalohja,Suurniemi.)
IV Lapset
Karl Kustaa Varelius. Syntynyt 28.05.1841 Karjalohja, Suurniemi. Talollinen. Taulu 4.
August Fredrik Varelius. Syntynyt 21.08.1843 Karjalohja,Suurniemi. Kuollut 26.07.1917 Karjalohja. Suutari,torppari. Taulu 5.
Eva Matilda Varelius. Syntynyt 14.07.1846 Karjalohja. Taulu 6.
Taulu 4
(Taulusta 3)
IV. Karl Kustaa Varelius. Syntynyt 28.05.1841 Karjalohja, Suurniemi. Kastettu 30.05.1841 Karjalohja. Talollinen. Muutti perheineen 2.7.1890 Pusulasta Helsinkiin ja edelleen 28.12.1898 "Helsingfors odelade församling till Helsinge". Alunperin muutti Karjalohjalta Pusulaan 30.10.1882 perheineen. Karjalohjalla ollessaan mainitaan räätäliksi. Asui perheettömänä Karjalohjan Sakkolan Heikintalossa 1863-65 ja toimi tuolloin räätälinä. Piti myös maakauppaa Sakkolassa ja sai luvan siellä ehdolla, "ettei myy rohtoja kotoaan". Pusulassa ollessaan oli Wörlön Ollan ja Mikkolan talojen isäntä vuorollaan.
Vuoden 1908 paikkeilla asui Porvoossa ja toimi ainakin Patria -tapaturma/vakuutysyhtiön asiamiehenä. Äiti Taulu 3. –Puoliso 1:o 19.10.1865 Suomusjärvi Erika. Syntynyt 25.03.1843 Suomusjärvi,Taipalo. Kastettu 26.03.1843 Suomusjärvi. Kuollut kurkkumätä 29.02.1888 Helsinki. Haudattu 24.03.1888 Pusula. Asui vihittäessä Taipalon kylän Paavolan talossa. Vanhemmat Suomusjärven Salitun Taipalon rusthollari Gabriel Eliasson ja vaimonsa Maria Helena Eliasdotter. ( i Gabriel. Syntynyt 29.08.1817 Suomusjärvi,Taipale. Kuollut 01.09.1877 Suomusjärvi,Taipale. Rusthollari. Ä Maria Helena Salonius. Syntynyt 09.08.1817 Suomusjärvi,Salittu. Kuollut 20.11.1910 Hyvinkää.) –Puoliso 2:o 30.12.1889 Pusula Maria Josefina Johansson. Syntynyt 16.01.1855 Pusula, Vörlö. Kastettu 20.01.1855 Pusula. Isä Pusulan Vörlön kylän Skinnarin talollinen, Karl Fredrik Johansson ja äiti vaimonsa Karolina Amnell. Karolina oli kotoisin Hirvijoen Höysin talosta.
V Lapset
1: Karl Kustaa Vainio. Syntynyt 21.10.1865 Karjalohja. Kuollut 15.09.1912 Helsinki. Muutti 26.8.1889 Pusulasta Helsinkiin. Suomensi nimensä Wareliuksesta Vainioksi. Kuoli Helsingin Pohjoisen suomalaisen seurakunnan jäsenenä. –Puoliso 25.07.1891 Helsinki Matilda Lovisa Alen. Syntynyt 11.09.1860 Lohja. Kuollut 16.05.1922 Helsinki. Sukunimen muutos 1906. Kuoli Helsingin Pohjoisen suomalaisen seurakunnan jäsenenä.
2: Kustaa Evert Varelius. Kuollut 22.02.1973 Vihti. Syntynyt 09.09.1890 Pusula. –Puoliso 20.07.1913 Nummi Naima Elina Väre. Syntynyt 10.02.1898 Suomusjärvi,Laperla. Kastettu 13.02.1898 Suomusjärvi. Kuollut 11.05.1919 Vihti. Isä Suomusjärven Laperlan Nikkarin talon muonamies Antti Sofianpoika Nurmi ja äiti Johanna Matilda Fri. –Puoliso 24.10.1920 Vihti Hilda Irene Berglund. Syntynyt 03.04.1896 Vihti. Kuollut 17.06.1954 Vihti.
2: Helmi Maria Varelius. Syntynyt 03.08.1891 Pusula. Kuollut Asui Porvoossa kesällä 1909 ja tuli tuolloin valituksi Tammisaaren seminaarin oppilaaksi.
2: Fanny Alexandra Varelius. Syntynyt 27.02.1893 Helsinki.
2: Hedvig Sofia Varelius. Syntynyt 15.10.1894 Helsinki.
2: Karl Emanuel Varelius. Syntynyt 25.03.1898 Helsinki.
Taulu 5
(Taulusta 3)
IV. August Fredrik Varelius. Syntynyt 21.08.1843 Karjalohja,Suurniemi. Kastettu 24.08.1843 Karjalohja. Kuollut 26.07.1917 Karjalohja. Suutari,torppari. Ainakin vuosina 1859-60 oli oppilaana pitäjänsuutari Henrik Johan Heermanilla (s. 4.6.1828) Karjalohjan Ilmoniemen Pukkilassa.
Vihkimisen aikaan August oli Lohjantaipaleen Passin torppari.
Augustin perhe asui vuodesta 1866 lähtien Karjalohjan Makkarjoen Isotalossa. Äiti Taulu 3. –Puoliso 21.05.1866 Karjalohja August ja Eva saivat kuulutukset 3.3.1866. Eva Matilda Ahlbom. Syntynyt 27.11.1843 Karjalohja, Lohjantaipale. Kastettu 30.11.1843 Karjalohja. Kuollut 17.10.1928 Karjalohja. Pääsi ripille 10.4.1859 Karjalohjalla. ( i Abraham Ahlbom. Syntynyt 27.04.1806 Suomusjärvi, Lahnajärvi. Kuollut 30.12.1865 Karjalohja. Renki,renkivouti,torppari. Ä Anna Stina Wikström. Syntynyt 09.12.1802 Karjalohja,Immula. Kuollut 02.05.1871 Karjalohja.)
V Lapset
Karl August Warelius. Syntynyt 13.07.1867 Karjalohja. Kuollut 07.08.1882 Karjalohja.
Matilda Maria Warelius. Syntynyt 01.12.1871 Karjalohja. Kuollut 12.08.1882 Karjalohja.
Kustaa Fredrik Verhola. Syntynyt 09.11.1874 Karjalohja,Makkarjoki. Kuollut 28.11.1930 Karjalohja. Suutari. Syntyisin Makkarjoen isosta talosta Karjalohjalta. Pääsi ripiltä 15.6.1890, jolloin hänet todettiin mm. kirjoitustaitoiseksi. Asui perheineen Pentjärven rannalla, Karjalohjalla. Muutti Lohjlle 1930 neljän lapsensa kanssa. –Puoliso 12.10.1901 Karjalohja Seliina Aadolfiina Lindström. Syntynyt 30.09.1880 Karjalohja,Särkijärvi. Kuollut 04.05.1934 Lohja. Oli Pipolassa piikana samaan aikaan kuin Juho Tukkisen puoliso Ida Sofia Warelius. Oli päässyt ripiltä 21.6.1896, myös samaan aikaan kuin Ida Sofia. ( i Erik Johan Lindström. Syntynyt 18.04.1847 Pusula,Kaukola. Kuollut 03.07.1905 Karjalohja. Renki,muonamies. Ä Lovisa Amanda Wilenius. Syntynyt 29.08.1840 Nummi,Salo. Kuollut 21.10.1917 Karjalohja. Piika.)
Gabriel Wilhelm Warelius. Syntynyt 23.03.1878 Karjalohja. Kuollut 15.08.1882 Karjalohja.
Ida Sofia Warelius. Syntynyt 01.03.1881 Karjalohja,Makkarjoki. Kuollut 1964 Karjalohja. Pääsi ripiltä 21.6.1896, samaan aikaan kuin veljensä tuleva vaimo Selina Lindström. –Puoliso 23.12.1900 Juho Tukkinen. Syntynyt 25.04.1857 Loimaa. Kuollut 12.05.1941 Karjalohja,Pellonkylä. Kuoli Karjalohjan Pellonkylässä.
Maria Mathilda Warelius. Syntynyt 01.09.1883 Karjalohja. Kuollut 1960 Karjalohja. –Puoliso 02.03.1906 Karl Kustaa Ekström. Syntynyt 03.05.1861 Kisko. Kuollut 08.08.1935 Karjalohja. Räätäli. Asui 1900-luvun alussa Suomusjärvellä ja toimi räätälinä asuen perheineen Salitun Vanhatalossa. Ensimmäinen puoliso oli ollut Naima Matilda, jonka kanssa hänellä oli ainakin poika Vieno Valdemar, s. 18.9.1903.
Taulu 6
(Taulusta 3)
IV. Eva Matilda Varelius. Syntynyt 14.07.1846 Karjalohja. Oli piikana Lohjan Skraatilassa 1860-luvun alussa. Muutti LohjanHermalan Pietolaan 1863 ja edelleen Karjalohjalle 1866. Oli myös Karjalohjan Mustlaxissa piikana 1861-62. Muutti Mustiolle vuonna 1868, Ripitetty salavuoteudesta 21.5.1870, koska ensimmäinen lapsi syntyi ennen avioparin vihkimistä. Perhe asui ainakin vuosina 1870-74 Mustiolla, ruukkiyhdyskunnassa, mutta häviää seuraavan jakson rippikirjoista. Äiti Taulu 3. –Puoliso 06.11.1870 Mustio Karl Anton Sandholm. Syntynyt 15.09.1848 Mustio,Ruukki. Kastettu 15.09.1848 Mustio. Ruukkityöläinen. Pariskunta vihittiin kotonaan, kuulutukset oli saatu 2.11.1870. Karl Antonin äidin, Eva Christinan vanhemmat olivat ruukkityölänen Gustaf Sandholm, 4.3.1797-4.12.1871 sekä tämän vaimo, Maria Sandberg, s. 1.6.1798, elossa vielä vuonna 1885. Evalla oli veli Carl Gustaf (s. 1835). Mustion kastettujen luettelossa Eva mainitaan herraskartanon eli Mustion ruukinkartanon piikana aviottoman Karl Antonin syntymänaikaan.
V Lapset
Karl Anton Sandholm. Syntynyt 01.05.1870 Mustio,Ruukki. Kastettu 03.05.1870 Mustio. Kastettujen luettelossa mainitaan aviottomaksi pojaksi, mutta ilmeisesti isä oli Evan tuleva puoliso, Sandholm.
Taulu 7
(Taulusta 2)
III. Edla Johanna Antin. Syntynyt 19.07.1834 Karjalohja,Sackola. Kastettu 21.07.1834. Piika. Annettiin vain neljän vuoden iässä kasvatiksi Karjalohjan Karkalin taloon.
Karjaan Lill-Sannäsin Jurkan talon piika 1850-luvulla.
Edla Johannalla oli kolme aviotonta lasta. Äiti Taulu 2.
IV Lapset
Erik Wilhellm Antin. Syntynyt 13.05.1855 Karjaa.
Erika Sofia Antin. Syntynyt 30.07.1856 Karjaa.
Anders August Antin. Syntynyt 22.11.1857 Karjaa.
Taulu 8
(Taulusta 1)
II. Ulrica Alm. Syntynyt 17.04.1803 Karjalohja,Tallnäs. Isä Taulu 1. Johan. Muonatorppari. Muonatorpparii Karjalohjan Tallaan kylästä.
III Lapset
Wilhelmina Alm. Syntynyt 08.05.1828 Suomusjärvi, Nummijärvi. Piika. Taulu 9.
Taulu 9
(Taulusta 8)
III. Wilhelmina Alm. Syntynyt 08.05.1828 Suomusjärvi, Nummijärvi. Kastettu 08.05.1828 Suomusjärvi. Piika. Oli vihkimisen aikaan piikana Karjalohjan Kourjoen rusthollissa. Äiti Taulu 8. –Puoliso 09.12.1854 Karjalohja Henrik. Syntynyt 06.02.1831 Karjalohja. Kastettu 07.02.1831 Karjalohja. Renki. Vihkimisen aikaan oli renkinä Karjalohjan Kourjoen kylän rusthollissa. Viimeistään 1859 Härjänvatsan Pellin talon Lantzin torpparina.
Vanhemmat Pellonkylässä asunut muonatorppari Carl Göransson ja vaimonsa Eva Adamsdotter.
IV Lapset
Josefa Ulrika Karlsson. Syntynyt Karjalohja,Härjänvatsa. Kastettu Karjalohja. –Puoliso Gustaf Evert Lindqvist. Rusthollarin poika Karjalohjan Härjänvatsan kylän Rannanpellon talosta.
Henrik August Ferdinand. Syntynyt 19.07.1855 Karjalohja,Kourjoki. Kastettu 22.07.1855 Karjalohja.
Erika Wilhelmina Karlsson. Syntynyt 01.03.1858 Karjalohja,Härjänvatsa. Kastettu Karjalohja. Vanhemmat Karjalohjan Härjänvatsan Pellin talon Lantzin torppari Henrik Karlsson ja vaimonsa Wilhelmina Alm. –Puoliso 21.05.1877 Karjalohja Gustaf Edvard Ojonen. Torppari. Karjalohjan Makkarjoen kylän Isotalon torppari.
Karl Alexander Karlsson. Syntynyt 09.09.1859 Karjalohja,Härjänvatsa. Kastettu 11.09.1859 Karjalohja. Räätäli. Asui vihkimisen aikaan vuonna 1883 Karjalohjan Härjänvatsan kylässä ja toimi räätälinä. –Puoliso 16.11.1883 Karjalohja Mathilda Katarina Nyberg. Mainitaan vihittäessä entisen torpparin tyttäreksi Karjalohjan Härjänvatsan kylästä.
Taulu 10
(Taulusta 1)
II. Eva Lena Alm. Syntynyt 24.10.1807 Karjalohja,Tallnäs. Isä Taulu 1. –Puoliso 30.09.1832 Karjalohja Gustaf Henric Bäckström. Syntynyt 27.04.1807 Karjalohja,Lohjantaipale. Renki,itsellinen. Karjalohjan Lohjantaipaleen renki, sittemmin itsellinen. Oli myös puusepän opissa välillä. Beckström.
III Lapset
Josepha Wilhelmina Beckström. Syntynyt 23.11.1832 Karjalohja,Lohjantaipale. Kastettu 25.11.1832 Karjalohja.
Josepha Gustava Bäckström. Syntynyt 03.06.1835 Karjalohja,Lohjantaipale. Kastettu 04.06.1835 Karjalohja. Kuollut punatauti 05.02.1846 Karjalohja,Lohjantaipale. Haudattu 09.02.1846 Karjalohja.
Carl Gustaf Napoleon Bäckström. Syntynyt 13.09.1840 Karjalohja,Lohjantaipale. Kastettu 16.09.1840 Karjalohja. Kuollut convuls 08.02.1846 Karjalohja,Lohjantaipale. Haudattu 09.02.1846 Karjalohja.
Josepha Wilhelmina Bäckström. Syntynyt 20.11.1847 Karjalohja,Lohjantaipale. Kastettu 24.11.1847 Karjalohja.
Taulu 1
I. Johan Alm. Syntynyt 18.03.1769 Karjalohja,Tallaa. Kastettu 19.03.1769 Karjalohja. Kuollut 19.07.1849 Karjalohja,Tallaa. Haudattu 05.08.1849 Karjalohja. Sotilas. Asui vihittäessä Karjalohjan Lohjantaipaleen kylän Prunkan talon torpassa. Ammatiltaan sotilas. Kuollessaan asui leskenä Tallaan kylässä ja mainitaan haudattujen listassa eläkeläisenä. Anna. Syntynyt 20.12.1763 Karjalohja,Pipola. Kastettu 22.12.1763 Karjalohja. Kuollut vanhuus 10.03.1838 Karjalohja,Tallaa. Haudattu 18.03.1838 Karjalohja. Toivo Haation viestin mukaan voidaan todeta seuraavaa : Annan syntymäaika on 20.12.1763 ja vuoden 1787/89 vaiheessa hän muuttaa Kourjoella rippikirjan sivulta toiseen ja tässä vaiheessa päivämäärät häviävät kokonaan. Ts virhe tullee tässä yhteydessä. Koko ajan 20 on kirjoitettu sen verran laveasti että sen voi tulkita myös 26:ksi. Seuraavassa Karjalohjan rippikirjasarjassahan on siitten puutteita tämän jälkeen. Asui vihittäessä Kourjoen Rahikkalan torpassa muun perheen kanssa. nna Ericsdotterin kummit olivat: Kuusian Lasolan talon nuori rusthollari Jeremias Jöransson, Ilmniemen Pukkilan talon rusthollari Abram Nilsson sekä tämän vaimoLisa Carlsdotter, pitäjänapulainen Jeremias Heerman ja tämän vaimo Christina Lunderberg Mustlahden kylästä sekä Kuusian Lasolanrusthollarin tytär Maria Jöransdotter. ( i Eric Pipare. Syntynyt 08.05.1738 Karjalohja,Lohjantaipale. Kuollut vanhuuden heikkous 28.10.1805 Karjalohja,Kourijoki. Sotilas. Ä Maria. Syntynyt 1743. Kuollut keuhkotauti 27.10.1803 Karjalohja,Kourijoki.)
II Lapset
Anna Stina Alm. Syntynyt 31.10.1797 Karjalohja,Tallaa. Kuollut ähky 14.09.1851 Karjalohja,Sakkola. Taulu 2.
Ulrica Alm. Syntynyt 17.04.1803 Karjalohja,Tallnäs. Taulu 8.
Eva Lena Alm. Syntynyt 24.10.1807 Karjalohja,Tallnäs. Taulu 10.
Taulu 2
(Taulusta 1)
 |
| Johan Almin tyttären perhettä Karjalohjan rippikirjassa 1838-44 |
Sieltä muutti Karjalohjan Kourjoelle muonatorppariksi ja lopulta Makkarjoen kylän kautta Sakkolaan, missä myös kuoli ruotuvaivaisena. ( i Erik Anteen. Syntynyt 30.11.1750 Mustio,Ingvalsby. Kuollut 1815 Karjaa. Lampuoti;torppari. Ä Anna Koskman. Syntynyt 09.12.1756 Karjaa,Ingvalsby. Kuollut vanhuuden heikkous 10.02.1831 Karjaa,Mölnarby.)
III Lapset
Johan Gabriel Antin. Renki. Oli vuosina 1840-42 renkinä Karjalohjan Sakkolan kylän Henrikin rusthollissa. Vuosina 1836-1839 asui Kiskossa. Syntynyt 07.05.1817 Karjaa, Mölnarby. Kastettu 08.05.1817.
Eva Erica Antin. Syntynyt 01.04.1819 Karjaa, Romsarby. Kuollut 03.12.1883 Karjalohja, Suurniemi. Taulu 3.
Gustaf Antin. Syntynyt 21.04.1821 Karjaa, Mölnarby. Kastettu 21.04.1821. Muutti Karjaalle vuonna 1836.
Eric August Antin. Syntynyt 08.06.1823 Karjaa, Mölnarby. Kastettu 08.06.1823. Muutti Pohjan pitäjään vuonna 1836.
Maja Lovisa Antin. Syntynyt 03.09.1825 Karjalohja.
Anna Ulrika Antin. Syntynyt 27.09.1827 Karjalohja.
Christina Carolina Antin. Syntynyt 12.09.1829 Karjalohja, Kourjoki. Kastettu 13.09.1829. Piika. Vihkimisen aikaan oli piikana Pohjan pitäjän pappilassa. –Puoliso 05.10.1856 Pohja, Pappila Johan Edvard Tammelin. Syntynyt 21.02.1817 Inkoo, Bollstad. Renkivouti. Pohjan pitäjän Pappilan renkivouti 1850-luvulla.
Vanhemmat Inkoon Bollstadin lampuoti Johan Tamm ja vaimonsa Maja Eriksdotter.
Abram Antin. Syntynyt 03.01.1832 Karjalohja, Mustlahti. Kastettu 04.01.1832 Karjalohja. Työskenteli 1850-luvulla Tammisaaren kaupungissa porvari Ekqvistin renkinä. Renki.
Edla Johanna Antin. Syntynyt 19.07.1834 Karjalohja,Sackola. Piika. Taulu 7.
Sophia Wilhelmina Antin. Syntynyt 10.07.1837 Karjalohja, Sakkola. Kastettu 11.07.1837.
Josepha Gustava Antin. Syntynyt 14.09.1840 Karjalohja,Sackola. Kastettu 15.09.1840. Kuollut punatauti 15.01.1846 Karjalohja,Sackola. Haudattu 25.01.1846.
Carl Antin. Syntynyt 28.10.1842 Karjalohja,Sackola. Kastettu 30.10.1842. Kuollut punatauti 18.01.1846 Karjalohja. Haudattu 25.01.1846.
Taulu 3
(Taulusta 2)
III. Eva Erica Antin. Syntynyt 01.04.1819 Karjaa, Romsarby. Kastettu 01.04.1819 Karjaa. Kuollut 03.12.1883 Karjalohja, Suurniemi. Haudattu 1883 Karjalohja. Syntyi Karjaan Romsarbyn kylän Antan talon torpassa. Asui sitten vanhempiensa kanssa Karjalohjalla, josta muutti 1834 Pusulaan.
Sieltä muutti jossain vaiheessa Lohjalle ja edelleen 27.5.1840 Karjalohjalle juuri ennen vihkimistä. Vihkiminen Otto Fredrikin kanssa tapahtui Suurniemen talossa. Asui Otto Fredrikin kuoleman jälkeen Suurniemen torpassa leskenä. Äiti Taulu 2. –Puoliso 30.06.1840 Karjalohja Otto Fredrik Varelius. Syntynyt 29.06.1807 Karjalohja,Suurniemi. Kastettu 02.07.1807 Karjalohja. Kuollut 17.11.1882 Karjalohja,Suurniemi. Haudattu 1882 Karjalohja. Muonamies,torppari,renki. Otto oli Karjalohjan Mailan talossa renkinä vihkimisen aikaan. Mainitaan myöhemmin muonamiehenä ja torpparina Lohjantaipaleen Passilla ja edelleen Suurniemessä. Torpan nimeä ei valitettavasti mainita Karjalohjan rippikirjoissa. Otto myös kuolee Suurniemessä. ( i Erik Johan Varelius. Syntynyt 21.12.1783 Lohja,Varola. Kuollut 05.06.1842 Karjalohja,Suurniemi. Kultaseppä,torppari,talollinen. Ä Hedvig Hagelberg. Syntynyt 20.01.1786 Karjalohja, Karkali. Kuollut 18.12.1875 Karjalohja,Suurniemi.)
IV Lapset
Karl Kustaa Varelius. Syntynyt 28.05.1841 Karjalohja, Suurniemi. Talollinen. Taulu 4.
August Fredrik Varelius. Syntynyt 21.08.1843 Karjalohja,Suurniemi. Kuollut 26.07.1917 Karjalohja. Suutari,torppari. Taulu 5.
Eva Matilda Varelius. Syntynyt 14.07.1846 Karjalohja. Taulu 6.
Taulu 4
(Taulusta 3)
IV. Karl Kustaa Varelius. Syntynyt 28.05.1841 Karjalohja, Suurniemi. Kastettu 30.05.1841 Karjalohja. Talollinen. Muutti perheineen 2.7.1890 Pusulasta Helsinkiin ja edelleen 28.12.1898 "Helsingfors odelade församling till Helsinge". Alunperin muutti Karjalohjalta Pusulaan 30.10.1882 perheineen. Karjalohjalla ollessaan mainitaan räätäliksi. Asui perheettömänä Karjalohjan Sakkolan Heikintalossa 1863-65 ja toimi tuolloin räätälinä. Piti myös maakauppaa Sakkolassa ja sai luvan siellä ehdolla, "ettei myy rohtoja kotoaan". Pusulassa ollessaan oli Wörlön Ollan ja Mikkolan talojen isäntä vuorollaan.
Vuoden 1908 paikkeilla asui Porvoossa ja toimi ainakin Patria -tapaturma/vakuutysyhtiön asiamiehenä. Äiti Taulu 3. –Puoliso 1:o 19.10.1865 Suomusjärvi Erika. Syntynyt 25.03.1843 Suomusjärvi,Taipalo. Kastettu 26.03.1843 Suomusjärvi. Kuollut kurkkumätä 29.02.1888 Helsinki. Haudattu 24.03.1888 Pusula. Asui vihittäessä Taipalon kylän Paavolan talossa. Vanhemmat Suomusjärven Salitun Taipalon rusthollari Gabriel Eliasson ja vaimonsa Maria Helena Eliasdotter. ( i Gabriel. Syntynyt 29.08.1817 Suomusjärvi,Taipale. Kuollut 01.09.1877 Suomusjärvi,Taipale. Rusthollari. Ä Maria Helena Salonius. Syntynyt 09.08.1817 Suomusjärvi,Salittu. Kuollut 20.11.1910 Hyvinkää.) –Puoliso 2:o 30.12.1889 Pusula Maria Josefina Johansson. Syntynyt 16.01.1855 Pusula, Vörlö. Kastettu 20.01.1855 Pusula. Isä Pusulan Vörlön kylän Skinnarin talollinen, Karl Fredrik Johansson ja äiti vaimonsa Karolina Amnell. Karolina oli kotoisin Hirvijoen Höysin talosta.
V Lapset
1: Karl Kustaa Vainio. Syntynyt 21.10.1865 Karjalohja. Kuollut 15.09.1912 Helsinki. Muutti 26.8.1889 Pusulasta Helsinkiin. Suomensi nimensä Wareliuksesta Vainioksi. Kuoli Helsingin Pohjoisen suomalaisen seurakunnan jäsenenä. –Puoliso 25.07.1891 Helsinki Matilda Lovisa Alen. Syntynyt 11.09.1860 Lohja. Kuollut 16.05.1922 Helsinki. Sukunimen muutos 1906. Kuoli Helsingin Pohjoisen suomalaisen seurakunnan jäsenenä.
2: Kustaa Evert Varelius. Kuollut 22.02.1973 Vihti. Syntynyt 09.09.1890 Pusula. –Puoliso 20.07.1913 Nummi Naima Elina Väre. Syntynyt 10.02.1898 Suomusjärvi,Laperla. Kastettu 13.02.1898 Suomusjärvi. Kuollut 11.05.1919 Vihti. Isä Suomusjärven Laperlan Nikkarin talon muonamies Antti Sofianpoika Nurmi ja äiti Johanna Matilda Fri. –Puoliso 24.10.1920 Vihti Hilda Irene Berglund. Syntynyt 03.04.1896 Vihti. Kuollut 17.06.1954 Vihti.
2: Helmi Maria Varelius. Syntynyt 03.08.1891 Pusula. Kuollut Asui Porvoossa kesällä 1909 ja tuli tuolloin valituksi Tammisaaren seminaarin oppilaaksi.
2: Fanny Alexandra Varelius. Syntynyt 27.02.1893 Helsinki.
2: Hedvig Sofia Varelius. Syntynyt 15.10.1894 Helsinki.
2: Karl Emanuel Varelius. Syntynyt 25.03.1898 Helsinki.
Taulu 5
(Taulusta 3)
IV. August Fredrik Varelius. Syntynyt 21.08.1843 Karjalohja,Suurniemi. Kastettu 24.08.1843 Karjalohja. Kuollut 26.07.1917 Karjalohja. Suutari,torppari. Ainakin vuosina 1859-60 oli oppilaana pitäjänsuutari Henrik Johan Heermanilla (s. 4.6.1828) Karjalohjan Ilmoniemen Pukkilassa.
Vihkimisen aikaan August oli Lohjantaipaleen Passin torppari.
Augustin perhe asui vuodesta 1866 lähtien Karjalohjan Makkarjoen Isotalossa. Äiti Taulu 3. –Puoliso 21.05.1866 Karjalohja August ja Eva saivat kuulutukset 3.3.1866. Eva Matilda Ahlbom. Syntynyt 27.11.1843 Karjalohja, Lohjantaipale. Kastettu 30.11.1843 Karjalohja. Kuollut 17.10.1928 Karjalohja. Pääsi ripille 10.4.1859 Karjalohjalla. ( i Abraham Ahlbom. Syntynyt 27.04.1806 Suomusjärvi, Lahnajärvi. Kuollut 30.12.1865 Karjalohja. Renki,renkivouti,torppari. Ä Anna Stina Wikström. Syntynyt 09.12.1802 Karjalohja,Immula. Kuollut 02.05.1871 Karjalohja.)
V Lapset
Karl August Warelius. Syntynyt 13.07.1867 Karjalohja. Kuollut 07.08.1882 Karjalohja.
Matilda Maria Warelius. Syntynyt 01.12.1871 Karjalohja. Kuollut 12.08.1882 Karjalohja.
Kustaa Fredrik Verhola. Syntynyt 09.11.1874 Karjalohja,Makkarjoki. Kuollut 28.11.1930 Karjalohja. Suutari. Syntyisin Makkarjoen isosta talosta Karjalohjalta. Pääsi ripiltä 15.6.1890, jolloin hänet todettiin mm. kirjoitustaitoiseksi. Asui perheineen Pentjärven rannalla, Karjalohjalla. Muutti Lohjlle 1930 neljän lapsensa kanssa. –Puoliso 12.10.1901 Karjalohja Seliina Aadolfiina Lindström. Syntynyt 30.09.1880 Karjalohja,Särkijärvi. Kuollut 04.05.1934 Lohja. Oli Pipolassa piikana samaan aikaan kuin Juho Tukkisen puoliso Ida Sofia Warelius. Oli päässyt ripiltä 21.6.1896, myös samaan aikaan kuin Ida Sofia. ( i Erik Johan Lindström. Syntynyt 18.04.1847 Pusula,Kaukola. Kuollut 03.07.1905 Karjalohja. Renki,muonamies. Ä Lovisa Amanda Wilenius. Syntynyt 29.08.1840 Nummi,Salo. Kuollut 21.10.1917 Karjalohja. Piika.)
Gabriel Wilhelm Warelius. Syntynyt 23.03.1878 Karjalohja. Kuollut 15.08.1882 Karjalohja.
Ida Sofia Warelius. Syntynyt 01.03.1881 Karjalohja,Makkarjoki. Kuollut 1964 Karjalohja. Pääsi ripiltä 21.6.1896, samaan aikaan kuin veljensä tuleva vaimo Selina Lindström. –Puoliso 23.12.1900 Juho Tukkinen. Syntynyt 25.04.1857 Loimaa. Kuollut 12.05.1941 Karjalohja,Pellonkylä. Kuoli Karjalohjan Pellonkylässä.
Maria Mathilda Warelius. Syntynyt 01.09.1883 Karjalohja. Kuollut 1960 Karjalohja. –Puoliso 02.03.1906 Karl Kustaa Ekström. Syntynyt 03.05.1861 Kisko. Kuollut 08.08.1935 Karjalohja. Räätäli. Asui 1900-luvun alussa Suomusjärvellä ja toimi räätälinä asuen perheineen Salitun Vanhatalossa. Ensimmäinen puoliso oli ollut Naima Matilda, jonka kanssa hänellä oli ainakin poika Vieno Valdemar, s. 18.9.1903.
Taulu 6
(Taulusta 3)
IV. Eva Matilda Varelius. Syntynyt 14.07.1846 Karjalohja. Oli piikana Lohjan Skraatilassa 1860-luvun alussa. Muutti LohjanHermalan Pietolaan 1863 ja edelleen Karjalohjalle 1866. Oli myös Karjalohjan Mustlaxissa piikana 1861-62. Muutti Mustiolle vuonna 1868, Ripitetty salavuoteudesta 21.5.1870, koska ensimmäinen lapsi syntyi ennen avioparin vihkimistä. Perhe asui ainakin vuosina 1870-74 Mustiolla, ruukkiyhdyskunnassa, mutta häviää seuraavan jakson rippikirjoista. Äiti Taulu 3. –Puoliso 06.11.1870 Mustio Karl Anton Sandholm. Syntynyt 15.09.1848 Mustio,Ruukki. Kastettu 15.09.1848 Mustio. Ruukkityöläinen. Pariskunta vihittiin kotonaan, kuulutukset oli saatu 2.11.1870. Karl Antonin äidin, Eva Christinan vanhemmat olivat ruukkityölänen Gustaf Sandholm, 4.3.1797-4.12.1871 sekä tämän vaimo, Maria Sandberg, s. 1.6.1798, elossa vielä vuonna 1885. Evalla oli veli Carl Gustaf (s. 1835). Mustion kastettujen luettelossa Eva mainitaan herraskartanon eli Mustion ruukinkartanon piikana aviottoman Karl Antonin syntymänaikaan.
V Lapset
Karl Anton Sandholm. Syntynyt 01.05.1870 Mustio,Ruukki. Kastettu 03.05.1870 Mustio. Kastettujen luettelossa mainitaan aviottomaksi pojaksi, mutta ilmeisesti isä oli Evan tuleva puoliso, Sandholm.
Taulu 7
(Taulusta 2)
III. Edla Johanna Antin. Syntynyt 19.07.1834 Karjalohja,Sackola. Kastettu 21.07.1834. Piika. Annettiin vain neljän vuoden iässä kasvatiksi Karjalohjan Karkalin taloon.
Karjaan Lill-Sannäsin Jurkan talon piika 1850-luvulla.
Edla Johannalla oli kolme aviotonta lasta. Äiti Taulu 2.
IV Lapset
Erik Wilhellm Antin. Syntynyt 13.05.1855 Karjaa.
Erika Sofia Antin. Syntynyt 30.07.1856 Karjaa.
Anders August Antin. Syntynyt 22.11.1857 Karjaa.
Taulu 8
(Taulusta 1)
II. Ulrica Alm. Syntynyt 17.04.1803 Karjalohja,Tallnäs. Isä Taulu 1. Johan. Muonatorppari. Muonatorpparii Karjalohjan Tallaan kylästä.
III Lapset
Wilhelmina Alm. Syntynyt 08.05.1828 Suomusjärvi, Nummijärvi. Piika. Taulu 9.
Taulu 9
(Taulusta 8)
III. Wilhelmina Alm. Syntynyt 08.05.1828 Suomusjärvi, Nummijärvi. Kastettu 08.05.1828 Suomusjärvi. Piika. Oli vihkimisen aikaan piikana Karjalohjan Kourjoen rusthollissa. Äiti Taulu 8. –Puoliso 09.12.1854 Karjalohja Henrik. Syntynyt 06.02.1831 Karjalohja. Kastettu 07.02.1831 Karjalohja. Renki. Vihkimisen aikaan oli renkinä Karjalohjan Kourjoen kylän rusthollissa. Viimeistään 1859 Härjänvatsan Pellin talon Lantzin torpparina.
Vanhemmat Pellonkylässä asunut muonatorppari Carl Göransson ja vaimonsa Eva Adamsdotter.
IV Lapset
Josefa Ulrika Karlsson. Syntynyt Karjalohja,Härjänvatsa. Kastettu Karjalohja. –Puoliso Gustaf Evert Lindqvist. Rusthollarin poika Karjalohjan Härjänvatsan kylän Rannanpellon talosta.
Henrik August Ferdinand. Syntynyt 19.07.1855 Karjalohja,Kourjoki. Kastettu 22.07.1855 Karjalohja.
Erika Wilhelmina Karlsson. Syntynyt 01.03.1858 Karjalohja,Härjänvatsa. Kastettu Karjalohja. Vanhemmat Karjalohjan Härjänvatsan Pellin talon Lantzin torppari Henrik Karlsson ja vaimonsa Wilhelmina Alm. –Puoliso 21.05.1877 Karjalohja Gustaf Edvard Ojonen. Torppari. Karjalohjan Makkarjoen kylän Isotalon torppari.
Karl Alexander Karlsson. Syntynyt 09.09.1859 Karjalohja,Härjänvatsa. Kastettu 11.09.1859 Karjalohja. Räätäli. Asui vihkimisen aikaan vuonna 1883 Karjalohjan Härjänvatsan kylässä ja toimi räätälinä. –Puoliso 16.11.1883 Karjalohja Mathilda Katarina Nyberg. Mainitaan vihittäessä entisen torpparin tyttäreksi Karjalohjan Härjänvatsan kylästä.
Taulu 10
(Taulusta 1)
II. Eva Lena Alm. Syntynyt 24.10.1807 Karjalohja,Tallnäs. Isä Taulu 1. –Puoliso 30.09.1832 Karjalohja Gustaf Henric Bäckström. Syntynyt 27.04.1807 Karjalohja,Lohjantaipale. Renki,itsellinen. Karjalohjan Lohjantaipaleen renki, sittemmin itsellinen. Oli myös puusepän opissa välillä. Beckström.
III Lapset
Josepha Wilhelmina Beckström. Syntynyt 23.11.1832 Karjalohja,Lohjantaipale. Kastettu 25.11.1832 Karjalohja.
Josepha Gustava Bäckström. Syntynyt 03.06.1835 Karjalohja,Lohjantaipale. Kastettu 04.06.1835 Karjalohja. Kuollut punatauti 05.02.1846 Karjalohja,Lohjantaipale. Haudattu 09.02.1846 Karjalohja.
Carl Gustaf Napoleon Bäckström. Syntynyt 13.09.1840 Karjalohja,Lohjantaipale. Kastettu 16.09.1840 Karjalohja. Kuollut convuls 08.02.1846 Karjalohja,Lohjantaipale. Haudattu 09.02.1846 Karjalohja.
Josepha Wilhelmina Bäckström. Syntynyt 20.11.1847 Karjalohja,Lohjantaipale. Kastettu 24.11.1847 Karjalohja.
Varkaus Raunistulassa
Eräs kaukainen sukulaiseni oli Turussa 1800-luvun lopulla asunut vaununtekijä Gustaf Adolf Hartzell. Hänellä oli vaimonsa Johanna Amalia Heleniuksen kanssa useita lapsia, joista vuonna 1870 syntynyt Frans Wilhelm pääsi ylioppilaaksi Turun lyseosta ja työskenteli lopulta tullitarkastajana Viipurissa 1925-1937. Hänen vaimonsa oli Edit Emilia Avenius. Frans Wilhelm kuoli 1942 Helsingissä, mutta isä Gustaf Adolfin kuolinajasta ei itselläni ole toistaiseksi tietoa.
Luultavasti hän kuoli jo ennen vuotta 1885, sillä tuolloin Johanna Amalia asui yksinään (tosin lapsien kera) Raunistulan kylässä.Tuo pahamaineinen alue kuului tuohon aikaan Maarian pitäjään. Huhtikuun ensimmäisenä päivänä, kello 12-14 välillä Johanna torppaan murtauduttiin hänen itsensä ollessa kaupungilla. Lähtiessä Johanna oli kätkenyt avaimen tavalliseen paikkaan (missä se sitten ikinä olikin), mutta varkaat olivat löytäneet sen ja menneet sisälle. Sieltä olivat pitkäkyntiset hoksanneet piirongin avaimen ja täten saaneet haltuunsa melkoisen aarteen; 3 kpl 20 markan ja 4 kpl 10 markan kultarahoja, kaksi 20 markan ja yhden 10 markan setelin, viisi kultasormusta, yhdet kultaiset korvarenkaat sekä hopeisen kellon pronssiperillä.
Johannan tultua takaisin reissultaan, ilmoitti hän tietenkin asiasta välittömästi poliisille. Etsiväkomissaari August Hilden tiesi, että eräs varkaudesta taannoin tuomion saanut maalarinpoika, Oskar Wiitanen erään toisen samanlaisen sällin kanssa oli pitänyt elämää räätäli Randellin torpassa Ruohonpään kylässä. Tämä tölli oli kuuluisa laitapuolen asukkaistaan. Wiitasella ja hänen toverillaan oli tuona päivänä ollut runsaasti rahaa ja niinpä muutamat konstaapelit lähtivät katsomaan mitä Ruohopäässä tapahtui.
Konstaapelit korjasivat pojat mukaansa kesken juominkien ja poliisilaitoksella Wiitaselta löydettiin tarkastuksessa yksi varastetuista sormuksista, kolme 20 markan ja kaksi 10 markan kultarahaa, kolikoita sekä pari vaatekertaa. Toisen sormuksen Wiitanen kertoi antaneensa kyytimiehelleen aiemmin samana aamuna. Tämäkin sormus saatiin sitten takaisin ao. mieheltä.
Wiitanen oli tuon rikospäivän aamuna oleskellut Randellien luona, poistunut hetkeksi juuri varkauden aikoihin ja sitten taas tullut takaisin "hyvissä varoissa". Asiasta uutisoinnin yhteydessä paheksuttiin sitä, että Maarian pitäjän siltavoutikin oli ottanut osaa mökin juomajuhliin. Wiitanen vangittiin kuulustelujen päätteeksi ja tuomioistuin antoi aikanaan rangaistuksen.
Tämä ei paljoa hillinnyt Oskar Alfred Wiitasta, sillä vielä joulukuussa 1900 saattoi lehdistä lukea hänen tekemistään varkauksista. Oikeus katsoi näiden kolttosten jälkeen kohtuulliseksi rangaista Wiitasta kahdeksalla vuodella kuritushuonetta. Lisäksi hän menetti kansalaisluottamuksensa 10 vuodeksi.
Luultavasti hän kuoli jo ennen vuotta 1885, sillä tuolloin Johanna Amalia asui yksinään (tosin lapsien kera) Raunistulan kylässä.Tuo pahamaineinen alue kuului tuohon aikaan Maarian pitäjään. Huhtikuun ensimmäisenä päivänä, kello 12-14 välillä Johanna torppaan murtauduttiin hänen itsensä ollessa kaupungilla. Lähtiessä Johanna oli kätkenyt avaimen tavalliseen paikkaan (missä se sitten ikinä olikin), mutta varkaat olivat löytäneet sen ja menneet sisälle. Sieltä olivat pitkäkyntiset hoksanneet piirongin avaimen ja täten saaneet haltuunsa melkoisen aarteen; 3 kpl 20 markan ja 4 kpl 10 markan kultarahoja, kaksi 20 markan ja yhden 10 markan setelin, viisi kultasormusta, yhdet kultaiset korvarenkaat sekä hopeisen kellon pronssiperillä.
Johannan tultua takaisin reissultaan, ilmoitti hän tietenkin asiasta välittömästi poliisille. Etsiväkomissaari August Hilden tiesi, että eräs varkaudesta taannoin tuomion saanut maalarinpoika, Oskar Wiitanen erään toisen samanlaisen sällin kanssa oli pitänyt elämää räätäli Randellin torpassa Ruohonpään kylässä. Tämä tölli oli kuuluisa laitapuolen asukkaistaan. Wiitasella ja hänen toverillaan oli tuona päivänä ollut runsaasti rahaa ja niinpä muutamat konstaapelit lähtivät katsomaan mitä Ruohopäässä tapahtui.
Konstaapelit korjasivat pojat mukaansa kesken juominkien ja poliisilaitoksella Wiitaselta löydettiin tarkastuksessa yksi varastetuista sormuksista, kolme 20 markan ja kaksi 10 markan kultarahaa, kolikoita sekä pari vaatekertaa. Toisen sormuksen Wiitanen kertoi antaneensa kyytimiehelleen aiemmin samana aamuna. Tämäkin sormus saatiin sitten takaisin ao. mieheltä.
Wiitanen oli tuon rikospäivän aamuna oleskellut Randellien luona, poistunut hetkeksi juuri varkauden aikoihin ja sitten taas tullut takaisin "hyvissä varoissa". Asiasta uutisoinnin yhteydessä paheksuttiin sitä, että Maarian pitäjän siltavoutikin oli ottanut osaa mökin juomajuhliin. Wiitanen vangittiin kuulustelujen päätteeksi ja tuomioistuin antoi aikanaan rangaistuksen.
Tämä ei paljoa hillinnyt Oskar Alfred Wiitasta, sillä vielä joulukuussa 1900 saattoi lehdistä lukea hänen tekemistään varkauksista. Oikeus katsoi näiden kolttosten jälkeen kohtuulliseksi rangaista Wiitasta kahdeksalla vuodella kuritushuonetta. Lisäksi hän menetti kansalaisluottamuksensa 10 vuodeksi.
Taikataiteilija Pauline Schmidt
 |
| Wiipurin Sanomat no 92 - 22.4.1888 |
(5.9.1865–14.6.1944) teki aikoinaan yhden suurimmista Suomessa koskaan olleista taikurikiertueista. Hänen uransa kesti kaiken kaikkiaan noin kuusi vuotta ja Suomen lisäksi Schmidtin taitoja saatiin ihailla muissakin Skandinavian maissa. Sanomalehdet antoivat kauttaaltaan lähinnä ylistäviä lausuntoja "silmänkääntäjän" esiintymisistä ja yleisökin tuntuisi ottaneen hänet omakseen. Kevätkaudella 1888 Schmidt esiintyi mm. Hämeenlinnassa ja Mikkelissä. Sanomalehti Hämäläinen kertoi maaliskuussa olleesta illasta seuraavaa;
”Silmänkääntäjä,neiti Pauline Schmidt oli eilen ehtoolla sangen hupainen ilmestys meidän tätä nykyään muuten sangen ikävällä näyttämöllä. Hän toimitti tehtävänsä hitaisella levollisuudella, joka piti yleisön kiinteässä innostuksessa koko ajan. Neiti Schmidt ei ensinkään hätäillyt, vaan vaihteli vitsejä yleisön kanssa, niin että yleisön oli pakko nauraaja olla tyytyväinen, vieläpä ihastua kaikkeen mitä neiti Schmidt toimitti.
Näyttämöllä liikkuu neiti Schmidt hiljaisesti, mutta osoittaa kaikissa tempuissaan erinomaista hermojen voimaa. Muun ohessa osaa hän tähdättyyn paikkaan joka kerta kun hän ampuu. Sitä ei joka mies tee.”
Noin kuukautta aiemmin ilmestynyt Aura kertoi myös siitä, mitä itse temppuihin sisältyi;
”Enin taitoa osoitti se temppu, kun taituri käsin ja jaloin ja kauloin paaluun sidottuna solmut sinetissä verhon takana sytytti sikarin, riisti kumppaniltaan takin, kellon ym. ilman että sinetit solmuista rikkoutuivat.”
Huhtikuussa 1888 Schmidt vieraili Viiprussa ja siellä suosio oli niin suurta, että sunnuntai-iltana 22. päivä jouduttiin järjestämään ylimääräinen näytös. Lippujen hinnat tähän esitykseen vaihtelivat 50 pennistä kahteen markkaan.
Toukokuussa Pauline Schmidtin käytyä Mikkelissä totesi paikallinen aviisi lakonisesti "...ettei tämä ylistys ole liioiteltu sen tuli yleisö eilisillan näytännössä huomaamaan." Kuopion kaupungissa toimittajat kertoivat neidin kääntävän "meidän rehelliset silmämme ja panevan meidät uskomaan semmoista, mikä kokonaan sotii järkeä vastaan".
Edellä mainitusta Viipurin toisesta näytöksestä kirjoitti Wiipurin Uutiset pari päivää myöhemmin tähän tapaan;
"Olemme usein olleet tilaisuudessa tutustumaan tämänlaatuisten "taiteilijain", niin nais- kuin miespuolisten temppuihin, mutta neiti Schmidtin vertaa sukkeluudessa ja sievyydessä mitä vaikeimpain - niin tuiki peräti käsittämättömäin - "loihtutemppujen" ratkaisemisessa emme usko monta vielä tällä sataluvullakaan löytyvän. Mitään yksityisluetteloa "loihtutaitelijattaren" esittämistä tempuista ei ahdas tila lehdessä salli eikä meillä siihen haluakaan ole - ken itse ne näkee, hän ne parhaiten tajuaa.
Mainitsemme vain, että meille entuudesta tunnettu nk. "viheriä huone", jonka neiti S. viimeisenä "näytti", hämmästytti suuresti,sillä siihen kuuluvat tehtävät suoritettiin niin äkkipikaa, että suumme jäi ammolleen. Koko "mestari" on tuo neiti Schmidt tosiaan!"
Lisäksi lehti kertoi, että Suomen pataljoonan septetti piti tarkan huolen asiaankuuluvasta soitannosta.
Tarvas-Radio
Joskus sitä ajautuu mielenkiintoisiin hankkeisiin lähes puolivahingossa. Parasta tässä on se, että juttu voi yllättäen kääntyä äärimmäisen hauskaksi ja opettavaiseksi. Tämän sain kokea Tarvasjoen ns. nettiradiotyöryhmän laajennetussa palaverissa viime keskiviikkoiltana. Vieraiksi kutsutut toimittaja Joona Haarala (YLE) ja nettiradio-osaaja Jussi Kokkola virittävät paikalle saapuneen runsaslukuisen joukon vilkkaaseen keskusteluun paikallisradion mahdollisuuksista.
Olen itse innostunut termistä hyperlokaali ja juuri siitä tässä projektissa tulee olemaan kyse. Tarvas-Radion tarkoituksena on tehdä, dokumentoida ja kertoa alle kahden tuhannen asukkaan pitäjässämme tarinoita sukupolvelta toiselle, kaverilta kaverille, tutulta tuntemattomalle jne jne. Toimittaja Haarala antoi lennosta monia hyviä esimerkkejä ja havaintoesityksiä siitä, miten nykytekniikka mahdollistaa esim. haastattelun tekemisen todella helposti. Itselleni oli suuri oivallus siinä, että saman henkilön kanssa voi tehdä vaikka puolen tusinaa juttuja alkaen aina eri näkökulmasta. Yhden pitkän ja monipolvisen tarinan sijasta kannattaakin tehdä monta pientä juttua, jotka ovat sitten paljon dynaamisempia sekä täten kuuntelijaystävällisempiä.
Mallia voi ottaa vaikka Tarvasjoen Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajan, Heikki Mustamäen tekemästä muisteluhetkestä Nummisen perheen luona, josta tässä alla on vain pieni pätkä;
Olen itse innostunut termistä hyperlokaali ja juuri siitä tässä projektissa tulee olemaan kyse. Tarvas-Radion tarkoituksena on tehdä, dokumentoida ja kertoa alle kahden tuhannen asukkaan pitäjässämme tarinoita sukupolvelta toiselle, kaverilta kaverille, tutulta tuntemattomalle jne jne. Toimittaja Haarala antoi lennosta monia hyviä esimerkkejä ja havaintoesityksiä siitä, miten nykytekniikka mahdollistaa esim. haastattelun tekemisen todella helposti. Itselleni oli suuri oivallus siinä, että saman henkilön kanssa voi tehdä vaikka puolen tusinaa juttuja alkaen aina eri näkökulmasta. Yhden pitkän ja monipolvisen tarinan sijasta kannattaakin tehdä monta pientä juttua, jotka ovat sitten paljon dynaamisempia sekä täten kuuntelijaystävällisempiä.
Mallia voi ottaa vaikka Tarvasjoen Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajan, Heikki Mustamäen tekemästä muisteluhetkestä Nummisen perheen luona, josta tässä alla on vain pieni pätkä;
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Blogitekstisuositus
-
14.3.1723 - sivu 345 Ifwar Mattsson, vanha mies Isojoelta, valittaa, ettei hän enää saa asianmukaista hoitoa ja huolenpitoa poikansa Matzin ... -
PITÄJÄNKOKOUS VIITASAARI LAUANTAINA 8.12.1860 § 4 Usiamman kansan parasta harrastavan Isänmaan ystävän seurakunnassa pynnöstä kuulusteltiin ... -
Muutama sata vuotta sitten rälssi- ja aatelissuvuilla oli tapana kehitellä mitä omituisimpia tarinoita sukujensa alkuperästä. Tämä saattoi t...
