Juhan suku-uutiset

Henrikin lapsia olivat todennäköisesti: Henrik-kirjurin sinetti 1.    Henrik Henrikinpoika, Dönsby, todennäköisesti sama kuin Turun linnassa 1507 mainittu Henrik-kirjuri, Henrik skrifvare, maavouti Raaseporissa 1534 ja vielä 1555, pso. Margareta Jönsintytär Garp. 2.    Marietta Henrikintytär  , main. 1556, avioitui Sipoon nimismie-hen Erik Larsinpojan kanssa, ns. Ekelöf-sukua. 3.    ?Anna, joka 1501 möi isänperintöä "Dynesbystä" Karjaalta ja osti alueen Sjundbystä, jossa oli saanut sisarosuutta Jöns Nilsinpojalta, pso. (serkkunsa?) Ragvald Jönsinpoika Siuntion Sjundbystä (isä mahdollisesti Jöns Dyniuksenpoika). 4.    ?Jöns Henrikinpoika, joka 1501 mennessä antoi (äidilleen?) omistuskirjeen yhteen Kirkniemen tilaan. Henrik Dyniuksenpojan veli Jöns Dyniuksenpoika mainittiin 17.2.1466 rajakatselmusmiehenä Karjaalla, jolloin päätettiin Karjaan Kirkniemen (nykyisin osa Lohjaa) ja Maapakan (Mårbackan, Modherbakka) rajat; hän sai samanaikaisesti Henrikin kanssa rälssikirje

Karjaalla asui 1400-luvulla eräs suku, joka kotipaikkansa mukaan kutsutaan kirjallisuudessa Dönsbyn suvuksi. Dönsbyn kylä sijaitsee hieman pohjoiseen nykyisestä Karjaan kaupungista, länteen Kirkkojärvestä. Dönius ja Dynius ovat Dionysius-nimen lyhytmuotoja, joten talon tai kylän nimenantajana on täytynyt olla joku sen niminen henkilö. Paikka saattoi sitä ennen kuitenkin olla nimeltään "Lakukulla" ja olla sama, jonka vouti Gereke Skytte ja virolainen Padisten luostarin apotti panttasivat 1347. Koska ja kuinka Lakukulla mahdollisesti muuttui Dönsbyksi ja kuinka suku pääsi sen haltijaksi, jää meiltä tietämättä. Suvun vanhin tunnettu todennäköinen jäsen oli kuitenkin eräs Magnus Thynioksenpoika, joka 31.1.1424 mainittiin katselmusmiehenä, kun Klaus Fleming laamanninkäräjillä Raaseporissa ratkoi rajaa Karjaan Högbenin ja Sannäsin välillä. Kannattaa muuten huomata, että patronyymin perusteella jo tämän Magnuksen isä oli Dynius nimeltään ja nimi on jo sitä ennenkin saattanut kulk

Elias Lönnrot vietti emeritus professorina loppuvuotensa Sammatissa ja istui kesäisin päiväkausia ongella. Kerran pari ylioppilasta tuli järven rantaan ja pyysi onkijaa soutamaan heidät ylitse tietämättä lainkaan, kuka ukko oli. Lönnrot vaatimattomana ja alati kohteliaana miehenä teki työtä käskettyä ja kantoi kaupanpäällisiksi vieraitten matkalaukun jonkin matkan päässä rannasta olevaan taloon. Siellä vasta tuli ilmi, että tuo avulias ukko ei ollut kukaan muu kuin kunnianarvoisa professori. Toisen kerran, kun hän talonpojan vaatteissaan hienojen herrojen seurassa saapui erääseen Lohjanjärven rannalla olevaan taloon, kysyi emäntä, kun vieraat kävivät aterialla; " Annetaanko soutajaäijällekin ruokaa? " Emännän hämmästys oli suuri hänen nähdessään, kuinka herrat asettivat Lönnrotin kunniapaikalle pöydän ääreen ja puhuttelivat häntä professoriksi! Lönnrotin luonnetta kuvaa myös tämä tarina; Aleksis Kivi oli kerran maksattanut Eliaksella räätälinlaskunsa, minkä takaisi

Henrikin ensimmäinen vaimo jää tuntemattomaksi – kaksi vanhinta poikalasta, Johannes ja Josef, syntyivät tästä liitosta. Toinen puolio oli 1600-luvulla merkityn tarinan mukaan Katarina Östenintytär. Kuten ei moni muukaan nainen vielä niihin aikoihin, ei Katarinakaan kuitenkaan esiinny aikalaismerkinnöissä. Katarina oli mahdollisesti ollut naimisissa Saloisista olleen talonpojan Larsin sekä Uumajasta kotoisin olleen vouti Mattias Erikssonin kanssa. Henrik kuoli 1615, Katarina oli elossa ainakin vielä 1614. Henrikin lapsia olivat: 1.    Johannes Lithovius, Limingan kappalainen 1593 ja Oulun ensimmäinen khra. Ks. alla. 2.    Josef Lithovius eli Limingius, Limingan khra isänsä jälkeen 1615-46, 1.pso. äitipuolensa tytär Anna Larsintytär, 2.pso. Margareta Hansintytär. 3.    Brita Lithovius, pso. Kaspar Forbus, Iin pitäjän verotulojen vuokraaja, myöhemmin kruununvouti Iissä. 4.    Kristian Lithovius, Limingan kappalainen n. 1620-22, pso. Anna Ruuth. *** Johannes Lithovius kutsuttiin

Sitkeän perimätiedon mukaan oli Pohjanmaalla pitkään vaikuttaneen Lithovius-suvun kantaisä Henrik Larsinpoika Lithovius kotoisin Littoisista Varsinais-Suomessa ja oli muodostanut lisänimensä syntymäpaikkansa nimestä. Siinä tapauksessa oli hänen isänsä mahdollisesti Littoisissa asunut, lampuotina, vuokraviljelijänä 1558-71 mainittu Lars, jonka toinen poika oli Michel Larsinpoika, lampuotina mainittu 1571-93 sekä Kaarinan varakkain talonpoika 1571. Henrik eli Henricus Laurentii Lithovius oli Limingan kirkkoherra 10.4.1575 mennessä, jolloin hän sai kuninkaalta lahjoituskirjeen pappilalle kaikkine niine etuineen, josta hänen edeltäjänsäkin oli saanut nauttia. Limingan seurakunta oli niihin aikoihin pinta-alaltaan varsinainen jättiseurakunta ja käsitti koko nykyisen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun. Vuonna 1577 syytti lumijokelainen Lars Kyröläinen Henrikiä huorinteosta hänen vaimonsa kanssa, mutta lautakunta ja "hyvät miehet ja naiset" puhdistivat Henrikin maineen valallaan. Vuos

 Kuvassa keskellä Aila Aumala  Aila Aumalan luotsaama Nostalgiamuseo Varsinais-Suomen Marttilassa aloittaa piakkoin tämän vuoden kesäkauden. Mikäli olet aikeissa matkustella lähitienoilla, niin käy ihmeessä tutustumassa tähän lähes uskomattomaan paikkaan. Aumala on vuosikymmenien mittaan koonnut mittavan kokoelman menneiden aikojen esineitä. Mukana on erityisen paljon maatalouteen liittyvää kalustoa, mutta mukaan mahtuu runsaasti muutakin tavaraa. Esimerkkinä vaikkapa kaksi täydellistä vanhan ajan kauppapuotia. Nostalgiamuseo on myös erinomainen ryhmämatkakohde, sillä Aila Aumala on kerrassaan valloittava persoona oppaana. Jokaisesta esineestä ja tavarakokoelmasta on oma tarinansa, sillä omistaja ei hanki tuotteita huutokaupoista. Niinpä museo ei ole pelkkä tavaravarasto, vaan todellinen kulttuurihistorian aarreaitta. Yhteystiedot: Nostalgiamuseo, Heinojantie 44, 21480 Prunkila - p. 0500 826 365

Huhtikuussa 1871 kerrotiin Alavetelin kappelissa tehdystä, hyvin erikoisesta seinäkellosta, joka nyt oli tuotu Pietariin. Siinä oli ensinnäkin normaalit viisarit, jotka näyttivät sekunnit, minuutit ja tunnit - tai oikeammin tiimat, kuten tuolloin oli tapana sanoa. Lisäksi viisareista näki myös päivät ja kuukaudet. Tässä ei kuitenkaan ollut kaikki, kuten telkkarissa on tapana sanoa. Kellosta saattoi nähdä Kristuksen kärsimyksistä ja ylösnousemuksesta; Juudaksen petoksen, matkan Golgatalle, ristiinnaulitsemisen käsistä ja jaloista sekä etikan ja sapen tarjoamisen kepin nokassa. Puusta tehdyt, noin 15 senttiä korkeat ihmishahmot esittävät tämän kaiken "aiwan luonnollisesti koneellisen rakennuksen kautta". Kaikkein ihmeellisen asia koko tarinasta on vielä kertomatta; Tämä laitteen oli tehnyt oppimaton suomalainen talonpoika, Abram Pelo. Hän käytti aiheen suunnitteluun kolme vuotta ja saman verran kului itse rakentamiseen. Kello valmistui 1840-luvun alussa ja vuoden 1871 t

Pederillä oli lapset (ikäjärjestys epävarma, kuten myös äidit epävarmoja, paitsi Märtan osalta): 1.    Göran Perinpoika, omisti maita Porvoon pitäjässä, oli ratsumies hovilippueessa, muutti Turkuun, jossa ajoittain kutsuttiin porvariksi ja jossa hän omisti kivitalon, sotkeutui Kustaa Vaasan jälkeläisten valtataisteluihin, k. 1598. pso. Anna. 2.    Märta Perintytär, pso. 1584 mennessä Helsingin pormestari Lars Mickelinpoika, osa lapsista käyttivät Ruuth-nimeä. 3.    Hans Perinpoika, maanomistaja Porvoon pitäjässä, mainittiin jo 1567, majoitusmestari 1578, k. noin 1583, pso. Ebba Haikosta, liitto oli lapseton. 4.    Jöns Perinpoika Ruta, ratsumestari, linnapäällikkö Eestin Tolsborgissa, k. 1628, pso. Anna Perintytär Dufva. 5.    Jakob Perinpoika, rälssi- ja ratsumies, k. luultavasti 1620-luvulla, pso. Brita Dufva. 6.    Bertel Perinpoika, main. 1579-1632, kauppias Viipurissa, ks. alla. 7.    Didrik Perinpoika, päällikkö Ruotsin Länsi-Pohjan maakunnassa, k. ennen 1617. 8.    Anna

Keskiajan lopulla, silloin kuin Sten Sture nuorempi oli Ruotsin valtionhoitajana, ei Porvoon kaupunki ollut järin suuri; asukkaita oli ehkä parisen sataa. Eräs kaupungin porvareista oli nimeltään Jöns Jute. Hänen voidaan lisänimensä perusteella olettaa olleen tanskalaista sukuperää, "juutti". Toisaalta niihin aikoihin ei välttämättä ollut hyvä olla tanskalainen Ruotsin valtakunnassa, sillä Ruotsi kamppaili vapautuakseen Tanskan unionivallasta. Tanskalaiset kävivät jopa polttamassa Porvoon kirkon vuonna 1508. Ehkä Jöns kuitenkin oli asunut Porvoossa niin pitkään, ettei häntä mielletty tanskalaiseksi muuten kuin lisänimeltään. Jöns mainittiin 1519, jolloin hänelle kuuluvia maita otettiin Räävelissä takavarikkoon kostoksi siitä, että Porvoon vouti oli pidättänyt muutamia virolaisia, jotka olivat harrastaneet laitonta kaupustelua Uudellamaalla. Vuonna 1525 Jöns todisti erään perintöjärjestelyn ja 1556 valittivat muutamat Sikilän (ruots. Siggböle) talonpojat, että Jöns ei palauta

Otsikko kertoo jo koko totuuden. Tänään saatte tottua pieneen löytöön, josta kiitos kuuluu nettituttavalleni R. Enbergille. Hän huomautti, että Warelius-taulustostani löytyvä Henrik Rosendahl (s. 1856 Suomusjärvellä) ei suinkaan ollut se saman niminen mies, joka meni naimisiin erään Elvina Vikstedtin kanssa Karjalohjalla. Sen sijaan Elvinan nai vuonna 1860 Suomusjärvellä syntynyt Henrik Rosendahl, jonka vanhemmat olivat torppari Alexander Rosendahl ja vaimonsa Johanna Hagelberg. Jotain yhteistä miehillä tosin on - Alexanderin velipoika Adolf oli tuon neljä vuotta vanhemman Rosendahlin isä, joten Henrik ja Henrik olivat keskenään serkuksia. Johanna Hagelbergin sukunimi pistää epäilemään, että hän voisi olla sukua Karjalohjan Lohjantaipaleen Hakalan talon jälkeläisille. Johanna syntyi Suomusjärven Nummijärven Uron talon torpassa 1828 ja hänen vanhempansa olivat Jacob Henrik H. ja vaimonsa Eeva Erkintytär Numberg. Vaikka HisKin avulla tekisi hakuja koko maasta, ei Jacob Henrikkiä löyd

Siuntion Tjusterbyn Grelsiä kutsutaan kahdessa aikalaismerkinnässä Greger eli Grels Jönsinpojaksi. Hän oli nimismies Siuntiolla ja mainittiin vuosina 1534, 1537 ja 1555. Hänen puolisonsa oli Margareta Andersintytär Boije, joka 1557 mainittiin leskenä hoitavan edesmenneen miehensä nimismiehenvirkaa ja eli vielä 1567. Heillä oli lapset: 1.    Hans Gregerinpoika oli nimismiehenä Siuntiossa, sai rälssikirjeen 1564 Siuntion Tjusterbyn Vesterbylle ja Siuntion Kanelbylle (?), suoritti rälssin asepalvelusta 1562, k. noin 1565. Pso. Anna Henrikintytär (Dönsbyn sukua). 2.    Göran Gregerinpoika, omisti äitinsä Pohjan Gennäsin, oli Juhana-herttuan hovipoika, ruots. småsven, 1562, sai 1577 rälssioikeuden yhdelle talolle Siuntion Tjusterbyssä.  Linnanvouti Räävelissä 1579, k. 1582. 3.    Anna Gregersdotter, 1.pso. rälssimies Erik Bertilsson, Gjös-sukua. Hans Gregerinpojan jälkeläiset käyttivät nimiä Pihl vaakunan kypäräkoristeen mukaan; 3 nuolta; nuoli, ruots. pil, sekä Silfverpatron vaakunak

Suomen Talousseura päätti vuoden 1869 tienoilla edistää karjanhoitoa ja maataloutta erityisten lääninkarjakkojen avulla. Maaliskuun 15. päivä lähetettiin mamselli Wahlroos Mouhijärvelle, Hämeenkyröön, Karkkuun, Tyrväälle, Huittisiin ja Ikaalisiin sekä rouva Grönberg Oripäähän, Alastaroon ja Loimaalle. Heidän oli määrä viipyä jokaisessa pitäjässä vähintään kaksi viikkoa. Maanviljelysneuvoja Forsberg oli antanut aiemmin kertomuksen virkatoimistaan vuodelta 1868 ja korostanut siinä yhteydessä erityisesti Edam-juuston valmistamistavan yleisempää levitystä. Hänen mukaansa kyseinen juusto oli " sangen yksinkertainen " valmistaa ja vaati " wähempää kaluwarastoa kuin muut juustolajit ". Lisäksi sen menekin arveltiin olevan hyvän, sillä maatalot saattoivat ansaita sievoisia summia myymällä valmisteitaan kaupungeissa. Tämä Forsbergin lausunnon pohjalta Talousseura ja läänien maanviljelysseurojen johtokunnat antoivat lääninkarjakoille määräyksen tarjota asianomaisille pyyt

Voi sitä muutakin harrastaa kuin sukututkimusta, jos sille päälle sattuu - klikkaa kuvaa, jos uskallat!

Turun ja Porin läänin silloisen kuvernöörin, kreivi Creutzin myötävaikutuksella perustettu Käyrän Kaswatuslaitos vihittiin käyttöön lokakuun viidentenä päivänä vuonna 1877. Juhlallisiin avajaisiin oli kutsuttu väkeä Turkua myöten. Erikseen tilatulla junavuorolla tulikin paikalle 44 matkustajaa heti aamusta. Pienen virkistäytymishetken jälkeen väkijoukko pääsi tutustumaan Käyrään, jossa oli yhdeksän päärakennusta sekä lisäksi tarvittavat ulkohuoneet. Rakennukset muodostivat vanhanaikaisen, nelikulmaisen pihan, joista yhdellä pitkäsivulla oli kolme taloa. Näistä keskimmäisessä oli neljä huonetta sekä keittiön laitoksen johtajaa varten. Heti johtajan huoneen vieressä oli pieni koppi, joka oli varattu tottelemattomien oppilaiden arestipaikaksi. Kouluhuone oli tästä rakennuksesta katsoen oikealla puolella avarine ja korkeine rukoussaleineen. Lukuhuoneita löytyi erikseen pojille ja tytöille. Vasemmalla kädellä oli ruokasalirakennus, jossa sijaitsivat myös taloudenhoitajattaren sekä opetta

Suomusjärven Rautsuon Kaarlen talon asukkaat ottivat joskus 1800-luvun alussa käyttöön sukunimen Carlstedt. Eräs heistä oli helmikuussa 1780 syntynyt Elias Erkinpoika, joka meni 1818 naimisiin Karolina Lönnbladin kanssa. Vaimo tosin mainitaan jo seuraavana vuonna sukunimellä Ma(u)rberg. Hän oli "hushållerska" Kaisa Marbergin avioton tytär, joka oli syntynyt Perttelin Inkereen Pajarilla 1784 Tosin Suomusjärven rippikirjoissa hänen syntymäpitäjäkseen on merkitty Sauvo. Elias ja Karolina asuivat ensin Ahtialan kylän Kurjen talon mailla ja muuttivat sitten 1820-luvun puolivälissä Häntälään Torkkeliin. Vuonna 1838 Elias otti kimpsunsa ja kampsunsa ryhtyen Salon Tottolan profossin puustellin vuokraajaksi. Mukaan lähtivät vaimo Karolinan lisäksi lapset Aleksanteri (1818), Kaisa Lovisa (1824) ja Karolina Antonette (1827). Näistä keskimmäisen, Kaisa Lovisan, nai vuonna 1848 Kiskon Toijan Ilveksen talon perillinen, Elias Christian Hagelberg. Hän oli morsiantaan noin vuoden verran nuo

Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja PT Kuusiluoma raportoi hetki sitten Suku Forumilla seuraavaa; Helsingin seurakuntayhtymän lehti Kirkko & kaupunki kertoi tänään, että Helsingin seurakuntayhtymän keskusrekisteri on päättänyt, ettei sukututkijoille myönnetä keskusrekisterissä enää tutkimuslupia lainkaan. Tämän päätöksen myötä sukututkijoiden ulottumattomiin menevät myös vuosien 1856-1910 kirkonkirjat. Lue tästä koko uskomaton tapaus ja ota kantaa!

Tämän viikon projektina Johan Almin jälkeläisten täydentäminen vähintään neljänteen sukupolveen saakka. Hän on eräs monista karjalohjalaisista esivanhemmistani, mutta runsaiden muuttojen myötä tämän sukupuu on jäänyt kautta aikain itseltäni hieman vähemmälle huomiolle. Tässä sukuhaarassa on monia aviottomia lapsia sekä renkejä ja piikoja, joiden jälkien seuraaminen on hidasta - olkoonkin, että apuna ovat nettiin digitoidut alueen rippikirjat. Taulu 1 I. Johan Alm. Syntynyt 18.03.1769 Karjalohja,Tallaa. Kastettu 19.03.1769 Karjalohja. Kuollut 19.07.1849 Karjalohja,Tallaa. Haudattu 05.08.1849 Karjalohja. Sotilas. Asui vihittäessä Karjalohjan Lohjantaipaleen kylän Prunkan talon torpassa. Ammatiltaan sotilas. Kuollessaan asui leskenä Tallaan kylässä ja mainitaan haudattujen listassa eläkeläisenä. Anna. Syntynyt 20.12.1763 Karjalohja,Pipola. Kastettu 22.12.1763 Karjalohja. Kuollut vanhuus 10.03.1838 Karjalohja,Tallaa. Haudattu 18.03.1838 Karjalohja. Toivo Haation viestin mukaan voidaa

Eräs kaukainen sukulaiseni oli Turussa 1800-luvun lopulla asunut vaununtekijä Gustaf Adolf Hartzell. Hänellä oli vaimonsa Johanna Amalia Heleniuksen kanssa useita lapsia, joista vuonna 1870 syntynyt Frans Wilhelm pääsi ylioppilaaksi Turun lyseosta ja työskenteli lopulta tullitarkastajana Viipurissa 1925-1937. Hänen vaimonsa oli Edit Emilia Avenius. Frans Wilhelm kuoli 1942 Helsingissä, mutta isä Gustaf Adolfin kuolinajasta ei itselläni ole toistaiseksi tietoa. Luultavasti hän kuoli jo ennen vuotta 1885, sillä tuolloin Johanna Amalia asui yksinään (tosin lapsien kera) Raunistulan kylässä.Tuo pahamaineinen alue kuului tuohon aikaan Maarian pitäjään. Huhtikuun ensimmäisenä päivänä, kello 12-14 välillä Johanna torppaan murtauduttiin hänen itsensä ollessa kaupungilla. Lähtiessä Johanna oli kätkenyt avaimen tavalliseen paikkaan (missä se sitten ikinä olikin), mutta varkaat olivat löytäneet sen ja menneet sisälle. Sieltä olivat pitkäkyntiset hoksanneet piirongin avaimen ja täten saaneet ha

Wiipurin Sanomat no 92 - 22.4.1888 Tanskassa syntynyt taikataiteilija Pauline Wilhelmine Schmidt (5.9.1865–14.6.1944) teki aikoinaan yhden suurimmista Suomessa koskaan olleista taikurikiertueista. Hänen uransa kesti kaiken kaikkiaan noin kuusi vuotta ja Suomen lisäksi Schmidtin taitoja saatiin ihailla muissakin Skandinavian maissa. Sanomalehdet antoivat kauttaaltaan lähinnä ylistäviä lausuntoja "silmänkääntäjän" esiintymisistä ja yleisökin tuntuisi ottaneen hänet omakseen. Kevätkaudella 1888 Schmidt esiintyi mm. Hämeenlinnassa ja Mikkelissä. Sanomalehti Hämäläinen kertoi maaliskuussa olleesta illasta seuraavaa; ”Silmänkääntäjä,neiti Pauline Schmidt oli eilen ehtoolla sangen hupainen ilmestys meidän tätä nykyään muuten sangen ikävällä näyttämöllä. Hän toimitti tehtävänsä hitaisella levollisuudella, joka piti yleisön kiinteässä innostuksessa koko ajan. Neiti Schmidt ei ensinkään hätäillyt, vaan vaihteli vitsejä yleisön kanssa, niin että yleisön oli pakko nauraaja olla

Joskus sitä ajautuu mielenkiintoisiin hankkeisiin lähes puolivahingossa. Parasta tässä on se, että juttu voi yllättäen kääntyä äärimmäisen hauskaksi ja opettavaiseksi. Tämän sain kokea Tarvasjoen ns. nettiradiotyöryhmän laajennetussa palaverissa viime keskiviikkoiltana. Vieraiksi kutsutut toimittaja Joona Haarala (YLE) ja nettiradio-osaaja Jussi Kokkola virittävät paikalle saapuneen runsaslukuisen joukon vilkkaaseen keskusteluun paikallisradion mahdollisuuksista. Olen itse innostunut termistä hyperlokaali ja juuri siitä tässä projektissa tulee olemaan kyse. Tarvas-Radion tarkoituksena on tehdä, dokumentoida ja kertoa alle kahden tuhannen asukkaan pitäjässämme tarinoita sukupolvelta toiselle, kaverilta kaverille, tutulta tuntemattomalle jne jne. Toimittaja Haarala antoi lennosta monia hyviä esimerkkejä ja havaintoesityksiä siitä, miten nykytekniikka mahdollistaa esim. haastattelun tekemisen todella helposti. Itselleni oli suuri oivallus siinä, että saman henkilön kanssa voi tehdä vaik