Sukututkijan aapiskirja - 29 termiä ja tarinaa menneiltä ajoilta

Kirjan kannet avattuna

Sukututkijan aapiskirja - 29 termiä ja tarinaa menneiltä ajoilta

Kirjasessa kerrotaan tarinoiden kautta niistä termeistä, lyhenteistä ja ammattinimikkeistä, joihin sukututkija törmää esivanhempiensa polkuja selvitellessään. Teos sisältää yhden tarinan jokaisesta aakkosemme kirjaimesta, A:sta Ö:hön.

Reilut 100-sivuisen, pehmeäkantisen opuksen hinta on 20 euroa ja sitä voi tilata osoitteesta palaute (at) juhansuku.fi

Toimituskulut 2,90€/kpl

Eräs paimen

Varsinais-Suomen Koski Tl:n Hongiston kylässä syntyi lokakuussa 1783 poikalapsi Turun läänin Henkirakuunarykmentin sotilas Matti Lavetten ja vaimonsa Valpuri Matintyttären perheeseen. Pienokainen sai nimensä sekä isältään että äidinisältään, joten hänestä tuli Matti. Tämän Marttilan kappeliseurakunnan kappalainen oli hieman huolimaton jossain välissä ja vuosien mittaan rippikirjoihin kirjaantui syntymävuodeksi 1782 päivämäärän pysyessä oikeana. Vuotta aiemminkin oli syntynyt Matin yhdeksästä sisaruksesta neljänneksi vanhin eli Johannes. Hänen kohtalokseen tuli kuolla vain neljän kuukauden ikäisenä.

Matti Matinpoika käytti isänsä tavoin sotilasnimeä Lavette, sillä myös hän oli jonkin aikaa sotilaana. Viimeistään Suomen sodan jälkeen 1809 hän asettui Pöytyän Kolkkisten kylään torppariksi ja paimeneksi. Luultavasti hän paimensi Sipilän talon karjaa, sillä hänen asumansa torppa sijaitsi mainitun tilan mailla. Vaimokseen hän löysi piika Liisa Iisakintyttären Karhunojan Pietilästä.

Aivan kuten isä Matin perheessä, oli myös nuoremman Matin pesueessa lapsia runsaasti. Liisa Iisakintyttären synnytti heille kahdeksan yhteistä lasta vuosien 1810-1827 välillä. Kun Liisa menehtyi 1836 eli Matti leskenä hetken mennen sitten naimisiin Oripään Annalan kylästä kotoisin olleen torpparin tyttären, Maijan kanssa. Tämä oli peräti 24 vuotta puolisoaan nuorempi. Vuosien 1836-1848 Lavettien perheeseen syntyi vielä viisi lasta lisää, joten Kolkkisten kylässä on riittänyt vilskettä. Tosin kuusi jälkeläisistä menehtyi joko muutaman kuukauden tai vuoden iässä.

Isä Matti, jota vielä vuosien 1847-1853 Pöytyän rippikirjassa tituleerataan entiseksi sotilaaksi, kuoli huhtikuussa 1854 jättäen kotitorppaansa leski Maijan sekä lapset Juhon, Fredrikan ja Vilhelmiinan. Pojista Tuomas oli asunut vielä 1849 Lavettin torpassa, mutta muuttanut sitten Turun kaupunkiin. Fredrika puolestaan lähti aikanaan piaaksi Liedon Paappalan Takataloon avioituen sikäläisen rengin,Kustaa Vilhelmi Heikinpojan kanssa 1869.

Pihtiputaan kastettuja 1861-1903

TerhiA:n jäämistöstä Pihtiputaan kastettuja.

Mistä tietää, että on hurahtanut sukututkimukseen?

JARRUTAT KIRJASTON KOHDALLA AJAESSASI

VOIT TULLA LUKITUKSI YÖN YLI KIRJASTOON ETKÄ EDES HUOMAA

SAAT HENGENAHDISTUKSEN NÄHDESSÄSI VANHAN HAUTAUSMAAN

KIERTELET MIELUITEN HAUTAUSMAALLA KUIN OSTOSKESKUKSESSA

OLET SITÄ MIELTÄ ETTÄ JOKA KODISSA PITÄÄ OLLA MIKROFILMINLUKULAITE
LUET MIELUUMMIN KASTETTUJEN LUETTELOITA KUIN HYVIÄ KIRJOJA

TUNNET JOKAISEN MAAKUNTA-ARKISTON VIRKAILIJAN ETUNIMELTÄ
KIRKKOHERRANVIRASTO LUKITSEE OVET NÄHDESSÄÄN SINUN TULEVAN

OLET KIINNOSTUNEEMPI SIITÄ MITÄ TAPAHTUI 1695 KUIN 2005

VAATTEESI OVAT VUOTEEN ALLA JA KAAPISSA PIDÄT HUOLELLISESTI JÄRJESTELTYNÄ MUISTIKIRJOJASI JA LEHTIÖITÄSI

TIEDÄT KARJALOHJALTA TALLAAN, PASSIN JA HAKALAN,
MUTTA ET MUISTA KOIRASI NIMEÄ

TIEDÄT MISSÄ ROUSUNPORTAAN, LUSKALAN JA VAINION TORPAT OVAT, MUTTA ET OSAA NÄYTTÄÄ KARTALTA JYVÄSKYLÄÄ

KAIKKI LÄHETTÄMÄSI VIESTIT ALKAVAT; ”RAKAS KAUKAINEN SERKKUNI”

OLET JÄLJITTÄNYT KAIKKI ESIVANHEMPASI AATAMIIN JA EEVAAN SAAKKA, MUTTA ET OSAA SILTIKÄÄN LOPETTAA………………….

Isänpäivää!

Isänpäivän kunniaksi omasta isänisästäni lähtevä sukupolviketju suorasta isälinjastani. Näissä merkeissä oikein mukavaa Isänpäivää kaikille!


Kuvassa Sulo-ukkini päivän saaliin kera. Maija-kissa jo kiertelee lähistöllä odottaen perkuutähteillä herkuttelua.


I Sulo Rikhard Vuorela. Syntynyt  21.11.19XX Kisko. Kuollut 11.09.19XX Kisko,Kajala. Haudattu  Kisko,Kirkkomaa.  Työmies. Taitava ja tunnollinen kirvesmies, oli töissä monilla rakennustyömailla, mm. Hangon nykyistä vesitornia tekemässä. Teki kotonaan katiskoja myyden niitä halukkaille.


II August Alexander Vantanen. Syntynyt  12.03.1889 Kisko,Hongisto. Kuollut  taistelussa saadut vammat 01.03.1918 Lavia.  työmies.  Katosi kansalaissodassa, Lavian taisteluissa vuoden 1918 alkupuolella. Tuomittiin pois-saolevana kuolleeksi oikeuden päätöksellä1941. Kuolinpäiväksi merkittiin 1.1.1922. Vuosisadan lopulla tehdyissä selvityksissä hänen kuolinajakseen on varmistunut maaliskuu 1918. Ei tunnustanut virallisesti Suloa pojakseen, mutta Sulon äiti sekä Sulon sisko vahvistavat, että August Vantanen oli Sulon isä. Anna Maria Vuorela. Syntynyt  24.01.1884 Kisko,Kaija. Kuollut  30.12.1960 Kisko.  piika, emäntä.  Kummit Kaijan tilallisen vaimo Eva Stina Ajström,tilallinen Karl Lindqvist ja Pakkan lampuodintytär Alexandra Aapontytär.
Oli piikana Kaukurin Kreivilässä ja Uotilassa.
Otti nimen Vuorela 12.5.1905, nimeä ehdotti perimätiedon mukaan hänen piikaystävänsä.

III Adolf Fredrik Ahlberg. Syntynyt  07.10.1848 Pertteli,Tiskarla. Kastettu  08.10.1848 Pertteli. Kuollut  30.04.1924 Kisko.  Kummit Perttelin Diskarlan kylän Prätän talollinen Elias Johansson ja vaimonsa Maria Eriksdot-ter.–Puoliso  26.11.1876  Matilda Maria Ahlroos. Syntynyt  21.03.1855 Uskela. Kuollut  04.02.1922 Kisko.  Kummit Fredrika Juhantytär ja poikansa Juha Kustaa Kallenpoika sekä Matilda Lindroos.


IV Juha Ahlberg. Syntynyt  15.06.1808 Pertteli,Diskarla. Kastettu  15.06.1808 Pertteli. Kuollut  02.04.1886 Pertteli, Tiskarla, Haikia, Ahlbergin torppa.  Muonamies;torppari.  Perhe asui nykyisen Salon kaupungin Tiskarlan kylässä sijainneessa torpassa. Rakennusta ei ole enää olemassa, mutta 1990-luvun alussa naapurissa asuva isäntä osasi ker-toa torpan paikan.
.–Puoliso  25.12.1829 Pertteli  Stina. Syntynyt  01.03.1810 Somero, Sillanpää. Kuollut  24.04.1884 Pertteli, Tiskarla, Haikia, Ahlbergin torppa.  Kotoisin Someron Söderkullan Korkilan torpasta.


V Mikko Ahlberg. Syntynyt  15.09.1768 Pertteli, Tiskarla. Kastettu  18.09.1768 Pertteli. Kuollut  kaatunut 1809.  Sotilas.  Sotilasrullat antavat vuonna 1795 syntymävuodeksi 1770. Paikaks ilmoitetaan Uskela. Tämä voi kuitenkin tarkoittaa laajaa aluetta nykyisen Salon ympäristössä. Toisaalta rippikirjan V a 44 lisäyksissä mainitaan myös vuosi 1762 syntymäaikana. Pääkatselmusrullassa vuodelta 1795 todetaan seuraavaa : Uskelan Tiskarlan no 101 sotamies Mikko Ahlberg, syntynyt Uskelassa, 25-vuotias, kunnostautunut palveluksessa, oli läsnä ja hyväksyttiin. Turun Lää-nin jalkaväkirykmentin värväysluettelossa vuodelta 1792 todetaan taasen : 28.3.1792 Uskela, Tiskarla No 101, Michel Ahlberg, otettu palvelukseen 31.5.1791, ikä 27 vuotta, paikalla. Perheen ensimmäinen lapsi syntyi Kuttilan kylässä, mutta perhe löytyy kuitenkin Tiskarlan kylän kohdalta. Mikko Ahlbergin saapumisvuotta kylään ei mainita rippikirjan sarakkeissa, mutta sen on täytynyt tapahtua aikaisintaan 1791. S. Palosaarelta saadun tiedon mukaan Mikon isä oli ent. venemies, sittemmin merimies Erik Johan Sarin. Sarin oli tullut avioliiton kautta Pertteliin ja oli tätä ennen asunut Turun kaupungissa. Mikon äiti oli Tiskarlan Hakon talon nuorin tytär. Paikallishistoriikin mukaan kuoli Suomen sodassa vuonna 1809 - hautausta ei löydy Perttelin luetteloista. Perttelin kastettujen luettelon mukaan kum-meina olivat Michel Haikia, Brita Andersdotter, Simon Livi ja Maria.–Puoliso  20.10.1791  Leena. Syntynyt  13.01.1772 Pertteli,Kanunki.


VI Erik Johan Sarin. Syntynyt  1738.  Merimies,venemies.  Asui vihittäessä Turussa ja mainitaan ensin venemie-henä, sittemmin merimiehenä.
Perttelin rippikirjassa 1757-1762 mainitaan Hakon talollisen vävynä ja pelkällä etunimellä Johan.
Kuolinaika toistaiseksi selvittämättä (30.10.2008).–Puoliso  24.02.1760 Pertteli  Lisa. Syntynyt  17.10.1741 Pertte-li,Tiskarla. Kastettu  18.10.1741 Pertteli.  Isä Perttelin Tiskarlan Hakon talollinen.

Digitaalisen sukututkimuksen kursseja tammi- ja helmikuussa

Mitä tarkoittaa DIGITAALINEN SUKUTUTKIMUS? 


Tietokone löi läpi sukututkijan arkisena apuvälineenä 1990-luvulle tultaessa, ja Internetin käyttö kotitalouksissa yleistyi vuosikymmenen loppupuolella. Vuosituhannen taite merkitsi lopullista murrosta, digitaalista vallankumousta, jonka vaikutus ulottuu koko kulttuuriimme – myös sukututkimukseen.

Sukututkimuksen voidaan toden teolla sanoa siirtyneen 2000-luvun alussa Internetiin, jossa enin osa sukututkijan työssään tarvitsemasta keskeisestä lähdemateriaalista on käytettävänä digitaalisessa muodossa, usein vieläpä maksutta. Kolmannen vuosituhannen sukututkija kohtaakin tutkimustyössään uuden hankaluuden: koska Internetin bittiavaruus on hajanainen kudelma erilaisia sivustoja, mistä siis tavoittaa haluttu materiaali? Mitä kaikkea sukututkija voi netistä oikeastaan löytää? Ja miten löydettyyn tulee suhtautua?

Suomen Sukututkimusseuran järjestämät digitaalisen sukututkimuksen perus- ja jatkokurssit vastaavat näihin kysymyksiin. Koulutuksissa tarkastellaan Internetin eri aineistomuotoja, digitoituja asiakirjoja, hakutietoja ja aineistopankkeja, mutta opastetaan sukututkijaa myös omatoimiseen sähköiseen asiointiin Arkistolaitoksen kanssa (esim. aineistojen tilaus ja käyttöluvat). Myös kurssilaisten omat kysymykset ja ongelmat huomioidaan opetuskokonaisuudessa. Sopii erityisesti henkilöille, joilla on jo jonkinmoiset valmiudet itsenäiseen sukututkimukseen.

Koulutukset järjestetään lauantaisin.

Digitaalisen sukututkimuksen peruskurssit tammi- ja helmikuussa 2016:

* Hämeenlinna: 16.1.2016 klo 9.00—16.00, Hämeenlinnan maakunta-arkisto, Aittatie 2

* Joensuu: 30.1.2016 klo 9.00—16.00, Itä-Suomen Yliopisto, Agoro-rakennus, sali AG108, Yliopistonkatu 4

* Tampere: 6.2.2016 klo 10.30—17.00, Vanha Kirjastotalo, Keskustori 4

Digitaalisen sukututkimuksen jatkokurssit tamm- ja helmikuussa 2016: 

* Jyväskylä 13.2.2016 klo 9.30-16.00, Jyväskylän pääkirjasto, Vapaudenkatu 39-41

* Turku 27.2.2016 klo 9.00-16.00, Turun Maakunta-arkisto, Sibeliuksenkatu 2


Lisätietoja seuran sivuilla:

http://www.genealogia.fi/digitaalinen-sukututkimus

Osallistumismaksu: 49 € (Suomen Sukututkimusseuran jäsenille 35 €)

Sitova ilmoittautuminen viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta joko puhelimitse 010 387 7900 tai sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.genealogia.fi/ilmoittautumislomake


Kouluttajana toimii Juha Vuorela

Viitasaaren rippikirjaa 1799-1808

TerhiA:n kirjoitti puhtaaksi Viitasaaren rippikirjaa jaksolta 1799-1808.

Viitasaaren rippikirjaa 1780-1790

TerhiA:n kirjoitti puhtaaksi Viitasaaren rippikirjaa jaksolta 1780-1790.

Suomen Asutuksen Yleisluetteloa Suomusjärveltä

TerhiA:n kirjoitti puhtaaksi 1600-luvun lopulta Suomen Asutuksen Yleisluetteloa Suomusjärveltä.

Rautalammin pappeja

Rautalammin RK:n 1832-42 yhteydessä oli pappisluettelo, josta tässä vanhimmat.


Följande Prestmän hafva så vidt man känner varit Pastorer i Rautalampi Socken:

1:o  LAURENTIUS LAURENTII
Uti Olof Larssons Dombref af den 13. December 1579 kallas han Kyrkoherde, men måste redan någre år förut varit det, såvida Isaac Nilssons Dombref af den 9. Feb. 1568 förmäler, att nuvarande pastorsbolet, som då utgjorde ett Fru Anna på Åkerö tillhörigt Frälse hemman, samma tid blifvit utbytt emot ett i nuvarande Laukas Socken belägit hemman, hwilket derigenom bekommit Frälse natur. Af det föregående kan således med någorlunda visshet slutas, att bemälde Laurentius varit den förste Kyrkoherde äfven derföre, att något Prestebol före sagde tid icke funnits, utan har Kapellane ännu år 1682 bygdt och bodt å Pastoratets Saviniemi Torp. Underskrifvit Upsala mötes Beslut af 1593.

2:o  LAURENTIUS JENTEN
När han blifvit Pastor eller aflidit, kan ej utredas.

3:o  PÅHL JEMSONIUS
I hans tid blefvo Laukas, Saarijärvi och Viitasaari Socknar ifrån Rautalampi afsöndrade, hvilket skedde omkring 1648.

4:o  LAURENTIUS …….. ?
Förenämnde Lars saknas helt och hållit uti den förtekning, som finnes införd vid slutet af Confessio fidei tryckt i Åbo 1693, men finnes deremot …ckeligen nämnd uti ett Härads Rättens protocoll af den 5. Aug. 1691, der fråga varit väckt om Prestegårdens ägor, såsom Silanii företrädare, med följande ord: “i förre Kyrkoherdens Salig Herr Larses tid”.

5:o  ISAAC SILANIUS
Finnes redan anteknad såsom Pastor 1669, död 1693. I ett Lagmans Rättens Protocoll för den 25. Aug. 1691 säges han vara “den femte Kyrkoherde i manna minne”.

6:o  JOHAN PORTHANUS
Pastor 1693, död 12.12.1697, var gift med Elisabeth Hoffrén.

7:o  Magister ARON HENRIK HOFFRÉN
Pastor 1699, Prost 17_3, död 1718, gift med Maria Gertrud Arnfeldt.

8:o  GABRIEL CASTELIUS
Föreståt Församlingen under Ryska väldet till år 1722.

9:o  JAKOB BARSE
Pastor i Junii 1722, död den 1. Feb. 1740 62 1/6 år gl, gift med Katarina Seseman, död 1741 56½ år gl.

10:o  GREGORIUS BOUCHT
Pastor den 8. October 1740, död den 1. April 1758, gift med Sofia Krook, död 1769 65 år gl.

Luettelo ruukkien henkikirjoista

TerhiA ehti koota henkikirjoista ruukkiluettelon - eli näet suoraan, miltä mikrofilmiltä/luettelosta kukin ruukki eri aikoina löytyy!

Lauri Sarenius Aulis Ojan sanoin

LAURI SARENIUS, TAMMELAN POIKA KIIKALAN KIRKKOHERRANA

Kiikalan kirkkoherran Lauri Juhananpoika Sareniuksen hautajaisiin 16.6.1689 ilmestyneessä muistorunokokoelmassa on painettuna vainajan pojan, Turun suomalaisen seurakunnan kappalaisen Kasper Sareniuksen kirjoittama ruotsinkielinen runo, joka suorasanaisesti suomennettuna kertoo mm seuraavaa:

“Minun vanhan harmaahapsisen isäni on käynyt elämässään niin, ettei hänen ole tarvinnut poistua luotamme ennen aikojaan, vaan on päässyt siihen päämäärään, jolloin neljäs kutsu lupauksineen saapuu. Hän on syntynyt Tammelan pitäjän lakeuksilla vuonna 1602. Sitten vuosien mittaan vanhempien velvollisuus vaati heitä pian lähettämään hänet luotaan niiden hoiviin, jotka oppia nuorille pojille jakavat. Turun isossa koulussa hän vuodesta 1621 alkaen vietti ahkerasti, valppaasti ja väsymättä yhdeksäntoista vuotta, kunnes hänen piispansa, maisteri Iisak Rothovius vuonna 1640 antoi hänelle hänen taitojensa takia luvan tulla papiksi ja ruveta levittämään Jumalan pyhää sanaa. Kiikalassa hän kappalaisen virkaa vuodesta 1642 asti hoitaen odotti, kunnes pääsi saman seurakunnan kirkkoherraksi monella tavoin edistämään sanankuulijoitaan. Siellä hän vakavasti ja tuloksellisesti, jumalisuutta ja intoa osoittaen, koko elinaikansa julisti Jumalan puhdasta oppia. Ne, jotka häntä ovat kuulleet, todistavat yksimielisesti, että hän on johdattanut heidät autuuden tielle, pelastanut monta sielua, jotka paholainen muuten olisi siepannut, ja siten lunastanut sen ikuisen elämän pantin, jota hän aina ikävöi, kuten kaikki tietävät”.




Tästä runosta siis käy selville, että kirkkoherra Sarenius oli syntyään tammelalainen, ja niinpä lounaishämäläisen joululehden lukijoita kiinnostanee pikimmiltään tutustua tuon varhaisen paikkakuntalaisensa elämänvaiheisiin.
Koska Tammelassa vuonna 1602 ei tiettävästi ollut ketään Juhana-nimistä pappia eikä muuta herraa, Lauri Juhananpojan on täytynyt olla jonkun täkäläisen talollisen lapsia, kenen, sitä ei näytä voitavan selvittää. Hänen myöhemmin käyttämänsä sukunimikään Sarenius ei ole tammelalaista perua, vaan sen hän on ottanut vasta Kiikalassa, jonka pappila sijaitsi Saaren kylässä.
Niinkuin edellä selostetusta muistorunosta näkyy, Lauri Juhananpoika meni 19-vuotiaana Turun kouluun vuonna 1621, viipyi siellä - aluksi tietenkin oppilaana ja myöhemmin arvattavasti opettajana - yhdeksäntoista vuotta, vihittiin papiksi vuonna 1640 ja palveli Kiikalassa ensin kappalaisena ja sitten kirkkoherrana vuodesta 1642 aina vuonna 1688 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Muista lähteistä tiedämme, että Lauri Sarenius oli Kiikalan kappalaisena vuodet 1642-48 ja kirkkoherrana vuodet 1648-88.
Sareniuksen toiminta kiikalalaisten sielunpaimenena oli sikäli vastuksellista, että hän joutui koko pitkän palveluksensa ajan taistelemaan asemastaan ja saatavistaan Uskelan mahtavien Agricola-sukuisten kirkkoherrojen kanssa. Kiikalan kappeli oli näet vuonna 1639 erotettu Uskelasta omaksi kirkkoherrakunnaksi, mutta ensimmäisen kirkkoherransa Niilo Eerikinpojan siirryttyä Lopelle seurakunta alennettiin vuonna 1642 uudelleen Uskelan kappeliksi, jonka kappalaiseksi määrättiin puheena oleva Lauri Juhananpoika. Tämän jälkeen alkoi paikallisessa kihlakunnanoikeudessa ja Turun tuomiokapitulissa käyty sitkeä riitajuttu, jossa Uskelan kirkkoherra Krister Agricola voimallisesti puolsi Kiikalan pysyttämistä Uskelan kappelina, kun taas kiikalalaiset ja heidän kappalaisensa Lauri Sarenius yhtä itsepintaisesti vaativat Kiikalan kirkkoherrakunnan uudelleen perustamista. Lopulta kiikalalaiset pääsivät voitolle, ja niin Kiikalasta tuli jälleen itsenäinen seurakunta ja Lauri-kappalaisesta sen kirkkoherra vuonna 1648. Mutta vielä vuosikymmeniä myöhemmin Uskelan kirkkoherra Abraham Agricola, äsken mainitun Krister Agricolan pojanpoika, teki yrityksiä Kiikalan palauttamiseksi Uskelan yhteyteen. Saipa hän vuonna 1686 Halikon tuomiokunnan talonpoikaisen valtiopäivämiehenkin anomaan kuninkaalta Kiikalan muuttamista Uskelan kappeliksi. Nämä yritykset jäivät kuitenkin tuloksettomiksi, mutta katkeroittivat silti suuresti kiikalalaisten ja heidän iäkkään sielunpaimenensa mieliä.

“Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas”. Se tapaus, jonka ansiosta Lauri Sarenius varsinaisesti on saanut nimensä historiaan, valottaa hänen inhimillisiä heikkouksiaan. Turun tuomiokapitulin pöytäkirja 19.1.1660 kertoo näet:

“Kiskon ja Kiikalan kirkkoherrat saapuivat tuomiokapitulin eteen. Luettiin maaherran, jalosukuisen Eerik von der Lindenin kirje heidän sopimattomasta käyttäytymisestään käräjillä, juopumuksestaan, viisastelustaan ja tappelustaan. Heitä muistutettiin siitä, kuinka huonosti sellainen sopi pappismiehille. Heidän oli tunnustettava, että kaikki se, mitä jalosukuinen herra oli ilmoittanut, oli totta. He pyysivät tätä kertaa anteeksi, sanoivat tehneensä sen heikkoudessaan, lupasivat parannusta ja ilmoittivat sydämestään katuvansa, että olivat sillä tavoin käyttäytyneet sekä suututtaneet armollisen herran ja herättäneet pahennusta rahvaassa. Päätettiin, että herra Lauri joko menettää papinvirkansa tai istuu muutamia päiviä putkassa; hän valitsi putkan. Herra Tuomas maksakoon sakkona vaivaisille 10 taalaria; hän lupasi ensi tilassa lähettää rahat tänne”.
Pöytäkirjasta voi päätellä, että kirkkoherrojen rikkomus oli ollut varsin vakavalaatuinen. Paremmin sen kuitenkin ymmärrämme, kun otamme huomioon, että molemmat ryyppy- ja tappeluveikot olivat syntyperältään talollisenpoikia, Lauri Sarenius tammelalainen ja Tuomas Pacchalenius suoniemeläinen.
Vielä toisenkin kerran Lauri Sareniuksen nimi mainitaan epäedullisessa yhteydessä Turun tuomiokapitulin pöytäkirjojen lehdillä. Vuonna 1661 näet eräs kiikalalainen talonpoika antoi hänet ilmi siitä, että hän oli ottanut kirkkoon joitakuita salavuoteutta harjoittaneita naisihmisiä ennen kuin näiden juttu oli ollut kihlakunnanoikeuden käsiteltävänä.

Mutta ‘vainajista ei mitään pahaa’. Niinpä Sareniuksen oma poika edellä selostetussa runossaan ylistää isänsä moitteetonta vaellusta ja jumalista elämää. Ja toinen pappismies Matias Solinius kirjoittaa samaan muistorunokokoelmaan sisältyvässä suomenkielisessä runossaan vainajasta näinkin:

“Wirastans kyl waarin piti, / Kirckocund caick händä kijtti; / Toip toi taitawan tawaran, / Sieluisil sangen awaran, / Sijn ett oli uscollinen / Kirckoherra kelwollinen, / Taloin toimes taitawainen; / Seuracunnas sijwo Paimen; / Cuista caikist caunistuxen / Saa sijs suuren ylistöxen”.

(Genos 1970, esitelmä Pacchalenius-suvun alkupolvista Suomen Sukututkimusseuran vuosikokouksessa 10.4.1969)

Viitasaaren ruotuvaivaisia vuodelta 1795

TerhiA:n jäämistöstä Viitasaaren ruotuvaivaiset vuodelta 1795.

Viipurin rakennuksista

Asuinrakennus. Vuokraaja: liikemies Mikael Siewert. 1927-1927 (7659) 

Arkistolaitos on digitoinut viime vuosina kiihtyvällä tahdilla Viipurin kaupungissa sijainneiden yksityisten sekä julkisten rakennusten pohjapiirustuksia. Lisäksi mukaan on mahtunut julkisivukuvia sekä muita arkkitehtuuriin ja rakentamiseen liittyviä dokumentteja.

Olen mielessäni pohtinut Suomen maaseudun autioitumista, joka alkoi jo 1960-luvulla. Meillä on lisäksi suuria alueita maastamme lähes asuttamattomina - esimerkkinä vaikkapa Kainuu.


Maahamme on viime aikoina tullut runsaasti työikäisiä ja ennen kaikkea työhalullisia henkilöitä. Toisaalta teknisellä puolella insinöörit ovat tehneet lujasti töitä, jotta jo 1980-luvulla keksittyjen 3D-tulostimien hinnat on saatu painettua mielekkäälle tasolle. Näillä laitteilla voidaan tällä hetkellä tulostaa erilaisista materiaaleista suurin piirtein mitä tahansa.


Mitäs jos Suomi innovatiivisena maana yhdistäisi nämä neljä edellä mainittua asiaa?


Otetaan Digitaaliarkistosta rakennusten piirustukset, syötetään ne tietokoneelle ja tulostetaan lopputulokset luonnollisessa koossa 3D-laitteilla. Pystytetään nämä rakennukset Kainuuseen ja perustetaan sinne Uusi Viipuri, jolle meillä on kohta 20-30,000 asukasta valmiina!


Eikös tässä olisi mitä erinomaisin matkailuvaltti koko maalle ja samalla ratkaistaisiin monia taloudellisia ongelmia.


Kuvaa klikkaamalla pääset tutkimaan Digitaaliarkiston Viipurin maistraatin rakennuspiirustuksia.

Mustion ruukkisaarnaaja

Historiallinen Sanomalehtiarkisto on itselleni loputon aarreaitta, josta voi ammentaa vuosi toisensa jälkeen. Tällä kertaa huvitti kokeilla, miltä ajalta löytyisi ensimmäinen maininta Lohjan Varolan talosta lähteneestä Warelius-suvusta. Päivämääräksi osoittautui heinäkuun 15. vuonna 1773. Tuolloin kirkollisten tiedotteiden joukossa oli nimitysuutinen Henric Wareliuksesta, josta leivottiin tuolloin Karjaan kappalainen.

Tätä ennen Henric oli ollut jo lähes 30 vuoden ajan Mustion ruukin omana saarnaajana. Hän oli osaksi vaikuttamassa siihen, että Mustion nykyinen kirkko rakennettiin vuonna 1761. Raaseporin seurakunta kertoo nettisivuillaan seuraavaa tästä puukirkosta;

Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo 15.7.1773

Nykyinen kirkko vihittiin käyttöön 1761. Saarnatuoli on peräisin 1660- tai 1670-luvulta. Pinnan vaurioitunut piirtokirjoitus kuitenkin paljastaa, että saarnatuoli maalattiin uudelleen v. 1705 ruukinpatruuna Erik Stålhammarin ja hänen vaimonsa Helena Thorwösten toimesta. Kirkossa on yksi maamme vanhimpia kolehtihaaveja (luult. vuodelta 1705). Kirkko on ympärivuotisessa käytössä. Kirkkoon mahtuu n. 150-200 henkeä.

 Henric Warelius löysi vaimonsa Ulrika Sandströmin kotipitäjästään Lohjalta. Pariskunnalla oli seitsemän lasta, mutta vain yksi heistä sai omia jälkeläisiä. Fredrika Lovisa Wareliuksen puolisoksi osui maanmittausinsinööri Claes Gustaf Nording.

Taulu 1


I.   Henrik Warelius. Syntynyt  1716 Lohja,Varola. Kuollut  vesitauti 07.06.1785 Karjaa. Haudattu  1785 Karjaa.  Kappalainen.  Turun katedraalikouluun 27.1.1729, ylioppilas 7.6.1736. Papiksi vihkiminen 1742. Oli Lohjan apupap-pina 1742-1745, Mustion ruukkisaarnaajana 1745-1774 ja Karjaan kappalaisena 1774-1785. Avioliitosta Ulrikan kanssa oli lapsia, ei kuitenkaan täysi-ikäisiksi eläneitä poikia.
Opettajana Turussa pastori Andr. Bergio.
Wareliuksen aikana Mustion ruukin väki teki yhdessä ruukkipatruunan kanssa anomuksen kirkon rakentamiseksi ruukin lähelle. Suurin syy oli etäisyys Karjaan emokirkolle.
Ylioppilasmatrikkeli mukaan;
Turun katedraalikoulun oppilas 27.1.1729 (in cl. sec., Lojoensi) - 7.6.1736 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1736 [Wa-relius] Henr. Nyl. _ 361. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 9.6.1742. Lohjan kirkkoherran apulainen 1742, pitä-jänapulainen siellä venäläishallinnon nimittämänä s.v., nimitys kumottiin rauhanteon jälkeen 1743. Mustion ruukin-saarnaaja 1745. Karjaan kappalainen 17744. Aulis Ojan Genos-lehdessä antaman tiedon mukaan syntyi n. 1716,mutta Karjaan haudattujen luettelon antaman kuoliniän mukaan olisi syntynyt vasta 1719.–Puoliso  26.04.1747 Lohja  Ulrika Sahlström. Syntynyt  1726 Lohja. Kuollut  01.03.1803 Snappertuna. Haudattu  06.03.1803 Snappertuna.

II Lapset
 Ulrika Karolina Warelius. Syntynyt  24.04.1748 Mustio. Kuollut  14.06.1748 Mustio.
 Fredrika Lovisa Warelius. Syntynyt  20.07.1749 Mustio. Kuollut  kova kuume 01.05.1809 Snappertuna. (Taulu 2).
 Elisabeth Margareta Warelius. Syntynyt  01.05.1753 Mustio. Kuollut  hinkuyskä 17.12.1753 Mustio. Haudattu  28.12.1753 Mustio,Kirkon eteisen alle.
 Henrik Johan Warelius. Syntynyt  06.06.1754 Mustio. Kuollut  tuntematon lastensairaus 02.07.1754 Mustio. Hau-dattu  04.07.1754 Mustio,I.k.farst.
 Fredrik Warelius. Syntynyt  14.07.1756 Mustio. Kuollut  12.08.1756 Mustio.
 Ulrika Charlotta Warelius. Syntynyt  14.03.1761 Mustio.
 Henrik Warelius. Syntynyt  11.08.1768 Mustio. Kuollut  24.08.1768 Mustio. Haudattu  18.09.1768 Mustio.

Taulu 2 (Taulusta 1)

II.   Fredrika Lovisa Warelius. Syntynyt  20.07.1749 Mustio. Kuollut  kova kuume 01.05.1809 Snappertuna. Haudattu  15.05.1809 Snappertuna.  Nimitetään haudattujen luettelossa "rouva insinööriksi". Isä (Taulu 1).–Puoliso   Claes Gustaf Nording. Syntynyt  24.01.1753. Kuollut  18.11.1810 Turku, Ruots. srk. Haudattu  20.11.1810 Turku.  Insinööri.  Asui 1780-luvun Karjaan Kiilan kylässä, kunnes vuosikymmenen lopulla asui ainakin vuosina 1788-89 Lopen Vojakkalan Sokalassa. Syntymäaika Lopen rippikirjasta. Ammatiltaan kiertävä maanmittausinsinööri. Hau-dattujen luettelosta puuttuu kuolinikä ja syy.
Hänelle ja Fredrika Wareliukselle oli syntynyt lapsi jo 1779-1780, mutta tämä kuoli vuoden 1780 tammikuussa.
Lopen aikoina kruununvouti Sandberg teki vaatimuksen, jonka mukaan Nordingin olisi pitänyt muuttaa pois Sokalasta - ts. hänet olisi häädetty sieltä. Juttu raukesi, kun Nording myi Sokalan ja muutti pois.

III Lapset
 Gustaf Fredrik Nording. Syntynyt  28.06.1781 Karjaa, Kiila. Kastettu  30.06.1781 Karjaa. Kuollut  Lavantauti 21.07.1789 Loppi.
 Gustava Ulrika Nording. Syntynyt  19.01.1785. (Taulu 3).
 Anders Johan Nording. Syntynyt  02.12.1788 Loppi,Voijakkala. Kastettu  08.12.1788 Loppi.

Lappeen käräjiä

TerhiA:n kirjaamia mikrofilmirullien sisällysluetteloita;

ES 1833	jj.3	p113/68 p200/87	rulla alkaa Wib. Slott 14.6.1642 Lapv. 3.10.1642
		p267v p276	Mäntyharju 9.2.1641 Dn Canutus Matiae / Dn Thomas Henrici Lapv. 2.10.1641
		p300 p302	Lapv. 7.3.1642 Lapv. 27.6.1642
	jj.4	p3v p6v p7v	Lapv. Extraord. HT 12-13.9.1642 Lapv. Extraord. HT 14-15.9.1642 Lapv. WT 15-16.4.1642 Lapv. ST 14-15.8.1642
		p21	Lapv. HT 8-10.1643
	jj.5	p89	Lapv. HT 6-7.10.1645
		p179	Lapv. HT 1.10.1648
ES 1834	jj.6	p124 p137 p207/93	Lapv. öfre 11-13.9.1650 Lapv. nedre 14-17.9.1650 Lapv. HT 20-21.11.1650
		p209/96 p212/100 p216/106 p221/115 p225/120 p228/125	Lapv. WT 27-28.1.1651 Lapv. WT 24-26.5.1651 Lapv. 11-14.6.1651 Lapv. ST 15-16.6.1651 Lapv. HT 27-28.9.1651 Lapv. nedre HT 29-30.9.1651
		p299/81 p305/93 p311/105 p316/115 p322/127	Lapv. WT 6-8.2.1652 Lapv. ST 16-17.7.1652 Lapv. nedre ST 18-20.7.1652 Lapv. öfre HT 10-14.9.1652 Lapv. nedre HT 1-4.10.1652; khrds i Luumki äa Brita Mrths
		p380/25 p385/35 p390/45 p393/51 p398/61 p405/75	Lapv. öfre WT 15-17.3.1653 Lapv. nedre WT 19-21.3.1653 Lapv. nedre ST 15-16.6.1653 Lapv. öfre 17-18.6.1653 Lapv. öfre HT 9-11.9.1653 Lapv. nedre HT 13-14.9.1653
	jj.7	p107/1 p110/7 p115/15 p122/29 p127/39 p129/43	Lapv. WT 14-15.2.1654 Lapv. öfre WT 16-17.2.1654 Lapv. öfre ST 3-5.7.1654 Lapv. nedre ST 6-8.7.1654 Lapv. öfre HT 11.9.1654 Lapv. nedre HT 12-13.9.1654
		p174/1 p177/7 p182/16 p187/27 p191/35 p197/47	Lapv. nedre WT 10-11.4.1655 Lapv. öfre WT 12-13.4.1655 Lapv. öfre ST 8-9.8.1655 Lapv. nedre ST 10-11.8.1655 Lapv. nedre HT 11-12.9.1655 Lapv. öfre HT 2-3.10.1655
		p249/1 p252/7 p257/17 p260/23	Lapv. 24-25.1.1656 Lapv. nedre WT 26.1.1656 Lapv. öfre 16.12.1656 Lapv. nedre 17.12.1656
		p335/91 p340/101 p--/116 p352/126	Lapv. 13.8.1657 Lapv. nedre 15-17.8.1657 Lapv. öfre HT 1-3.10.1657 Lapv. nedre HT 6.10.1657; fältpred. B Cunelij hu Lissbetha Israelsdr
		p--/138 p363/147	Lapv. öfre 7-9.1.1658 Lapv. nedre WT 11-12.1.1658
		p398/3 p404/15 p407/21 p413/34	Lapv. öfre ST 9.10.6. 1658 Lapv. nedre ST 10-11.6.1658 Lapv. öfre HT 30.9. – 2.10.1658 Lapv. nedre HT 4-5.10.1658
		p483/1 p487/10 p490/5 p495/25 p498/31 p507/80	Lapv. öfre WT 3-4.2.1659 Lapv. nedre WT 5-2.1659 Lapv. öfre ST 20-21.6.1659 Lapv. nedre ST 22-23.6.1659 Lapv. öfre HT 3-5.10.1659; khrd i Savitaip. hr Laurentii äa Xtin Lrs Lapv. nedre 6-8.10.1659
ES 1835	jj.8	p--/26 p--/33 p--/44 p--/72 p--/90	Lapv. nedre WT 16-18.2.1660 Lapv. nedre HT 6-8.10.1660 Lapv. nedre ST 24-26.5.1660 Lapv. nedre 28-29.5.1660 Lapv. öfre HT 10-12.9.1660 Lapv. nedre 2-5.10.1660
		p58	Lapv. nedre 28-29.6.1661; v past. i Luumki B Canutj
	jj.9	p81 p108	Lapv. nedre ST 2-4.6.1662; v past i Luumki B Canutj Lapv. öfre 10-13.9.1662; vävynhankinta Savitaipaleella
	jj.10	p43 p81, 82 p115	Lapv. nedre 21-23.5.1663; v khrd i Luumki B Canuti Lapv. öfre 5-7.10.1663; Th Henricj Lapv. nedre 8-10.10.1663; khrd ifr Luumki hr Bengt
	jj.11	p40 p64 p109	Lapv. öfre WT 2-4.3.1664; Th Henrici Lapv. öfre ST 2-4.6.1664; Th Henrici Lapv. öfre 6-9.10.1664; Th Henrici
	jj.12	p5	Lapv. öfre 26-28.1.1665; sn Hnr Thomae
	jj.13	p85	Lapv. öfre HT 12-14.9.1666; Th Henrici äa Brita Ols, mg Nils Frillander
	jj.14	p34 p64 p92 p134	Lapv. nedre 11-13.3.1667 Lapv. öfre 10-12.6.1667 Lapv. nedre HT 13-15.6.1667 Lapv. öfre HT 10-12.10.1667; capl: Nicolao Fredlander
	jj.15	p1 p56 p90 p140 p167	Lapv. öfre WT 5-7.2.1668 Lapv. nedre HT 10-12.2.1668 Lapv. öfre 25-27.5.1668 Lapv. nedre 26-30.5.1668 Lapv. öfre HT 1-3.12.1668 Lapv. nedre HT 4-5.12.1668
ES 1837	jj.15	p1 p23 p41 p55 p77 p95	Lapv. öfre WT 5-8.3.1669; hr Thomae äa Brita Ols Lapv. nedre 9-11.3.1669 Lapv. öfre 7-9.6.1669 Lapv. nedre 10-11.6.1669 Lapv. öfre 27-28.9.1669 Lapv. nedre HT 30.9. – 2.10.1669
	jj.16	p97 p157	Lapv. öfre HT 1-3.9.1670 Lapv. nedre HT 5-7.9.1670
	jj.17	p29 p103	Lapv. öfre 11-13.3.1672; khrds hr Thomae äa, M Lrs Paasoins swmor Lapv. öfre ST 6-8.6.1672; ene dtr hu Elisabet Ths Lapv. öfre 3-5.10.1672
	jj.18	p69 p126	Lapv. öfre WT 25-28.2.1673 Lapv. öfre 26-28.5.1673 Lapv. öfre HT 11-13.9.1673
ES 1838	jj.19	p43 p132	Lapv. öfre WT 19-21.2.1674 liian haaleaa suuri osa Lapv. öfre 6-8.7.1674 Lapv. öfre 2-5.10.1674
	jj.20	p32 p85	Lapv. öfre WT 4-6.2.1675 Lapv. öfre ST 31.5. – 2.6.1675 Lapv. öfre HT 7-9.10.1675
	jj.21	p47 p73	Lapv. öfre 25-27.2.1678 Lapv. öfre 10-11.6.1678 Lapv. öfre 2-4.10.1678
	jj.22	p29 p69	Lapv. öfre 20-22.2.1679 Lapv. öfre 29-30.4.1679 Lapv. öfre 6-8.10.1679
		p37	Lapv. öfre St 21-23.6.1680 Lapv. öfre 30.9. – 2.10.1680

-->

Tarvasjoen VPK 80 vuotta

"Tässä on lyhyesti kerrottu palokunnan toiminnasta, pientä se on ollut mutta on kuitenkin yritetty olla mukana yhteisessä rintamassa koko kansamme yhteistä vihollista tulta vastaan silloin kun se uhkaa tuhota kotejamme ja kansallisomaisuuttamme"

Näillä sanoilla Jussi Virola päätti vuosikertomuksensa vuodelta 1956. Tämä luonnehdinta on niukkuudessaan hyvin puhutteleva ja kertoo oikeastaan kaiken olennaisen Tarvasjoen VPK:n 80 vuotisesta taipaleesta.

Kaikki alkaa vuonna 1935 kun lähinnä Tarvasjoen Osuusmeijerin ja Sähkötehtaan piirissä huomataan sammutuskaluston puuttuminen. Tarvasjokelaiset olivat toki jo vuodesta 1867 lähtien osallistuneet Marttilan, Kosken, Euran ja Karinaisten paloapuyhdistyksen toimintaan. Toisaalta 1887 olivat marttilalaiset perustaneet kunnallisseuran, joka oli asettanut erääksi tavoitteekseen palosammutustoiminnan. Kunnallisseuran ansiosta Tarvasjoellekin hankittiin asianmukaisia sammutusvälineitä jo ennen 1900-lukua. Merkittävimmät näistä laitteista olivat ne neljä käsiruiskua, jotka sijoitettiin eri puolille pitäjää. Ruiskussa oli kädensijat neljälle miehelle ja vesi saatiin kätevästi sankoketjuilla lähimmästä purosta, jokiuomasta tai kaivosta.

Varsinaista palokuntaa jouduttiin sitten odottamaan yli 30 vuotta, sillä vasta 12. päivänä toukokuuta 1935 Tarvasjoen palolautakunta kutsui koolle perustavan kokouksen. Puhetta tuossa tilaisuudessa piti lautakunnan puheenjohtaja Kalle Ihamäki ja sihteeriksi valittiin Ferdinand Laine. Kokouskutsua noudatti 22 henkeä, jotka kaikki liittyivät saman tien tuoreeseen vapaapalokuntaan. Kunnan toimesta hankittiin myös pitäjän ensimmäinen paloauto.

Vapaapalokunta tarvitsi myös oman hallintonsa ja ensimmäiseen hallitukseen tulivat valituiksi Arvid Lentonen, Albin Lempa, Antti Rönnemaa, Hannes Seppä, Pauli Heinonen, Arvo Ollinen, Aarne Mahlamäki, Johan Helelä, Juho Uusitalo ja Lauri Mansikkaniemi. Heistä Lentonen valittiin puheenjohtajaksi varamiehenään Lempa. Rönnemaasta tuli sihteeri ja rahastonhoitajaksi Seppä.

Arvid Lentoinen toimikin sitten puheenjohtajana vuoteen 1944 jonka jälkeen vetovastuun otti Aarne Nummila vuoteen 1952 Pauli Pousarin hoitaessa tehtävää seuraavat kaksi vuotta. Lopulta toimeen tarttui Pentti Satopää 1955, joka sitten olikin puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä aina vuoteen 1974. Ensimmäisinä sihteereinä olivat Antti Rönnemaa ja Unto Aalto. Aallon jälkeen kynää käytteli sihteerin ominaisuudessa Erkki Laurila, jonka erinomaista käsialaa saatiin ihailla monella eri vuosikymmenellä.

Palokunnan alkutaipaleelle osuivat raskaat sotavuodet, joiden aikana kunnan palopäällikkönä toiminut Jussi Virola oli rintamalla. Häntä tuurasi Ahti Koskinen, joka sitten luopui tehtävästä hieman sodan jälkeen Virolan palatessa sodasta. Jussi Virolan luopuessa omasta halustaan palopäällikön virasta 1967, tuli Ahti Koskinen hänen tilalleen.

Mainitsen tässä yhteydessä erään tärkeän päivämäärän, joka on 14.8.1937. Tuolloin VPK järjesti kaikkien aikojen ensimmäiset palokunnan tanssit. Nämä huvit olivat pian tämän jälkeen kiellettyjä raskaiden sotavuosien aikaan ja vielä pitkään sen jälkeen. Niiden tilalle tulivat ohjelmalliset iltamat, joita kyllä saatettiin pitää rikkomatta lakia, sillä niihin voitiin sisällyttää legendaarinen "tunti tanssia".

Syyskuussa 1937 Tarvasjoki oli liittynyt silloiseen Turun ja Porin läänin palokuntaliittoon. Kunnan puoleen VPK kääntyi taloudellisen avun tarpeessa. Ensimmäisessä anomuksessa rahaa tarvittiin 3000 markkaa suojapukujen ostamiseen, bensiinin ja rasvojen hankintaan meni 1500 ja satunnaisiin menoihin 450 markkaa. Aivan alusta lähtien Tarvasjoen VPK:n toimintaa on rahoittanut joko kunta tai myöhemmät pelastuslaitokset yhdistyksen itsensä vastatessa käytännön toiminnasta.

Jatkosota päättyi 1944 ja hävityn sodan rauhansopimus edellytti mm. Suojeluskuntien ja Lotta Svärdin järjestöjen purkamista. Tässä yhteydessä nämä kaksi järjestöä päättivät lahjoittaa omistuksessaan olleen Kenttätuvan palokunnalle. Näin palokunta sai toiminnalleen oman tukikohdan aina vuoteen 1950 saakka jolloin yhä vielä käytössä oleva palokuntatalo valmistui. Puolet kiinteistöstä meni  1946 Tarvasjoen Urheilijoille.

Sodan jälkeen hallitukseen valittiin Aarne Nummila puheenjohtajaksi, sihteeriksi Rönnemaa ja rahastonhoitajaksi alusta alkaen mukana ollut Hannes Seppä. Seppä olikin sitten toiminnassa mukana aina 1970-luvulle saakka. Vielä vuonna 1974 hän oli mukana mm. viikonlopun päivytysringissä.

Tarvasjoen VPK sai myönteistä julkisuutta runsaasti, kun se järjesti lentopäiviä Paimionjoen uomalla aina 1950-luvun alkuun saakka. Nämä väkeä erittäin hyvin vetäneet päivät alkoivat jo 30-luvulla. Jonkinlaisen kuvan yleisömääristä saa siitä, että vuoden 1952 päiviä varten VPK osti etukäteen 5,000 ja seuraavana vuonna 10,000 arpalippua. Näistä saaduilla varoilla kartutettiin vaatimatonta palokalustoa

Oman talon valmistuminen oli VPK:lle merkittävä asia, vaikkakaan ajan pöytäkirjat tai sanomalehdet eivät tästä pahemmin innostuneet. Vihkiäisjuhlat pidettiin joka tapauksessa kesäkuun kolmantena päivänä 1951 VPK:n tuon ajan yllättävin kuluerä ainakin itselleni olivat polttopuut, joita ostettiin vuosittain peräti 15,000 markalla. Vasta kymmenisen vuotta myöhemmin talo sai keskuslämmityksen. Rahaa oli kulunut mm. ensimmäisten, varsinaisten suojapukujen hankintaan, joihin kunta tosin antoi myös tukea. Ei pidä unohtaa myöskään palosuojelurahastoa, jonka ansiosta tarvasjokelaiset ovat pystyneet pitämään kalustonsa kunnossa.

Kenttätupaan kuulunut maapala myytiin 1953 ja samana vuonna VPK sai puolustusministeriöstä kirjeen. Sen mukaan VPK velvoitettiin maksamaan takaisin Suojeluskunnalle aikoinaan maksettuja avustuksia. Tämän pakollisen maksun jälkeen VPK:n piirissä heräsi ajatus tarjota Kenttätupaa kunnalle, sillä nykyisen urheilukentän tienoo oli myös siirtymässä jossain vaiheessa Tarvasjoen omaisuudeksi. Kenttätuvasta sinkoilikin tarjouksia ja tarkennuksia VPK:n sekä kunnan välillä seuraavat 12 vuotta. Vasta tämän Tarvas-Hovin rakentaminen sai nuo kaupat lopullisesti päätökseen. Kunta lunasti Kenttätuvan itselleen ja velvoitti samalla palokunnan merkitsemään itselleen Nuortentalo Tarvas-Hovi Oy;n osakkeita.

VPK:n paloauto oli vanhentumassa käsiin, joten kunnan palolautakunta ehdotti VPK:lle uuden sammutusajoneuvon hankintaa. Hallitus esitti hankittavaksi 2,7 miljoonan markan arvoista autoa, johon lisäksi olisi ostettu kannettava moottoriruisku letkuineen ja muine tykötarpeineen. Kaiken kaikkiaan hankinnan loppusumma nousi 4 miljoonaan markkaan....ja nämä olivat tietysti niitä todellisia "mummon markkoja".

Ensimmäinen kirjallisena säilynyt vuosikertomus on vuodelta 1956. Tuolloin palokunnalla oli varallisuutta noin 330,000 markkaa. Hälytyksiä oli tullut kauden aikana seitsemän, joista viisi omaan kuntaan. Kerran palokunta kävi Aurassa ja toisen kerran Paimiossa. Harjoituksia oli pidettiin 31 kappaletta ja niihin osallistui yhteensä 186 miestä. Useat palokuntalaiset kävivät vuosien mittaan lääninliiton järjestämillä kursseilla, joita olivat mm. letku-, moottori- ja konemieskurssit. Kalustosta tunnutaan pidetyn erittäin hyvää huolta ja tässä yhteydessä on syytä korostaa Toivo Sipilän merkittävää roolia kalustonhuoltajana.

Jo vuonna 1956 esitettiin ensimmäisen kerran ajatus poika- eli nuorisotyön aloittamisesta Tarvasjoella, mutta tämä toteutui nykymuotoisen tapaisena vasta lähes 30 vuotta myöhemmin.

Mielenkiintoinen detalji on se, että vasta 1959 palokunnan syyskokous päätti hankkia pitäjänkartan. Toisaalta palokuntalaiset todennäköisesti olisivat osanneet kotikonnuillaan paikkaan kuin paikkaan vaikka silmät ummessa. Samassa yhteydessä huolehdettiin jälleen kerran palokaivojen kunnostuksesta. Näitä oli Alikulmalla, Euran kylässä, Liedonperässä ja Suurilassa.

Palokuntalaisia tarvittiin varsinaisiin hälytystehtäviin 1960-luvulla vain muutamia kertoja vuodessa. Esimerkiksi 1961 lähtöjä oli ainoastaan kolme. Harjoitusten määrästä ei kuitenkaan tingitty kovin paljoa, silllä niitä on ilmeisesti pidetty lähes viikoittain.

Vuonna 1962 VPK harkitsi ensimmäisen kerran radiopuhelinta hankintaa. Toinen ensimmäistä kertaa dokumentoitu asia oli Palokuntien Keskusliiton ansiomitalin hakeminen toiminnassa alusta alkaen mukana olleelle Hannes Sepälle.  Vuodesta 1964 alkaen saatiin käyttöön palokunnan ensimmäiset paineilmapuvut sekä hieman erilaisiin tilaisuuksiin edustuspuvut.

Paikallisista yrityksistä on mainittava erikseen Lounais-Suomen Sähkö ja Tarvasjoen Osuusmeijeri. Nämä molemmat antoivat vuosittain avustuksen VPK:n toimintaan ja sähköyhtiön osalta tämä tapa taisi säilyä aina 90-luvulle saakka.

1960-luku päättyi Hannes Sepän anomukseen erota rahastonhoitajan tehtävistä Palvelusvuosia hänelle ehti kertyä 35  ja hallitus jäikin pohtimaan erityistä kunniajäsenyyttä palokuntaan. Kuten edellä tulin maininneeksi, Seppä toimi vielä yli 80 vuoden iässä lauantaipäivystysryhmän jäsenenä. Tarvasjoella onkin ollut, jos sallitte sanoa, tapana ollut hyödyntää pätevät ja toimeliaat miehet loppuun saakka!

En lähde aivan mahdottoman tarkasti käymään läpi 1970-lukua, mutta todettakoon kuitenkin silloin hankitun uuden paloauton sekä sille rakennetun tallin paloaseman yhteyteen. Naapuruston Sipilän Tuuren talli alkoi käydä liian pieneksi nykyaikaisen sammutusajoneuvon koolle.

Hälytyksiä tuli edelleen vain harvakseltaan ja olympiavuonna 76 auto starttasi palopaikalle vain viisi kertaa kotipitäjän kohteisiin. Näiden lisäksi vierailtiin avustamassa Koskella ja Marttilassa. Harjoitustunteja 23 palokuntalaiselle laskettiin yhteensä 224.

Samoihin aikoihin osui VPK:n pyyntö korottaa tuntuvasti sopimushintoja.

Lääninhallituksen uusimmat suositukset tuntikorvauksista olivat huomattavasti korkeammat kuin Tarvasjoella tuolloin käytössä olleet hinnat.

Lääninhallitus oli toisaalta lähettänyt paimenkirjeen, jonka mukaan myös sopimuspalokuntien päälliköillä tuli olla valtion palo-opistossa suoritettu "tälle päällystölle tarkoitettu kurssi".  Koska Tarvasjoen VPK:n päälliköllä ei tuolloin ollut mainittua koulutusta, sillä pöytäkirjan sanoja lainaten "täällä se tavallaan on ollut luottamustoimi, johon vuosittain on valittu alaa tunteva henkilö". Koska määräys kuitenkin oli lakisääteinen, lupasi Olavi Knaapi lähteä tammikuussa 1978 pidettäville kursseille.

En pysty kertomaan teille vertailulukuja, mutta säilyneiden pöytäkirjojen ja vuosikertomusten perusteella tarvasjokelaiset ovat aina tunteneet vastuunsa omaehtoisesta kouluttautumisesta.

Liekö sitten koulutuksen ansiota tai mitä, mutta että tarvasjokelaiset palokuntalaiset eivät ole sammutustöiden yhteydessä kertaakaan loukanneet itseään pieniä naarmuja lukuun ottamatta. Ehkä tämän takia tapaturmavakuutuksista puhutaan hallituksen pöytäkirjoissa ensimmäistä kertaa vasta 1978.

Palokunnan iän lähestyessä puolta vuosisataa oli ilmaantunut akuutti ongelma. Miehistön määrä oli vähentynyt eikä uusia voimia tullut mukaan tarvittavassa määrin. Maaliskuun 1980 kevätkokous keskusteli laajalti tästä pulmasta ja päätyi ensi hätään ottamaan yhteyttä "Tarvasjoen Penkki ja Putki" -nimiseen teollisuuslaitoikseen.

Tässä metalliteollisuuden yrityksessä oli työssä runsaasti nuoria miehiä, joiden arveltiin sopivan hyvin palokuntalaisiksi. Martti A. Laaksonen, Toivo Sipilä ja Olavi Knaapi saivat tehtäväkseen lähestyä mainitun yrityksen johtoa, sillä hälytyksen tullessa miesten piti luonnollisesti poistua työvuorostaan.

Vapaapalokunta toiminta onkin aina edellyttänyt mutkattomia suhteita yritysten johtoon. Maaseutupitäjissä on onneksi ymmärretty kautta aikain yhteisen edun tärkeys. Vaikka joku työ on voinut jäädä harmillisesti joskus kesken, on katsottu kokonaisuutta pitkällä tähtäimellä. Turvallinen ympäristö, jossa hädän tullen on apua saatavilla, on myös yritysten etu.

Aktivoimista yritettiin lisäksi lehti-ilmoituksilla sekä Tarvasjoen eri kulmakunnilla pidetyillä sammutus- ja kalustoharjoituksilla.

80-luvun myötä siirryttiin vähitellen ns aluepelastuslaitosmalliin, jossa ensi alkuun Tarvasjoki ja Marttila muodostivat tutkaparin pienemmän pitäjän johtaessa toimintaa. Uusi aikakausi toi mukanaan myös vuosikausia jatkuneen riesan aiheettomista automaattihälytyksistä. Nämä saatiin kuriin lopullisesti vasta kun kiinteistön omistajat pistettiin korvaamaan tarpeettomat lähdöt.

Vuosi 1984 jäi historiaan palokunnan siihenastisen toiminnan vilkkaimpana, sillä hälytyksiä, koulutuksia ja kursseja varten kokoontumisia oli kaiken kaikkiaan 50. Kun paikalla oli keskimäärin 4,1 miestä, saatiin koko toiminnan miestuntimääräksi kirjata hulppeat 644. Palokuntalaiset ehtivät jossain välissä kerätä lisäksi "viljaa juhlia varten" reilusti yli 6,000 markan verran. Kun kunnan kanssa tehty sammutussopimuskin tuli uusituksi, niin sekä hallinto että kenttäväki saattoi olla erittäin tyytyväinen suorituksiinsa.

Vuosikertomuksessa hallitus toteaa lopuksi;

"Tyydytyksellä on mainittava, että nuorempia henkilöitä on saatu mukaan palokuntatoimintaan ja että naiset ovat innostuneet asiaan perustamalla oman osastonsa". Viimeksi mainittu sai virallisen alkunsa 21.9.1984 ensimmäisenä johtajanaan Liisa Markkanen. Nuoriso-osaston ensimmäinen vetäjä oli puolestaan Veikko Hämäläinen.

Naisosasto on kunnostautunut mm. myyjäisten ja kahvitusten erinomaisena järjestelijänä tai osanottajana. Tämän lisäksi he ovat tukeneet VPK:n toimintaa kouluttamalla itseään kriisitilanteiden varalle. Kyseeseen on voinut tulla mm. omaisten tukeminen onnettomuuden jälkitilanteessa. Eikä pidä unohtaa niiden kotijoukkojen olemassaoloa. Kaiken takana on todellakin nainen.

Nuoriso-osaston toimintaan ovat kuuluneet viikottaiset harjoitukset, joiden vetäjät ovat taanneet palokunnan jatkuvuuden. Harjoitukset ovat luoneet pohjan useille palokuntaleireille, joihin tarvasjokelaiset ovat vuosien mittaan ottaneet osaa.

Viimeisten reilun 20 vuoden tapahtumia en lähde ruotimaan kovin tarkasti, mutta on syytä muistaa mm. Jussi Virolan, Olavi Knaapi, Aarne Nummilan, Pentti Satopään, Erkki Laurilan, Ahti Koskisen, Hannes Sepän, Toivo Sipilän, Esko Mäkelän, Leo Tovion, Arvid Lentosen, Matti Laaksosen, Pekka Saarnivaaran, Pertti Tenhusen, Juha Sepän, Frantin perheiden ja Jorma Virtasen työtä Tarvasjoen VPK:n hyväksi. Eikä pidä tietenkään väheksyä kenenkään vapaaehtoisesti antamaa työpanosta - kaikkia on tarvittu ja tarvitaan.

Lainaan tähän lopuksi Leo Tovion, VPK:n silloisen puheenjohtajana sanoja vuoden 1964 vuosikertomuksesta;

"Niin, että lykkyä tykö kaikille mukana olleille. Kiitos"

Yleisimpiä etunimiä jenkeissä v. 2014

Bembölessä

Kahvitupa 26.5.2015

Piipahdin tässä eräänä toukokuisena päivänä Bembölen kahvituvalla.Kahvi oli maukasta ja viinerit kelpo tuotteita, joten taukohetkeni oli mitä onnistunein. Pihapöydän ääressä istuessani aloin miettimään, olisiko joku kaukainen sukulaiseni joskus asunut tai työskennellyt tämän talon mailla. Kahvitupa on nimittäin ollut yksi kylän kantataloista ja nimeltään Bell.

Digitaaliarkistosta löytyvät Espoon rippikirjat vuoteen 1860 saakka. Otin selattavakseni juuri tuon viimeisen jakson, joka kattaa siis vuodet 1854-1860. Digihakemiston kautta oli helppoa löytää sivu 45, jossa on Bembölen Bellin eli Nygårdin asujaimistoa.

Isäntä toimi tuolloin lautamiehenäkin toiminut Adolf Gestrin, joka oli myös syntynyt talossa. Hänen sukuaan oli ollut Bellillä jo 1700-luvulta alkaen.


Mutta löytyikö niitä omia sukulaisia? No toki toki, kun Uudellamaalla kerran ollaan. Yksi Bellin piioista oli Johanna Karolina Packalen. Hän syntyi Vihdin Pääkslahden Suutarin talossa Juhannuksena 1826, jonka omistajana hänen isänsä Erik Johan Nathaelsson Åkerlund tuolloin oli. Johanna Karolina käytti äidinisänsä käyttöön ottamaan Packalen -sukunimeä. Syytä juuri tuon nimen käyttöön on vaikea keksiä, mutta ilmeisesti sillä oli parempi "kaiku" kuin nimellä Åkerlund.

Sukuyhteys itseeni syntyy Johannan äidinisän, Mats Erikssonin kautta. Matsin sukujuuret ovat Nummen Millolassa, mutta hänen veljensä Erik sai joskus 1700-luvun loppupuoliskolla kotirusthollinsa haltuunsa. Mats teki hyvät naimakaupat ja tuli appensa jälkeen Nummen kylän Kouvon rusthollin isännäksi viimeistään vuonna 1771. Hänen jälkeläisensä käyttivät nimiä Packalen tai Pakalin. He hallitsivat Kouvoa ainakin vielä 1900-luvun alussa.

Eräs yhteinen esi-isäni Bellin piian, Johanna Karolinan kanssa oli vuonna 1692 kuollut Henrik. Hänen sukunsa oli omistanut Millolan jo ainakin vuodesta 1540 lähtien.

Veräjänkorvan museo on taas avoinna

Veräjänkorvan museolla oli tänään avajaiset. Suosittelen lämpimästi :)

Posted by Juhan suku-uutiset on Saturday, 23 May 2015

Lukkarin jäljillä

Suku Forum on siitä mukava paikka, että säännöllisesti sieltä putkahtelee lisätietoja omiin tutkimuksiini liittyen. Tällä kertaa nimimerkki Henrik kyseli salolaisen lukkari Mats Wideenin sukuperää.

Nimi vaikuttu tutulta ja niinpäs vain kävi, että joskus 10-15 sitten olin huomannut hänen mennen naimisiin esisukulaiseni kanssa. Tämä morsian oli Uskelan Hangalasta kotoisin ollut Kaisa Heikintytär, joka oli syntynyt lokakuun 25. päivä 1754. Vihille Mats ja Kaisa menivät kesäkuun 13. päivänä 1775. Lapsia perheelle kertyi seitsemän pesueen asuessa Salon Klämtnäsin eli nykyisen Lukkarinmäen tienoilla.

Matsin sukuperä oli itseltäni jäänyt selvittämättä ja kun Henrik sitä nyt kyseli, oli aika katsoa asiaa tarkemmin. Rippikirjassa 1810-luvulla syntymäajaksi on merkitty 8.8.1745. Kokemukseni mukaan päivämäärän tarkkuudella ilmoitettu aika tarkoittaa henkilön syntyneen joko samassa pitäjässä tai enintään naapuriseurakunnassa.

Salo > rippikirja, 1753-1765 > 192: Ragnenböhle
väärän Matsin tiedot - lue tarinani loppuun saakka!

HisKistä löytyvät Salon kastettujen luettelot alkavat vasta vuodesta 1752, joten niistä ei ole hyötyä. Toisaalta Mats -nimistä lasta ei sopivalla päivämäärällä löydy Uskelan kastetuista, jotka ovat kattavasti HisKissä.

Niinpä tarkistin mahdollisia Mats-kokelaita www.familysearch.org -sivuston kautta. Jos haluaa saada näkyviin pelkästään tietyn seurakunnan kastetut, täytyy tietää ns. batch number. Salon tapauksessa se on C453851. Löysinkin helposti mielenkiintoisen kokelaan, Erik Thomassonin ja Anna Simonsdotterin pojan, jolle ao. sivusto antaa syntymäajaksi 9.8.1745.

Koska familysearch ei kerro syntymätietoja kylän tarkkuudella, turvauduin HisKiin ja kartoitin mahdollista avioliittoa Erik Thomassonin ja Anna Simonsdotterin välillä. Sellaista ei löytynyt edes koko Varsinais-Suomen alueelta, mutta sen sijaan löysin sekä Erik Thomassonin että Anna Simonsdotterin, jotka olivat kuolleet Ragnenbölen kylässä.

Joten tarkistin Digiarkistosta ao. kylän kohdalta, löytyisikö sieltä sopivaa perhettä. Sieltähän löytyi samantien oikea porukka ja kaiken lisäksi perheen Mats -pojan kohdalle oli merkitty sana "scholaris". Hän oli siis käynyt oikein kouluakin, vaikka ei ylioppilaaksi koskaan tullutkaan - ei ainakaan, jos Ylioppilasmatrikkelia on uskominen. Rippikirjoissa Matsin syntymäaika esiintyy aika-ajoin vääristyneessä muodossa, mutta edellä mainituilla tiedoilla väittäisin lukkari Mas Wideenin olleen Ragnenbölen Erikin ja Annan pojan.

Matsin vanhempien avioliiton solmiminenkin saa selityksen; he menivät vihille 28.10.1728, mutta pappi on vahingossa kirjannut morsiamen etunimeksi Marian. Täten tätä vihkipäivää ei luonnollisestikaan löytynyt myöskään HisKistä.


Kaikki on siis hyvin vai?


No eipäs olekaan. Tarkkasilmäinen sukututkija oli huomannut keskustelun Suku Forumilla ja palautti allekirjoittaneen maanpinnalle nopeasti. Edellä esitetty Mats todellakin syntyi 9.8.1745 edellä esitetyille vanhemmille - siinä ei ole mitään virhettä. Mutta hän ei olekaan Mats Wideen, vaan käyttää myöhemmin sukunimeä Ragnell.

Mats Wideen ei ollut alkuunkaan kotoisin Salo-Uskelasta. Kesäkuussa 1773 pidettiin Uskelassa lukkarinvaali ja tässä yhteydessä Matsin kotipitäjäksi mainitaan Masku. Vuosien 1770-1775 Maskun rippikirjat kertovat hänen asuneen Pappilassa. Tässä yhteydessä patronyyminä on Andersson ja sukunimi Wideen tulee käyttöön jatkossa. Mats muuttaa sieltä sitten Kurittulan kautta Uskelaan.

Sukuperä jää vieläkin avoimeksi.


Tämä tarina on hyvä esimerkki siitä, ettei koskaan pitäisi olla liian varma omista johtopäätöksistään. Nyt en tuolle Ragnenbölen Matsille etsinyt kuin tätä yhtä tulevaisuutta enkä huomioinut sinänsä mielekkäämpää suku(lisä)nimeä Ragnell. Ihminen erehtyy ja sukututkija näköjään useinkin. Kiitos nimimerkille Minna K!