Iivari Kinnunen (Ivar Kinnuin), n. 1689-1766, ja Juudit Karhunen (Judith Karhutar), n. 1690-1769, asuivat Kuopion pitäjän Käärmelahdella. Iivarin isä oli mahdollisesti Iivari Heikinpoika Kinnunen, koska sen niminen henkilö asui Käärmelahdella 1600-luvun loppupuolella. Vanha torppari (g:torp) Iivari kuoli 7.4.1766, 77 vuoden iässä. Iivarilla ja Juuditilla oli ainakin lapset:
1. Iivari Kinnunen (Ifwar), s. 27.6.1723 Käärmelahti
2. Risto Kinnunen (Christer), s. 6.5.1725 Käärmelahti, sotilas, pso. Marketta Tuomaantytär Seikkula.
3. Johannes Kinnunen, s. 28.4.1727 Käärmelahti
Ruotusotilas Risto Iivarinpoika Kinnunen eli Kinberg (Christer Ivarsson Kinnuin, Kinberg) kastettiin 6.5.1725. Hänen 1. puolisonsa oli Marketta Tuomaantytär Seikkula (Margareta Thomasdotter Seikkula), 17.1.1724 - 1770.
Marketta oli kotoisin Oulusta, missä ”renki” Christer Iwarsson Kinnunen ja ”piika” Margeta Thomasdr: Seickula vihittiin 1745 (renki ja piika eivät välttämättä tarkoita ammatteja, ne voivat tarkoittaa myös hyvämaineisia nuoria ihmisiä yleensä). Mysteeriksi jää, miksi Risto haki morsiamensa niin kaukaa; yleensä puoliso haettiin melko läheltä.
Marketan vanhemmat olivat Tuomas Pikkarainen eli Seikkula (Thomas Seikkula, Pickarainen eller Seickula) sekä Liisa Heikintytär Raappana (Lijsa Hindersdr, Elisabet Rappana). Tuomas ja Liisa olivat saanet ainakin kaksi lasta Oulussa: Margaretan 1724 sekä Elsan 1731.
Risto liittyi ruotusotilaaksi 15.6.1747, palvellen Savon prikaatin Kuopion komppanian ruodussa no. 16, jonka varustivat silloisen suurKuopion seurakunnan kylät Hakulila, Kaislastenlahti ja Rytky, aina 3.4.1773 asti. Sotilastorpan paikka lienee ollut Kaislastenlahden kylässä. Riston palvelusaikana ei Kuopion komppania joutunut sotatoimiin, sen sijaan hän oli komennuksella linnoitustöissä Suomenlinnassa ainakin 1754.
Vaimo Marketta kuoli n. 1780. Risto meni uusiin naimisiin Liisa Oravaisen kanssa, s. 1745, joka lienee ollut vävynsä Pekka Oravaisen isosisko.
Kuopion rippikirjassa 1776-81 mainittiin Kaitaistenkylässä asuneina Christer Kinnuin ja Lisa Oravatar, jotka muuttivat Karttulaan. Heidän välissä on mainittuna Christerin ensimmäinen vaimo Margareta Seikkula, joka oli kuollut 1770.
Ristolla ja hänen ensimmäisellä puolisollaan Marketalla oli (ainakin) lapset (ikäjärjestys epävarma) :
1. Katri Kinnunen (Catharina)
2. Iivari Kinnunen (Ivar)
3. Liisa Marja Kinnunen (Elisabet, Lisa, Maria Kinnutar, Kinnuin), Kuopio 14.7.1756 – 1810 Karttula, pso. Pekka Oravainen tai Vass (Pehr, Petter Oravain, Åravain, Vass, Wass, Fast) Karttulan Punnonmäeltä, sotilas, 1746-1806.
4. Risto Kinnunen (Christopher)
5. Elsa Judith Kinnunen
6. Marketta Kinnunen (Margareta)
Hautauskuvioita
Ajan puutteen takia tällä kertaa lyhyt postaus, sillä päivän mielenkiintoisin ongelma löytyi Suku Forumilta;
Ekwall-Bergman-Olin
Heikki Koskela esitti todella hyvän haasteen, jonka osittainen ratkaisu löytyi oikeastaan sattumalta. Ellen olisi taannoin perehtynyt Kailan sukuun edesmenneen ja suuresti kaipaamani Kaarle Kailan kautta, en olisi huomannut yhteyttä Alajärven ja Karjalohjan välillä.
Ekwall-Bergman-Olin
Heikki Koskela esitti todella hyvän haasteen, jonka osittainen ratkaisu löytyi oikeastaan sattumalta. Ellen olisi taannoin perehtynyt Kailan sukuun edesmenneen ja suuresti kaipaamani Kaarle Kailan kautta, en olisi huomannut yhteyttä Alajärven ja Karjalohjan välillä.
Hoskarin murhaaja
Keuruun pitäjän haudattujen luettelon mukaan Pohjaslahden kylän Hoskarin talon isäntä Abram Heikinpoika murhattiin heinäkuun 28. päivänä vuonna 1891. Abram syntyi maaliskuun 30. päivä 1817, joten hän oli kuollessaan 74 vuoden ikäinen. Vaimo Eeva oli kuollut jo aiemmin.
Abram Hoskari löydettiin kuolleena omasta sängystään, jonne hänet oli tapettu ainakin kahdella, voimakkaalla kirveeniskulla. Lisäksi asunnosta oli ryöstetty noin 70 markkaa rahaa. Ensi alkuun ei veriteon tekijästä ollut mitään käsitystä ja sen takia vainajan poika, Abram Hoskari nuorempi julkaisi Keski-Suomi -lehdessä maamme oloissa melko poikkeuksellisen ilmoituksen. Siinä nuori isäntä lupasi 500 markan palkinnon sille, joka antaa "todistavat ilmoitukset" murhaajan kiinnisaamiseksi.
Alussa tutkimuksille antoi pohjaa se tosiseikka, että vainajan oli ollut tarkoitus mennä murhaa seuranneena päivänä käräjille 300,000 markan arvoisessa testamenttiriidassa erästä sukulaistaan vastaan. Tämä vaihtoehto huomattiin hetkessä mahdottomaksi, joten syyllistä piti etsiä muualta.
En tiedä oliko alussa mainitusta ilmoituksesta mitään hyötyä, mutta lehtitietojen mukaan arvoituksen jäljille päästiin "miltei sattumalta". Pitäjäläisten suuresti arvostaman ja rikkaan miehen tappajaksi ei onneksi paljastanut kukaan paikkakuntalainen, vaan vallan muualta tullut roisto. Veritekoon syyllistyi Uudenmaan Tuusulasta kotoisin ollut Gustaf Ferdinand Alen, joka oli kerran aikaisemmin käynyt Keuruulla - silloin vankivaunun kyydissä. Tarkemmissa selvittelyissä huomattiin myös keuruulaisen Herman Sarbergin osallistuneen ryöstömurhaan, mutta oikeudessa Alen otti kaiken syyn itselleen. Lisäksi syytetty väitti, että häntä oli yllytetty murhaan Keuruun vanginkuljettaja Purola. Tämä olisi humalapäissään kertoillut Alenille Keuruun rikkaista ja käskenyt tappamaan näitä.
Oikeutta seuranneet kuvailivat Alenilla olleetn vaaleahkot hiukset, ruskeat viikset, lyhyen, mutta tuuhean korvaparran, pienet ympyriäiset silmät, kaltevan otsan ja suoran, lihaisan nenän. Tämän tyyppisiä henkilöitä näki aikalaisten mukaan lähinnä ns. rantajätkissä.
Alen oli työskennellyt jonkin aikaa suutarin ammatissa, mutta jo kotona hän oli äidin luvalla oppinut varastamaan. Vähitellen Gustaf Ferdinand oli vajonnut aina vain alemmas, kunnes hän omissa kihlajaisissaan tappoi erään nuoren miehen pistämällä tätä puukolla rintaan. Hänen luonteessaan oli kuitenkin jotain uskollisuuttakin, sillä matkalla Keuruulle oli häneltä kysytty, miksei hän anna ilmi rikostoveriaan. Tähän Alen oli vastannut Raamatun sanovan "kirottu olkoon, joka toisen salaisuuden ilmoittaa".
Mikään helppo tapaus ei Gustaf Ferdinand Alen ollut oikeuslaitoksellemme. Heinäkuun alussa 1893 häntä kuljetettiin junassa Keuruulta Vaasaan, mutta mies otti ja karkasi Alavuden ja Sydänmaan asemien välillä. Alen ja toinen vanki, Pilli-Hermanni oli pistetty vankivaunun puuttuessa konduktöörin vaunuun kahden vartijan kera. Pilli-Hermannin vedettyä huomion itseensä, oli Alen sitten hypännyt täysin raudoitettuna junasta. Kun katoaminen huomattiin, juna pysäytettiin välittömästi. Etsinnöistä huolimatta jäi karkuri kadoksiin. Tässä yhteydessä sanomalehdet kuvailivat Alenia iältään 31-vuotiaaksi, ruumiinrakenteeltaan vahvaksi, 1.63 metriä pitkäksi mieheksi, jolla on kellertävä tukka, punasenkellertävä huuli- ja piikkiparta leuassa, harmaansiniset tirkistelevät silmät ja arpi nenän vasemmassa sivussa.
Saman vuoden (1893) lokakuussa tiedettiin kertoa, että Abram Hoskari nuoremman lupaama 500 markan palkkio maksettiin lopulta Keuruun nimismiehelle, Volter Sarenille. Asiasta nousi aikamoinen kiista, sillä tämä maksu tehtiin kompromissioikeuden päätöksellä. Myös Vetelin nimismies, herra Tainio, katsoi olevansa oikeutettu tuohon summaan. Keuruun käräjät hylkäsi kuitenkin Tainion vaatimuksen ja Saren sai pitää rahat.
Tässä välissä oli Alenkin saatu jo kiinni. Hänet pidättivät poliisikonstaapelit Liljeqvist, Rein ja Toivonen Porista. Kukin heistä sai 50 markan palkinnon vaarallisen murhaajan kiinniotosta.
Vihdoin joulukuun viimeisinä päivinä 1893, lähes kaksi ja puoli vuotta veriteon jälkeen saivat syylliset Vaasan hovioikeuden langettamat rangaistukset. Gustaf Ferdinand Alen määrättiin menettämään oikean kätensä ja henkensä, minkä jälkeen ruumis olisi pantava hautausmaan syrjäiseen paikkaan. Rikostoveri Herman Sarberg, Pilli-Hermanni, tuomittiin Alenin rikoksen salailusta ja karkuun auttamisesta menettämään kunniansa ja maksamaan sakkoa 76 markkaa, 80 penniä. Lisäksi Sarberg joutuisi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen.
Koska kuolemanrangaistuksia ei enää 1820-luvun jälkeen pantu täytäntöön, hovioikeus alisti tuomionsa "keisarin armollisesti tutkittavaksi". Niinpä heinäkuussa 1893 senaatti määräsi rangaistuksen muunnettavaksi elinikäiseksi pakkotyöksi kuritushuoneessa.
Abram Hoskari löydettiin kuolleena omasta sängystään, jonne hänet oli tapettu ainakin kahdella, voimakkaalla kirveeniskulla. Lisäksi asunnosta oli ryöstetty noin 70 markkaa rahaa. Ensi alkuun ei veriteon tekijästä ollut mitään käsitystä ja sen takia vainajan poika, Abram Hoskari nuorempi julkaisi Keski-Suomi -lehdessä maamme oloissa melko poikkeuksellisen ilmoituksen. Siinä nuori isäntä lupasi 500 markan palkinnon sille, joka antaa "todistavat ilmoitukset" murhaajan kiinnisaamiseksi.
Alussa tutkimuksille antoi pohjaa se tosiseikka, että vainajan oli ollut tarkoitus mennä murhaa seuranneena päivänä käräjille 300,000 markan arvoisessa testamenttiriidassa erästä sukulaistaan vastaan. Tämä vaihtoehto huomattiin hetkessä mahdottomaksi, joten syyllistä piti etsiä muualta.
En tiedä oliko alussa mainitusta ilmoituksesta mitään hyötyä, mutta lehtitietojen mukaan arvoituksen jäljille päästiin "miltei sattumalta". Pitäjäläisten suuresti arvostaman ja rikkaan miehen tappajaksi ei onneksi paljastanut kukaan paikkakuntalainen, vaan vallan muualta tullut roisto. Veritekoon syyllistyi Uudenmaan Tuusulasta kotoisin ollut Gustaf Ferdinand Alen, joka oli kerran aikaisemmin käynyt Keuruulla - silloin vankivaunun kyydissä. Tarkemmissa selvittelyissä huomattiin myös keuruulaisen Herman Sarbergin osallistuneen ryöstömurhaan, mutta oikeudessa Alen otti kaiken syyn itselleen. Lisäksi syytetty väitti, että häntä oli yllytetty murhaan Keuruun vanginkuljettaja Purola. Tämä olisi humalapäissään kertoillut Alenille Keuruun rikkaista ja käskenyt tappamaan näitä.
Oikeutta seuranneet kuvailivat Alenilla olleetn vaaleahkot hiukset, ruskeat viikset, lyhyen, mutta tuuhean korvaparran, pienet ympyriäiset silmät, kaltevan otsan ja suoran, lihaisan nenän. Tämän tyyppisiä henkilöitä näki aikalaisten mukaan lähinnä ns. rantajätkissä.
Alen oli työskennellyt jonkin aikaa suutarin ammatissa, mutta jo kotona hän oli äidin luvalla oppinut varastamaan. Vähitellen Gustaf Ferdinand oli vajonnut aina vain alemmas, kunnes hän omissa kihlajaisissaan tappoi erään nuoren miehen pistämällä tätä puukolla rintaan. Hänen luonteessaan oli kuitenkin jotain uskollisuuttakin, sillä matkalla Keuruulle oli häneltä kysytty, miksei hän anna ilmi rikostoveriaan. Tähän Alen oli vastannut Raamatun sanovan "kirottu olkoon, joka toisen salaisuuden ilmoittaa".
Mikään helppo tapaus ei Gustaf Ferdinand Alen ollut oikeuslaitoksellemme. Heinäkuun alussa 1893 häntä kuljetettiin junassa Keuruulta Vaasaan, mutta mies otti ja karkasi Alavuden ja Sydänmaan asemien välillä. Alen ja toinen vanki, Pilli-Hermanni oli pistetty vankivaunun puuttuessa konduktöörin vaunuun kahden vartijan kera. Pilli-Hermannin vedettyä huomion itseensä, oli Alen sitten hypännyt täysin raudoitettuna junasta. Kun katoaminen huomattiin, juna pysäytettiin välittömästi. Etsinnöistä huolimatta jäi karkuri kadoksiin. Tässä yhteydessä sanomalehdet kuvailivat Alenia iältään 31-vuotiaaksi, ruumiinrakenteeltaan vahvaksi, 1.63 metriä pitkäksi mieheksi, jolla on kellertävä tukka, punasenkellertävä huuli- ja piikkiparta leuassa, harmaansiniset tirkistelevät silmät ja arpi nenän vasemmassa sivussa.
Saman vuoden (1893) lokakuussa tiedettiin kertoa, että Abram Hoskari nuoremman lupaama 500 markan palkkio maksettiin lopulta Keuruun nimismiehelle, Volter Sarenille. Asiasta nousi aikamoinen kiista, sillä tämä maksu tehtiin kompromissioikeuden päätöksellä. Myös Vetelin nimismies, herra Tainio, katsoi olevansa oikeutettu tuohon summaan. Keuruun käräjät hylkäsi kuitenkin Tainion vaatimuksen ja Saren sai pitää rahat.
Tässä välissä oli Alenkin saatu jo kiinni. Hänet pidättivät poliisikonstaapelit Liljeqvist, Rein ja Toivonen Porista. Kukin heistä sai 50 markan palkinnon vaarallisen murhaajan kiinniotosta.
Vihdoin joulukuun viimeisinä päivinä 1893, lähes kaksi ja puoli vuotta veriteon jälkeen saivat syylliset Vaasan hovioikeuden langettamat rangaistukset. Gustaf Ferdinand Alen määrättiin menettämään oikean kätensä ja henkensä, minkä jälkeen ruumis olisi pantava hautausmaan syrjäiseen paikkaan. Rikostoveri Herman Sarberg, Pilli-Hermanni, tuomittiin Alenin rikoksen salailusta ja karkuun auttamisesta menettämään kunniansa ja maksamaan sakkoa 76 markkaa, 80 penniä. Lisäksi Sarberg joutuisi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen.
Koska kuolemanrangaistuksia ei enää 1820-luvun jälkeen pantu täytäntöön, hovioikeus alisti tuomionsa "keisarin armollisesti tutkittavaksi". Niinpä heinäkuussa 1893 senaatti määräsi rangaistuksen muunnettavaksi elinikäiseksi pakkotyöksi kuritushuoneessa.
Vielä lyhyesti G. Forteliuksesta
Gabrielin sanottiin nauttineen laajaa kunnioitusta erinomaisen oikeamielisenä ja tasapuolisena piispana. Hän oli sairalloisuudestaan huolimatta uuttera hiippakunnan johtaja ja teki alussa pitkiä matkoja hiippakunnassaan aina Ilomantsia myöten. Sen ohella hän ehti osallistua pappissäädyn edustajana viisillä valtiopäivillä. Lähellä hänen sydäntään oli myös kansanopettamisen parantaminen ja oppikoulujen toiminnan edistäminen.
Vuonna 1787 luopui Gabriel vanhuuden takia 87-vuotiaana virastaan ja hän kuoli seuraavana vuonna. Vaimo Vendela kuoli 11 vuotta myöhemmin. Vendelan perunkirjoituksessa on merkitty merkillinen esinekokoelma, joka lienee alunperin kuulunut Gabrielille. Siinä oli Juhana III:n aikainen ns. klip-ping-kolikko, kuningatar Kristiinan aikainen 4 mk:n raha, kolikko, jossa teksti "Hanc tuemur, hank nitimur", Kustaa Adolfin muistorahoja, Adolf Fredrikin hautajaismuistoraha, amiraali Golovinin muistoraha, vuoden 1721 juhlamitali, 2 Ludvig XIV:n mitalia vuosilta 1666 ja 1684, englantilainen kolikko vuodelta 1696, sekä hollantilaisia kultatukaatteja, vanhoja penninki- ja uudempia killinkirahoja, valtion rahakonttorin seteleitä ja sotakomissariaatin pankkiseteleitä ja obligaatioita.
Mainittakoon vielä, että Kansallismuseon Jakarin salissa on englantilaistyyppinen rokokoonojatuoli, joka on perua Gabrielin kodista.
Lokakuun seitsemäntenä päivänä 1764 oli "herra piispa, tohtori", (Hr. Bisk. doct.) saanut vaimonsa kanssa Pappilanmäellä tyttären nimeltään Vendla Maria Fortelius. Tämä avioitui 4.9.1788 Porvoossa lukion lehtorin Petrus Bonsdorffin kanssa.
Lähteitä:
Vuonna 1787 luopui Gabriel vanhuuden takia 87-vuotiaana virastaan ja hän kuoli seuraavana vuonna. Vaimo Vendela kuoli 11 vuotta myöhemmin. Vendelan perunkirjoituksessa on merkitty merkillinen esinekokoelma, joka lienee alunperin kuulunut Gabrielille. Siinä oli Juhana III:n aikainen ns. klip-ping-kolikko, kuningatar Kristiinan aikainen 4 mk:n raha, kolikko, jossa teksti "Hanc tuemur, hank nitimur", Kustaa Adolfin muistorahoja, Adolf Fredrikin hautajaismuistoraha, amiraali Golovinin muistoraha, vuoden 1721 juhlamitali, 2 Ludvig XIV:n mitalia vuosilta 1666 ja 1684, englantilainen kolikko vuodelta 1696, sekä hollantilaisia kultatukaatteja, vanhoja penninki- ja uudempia killinkirahoja, valtion rahakonttorin seteleitä ja sotakomissariaatin pankkiseteleitä ja obligaatioita.
Mainittakoon vielä, että Kansallismuseon Jakarin salissa on englantilaistyyppinen rokokoonojatuoli, joka on perua Gabrielin kodista.
Lokakuun seitsemäntenä päivänä 1764 oli "herra piispa, tohtori", (Hr. Bisk. doct.) saanut vaimonsa kanssa Pappilanmäellä tyttären nimeltään Vendla Maria Fortelius. Tämä avioitui 4.9.1788 Porvoossa lukion lehtorin Petrus Bonsdorffin kanssa.
Lähteitä:
lmari Heikinheimo, Suomen Elämäkerrasto
(1955); Jaakkola 1958, s. 429,
534, 705; Landgrén 1963, s. 74; Gunnar Sarva,.Muistiinpanoja
Arctopolitanus suvusta, Genos 15 (1944), s. 147-155; Werner W:son Wickström, Tenala-grenen av släkten von Glan,
Genos 14 (1943), s. 124. Piispa Gabriel Fortelius mainitaan lisäksi monissa
hakuteoksissa.
Gunnar Suolahti, Finlands prästerskap på 1600- och 1700-talen (1927), s. 319 (alkulähde
on piispatar Fortelian pe-ruluettelo 18-21.11.1799, Porvoon maistraatin
arkisto).
Gabriel Fortelius
 |
|
Gabriel Fortelius, Porvoon piispa.
P.
O. Welin, Kansallismuseo.
|
1728 hän tuli Porvoon lukion apulaiseksi, missä hän toimi papinvirkansa ohella historian lehtorina 1732-42. Gabriel nimittäin vihittiin papiksi 1729 ja hän aloitti samana vuonna Porvoon tuomiokirkon arkkidiakonina. Niihin aikoihin, 1732, hän avioitui ensimmäisen kerran. Pso. oli Kristina Fridelin, rovasti Gabriel Hartmanin leski.
1742 nimitettiin Gabriel Ulvilan kirkkoherraksi, mutta hän siirtyi jo 1745 Porvoon kirkkoherraksi ja nimitettiin seuraavana vuonna Porvoon hiippakunnan tuomiorovastiksi. Vaimo Kristina kuoli lapsivuoteeseen ja Gabriel solmi toisen liittonsa 1746. Vaimon nimi oli Maria Charlotta von Heland. Avioliitto ei ollut pitkä, Maria Charlotta kuoli jo seuraavana vuonna, lapsivuoteeseen hänkin.
Gabrielin ollessa tuomiorovasti, kävi kuningas Adolf Fredrik Suomessa. Tämä oli ensimmäinen kuninkaallinen vierailu puoleentoista vuosisataan. Kuninkaallinen pursi Serafim lähti Tukholmasta kesäkuussa 1752. Hetken viivähdettiin Ahvenanmaalla, jonka jälkeen matka jatkui Viaporiin, Suomenlinnaaan, sekä Porvooseen. Porvoon tulliportilla tuomiorovasti Fortelius ylisti hallitsijaa korkealentoisella puheella. Myöhemmin, Porvoon tuomiokirkossa, puhui hän toistamiseen armosta, joka kuninkaanvierailun muodossa oli Suomea kohdannut. Seurakunta veisasi yhdessä kuninkaanvirren. Kaunopuheisuudestaan sai Gabriel hallitsijalta arvokkaan palkinnon, teologian tohtorin arvon, sekä kultakellon.
Kolmannen vaimon vuoro tuli 1753. Hän oli Eva Maria Schultz, hovioikeuden asessorin tytär ja vouti Anders Pernstedtin leski. Eva Maria lienee ollut syntynyt n. 1710, joten ehkä korkea ikä oli syynä siihen, että hänkin kuoli lapsivuoteeseen 1756.
Edellinen Porvoon piispa Johan Nylander kuoli 1761 ja Gabrielista tuli seuraava Porvoon piispa 1762. Seuraavana vuonna, 24.7.1763, Gabriel avioitui Nylanderin lesken Vendela Juliana von Glanin kanssa, s. 9.12.1724 Sammatti - 26.9.1799 Porvoo. Vendelalla oli edellisen miehensä kanssa ainakin kolme vuosina 1744-48 syntynyttä lasta.
jatkuu.....
Fortelius -sukua
Matts Erikinpoika oli kauppias ja talonpoika Pedersören pitäjässä nykyisen Pietarsaaren kaupungin tienoilla. Hänen puoliso oli Brita Björnintytär. Koska heidän jälkeläiset käyttivät nimeä Fortelius, oli jompi kumpi ehkä sukulaissuhteessa Pohjanmaalla keskiajan lopulla ja uuden ajan alkupuolella vaikuttaneeseen, maineikkaaseen Fordellien vouti- ja kauppiassukuun. Tätä tukee jo pelkästään nimien samankaltaisuus, mutta myös se, että Fordelleillakin oli maanomistusta Pedersöressä ja pari näistä Fordell-jälkeläisistä 1600-luvun alussa jopa käytti nimeä Fortelius: Pedersören pappi Isak Fortelius, mainittu 1616, ja Johan Fortelius, joka tuli maisteriksi Wittenbergissä 1610.
Edellisten poika Ericus Matthiae, lisänimiltään Bothniensis ja Fortelius, s. 1602, oli Turun piispan Isak Rothoviuksen tärkeimpiä apulaisia ja luottamusmiehiä tämän tehdessään vuodesta 1627 lähtien suurta uudistustyötään. Ericus toimi ensin Turussa lehtorina ja lukion rehtorina, kunnes nimitettiin Pietarsaaren kirkkoherraksi. Samalla nuorehko pappi nimitettiin Pohjanmaan sopimusrovastiksi, maakunnan pappien esimieheksi.
Hänen ensimmäinen vaimonsa oli noin 1632 Magdalena Alftana, joka kuoli 19.1.1647. Magdalena ja Erik saivat 14 vuoden aikana 14 lasta. Erikin toinen puoliso oli nimeltään Brita Johanintytär Nycarlus. Ericus itse kuoli Tukholmassa 1650 meneillä olevien valtiopäivien aikana.
Edellisten poika Gabriel Fortelius, 1637 - 8.10.1721 Pori, oli rykmentinpastori, sittemmin Turun koulun rehtori, professori ja appensa jälkeen vihdoin Ulvilan ja Porin kirkkoherra. Vuoden 1732 tarkastuksessa mainittiin Porin kirkon kuorissa olleen mm. Forteliusten perhehauta. Gabrielin puolisoksi tuli 31.1.1697 Maria Arctopolitana, Ulvilan ja Porin kirkkoherran tytär, s. 1674. Heillä oli lapset:
1. Gabriel Fortelius, 1700 - 88, Porvoon piispa.
2. Johan Fortelius, 1701 - 67, Helsingin khra 1741, Porvoon tuomiorovasti veljensä jälkeen 1765, pso. Anna Hahn.
3. Gregorius Fortelius, s. 1702.
4. Petrus Fortelius, k. 1732, jonka väitöskirja ”De primis initiis Biörneburgi” (1735) oli ensimmäinen painettu kertomus kaupungin perustamisesta ja aikaisemmista vaiheista.
5. Maria Fortelius, s. 1706.
jatkuu......
Edellisten poika Ericus Matthiae, lisänimiltään Bothniensis ja Fortelius, s. 1602, oli Turun piispan Isak Rothoviuksen tärkeimpiä apulaisia ja luottamusmiehiä tämän tehdessään vuodesta 1627 lähtien suurta uudistustyötään. Ericus toimi ensin Turussa lehtorina ja lukion rehtorina, kunnes nimitettiin Pietarsaaren kirkkoherraksi. Samalla nuorehko pappi nimitettiin Pohjanmaan sopimusrovastiksi, maakunnan pappien esimieheksi.
Hänen ensimmäinen vaimonsa oli noin 1632 Magdalena Alftana, joka kuoli 19.1.1647. Magdalena ja Erik saivat 14 vuoden aikana 14 lasta. Erikin toinen puoliso oli nimeltään Brita Johanintytär Nycarlus. Ericus itse kuoli Tukholmassa 1650 meneillä olevien valtiopäivien aikana.
Edellisten poika Gabriel Fortelius, 1637 - 8.10.1721 Pori, oli rykmentinpastori, sittemmin Turun koulun rehtori, professori ja appensa jälkeen vihdoin Ulvilan ja Porin kirkkoherra. Vuoden 1732 tarkastuksessa mainittiin Porin kirkon kuorissa olleen mm. Forteliusten perhehauta. Gabrielin puolisoksi tuli 31.1.1697 Maria Arctopolitana, Ulvilan ja Porin kirkkoherran tytär, s. 1674. Heillä oli lapset:
1. Gabriel Fortelius, 1700 - 88, Porvoon piispa.
2. Johan Fortelius, 1701 - 67, Helsingin khra 1741, Porvoon tuomiorovasti veljensä jälkeen 1765, pso. Anna Hahn.
3. Gregorius Fortelius, s. 1702.
4. Petrus Fortelius, k. 1732, jonka väitöskirja ”De primis initiis Biörneburgi” (1735) oli ensimmäinen painettu kertomus kaupungin perustamisesta ja aikaisemmista vaiheista.
5. Maria Fortelius, s. 1706.
jatkuu......
Pelastava lause
Käytännöllisen teologian professorin C.G. von Essenin aikana piti laatia latinankielinen väitöskirja pastoraalia varten. eräs iällinen pappi, joka ei ollut uskaltanut lähteä suorittamaan pastoraalia, sai olla huonosti palkatussa ylimääräisessä pappisvirassa. Professori tavattuaan kerran miehen kysyi tältä, miksi hän ei ollut suorittanut tutkintoa.
Toinen ilmoitti syyksi sen, ettei kyennyt laatimaan latinankielistä väitöskirjaa. Von Essen lupasi auttaa miestä mäessä ja laati yksin tein sen hänelle valmiiksi. Mutta vieläkään pappi ei uskaltanut mennä tuomiokapituliin suorittamaan tutkintoa. Professorin tutkailuun pappi selitti, että väitöskirjaa piti myös puolustaa latinaksi ja siihen hän ei pystynyt.
Professori von Essen lupasi nyt onnettomalle sorvata sopivan latinankielisen lauseen, joka sopi vastaukseksi mihin paikkaan tahansa.
Tutkinto alkoi sitten aikanaan piispan ja tuomiokapitulin herrojen läsnäollessa. Kaikki sujui hyvin ja toisinaan korkeat kuulustelijat vetivät suunsa hymyyn kuullessaan tuon professorin keksimän lauseen. Pappi selviytyi joka tapauksessa koitoksesta moitteetta.
Pappismiehemme ei ollut kuitenkaan ottanut etukäteen selkoa, mitä lause merkitsi ja von Essen oli käyttänyt outoja sanankäänteitä. Tuo latinankielinen lause kuului käännettynä suurin piirten näin;
"Heikkohan tämä väitöskirja on joka kohdassa, mutta armahtakaa minua. Olen isoperheinen ja tarvitsen vakinaisen viran."
Lähde : Oppineita herroja - kaskuja Helsingin yliopiston kuuluisuuksista, koonnut Tauno Karilas, WSOY 1940
Toinen ilmoitti syyksi sen, ettei kyennyt laatimaan latinankielistä väitöskirjaa. Von Essen lupasi auttaa miestä mäessä ja laati yksin tein sen hänelle valmiiksi. Mutta vieläkään pappi ei uskaltanut mennä tuomiokapituliin suorittamaan tutkintoa. Professorin tutkailuun pappi selitti, että väitöskirjaa piti myös puolustaa latinaksi ja siihen hän ei pystynyt.
Professori von Essen lupasi nyt onnettomalle sorvata sopivan latinankielisen lauseen, joka sopi vastaukseksi mihin paikkaan tahansa.
Tutkinto alkoi sitten aikanaan piispan ja tuomiokapitulin herrojen läsnäollessa. Kaikki sujui hyvin ja toisinaan korkeat kuulustelijat vetivät suunsa hymyyn kuullessaan tuon professorin keksimän lauseen. Pappi selviytyi joka tapauksessa koitoksesta moitteetta.
Pappismiehemme ei ollut kuitenkaan ottanut etukäteen selkoa, mitä lause merkitsi ja von Essen oli käyttänyt outoja sanankäänteitä. Tuo latinankielinen lause kuului käännettynä suurin piirten näin;
"Heikkohan tämä väitöskirja on joka kohdassa, mutta armahtakaa minua. Olen isoperheinen ja tarvitsen vakinaisen viran."
Lähde : Oppineita herroja - kaskuja Helsingin yliopiston kuuluisuuksista, koonnut Tauno Karilas, WSOY 1940
Yrjö Kajava esiintymässä
Professori Kajava antoi suostumuksensa ja piti kuvin havainnollistetun esitelmän "Epämuodostumista ihmisruumiissa", jota salintäyteinen yleisö mielenkiinnolla ja silminnähtävällä nautinnolla seurasi. Professori sai esitelmän jälkeen raikuvat aplodit.
Seuraavana kesänä professoria jälleen vaivattiin samalla asialla. Hän antoi jälleen myöntävän vastauksen. Kun hän sitten saapui iltamiin, osui hänen silmänsä seinälle ripustettuun tekstattuun ohjelmaan, johon oli kirjoitettu tervehdyspuheen, alkusoiton, runonlausunnan ym. jälkeen:
Humoreskeja - professori Yrjö Kajava
Hieman lisää Väänäsiä
jatkoa viime perjantain tarinalle....
Lassi Väänänen (Lars), s. 1823, oli renkinä loppuvuodesta 1850 alkuvuoteen 1851 Pielaveden Lammassalo no. 3:ssa, josta hän muutti 1851 Jylhä no. 7:ään. Ennen Lammasaloa hän oli ollut renkinä Tuovilanlahti no. 9:ssä. Rippikirjassa mainitaan vain hänen syntymävuotensa ilman päivämäärää, mikä viittaisi siihen, että hän oli muualta tullut. Ehkä Lassi oli sama kuin se renki Lassi Matinpoika Väänänen (Lars Mattsson Väänänen), joka 8.10.1840 muutti Kuopion maaseurakunnasta Pielaveden Haatalan kylään muuttotodistuksella no. 87.
Pielaveden Jylhä no. 7:ssä löytyi Lassille 16.11.1851 vaimoksi piika Sofia Väisänen, s. 25.2. 1821. Seuraavan vuoden heinäkuuhun mennessä he muuttivat Jylhä no. 11 -taloon, jossa esikoinen Ma-ria syntyi; kummeiksi merkittiin David Wäänänen ja Caisa Niskanen. Laurin ammatiksi laitettiin itsellinen.
Seuraava lapsi syntyi vuotta myöhemmin. Osoite oli nyt Jylhä no. 12 ja Laurin ammatti renki; kummeina David Wäänänen ja Maria Westerinen.
Kolmas lapsi, Johan Henrik, syntyi 1858, mutta hän kuoli jo heti syntyessä, sillä kummi Jonas Wäisänen suoritti hätäkasteen - toisena kummina oli Brita Rytkönen. Neljäskin lapsi syntyi 1858 Jylhä no. 12:ssa, mutta 1859 perhe muutti torppareiksi Saarela no. 3:n, jossa viides ja kuudes lapsi syntyi.
Laurilla ja Sohvilla oli lapset:
1. Maria Väänänen, kast. 15.8.1852 – 2.10.1852.
2. Samuel Väänänen, kast. 25.8.1853.
3. Johan Henrik Väänänen, 1858 – 1858.
4. Heikki Väänänen, s. 1.5.1858 Jylhä no. 12, seppä Leppävirralla, pso. Anna Liisa Kauhanen, s. 1867.
5. Vilhelmiina Väänänen, s. 4.1.1861
6. Maria Väänänen, s. 1.7.1864
***
Heikki Väänänen (Henrik, Henrikki) syntyi 1858 Pielavedellä, mutta muutti jossain vaiheessa Leppävirralle, nähtävästi vuoden 1881 jälkeen. Siellä hän 1887 avioitui 1850 syntyneen Loviisa Pääkkösen kanssa, mutta onni jäi lyhyeksi, sillä Loviisa kuoli jo samana vuonna. Heikin toinen vaimo oli Anna Liisa Kauhanen, s. 1.12.1867 Leppävirralta. He asuivat Leppävirran kirkonkylällä .
Sukutarinan mukaan seppä Heikkä valoi Leppävirran kirkonkellot, mutta se ei lie todennäköistä, sillä 1846 käyttöön otetun ja 1862 vihityn kirkon kellot ovat vuosilta 1836 ja 1845.
Lassi Väänänen (Lars), s. 1823, oli renkinä loppuvuodesta 1850 alkuvuoteen 1851 Pielaveden Lammassalo no. 3:ssa, josta hän muutti 1851 Jylhä no. 7:ään. Ennen Lammasaloa hän oli ollut renkinä Tuovilanlahti no. 9:ssä. Rippikirjassa mainitaan vain hänen syntymävuotensa ilman päivämäärää, mikä viittaisi siihen, että hän oli muualta tullut. Ehkä Lassi oli sama kuin se renki Lassi Matinpoika Väänänen (Lars Mattsson Väänänen), joka 8.10.1840 muutti Kuopion maaseurakunnasta Pielaveden Haatalan kylään muuttotodistuksella no. 87.
Pielaveden Jylhä no. 7:ssä löytyi Lassille 16.11.1851 vaimoksi piika Sofia Väisänen, s. 25.2. 1821. Seuraavan vuoden heinäkuuhun mennessä he muuttivat Jylhä no. 11 -taloon, jossa esikoinen Ma-ria syntyi; kummeiksi merkittiin David Wäänänen ja Caisa Niskanen. Laurin ammatiksi laitettiin itsellinen.
 |
| Kihupyhät Leppävirran kirkolla 1800-luvun lopulla. J. E. Kortmanin teräspiirros |
Kolmas lapsi, Johan Henrik, syntyi 1858, mutta hän kuoli jo heti syntyessä, sillä kummi Jonas Wäisänen suoritti hätäkasteen - toisena kummina oli Brita Rytkönen. Neljäskin lapsi syntyi 1858 Jylhä no. 12:ssa, mutta 1859 perhe muutti torppareiksi Saarela no. 3:n, jossa viides ja kuudes lapsi syntyi.
Laurilla ja Sohvilla oli lapset:
1. Maria Väänänen, kast. 15.8.1852 – 2.10.1852.
2. Samuel Väänänen, kast. 25.8.1853.
3. Johan Henrik Väänänen, 1858 – 1858.
4. Heikki Väänänen, s. 1.5.1858 Jylhä no. 12, seppä Leppävirralla, pso. Anna Liisa Kauhanen, s. 1867.
5. Vilhelmiina Väänänen, s. 4.1.1861
6. Maria Väänänen, s. 1.7.1864
***
Heikki Väänänen (Henrik, Henrikki) syntyi 1858 Pielavedellä, mutta muutti jossain vaiheessa Leppävirralle, nähtävästi vuoden 1881 jälkeen. Siellä hän 1887 avioitui 1850 syntyneen Loviisa Pääkkösen kanssa, mutta onni jäi lyhyeksi, sillä Loviisa kuoli jo samana vuonna. Heikin toinen vaimo oli Anna Liisa Kauhanen, s. 1.12.1867 Leppävirralta. He asuivat Leppävirran kirkonkylällä .
Sukutarinan mukaan seppä Heikkä valoi Leppävirran kirkonkellot, mutta se ei lie todennäköistä, sillä 1846 käyttöön otetun ja 1862 vihityn kirkon kellot ovat vuosilta 1836 ja 1845.
Professorin kosinta
"Kun estetiikan professori Estlander nuorena miehenä kosi tulevaa puolisoaan, esitti hän vanhan hyvän tavan mukaan kokoontuneessa perhepiirissä asian ensin vanhemmille ja sitten tyttärelle. Saatuaan myöntävän vastauksen kummaltakin taholta, hän kääntyi viimeksimainitun puoleen lausuen kohteliaasti;
- I så fall får jag be om en kyss.
"
Väänäsiä
Pohjois-Savon suurimpiin talonpoikaissukuihin kuuluu Korhosen ja Miettisen suvun rinnalla Väänäsen suku, jota nimeä kantaa nykyään lähes 5.000 suomalaista. Nimi saattaa liittyä sanaan venäläinen, merkityksessä karjalainen tai kreikanuskoinen, tai nimen lähtökohtana voi olla joku nykyään jo unholaan jäänyt sana, käsite tai maastonimen alkuosa väänä, väänne tms.
Väänänen –nimestä on tietoja Juvalta, Pellosniemeltä, Rantasalmelta, Tavinsalmelta ja Vesulahdelta jo 1500-luvulta . Eräs Antti Väänänen (Anders) oli perustanut talonsa 1540-luvulle mennessä Ruokoveden itärannan Väänälänrannan seuduille – hän oli tullut Kehvoon Rantasalmen Tuusmäeltä. Toisen itärannan talon ensimmäinen isäntä Lauri Väänänen (Lars) lienee ollut Kehvon Väänäsiä. Tavisalmen pitäjän (nyk. Kuopion ympäristö) vanhimmassa verokirjassa 1552 mainitaan eräs Antti Väänäin -niminen mies, joka on sinne arvattavasti etelästä tullut muiden uudisasukkaiden tavoin. Hänestä näyttävät Pohjois-Savon Väänäset polveutuvan.
Edellämainittu Antti Väänänen esiintyy Tavisalmen pitäjän Kehvon kylässä maanviljelijänä. Hän muodosti kahden muun talonpojan, Antti Korhosen ja Olli Ikäheimosen, kanssa yhtiön joka lienee saanut elantonsa kaskenpoltosta, kuten tapana oli. Yhtiön alue käsitti arviolta ehkä nykyiset Kuopion maalaiskunnan Kehvon, Väänälänrannan ja Hamulan kylät. Antti Väänäsen pojat ja pojanpojat siirtyivät eri tahoille. 1600-luvun alkupuolella näyttää suku jakautuneen juuri edellämainittuihin kolmeen kylään.
1600-luvun puolivälissä näkyy Väänäsiä myös Nilsiän Reittiön kylässä. Reittiön suvun kantaisänä voidaan pitää Matti Väänästä (Mats Wänäin), noin 1655 - k. 6.3.1745, jolla oli poika Lauri Väänänen (Lars Matsson Wänäin), 4.4.1693 - 31.12.1759.
jatkuu.....
Väänänen –nimestä on tietoja Juvalta, Pellosniemeltä, Rantasalmelta, Tavinsalmelta ja Vesulahdelta jo 1500-luvulta . Eräs Antti Väänänen (Anders) oli perustanut talonsa 1540-luvulle mennessä Ruokoveden itärannan Väänälänrannan seuduille – hän oli tullut Kehvoon Rantasalmen Tuusmäeltä. Toisen itärannan talon ensimmäinen isäntä Lauri Väänänen (Lars) lienee ollut Kehvon Väänäsiä. Tavisalmen pitäjän (nyk. Kuopion ympäristö) vanhimmassa verokirjassa 1552 mainitaan eräs Antti Väänäin -niminen mies, joka on sinne arvattavasti etelästä tullut muiden uudisasukkaiden tavoin. Hänestä näyttävät Pohjois-Savon Väänäset polveutuvan.
Edellämainittu Antti Väänänen esiintyy Tavisalmen pitäjän Kehvon kylässä maanviljelijänä. Hän muodosti kahden muun talonpojan, Antti Korhosen ja Olli Ikäheimosen, kanssa yhtiön joka lienee saanut elantonsa kaskenpoltosta, kuten tapana oli. Yhtiön alue käsitti arviolta ehkä nykyiset Kuopion maalaiskunnan Kehvon, Väänälänrannan ja Hamulan kylät. Antti Väänäsen pojat ja pojanpojat siirtyivät eri tahoille. 1600-luvun alkupuolella näyttää suku jakautuneen juuri edellämainittuihin kolmeen kylään.
1600-luvun puolivälissä näkyy Väänäsiä myös Nilsiän Reittiön kylässä. Reittiön suvun kantaisänä voidaan pitää Matti Väänästä (Mats Wänäin), noin 1655 - k. 6.3.1745, jolla oli poika Lauri Väänänen (Lars Matsson Wänäin), 4.4.1693 - 31.12.1759.
jatkuu.....
Kirjaltaja -sanan keksijä, herra Forström
 |
| Kuva: Kirjaltaja : graafillinen aikakauslehti. no 5, 1.1.1904 |
Heti ripille päästyään lähti Henrik Johan latojan oppiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainoon. Kuuden vuoden työssäoppimisen jälkeen hän valmistui lokakuussa 1866. Nuori Forström oli innokas ottamaan asioista itse selvää ja erityisen lähellä hänen sydäntään oli kansallisuusaate sekä yhdistystoiminta. Edellä mainitun oppiaikansa kuluessa hän julkaisi muutamien opiskelutovereiden kanssa kerran viikossa ilmestynyttä, käsinkirjoitettua sanomalehteä "Hyttynen". Sen kirjoitukset olivat korkealaatuisia, sillä mm. sanomalehti Päivätär lainasi niitä. Kun Helsingin Kirjaltajain lukuyhdistys perustettiin, tuli Forströmistä yksi sen innokkaimmista jäsenistä.
Vuonna 1871 Henrik Johan Forström nimitettiin Porissa toimineen tohtori Tigerstedtin kirjapainon johtajaksi. Siellä ollessaan Forström kirjoitti usein Länsi-Suomi lehteen novelleja ja vastaavia. Kymmenen vuoden päästä Tigerstedtin paino myytiin ja Forström siirtyi Tampereelle, Aamulehden johtajaksi. Kuitenkin jo keväällä 1883 hän muutti Turkuun Åbo Tidning taittajaksi sekä edelleen johtajaksi paria vuotta myöhemmin. Vuonna 1888 Forström palasi Helsinkiin, jossa hänestä tehtiin apulaisjohtaja Simeliuksen perillisten kirjapainoon. Tässä työssä miehemme viihtyi vuoteen 1891. Pienen hengähdystauon jälkeen hänestä tuli johtaja Victor Pettersson & kumppanien painoon. Täällä kului kuutisen vuotta ja 1894-1898 Forström julkaisi lehteä Lördagsvällen. Vihdoin 1898 Henrik Johan perusti oman kirjapainon nimeltä Kirjapaino Gutenberg Boktryckeri. Sen hän myi Helsingin Työväen Sanomalehti Osakeyhtiölle muuttaen itse Frenckellin kirjapainoon ilmoituslatojaksi. Vaiheikas ura päättyi ankaraan sairauteen, joka lopulta heinäkuun ensimmäisenä päivänä 1903 katkaisi Henrik Johan Forströmin elämänlangan.
Erityisen kovasti Forströmin kuolema kosketti em. Kirjaltajayhdistystä, sillä liittymisestään saakka hän oli toiminut täysin rinnoin yhteisen hyvän eteen. Forström ajoi hyvin voimakkaasti suomenkielisen kirjapainosanaston aikaansaamista ja tästä osoituksena sana "kirjaltaja" on hänen itsensä kehittämä. Suvereenisti Forström toimitti Helsingin Kirjaltajayhdistyksen julkaisemaa Kirjapainolehteä avustaen myös mm. graafillista aikakauslehti Kirjaltajaa. Aivan viimeisinä elinvuosinaan joutui Forström luopumaan yhdistystoiminnasta, mutta silti ammattimiehet muistivat häntä lämmöllä.
Sundbergiksi
Karl Jakobinpoika muutti Vihtiin 23-vuotiaana 28.12.1848, Pyhäjärven seurakunnan muuttotodistuksessa häntä kutsuttiin "renki Carl Jacobssoniksi” ja Vihdin sisäänmuuttokirjauksessa merkittiin renki Carl Jakobsson muuttaneeksi Vihdin Veikkolaan kartanoon. Siellä hän otti tai sai sukunimen Sundberg .
Syyskuussa 1853 Veikkolan tallirenki Karl ja piika Amalia Bäckman (Beckman) hakivat kuulutusta ja 30.10.1853 heidät vihittiin. Amalia oli juuri 15 vuotta täytettyään 10.7.1844 muuttanut Vihtiin, ollen palveluksessa ainakin Niuhalan Stenbackan torpassa. Sitä ennen hänet mainittiin kuitenkin jo nuorena piikana Nurmijärven Nummenpäässä.
Amalia oli 20-vuotiaan piika Vilhelmina Bäckmanin Nurmijärven Nummenpään Paakassa 9.7. 1829 syntynyt avioton tytär. Amalian jälkeen sai äiti Vilhelmina Paakassa vielä aviottomat tyttärensä Sofia Vilhelminan 1837, joka kuitenkin kuoli kuuden vuoden ikäisenä, ja ”Helsingissä tai Suomenlinnassa” Ida Vilhelminan 1842. Jostain syystä mainittiin äiti-Vilhelmina tässä viimeisessä merkinnässä nimenomaan ”isättömäksi”. Äiti-Vilhelmina kuoli Nurmijärvellä 18.8.1843 ja vasta tässä merkinnässä hänen sukunimensä Bäckman mainittiin.
Vilhelmiina oli muuttanut 3.11.1828 Kirkkonummen Gesterbystä Nurmijärvelle. Vilhelminan äiti oli n. 1774-76 syntynyt Hedvig Bäckman (Beckman). Kirkkonummen rippikirjan mukaan oli Hedvig syntynyt Karjaalla ja tullut Kirkkonummelle nähtävästi 6.10.1795. Hedvig sai 29.6.1799 aviottoman lapsen Kristianin Kirkkonummen Gesterbyssä. Hedvigin iäksi mainittiin silloin 25 v., eli hän olisi sen mukaan syntynyt n. 1774. Naimattomana sai hän iältään 34-vuotiaana 21.7.1802 Kirkkonummen Gesterbyssä kaksoset Johan Fredrikin ja Johannan (merkinnöistä päätellen he syntyivät mahdollisesti jo kuolleina tai ainakin kuolivat hyvin pian). 4.3.1809 sai Hedvig Kirkkonummen Gesterbyssä vielä lapsen Vilhelminan.
Vuonna 1859 asuivat Karl ja Amalia Vihdin Pietilän Keskitalossa, jossa Carl oli renkivoutina. Carl kuoli 19. 4.1868 ja Amalia 14.7. samana vuonna. Heillä oli ainakin kuusi lasta, joista viisi kuoli pikkulapsina 1857-1869:
1. Amalia Rosina Sundberg, 1854-57
2. Karl August Sundberg, 1857-60
3. Amalia Aurora Sundberg, s. 11.8.1859 .
4. Johan Edvard Sundberg, 1862-62
5. Karl Fredrik Sundberg, 1863-62(?)
6. Fredrika Wilhelmina, 1866-69
Perheen ainoa 1870 hengissä ollut jäsen, tytär Amalia Aurora kävi ripillä 1875. Amalian ollessa 25-vuotias hän avioitui Ruskelan Alitalon nuoren isännän Johan Emil Olinin kanssa. Johan Emilin äiti oli Pietilän Alitalosta kotoisin, joten nuoripari oli todennäköisesti tuntenut toisensa jo lapsuudesta lähtien.
Syyskuussa 1853 Veikkolan tallirenki Karl ja piika Amalia Bäckman (Beckman) hakivat kuulutusta ja 30.10.1853 heidät vihittiin. Amalia oli juuri 15 vuotta täytettyään 10.7.1844 muuttanut Vihtiin, ollen palveluksessa ainakin Niuhalan Stenbackan torpassa. Sitä ennen hänet mainittiin kuitenkin jo nuorena piikana Nurmijärven Nummenpäässä.
Amalia oli 20-vuotiaan piika Vilhelmina Bäckmanin Nurmijärven Nummenpään Paakassa 9.7. 1829 syntynyt avioton tytär. Amalian jälkeen sai äiti Vilhelmina Paakassa vielä aviottomat tyttärensä Sofia Vilhelminan 1837, joka kuitenkin kuoli kuuden vuoden ikäisenä, ja ”Helsingissä tai Suomenlinnassa” Ida Vilhelminan 1842. Jostain syystä mainittiin äiti-Vilhelmina tässä viimeisessä merkinnässä nimenomaan ”isättömäksi”. Äiti-Vilhelmina kuoli Nurmijärvellä 18.8.1843 ja vasta tässä merkinnässä hänen sukunimensä Bäckman mainittiin.
Vilhelmiina oli muuttanut 3.11.1828 Kirkkonummen Gesterbystä Nurmijärvelle. Vilhelminan äiti oli n. 1774-76 syntynyt Hedvig Bäckman (Beckman). Kirkkonummen rippikirjan mukaan oli Hedvig syntynyt Karjaalla ja tullut Kirkkonummelle nähtävästi 6.10.1795. Hedvig sai 29.6.1799 aviottoman lapsen Kristianin Kirkkonummen Gesterbyssä. Hedvigin iäksi mainittiin silloin 25 v., eli hän olisi sen mukaan syntynyt n. 1774. Naimattomana sai hän iältään 34-vuotiaana 21.7.1802 Kirkkonummen Gesterbyssä kaksoset Johan Fredrikin ja Johannan (merkinnöistä päätellen he syntyivät mahdollisesti jo kuolleina tai ainakin kuolivat hyvin pian). 4.3.1809 sai Hedvig Kirkkonummen Gesterbyssä vielä lapsen Vilhelminan.
Vuonna 1859 asuivat Karl ja Amalia Vihdin Pietilän Keskitalossa, jossa Carl oli renkivoutina. Carl kuoli 19. 4.1868 ja Amalia 14.7. samana vuonna. Heillä oli ainakin kuusi lasta, joista viisi kuoli pikkulapsina 1857-1869:
1. Amalia Rosina Sundberg, 1854-57
2. Karl August Sundberg, 1857-60
3. Amalia Aurora Sundberg, s. 11.8.1859 .
4. Johan Edvard Sundberg, 1862-62
5. Karl Fredrik Sundberg, 1863-62(?)
6. Fredrika Wilhelmina, 1866-69
Perheen ainoa 1870 hengissä ollut jäsen, tytär Amalia Aurora kävi ripillä 1875. Amalian ollessa 25-vuotias hän avioitui Ruskelan Alitalon nuoren isännän Johan Emil Olinin kanssa. Johan Emilin äiti oli Pietilän Alitalosta kotoisin, joten nuoripari oli todennäköisesti tuntenut toisensa jo lapsuudesta lähtien.
Vihdin Snäll
jatkoa eiliselle tarinalle
Vuoden 1805 väkilukutaulun mukaan oli Vihdissä 10 upseeria, 4 aliupseeria ja 129 sotilasta. Suomen sodan jälkeen 1810 oli entisiä sotilaita saman lähteen mukaan enää 80 ja niidenkin toimi lopetettiin. Johan Snäll oli kuitenkin jo ilmeisesti siirtynyt pois palveluksesta vuoteen 1801 mennessä (ks. alempana, Snäll-nimen selityksen yhteydessä), tai ainakaan hänen osuutensa Suomen sodassa ei voinut olla suuri, sillä hän oli sodan syttyessä jo 55-vuotias.
Snäll oli tyypillinen ruotusotilasnimi, lyhyt ja ytimekäs. Kyseessä eivät vielä olleet vakiintuneet sukunimet, vaan ruotunimi siirtyi usein seuraavalle saman paikan täyttävälle ruotusotilalle. Vihdin kirkonkirjat mainitsevat, että 12.7.1801 meni eräs sotilas "Leskikuningattaren henkirykmentin herra everstiluutnantti, paroni Lejonhuvudin komppaniassa" Anders Snäll naimisiin Stina Samuelintyttären kanssa. Tämä Anders on saattanut olla Johan Snällin seuraaja, sillä tuskin komppaniassa tai rykmentissäkään samanaikaisesti annettiin kahdelle ruotusotilaalle sama sukunimi.
Stina Henrikintytär kuoli Vanhalan Mäkilässä 65 vuoden ikäisenä; entinen sotilas Johan Snäll kuoli rintakuumeeseen 9.3.1819 Vanhalan kylässä; hän asui silloin mahdollisesti tyttärensä Hedvigin luona. Johan oli kuollessaan iältään 65,5 v., jonka mukaan hän oli syntynyt syksyllä 1753 (rippikirjassa 1754). Johanilla ja Stinalla oli lapset:
1. Jakob Johaninpoika Snäll, synt. 4.7.1779, pso. Anna Maria Hafström.
2. Maja Lena Snäll, synt. 1.6.1782.
3. Hedvig Snäll, 8.10.1784 – 8.9.1819, pso. Vanhalan Ylöstalon Arvilan torppari Johan Georg.
4. Stina Snäll, synt. 20.12.1786.
5. Adolf Snäll, synt. 16.7.1788.
6. Johanna Snäll, synt. 13.9.1790.
7. Joakim Snäll, synt. 15.11.1792.
***
Renki, torppari Jakob Johaninpoika Snäll ja rakuunan tytär Anna Maria Hafström vihittin 14.12. 1809. Molemmat olivat silloin Pyhäjärven (nyk. Karkkila) Haaviston kylässä asuvia. Jakobia nimitettiin rengiksi ja Annaa piiaksi. Haaviston kylä sijaitsee hieman kaakkoon nykyisestä Karkkilan kaupungista, Vihdin rajaa vasten, Hämeenlinna-Tammisaaren –tien ja Pyhäjärvi (Karkkila)-Röykän –tien risteyksessä.
Kylän rakuunoiden sukunimeksi annettiin 1700- luvulla Hafström. Vuonna 1784 siellä kuoli Uusitalon silloinen rakuuna, 1724 syntynyt Matts Hafström. Lähes saman tien sinne tuli rakuuna Erik Jakobinpoika Hafström, s. 1757, ja Maria Mattsintytär, s. 1760 . Rakuuna Erik Jakobinpoika ja Maria Mattsintytär saivat Haavistossa nähtävästi 4 lasta: Karl Hafström, synt. 5.9.1784, (räätäli?), Anna Maja Hafström, s. 12.10.1787, Johan Hafström, synt. 7.6.1791, pso. Eva Kajsa, sekä Erik Hafström, s. 1801. Jakob Snäll ja Anna Maria asuivat avioitumisen jäkeen Haaviston rakuunantorpassa, Anna Marian vanhempien ja sisarusten taloudessa. Haaviston kylän Ali-Saaressa saivat he viisi lasta vuosina 1810-1825; lasten syntymämerkinnöissä on Jakobin ammatiksi laitettu torppari:
1. Maja Lena Jakobintytär, s. 21.2.1810
2. Agneta Jakobintytär, s. 19.7.1815
3. Serafia Jakobintytär, s. 23.9.1818
4. Eva Gustava Jakobintytär, s. 6.8.1822
5. Karl Jakobinpoika (Sundberg), s. 15.3.1825, pso. Amalia Bäckman.
Entinen torppari Jakob Snäll Haavistosta kuoli rutiköyhänä tuntemattomasta syystä 6.6.1835 Helsingissä ja haudattiin sinne 19.6., 56 v. iässä.
Vuoden 1805 väkilukutaulun mukaan oli Vihdissä 10 upseeria, 4 aliupseeria ja 129 sotilasta. Suomen sodan jälkeen 1810 oli entisiä sotilaita saman lähteen mukaan enää 80 ja niidenkin toimi lopetettiin. Johan Snäll oli kuitenkin jo ilmeisesti siirtynyt pois palveluksesta vuoteen 1801 mennessä (ks. alempana, Snäll-nimen selityksen yhteydessä), tai ainakaan hänen osuutensa Suomen sodassa ei voinut olla suuri, sillä hän oli sodan syttyessä jo 55-vuotias.
Snäll oli tyypillinen ruotusotilasnimi, lyhyt ja ytimekäs. Kyseessä eivät vielä olleet vakiintuneet sukunimet, vaan ruotunimi siirtyi usein seuraavalle saman paikan täyttävälle ruotusotilalle. Vihdin kirkonkirjat mainitsevat, että 12.7.1801 meni eräs sotilas "Leskikuningattaren henkirykmentin herra everstiluutnantti, paroni Lejonhuvudin komppaniassa" Anders Snäll naimisiin Stina Samuelintyttären kanssa. Tämä Anders on saattanut olla Johan Snällin seuraaja, sillä tuskin komppaniassa tai rykmentissäkään samanaikaisesti annettiin kahdelle ruotusotilaalle sama sukunimi.
Stina Henrikintytär kuoli Vanhalan Mäkilässä 65 vuoden ikäisenä; entinen sotilas Johan Snäll kuoli rintakuumeeseen 9.3.1819 Vanhalan kylässä; hän asui silloin mahdollisesti tyttärensä Hedvigin luona. Johan oli kuollessaan iältään 65,5 v., jonka mukaan hän oli syntynyt syksyllä 1753 (rippikirjassa 1754). Johanilla ja Stinalla oli lapset:
1. Jakob Johaninpoika Snäll, synt. 4.7.1779, pso. Anna Maria Hafström.
2. Maja Lena Snäll, synt. 1.6.1782.
3. Hedvig Snäll, 8.10.1784 – 8.9.1819, pso. Vanhalan Ylöstalon Arvilan torppari Johan Georg.
4. Stina Snäll, synt. 20.12.1786.
5. Adolf Snäll, synt. 16.7.1788.
6. Johanna Snäll, synt. 13.9.1790.
7. Joakim Snäll, synt. 15.11.1792.
***
Renki, torppari Jakob Johaninpoika Snäll ja rakuunan tytär Anna Maria Hafström vihittin 14.12. 1809. Molemmat olivat silloin Pyhäjärven (nyk. Karkkila) Haaviston kylässä asuvia. Jakobia nimitettiin rengiksi ja Annaa piiaksi. Haaviston kylä sijaitsee hieman kaakkoon nykyisestä Karkkilan kaupungista, Vihdin rajaa vasten, Hämeenlinna-Tammisaaren –tien ja Pyhäjärvi (Karkkila)-Röykän –tien risteyksessä.
Kylän rakuunoiden sukunimeksi annettiin 1700- luvulla Hafström. Vuonna 1784 siellä kuoli Uusitalon silloinen rakuuna, 1724 syntynyt Matts Hafström. Lähes saman tien sinne tuli rakuuna Erik Jakobinpoika Hafström, s. 1757, ja Maria Mattsintytär, s. 1760 . Rakuuna Erik Jakobinpoika ja Maria Mattsintytär saivat Haavistossa nähtävästi 4 lasta: Karl Hafström, synt. 5.9.1784, (räätäli?), Anna Maja Hafström, s. 12.10.1787, Johan Hafström, synt. 7.6.1791, pso. Eva Kajsa, sekä Erik Hafström, s. 1801. Jakob Snäll ja Anna Maria asuivat avioitumisen jäkeen Haaviston rakuunantorpassa, Anna Marian vanhempien ja sisarusten taloudessa. Haaviston kylän Ali-Saaressa saivat he viisi lasta vuosina 1810-1825; lasten syntymämerkinnöissä on Jakobin ammatiksi laitettu torppari:
1. Maja Lena Jakobintytär, s. 21.2.1810
2. Agneta Jakobintytär, s. 19.7.1815
3. Serafia Jakobintytär, s. 23.9.1818
4. Eva Gustava Jakobintytär, s. 6.8.1822
5. Karl Jakobinpoika (Sundberg), s. 15.3.1825, pso. Amalia Bäckman.
Entinen torppari Jakob Snäll Haavistosta kuoli rutiköyhänä tuntemattomasta syystä 6.6.1835 Helsingissä ja haudattiin sinne 19.6., 56 v. iässä.
Sotilastorpan mies
 |
|
Uudenmaan rykmentin
lippu |
Vuonna 1694 oltiin sovittu uudesta, vakinaisesta sotamiehen pidon järjestelmästä, ruotujakolaitoksesta, jonka edellyttämät sotilastorpat tosin vasta ison vihan jälkeen 1700-luvun alkupuolella alkoivat kohota kahden, kolmen talon voimin eri puolella Uuttamaata. Olkkalan Siirin maille oli nähtävästi rakennettu sotilastorppa, jota Johanin ja Stinan perhe asutti. Ruotujakolaitos määräsi, että torpan koko tuli olla 9x9 kyynärää (29 m2) ja aitan 6x6 kyynärää (13 m2). Sotamiehen vuosipalkka oli 50 kuparitaalaria ja hänelle kuului lisäksi ruodun talojen maista erotettu puolen tynnyrin (1/4 ha) kokoinen kylvöala, kaalimaa sekä sekä kahden kuormanalan niitty .
Sodat ovat ihmiskunnan turhimpia keskintöjä, ja Ruotsin 1700-luvulla ns. ”Kustaan sota” 1788-90 älyttömistä älyttömimpiä. Tähän sotaan näyttää Johankin osallistuneen. Sodan tarkoitus ilmeisesti oli, että Kustaa III:n romahtanut suosio olisi kasvanut ja vaikeuksissa olevan valtion talous parantunut. Kustaa arveli tilanteen sopivaksi hyökätä Venäjän kimppuun 1788, kun tämä samanaikaisesti kävi sotaa Turkkia vastaan.
Venäläisillä oli vain 6.000 miestä Pietaria suojelemassa. Ruotsin armeijalla on taas 18.000 sotilasta Suomessa ja sitä vahvennettiin vielä 8.000:lla miehellä Ruotsista. Ongelmana oli nyt vain saada sota käynnistettyä, sillä peruslain mukaan kuningas ei voinut aloittaa hyökkäyssotaa, eivätkä säädyt olleet halukkaita luvan antamiseen. Kesäkuun lopulla tapahtuu sitten sopivasti laukaustenvaihtoa Puumalassa; todennäköisesti asialla oli venäläisiksi pukeutuneita ruotsalaisia.
Johanin joukko-osaston, Uudenmaan rykmentin, ensimmäinen pataljoona oli jo siirretty 12.6. mennessä Elimäelle; 23.6. oli yksi pataljoonista ryhmittäytynyt Ahvenkoskella ja toinen laitettu varuskunnaksi Svartholman linnoitukseen nykyisen Loviisan edustalla.
jatkuu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Blogitekstisuositus
-
14.3.1723 - sivu 345 Ifwar Mattsson, vanha mies Isojoelta, valittaa, ettei hän enää saa asianmukaista hoitoa ja huolenpitoa poikansa Matzin ... -
PITÄJÄNKOKOUS VIITASAARI LAUANTAINA 8.12.1860 § 4 Usiamman kansan parasta harrastavan Isänmaan ystävän seurakunnassa pynnöstä kuulusteltiin ... -
Muutama sata vuotta sitten rälssi- ja aatelissuvuilla oli tapana kehitellä mitä omituisimpia tarinoita sukujensa alkuperästä. Tämä saattoi t...
