Juhan suku-uutiset

Sotilaspuustellit eli virkatalot ovat tuoneet moniin Auranmaan pitäjiin muuttajia lähialueelta, mutta myös kauempaa. Yksi näistä virkataloista oli aikanaan Tarvasjoen Liedonperän Isotalo, jonka vuokraajaksi tuli 1895 Halikosta herra Anders Hjalmar Rönnmark. Hän ehti hoitaa taloa noin 10 vuoden ajan ennen avioitumistaan pöytyäläisen Fredrika Josefina Erkintytär Ristimäen kanssa. Ikäeroa pariskunnalla oli 15 vuotta, sillä sulhanen oli syntynyt Turussa kevättalvella 1864, kun taas morsian syksyllä 1881. Fredrika Josefina oli tullut vuoden 1903 lopussa piiaksi Isotaloon. Hänen vanhempansa Erkki Matinpoika Ristimäki ja Eeva Liisa Kallentytär olivat Kaulanperän kylän itsellisiä. Fredrika Josefinan sisko Anna Katarina tuli Isotaloon samoihin aikoihin piiaksi. Anders Hjalmarin vanhemmat olivat puolestaan turkulainen satulaseppämestari Anders Reinhold Rönnmark ja vaimonsa Maria Elisabet Antintytär. Maria Elisabet oli kotoisin Kemiöstä, kun taas satulaseppämestarimme isä oli ehta turkulainen, pu

Ruskon ja Vahdon (entisen Vähän-Ruskon) asukkaitten oli määrä rakentaa itselleen yhteinen kirkko [i] , mutta he eivät voineet sopia sen paikasta. Vahtolaiset olisivat tahtoneet sen rakennettavaksi Melttilän metsään lähelle sitä paikkaa, jossa nykyään on mainittujen pitäjien yhteinen osuusmeijeri, kun taas Ruskolaisten kirkonpaikka oli Ruskon kirkon nykyinen. Riita jätettiin kuninkaan ratkaistavaksi ja kummastakin ehdotetusta paikasta vietiin hänelle pussillinen santaa nähtäväksi. Ruskolaisten santa oli karkeata ja rumaa, vahtolaisten taas hienoa ja kaunista. Mutta kummankin seurakunnan lähetystöjen matkatessa yhdessä kuninkaan luo vaihtoivat Ruskon miehet salaa yöllä santapusseja ja näyttivät kuninkaalle vahtolaisten santaa omanaan. Seuraus oli, että kuningas määräsi kirkon rakennettavaksi Ruskolle. Myöhemmin olivat sitten vahtolaiset alkaneet rakentaa itselleen omaa kivikirkkoa. Mutta kovat sotavuodet olivat keskeyttäneet rakennustyön ja köyhtynyt seurakunta oli pyytänyt ja saanut

Oululaisen kauppiaan ja raatimiehen, Gabriel Vhaelin ja vaimonsa Elisabet Krögerin poika Barthold syntyi vuoden 1667 vaiheilla [i] . Hän pääsi ylioppilaaksi Turun Akatemiasta joulun alla 1684. Jatko-opiskelujen jälkeen hänet vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1689. Seuraavien vuosien aikana hän oli hyvin monipuolisissa työtehtävissä, sillä hän oli mm Oulun triviaalikoulun ylempi kollega, konrehtori ja laulunopettaja vuosien 1689-1694 välisenä aikana. Tämän jälkeen hänet nähtiin mm. rykmentinpastorina Riiassa, mistä Barthold Vhael palasi Ilmajoen kirkkoherraksi vuonna 1699. Isovihan alussa hän joutui pakenemaan 1714 Länsipohjaan, mutta joutui kuitenkin venäläisten vangiksi 1717. Samana vuonna hänet määrättiin Vaasan kirkkoherraksi ja Turun väliaikaisen tuomiokapitulin toimesta Pohjanmaan lääninrovastiksi. Kun rauha saatiin vihdoin aikaiseksi, palasi Vhael Ilmajoelle kirkkoherraksi. Hän edusti säätyään Tukholman valtiopäivillä 1723, mutta kuoli niiden aikana tammikuussa 1723. Hän

Vuoden 1899 lopulla Halikon Hajalan rautatieaseman tai kuten sitä tuolloin nimitettiin, Hajalan pysäkkeen hoitajaksi tuli Maariassa syntynyt Johan Emil Lindgren [i] . Mukanaan hän toi vaimonsa Hilja Vesaniemen, joka oli syntynyt Urjalassa [ii] . Herra Ingren oli päässyt  ylioppilaaksi Turun klassisesta lyseosta ja antautunut sitten rautateiden palvelukseen. Hiljan kanssa hän oli mennyt vihille marraskuussa 1898, noin vuotta ennen Hajalaan tuloaan. Lapsia pariskunnalle ei koskaan syntynyt. Morsian syntymäkuntaa ei pidä ihmetellä, sillä ennen Hajalaan Ingren oli ollut kirjurina Urjalan asemalla. Hajalan asema rakennettiin 1890-luvun lopulla Bruno Granholmin piirustusten pohjalta ja sitä laajennettiin asemapäällikön asunnolla 1904. Oheinen kuva on otettu kesäkuussa 1906 ja se on Suomen Rautatiemuseon kokoelmista. Johan Emil Ingren ei ehtinyt tätä laajenusta nähdä, sillä hän muutti puolisonsa kanssa jo tammikuussa 1906 Laukaaseen [iii] , jossa hänestä tuli sikäläisen aseman päällikkö. Ik

 Kimon ruukilla Pohjanmaalla tapahtui työsuhderintamalla vuonna 1768. Päähenkilö tässä tapauksessa on vasaraseppämestari Petter Starck, jonka sukutaulu tekstissä alimpana. Lähdeviitteet ovat taulussa mukana ja viittaat Ruotsin puolen arkistoihin ao. seurakunnissa sekä edelleen Suomessa. Vuorikäräjät oli 1700-luvun Ruotsin tapa hallita ruukkeja ja yleensäkin raudantuotantoa. Rautahallintoa johti vuorikollegio, kaivosalan keskusvirasto joka sijaitsi Tukholmassa. Paikallisvalta kuului vuorimestareille, jotka jakoivat maan vuorimestaripiireihin. Suomessa oli kolme vuorikäräjäpiiriä: Uudenmaan, Hämeen sekä Turun- ja Porin läänit muodostivat ensimmäisen piirin, toisen Vaasan ja Oulun läänit sekä kolmannen Viipurin, Kuopion ja Mikkelin läänit. Vuorimestari tarkasti ruukkien toiminnan ja toimi vuorikäräjien puheenjohtajana kussakin ruukissa kerran vuodessa. Käräjät käsittelivät oikeudellisia, hallinnollisia ja tuotannollisia kysymyksiä. Suomen siirryttyä Venäjän valtaan 1809 jäi vuorikäräjil

Kuva J Vuorela 2021 Pietarsaaren kirkkoa ympäröivältä hautausmaalta löytyy muutamia todella vanhoja hautamuistomerkkejä. Yksi näistä on valurautainen, koristeellinen risti, joka pystytettiin vuonna 1834 kuolleen kirjansitoja Isak Elias Muhrin muistolle. Hän oli syntynyt suutarin poikana Vaasan kaupungin ensimmäisen kaupunginosan korttelissa numero 20, jossa hänen vanhempansa Abraham Muhr ja Juliana Sophia Bergelin tuolloin asuivat [i] . Isak Elias muutti nuorella iällä Pietarsaareen ja joulukuussa 1826 hän vei vihille kirjansitoja Lars Christian Wennbergin lesken, Anna Stina Löfvallin [ii] . Morsian oli sulhastaan reilusti vanhempi, sillä Anna Stinan syntymävuodeksi on rippikirjassa merkitty 1787. Hänellä ja Lars Christian Wennbergillä oli ollut yksi poika, joka oli menehtynyt vauvana. Lars Christian oli kuollut marraskuussa 1825. Kauaa ei tuoreen pariskunnan onni ehtinyt kestää, sillä noin kolmen kuukauden päästä vihkijäisistä Anna Stina kuoli kuumeeseen [iii] . Seuraavan vuoden l

Lomamatkan satoa Monta kertaa sukututkija ei löydä oikein mitään lisätietoja kaukaisista esivanhemmistaan lukuun ottamatta syntymää ja kuolemaa sekä asuinpaikkaa. Tietysti löytyy tietoja perheestä tai vaikkapa lasten kummeista, mutta ne tarinat nimien ja päivämäärien takana jäävät löytymättä. Toisaalta joskus, valitettavan harvoin tosin, sukututkija osuu ns. jättipottiin. Silmiin osuu täysin sattumalta joku hahmo, josta voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen romaanin. Tai jos ei ihan sellaista, niin ainakin tällaisen pienen blogijutun. Tällä kertaa tarina lähti omasta kesälomamatkasta, jonka aikana tuli käytyä Pietarsaaressa sijaitsevassa Aspegrenin puutarhassa. Itse puutarhasta toisella kertaa tarkemmin, mutta tulipa sitten mieleen tutkia alueen Aspegren -nimisiä asujaimia. Kuinkas ollakaan, törmäsin erittäin mielenkiintoiseen tapaukseen, tarinaan kahdesti kuolleesta herrasta.   Öregrundin mies Kokkolassa vihittiin heinäkuussa 1831 kauppalaivan perämies Johan Aspgren ja Christina