Laguksen vävyt - osa yksi

Iisalmen kirkkoherran, rovasti Johan Lorenz Laguksen neljä vävyä muodostivat merkillisen seurueen. He kaikki olivat nimittäin mukana, kun 1800-luvun lopulla puuhattiin puhelinta seurakunnan asujaimille. Rovasti Lagus ei itse ehtinyt koskaan nähdä tätä tulevaisuuden ihmelaitetta, sillä hän kuoli vuonna 1881. Seuraavaksi kirkkoherraksi pitäjään tuli Juhani Aho isä, Theodor Brofeldt. Herra Brofeldt oli luonteeltaan perinteitä kunnioittava kansanmies eikä suostunut ottamaan pappilaansa edes sähkövaloa, puhelimesta puhumattakaan.

Laguksen vävyistä iältään vanhin oli Muuruvedellä 1834 syntynyt Henrik Johan Aminoff, joka oli aloittanut työuransa maanmittaus- ja metsäylihallituksessa kartanpiirtäjänä. Vuonna 1857 hänet nimitettiin ylimääräiseksi alimetsäherraksi ja kahta vuotta myöhemmin titteli vaihtui metsäkonduktööriksi. Tuolloin hän työskenteli tilapäisenä "metsäherrana" Kuopion läänin Tiilikassa.

Vuodesta 1865 Aminoff työskenteli vakituisena metsäherrana Iisalmen piirissä. Kollegiasihteerin arvon hän sai 1865 ja asesssorin 1897. Vihdoin 1899 Henrik Johan Aminoff erosi virastaan täysin palvelleena.

Työuransa lisäksi Aminoff sai hoitakseen monia luottamustoimia. Hän oli kuntakokouksen esimiehenä sekä kunnallislautakunnan varaesimiehenä Iisalmen pitäjässä vuosina 1883-1885. Aminoff oli perustamassa pitäjän ensimmäistä kansakoulua ollen myöhemmin sen johtokunnan puheenjohtajana yhtäjaksoisesti peräti 36 vuotta. Samoin hän oli mukana, kun Kuopion läänin maanviljelysseuraa perustettiin.

Henrik Johan Aminoff oli naimisissa Anna Maria Laguksen kanssa vuodesta 1868 lähtien asuen Ahmonsaaren valtionpuustellissa. Tämä tila löytyy Iisalmen maaseurakunnan rippikirjoissa Ulmalan kylän numero seitsemästä. Myös "herrojen perheessä" saattoi joskus tapahtua hyvin arkisia asioita, joista osoituksena oheinen lehtileike maaliskuulta 1898.

Skitinbäck - Nygård

Esimerkiksi Juha Sinivaaran nettisivuillaan esittelemä aateloitu Giös -suku oli kotoisin nykyisen Raaseporin kaupungin, entisen Pohjan pitäjän Nygårdin tilalta. Tilan alkuperäinen nimi oli Skitinbäck päärakennuksen takana virranneen pienen puropahasen mukaan. Luultavasti elokuussa 1444 aateloidun suvun myöhemmät herrat eivät katsoneet hyvällä tätä rahvaanomaista nimeä. Niinpä kartano sai uuden, täysin neutraalin nimen Nygård.

Kun kuningas Kristoffer antoi Jösse Olofinpojalle rälssikirjeen Tukholmassa 1444, mainittiin samalla miehen omistukset. Näin tuo Skitinbäckin tilan voidaan sanoa olleen olemassa jo lähes 600 vuoden ajan. Nykyisen päärakennuksen etupuolen pihamaalla on kivirivi, joka luultavasti on jäänne jostain varhemmasta rakennuksesta. Kivien muoto ja koko viittavat tämän olleen rakennetun ennen 1700-lukua. Saman vuosisadan alussa katosivat Giös -sukuiset omistajat Skitinbäckiltä.

Heidän jälkeensä talo oli lampuotien hallussa jaettuna useampaan eri osaan. Vasta vuosisadan lopulla Nygårdiin tuli jälleen säätyläisiä kornetti Berndt Aminoffin muutettua sinne puolisonsa Hedvig Sophia Elfvingin kanssa. Tosin lampuodit hoitivat edelleen itse tilaa. Nygård on edelleen asuttu tila ja yksityisomistuksessa. Kuninkaantie Tukholmasta Viipuriin on kulkenut melkeinpä pihan poikki ja Pohjankurun satamaankaan ei ole kuin kivenheiton matka. Niinpä paikka on ollut mitä sovelian laivanpäällikkö Jösse Olofinpojan kotitaloksi.


Oheinen valokuva on tammikuulta 2009. Kartano on kuvan vasemmassa reunassa näkyvien puiden takana, muutamia kymmeniä metrejä sille nimensä kauan sitten antaneesta puropahasesta. Åbo Tidningar -sanomalehti kunnostautui 1700-luvun lopulla varhaisen asiakirjahistoriamme julkaisijana ja niinpä em. rälssikirje on säilynyt jälkipolvien iloksi. Tämä dokumentti on liitetty kuvaan samoin kuin eräs kirjoitusmuoto tilan varhaisemmasta nimestä.